Vapaa kolonen aivosolukossa.

Laskeskelin tässä tänään kesävaatekaappini sisältöä. Siellä on tapahtunut jonkinverran muutoksia viimeisen vähän reilun kuukauden aikana (lue: rikkinäisiä ja vanhoja ja loppuunkulutettuja vaatteita on laitettu kerrassaan pois), josta syystä oletin, että tarjolla saattaisi olla jokunen yksittäinen "vapaa paikka" kolmenkymmenen kolmen joukossa.

Kaksi paikkaa siellä näytti tyhjänä olevankin. Toinen niistä voisi olla varattu parille kävelykelpoisia kesäkenkiä (edelliset, yksitoista vuotta tiukassa käytössä olleet, lähtivät viimein viimeiselle matkalleen männä viikolla), ja toisesta huolehti äiti. Se nimittäin laittoi viestiä, että "kai sulla siellä kaapissa olisi tilaa yhdelle hihattomalle kesämekolle". Sattumalta juurikin oli :) Äiti oli tehnyt löydön, kauniin vihreän spagettiolkainkesämekon. Ja se kyllä pääsee osaksi kesägarderoobia. Mekko toimii kivasti hellepäivänä, mutta tarvittaessa sen alle voi laittaa vaikka leggarit ja pitkähihaisen, jolloin se toimii pitkälle viileisiin iltoihin asti.

Ensisijaisesti halusin kuitenkin selvittää kaapistani, kuinka moni vaate siellä vaatii jossain vaiheessa lähitulevaisuutta jonkinsortin huomiota osakseen. Aika moni paita on nyppyinen ja kulahtanut, venähtänyt ja repsottavakauluksinen, ja vaikka niiden kanssa pärjää vielä, voisin kuvitella, että ensi kesää ne eivät ehkä enää näe. Lisäksi siellä on fleecetakki, joka on ainoa kesätakkini. Sen tilalle olen jo vuosia haaveillut jotain monikäyttöisempää. Nyt, kun takista alkaa kymmenen käyttövuoden jälkeen pikkuhiljaa vetoketju antaa periksi, voisin raaskia sen päästää viettämään eläkepäiviä. Mutta ensin pitäisi keksiä, mitä sen tilalle tarvitaan.

Kahdeksan vaatekappaletta laskin kaikkiaan huomiota vaativaksi. Pari teepaitaa, haaremihousut ja housuhame, muutama pienehkö neulomalla tehtävissä oleva vaate. Ajattelin aloittaa teepaidasta, kun niiden kunto on ihan ensimmäisenä huomattu huonoksi. Tilasin kaunista luomutrikoota , josta kuvittelisin rakentavani itselleni jonkun mukavanmallisen lyhythihaisen paidan korvaamaan sitä kaikista kulahtaneinta teepparia.

Lillestoffin Leaves-trikoon kuva löytyi Sampsukan sivuilta.

Kerrassaan hienoa minusta on, että kun vaatekaapissa on rajallinen määrä ajateltavaa, on niiden ajatusten kanssa pärjääminenkin jotenkin helpompaa. Vaatteista huolehtiminen on helpompaa, suoritettavat toimenpiteet hallittavissa, ja sitten huomaa, että kun on tietoinen vaatteidensa kunnosta ja niihin liittyvistä tehtävistä, jää aivosolukkoon enemmän tilaa muunkinlaisille ajatuksille. Jokainen väsynyt vaate herättää kysymyksiä ja huomioita aina kun sitä katsoo, mutta kun väsymyksen ja kulahtamisen on kertaalleen kunnolla huomioinut ja tietää, mikä määrä vaatteita kaapissa odottaa samantyyppistä huomiota, on vaateongelmat helppo laittaa järjestykseen. 

Haaremihousuni vaativat uudistusta, mutta niillä pärjää mennen tullen vielä arviolta kolmisen kuukautta, josta syystä niiden uusimisen aktiivisen ajattelemisen voi suosiolla jättää myöhemmäksi. Jos matkan varrella tulee vastaan housujen tilalle sopivat täydellisyydet, tiedän jo valmiiksi, että jossain vaiheessa housut on jokatapuksessa uusittava, mieluummin seuraavan vuoden sisällä, eikä täydellisten housujen hankkimista tarvitse erikseen pohdiskella. Kun asialla ei ole kiire, siitä ei tarvitse stressata, ja kun vanhojen pöksyjen haasteet tietää, niille ei tarvitse suoda ylimääräisiä ajatuksia ennenkuin jotain dramaattista tapahtuu. Dramaattisten asianhaarojen tapahtuessa päätös uusista pöksyistä on oikeastaan tehty jo, joten ei voi tulla eteen tilannetta, jossa housuista tarvitsisi vääntää ongelmaa.

Tämä on johtanut monen mutkan kautta omassa päässä siihen, että olen vaikkapa lukemassa ensimmäistä kertaa romaania sitten lapsen syntymän. Ylimääräisten ajatusten saaminen kaunokirjallisuudesta on tähän asti tuottanut pelkkää ahdistusta. Tänä kesänä ensi kertaa seitsemään vuoteen tuntuu, että minun aivosolukkooni mahtuu muitakin ajatuksia kuin arjen pyörittämisen ajatuksia. Kun yksinkertaistamisprojekti on hissukseen hiipinyt vaatekaapista käsityökirjaston kautta lankakoppaan ja kangaslaariin, alkaa myös aivoista löytyä ylimääräistä tilaa vaikkapa uusille ajatuksille. Ja samalla on löytynyt myös virtaa vaikkapa kirjahyllyn kevätsiivoukselle, ompeluprojekteille, piirakan leipomiselle, ja piha-aitapuskan leikkaamiselle.

Tämä ei nyt millään tavalla tarkoita, että vaatekaappini olisi valmis, tai että koti olisi jotenkin putipuhdas ja roinaton, että olisin jotenkin parempi ihminen tai täydellisempi äiti-vaimo. Että ongelmat loppuisivat tähän ja että elämä ei haastaisi enää mitenkään. En ole löytänyt valaistumista enkä saa vieläkään oikeaa palkkaa. Mutta aivoista on löytynyt paikka, jossa on pieni kolonen vapaata tilaa. Sellaista ei ole viimeiseen seitsemään vuoteen ollut. Ja nyt kun asiasta innostuu enemmän, sopii pitää sormet ristissä, ettei sitä vapaata koloa tumppaa ihan heti tukkoon uudestaan :)

Anjusha