lauantai 30. kesäkuuta 2012

Yhden sortin inventaario

Eli "jos ei kerran saa mitään valmiiksi, niin aina voi listata kaikenlaista"!

Ennen joulua viime vuonna hermostuin lankaröykkiööni, kerin ison osan uusiksi löyhistä purkautuvista keristä napakoiksi ja kauniiksi palloiksi, ja päätin, ettei röykkiöön VOI enää hankkia lisää lankaa, ellei röykkiö samalla pienene jokseenkin merkittävästi (vaikka samalla ymmärrän, ettei lankaa voi olla koskaan liikaa). Jonkunlainen säännönmukaisuus oli siis saatava aikaan, ja minun tapauksessani sen oli syytä olla selkeä ja periksiantamaton.

Joten siitä tuli yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

Uuden langan saa hankkia jos/kun saa
A) 10 kerää loppuun käytettyä röykkiöstä, tai
B) 10 työtä valmiiksi.

Nyt kun mennään kesä-heinäkuun vaihteessa, olen saanut neljä uutta lankamahdollisuutta (ja melkein kaikki olen käyttänyt, luonnollisesti!).

*Ensimmäisen kymmenen käytetyn kerän palkintona ostin vyyhtin keltasävyistä Väinämöistä. Siitä tulivat Bones-sukat.



*Toinen kerä oli tämä punainen näistä apinasukista (jotka vieläkin ovat autuaasti kesken, huoh):


*Kolmannen pikkuvyyhdin löysin Silmä.Pisto.Tikki.Takki.-tapahtumasta, ajattelin että siitä saisi raidoittamalla mukavan lisän Bones-sukista jääneeseen puolikkaaseen kerään. Niin sitten joskus :)


*Neljäs lanka palasi takaisin alkuun, ja on niinollen Väinämöistä sekin. Tai Nekin, sillä niitä on kaksi. Violetti ja pinkki, mutta kun ne tulivat yhdessä, niin ne lasketaan yhdeksi. Niistä tulee hienot sukat, neliölliset!


Nyt on pisteitä ylimääräisenä 13 kerättyinä, eli yhteen lankaan olisi varaa, noin projektin puitteissa (jotenkin sattui että TitiTyy muuttaa ja minun kymmenen pistettäni osuivat juuri muuttomyynnin kanssa sopivasti päällekkäin, hm).

Onhan tästä toki ollut hyötyäkin. Nyt löytyvät puhelimelta kaikki valmiiksisaadut työt ja kaikki langat, jotka on käytetty loppuun. Lankavyöry on aavistuksen antanut myöten, eikä viimeisen puolen vuoden aikana ole Kasvanut, vaan Tiivistynyt (ihanammaksi, paremmaksi, laadukkaammaksi).

Vielä haaveilen, että joskus saisin langoilleni jonkin viisaamman säilytyspaikan. Nykyään ressukat elävät vintillä (tosin ensimmäisenä ovensuussa, helpoimmassa mahdollisessa paikassa) kolmessa pienessä pahvilaatikossa, mutta ansaitsisivat jotain inspiroivaa ja hohdokasta ylleen, sekä arvoisensa paikan jossain näkysällä :)

Mutta ajatelkaas, 33 loppuunkulutettua kerää puolessa vuodessa.

Nyt me lähdetään ostamaan kuppikakkuaineksia, sillä inventaariot ovat sellaisia, että kun niistä selviää, saa palkita itsensä jotenkin.

Anjusha




2 kommenttia:

outi kirjoitti...

Mun blogissa olis sulle tunnustus ♥

Anne-Marika kirjoitti...

Niinkö?! Jännittävää! Täytyypä heti käydä vilkaisemassa!