Tätivauvan raitasukat

Oi mikä aika on vierähtänyt viimeisestä päivityksestä.

Kaikenlaista pientä on valmistunut, ja loput pienistä on kesken, kuten yleensä...

Jämälangoista eroonpääsemisprojekti on ollut viimeaikojen hitti. Tuottaa suunnatonta iloa saada kokonainen kerä kulutettua loppuun, niin, ettei senttiäkään jää jäljelle.

Näillä lähdin liikkeelle:

On valkoinen reilu kerä Novitan Woolia (tai niin kuvittelen, siltä se tuntuu, mutten tunnusta sellaista ikinä hankkineeni, enkä kuolemaksenikaan muista, mistä moinen on voinut minun koppaani joutua :), vihreä isompi ja oikealla alanurkassa oleva nyssäkkä ovat Austermanin Step-lankaa. Isommasta kerästä on tullut joskus Vertille villapaita vauva-aikana, ja pikkunyssäkästä pipo, joka on ollut käytössä nyt syksyllä viisi vuotta, eli koko Vertin iän, ja vielä mahtuu! Vasemmalla alhaalla oleva nyssäkkä on Regiaa, josta on tullut minulle lapaset, sen yläpuolella Nallea, josta on Eskosen ja Verttisen villasukkien jälkeen jäljellä tuon verran, ja valkoisen langan alapuolella piskuinen Fabel-nyssy, joka on jäljellä polvisukkien teosta.

Näistä samoista langoista tein Vertille keväällä reissusukat, kun lähdimme Hollantiin, ja nämä jäivät vielä niistäkin jäljelle, vaikka odotin saavani ne loppuun jo reissusukkiin. Nyt onneksi on käynyt niin hyvä mäihä ja tuuri, että Hyvän Ystäväni pikkuveikka on tullut isyyden tilaan, ja pikkuinen tätivauva tarvitsi syyssukat piskuisiin varpaisiinsa.

Tässä siis lopputulos, ensin kuvana:

Ja sitten onnellisen lankasyöpön hihkaisuna:

NELJÄ kerää meni kokonaan loppuun!!! Siis niin, ettei roskiin mennyt edes pääteltyjä puolimetrisiä. Voi tätä iloa ja riemua. Sitä hieman latistaa se, että isoimmista keristä saisi vielä varmaan vastasyntyneelle lapaset, mutta voihan tuota sarjaa jatkaa sitten vaikka lapasparilla, jos ehtii ja jaksaa :)

Ja kun puikkokokoa pienensi tarpeeksi, sain sukat tehtyä vastasyntyneelle samalla silmukkamäärällä kuin omaan jalkaani tekisin. Se saattaa kieliä myös minun jalkani koosta jotain...

Hykerteleviä elokuun iltoja, 

toivoo onnellinen pienen kolosen lankaröykkiöönsä saanut

Anjusha 

Loppuunsaatettuja materiaaleja

Innostuin taannoin niistä sinisten merieläinpikkareiden teosta (tai lähinnä siitä, että sain yhden kankaanlopun käytettyä niihin kokonaisuudessaan) niin, että loppuunkäyttämisen vimmassani olen jo saanut kolme muutakin kangasta loppuun, sekä vielä yhden lankakerän.

Lankakerän päättymiseen johti tämä pari:

Tämä oli jotain joulua ennen hankittua hoitavaa sukkalankaa, ihanan pehmeää. Siitä on tullut Eskoselle palmikkosukat, ja nyt jollekin ihan pienelle kaverille vielä toiset. Hauskasti käyttäytyy tuo liukuvärjäys noin pienissä sukissa, ne näyttävät reppanat siltä etteivät ne ole ollenkaan samaa pariakaan, kun väritys on täysin eri. Mutta ihan samasta kerästä ne tulivat :) Että jos lapsesi jalan pituus kannasta varpaisiin on siinä 11-12cm:n luokkaa eikä sillä ole syyssykkia, tässä sille olisi oikein oivallinen pari. Kuka huutaa ensimmäisenä HEP niin saakoon omakseen.

Kankaitakin on saatettu viimeisille sijoilleen, siis käyttöön.

Tämä Marimekon raitakangas on saatu kaverilta pakanloppusäkistä. Siitä on tehty viime talvena pitkät kalsarit, ja nyt sen loppuosa muokkautui vielä yksiksi lyhyiksi pikkarimallisiksi kalsareiksi (joista ei vielä ole kuvaa) ja täksi viilenevien päivien pipaksi:

Pipan sisällä on vuorikankaana toinen loppuunsaatettu kangas, musta perustrikoo. Sen tarina ulottuu aina vuoteen 2003, jolloin tein tanssioppilailleni kevätnäytöspaitoja. Mustaa jäi paidoista yli, ja sitä on säilytetty vuosikaudet odottamassa visiota. Viime talven pitkiin kalsonkeihin musta pääsi tuon raidallisen kaveriksi, ja nyt pipavuoren lisäksi siitäkin tuli pikkarit. Mustat ja synkeät. Mutta enää ei ole mustaa trikoota talossa. Ja toivottavasti ei tulekaan, sen verran vähän mustaa kansaa me olemme...

Kolmas loppunut kangas on bambutrikoo, josta tuli kanssa pikkarit. Nyt on Verttisen kaapissa siis neljät uutuuttaankimaltelevat ei-purista-eikä-kiristä-pikkarit, sinikuvioiset, raidalliset, mustat ja luonnonvalkoiset. Täytynee ottaa niistä kimppakuva kunhan tulevat ensimmäisestä pesustaan.

Loppuunkuluttamisen tuoma mielihyvä on suuri. Niin suuri, että se usein johtaa vaikka mihin kohtuuttomuuksiin. Tällä kertaa hankin ihan sievästi vain kohtuullisesti uutta tilalle. Kestovaippakauppaan  on tullut uutta luomuista hamppujoustofroteeta, ja haaveilen tekeväni siitä housut Verttiselle. Siitä voisi tulla jokin pieni paitakin, kangas on pari metriä leveää. Jos oikein innostuu, voi kankaan myös värjätä. Pesukoneen alakaapissa odottelee ihanan syvän turkoosi väri viimeistä inspiraatiota, saa nähdä tulisiko se käyttöön tähän kankaaseen. Mutta siitä taas lisää myöhemmin, sen aika ei ole ihan vielä.

Nyt sanon heipat täältä puodista, ja ehdin ehkä vielä imuroida ennen kuin on aika siirtyä kotiinpäin (torstaisin saa istua hetken koneella tehden ihan omiaan, siinä on minun pekkaspäiväni).

-Anjusha

Uudelleenmuodistus

Verttisen vaatelaatikon penkaus tuotti reikiintyneen lopputuloksen. Neljä pitkähihaista trikoopaitaa olivat kaikki reikäisiä kyynärpäistään. Ne mahtuvat vielä kokonsa puolesta, ja arvatenkin ovat olleet suosikkipaitoja, kun ovat rikkinäisiksi asti ehtineet. Jostain syystä meillä housunpolvet ja paitojen kyynärpäät ovat niitä, jotka ensimmäisenä antavat periksi käytössä.

Monet Verttisen pitkistä paidoista ovat sellaisia, jotka ulospäin näyttävät siltä, kuin olisi teepaita ja pitkä paita päällekäin. Minä ajattelin vähän leikkaa-liimaa-askarrella, ja toivoin sillä pelastavani edes jonkun paidan varmalta lumpputuomiolta.

Tässä on lopputuloksena suosikki-Bamsepaidan hihat leikattu teepaitapituisiksi, ja niihin liitetty vanhasta Me&I-teepaidasta massunkohdalta leikatut itserakennetut hihat. 

Ja tässä Myllymuksujen bambupaita, johon on yhdistetty kirppikseltä löydetystä Lindexin paidasta massunkohdalta leikatut hihat. Hauska yksityiskohta on, että tällainen raitapaita löytyi ensi kerran 86-senttisenä kirppikseltä Verttisen ollessa pieni. Se oli pieneksijäämiseen asti käytössä, ja juuri kun se jatkoi matkaansa seuraavalle käyttäjälleen, löytyi Riihimäeltä kirppikseltä tismalleen samanlainen paita 116-senttisenä. Nyt kun siitä on hihat rikki, sai paidan keskeltä vielä kolmanteen raitapaitaan uuden käyttöerän, joten suosikkiraitakuosi jatkaa vielä eloaan meillä, ehkä neljättä vuotta :)

Kun hihat kohdisti leikatessaan niin, että ranteenkohta tuli paidan alareunaan, sai valmiiksi päärmätyt hihansuut ilman, että tarvitsi vaihtaa saumuriin päällitikkausasetuksia :) Hihoihin sai "kaavan" poisleikatuista rikkinäisistä hihoista. Lisäsin hihoihin pituutta molemmissa paidoissa muutaman sentin, kun paidat ovat jo olleet vuoden käytössä. Lisäpituudella voi saada muutaman kuukauden lisäkäyttöaikaa, ennenkuin paita jää liian pieneksi.

"Hei, tuohan on uusi paita!" -hihkaisi Verttinen pupupaidan uuden olemuksen nähdessään. Sepäs tässä hauskinta onkin. Suosikkipaidasta saa vielä Uuden Paidan, sen sijaan, että sen tie kävisi lumppukeräykseen rikkinäisenä. Bambupaita kelpaa kuulemma myös käyttöön uudennäköisenä. Leikattuna on vielä kaksi tuunauspaitaa, niihin kun kiinnittää uudet hihat, on syksyä varten tuunattu neljästä rikkinäisestä paidasta neljä uutta paitaa, vaatelaatikosta on poistunut koko rikkinäisten paitojen kavalkadi,  ja muutaman vähälle käytölle jääneen teepaidan on saanut myös erinomaiseen käyttöön hihoina. Ensiluokkaista.

-Anjusha

"Ei kiristä eikä purista"

Lapsen kasvamisessa on puolensa. Pääsee halutessaan puolivuosittain (tässä elämänvaiheessa) kokeilemaan onneaan ompelijana. Kaikki vaatteet jäävät jossain vaiheessa pieniksi, tai niitä vaan ei yhtäkkiä enää olekaan tarpeeksi muista syistä (joko ne ovat menneet hukan teille tai täysin riekaleiksi käytössä). Minua hämmentää silloin tällöin tämä vaatteiden tarve. Itse lopetin kasvamisen yhdentoista vanhana, ja minulle vieläkin näin kolminelosena mahtuvat pitkälti ne samat vaatteet, jotka silloin ala-asteella olivat käytössä. Eivät ne jää pieniksi, eikä niissä ole reikiä. Siis niissä harvoissa, jotka kaapissa ovat yhä nostalgiasyistä. Ja nyt tämä vaatteiden megasyöppö kasvaa kustakin koosta vähintään vuodessa ulos, ja saa kaikki vaatteensa reikäisiksi jopa ennen kuin ne jäävät liian pieniksi. Hämmästyttävää.

Viime viikkoina olen huomannut Verttisen alusvaateosastolla käyneen melkoisen kadon. Mihin ovat hävinneet ne paritkymmenet pikkarit, jotka vielä keväällä muistaakseni asustivat vaatelaatikossa? Nyt tuntuu, että vaikka pesee pyykkiä ihan normaalisti, ovat ainakin alushousut aina uhkaavasti lopussa vaatelaatikosta.

Tein tänään hienoista inventaariota työhuoneessa. Löysin muinaista Myllymuksujen bambuneulosta miltei tilkunkokoisen palan, ja samalla löydösreissulla vuosi sitten itse tehdyt poikain alushousujen kaavat. Kaava on tämänhetkiselle Vertttiselle jo liian pieni, mutta ajattelin, että saumavaroja lisäilemällä saa aikaan varmaankin ainakin-sinnepäin-sopivat pikkarit. Meillä Verttinen ei ole koskaan tykännyt bokserimallisista versioista, ne alkavat harmittaa heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Ja kun mistään en löytänyt pikkarimallisten poikien alushousujen kaavaa, se oli taannoin rakennettava itse.

"Ei kiristä eikä purista, minä haluan nukkua nämä päällä"-oli Verttisen kommentti valmiista aluspöksyistä, vaikka toinen lahkeensuukuminauha olisikin saanut olla himpun kireämmällä, ja vyötärökuminauhakin vähän nätimmin.

Muinaisuudessa sain kaavan rakennettua siis eräistä perintöpikkareista, jotka olivat jo käyttökelvottomiksi reikiintyneet (ne olivat sentään ennen meitä olleet jo ainakin yhdellä käyttäjällä, niissä reikiintymisen ihan ymmärsin). Leikkasin vain housut kappaleiksi saumoja myöten ja piirsin leivinpaperille kutakuinkin-mitat kaavanpalasista. Kaavaa on sittemmin pitänyt kyllä muokata, kun malli ei ihan sellaisenaan istunutkaan mukavasti. Nyt ajattelinkin, että saan uuden, vähän reilumman kaavan (eli noin 116-senttisen) piirrettyä, kun ompelu ja paikoin aika kehnokin istuvuus on tuoreessa muistissa. Mutta kaavanpiirto jääköön huomiselle.

Pöksyjen pintakangas on bambuneulosta, ihanan pehmeää ja joustavaa, antibakteerista ja atooppiselle iholle erinomaisen sopivaa. 

Vuoritin pöksyt edestä ylhäältä aina pepun alareunaan asti, jotta saumat eivät painaisi käytössä. Vuorikankaana on Kestovaippakaupan bambutrikoo, joka on ihan mahtava alusvaatekangas. Siitä tein viime talveksi Verttiselle kerraston, joka on ollut kovassa käytössä ja kestänyt nelivuotiaan kaikki autoleikit reikiintymättä :)

Jalansuissa on alusvaatekuminauha, ja vyötärössä muinoin talteen poimittu hyvä ja pehmeä, kerran jo käytössä ollut kuminauha.

Lapsi tilasi housuja lisää. "Sinä voisit kyllä ommella toisetkin tällaiset" -se totesi ennen nukahtamistaan. Kun minä en heti reagoinut, "NOH, ompele NYT" -kuului käsky. Tämä kukko ei käskien laula, enkä minäkään ryhtynyt enää iltayhdentoista korvilla ompelijaksi. Mutta ompahan tekemistä muutamalle seuraavallekin tilkulle. Alusvaatelaatikon tyhjillään ammottavasta yleisilmeestä päätelleen jokusellekin tilkulle.

Tilkuista puheenollen, se sininen bambutilkkunen on nyt kokonaisuudessaan käytetty. Yksi tilkku vähemmän kangaslaatikossa, hurraa! 

-Anjusha

Valoverhon uusi elämä

Keittiön kaapissa on asustanut jo pitkään perhetutun edesmenneeltä äidiltä jälkeenjäänyt valoverho. Nyt keittiöremonttia alkukesästä aloitellessamme se löytyi jälleen, ja ajatus sen käyttöönotosta tuli taas ajankohtaiseksi.

Ei sitä verhoksi oltu koskaan ajateltukaan. Mutta aika monta hedelmäpussia siitä saisi aikaan. Siis niitä, mihin kaupassa voi kerätä hedelmät niiden iänikuisten muovipussien sijasta.
Perushedelmäpusseissa, joita meilläkin on pari, on perustavaa laatua oleva vika. Valoverhokankaasta saa kyllä hedelmien punnitustarran helposti pois, mutta kun se lähtee kysymättäkin. Usein tarra on jo hukassa viimeistään kassalle mennessä.

Minäpä rakensin version kaksi:

Lisäsin puuvillakangasta pussin etuosaan palasen. Siihen luulisi hedelmäpunnitustarran tarttuvan vähän paremmin kuin pelkkään valoverhoon. Ja kuitenkin sen saa siitä vielä aika kätevästi poiskin.

Valoverho on lapsuudennaapureiden mummolasta perintökalleus, puuvillakangastilkku on muinainen Eurokangaslöytö, josta pääasiassa on tehty kestovaippoja, oranssi nauha on nauha-aarrearkun löytöjä, kiristysnauhat kieputin bambupuuvillalangasta, ja itse pussi on vanhan Suuri Käsityölehden ohjetta mukaillen rakennettu.

Tänä iltana taitaa täytyä lähteä vielä pikaiselle kauppareissulle, jotta näkee, kuinka pussi toimii käytännössä. Kangasta on vielä vaikka kuinka, joten pusseja voi tehdä sitten useammankin, kuka tietää vaikka jouluakin ajatellen (josko sitä joku vuosi heräisi ajoissa rakentelemaan lahjoja)!

Ihanasti kirpakoituva ilma muuten. Ensimmäistä päivää sai laittaa villapaidan päälleen tänä kesänä. Elokuun ensimmäinen toi syksyn tullessaan, hurraa kynttilät ja teehetket, villasukat, kaulahuivit ja raikas ilma. On hyvä hengittää taasen ;)

-Anjusha

-Seuraavan aamun lisäys:

Kävimme testikauppareissulla vielä iltasellaan. Hienosti toi pussi tomaatit kotiin, ja tarrakin pysyi moitteettomasti paikoillaan, vaikka pussi oli kassissa uppeluksissa kotimatkan. Tarra lähti sopivasti vetämällä irti, mutta oli jämäkästi paikallaan vetämiseen asti. Hurraa, onnistunut ompelus siis. Näitä voi tehdä lisää!