maanantai 8. lokakuuta 2012

Kids' Clothes Week Challenge 2012




Joskus sitä elämäänsä kaipaa inspiraatiota.

Kaikenlaista olisi muutoinkin tarjolla, niinkos aina, kuten kirjanpitoa, työharjoittelijan
kanssa puuhaamista, joululahjojen ajattelmista, syyssiivousta, syntymäpäiviä tai ihan mitä muuta vaan mitä elämä nyt yleensä tarjoaa. Mutta tämä kuulosti kivalta - tällä viikolla, tunti päivässä, seitsemän päivän ajan, jos tekisi lastenvaatteita.

Ja ainakin näin maanantaina se onnistui ihan sillä, että vaihtoi huonetta ja ompeli. Kaapista löytyi valmiiksi leikattuina bambutrikoiset talopyjamahousut, joille riitti pelkkä ompelu, jotta ne sai valmiiksi. Samalla penkaisulla löysin myös luonnonvalkoiset bambutrikoot, jotka on lapsen kokoon leikattu, ja hihat pyjamapaitaan. Itseasiassa tulevat ihan tarpeeseen, kun juurikin on niin, että pyjamaosastoa ja pitkäkalsarivalikoimaa meillä tarvittaisiinkin paljon enemmän kuin mitä sitä on. Ompaisin siis talopöksyt unihousuiksi, ja lopun ajan tunnista käytin pyjamapaidan valmiiksi tehtyjen kaavojen etsimiseen ja niiden löydyttyä paidan loppuun asti leikkaamiseen.





Housuihin saa vielä kaveriksi paidan, kangasta on sopivasti sellaiseen. Mutta sen leikkaan vasta, kun olen ensin saanut sen valmiiksi leikatun paidan (joka on eri kankaasta, ja jolle voisi myös saada aikaan pöksyt kaveriksi) ja ne kalsonkihousut kasaan. Saapa tuota keskeneräisten pinoa hieman pienemmäksi, hurraa!



Saa nähdä, käytänkö huomisenkin tunnin jo tänään, kun huomenna on melko pitkä päivä eikä ihan tiedä illasta ehtiikö tuntia käyttää ompeluun.



Ihana haaste! Vielä kun keksisi jotain yllätyksellistä kun saa ensin nämä rästiasiat pinosta pois :)

Anjusha

Ei kommentteja: