Kuoroleirionni

Ala-asteelta asti olen ollut kuorolainen. Ja kuorolaisuuden mukana tulevat kuoroleirit. Samaan kategoriaan kuuluvat myös partioleirit, riparit, seurakunnan nuorten leirit ja tanssi- ja taideleirit. Kaikkia niitä on aina yhdistänyt ihana onnellisuuden ja selkeyden tunne.

On ihanaa päästä leirikeskukseen ja purkaa repusta kaikki vaatteet kauniiksi pinoksi, laittaa kirjat ja kutimet hyllyyn, hoitaa kylpyhuonetarvikeet kylpyhuoneeseen. Leirikeskuksessa muistan ja ehdin joka aamu pestä naamani ja laittaa itseni inhimillisen näköiseksi, ehdin pedata pedin, ehdin ajoissa syömään hyvää aamiaista, ehdin iltasella lueskella rauhassa kiinnostuen aidosti kirjasta, joka on tarjolla, ja rauhoittua iltasuihkun jälkeen (sattumalta on elämässä käynyt niinkin, että puolisokin on löytynyt, mistäpä muualta kuin leirikeskuksesta ja kuoroleiriltä). Ja joka kerta leirikeskuksesta kotiutuessani mietin, miksi ihmeessä sitä kotona ei voi joka aamu laittaa naamaansa nätiksi, miksi vaatteilla ei ole kaunista, selkeää pinoa, miksi elämä on stressaavaa ja mihinkään ei muka ole aikaa.

Leirikeskuselämä on ihanaa. Se on aina ollut.
Ja ala-asteelta on kestänyt aina tämän vuoden helmikuuhun asti keksiä, miksi se on niin ihanaa. Leirikeskuksesta puuttuu sotta. Siellä on ihmisen omaisuudesta ehkä tuhannesosa mukana - ei roskia, ei vääränmuotoisia vaatteita, ei sataa shampoopulloa ja kylpyankkaa, ei pesemättömiä pyykkejä eikä imuroimatonta lattiaa. Ei kymmentä lukematonta kirjaa odottamassa tarttumista, ei laskuja, ei kaikkia keskeneräisiä käsitöitä. Ei vanhaksi mennyttä jugurttia, eikä miljoonaa tekemättä jäänyttä asiaa, jotka muistuttavat itsestään joka kerta, kun kuljet ohi.
Leirikeskuselämä on yksinkertaista, siistiä, ja vailla stressiä aiheuttavia muistoja. Tokikaan se ei ole "oikeaa" elämää, eikä elämän pidä leirikeskuselämää loppuelämän verran ehkä ollakaan. Mutta viikonlopun pituinen piipahdus leirikeskuksessa saa aikaan toivon siitä, että jotain siitä rauhasta ja seesteydestä ja selkeydestä voisi tuoda omaan kotiinkin.

Helmikuussa pienensin vaatekaappini sisältöä merkittävästi. Sen piti olla hauska yhden illan projekti, ja se olikin. Yhden illan projekti, joka jatkuu yhä puolen vuoden jälkeen. Vaatekaappi alkoi yhtäkkiä - siinä yhdessä illassa - muistuttaa epäilyttävästi leirikeskusvaatekaappia. Ja kun vaatekaapin sisällöllä tuli oikein mainiosti toimeen, vaikka se oli ainakin puolet pienempi kuin aiemmin, tuli mieleen kyseenalaistaa myös yöpöydän läheisyydessä lonnivat ainakin satakunta sisustus- ja käsityölehteä (ne olivat alkaneet ahdistella minua ohikulkiessani, kaikilla ihanilla ohjeillaan, joita en kuitenkaan koskaan ehtisi tekemään). Sekä kylppärin pyyhkeiden määrä. Kangaskaapin sisältö. Keittiön kuiva-ainekaapin tarvikkeet.

Vaatekaapin vaatteet olivat, ja ovat, kuin hotellissa konsanaan. Ilmavasti, viikattuina, kauniisti pinoissa, ja kaapissa on nyt oma hyllynsä jopa kertaalleen käytetyille, mutta ei vielä likaisille vaatteille. Aamulla näkee yhdellä silmäyksellä koko valikoimansa. Niinkuin kuoroleirillä. Helppo valita pienestä valikoimasta päivälle sopiva kokonaisuus. Ylimääräiset, vuodenaikaan kuulumattomat vaatteet ovat vintissä. Poissa näkyvistä. Niinkuin niitä ei olisi otettu mukaan matkaan ollenkaan.

Petissä olen kokeillut samantyyppistä leirikeskusmentaliteettia. Vain yksi tai kaksi kirjaa tahi lehteä on kerralla valittavissa. Kaikki muut asuvat jossain muualla kuin makuuhuoneessa. Illalla voi lueskella, jos jaksaa. Mutta esillä ei tarvitse olla kokonaista kirjahyllyllistä kaikenlaista. Leirikeskusviikonlopun parhautta on sekin, että lukeminen rajoittuu tasan siihen, mitä on reppuun ottanut mukaan. Kodin etu on se, että kirjahylly on alakerrassa, jolloin petilukemisvalinnanvaraa on oikeasti vaikka kuinka. Mutta makuuhuoneeseen ei sataa kirjaa ole tarve ottaa kerralla mukaan. Makkari pysyy seesteisempänä ja ajatukset sopivasti lempeän unisina, kun voi rauhassa keskittyä yhteen lehteen kerrallaan.

Myös vasta remontoitu vessa ja kylppäri ovat saaneet kokeilla kuoroleirionnea oman valikoimani kohdalla. Omalla hyllyllä on vain täysin umpi-jokapäivä-tarvittavat tarvikkeet. Hammasharja, -lankakihnutin, hammastahna, dödö, pieni meikkipaletti ja jokunen pesulappu. Kynsilakan poistoaine ja yksi lakka (kerrallaan). Suihkussa shampoo, säärikarvakikotin, ja naamanpuhdistusaine, sekä pesusieni. Tismalleen samat asiat, jotka ottaisin mukaan kuoroleirille. Aamuhommat hoituvat napatessa yksi asia kerrallaan käteen ja tehden sillä tarvittavat. Jokaisella asialla on paikkansa, ja jokaista asiaa tarvitaan. Noh, kynsilakkaa ei ehkä ihan joka päivä. Mutta melkein :)

Ja olohuoneen käsityökoppa. Sekin on kuoroleirillä. Kaikki ylimääräiset langat asuvat yläkerrassa, vintillä, ja ovat helposti saatavilla, kun niiden aika tulee. Kopassa on yksi keskeneräinen käsityö, ja sen yhden käsityön ohjeet löytyvät kopan vierestä. Onhan niitä keskeneräisiä muitakin. Mutta ne eivät ole mukana leirillä (ovat piilotetut keittiön liukuovien taakse). Ja niin sitä tulee keskityttyä siihen yhteen pitsineulehansikkaaseen ihan eri mentaliteetilla, kun kaikki muut keskeneräiset ovat piilossa. Poissa silmistä. Poissa mielestä. Niitä ei nyt tällä kertaa otettu mukaan. Ne saavat mahdollisuuden joskus myöhemmin.

Ja tämä kuoroleirielämä auttaa.
Se helpottaa arkea. On ollut pakko miettiä omistamilleen asioille omat paikat ja kodit. Ja kun niillä on koti, ne voi myös helposti palauttaa kotiin, kun ovat eksyneet jonnekin omille teilleen. Eikä tietenkään kaikille asioille ole kotia, joka paikkaan ei ole millään ehtinyt vielä puolessa vuodessa. Mutta keittiön siistimiseen menee entisen tunnin sijasta kymmenisen minuuttia. Vain siksi, että kaikki minun tavarani eivät ole ihan missä sattuu. Ja siksi, että muutamalle lapsen tavarallekin on keksitty koti, johon ne voi palauttaa leikin jälkeen.

Niin että sitä seuraavaa ihkaoikeaa kuoroleiriä odotellessa, tässä talossa omistamani asiat alkavat aavistuksenomaisesti saada huomiota osakseen. Ehkä huomaamatta, yksi kerrallaan ja ihan omalla aikataululla, mutta pikkuhiljaa. Joku kaunis päivä voi ehkä elää arjessaan niinkuin leirikeskuksessa konsanaan - tarviten kaikkia mukaan ottamiaan tarvikkeita, ja käyttäen kaikkia käyttötarvikkeita vuorollaan.

Anjusha