Steinerpenaaliharjoituksia

Tenavainen on aloittamassa koulutaivaltaan syksyllä. Kouluun tutustuessa tuleva opettaja ohjasti ottamaan kouluun mukaan riittävän ison repun (kerhoreppuun eivät steinerkoulussa käytetyt isot vihot mahdu), sisäkengät, lampaantaljan (pepun alle, pulpetteja kun ei alaluokilla ole lainkaan ja toisinaan ollaan lattialla) ja penaalin, josta sai ohjeet kotiin joko itse ompelua tai tilaamista varten.

Täytyihän sitä ompelua kokeilla.
Lapsille tulee kouluun mehiläisvahaliidut, kahdenlaiset. Toiset ovat tavallisen värikynän näköisiä pyöreitä tikkumaisia, ja toiset taas pienen tulitikkurasian muotoisia palikkaliituja. Ja molemmille on syytä olla paikka, ja jokaisella tenavalla oma puuvillakankainen penaali. Ja kun jokaisella on vähän eri värinen penaali, ei penaalissa tarvitse olla nimeä ollenkaan, lapset tunnistavat omansa kun jokaisella on saman muotoinen, mutta erilainen.

Kyniähän (niitä virallisia) meillä ei kotona (vielä) olekaan, mutta lienee ne viisasta hankkia kotiinkin, että on sitten jotain, jolla tehdä läksyt, KUN se penaali kuitenkin unohtuu ottaa reppuun mukaan koulusta.

Ajatus penaalissa on siis olla kangasrulla, jossa on ompeleilla tehty rullan sisään kolosia liituja varten. Ja kiinni rulla rullaillaan naruilla, jotka ovat ommeltuina penaalin toiseen laitaan. Saapi opetella solmimisen ihmeellistä maailmaa rullaillessaan. 

Ohjeissa neuvottiin suosimaan yksivärisiä kankaita ommellessaan. HAH! Heti tuli välitön hinku saada tehdä NIIN kuviollisista kankaista kuin ikinä, erityisesti, kun suositusta ei oltu perusteltu mitenkään. Naapurin äitee osasi kyllä onneksi kertoa, että kyllä siellä kuviollisiakin kankaita on, erityisesti niissä tilattavissa valmiiksi ommelluissa versioissa, ja että yksivärinen sisäpuoli olisi siinä mielessä kätevä, että värikynien värit on helppo hahmottaa ja erottaa yksivärisestä taustasta. Perustelussa tuntui olevan sen verran järki, että kokeilin penaaliosastoa yksivärisellä sisäkankaalla, mutta ulkokankaaksi valikoitui kangaskaapista vain niitä kuviollisia versioita.

Eihän se yhden pussukan ompeleminen riittänyt mitenkään, piti saada kokeilla, kuinka malli toimii tuolla kankaalla, ja tuolla, ja tuollakin! Kolme pussukkaa ompelin Verttisen eskariaamupäivän aikana. Saapipahan valita mieleisensä sitten kouluun. 

Ajatus pussukoiden monessa määrässä oli myös, että jos niitä jokusen tekisi kesän aikana nuista kodin jäämistökankaista, voisi niitä lahjoittaa vaikkapa koululle myytäväksi sitten syksyllä, jos niitä jääpi yli. Tuo koulu kun on yksityiskoulu, ja varainhankintaa tehdään muun muassa nuiden penaaleiden avulla. Kotiin voisi siis jäädä yksi pussi kotiläksyjä varten, kouluun Verttiselle mennä toinen, ja sitten Kalle-kaverin äireen kanssa puhuttiin, että ehkä voisin tehdä Kallenkin penaalin, jos sellainen sujuu sopivasti. Ja näyttäisi tuo sujuvan. Täysin umpi-yksinkertaista suoran viivan ompelua, ei mitään temppuja eikä taikuutta.

Nyt sitten vaan kyniä tilaamaan, ja odottelemaan syksyn tuloa :)

Anjusha

Ihanat kesäpaidat ja kuinkas sitten kävikään? / Lovely summer shirts and whatever happened then?!

Kolmessa kuukaudessa ehtii tapahtua paljon. Yhden vaatekaapin sisällöllä on kauaskantoisia vaikutuksia, ja niistä olen kertonutkin jo aiemmin. Pyykin pesutarve vähenee, ei tarvitse stressata siitä, mitä laittaa päällensä, yksi asia elämässä on jotenkin edes hallussa kaiken yleisen kaaoksen keskellä. Jotenkin päällimmäiseksi tai tärkeimmäksi on ehkä kuitenkin jäänyt ajatus siitä, minkälaisen kuvan yhden ihmisen vaatekaappi antaa tästä maailmasta. Ja nyt ihan erityisesti, kun vaatekaapissa ei ole niinsanotusti "mitä sattuu" vaan jokaisen asusteen on valinnut itse ja tarkoituksella ja ajatuksella.

A lot of things manage to happen in a space of three months. The insides of one wardrobe have far and wide reverberations, and I've told you about those before. You don't need to do that much laundry, you don't need to stress of what to put on, and in the midst of all the other chaos in life there's one thing that's manageable. Somehow the most important lesson that I feel like I've learned is of the image a person's wardrobe gives of this world. Especially now that I've *chosen* every garment in my 33 rather than just having a closet full of randomness.

Jotain kertoo ihmisestä sekin, mistä vaatteet ovat tulleet, minkälaisessa kunnossa ne ovat (enkä tarkoita nyt pöllyisiä tai koirankarvaisia vaatteita, vaan niitä, jotka ovat kahden pesun jälkeen jo nyppyisiä ja venähtäneitä), kuka ne on valmistanut, ja moniko niitä on käyttänyt. Omassa päässä on viimeaikoina herännyt kysymys "Tällaisenko kuvan minä haluan antaa itsestäni yhteiskunnalle? Ihanko oikeasti?". Olenko ihan varma, että Henkkamaukan kahdessa pesussa nuhjaantunut vitosen spagettitoppi oli sittenkään maailmanrauhan kannalta ihan oikea ratkaisu?

Where your clothes come from, what shape they're in (and I'm not talking about dirt and dog hair but how weathered they look after a wash or two), who's made them, and how many have used them tells a story too. There's a question in my mind that's risen lately, of "Is this the kind of picture I want to give out to the society about myself? Is it really?" Am I dead certain that the strap top bought from H&M for a fiver and that has lost it's shape in two washes was really the right thing to be had?

Minä en jaksa seurata muotia, enkä innostu design-vaatteista. Iso osa vaatekaappini sisällöstä on joko kirppikseltä tai muilta saatuja. Ja ne, mitkä ovat kaupasta oikeaan hintaan hankittuja, ne ovat pitkälti vuosia ja taas vuosia olleetkin uskollisessa käytössä. Rahoilleen on toki siis saanut vastinetta, ainakin useimmiten. Enkä myöskään ostele alennuslaareista satapäin sellaista, mikä ei kiinnosta oikeasti yhtään, ja johon jäävät laput kiinni vuosikausiksi. Sellaisiakin ihmisiä on (kuulemma). Rahaa ei siis kulu vaatteisiin, juurikaan, eikä vaatekaappi pursua yli. Ja silti on perkaamisen paikka, kun vuodenaika vaihtuu ja on aika rakentaa kesävaatekaappi keväisen tilalle. Vaatteita on siis melkolailla tarpeeksi, ja niistä voi vielä valita. Olemme siis selvästi rikkauden puolella.

I can't be asked to follow fashion, and I'm not into design clothing. A great part of my wardrobe is either from a second hand shop or an already used gift from someone. And the ones that are shop-bought and with right money, have mostly served me for years. I've got my money's worth, at least in most cases. I also don't buy heaps from sale (like I've heard people do) and end up not liking the buys at all. So I don't really spend money on clothes, and my closet isn't filled to it's brim. But still there's room for pruning when the season changes to the next and it's time to build a summer capsule to replace the spring-y one. There's still plenty of clothes to choose from. I'm definitely on the richer side of things.

Tässä vähän tilastoa:
19 kappaletta 33:sta kesävaatekaappiin päätyneistä asusteista on joko saatu, kirppikseltä tai alennusmyynnistä. Näiden yhdeksäntoista toistaiseksi minulla kertynyt käyttöikä on siellä kolmisen vuoden paikkeilla noin keskimäärin.
Loppujen, normaalihintaisten kaupasta ostettujen vaatteiden keskiverto käyttöikä tähän asti on seitsemän vuoden mailla.
Kesävaatekaapin sisältö on muistinvaraisten laskelmieni mukaan tullut maksamaan 320€. Tästä puuttuu vielä työkassi ja kolmaskymmeneskolmas asuste, sillä niitä en ole vielä keksinyt (ja siksipä alla olevasta kuvastakin yksi ruutu on harmaana :)

Here are some statistics:
19 out of 33 garments and accessories chosen for the sumer capsule have either been given as gifts, or are from a sale, or a charity shop / flea market. The average age for these finds is in my wardrobe at around three years.
The ones I've bought from shops I've had for longer, for about 7-8 years.
If I remember the prices correctly (and I'm pretty good at remembering them) the summer capsule has all in all cost me 320€. The capsule is still missing one laptop bag and the 33rd item, for I'm having a hard time finding the last item, which is also why the last picture frame below is all grey :) 

Mutta nyt, kun vaatteita katselee, huomaa selvän alati toistuvan kuvion: halpa roskamuotikaupan puuvilla ei ole tarkoitettu kestämään yhtä kautta pidemmälle. Jokainen henkkamaukka-vila-prismaosaston ostos on ostohetkestä muuttanut muotoaan radikaalisti riippumatta siitä, oliko se kirppislöytö vai suoraan uutena kaupasta kotiin kannettu. Nyppyyntynyt, vanunut, saumat lähteneet kiertämään, ompeleet irtoavat. Järjestelmällisesti.
Ihastelin vielä eilen kesän teepaitavalikoimaa. Ihan suosikit parin vuoden takaiset kirppislöytöteepaidat (henkkamaukkaa ja vilaa) saivat heti paikan kesägarderoobista. Tämän aamun uusi katselmus ja kuvien ottaminen paidoista paljastikin paitojen todellisen laidan: kaula-aukot olivat lörpällään. Kahdessa paidassa pienet reiät. Kankaat painatuksineen aika köyhässä kunnossa, kainaloiden kohdalta vanunut ja virttynyt kangas. Sivusaumat kiertävät jokaisessa, ja painatus on vinossa yhdessä. Teepaidat ovat kaikki yhteensä maksaneet 7 lanttia. Ihan kuin olisin tullut huijatuksi. Hyvä seitseneuroinen on mennyt ihan harakoille, kun vaatteet eivät kestä. Noh, ovathan ne jo kolmatta vai neljättä kesää MINULLA, ja sitä ennen jollain toisella olleet. Eikä mistään kaupasta tietenkään saa seitsemällä eurolla neljää paitaa. Mutta jo vintille kiivenneen kevätgarderoobin kaksi teepaitaa ovat nekin kirppikseltä. Neljän, ja kuuden vuoden takaa. Euron hintaisia molemmat. Ihan umpi-priimakuntoisia ilman yhtään purkautunutta ommelta tai nyppyä. Ei teepaidan tarvitse mennä kesässä pilalle. Miksi ihmeessä on ihan okei, että kesäpaita saa mennä?
Alakuvassa keskellä oleva valkoinen teepaita on sitten ihan testausta vailla. Ostin sen Kuntomaailman kirppikseltä, johon sen olivat tuoneet pukeutumispalvelun naiset omasta puodistaan. Se saattaa olla jopa ihan käyttämätön. Mutta sen pitäisi (euron hinnastaan huolimatta) olla kaupasta, jossa tiedetään, mitä kannattaa laittaa päälle ja mitä ei. Paita tuntuu lupaavalta, napakan oloiselta ja hyvin muotoillulta. Ans kattoo kuinka sen käy.

Now that I look at the clothes, I sense a pattern: cheap trash-fashion cotton is not made to last longer than one season. Every single Vila-H&M-type buy has changed dramatically from the moment that it has been brought home regardless of whether it was bought from a shop or from a second hand place. They are twisting at seams, the prints have faded, they are stretched and worn-looking. All of them.
Yesterday I was admiring my t-shirt collection. I chose the favourite summer finds from second hand shops (originally from above mentioned Vila and H&M) to be the first things in my capsule. And then I looked at them again this morning: the bit where the head comes through is wonky. There are two little holes in them. The prints are quite worn and faded, the material itself twisted and wonky. The seams are all rolling. All in all they cost me 7€. It feels like I've been cheated. A good seven euros lost because the garments can't last. Well, I've had them for nearly three years, and before that somebody else has. And you can't walk into a shop and find four tops for seven euros. But I've got two tee shirts in my spring capsule, that are both from flea markets. 1€ each. I've had them for 4-6 years. And they're fine. A t-shirt doesn't have to be ruined in a summer. Why on earth would it be ok to do so?
The top on the lower picture, in the middle of the lowest row is to be tested. I bought it from Kuntomaailma's (the gym where I work) second hand night, some ladies who work as professional stylists had brought it along, and it might be no-one has used it before. Regardless of the fact that it cost only 1€ it should be from a place where people know what to put on and what not. The shirt feels sturdy and promising, well tailored. We're left to see what happens to it.

Kesän paitaosasto on siis tässä. Minusta alkaa näyttää epäilyttävästi siltä, että nuhjuuntuneet, vaikkakin ihanat, henkkamaukkakirppislöytöpaidat joutuvat vielä kesän aikana kerrassaan vaan vaihtoon väsyneisyytensä vuoksi (eikä vielä ole hipaistukaan tuotanto-olosuhteita, ihmisoikeuksia, halpakauppaa, puuvillan massatuotantoa tai sen tapaisia). On ehkä kaivettava kevätkaapin kuusenvihreät ja hyvät teepaidat esiin, tai lähdettävä etsimään jotain muuta ratkaisua ulos tästä pikamuodin kierteestä. Ja toivon hartaasti, että valkoinen teepaita lunastaa lupauksensa. Ja on otettava opiksi.

So the tops for the summer are here. I'm starting to feel like the worn-out, albeit lovely, t-shirts will have to go and be replaced at some point of the summer (and we haven't even touched the manufacturing processes, human rights, cheap fashion, cotton farming and so on). I might have to dig the spring capsule t-shirts back from the attic, or find another solution to this fast-fashion rubbish. And hope and pray the white tee delivers it's promises. And I'll have to learn.

Anjusha

Kesägarderoobin valmistelua / Preparing for the summer capsule

Kolme kuukautta on kulunut nopeasti. Helmikuun 22. päivä olin puotipäivän jälkeen yksin kotona ja kävin koko vaatekaappini läpi yhden illan aikana, ottaakseni osaa Projekti333:en. Ajatuksena oli luoda vaatekaappi kolmen kuukauden (aikalailla siis yhden vuodenajan) tarpeiksi käyttäen 33 vaatetta tai lisuketta (kenkiä, takkeja, koruja, pipoja...). Kaiken muun sai poistaa kaapista - joko sitten kirppistellä, lahjoittaa pois, myydä, tai paketoida vintille - mutta laittaa varmasti pois näkyvistä projektin ajaksi. Niin, että vaatekaapissa olisi VAIN ne asusteet, joita aikoo aidosti arjessa käyttää. Ja nyt olemme tilanteessa, jossa elämä on kolmen kuukauden jälkeen levollisesti asettunut omiin uomiinsa vaatteiden käytön kannalta, projektia ei huomaa mistään, ja aika alkaa olla käytetty.
Seuraavaksi on tietysti syytä järjestää kesägarderoobi kuntoon :)

Three months have gone by fast. On February 22nd I was home alone after a day at Tanssiina and went through all of my wardrobe in one single night, to take part in Project333. The idea was to create a closet of clothes for three months (pretty much for one season) using 33 separate pieces of clothing and accessories (shoes, coats, jewellery, hats...). Everything else needed to go. Either to be sold, given away, or to be stacked at the attic - but most certainly to be out of the wardrobe space for the time being. So one would only have the things in the wardrobe one was truly going to use in the day-to-day life. And now we're at the situation, where after three months life has (clotheswise) relaxed into it's own routine, time's up, and I don't even notice the project anymore.
It's obviously time to change for the summer capsule :)

Viimeisen viisi viikkoa meillä on ollut kylppäriremontti meneillään kotona. Mikä toki tarkoittaa suihkutonta, saunatonta, ja pesukoneetonta elämää. Nyt on saatu pari päivää sitten pesukone takaisin, ja sen uusi elämä on alkanut melko railakkaasti parilla kolmella koneellisella päivää kohden - viiden viikon pyykkien lisäksi koneella on tehtävänä talvivaatteiden pesu. Samalla kun vein jo kuivaneita talvivaatteita vintille, napsin sieltä mukaani kesävaatteiksi lasketut yksilöt ja kasailin niistä sopivaa kokonaisuutta kesää varten. 33 tuntuu oikein sopivalta numerolta minun vaatekaapilleni. Jos pääsee tasaisesti pesemään pyykkiä, sillä määrällä saa aikalailla kaiken, mitä tarvitsee ja mitä haluaa. Tällä hetkellä minun kesägarderoobistani on vielä yksi paikka täyttämättä. Saa nähdä saako se täytettä lainkaan. Projekti saa siis jatkoa - samoilla säännöillä.

