maanantai 24. syyskuuta 2012

Pikku raitavillasukkaiset ja Sadonkorjuujuhlat sateessa.

Eskosen hamppuvillasukista jäi vielä kaksi nyssäkkäistä lankaa; toinen pienempi sininen, ja toinen vähän reilumpi keltainen. Jotta saisi pikkunyssäkät pois kuljeksimasta, kutaisin ne sukiksi nekin. Näistä tuli pikkuiset, ehkä sellaiselle vuoden-kahden ikäiselle sopivat.


Käyttöön ne pääsivät melkein heti, tai ainakin niille löytyi uusi omistaja. Verttisen päiväkodissa oli eilen sunnuntaina Sadonkorjuujuhla, jossa järjestettiin arpajaiset. Vein sukat arpajaisvoitoksi, josta ne nappasi päiväkodin keittiön suurvisiiri Juuso. Meidän perheeseen sen sijaan kotiutui arpajaisten ainoa pikkuauto, jonka Verttinen voitti, ja Esko taas voitti 20€ lahjakortin Punnitse ja Säästä-kauppaan. Aikas mahtavaa! Ei liene epäselvää löytyykö lahjakortille käyttöä... 

Mutta koska nuistakin sukista jäi vielä pienenpienet jämäset lankoja, kerin ne pätkinä yhteen muutaman iänaikaisen seiskaveikan kanssa ja rakennan niistä peikkosukkia itselleni. Kävin nimittäin läpi sukkalaatikkoni, ja totesin, että aika vähissä ovat omatkin ehjät sukat. Ja ne kahdet, jotka siellä vielä suurinpiirtein ehjinä on, on molemmat aika ohuita. Eilisissä kemuissa (pihalla kolme tuntia sateessa) totesin, että paksummat villasukat alkavat olla jo tuiki tarpeelliset. Varpaat olivat syväjäässä kumppareiden sisällä kotiin päästyä.

Onneksi on maanantai ja sadepäivä. Se tarkoittaa, että voi köllähtää tavittaessa päiväunille, neuloa teekupin ääressä ja lonnia sisällä. Ainakin kunnes lapsi pitää noutaa eskarista.

Anjusha

Ei kommentteja: