sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Uusia kankaita ja pyjamaharjoituksia

Ruotsinmaan kankaat ovat viimein saapuneet ja pestyt.



Eilen pääsin leikkaamaan ensimmäisestä, tuosta punaisesta robottitrikoosta, pitkät kalsarit, ja toivottavasti kohtapuoleen ne kasaamaankin. Niistä saapi kuvia vasta sitten, kun ne saa tuotantolaitoksen toisesta päästä ulos.

Ennen näiden tuloa olin ehtinyt harjoitella pyjamantekoa, ensin sillä punatulkkupaidalla, sitten työmaakonepaidalla, ja vielä kolmaskin aiheesta on rakennettu. Siitäpä tulikin mielenkiintoinen versio, ja oikeastaan hauskin koko sarjasta.


Epätodennäköisyyksistä epätodennäköisin :)
Etukappale, joka on jokseenkin sinapinkeltaista trikoota, on minun vanhasta paidastani periytynyt. Takakappale, armeijanvihreä trikoo, on samasta taannoisesta Keuruu-projektista kuin työmaakonepaidan valkoinen trikoo. Sitä oli jäljellä neliöpala, joka oli juuri ja juuri sopivan korkuinen yhteen takakappaleeseen. Hihat ovat kankaanpelastusprojektista, vinoon langansuuntaan aikanaan muinaisen harjoittelijan leikkaamaa Kestovaippakaupan raitatrikoota. Ja resorit hihoissa, helmassa ja pääntiellä tummanruskeaa Myllymuksujen bamburesoria.


Paidasta piti siis tulla ihan täysin jämäkankainen harjoitusversio, kankaat näyttivät niin epätodennäköiseltä yhdistelmältä etten uskonut kenenkään pitävän siitä pätkän vertaa. Vaan toisin kävi. Värit ovat kaikessa epätodennäköisyydessään aika hauskat, hihat elävöittävät muuten niin maanläheisen väristä paitaa. Näihin väreihin voi yhdistää ihan mitkä housut tahansa yöksi, kun paita on kaikenkirjavainen :) Ja materiaalit ovat ihanan pehmoiset. Se kai se nuissa yöasuissa on se tärkein kriteeri. Joten paita on ahkerassa käytössä, tänäänkin iltapäivällä aina puoli viiteen asti!

Nyt ovatkin pojjaat lähteneet parkouriin, joten minulla on dilemma: suorittaakko siivousjoulukalenterin tämän päivän luukku, neuloako keskeneräiset lapaset valmiiksi, vai ottaako robottikalsarit tekeille? Vai jättääkkö kaikki, avata telkkari Strömsön alkaessa ja nukahtaa sohvalle? Ah, vaikeita aikoja!

Ihanan ensimmäisen adventin ja aamuisen hoosiannan kunniaksi taivaskin päätti avata ensimmäisen adventtiluukkunsa ja pudottaa pihalle muutaman hiutaleen valkeaa lunta!

-Anjusha


Ei kommentteja: