maanantai 1. elokuuta 2011

Valoverhon uusi elämä

Keittiön kaapissa on asustanut jo pitkään perhetutun edesmenneeltä äidiltä jälkeenjäänyt valoverho. Nyt keittiöremonttia alkukesästä aloitellessamme se löytyi jälleen, ja ajatus sen käyttöönotosta tuli taas ajankohtaiseksi.

Ei sitä verhoksi oltu koskaan ajateltukaan. Mutta aika monta hedelmäpussia siitä saisi aikaan. Siis niitä, mihin kaupassa voi kerätä hedelmät niiden iänikuisten muovipussien sijasta.
Perushedelmäpusseissa, joita meilläkin on pari, on perustavaa laatua oleva vika. Valoverhokankaasta saa kyllä hedelmien punnitustarran helposti pois, mutta kun se lähtee kysymättäkin. Usein tarra on jo hukassa viimeistään kassalle mennessä.

Minäpä rakensin version kaksi:


Lisäsin puuvillakangasta pussin etuosaan palasen. Siihen luulisi hedelmäpunnitustarran tarttuvan vähän paremmin kuin pelkkään valoverhoon. Ja kuitenkin sen saa siitä vielä aika kätevästi poiskin.


Valoverho on lapsuudennaapureiden mummolasta perintökalleus, puuvillakangastilkku on muinainen Eurokangaslöytö, josta pääasiassa on tehty kestovaippoja, oranssi nauha on nauha-aarrearkun löytöjä, kiristysnauhat kieputin bambupuuvillalangasta, ja itse pussi on vanhan Suuri Käsityölehden ohjetta mukaillen rakennettu.

Tänä iltana taitaa täytyä lähteä vielä pikaiselle kauppareissulle, jotta näkee, kuinka pussi toimii käytännössä. Kangasta on vielä vaikka kuinka, joten pusseja voi tehdä sitten useammankin, kuka tietää vaikka jouluakin ajatellen (josko sitä joku vuosi heräisi ajoissa rakentelemaan lahjoja)!

Ihanasti kirpakoituva ilma muuten. Ensimmäistä päivää sai laittaa villapaidan päälleen tänä kesänä. Elokuun ensimmäinen toi syksyn tullessaan, hurraa kynttilät ja teehetket, villasukat, kaulahuivit ja raikas ilma. On hyvä hengittää taasen ;)

-Anjusha

-Seuraavan aamun lisäys:
Kävimme testikauppareissulla vielä iltasellaan. Hienosti toi pussi tomaatit kotiin, ja tarrakin pysyi moitteettomasti paikoillaan, vaikka pussi oli kassissa uppeluksissa kotimatkan. Tarra lähti sopivasti vetämällä irti, mutta oli jämäkästi paikallaan vetämiseen asti. Hurraa, onnistunut ompelus siis. Näitä voi tehdä lisää!

Ei kommentteja: