Luopumisia ja onnistumisia

Jokusen tuttavaisen kanssa oli taannoin puhetta siitä, kuinka kaikenlaista tavaraa on niin kamalasti ihmisillä. Joku oli nähnyt Hesarissa jutun pojasta, joka luopui kaikesta, mitä omisti (siis mukaanlukien alushousut), laittoi kaiken varastoon vuodeksi, ja kävi sieltä hakemassa yhden tavaran päivässä takaisin, testatakseen, mitä ilman ihminen tulee toimeen, ja mikä on elämässä selviämiseen tässä yhteiskunnassa välttämätöntä.

Pohdimme, josko olisi viisasta tehdäkin toisinpäin - luopuisi yhdestä turhakkeesta päivässä, vaikka nyt sitten vuoden ajan. Kotona olisi 365 turhaketta vähemmän, turhaketta, jotka jollekin toiselle saattaisivat olla ihan tarpeellisiakin eteenpäinlaitettuina.

Minä ajattelin testiksi kokeilla, moneksiko päiväksi sitä jaksaisi aktivoida itseään. Sen lisäksi, että kerran päivään pitää osata luopua jostain, voisi myös kerran päivään laittaa ylös jonkun asian, joka on sinä päivänä tehnyt onnelliseksi - ihan vaan, jotta sitten vuoden päästä olisi kasassa aika monta tapaa ja syytä olla iloinen elämästään.

Tässäpä minun listani alku, melkein kahden viikon saldo:

Sunnuntai 13.1.2013
*Pesukoneen peseminen puhtaan valkoiseksi teki iloiseksi
*Luovuin neljästä palasta trikookangasta tulevan kestosideprojekti-illan hyväksi, ja vein lasipullot ja kartongit kotoa kierrätykseen.

Maanantai 14.1.
*Olin onnellinen hyvästä neuvolareissusta, jossa kuudenvanha todettiin oikein oivalliseksi ja kunnossa olevaksi kaveriksi, ja itse sain rokotusohjelmani ajantasalle ihan puolihuomaamatta. Lisäksi iloiseksi teki se, että sain viimein yhden kirjahyllyn hyllyistä puunattua siistiksi ja puhtaaksi.
*Luovuin kahdesta kirjasta (ajattelin, että kaksi on ihan kohtuullisesti, kun kirjakerhosta tuli juuri samana päivänä ihkauusi kirja kotiin). Nämä kirjat menivät jo uuteen kotiinkin.

Tiistai 15.1.
*Iloiseksi tulin siitä, että jaksoin säheltää rästissä olleita työhommia monen monta pois päiväjärjestyksestä.
*Luovuin kolmesta lehdestä, jotka löysivät uuden kodin samantien.

Keskiviikko 16.1.
*Iloitsin siitä, että muistin ottaa kaikki tarvittavat asiat ja esineet aamulla kotoa mukaan, vaikka muistettavaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Siskoarmaalla oli myös syntymäpäivä, sekin on iloinen asia.
*Luovuin itselle liian pienestä hameesta, joka sekin päätyi uudelle omistajalle hetimiten.

Torstai 17.1.
*Verttinen luisteli eskarissa ihan ensi kertaa elämässään, ja oli siitä hurjan innoissaan. Siitä tuli hyvälle mielelle, se kun tuo uuden kokeileminen on välillä aika haasteellistakin.
*Luovuin ylimääräisestä DVD-leffasta. Meillä oli siis kaksi kappaletta samaa leffaa (mikä on kyllä turhakkeista turhakkein asia se) samassa formaatissa. Nyt ei ole enää, jee!

Perjantai 18.1.
*Hyvä mieli tuli siitä, että rästissä olevia asioita on saanut lisää pois päiväjärjestyksestä. Tänään ne ovat hoituneet melkein itsestään.
*Luovuin kahdesta potasta. Eskari-ikäinen tenava niitä tuskin enää tarvitsee. Iloiseksi teki vielä sekin, että vaihdoin potat mielenkiintoisesti hunajaan. Meille turha roina sai uuden tarpeellisen kodin vauvaa odottavasta, pottia kohta tarvitsevasta perheestä, ja me saimme kevätflunssakaudelle pelastajan, joka kuluu kaikki teehen ja pitää meidät terveiden kirjoissa. Hurraa!

Lauantai 19.1.
*Oli onnellista nukkua yhdeksään asti aamulla. Ihan kuin olisi asennettu uudet aivot päähän. Tanssiinalla oli myös kirppispäivä, joka oli reipas, railakas ja erinomainen tapahtuma, ja sen keksimisestä olen ihan erityisen onnellinen.
*Luovuin meille turhista akvaarioromppeista. Kesällä meille muutti kilpikonna, jolle ostimme käytettynä akvaarion, jonka mukana tuli kaikenlaista, mitä konnanhoidossa ei tulla koskaan tarvitsemaan. Tuttavalla taas on ihkauusi akvaario, ja sinne kaivattiin rompetta, joka meillä pölyyntyy työhuoneen pöydällä.

Sunnuntai 20.1.
*Tein onnellisen luisteluretken Verttisen kanssa, lapsi toista kertaa elämässään luistimilla, minä ensi kertaa viime talvena ostetuilla ihkauusilla luistimilla. Ihanaa!
*Luovuin kahdesta vuosikausia lankakopassa lojuneesta lankakerästä, jotka nyt siis muutan patalapuksi.  Ne tulevat siis käyttöön. Niille on keksitty funktio.

Maanantai 21.1.
*Onnea oli saada toinen hylly kirjahyllystä siivotuksi.
*Luovuin Aku Ankka -aiheisesta kirjasta, joka päätyi ensin yhdelle Verttisen serkulle, ja on luvattu päädyttää se vielä astetta nuoremmalle serkulle sitten, kun tämä ensiperijä on lukenut Ankkaa tarpeeksi.

Tiistai 22.1.
*Tulin iloiseksi kasasta tarpeellisia levyjä, joita sain vaihdossa, kun luovuin vanhasta itkuhälyttimestä. Puodin yläkerta sai myös uuden vuokralaisen, mikä on erinomaisen mukava ja tarpeellinenkin asia.
*Luovuin Verttisen vanhasta itkuhälyttimestä. Ehkä on jo aika. Kuusivuotiaan ääni kuuluu kyllä, jos sillä on jotain asiaa.

Keskiviikko 23.1.
*Iloitsin siitä, että nyt kun vanhoja asioita on saatu pois päiväjärjestyksestä, saa pikkuhiljaa niitä uudempiakin pois alta. Ja puodille tuli iloinen puhelinsoitto Bailamamaväeltä, mikä oli odottamatonta ja hauskaa.
*Luovuin kasasta vanhoja jumppavehkeitä ja lahjoitin ne Kuntomaailmalle tulevaan kirppispäivään, jonka tuotot menevät Naisten Pankille.

Torstai 24.1.
*Erinomaista oli jutella Bailamamatunnin jälkeen asiakkaan kanssa, joka on saanut merkittävästi apua tunneista oman raskautensa kanssa selviämiseen. Oikein jees!
*Luovuin ainokaisesta Aino Aalto -lasista. Tai se siis meni rikki. Mikä oli oikein hyvä juttu. Verttiseltä putosi se kädestä iltapalalla. Onkin harmittanut jo pitkään se, kuinka meillä on kymmenkunta kaikki toisistaan erilaista juomalasia, jotka ovat kaikki vähän turhan pieniä minun makuuni, ja eri paria, ja tylsiä, ja epäkäytännöllisiä, kun joka juomakerralla saa kipata monta lasillista kurkkuunsa. Haluaisin meille sellaisia laseja, jotka olisivat isompia, kestäisivät konepesua, olisivat tarpeeksi paksuja kestääkseen korkkilattialle pudottamisen ja nätteyskään ei taitaisi haitata. Ehkä tästä voi olla hyvä aloittaa :)

Päivä kerrallansa, saa nähdä mistä tänään keksii luopua!

