perjantai 1. kesäkuuta 2012

Villaa viileälle kuunvaihteelle

Hahtuvalankainventaario poiki sitten toisetkin piskuiset villikset.

(Meillä on kotosalla yläkerran eteisessä pöytä, joka vaatisi paikalleen lasiovellisen kauniin kaapin yhdellä vetolaatikolla. Mutta kun sellaista ei ole vielä seitsemän - kohta kahdeksan asuinvuoden aikana siihen vielä itsestään ilmaantunut, on paikalla pöytä, joka toimii kotina kaikelle sille, mitä siihen vitriinikaappiin laittaisin, eli kirjoille, lehdille ja hahtuvalangoille. Hahtuvalankoja on mielestäni vähän turhan paljon ottaen huomioon, ettei meillä kukaan käytä enää vaippoja, joten ajattelin niitä vähän karsia tekemällä tuleville syysvauvoille pieniä lahjapöksyjä).


Näitä tuli aika söpöiset, ja liukuvärikin sattui mukavasti kulkemaan vaihtonsa tuossa pöksyä neuloessa ihan miltei symmetrisesti. Ovat Pirtin Kehräämön hahtuvaa, ylijäämää serkkulapselle ehkä puolitoista vuotta sitten rakennetuista villiksistä, ja lanka riitti näihin S-kokoisiin juurikin sopivasti. Jäi vain pieni nyssäkkä, jonka voi vielä käyttää raitoina seuraavissa :)


Ruskaisen väriset kun olivat, ajattelin koristella takamusta syksyisellä omenapuulla. Testiin pääsi myös ensi kertaa nelineulainen huovutin, joka olikin projektia merkittävästi nopeuttava tekijä - niin, siihen asti kunnes sillä pisti ensi kertaa sormeensa yhtäaikaa kaksi reikää :( Kuvan reunat ja nuo omenat huovutin kuitenkin vielä sillä yhdellä yksittäisellä neulalla, niin saa siistimpää jälkeä.

Huovutin myös ne aikaisemmat pöksyt, joskaan en ehkä ihan niin hyvällä menestyksellä. Omenapuu on huovutettu jo muutamiin aikaisempiinkin neulomuksiin, ja sen teko luonnistuu jo ihan nätisti. Orava sen sijaan oli ensimmäistä kertaa hyppysissä, ja sen huomaa ;)


Ei mennyt keskelle, vaikka yritys ja laskelmat olivat mukamas hyvät. Ja selkeyttää voisi myös vielä vähän. Mutta nämä olivatkin harjoitusversiot, ja ainakin perheen pienin tunnisti möykyn oravaksi ihan ilman kysymistäkin. Että josko ne sitten kelpaisivat.

Vielä pitää hehkuttaa, sillä TitiTyyn Väinämöis-klubi saapui tänään. Tai siis kävin sen äsken hakemassa tähän puodille. Ja olin ensimmäinen, joka omansa sai (no, lähdinkin ovesta saman tien, kun sähköpostiin tuli viesti, että sen saa noutaa). IHHANAA Väinämöistä, kaksi kerää, joista tuo isompi pääväri on custom-värjätty tätä klubia varten. Josko sitä malttaisi odottaa maanantaihin, että saa klubin sukkaohjeen sähköpostiinsa...


-Anjusha




Ei kommentteja: