Kuoroleirionni

Ala-asteelta asti olen ollut kuorolainen. Ja kuorolaisuuden mukana tulevat kuoroleirit. Samaan kategoriaan kuuluvat myös partioleirit, riparit, seurakunnan nuorten leirit ja tanssi- ja taideleirit. Kaikkia niitä on aina yhdistänyt ihana onnellisuuden ja selkeyden tunne.

On ihanaa päästä leirikeskukseen ja purkaa repusta kaikki vaatteet kauniiksi pinoksi, laittaa kirjat ja kutimet hyllyyn, hoitaa kylpyhuonetarvikeet kylpyhuoneeseen. Leirikeskuksessa muistan ja ehdin joka aamu pestä naamani ja laittaa itseni inhimillisen näköiseksi, ehdin pedata pedin, ehdin ajoissa syömään hyvää aamiaista, ehdin iltasella lueskella rauhassa kiinnostuen aidosti kirjasta, joka on tarjolla, ja rauhoittua iltasuihkun jälkeen (sattumalta on elämässä käynyt niinkin, että puolisokin on löytynyt, mistäpä muualta kuin leirikeskuksesta ja kuoroleiriltä). Ja joka kerta leirikeskuksesta kotiutuessani mietin, miksi ihmeessä sitä kotona ei voi joka aamu laittaa naamaansa nätiksi, miksi vaatteilla ei ole kaunista, selkeää pinoa, miksi elämä on stressaavaa ja mihinkään ei muka ole aikaa.

Leirikeskuselämä on ihanaa. Se on aina ollut.
Ja ala-asteelta on kestänyt aina tämän vuoden helmikuuhun asti keksiä, miksi se on niin ihanaa. Leirikeskuksesta puuttuu sotta. Siellä on ihmisen omaisuudesta ehkä tuhannesosa mukana - ei roskia, ei vääränmuotoisia vaatteita, ei sataa shampoopulloa ja kylpyankkaa, ei pesemättömiä pyykkejä eikä imuroimatonta lattiaa. Ei kymmentä lukematonta kirjaa odottamassa tarttumista, ei laskuja, ei kaikkia keskeneräisiä käsitöitä. Ei vanhaksi mennyttä jugurttia, eikä miljoonaa tekemättä jäänyttä asiaa, jotka muistuttavat itsestään joka kerta, kun kuljet ohi.
Leirikeskuselämä on yksinkertaista, siistiä, ja vailla stressiä aiheuttavia muistoja. Tokikaan se ei ole "oikeaa" elämää, eikä elämän pidä leirikeskuselämää loppuelämän verran ehkä ollakaan. Mutta viikonlopun pituinen piipahdus leirikeskuksessa saa aikaan toivon siitä, että jotain siitä rauhasta ja seesteydestä ja selkeydestä voisi tuoda omaan kotiinkin.

Helmikuussa pienensin vaatekaappini sisältöä merkittävästi. Sen piti olla hauska yhden illan projekti, ja se olikin. Yhden illan projekti, joka jatkuu yhä puolen vuoden jälkeen. Vaatekaappi alkoi yhtäkkiä - siinä yhdessä illassa - muistuttaa epäilyttävästi leirikeskusvaatekaappia. Ja kun vaatekaapin sisällöllä tuli oikein mainiosti toimeen, vaikka se oli ainakin puolet pienempi kuin aiemmin, tuli mieleen kyseenalaistaa myös yöpöydän läheisyydessä lonnivat ainakin satakunta sisustus- ja käsityölehteä (ne olivat alkaneet ahdistella minua ohikulkiessani, kaikilla ihanilla ohjeillaan, joita en kuitenkaan koskaan ehtisi tekemään). Sekä kylppärin pyyhkeiden määrä. Kangaskaapin sisältö. Keittiön kuiva-ainekaapin tarvikkeet.

Vaatekaapin vaatteet olivat, ja ovat, kuin hotellissa konsanaan. Ilmavasti, viikattuina, kauniisti pinoissa, ja kaapissa on nyt oma hyllynsä jopa kertaalleen käytetyille, mutta ei vielä likaisille vaatteille. Aamulla näkee yhdellä silmäyksellä koko valikoimansa. Niinkuin kuoroleirillä. Helppo valita pienestä valikoimasta päivälle sopiva kokonaisuus. Ylimääräiset, vuodenaikaan kuulumattomat vaatteet ovat vintissä. Poissa näkyvistä. Niinkuin niitä ei olisi otettu mukaan matkaan ollenkaan.

Petissä olen kokeillut samantyyppistä leirikeskusmentaliteettia. Vain yksi tai kaksi kirjaa tahi lehteä on kerralla valittavissa. Kaikki muut asuvat jossain muualla kuin makuuhuoneessa. Illalla voi lueskella, jos jaksaa. Mutta esillä ei tarvitse olla kokonaista kirjahyllyllistä kaikenlaista. Leirikeskusviikonlopun parhautta on sekin, että lukeminen rajoittuu tasan siihen, mitä on reppuun ottanut mukaan. Kodin etu on se, että kirjahylly on alakerrassa, jolloin petilukemisvalinnanvaraa on oikeasti vaikka kuinka. Mutta makuuhuoneeseen ei sataa kirjaa ole tarve ottaa kerralla mukaan. Makkari pysyy seesteisempänä ja ajatukset sopivasti lempeän unisina, kun voi rauhassa keskittyä yhteen lehteen kerrallaan.

Myös vasta remontoitu vessa ja kylppäri ovat saaneet kokeilla kuoroleirionnea oman valikoimani kohdalla. Omalla hyllyllä on vain täysin umpi-jokapäivä-tarvittavat tarvikkeet. Hammasharja, -lankakihnutin, hammastahna, dödö, pieni meikkipaletti ja jokunen pesulappu. Kynsilakan poistoaine ja yksi lakka (kerrallaan). Suihkussa shampoo, säärikarvakikotin, ja naamanpuhdistusaine, sekä pesusieni. Tismalleen samat asiat, jotka ottaisin mukaan kuoroleirille. Aamuhommat hoituvat napatessa yksi asia kerrallaan käteen ja tehden sillä tarvittavat. Jokaisella asialla on paikkansa, ja jokaista asiaa tarvitaan. Noh, kynsilakkaa ei ehkä ihan joka päivä. Mutta melkein :)

Ja olohuoneen käsityökoppa. Sekin on kuoroleirillä. Kaikki ylimääräiset langat asuvat yläkerrassa, vintillä, ja ovat helposti saatavilla, kun niiden aika tulee. Kopassa on yksi keskeneräinen käsityö, ja sen yhden käsityön ohjeet löytyvät kopan vierestä. Onhan niitä keskeneräisiä muitakin. Mutta ne eivät ole mukana leirillä (ovat piilotetut keittiön liukuovien taakse). Ja niin sitä tulee keskityttyä siihen yhteen pitsineulehansikkaaseen ihan eri mentaliteetilla, kun kaikki muut keskeneräiset ovat piilossa. Poissa silmistä. Poissa mielestä. Niitä ei nyt tällä kertaa otettu mukaan. Ne saavat mahdollisuuden joskus myöhemmin.

Ja tämä kuoroleirielämä auttaa.
Se helpottaa arkea. On ollut pakko miettiä omistamilleen asioille omat paikat ja kodit. Ja kun niillä on koti, ne voi myös helposti palauttaa kotiin, kun ovat eksyneet jonnekin omille teilleen. Eikä tietenkään kaikille asioille ole kotia, joka paikkaan ei ole millään ehtinyt vielä puolessa vuodessa. Mutta keittiön siistimiseen menee entisen tunnin sijasta kymmenisen minuuttia. Vain siksi, että kaikki minun tavarani eivät ole ihan missä sattuu. Ja siksi, että muutamalle lapsen tavarallekin on keksitty koti, johon ne voi palauttaa leikin jälkeen.

Niin että sitä seuraavaa ihkaoikeaa kuoroleiriä odotellessa, tässä talossa omistamani asiat alkavat aavistuksenomaisesti saada huomiota osakseen. Ehkä huomaamatta, yksi kerrallaan ja ihan omalla aikataululla, mutta pikkuhiljaa. Joku kaunis päivä voi ehkä elää arjessaan niinkuin leirikeskuksessa konsanaan - tarviten kaikkia mukaan ottamiaan tarvikkeita, ja käyttäen kaikkia käyttötarvikkeita vuorollaan.

Anjusha

Välipalasukkaa ja -paitaa

Nämä ovat unohtuneet laittaa kuviin ja kansiin. Jossain välissä viimeisen kuukauden aikana ovat valmistuneet myös sukat Eskolle, ja raitapaita Verttiselle.

Violetit (eivätkä ollenkaan mustat, niinkuin kuvasta saattaisi päätellä) perustavispaahtosukat valmistuivat viikkonen sitten. Lupasin Eskon synttäreillä, että ennen joulua se saisi kolmet uudet villasukat kaappiinsa vanhojen rikkinäisten tilalle. Tässä ovat niistä ensimmäiset. Ne ovat Austermannin Step-lankaa vähän paksumpana versiona, kolmosen puikoilla paahdettuna ja lähes silmät kiinni neulottuina. Ihanaa kun saa välillä tehdä asioita ajattelematta yhtään :)

Punavioletti raitapaitakangas taas, se löytyi kaapista. Mistä lie meille ilmestynyt. Ehkä pelastettu. Mutta kun ei sitä hannonut hukkaankaan heittää, siitä tuli paita. Samalla mallilla millä aikaisemmatkin peruspaidat, ja niinkuin näkyy, tuo kaula-aukko tulee tuolla tavalla tehtynä vaan autuaan suureksi. Ei ole kovin kiva se. Yritämme siis vielä löytää täydellistä (tai täydellisempää) peruspaitamallia tenavalle.

Tällä hetkellä työn alla on pari neulehanskoja pitsikuviolla. Niissä riittää ajattelemista aiemmin mainittujen sukkienkin tarpeiksi. Hassun nopeasti valmistuvat sellaiset pienet neuleet, mutta joka kerroksella on jokin poikkeuksen vahvistava sääntö, ja aivot on oltava päällä jatkuvasti neuloessa. Näiden jälkeen on sitten ihana taas vaipua perussukkien rauhoittavan lempeään maailmaan :)

Anjusha

Hyppiväinen hippopaita

Edellisestä hippokangasseikkailusta jäi jäljelle vielä puolikkaan paidan verran kangasta, ja kangaskaapista löytyi saman kankaan toista väriä toiselle puolikkaalle. En millään hennonut laittaa kankaita kokonaan kierrätykseen, kun niistä olisi yhdistelemällä ehkä vielä saanut aikaan jotain, joten testasin, kuinka palapelipaidan rakentaminen onnistuisi.

Jokseenkin paljon enemmän ompelemista se vaati, mutta eipä kannattanutkaan heittää kankaita kankkulan kaivoon. Hyvä paita niistä vielä tuli.

Tämä paita on "party shirt" -ohjeella vanhasta Ottobre Design -lehdestä koossa 128cm tehty. Kankaat ovat kankaanpelastusprojektikankaita, tutun kangaskauppiaan pakanloppuja ja minijäämistöpaloja, jotka on hankittu jollakin lantilla penkaamalla ylijäämälaaria. Vanha kankaanpelastaja saa tällaisesta ompelusta hyvän mielen, taas on pelastettu hyvät palat uuteen käyttöön :)

Verttinen makoili paitaa tehdessäni ompelupöydän viereisellä vierassängyllä ja leikki Anakin Skywalkeria. Minä olin Padmé, joka ilmeisesti ompelin Anille kuninkaallisen tähtilaivan ompelimossa uutta jedipaitaa. Paita kelpuutettiin jedikäyttöön heti suoraan koneelta. Onneksi.

Paidan etu- ja takakappaleet on yhdistetty kahdesta erillisestä palasta kangasta, ja hihoissa on kaikenkaikkiaan neljä osaa. Harmillisesti tuollaiset puolen metrin korkuiset palat eivät enää riitä paitaosastolle tuolle jediritarille. Hihaan ja paitakappaleisiin on laskettava ainakin se 60cm korkeutta.

Tästä mallista on paitaa kokeiltu nyt rakentaa kolmisen paidan verran, ja tällä kertaa olen tainnut tulla ihan lopullisesti siihen tulokseen, että tämä malli ei ollut ihan autuaaksi tekevä. Pääntieresori aiheuttaa päänvaivaa, on aiheuttanut ihan jokaisessa versiossa, jonka olen tehnyt. Tykkään kyllä itse enemmän ommella sellaisen resorin pääntielle, joka tulee kaula-aukon kaulan puolelle omaksi resorikappaleekseen. Tässä mallissa resori päärmätään kauluksen reunan ympärille kanttaukseksi, ja se tekee kaula-aukosta helposti repsottavan oloisen. 

Vaan nyt ei ole hippokangasta enää senttiäkään talossa. Hyvin käytetty :)

Anjusha

Talvihuivi ja huivineula / Winter shawl and a stick pin

Olin kaipaillut pakkaskelejä varten uutta ja lämmintä kolmiohuivia. Novitan kevät 2013 -lehdestä löytyi ohje kauniille ja ihanan väriselle kolmiolle, joka oli tarpeeksi paksu talvikelejä ajatellen. Ajattelin, että jos sen neulomisen aloittaa juhannuksena, se valmistuu todennäköisemmin ennen pakkasia, tai ainakin pakkasille.
Juhannuksesta ei ole kauaakaan, liekö kuukautta, ja huivi on jo valmis. Siitä tuli kyllä oikein kaunis, ja ihanan värinen, ja lämmin.

I had longed for a new triangular scarf/shawl for the winter. From Finnish yarn company Novita's Spring 2013 -magazine I found a lovely coloured shawl, which looked warm enough for the winter months. I thought that if I began the knitting at Midsummer's, it might be finished by the time the below-zero-temperatures arrive.
It's not far from Midsummer's, around a month or so, and the scarf is already finished. It turned out beautiful, and lushly coloured, and warm.

Huivi on niin suuri, että se ylttää minun ympärilleni kiedottuna ja vielä solmuun. Sen mitta päästä päähän lienee jossain puolentoista metrin paikkeilla, ja kolmion kärjestä pitkän sivun keskellekin metrin verran.

The shawl is so big, it wraps around me easily and is still knottable. It's about 150cm long from the longest end and about a meter from the middle of the long end to the point of the triangle.

Lankoja huiviin meni viiden kerän verran, kun viittä eri lankaakin oli käytössä. Tässä on Novitan langoista turkoosia ja persikanväristä Rose-lankaa, turkoosia Säde-lankaa, ruskeansävyistä Usva-lankaa ja pinkki-kelta-musta-valkoista Kelo-lankaa. Silmukoina on vain oikeita ja nurjia, lisänä peruskavennuksia ja langankiertoja. Periaatteessa huivi on siis hyvin yksinkertainen, lisääntyvä silmukoiden määrä (kolmesta silmukasta kolmeen ja puoleen sataan) vaan tekee neulomisesta loppua kohden aavistuksen lannistavaa.

I used five different balls of yarn for the shawl, all of them different. There were two balls of Novita's Rose yarn, one in turquoise and one in peach. One ball of turquoise Säde -yarn, the brownish Usva -yarn, and the pink-yellow-white-black Kelo -yarn. The shawl had just a few basic stitches, mainly stockinette with a few wraps and knit-two-together-s. It's a simple scarf in principle, what makes it challenging is starting from 3 stitches and increasing all the way to 350 or so.

Vähän jo tekee mieli ottaa huivi käyttöön, vaihtaa se vaikka toisen ohuen kesähuivin tilalle :) Illat alkavat pikkuhiljaa hämärtyä täälläkin, ja viilentyä siinä samalla. Ajatus oli säästää huivi syysgarderoobiin, johon vaihdetaan 22.8., mutta en ole ollenkaan varma, jaksanko odottaa sinne asti.

I'm contemplating on taking the shawl and using it already, swapping it with a summer scarf that I have two of in my wardrobe for the summer. The evenings are slowly getting darker and cooler. I thought I would save the shawl for the autumn wardrobe, which will step into effect on 22nd of August, but I'm not at all sure I want to wait for that long.

Juuri ennen kuin sain huivin eilen valmiiksi, kävin TitiTyyn kesämiitissä takomassa työpajassa itselleni rautaisen huivineulan. Jos oikein tarkkaan katsoo, tuossa kuvassa (yllä) se kiinnittää huivin reunastaan.

Just before the shawl was finished yesterday, I went to a local yarn shop TitiTyy's summer meetup to forge myself a shawl stick pin from iron. If you look very carefully, you'll see it fastening the scarf from it's one end (on the picture on top of this writing).

Huivi on ensimmäinen iso ikinä neulomani huivi, ja vaatekaappiprojektiin se sopii oivallisesti muistutuksena siitä, millainen työ vaatekappaleiden kokoamiseen menee. Kun kuukauden illat neuloo neulomistaan, muistaa arvostaa työtä vielä talvipakkasillakin. Tällaista ei ehkä löytäisi parillakympillä henkkamaukalta, ja jos löytäisi, ei se olisi ollenkaan niin kallisarvoinen ja arvostettava kapine kuin tämä. Huivi korvaa monen monta vuotta käytössä olleen halpamuotikaupan pinkin talvikolmiohuivin, joka lähti kierrätykseen tämän neulomisen aloitettuani, ja ainakin nyt, uuden huivin vasta valmistuttua, vaihto tuntuu erinomaisen hyvältä valinnalta.

The scarf is the very first big scarf I've ever knitted, and serves in the wardrobe as a great reminder of how much effort goes into making clothes of any kind. Once you spend a month knitting one single item, you're sure to remember the effort that has gone into it even when the winter arrives. You might not find an identical shawl from the H&M, but if you did, it wouldn't be nearly as precious and special as this one. The shawl will (or has) replace(d) a winter triangle that I've had for years and that's bought from a cheap fashion shop in town. I recycled the old scarf as I began knitting this new one, and at least now that the freshly knitted shawl is in my hands, this feels like a very good choice to have been made.

Anjusha

Kaappidogmat ja dogmakaappi

Kun on seuraillut erinäisiä minimalistiblogeja ja vaatekaappiprojekti 333:en liittyviä blogeja, on huomannut, että eri ihmisillä on perin erilaisia näkemyksiä siitä, miten vaatekaapin sisältö olisi hyvä hahmottaa. Toiset vannovat värien nimeen, toiset seuraavat kuuminta muotia, yhdet hankkivat vain tietystä liikkeestä ja toiset vain käytettyä.

Olen pohdiskellut, kun koulukuntia on niin erilaisia, että jopa olisi mukava perustella omaakin vaatekaappiaan jollain vannotuksella, vaikkapa että:

*KIRPPISKAAPPI
Jos oman vaatekaapin sisältö olisi kokonaan käytettynä hankittu, se toisi lisää käyttöikää vaatteille, jotka muuten olisivat todennäköisesti roskissa tai lumpuissa. Voisi hankkia kamppeensa kirppikseltä, vaihtamalla kaverin kanssa, tekemällä löytöjä toisten hylkäämistä tarvikkeista. Olisi myös tälle kukkarolle melkoisen helpottava ratkaisu. Tosin juuri-sen-tietyn-vaatteen löytäminen on kirppikseltä ehkä epätodennäköisempää kuin kaupasta tai itse tehden - valikoima kun on mitä on ja minun kokoani todennäköisesti jonkinverran vähän tarjolla. Helmien löytäminen vaatisi sitäpaitsi kaltaiselleni yksilölle monesti konsultin mukanakuljettamista. Huonolla muoti-itsetunnolla varustettu tallaaja voisi hyötyä ensin värianalyysistä tai muotokoulusta... Sen sijaan hyvällä muoti-itsetunnolla on varustettu Bea, jonka blogi seuraa elämää roskattomassa kodissa, ja jonka vaatekaapista löytyy vain kirppislöytöjä.

*KÄSITYÖKAAPPI
Tai kaappiin voisi kelpuuttaa vain käsintehtyä. Itsetehtyä tai kaverin tekemää. Ei-teollista tekoa. Olisi helppo perustella moinen päätös sillä, että tietäisi tismalleen työolosuhteet, joissa vaatteet on rakennettu, ja pystyisi vaikuttamaan käytettyihin materiaaleihin parhaiten. Oppisi myös arvostamaan sitä työtä, mikä vaatteiden tekemiseen menee. Henkkamaukan vitosen teepaita ei varmasti auta ketään ymmärtämään, mitä teepaidan valmistus vaatii ympäristöltä ja ompelijalta. Kun tekisi paidan itse, oppisi arvostamaan käsillätekemiseen vaadittavaa työtä ja taitoa. Lisäksi jokaisella vaatteella olisi varma tarina ja historia, ja sellainen on aina hauskaa. Itsetehden vaatteet eivät tule alkuunkaan todennäköisesti yhtä halvaksi kuin kirppikseltä hankitut, mutta materiaalivalinnanvara ja mallinmuutosmahdollisuudet olisivat toki ensiluokkaista bonusta.

*LUOMUKAAPPI
Voisi myös valita hankkia kaiken kaappiinsa luomuna tai jotenkin ympäristöystävällisesti. Saisi metsästää ehkä pitkän matkan päästä vaatteensa, mutta tietäisi tukevansa sellaista teollista tuotantoa, joka pitää huolen tästä planeetasta. Sellainenkin on tärkeää. Ja saisi todennäköisemmin vaatteita, jotka jotenkin kuvastavat enemmän tätä aikakautta, olisivat ehkä jopa muodikkaita. Ihan en luota siihen, että itsetehden saisin tehtyä muotiluomuksia. Toisaalta en ole ihan varma haluankokaan muotiluomuksia.

*PAIKALLINEN KAAPPI
Vaihtoehtona olisi myös hankkia kaikki paikallisesti. Jokainen vaate olisi rakennettu tässä lähellä. Se toisi lisää töitä paikallisille käsityöläisille ja antaisi mahdollisuuden tutustua kaikkeen siihen mielenkiintoiseen ja luovaan kirjoon, jonkalaisia tekijöitä tämäkin paikkakunta mahtaa olla pullollaan. Se vähentäisi tuotteen ylenpalttista kuljettelemista ympäri maailman, lentorahteja ja välisäilytyksiä ja polttoainetta ja luontoa.

Pohdin, josko minusta olisi yksittäisen dogman vaatekaapistiksi. Mutta on perin vaikea valita vain yhtä tapaa toimia pitääkseen päällään ylipäänsä jotain. Jos valitsen vaatteeni vain kirppikseltä, jäävät hyvät ja työntekijöitä ja luontoa kunnioittavat luomuvaatefirmat täysin vaille minun tukeani. Tässä maailmassa kun raha äänestää niin helposti. Tai jos valitsen vain uusia luomuvaatteita hyvistä kaupoista ja hyviltä valmistajilta, jäävät kaikki hyvälaatuiset ja hauskat ja ihan mahtavat ja edulliset kirppislöydöt ihan sikseen. Käsityökaapilla voi kannustaa kangasfirmoja, mutta vaateyritykset jäävät kokonaan vaille äänestyspanosta, ja kirppislöydöt yhtälailla kirppikselle. Paikallisesti tuotetaan suhteessa niin vähän, että valikoima jää väistämättä aika suppeaksi, eikä välttämättä ole mahdollista hankkia "omannäköistä" kaapinsisusta.

Enkä haluaisi, että vaatekaappi uusittaisiin kiireestä kantapäähän vain sen takia, että elämää on hankaloittamassa jokin dogma, joka sulkee kaikki muut vaihtoehdot pois. Kaapista löytyy hyviä vaihtoehtoja, jotka ovat ihan käyttökelpoisia, osa vielä hyvinkin pitkään. Tämä vaatekaappiprojekti on ainakin minun kohdallani todettu pitkän linjan projektiksi - vaatteita uusitaan sitä mukaan, kuin niille tulee tarve uusimiselle. Mutta viisasta olisi, että kun uusimisen aika tulee yksi rääsy kerrallaan, vaatteensa osaisi ja voisi uusia jotekin viisaasti.


Oman kaapin suhteen lähimmäksi tausta-ajatukseksi on kaiketi muodostumassa kestävyys eri muodoissaan. Olisi mukava, että vaatteet olisivat hyvälaatuisista materiaaleista, jotka eivät heti nyppyyntyisi tai olisi lerpallaan. Että vaatteiden valmistus olisi tehty hyvälaatuiseksi, saumat olisivat kestävät ja neulat materiaaliin sopivia, kankaat esipestyjä jotta ne eivät ensimmäisessä pesussa kutistu ja väänny miten sattuu, langanpäät päätellyt ja painokuviot pesussa nuhjaantumattomia. Että vaatteiden valmistajan palkkaus olisi hyvälaatuista sorttia, työstä saatava korvaus kelvollinen ja työolosuhteet terveet. Ja että vaate olisi kestävä ekologisilta ajatuksiltaan. Että se tekisi tälle planeetalle jollakin lailla hyvää - tai ainakin välttäisi sitä pahaa, mitä useimmat vaatekappaleet täällä aiheutavat.

