lauantai 5. tammikuuta 2013

Pieniä jälkiä joulusta vielä

Jossain kohti syksyä kävi niin, että siskoarmas paljasti puutteen elämässään. Ihan sivulauseen puolikkaassa, mutta siellä se oli kuitenkin. Askartelu- ja ompelulaatikosto oli muutoin täynnänsä kaikenlaista, mutta nuppineuloja oli kuulemma kolmisen kappaletta, ja nekin hukassa laatikon pohjalla.
Ja joulu kun oli tulossa, ajattelin tarttua sivulauseen puolikkaaseen.


Rakentelin tonnikalapurkkiin, samaan tapaan kuin aiemmin itsellenikin, neulatyynyn, ja hain kangaskaupasta rasiallisen nuppineuloja. Purkin päällystin vanhoilla kirkkourkunuoteilla, ja itse tyynyn sisään eksyi lampaanvillaa. Tyynyn pintakangas on mummolta perittyä 70-lukuista pöytäliinaa, ja tyyny on liimattu purkkiin nestemäisellä liimalla.
Itselläni on samanaiheinen neulatyyny ollut jo hyvän matkaa käytössä, ja tykkään siitä kovasti. Peltipurkki painaa sopivasti, jolloin tyyny ei karkaa kun siitä yrittää ottaa neulaa irti tai painaa sellaista takaisin, ja villa on sopivasti pehmoista neulojen säilyttämiseen. Ommellessa on helppo tuikata tekeillä olevasta projektista irrotettu neula neulatyynyyn, ja kaavoja kankaalle laittaessa voi neulatyynyä käyttää painona pitämään kaavaa paikoillaan.

Verttinen sen sijaan ei saanut neulatyynyä. Äkälintupaidan kaveriksi kuudenvanhalle siunaantui villasukat.


Viimeisen muutaman kuukauden aikana on villasukkainhokista kaverista tullut yhä kahjopäinen käyttäjä kuin vanhemmistaan. Villasukissa saa vain olla melko pitkät varret, jotta sukat ylttävät tarpeeksi housujen päälle. Vain sillä tavalla on mahdollista sujauttaa talvikengät jalkaan tuosta vaan, ilman, että lahkeet jäävät kurttuun tai nousevat kengän mukana ylös pitkin säärtä.

Verttisen villasukka-arsenaali näyttääkin tällä hetkellä ihan hyvältä. Ja siinäpä se hyvältä näyttävä sukka-arsenaali sitten olikin. Minun ja Eskosen tilanne on aika hälyyttävä, ja asialle olisi viisaampi tehdä pikavauhtia jotain. Onneksi joulun sentään pelasti Mummi, joka teki molemmille tuoreen parin EHJIÄ villasukkia. Täytyy ottaa itseään niskasta ja saada valmiiksi puolivalmiit parit, jotka odottelevat keskeneräisten töiden korissa että joku tekisi niille jotain...

Anjusha


1 kommentti:

Tanja Roslöf kirjoitti...

Aivan mahtava idea tuo neulatyyny :) Tästä innostuneena, värkkäilee itselleen tuontapaisen :)