Eskarilaisen pihaliivi

Verttinen on aloittanut eskarin, ja ensijännityksestä (äidin) selvittyäni huomasin, että lapseltahan puuttuu tuikitarpeellisuuksia, niinkuin vaikka ulkohousuja, pehmoisia sisähousuja leikkihommille, vuorillinen fleecetakkikin alkaa käydä pieneksi ja ensimmäisellä viikolla kävi vielä ilmi meille myöhäännukkuvaa sorttia oleville, että aamupuoliyhdeksältä on ihan aidosti kylmä, vaikka päivällä voi olla ihan lämmintä ja shortsikeli.

Jostain piti aloittaa, ja minä aloitin siitä shortsipäivän aamuvilpakan pelastuksesta.

Kaivelin kangaskaapista kaikki joustofroteet joita sieltä löytyi, ja rakensin vetskariliivin alkusyksyn aamuja varten. 

Kaava ja ohje löytyi Ottobre Designin syksy 2006 -lehdestä, jonka ostin Verttiä odottaessani. Vieläkin siellä riittää kokeiltavaa :) Materiaalit löytyivät muuten kotoa kaikki, paitsi edessä oleva vetoketju, joka piti ihan käydä kaupasta ostamassa. Pintakangas on Kimperin joustofroteeta, enkä kuolemaksenikaan muista mistä sitä meille on siunaantunut. Ainakin VauVauva on sitä joskus myynyt. Vuorikangas on Kestovaippakaupasta, niitä kankaanpelastusprojekteja (tässäkin palassa oli reikä keskellä kangasta, jonka onnistuin juuri ja juuri väistämään saumavaroja leikatessa). Pikkuvetskarit ovat Kangasalta, jostain hauskasta verkkokaupasta jossa on selvästi opeteltu ihan omin kätösin tekemään verkkosivujen tekstit :) 

Vuorikankaaksi valikoitui Taateli -joustofrotee, jota on ollut kaapissa aina siitä päivästä asti, kun se ilmestyi ensi kertaa markkinoille. Jotenkin tuo oranssi ei ole ihan Verttisen väri, mutta kangas on hauska ja pirteä. Vuoriksi se sopii oikein hyvin, ja pilkottaa myös taskukappaleiden laidoilta.

Taskut olivatkin mielenkiintoiset. Ompelua ihan nurinkurisesti, keskelle kangasta saksilla reikä, hassut lipareet reiän keskelle ja vielä ihan omituisen yksinkertaisesti paikoilleen laitettava vetoketju. Piti seurata ohjetta lause kerrallaan eikä harhailla alkuunkaan soveltamaan mitään. Mutta lopputuloksesta tuli hauska ja taskukangas, joka on samaa kuin vuorikangas, pilkottaa mukavasti muutoin raidallisesta liivin pinnasta.

Tässä Verttinen ja Vippakoira uusissa syysliiveissään matkalla kaupunkiin.

Anjusha

Äireen sarjassa vielä yksi kukikas ja pitsillinen.

Muinoin löysin äidin pyytämään juhlalaukkuprojektiin kankaan Eurokankaan palalaarista. Kangasta jäi yli, ja siitä on juhlalaukun lisäksi tehty myös kukkaro laukun sisälle. Aina vaan kangas jätti jälkeensä palasia, ja palaset kummittelivat oman kodin kangaslaarissa, kunnes yhtenä kauniina aamupäivänä rakensin palasista vielä yhden kassin.

Äiti ja siukku kävivätkin viikonloppuna Tallinnassa, ja kuulemma koko kassikolmikko oli juhlalaukkua ja rahapussia myöten sävy sävyyn käytössä :)

Kassin kaava ja ohje on KwikSew kaavamallistosta, Kestovaippakaupasta (jolle on muuten auennut uusi verkkokauppa). Vuori- ja yläreunan kankaana on anoppilaiselta muistaakseni ylijäänyttä vihertävän harmaata yksiväristä housukangasta, ja pitsi ulkopuolen yläreunassa on Rouvan, eli äidin äidin pöytäliinasta pelastettua. Näyttää käsin tehdyltä, se oli hyvä pelastaa, kun pöytäliinasta ei liinaksi enää ollut. Niinpä kassiinkin sai hiukan Rouvaa mukaan, ja se pelastaa päivän kuin päivän :)

Jonkun kierroksen takaisessa Mollie Makes -lehdessä tuli mukana metrin verran puuvillanauhaa, johon oli painettu säntillisin välimatkoin "handmade with love". Täytyyhän nauhaa kylvää nyt sitten kaikkeen rakkaudella tehtyyn, aika hellyyttävää se kyllä ainakin on.

Minulla on itselläni kukallinen kirjastokassi tällä samalla kaavalla tehtynä. Tykkään siitä kovasti, sinne kun tulee vuorin ja pintakankaan väliin vanu (tai minä olen kyllä laittanut fleeceä). Kassista tulee ihanan pehmeä, vaikka sen täyttäisi kirjastonkirjoilla tai maitotölkeillä. 

Mutta nyt on äitin kassikangas viimein käytetty loppuun. Olisikohan se kankaiden kanssa niin kuin lankojenkin, että uutta saa hankkia vasta kun yksi on käytetty ihan loppuun asti? Tosin en ole kankaita hankkinutkaan pitkään aikaan, niitä kun tuntuu olevan kangaskaappi pullollaan vaikka mitä ompelisi.

Tästä olen kuitenkin iloinen. Äitin kangas on pois kuljeksimasta, ja muuntunut jo kolmeksi käyttötarvikkeeksi. Ja vielä kun saa ajatuksiin jo edesmenneen Rouvan (joka vissisti suuttuu taivosessa ja muuntaa syksyn jäätävän kylmäksi ja tihkusateiseksi jos sitä ei muista) ihan vaikka kesken tavallisen päivän, on tämä äetee onnellinen.

Anjusha

Vippakoiran villapaita

Muistan joskus muinoin kokeilleeni aloittaa villasukkia, joiden mallineule oli siksak-kuvioista. Ne näyttivät kivoilta, mutta jo kolmannella kerroksella totesin tehtävän olevan ihan mahdoton, ei tullut siksakkia, silmukkaluku ei pysynyt millään samana ja koko sukanalku oli ihan susi.

Uudessa Novitan lehdessä oli paljon siksakkia, ja näin muutaman vuoden jälkeen se näytti ainakin paperilla ihan järkeenkäyvältä. Ajattelin kokeilla johonkin pieneen, osaisinko moista. Valitsin kauneimman pikkunyssäkkäni Rowanin Felted Tweediä ja tutkailin välillä lehdestä ohjetta koiran villapaidalle. Vippa nyt leikkikoirana on pienempi kuin yksikään elävä, joten vähensin silmukkamääriä sekä pituudessa että leveydessä ja sovittelin paitaa aina välillä koiralle.

Mallineule olikin ihan oikeastaan yksinkertainen. Ainoa haaste tuli vastaan, kun välillä piti muistaa tehdä pyöröneuleena ja välillä tasona, ja erikseen oikeita ja nurjia kerroksia, kääntäen työtä keskellä kuviota (sitä ei ehkä tarvitsisi ajatella oikeankokoiselle koiralle tehdessä, mutta ainakin kun ominpäin meni pienentämään mallia, asia tuli väistämättä esille).

Ja tuo lanka on niin ihanaa. Pehmoista ja lämpöistä, suloisen väristä (kaikki ne värit ovat, ja sopivat keskenään riippumatta mitkä kaksi kerää nappaat lankakaupan hyllystä). Minä haaveilisin virkatusta syyshuivista myös, sellaisesta vähän isoäidinneliötyyliin tehdystä. Lankakopassa on aika monta eri kerää jo, ja juuri kävin noukkimassa yhden puuttuvista väreistä TitiTyyltä, kun tehtyjen töiden listalla oli niin monta valmista, että yhden kerän sai käydä hankkimassa, palkinnoksi.

Alkuperäisessä ohjeessa oli myös etulahkeet, mutta näin kesäisellä kelillä niitä ei ehkä vielä tarvita (ja Merja iltakahveella käydessään auliisti muistutti myös syksyn loskakeleistä, lahkeet kastuisivat heti). Lisäämme ehkä lahkeet, mutta ehkä vasta pakkasella :)

Etutassujen välistä kulkee läppä, joka kiinnitetään selkäkappaleeseen kahdella napilla etu- ja takajalkojen välistä. Verttinen valitsi siilinapit nappipussukasta.

Josko nyt kelpaisi Vippakoiran temmeltää syksyä kohti. Puodissa syys on alkanut jo (ja onneksi niin), josta syystä siihen voi kotonakin pikkuhiljaa valmistautua (vaikkapa hankkimalla talon täyteen tuikkuja pimeneviä iltoja varten). Kahden päivän päästä alkaa myös taloudessamme eskaritaival, joka jännittää ainakin äitihenkilöä ihan merkittävästi. Lapsi ensi kertaa päivähoitoon, miltei kuuden vanhana. Eiköhän se kuitenkin suju, onhan tuo ollut kahdesti viikkoon kerhossakin tähän asti, ja hyvin on pärjätty. Nyt onkin kerho vaan joka arkipäivä :)

anjusha