sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Tilkkukoppasilppuherkku

Penkaisin sunnuntaipäivän kunniaksi tilkkukoppaa. Sinne on taas ilmestynyt vaikka mitä sitten viimenäkemän. Tilkkusia on välillä hauska tärvätä johonkin pieneen. Vastasyntyneiden tumppuset ja töppöset ovat ehkä hauskimpia tilkkusyöppöjä. Ja kun syksyllä on tuttavapiiriin luvassa montakin pikkuista lisäystä, ajattelin opetella uuden töppösmallin testaamalla materiaaleilla, jotka ovat NIIN pieniä, ettei niistä saa takuulla oikein mitään muuta aikaiseksi.


Ohjeet ja kaavat löytyivät Suuri Käsityö -lehden muinaisesta numerosta. Nämä ovatkin ihan oikeasti pienet töpökkäät, jalan pituus kun saa olla korkeintaan 10 senttiä. 


Pinnassa on kolmea erilaista mustansävyistä trikoota tuttavan tilkkukopasta meille muuttaneina, vuorena ja pohjassa microfleecetilkkuja ja resorina viimeiset jäämät muinaisesta harmaasta Eurokankaan resorista. Napeiksi löysin kuin löysinkin kaksi samanlaista mustaa nappipussista, ja oranssia nauhaa nauhapussukasta.


Saumanvarojen kanssa saa seuraavissa olla hiukan tarkempi, ja ehkä sopii myös harkita trikoon täydellisyyttä pintamateriaaliksi. Mutta hauska pikkuinen iltapäivän projekti tämä on kyllä! Ja piskuiset vauvantöppöset ovat poikeuksetta aikalailla yhtä pehmoiset kuin itse käyttäjänsä, mikä tekee niistä aika hellyyttävät. Näitä voi tehdä muutamat lisää, tilkkukopasta eivät nimittäin potentiaaliset materiaalit näytä loppuvan vaikka kuinka puuhaisi kaikenlaista. Ja taas huomasin, kuinka 5x5-senttisetkin tilkut saa mukavasti käyttöön. Eli MITÄÄN ei sovi heittää hukkaan. Taaskaan. Kääk.

Syysvauvoja ympäristöön odotellessa :)

-Anjusha



Ei kommentteja: