Pakkaispäivien varalle (tai samantien jalkaan!)

Syksyllä tilatuista trikookankaista oli alunperin ajatus ja tarkoitus tulla pyjamia ja pitkiä kalsareita Verttisen talvivaroiksi. Kun asuu puulämmitteisessä vanhassa talossa, talviyöt tuppaavat käymään viluisiksi peittoa pois potkiville kavereille, ja pitkiä lahkeita ja -hihoja tarvitaan joka yölle.

Ajattelin pyhästi, että myös pitkien kalsareiden kohtalo on syntyä reilusti hyvissä ajoin pakkasia odottelemaan. Juupa juu. Mutta nyt, pakkasen tuivertaessa seitsemäätoista, alkaa tähänkin äiteeseen tulla vauhtia. Talven ensimmäiset pitkät kalsongit ovat valmiit.

Tuo hipstamaattinen kamera ei oikein ole violetin ystävä, vaan yrittää väkiseltään vääntää kaiken kauniin luumunvärisen ihan siniseksi. Tähdet ja resorit ovat Oikeasti siis Ihanan Luumunvärisiä, keltainen sentään ihan oikeansorttista. Trikoo Kameleont Designilta tilattua (tai enhän minä tätä tilannut, tilasin sitä turkoosia kirjain- vai numerotrikoota, muttei sitä enää ollut, höh), ja resorit Kestovaippakauppaa. Koko kalsongeissa on 116cm, ja kaava on vuodentakaisesta Ottobresta, jossa oli kaavat aina 170-senttisiin pitkiin kalsareihin asti. Sellainen lehtihän oli aivan välttämättömyys hankkia, sillä poikien pitkien kalsareiden valikoima kaupoissa on jotain katastrofaalista. Jos se ei ole hirveää pappakalsarikeinokuitua, se on vähintäänkin mustaa tai tummansinistä väriltään, synkeää, ilkeää, tummaa, ja jos jotain kuviota löytyy, se on varmastikin ainakin jotain öttömönkiäistä tai räjähdyksiä tai hirviöitä. Mur. Nyt sen sijaan saa sellaiset kalsongit kuin toivoo, eikä tulenlieskoista ole tietoakaan.

Toisetkin ovat valmistuneet (jo vähän aikaa sitten):

Näissä resori on oikeasti vähemmän tummaa, sillä tunnustettava on, että nämä hyppäsivät kuvaan suoraan pesukoneesta, märkinä :) Materiaalit samoista paikoista kuin edellisissäkin, sillä poikkeuksella, että tämän trikoon minä tilasin ihan oikeasti. Ja nuo pienet valkoiset ovat robotteja, jos se on hieman epäselvää tässä kuvassa. Katsokaa vaikka:

Nyt pääsee taas pari pakkaspäivää eteenpäin!

-Anjusha,

jolle viime hetket ovat suuri inspiraationlähde

Ruffis poseeraa ja Viimein Valmiit Villasukat

Viikonloppu (meilläpäin siis su-ma) on sujunut kaikenlaisia epämääräisyyksiä rakennellen ja valmistellen. Monta kangaspalaa on mennyt ihan kokonaan loppuun, KVK:n kankaita on aavistus vähemmän kaapissa, lankakeriä on kulutettu neljä kokonaan ja kolme puolitoistametriseksi mininyssäkäksi, ja tänään on ollut armoton päättelemispäivä.

Villasukat tulivat valmiiksi. Nämä ovat omaa kokoa, kun enää ei kaapissa ole kuin yhdet omatekemät ja yhdet anoppilaisen tekemät ehjinä. 

Näissä oli ajatuksena kerätä yhteen pikkunyssäköitä ja tehdä omasta päästä kirjoneuleiset sukat. Tällaisessa suht-säännönmukaisessa neulemallissa vaan on se vika, että jos lanka meinaakin loppua kesken (miten ihmeessä lasket, riittääkö tämä lanka ihan loppuun asti vai ei?!), mitäs sitten keksisi?! Sitten otetaan äärettömästä lankavarastosta se seuraavaksi lähin sävy, joka ehkä voi tuurilla sopia, ja toivoa parasta. Tuon vaaleavihreän kanssa kävi niin, että se loppui toisen sukan kantapään jälkeen. Vierestä olevaa sävyä löytyi kyllä, se näkyy oikeassa sukassa vähän kirkkaampana (ja paksumpana) tuossa kohti kärkeä kuljettaessa, mutta kun sekin loppui, yhden kerroksen ennen kavennuksia. Toivottavasti sitä ei huomaa :)

Lankana violetti Novita Florica (?!), vaaleanvihreä Novita Wool taikka Bambino (ja kärjessä toisessa sukassa merinoinen Adriafilin Classic), ja vaihtavaa vihreää edustaa Austermannin Step. Kantapäässä Fabelia, se on se lanka, joka ei oikein kuulu joukkoon :) 

Mutta valmiiksi tulivat, ovat jalassa parasta aikaa ja lämmittävät kivasti. Ja sopivat vielä aika mukavasti Kimperin vakosamettihameen kanssa!

Sunnuntaina oli pakkaspäivä, ja lähdimme Verttisen kanssa pulkkaretkelle serkkulaan. Ruffe-Leene-leikkikoira pääsi mukaan kyytiin, mutta pakkasessa se olisi kuulemma jäätynyt, joten sille piti olla takki. Pitäähän koiralla takki olla. Vippa-koiran takki oli ihan liian pieni, Ruffis on nimittäin pidempiselkäistä rotua, joten Verttinen pääsi hyväksymään tilkkukopasta sopivat palaset Ruffiksen omaa takkia varten. Tällainen tuli Ruffiksen talvitakista:

Kankaana takissa on kaksien Antti-serkun housujen kangas, neppareina Prymin rengasnepit. 

Nepparit onkin kiva tapa kiinnittää asioita viisivuotiaalle. Vaatii aavistuksen kärsivällisyyttä ja hoksottimien käyttöä, jotta viidenvanha saa nepit kunnolla kiinni, mutta se onnistuu kuitenkin tarpeeksi helposti, ettei tule hermostuminen heti. Ja koiran itse pukeminen on vähintään yhtälainen ylpeydenaihe kuin se, että on saanut omat ulkovaatteet itse päälle ilman apua.

Näiden lisäksi Verttinen sai kaksi uutta kypärämyssyä, Kestovaippakauppa jokusen nukenvaipan ja oma puoti montakymmentä pesulappua. Kaikenlaista!

-Anjusha

Synttärihirviö ja lankavaihtarit

Siskolla on tänään syntymäpäivät.

Välityönä kaikenlaisen muun puuhastelun lomassa kokeilin tehdä virkkaamalla vetoketjullista pientä pussukkaa. Sellaista siskon näköistä. Ei ehkä kuitenkaan niinkään naamaltaan näköistä, kuin tyyliltään :)

Tuollaisen ohje oli joskus Novitan lehdessä, ja minä katselin siitä kuvasta kyllä mallia, mutten lukenut sanaakaan ohjeesta kun oli hauskempi toteuttaa itse niinkuin hyväksi katsoo.

Pussukan korvien takana on vetoketju, joten sen sisään voi sulloa kaikenlaista tarpeellista: kolikoita, mittanauhan, piskuisten amigurumien piskuiset lankanyssäkät, avaimet... Mitä nyt kulloinkin sattuu tarvitsemaan mukaansa. Mikäjottei vaikka pähkinöitä evääksi.

Ukkeliin käytetty musta lanka on bambulankaa, mikä on aivan valloittavan mustaa. Ei mitään sellaista hissunkissun-harmaata mukamustaa, vaan oikein reilua, syvää, rehellistä kunnon-mustaa. Valkoinen lanka taas on Utiku-merinovillaa, jonka valkoisuus on myös herkullista, erityisesti kerällä ollessaan. Aavistuksen kermaista ja täyteläistä. Molemmat kerät löytyivät omasta varastosta. Samaisesta varastosta löytyi myös aikanaan ostettu 10-senttinen musta vetoketju.

Tämä lankakerien hävittämisprojekti on -täytyy sanoa- ihan mielipuolista. Jos teet tuollaisen pussukan, siihen mennyt lankamenekki ei näy missään. Jos tekisi 70 pussukkaa, voitaisiin jo puhua lankojen hävikistä. Jossain viime yönä luetussa blogissa oli kadehdittavan hieno kuva villalankavarastosta. KAKSI maltillista laatikollista, joista molemmista mahtui kannet kiinni. Minulla on kolme ylitsepursuavaa laatikollista, eikä kansien kiinnipysymisestä voi puhuakaan. Samaisessa paikassa oli askarreltu hieno koppa keskeneräisiä töitä varten, joita kopassa oli YKSI. Puuh, sanon minä. Ehkä (omassa) elämässä pitäisi opetella hyväksymään keskeneräisyys, sekä eräiden geeneissä virtaava ikuisen hamstrauksen ja haalimisen pakottava tarve (jota vastaan yritän epätoivoisesti taistella nähtyäni kaksi vanhempaa sukupolvea, jotka hellivät autuaasti tuota piirrettä itsessään).

Eilen kävimme pulkkailukylässä Verttisen serkkujen luona, ja vaikka en tikkua tehnyt ristiin asian eteen, tulin kotiin kahden UUDEN lankakerän kanssa. "Mutta ethän sinä OSTANUT niitä" -perusteli Merja. Se oli taas haalinut oman maltillisen lankavarastonsa täytteeksi Citymarketin ison kauppakassillisen jonkun toisen ihmisen jämälankoja. Mistä tulikin mieleeni, että jos joku haluaa tulla penkomaan mun varastoa, voisin mielelläni päästä ihan vaikka keinotekoisesti eroon muutamasta (-kymmenestä) kerästä sellaisia lankoja, joita täällä on katseltu ihan tarpeeksi monta vuotta. Voi vaikka pitää lankavaihtarit. Tai -antajaiset. Ei yhden ihmisen kohtuullisella vapaa-ajalla taideta ihan kaikesta maailman langasta päästä eroon. Ja kun moni niistä on jo ihan kyllästymiseen asti käytettyjä, meillä.

Niin että tervetuloa vaan! 

Ja siskolle hyvää synttäriä, näin ihan oikeana päivänä. Me käytiin juhlimassa jo lauantaina, josta syystä tämän postauksen saa tehdä nyt, eikä silloin, kun tuo ukkeli valmistui.

-Anjusha

Loppiaisaskarteluksi nostalgiaprojekti

Loppiaisen kunniaksi toin ompelukoneen olohuoneeseen siksi aikaa, kun Verttinen pelasi autopeliä vieressä.
Uudessa Mollie Makes-lehdessä (ihan pitää kohta jo harkita, pitäisikö sellainen tilata, olen aikalailla ihastunut nimittäin) oli ohje kirjankansiin, tai kirjakassiin, tai kassikirjaan, tai kansikassiin. Ihanan yksityiskohtaiset kuvalliset ohjeet näyttivät tarpeeksi yksinkertaisilta toteuttaa tunnin peliajan puitteissa, ja kun niitä oli muutaman illan verran tavannut iltalukemisiksi, oli ohjekin jo aika tuttu.

Kanna kirja mukana reissussa, suojele sivuja, pokkareiden kansia, päiväkirjan salaisuuksia! 

Näihin kansiin mahtuu reilukin pokkari, eikä pikkuisen pienempi kirjakaan huku liian syvälle kansien syövereihin.

Kangas on tilkkutyökangasta Partti-kangaskaupasta, ja oli aikanaan halvennuksessa kun oli haalistunut yhdestä kohtaa auringossa. Vuorikankaaksi laitoin tilkkukopasta löytynyttä ohutta puuvillakangasta, ja ohjeessa neuvotun vanulevyn tilalle laitoin ohutta fleecea (sillä eihän loppiaisena pääse kangaskauppaan), mikä toimikin oikein mainiosti. Kahvat tuin silitettävällä tukikankaalla, joka on hankittu Vaajakosken omasta käsityötaivaasta Aavasta, ja kirjanmerkkinauha on oman nauhakätkön löytöjä.

Minä katselin kirjahyllyä löytääkseni oikein moivan kirjan kokeilukappaleeksi, mutta juuri oikeankokoisen kirjan löytyminen olikin sitten hankalampi projekti. Ilmeisesti suomalaiset pokkarit ovat aavistuksen brittisisaruksiaan pienempiä, tai sitten meidän kirjahyllyymme eksyneet yksilöt ovat vaan jotenkin erityisen pikkaisia. 

Raamattuja sen sijaan sieltä löytyi useampiakin. Ensimmäinen ei mahtunut, rippiversiot olivat liian pieniä, mutta opiskeluaikojen Lontoonkirkossa käytetystä opuksesta löytyi aika sopivankokoinen testiyksilö. Ja muistan teinivuosieni aktiiviseurakuntalaisurastani, että Raamatunkansien tuunaaminen se vasta muodikasta olikin. Loppiaisen pikkuprojektista tulikin siis Paluu Teinivuosiin -nostalgiaprojekti, monta hassua ja hauskaa muistoa tupsahti mieleen, muunmuassa eräskin Kouvolan Sokokselle kävelystä musta Darth Maul-tyyppinen naamamaalaus päässä, kun olimme pitämässä pantomiimidraamakoulutuksen meikkausosiota ja meikinpoistoaine loppui kesken demonstraation (vai demonisaation ;). Siinä oli asiakaspalvelijalla meikkiosastolla mennä pupu pöksyyn häkellyksestä.

Kirjalla on nyt siis kannet, ja kansilla kirja. Ainakin yksi sellainen. Ja tuonhan voi vaihtaa vaikka joka toinen päivä aina kulloinkin käsillä olevaan opukseen. Harmi kyllä useimmat käsityöaiheiset kirjat eivät ole pokkarikokoisia. Ehkä niille pitäisi laskea omat mitat sitten ihan jonain toisena päivänä.

Tänään valmistui myös yksi sukka jämälangoista. Se odottelee vielä kaveriaan, sitä vasemman jalan versiota. Siitä sitten myöhemmin lisää. Nyt vielä puoli episodia Myytinmurtajia, ennenkuin peti kutsuu.

-Anjusha

Hot Pink New Year

Jo varmaan vuoden verran on työn alla ollut lapaspari - ihan peruslapaset ilman mitään sen kummempaa ohjetta. Mutta parin valmistumisen kanssa ei sitten käynytkään ihan niin kukkaisesti kuin olisi voinut kuvitella.

TOISSA vuonna olin tehnyt vasemman lapasen peukkua vaille valmiiksi, ja nyt, kun ennen joulua ryhdyin toista lapasta pikaisesti valmistamaan (koska eihän yhdessä lapasessa nyt hyvänen aika mene iltaa kauempaa), ajattelin homman olevan pikaisesti hoidossa.
Tein oikeaa lapasta peukkuun asti, ja ihmettelin, miten niinkin säännönmukainen liukuvärjäys kuin perusNallen tuottaa kahdessa eri lapasessa niin eripaksuiset raidat. Tuoreemman lapasen raidat kun olivat yhtä kerrosta paksummat kuin aikapäivää sitten rakennetun. Tarkempi tutkailu osoittikin virheen olevan neulojan päässä. Olin aloittanut lapasen laskematta alkuperäislapasen silmukoita, ja oletin, että muistan ulkoa siinä olleen 10 silmukkaa puikollaan. Väärinpä muistin. Silmukoita olisi pitänyt olla kahdeksan enemmän, eikä sellaista puolivalmista liian pientä nyt hennonut purkaakaan.

Pyörittelin liian pientä lapasta hetken ja pohdiskelin voisiko sen pelastaa vielä jotenkin. Niin kapoisan käden lapaseksi peukunpaikka oli auttamattomasti väärässä kohdassa, mutta kun oikein pyöritteli, saattoi ehkä kuvitella lapasen muuttuvan sukaksi - polvisukaksi. Varsi sai jäädä sellaisekseen, ja kantapään aloitin alkuperäiseltä peukunpaikalta.

Joulukin kun oli vielä tuloillaan, ja tuttavapiirissä aikalailla sopivakinttuinen Piitu-kaveri, sain pukinkonttiin polvisukat lapasten välistä. Ja ne lapasetkin sitten valmistuivat aikanaan, eilisiltana. Piitulle sukat olivat juuri passelit, ja äsken kävin pihalla testaamassa omat lapaseni, jotka lämmittivät huomattavasti paljon paremmin rukkasten alla kuin aiemmat ihan ohkoiset muinaislapaset.

Harmi kyllä jämänyssäköiden loppumisprojektiin nämä lapaset ja sukat eivät auttaneet pätkän vertaa. Lankaa jäi vielä pikkuinen kerällinen. Mutta onneksi liukuvärinallea on tuolla kolmea muutakin väriä piskuiset kerät, joista yhdistelemällä saa varmasti vielä ainakin omankokoiset sukat aikaan, ja taas monta pientä nyssäkkää vähemmäksi lankaröykkiön.

Siinä projektissa mennäänkin tällä hetkellä lukemissa 6 valmistunutta keskeneräistä työtä - 10 loppuunkäytettyä lankakerää. Voisin olettaa, että jos tällä menolla mennään eteenpäin, saa ehkä vähän ajan päästä jo keksiä jonkin ihan uuden projektin! Vieläköhän joku järjestää jotain salaisia neuleystäviä tai muita mukavuuksia?!

-Anjusha