Meillekin tuo kikka kerrottiin neuvolasta, ja ajattelin jakaa meidän seinän paperin kanssanne.
En nimittäin alkuunkaan uskonut koko rastipaperiin. Minusta se oli typerää lastenkasvattamislahjontahapatusta eikä siitä seuraisi muuta, kuin että talo täyttyisi leegoukkeleilla ja jääkaapinovi tyhjänpäiväisillä lippuslappusilla, eikä kukaan oppisi mitään. Sitäpaitsi se olisi ruma ja ikävä suorittamispaperi.
Mutta lupasimme antaa ajatukselle mahdollisuuden ja kokeilla - jos se ei toimisi, ainakin voisi sanoa yrittäneensä.
Hetken istuimme Verttisen kanssa keittiönpöydän äärellä ja pohdimme, kuinka rastilappusen voisi toteuttaa. Jos voisi käyttää jotain muuta kuin rasteja. Verttisellä on Eukolta ja Papalta saama tarrakirja, joka on täynnänsä autotarroja, eikä niitä oikein saa sydämensä kyllyydestä liimailla mihinkään. Keksimme siis laittaa rastien tilalle tarroja, siten saisimme Verttiselle luvallisen paikan tarranlaitolle, ja kerätyille tarroille käyttöä. Ja kun autotarroista on kyse, nehän toki kuuluvat kilparadalle!
Verttinen piirsi itse kilparadan (kuvassa näkyvä on jo toinen laatuaan), minä päällystin sen kontaktimuovilla (jotta lappunen pysyy pidempään hyvänä, ja jotta tarvittaessa tarroja voi myös siirtää tai ottaa pois), ja laitoimme radan sinne, missä siihen kuuluvat opettelut tapahtuvat, eli vessaan.
Ralli Toscana. Ja aika monta Salama McQueenia. Välillä tarrakirja oli hukassa, ja kilpa-autojen sijaan radan varrelle katsomoon tiensä löysivät myös perhonen ja Jessi-kissa.
Alkuun (kun vessahommista oli kyse) opettelussa kävi myös vahinkoja, ja jos vahingosta valehteli, joutui radallaolevan yhden auton laittamaan varikolle määräajaksi. Tällä uudella radallakin on varikko, mutta sitä ei ole enää tarvinnut käyttää lainkaan. Rastipaperista taitaa siis sittenkin olla hyötyä (ja ummetuslääkkeestä :).
Ja niitä palkintoja - aluksi joka viidestä tarrasta mentiin yhdessä joko uimahalliin, HopLopiin, keilaamaan, parkouraamaan tai muuhun yhteiseen liikkumispuuhaan. Nykyään tarroja tulee sellaista tahtia, että jo automäärän näkeminen radalla on sopivasti palkintoa, ja liikkumassa käydään tietysti ilmankin, että se on palkinto mistään.
Meillä rastit kerätään autoina kilparadalle, mutta tietysti pienille prinsessoille voisi tehdä vaikka niityn, johon kerätä kukkaistarroja. Tai aarteenetsijöille aarrearkun, johon saa liimattavia strasseja jalokiviksi. Tai eläinystäville maatilan, johon liimataan eläintarroja. Rasteihin ei ole pakko suostua. Vaikka niitä neuvolassa mainostetaankin. Ja onhan toki niin, että toiset tykkäävät rasteista. Meillä vaan ala-asteella sai rastin, jos unohti tehdä kotiläksynsä tai myöhästyi koulusta, ja viidestä rastista sai palkinnon sijaan jonkin rangaistuksen. Siitä ehkä minun rasti-inhoni.
Ja meillä äitihenkilö kerää puhelimeensa merkintöjä jokaisesta valmiiksisaadusta neuletyöstä ja käytetystä lankakerästä, ja palkitsee itsensä joka kymmenennen merkinnän jälkeen uudella kerällä (juurikin eilen kävi palkitseminen, vaikka rasteja on vasta yhdeksän, mutta kun Ilun reissupuodissa oli NIIN somasti yhteen jämälankaan sopivaa sukkalankaa ja ihan edullisesti, käsin värjättyä ja kaikkea :).
-Anjusha
1 kommentti:
Meillä on toiminut jopa yksin nukkumiseen tämä. Välillä nimittäin on neidillä tullut tapa herätä aina teittyyn aikaan yöllä ja sitten kömpii meidän väliin. Tämän tavan saa katkaistua tarralahjonnalla. Nykyisin ne yöt on hyvin satunnaisia ja tarroihin ei ole tarvinnut turvautua. Toki meidän väliin mahtuu ja voi tulla, mutta ihan joka yö sitä ei jaksa, kun kaikille on mukavampaa, jos kukin nukkuu yönsä putkee kokonaan omissa pedeissään.
Meillä on ollut eri muotoisia kartonkeja tarra-alustoina. My Little Pony, sydämiä ja linnoja. Ne nyt ainakin on jäänyt mieleen.
Lähetä kommentti