We've been in the middle of a bathroom renovation for the past five weeks. Which obviously means a no-shower, no-washing machine and no-sauna environment. A few days ago we finally got the washing machine back and it's new life has begun at quite a busy schedule - five weeks worth of laundry to be cleaned with the addition of all our winter gear. As I took the already washed and dried winter clothes upstairs towards the attic, I took down the things I had in store for summer and mixed  and matched the summer capsule from them. 33 seems to be a good number for my wardrobe. If one can do laundry whenever needed, 33 is enough for work and play. At the moment, the summer capsule is missing only one piece. We're left to see if that's enough. So the project is on again, with the same rules as last time.

Jo päivää ennen virallista aloitusta voin paljastaa, että villapipo, paksu kolmiohuivi ja lapaset saivat väistyä. Tilalle astelivat vuosia palvelleet kesäkamppeet - hellehattu (kotona rakenneltu mummon vanhasta pöytäliinasta), kaksi kevyttä huivia (joista valkopohjainen oli kyllä jo kevätgarderoobissakin mukana loppuvaiheessa) ja ranteenlämmittimet (jotka myös olivat kevätgarderoobissa). Huivit ja hattu suojaavat kalmanvalkoista ihoa auringon paahteelta, ja lämmittimet lämmittävät kesäiltoina vanhaa vilukissaa.

Minähän en tunnetusti rusketu vaan palan, ja mitä tulee ääreisverenkiertoon, luulen, että jokunen verisuoni olisi saanut olla lisää luotuna tähän kehoon, että olisivat ylttäneet lämmittämään varpaita ja sormiakin. Nämä asusteet ovat siis enemmänkin elinehto kuin hupaisa lisäke näin kesäkuukausina.

A day before the actual change I can reveal that the woolly hat, thick triangular shawl and mittens have given way to something else. My tried and true summer gear - sun hat (home made of my granma's old table cloth), two thin scarves (of which the white one was already in use at the later stage of the spring capsule) and wrist warmers (that were also in the late capsule). The scarves and the hat shield the deadly white skin from the sun's burning rays, and the warmers keep the "old chilly cat" warm on cool summer evenings. 

I do not tan, I burn, and as for my circulatory system... I doubt there's any blood going into my feet or hands, and they're nearly always freezing. So the accessories are more like life necessities over the summer months :)

Kesä on tullut!

Summer's here!

-anjusha

Äitienpäiväviikonlopun koululaispaita

Verttinen aloittaa syksyllä koulun. Joskus jossain vanhassa Ottobre Design -lehdessä on ollut maininta koululaisvaatteista, kuinka niissä olisi viisasta jo olla jotain näperrettävää ja hieman haastetta. Näperrettävä tuo toki myös hieman haastetta ompelijalle, sillä perusvaatekerran voi oikein hyvin rakentaa ilman mitään ylimääräisiä nippelisnappeleita, ja todennäköisesti kymmenesosassa siitä ajasta, joka kuluu nappeleitten parissa näperrellessä jo ennenkuin koko vaatekerta on valmis.

Nyt kun Verttinen on pikkuhiljaa siirtymässä koosta 122 kokoon 128, ajattelin, että samalla kun piirtää paidan kaavan isommassa koossa, voi nyt sitten opetella jonkin sellaisen paitamallin, jossa olisi sitä haastetta käyttäjälleen. Piirtelin vanhasta Ottobresta Mickey-paidan, raglanhihaisen perusteepparin, jossa on pitkät hihat, mutta edessä kolme nappia nappilistassa. Käytännössä niitä ei ehkä tarvitse avata lainkaan, kun paita on trikoota ja reunassa resori, mutta ompahan nyt ainakin opeteltu. Eivätkä pääse sanomaan, että kun on liian yksinkertaisia vaatteita :)

Paidan kaava on Ottobre Design talvi 2010 -lehdestä, koossa 128cm. Tuosta lehdestä mulla on sellainen kunnianhimoinen tavoite (ilman takarajaa tosin, onneksi), että kokeilisin lehden jokaikistä kaavaa ainakin kertaalleen. Siinä on paljon hauskoja kaavoja, ja aika montaa siitä on jo kokeiltukin. 

