tiistai 25. joulukuuta 2012

Tilda-neitsyys tonttuillen



Äiteen pakettiin paketoitui tonttu. Se olisi toki voinut tulla Tiimarista kahdella lantilla, mutta se ei tullut. Se tuli omista kätösistä ja sen tekoon meni lähemmän pari kuukautta kaikkine taukoineen. Piti päästä kokeilemaan onnistuuko Tildailu sellaiselta, joka ei sellaista ole koskaan tehnyt.


Kankaat projektiin löytyivät Sinellistä ja osin kotoa, maali myös Sinellin peruja. Lampaanvilla, jota tontun sisälmyksistä löytyy, on omasta villavarastosta, ja lopullisen mekon helmaan tullut pitsi Rouvan (eli äidin äidin) pöytäliinasta. Poskiin puna tuli puuvärikynästä.


Ohjeet ja kaavat ovat Tildaa, mutta löytyivät Suuri Käsityö -lehdestä, jostain muinaisesta parin vuoden takaisesta numerosta, liekö ollut jouluaiheinen se.


Olipa hauskaa pysähtyä, ommella käsin pienenpienillä pistoilla, ilman kiirettä ja hoppua, ja katsoa millainen lopputuloksesta kehittyy.


Tonttu valmistui hyvissä ajoin ennen joulua ja vailla stressiä. Mukava projekti, joka toi myös aivan uutta ulottuvuutta Tiimarin kahden euron thaimaalaistonttuihin. Monta pientä saumaa, äherrystä ja puljausta. Täysin ilman käsintehtyä tonttua tulee toki toimeen mainiosti ja voi elämänsä elää, mutta tämä tonttunen sai yhden äidin ymmärtämään pienen niperryksen tuoman rauhan ja taidokkuuden. Voisin hyvin nähdä, että tällaisten tekemiseen voisi jäädä kiinni pidemmäksi aikaa. Vaikkei siitä kenellekään olisi mitään hyötyä.

-Anjusha








Ei kommentteja: