Ruffis poseeraa ja Viimein Valmiit Villasukat

Viikonloppu (meilläpäin siis su-ma) on sujunut kaikenlaisia epämääräisyyksiä rakennellen ja valmistellen. Monta kangaspalaa on mennyt ihan kokonaan loppuun, KVK:n kankaita on aavistus vähemmän kaapissa, lankakeriä on kulutettu neljä kokonaan ja kolme puolitoistametriseksi mininyssäkäksi, ja tänään on ollut armoton päättelemispäivä.

Villasukat tulivat valmiiksi. Nämä ovat omaa kokoa, kun enää ei kaapissa ole kuin yhdet omatekemät ja yhdet anoppilaisen tekemät ehjinä. 

Näissä oli ajatuksena kerätä yhteen pikkunyssäköitä ja tehdä omasta päästä kirjoneuleiset sukat. Tällaisessa suht-säännönmukaisessa neulemallissa vaan on se vika, että jos lanka meinaakin loppua kesken (miten ihmeessä lasket, riittääkö tämä lanka ihan loppuun asti vai ei?!), mitäs sitten keksisi?! Sitten otetaan äärettömästä lankavarastosta se seuraavaksi lähin sävy, joka ehkä voi tuurilla sopia, ja toivoa parasta. Tuon vaaleavihreän kanssa kävi niin, että se loppui toisen sukan kantapään jälkeen. Vierestä olevaa sävyä löytyi kyllä, se näkyy oikeassa sukassa vähän kirkkaampana (ja paksumpana) tuossa kohti kärkeä kuljettaessa, mutta kun sekin loppui, yhden kerroksen ennen kavennuksia. Toivottavasti sitä ei huomaa :)

Lankana violetti Novita Florica (?!), vaaleanvihreä Novita Wool taikka Bambino (ja kärjessä toisessa sukassa merinoinen Adriafilin Classic), ja vaihtavaa vihreää edustaa Austermannin Step. Kantapäässä Fabelia, se on se lanka, joka ei oikein kuulu joukkoon :) 

Mutta valmiiksi tulivat, ovat jalassa parasta aikaa ja lämmittävät kivasti. Ja sopivat vielä aika mukavasti Kimperin vakosamettihameen kanssa!

Sunnuntaina oli pakkaspäivä, ja lähdimme Verttisen kanssa pulkkaretkelle serkkulaan. Ruffe-Leene-leikkikoira pääsi mukaan kyytiin, mutta pakkasessa se olisi kuulemma jäätynyt, joten sille piti olla takki. Pitäähän koiralla takki olla. Vippa-koiran takki oli ihan liian pieni, Ruffis on nimittäin pidempiselkäistä rotua, joten Verttinen pääsi hyväksymään tilkkukopasta sopivat palaset Ruffiksen omaa takkia varten. Tällainen tuli Ruffiksen talvitakista:

Kankaana takissa on kaksien Antti-serkun housujen kangas, neppareina Prymin rengasnepit. 

Nepparit onkin kiva tapa kiinnittää asioita viisivuotiaalle. Vaatii aavistuksen kärsivällisyyttä ja hoksottimien käyttöä, jotta viidenvanha saa nepit kunnolla kiinni, mutta se onnistuu kuitenkin tarpeeksi helposti, ettei tule hermostuminen heti. Ja koiran itse pukeminen on vähintään yhtälainen ylpeydenaihe kuin se, että on saanut omat ulkovaatteet itse päälle ilman apua.

Näiden lisäksi Verttinen sai kaksi uutta kypärämyssyä, Kestovaippakauppa jokusen nukenvaipan ja oma puoti montakymmentä pesulappua. Kaikenlaista!

-Anjusha