Resorit ovat luumu-petrooli-raidalliset, ja alunperin hankittu kevättakkia varten (joka vielä on hieman kesken). Hankin kyllä sen verran reilusti kerralla, että niistä on saatu resoria moneen lähtöön jo, ja vielä jäi vaikka kuinka. Paidan trikoo on Kestovaippakaupan umpikakkoslaatuinen pakan keskipala, jossa kaksi palaa trikoota on yhdistetty jättiläissaumurilla, jätetty painovaiheessa kurttuun painokoneen alle ja ventytetty ja vanutettu niin, että isoa osaa palasta ei saanut laisinkaan käyttöön. Se lie oli menossa roskiin, mutta sen pelastin, kun siinä näytti olevan silmämääräisesti juuri sopivasti pelastettavaa. Ja paita siitä tuli justiinsa, ainoastaan takakappaleen yläreunassa (joka jää tukan alle jokatapauksessa) on pieni painovirhe, jossa kangas on ollut kaksinkerroin eikä väri ole tarttunut pienenpieniin viirukohtiin. Vaan kun viirujahan nuissa hipposissa on jokatapauksessa, niin se ei taida menoa haitata sekään. Napit taas ovat Keinosen ompelutarvikeliikkeestä. 

Napinlävet eivät meinanneet onnistua sitten millään. Harjoituspala jäi umpijumiin koneen sisälle, ja siihen piti leikata napin mentävä kolo ilman napinläpeä, jottai saisi kankaan ulos koneen sisältä. Siinä vaiheessa aamua piti avata ompelukoneen metallilevy paininjalan alta kokonaan, ja sitten pääsikin kankaanpelastamisen lisäksi kevätsiivousta tekemään. Ei kai ollut ihmekään, ettei napinläpi sujunut ihan kuin Römssössä, pölypallojen määrä oli nimittäin aivan valtaisa. Pöly oli pakkautunut tiiviiksi laatoiksi jokaiseen pieneen koloseen mitä syöttäjän alta ja väleistä löytyi. Imuroin koko laitoksen, välillä pientä harjaa, välillä parsinneulaa lisäavuksi käyttäen, ja kun sain kannen takaisin kiinni, osasi kone napinlävenkin ihan eri tavalla. Siivoaminen tekee toisinaan ihmeitä.

Lopuksi vielä oman äireen äitienpäivätunnelmia. Tehtiin siskon kanssa mökkipaketti, sisko teki korppuja peltipurkkiin, minä pöytäliinan painot kivistä ja langasta, ja kaveriksi pakettiin laitoimme myös chilin taimen, jonka saa istuttaa möksälle kasvamaan. Nyt on hyvä aloittaa kesäkausi.

Anjusha

Paluu sukkaosastolle

Inventaario lankakopassa etenee. Eskon reissusukkien jäämistölangoista, sekä yhdestä ylimääräisestä täydestä kerästä samaista Dropsin Delight -lankaa (joka on saatu ilman edestä Poppeli-kaupasta) syntyi uusi jäsen omaan sukkakoppaan.

Uusi kerä näytti perin pinkiltä kun täyttä kerää katseli, mutta lopputuloshan oli selvästi violettivoittoinen. Ihan hyvä niin, minua hieman hirvitti ajatus ihan vauvanvaaleanpunaisista sukista.

Malli näissä on ihan omasta päästä, ja lähti liikkeelle pitkälti siitä, että pinkikäs kerä oli saatava loppuun. Ajattelin ja laskeskelin, että yksi kerä ei ehkä IHAN riittäisi, mutta jos mukaan laittaisi jokusen raidan ja kantapäät tekisi eri väristä, saisi punaisen kulumaan loppuun, ja vähän käyttöön vihreää ja ruskeaakin. 

Ruskea kuluikin ihan pikkunyssäkkää vaille loppuun, kuin myös pinkikäs. Vihreää oli jäänyt enemmän aiemmista sukista, joten sitä jäi vielä pienen ihmisen sukkien verran. Pinkikkään kanssa oli jopa jännityselementti, saako kerän riittämään loppuun asti, mutta onneksi lanka riitti. Olisipa ollut ikävä projekti yrittää päästä eroon langasta, ja päätyä hankkimaan vielä uusi kerä samaa lankaa koska väri ei sittenkään olisi riittänyt. 

Kivat sukat. Ne tulivat täyttämään aukkoa vanhojen Väinämöis-sukkien tilalla, ne kun olivat niin reikäiset, että kolmen yhtäaikaisen varpaan pilkotus sukan sisältä ei ollut pienin reikä. Ne pääsivät siis heti jalkaan, kesken ensiviikkoisen Popparikeikan stemmatreenien. Erityisesti tykkään tuosta uudesta aloitustavasta, että käännetään sukan vartta ja tehdään kerros nurjia ylälaidaksi. Siitä tulee nätti ja puristamaton, ja yllättävän hyvin pysyy paikoillaankin se, eikä valu paljasta tassua pitkin alas, kuten olettaa saattaisi.

Mitäs sitten neulottaisi?

-Anjusha

Auringonvärisiä autoja

Kevät on tainnut saapua tähänkin tönöön. Teki mieli ommella. Ihmeellistä :)

Teimmä Siksaksis -Hennin kanssa vaihtarin vapun aikaan. Verttiselle pieneksi jääneet pitkät kalsarit (ne punaiset robottiset, en oikein tiedä mihin ovat karanneet tähtikalsongit, ne ovat jossain hukan teillä) päätyivät Hennin pojjaalle ensi talvea odottelemaan, ja Hennin varastoista taas meille päätyi hauskoja keltamustia paitakankaita. Pitkiä teepaitoja Verttisellä saisi kyllä muutama enemmän ollakin, joten tällainen tuli rakennettua perjantaiaamun kunniaksi:

Kaava on sama Ottobre Designin kuin Lukelintupaidassa, samalla koollakin uskalsin vielä tehdä (122cm). Paidoissa on jotain rauhoittavaa. Muistan, kun lapsena ymmärsin paidanompelun lainalaisuudet. Olen ehkä ollut neljännellä luokalla, kun huomasin ensi kerran, että joka kerta kun ompelee paitaa, työjärjestys pysyy samanlaisena, paidan mallista riippumatta. Jokin pieni yksityiskohta voi olla eri lailla, mutta periaate on aina sama. Maailmassa on jotain pysyvää :)

Autokankaasta jäi vielä pieniä paloja, ja heti tuli mieleen eräs pieni, ihan vasta pari päivää sitten syntynyt prinssinen, jota voisi muistaa kesäpipolla ja tumppusilla.

Mukavalta tuntuu käyttää kangas loppuun. Ikäänkuin olisi suorittanut jotain tärkeää. Olen löytänyt itsestäni myös piirteen, joka on varmaan aina ollut olemassa, mutta sitä en ole huomannut ennenkuin ryhdyin siivoamaan kangaskaappia talvella. Panttaan kankaita mielipuolisesti. Saatan ostaa kankaan jotain tarkoitusta varten, mutta tarkoitus saattaa muuttua moneen kertaan matkalla, kun huomaan, etten leikkaakaan kangasta, vaan varastoin sen kangaskaappiin. Kankaiden on syytä marinoitua kaapissa ainakin vuoden, parin verran, ennenkuin niihin uskaltaa koskea. Leikkaamattoman, uuden kankaan pyhyys on jotain aika suurta. Samalla huomaan, että minusta on hurjan hauskaa tehdä pieniä projekteja toisten ihmisten ylijäämätilkuista. Niissä ei ole samaa pyhyyttä ja koskemattomuutta, ja niitä voi ryhtyä käyttämään hyvällä omatunnolla vaikka saman tien. Niinkuin vaikka näitä keltamustia kankaita. Niistä oli jo tullut yksi paita edellisessä kodissaan, ja ne olivat ylijäämää, josta ei enää jaksettu puurtaa toista samanlaista paitaa, joten ne pääsivät leikkuuseen ja käyttöön kahdessa päivässä. Hämmästyttävää.

Vaan olipas hauska ommella paita. Taidan ommella toisenkin. Vielä on kankaita kaapissa (hyvin marinoituneita sellaisia).

Anjusha