Koti Bluetonelle

Joskus viime keväänä rakentelin eräälle kitaravahvistimelle pehmoisen pussin roudauskeikkoja varten. Nyt on kotiimme eksynyt kaksi uutta pikkuvahvistinta, joille on kauniisti pyydetty pussukoita myös. Kotiinhan sellaisia ei vielä ole tehtykään, tuo keväinen Koch-versio kun matkasi synttärilahjaksi tuttavakitaristille, joten nähtäväksi jää, täyttääkö tämänpäiväinen askartelu laatukriteerejä.

Näyttää matkalaukulta, tai ompelukoneelta, mutta kyllä sen läpi voi soittaa jotain ihan muuta kuin kangassäveliä.

Tämännäköinen kaveri tarvitsi siis suojapussia, ja kuten tapana on, sillä pärjätään mitä omistetaan, joten tällekin toppatakin materiaalit löytyivät kaapista. Pintakankaaksi valikoitui Eskosen vanhat, rikkimenneet ja jo aluperinkin vähän ikävänmalliset farkut. Farkuista löytyi yksityiskohdaksi hauska pikkutasku, joka oli ollut tavallisen taskun sisällä vähän kuin piiloutuneena.

Sisäkangas on mummon hamsterivuosilta, suurinpiirtein kiiltäväpintainen, ulkoilukankaan tuntuinen hyvin luistava ja musta pala, jonka keskellä oli oranssilla tussilla numeroita - selvästi siis sitä pakanloppukampetta mistä on ollut ennenkin puhetta, ja sisäkankaan ja farkkukankaan väliin ujutin tikkikangasta (maailman ruminta sellaista, mutta ei kerrota kellekään, kun se on kuitenkin pehmoista), joka myös on mummon "make do and mend" -osastoa.

Kochia varten aikanaan yhdistin vain kaikki osaset yhteen, vuorineen pehmikkeineen päivineen. Tällä kertaa avaruudellisen hahmotuskykyni kukoistuksessa ajattelin yrittää tehdä ensin vuorin ja sitten vasta pinnan, jolloin saumanvarat jäisivät kokonaan piiloon ja kokonaisuudesta voisi tulla aavistuksen paitsi siistimpi, myös kestävämpi, ehkä. Ajatus oli oikeinkin kunnioitettava, ja periaatteessa malli toimii juuri niinkuin sen oli ajateltukin. Heti vaan huomasi, kuinka vapaalla kädellä piirretyt kaavat saivat vuorin aavistuksen turhan kapoisaksi ja lyhyeksi suhteessa pintafarkkuun, ja se keväinen Koch-pussi itseasiassa sujahti varmaankin jokseenkin mukavammin ja kulmikkaammin vahvistimensa ympärille. Mutta tämä on ainakin napakka, ja saumat ovat piilossa ihan jokapaikasta :)

Alunperinhän koko ajatus lähti siitä, että poikaisia harmitti maksaa 60 lanttia siitä, että vahvistimelle saa pussukan suojaksi, kun se kuitenkin oli vaan halvinta mahdollista paksua mustaa peruskeinokuitua eikä siinä ollut mitään hienouksiakaan.

Nyt, kun näitä on kaksi tehtynä, voisin kuvitella, että 60 euroa olisi ihan sopuhinta monen tunnin työstä ja ähräyksestä. Sen lisäksi, että pussin mahdollinen tilaaja saisi luvan järjestää ainakin jokusen parin rikkimenneitä farmareita ompelijalleen pussukan tekoa varten. 

Tällä kertaa, niinkuin edelliselläkin, kaikki materiaalit pussiin löytyivät kotoa, joten pennin pyörylää tähän pussukkaan ei ole kulunut. Periaatteessa poikaset ovat siis saaneet oikeinkin oivallisen idean halvemmasta pussukasta. Ihan jopa ilmaisesta. Mutta kun lähtee liikkeelle farkkujen ratkomisesta, on työmäärä pussissa sellainen, ettei niitä ihan liukuhihnalta jaksaisi puuhastella. Kerran vuoteen taitaa olla ihan sopivasti :)

Anjusha