Jos kaappi olisikin KESTÄVÄ KAAPPI?
Se mahdollistaisi luomun, lähituotannon, kirppiksen JA itsetekemisen. Se mahdollistaisi myös sen, että vaatteet käytetään loppuun asti ennen uusimista, ja jos johonkin kyllästyy matkan varrella, kestävä kaappi velvoittaisi myös poistuvien vaatteiden hyvästä huolehtimisesta. Olisi autuas lupa hankkia päivitettäviä vaatteita monella eri tyylillä ja monesta eri paikasta. Kestävä kaappi sulkisi ehkäpä pois osan kauppakeskusketjuista, mutta viime aikojen tutkailulla niissä ei järin paljon näytä päivitettävää minun makuuni olevankaan.

Enpä tiennyt enkä arvannut helmikuun 22. päivä kun kiskaisin vaatekaappini sisällön lattialle, että vaatteissa riittäisi pohdiskeltavaa näin pitkälle. Pohdinta tapahtuu kuitenkin pääasiassa jossain selkäytimen paikkeilla ilmeisesti, kun en istu tuntikausia päivässä tuijottamassa kaappiani ja tekemässä merkintöjä pieneen mustaan kirjaan. Toisten ihmisten kaappiprojektien seuraaminen toki on oma harrastuksensa, joka vie (samalla kun muutenkin selaa Facebookia) sen oman hetkensä päivästä, ja aiheuttaa toisinaan paljonkin ajatuksia. Mutta aktiivista ajatusaikaa kaappi ei vie sen suuremmin. Ajatukset kulkevat pyykkiä viikatessa, ja aamupala-aikaan, näin rauhallisena lauantaiaamuna kun muu väki nukkuu vielä, niitä voi laittaa muistaessaan ylös.

Anjusha

Vapaa kolonen aivosolukossa.

Laskeskelin tässä tänään kesävaatekaappini sisältöä. Siellä on tapahtunut jonkinverran muutoksia viimeisen vähän reilun kuukauden aikana (lue: rikkinäisiä ja vanhoja ja loppuunkulutettuja vaatteita on laitettu kerrassaan pois), josta syystä oletin, että tarjolla saattaisi olla jokunen yksittäinen "vapaa paikka" kolmenkymmenen kolmen joukossa.

Kaksi paikkaa siellä näytti tyhjänä olevankin. Toinen niistä voisi olla varattu parille kävelykelpoisia kesäkenkiä (edelliset, yksitoista vuotta tiukassa käytössä olleet, lähtivät viimein viimeiselle matkalleen männä viikolla), ja toisesta huolehti äiti. Se nimittäin laittoi viestiä, että "kai sulla siellä kaapissa olisi tilaa yhdelle hihattomalle kesämekolle". Sattumalta juurikin oli :) Äiti oli tehnyt löydön, kauniin vihreän spagettiolkainkesämekon. Ja se kyllä pääsee osaksi kesägarderoobia. Mekko toimii kivasti hellepäivänä, mutta tarvittaessa sen alle voi laittaa vaikka leggarit ja pitkähihaisen, jolloin se toimii pitkälle viileisiin iltoihin asti.

Ensisijaisesti halusin kuitenkin selvittää kaapistani, kuinka moni vaate siellä vaatii jossain vaiheessa lähitulevaisuutta jonkinsortin huomiota osakseen. Aika moni paita on nyppyinen ja kulahtanut, venähtänyt ja repsottavakauluksinen, ja vaikka niiden kanssa pärjää vielä, voisin kuvitella, että ensi kesää ne eivät ehkä enää näe. Lisäksi siellä on fleecetakki, joka on ainoa kesätakkini. Sen tilalle olen jo vuosia haaveillut jotain monikäyttöisempää. Nyt, kun takista alkaa kymmenen käyttövuoden jälkeen pikkuhiljaa vetoketju antaa periksi, voisin raaskia sen päästää viettämään eläkepäiviä. Mutta ensin pitäisi keksiä, mitä sen tilalle tarvitaan.

Kahdeksan vaatekappaletta laskin kaikkiaan huomiota vaativaksi. Pari teepaitaa, haaremihousut ja housuhame, muutama pienehkö neulomalla tehtävissä oleva vaate. Ajattelin aloittaa teepaidasta, kun niiden kunto on ihan ensimmäisenä huomattu huonoksi. Tilasin kaunista luomutrikoota , josta kuvittelisin rakentavani itselleni jonkun mukavanmallisen lyhythihaisen paidan korvaamaan sitä kaikista kulahtaneinta teepparia.

Lillestoffin Leaves-trikoon kuva löytyi Sampsukan sivuilta.

Kerrassaan hienoa minusta on, että kun vaatekaapissa on rajallinen määrä ajateltavaa, on niiden ajatusten kanssa pärjääminenkin jotenkin helpompaa. Vaatteista huolehtiminen on helpompaa, suoritettavat toimenpiteet hallittavissa, ja sitten huomaa, että kun on tietoinen vaatteidensa kunnosta ja niihin liittyvistä tehtävistä, jää aivosolukkoon enemmän tilaa muunkinlaisille ajatuksille. Jokainen väsynyt vaate herättää kysymyksiä ja huomioita aina kun sitä katsoo, mutta kun väsymyksen ja kulahtamisen on kertaalleen kunnolla huomioinut ja tietää, mikä määrä vaatteita kaapissa odottaa samantyyppistä huomiota, on vaateongelmat helppo laittaa järjestykseen. 

Haaremihousuni vaativat uudistusta, mutta niillä pärjää mennen tullen vielä arviolta kolmisen kuukautta, josta syystä niiden uusimisen aktiivisen ajattelemisen voi suosiolla jättää myöhemmäksi. Jos matkan varrella tulee vastaan housujen tilalle sopivat täydellisyydet, tiedän jo valmiiksi, että jossain vaiheessa housut on jokatapuksessa uusittava, mieluummin seuraavan vuoden sisällä, eikä täydellisten housujen hankkimista tarvitse erikseen pohdiskella. Kun asialla ei ole kiire, siitä ei tarvitse stressata, ja kun vanhojen pöksyjen haasteet tietää, niille ei tarvitse suoda ylimääräisiä ajatuksia ennenkuin jotain dramaattista tapahtuu. Dramaattisten asianhaarojen tapahtuessa päätös uusista pöksyistä on oikeastaan tehty jo, joten ei voi tulla eteen tilannetta, jossa housuista tarvitsisi vääntää ongelmaa.

Tämä on johtanut monen mutkan kautta omassa päässä siihen, että olen vaikkapa lukemassa ensimmäistä kertaa romaania sitten lapsen syntymän. Ylimääräisten ajatusten saaminen kaunokirjallisuudesta on tähän asti tuottanut pelkkää ahdistusta. Tänä kesänä ensi kertaa seitsemään vuoteen tuntuu, että minun aivosolukkooni mahtuu muitakin ajatuksia kuin arjen pyörittämisen ajatuksia. Kun yksinkertaistamisprojekti on hissukseen hiipinyt vaatekaapista käsityökirjaston kautta lankakoppaan ja kangaslaariin, alkaa myös aivoista löytyä ylimääräistä tilaa vaikkapa uusille ajatuksille. Ja samalla on löytynyt myös virtaa vaikkapa kirjahyllyn kevätsiivoukselle, ompeluprojekteille, piirakan leipomiselle, ja piha-aitapuskan leikkaamiselle.

Tämä ei nyt millään tavalla tarkoita, että vaatekaappini olisi valmis, tai että koti olisi jotenkin putipuhdas ja roinaton, että olisin jotenkin parempi ihminen tai täydellisempi äiti-vaimo. Että ongelmat loppuisivat tähän ja että elämä ei haastaisi enää mitenkään. En ole löytänyt valaistumista enkä saa vieläkään oikeaa palkkaa. Mutta aivoista on löytynyt paikka, jossa on pieni kolonen vapaata tilaa. Sellaista ei ole viimeiseen seitsemään vuoteen ollut. Ja nyt kun asiasta innostuu enemmän, sopii pitää sormet ristissä, ettei sitä vapaata koloa tumppaa ihan heti tukkoon uudestaan :)

Anjusha