Oi tunnustuksia!

Villasukat pyörii ja hyörii - Johannalta sain Arvomerkin. Kyllähän se on jo päivittämisen arvoinen asia!

Sitten kuuluu vastata kysymyksiin, jotta:

Tunnen itseni vuoden mutsiksi kun...

osaan yhtäaikaa laittaa saunaan ja takkaan tulia, täyttää tiskikonetta ja pyykkikonetta, laittaa ruoan tulelle, viikata pyykkiä, neuloa sukkaa ja leikkiä Mimmi lehmää. 

Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...

se, ettei ole viiteen vuoteen tarvinnut kertaakaan kysyä "mitähän tekisin, kun on Niin Tylsää". Multi-tasking. Se, että tekemistä on aina ja poikkeuksetta enemmän kuin siihen riittävää aikaa tai energiaa. Ja jos istut alas ja olet tekemättä mitään, ne kaikki tekemättömät asiat ovat vissin varmasti niskassa ja ajatuksissa kunnes taas jaksat tehdä asioille jotain.

Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän... 

pyytää tekemään itselleen villasukat. Tai pyjaman. Tai villapaidan, ja olettaa ja luottaa, että äitinä automaattisesti osaan ja taidan tehdä hyvän. 

Kello 12 yöllä olen yleensä...

kantamassa sohvalle nukahtanutta jälkikasvua kaikkine päälle 20 kiloineen olkapäällä yläkertaan sänkyyn nukkumaan. 

Kello 8 aamulla olen yleensä...

umpiunessa. Vielä ainakin tunnin, ehkä hyvällä tuurilla jopa kaksi. 

Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että...

olehan turvallisesti siellä keikalla. 

Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että...

äideissä piilee viisaus. 

Viimeksi kiroilin, kun...

törmäsin keskellä yötä ovenkahvaan kylki edellä hirmuisella ryminällä, ja sain jo ennestään painajaisia näkevän ynisevän tenavan säikähtämään niin, että talossa olikin sitten aivan tolkuttomasti ääntä yhtäkkiä keskellä yötä. Ei ollut tarkoitus se. Eikä se kiroileminenkaan. 

En ole koskaan osannut...

tykätä ääriolosuhteista. Liian kuuma, liian kylmä, liian lähellä, liian kaukana. Liian tulinen, liian makea, liian suolainen, liian karvas. Liian sotkuinen, liian siisti. Liian iso, liian pieni. Liian huolittelematon, liian huoliteltu. Ei sovi minulle kovin hyvin. 

Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on... 

neuloa sukkaa. Juoda teetä. Ehkä aavistuksen nauttia puolukkapiirakkaa. Selailla inspiroivia lehtiä tai kirjoja. Ehkä jopa kaikkia yhtäaikaa. Ja sitten jos tuo ei ole mahdollista, niin toinen, yhtä paras, on leffan katsominen ihan kieputtuneena (villasukissa) omaan armaaseen.

Kiitos Johanna ihanasta palkinnosta!

Tämä viikko onkin kulunut voimisteluvanteiden parissa. Niistä saatte kyllä kuvia kunhan tässä ehtii.

Tämä tunnustus kun on kiertävän sorttinen laadultaan, laitan sen matkaamaan eteenpäin.

monen lapsen kanssa aikaansa sompaileva Kestovaippakaupan Essi

ja

ihanaisten Robinstadiuksen, Nupun ja Helmin ihana äiti Amaria

saavat napata tunnustuksen halutessaan!

Lisäksi matkaan laitan tunnustuksen, vaikkei heillä blogia olekaan, myös

omalle äireelleni Eukkoselle,

joka on onnistunut kasvattamaan NIINkin loistoyksilöt kuin minut ja siskoarmaan

ja hänen (jo paremmilla metsästysmailla loikoilevalle) äidilleen, Rouvalle,

joka kasvatti viisi lasta menetettyään ensin yhden ja sitten toisen kasvattajan rinnaltaan, ja lopuksi piti vielä huolen, että tarkoin varjellun voileipäkakun resepti on -ei yksissä käsissä yksinkertaisesti, vaan pirstaloituna kolmelle kolmasosaosaajalle, jotta seuraavan kaakun valmistaminen vaatii tarkkaa yhteistyötä ja vaivannäköä.

Siinä ovat naiset paikoillaan.

-Anjusha

Kirjastokassiksi kevään tulo

Uuden oppimisen vimmassani halusin tehdä erilaisen kassiprojektin. Sellaisen, jossa mielellään oppisi jotain uutta. Kehittelisi vanhoja taitojaan ja saisi ehkä kokeilla jotain, mitä ei olisi itse tullut ajatelleeksi. Kwik Sew:lla on kassinkaava, joka näytti hauskan hippimäiseltä. (Vähän tässä painaa taustalla myös se, että tekisi mieleni keksiä puodille jokin oma kassimalli, jossa voisi hyödyntää kierrätyskankaita ja tehdä samalla jotain hauskaa. Mutta jotta sellaisen voi kehitellä, pitää opetella liuta erilaisia tapoja tehdä kasseja.)

Kaivoin siis esiin mummon vanhan pöytäliinan, anopin lahjoittaman yhdestä kohtaa risan pussilakanan, ja jämäkangaspakan lopun, jossa kukkakuvio pikkuhiljaa hiipuu täysin valkoiseksi pöytäliinakankaaksi. Helmikuisen auringon paistaessa oli mukava pyöritellä kukkakankaita ja kuvitella kevät mahdolliseksi.

Tällainen pyörittely siitä sitten tuli:

Kirjastokassi, aivan keväinen sellainen.

Ja oivallinen kirjastokassi siitä tulikin, nimittäin kahden pintakerroksen väliin on ujuteltu fleece, joka pehmentää kovia kirjankulmia mukavasti kantaessa. Pohjassa on lisäksi muotolaskokset, jotka entisestään pehmentävät kulmikasta menoa.

Kassiin mahtuu mukavasti palautettavat kirjat (neulontaa, virkkausta, Puuha Peteä ja Mimmi Lehmää) ja kotimatkalla se kantoi uusien kirjojen lisäksi kauniisti kotiin myös maitoa ja voita.

Mukavaksi yksityiskohdaksi kassiin oli saatu tere, joka ommellaan kahden eri kuosikankaan väliin. Tässä turkoosi tere on tehty vanhasta pöytäliinasta. Alempi kangas on sitä pussilakanaa, ja ylempi pikkukukkainen jatkuu myös kassin sisällä vuorikankaana.

Ihanan keväinen ilmestys. 

Vielä kun tämän tuhisevan nenän ja tukkoiset silmät saisi jotenkin hereille kevääseen myös...

Tällä kaavalla saattaa joskus tulla joku toinenkin kassi, kenties. Mukava projekti!

Anjusha

Ystävänpäivää ja tunnustuksia

Hieman flunssaisena (ei siis mitenkään oikeasti vakavasti kipeänä) oli syytä keksiä puodissa jokin projekti, jota voi edistää ilman, että reuhoo itseänsä oikeasti kipeäksi. Kevätsiivousta kylmässä puodissa yritin väistää, kun märät kädet eivät ihan kauheasti innostaneet ulkoilman tuivertaessa sisään melko maltillisesti eristetystä ulko-ovesta, mutta sittenpä muistui mieleeni että ystävänpäivähän on ihan ovella.

Jo viime vuonna oli ajatuksissa puuhata jotain sydämiin viittaavaa somistukseksi puotiin, mutta siinä alun tohinassa ystävänpäivä tuli ja meni ilman että kukaan teki asialle mitään. Uusi vuosi toi kuitenkin tullessaan selvästi uudet kujeet, ja sydänsomisteet voivat olla käytössä monenlaisina monina tulevina vuosina.

Sydämet olisi ajatus laittaa nauhaan roikkumaan pienillä pyykkipojilla. Se, mihin nauha tulee, tai kuinka monta nauhaa saa ympäri puotia, riippuu tietysti siitä, montako sydäntä ehtii virkata ennen ystävänpäivää! Tähän asti olen tehnyt yhden per päivä, tämä harmaa oli lauantain saavutus. Lanka on Titityyltä ihanaa bambua, josta on tulossa puodin omalle mallistolle JOTAIN mielenkiintoista, kunhan tuo kehittelyosuus on saatu valmiiksi. Sydämiin sitä voi kuitenkin hyvin käyttää, kun yhteen syrämeen menee vain himppu lankaa, ja tuleehan nuista aika kauniita :)

Yläkuvassa on muuten Ensimmäinen Hankinta, mitä olen yritykselleni aikanaan tehnyt; Vaajakosken kirppikseltä kolmella eurolla löytynyt kylppärin mummuaikainen lokerikko-naulakko, joka on aivan vastustamattoman koukeroinen ja kaunis. Se on kunniapaikalla puodissa ja kätkee uumeniinsa pikkuisia värikkäitä yllätyksiä.

Sitten vielä tunnustus yllä olevalle sukkaparille, joka on ehkä pakko kertoa kun hiveltää Vanhan Neulojan Itsetuntoa :) Eilen perheparkourissa Verttisen ja Outitätin kanssa ollessa istuin hetken avustamassa tuttavaisperhettä tempunteossa. Istuimme vieretysten villasukat jalassa tuttavaäiteen kanssa ja äitee hipeltämään minun sukkiani. "Ompa ihanat sukat sinulla" -se sanoi, ja jatkoi: "Nämä nykylangat ne ovat sitten ihania, kun itsestään tekevät noin kauniita kuvioita". Minä toki komppaamaan, jotta ihania ovat, mutta näiden sukkien langat ovat ihan olleet raidoittamattomia ja kuviot omasta päästä tulleita.

Että jos MINUN kirjosukkani näyttävät itsevärjäytyviltä raporttilangoilta, ollaan varmasti jo aika vakuuttavalla tasolla!

Eipäs tässä muuta. Tai ainahan on paljonkin, mutta niistä sitten jokin toinen kerta.

Anjusha,

haudutetun Earl Greyn ja hunajan maailmasta.