Anjusha

Paitatehtaan harjoituksia

Viime aikoina on Verttisen vaatelaatikossa käynyt niin, että pitkähihaiset paidat ovat jotenkin kummasti muuttuneet kapeahihaisiksi, ja teepaidat taas vastaavasti leventyneet tolkuttomasti. On haastava yhdistelmä laittaa pitkää paitaa teepaidan päälle, kun alempi paita jää kurttuun ikävästi. Totta puhuakseni, minäkään en jaksaisi sellaista kurttukasaa päälläni, enkä myöskään jaksa kuunnella toisen vinkua asiasta, kun sille voi kerran tehdä jotain.

Hihattomat paidat ovat näyttäneet ratkaisevan ongelman. Hihojen puuttuminen estää kurtistelun, ja mallit ovat yleensä sen verran virtaviivaisia, että sujahtavat pitkän paidan alle mukavan huomaamattomasti lämmittämään.

Uudessa Ottobre Designissa oli kaava hihattomalle aluspaidalle. Ajattelin kokeilla, kuinka sellaisen rakentaminen sujuu. Jos kaiken-pahan-alku-ja-juuri-Henkkamaukalta saa luomulaatuisen hihattoman aluspaidan vajaalla neljällä eurolla, tuntuu ihan turhalta ähertää sellaisen parissa tuntitolkulla. 

Mutta toisaalta, Henkkamaukkaa en haluaisi kannattaa muissa kuin sukka-asioissa. En haluaisi, että hihaton paita maksaisi kaupassa vajaan neljä euroa. Eihän sillä hinnalla hyvänen aika saa edes kangasta. Saati maksa palkkaa kelleen. Joten ihan vaan opettaakseni itseäni tavoille, ja arvostamaan käsityötä, opettelin surauttelemaan hihattoman ihan itse, vaikka siihen sitten meneekin pitkä aika. 

Talokangas on luomuisaa (kuten se Henkkamaukankin perusvalkoinen) ja muinoin Ikasyriltä muistaakseni löytynyttä. Siitä on jo tehty yhdet unihousut ja ranteenlämmittimet, mutta vielä jäi hihattoman paidan verran. Resori (joka tähän tarkoitukseen on sitten vihonviimeisen paksua, enkä aio sitä enää paitoihin käyttää tässä muodossa) on Kestovaippakaupasta, ja ylijäämää Kettukalsareita varten hankitusta palasta. Ajattelin, ettei harjoituskappaletta varten kannata tärvätä sellaista palaa, jolla olisi kovasti merkitystä ja joka harmittaisi, jos kaikki menisikin pieleen. 

Mutta eihän se mennyt pieleen. Siitä tuli ihan kelpo. Mitä nyt seuraavaan arvelisin leikkaavani teepaitatrikoosta tuota kanttinauhaa, niin reunoista ei tulisi niin paksut.

Lapsikin hyväksyi paidan, ja se oli jo eilen ensi kertaa päällä. Ilman minkäänlaista vinkunaa, hurraa!

Näitä on nyt jokunen leikattuina valmiiksi, senkuns surauttelisi kasaan vaan. Erityisesti, jos tähän tekemiseen muotoutuisi jonkinlainen rutiini, tapa tehdä.

Sen tein kyllä jos ennen ensimmäistä versiota, että pidensin kaavan alareunaa 122-senttisestä 134-senttiseksi, ja se oli ihan viisasta. Aika hintsuinen malli pituutensa puolesta on tämä. Erityisesti, jos paidan olisi tarkoitus pysyä housujen alla.

Jee, nyt osaan tehdä aluspaitojakin.

Anjusha

Koti Bluetonelle

Joskus viime keväänä rakentelin eräälle kitaravahvistimelle pehmoisen pussin roudauskeikkoja varten. Nyt on kotiimme eksynyt kaksi uutta pikkuvahvistinta, joille on kauniisti pyydetty pussukoita myös. Kotiinhan sellaisia ei vielä ole tehtykään, tuo keväinen Koch-versio kun matkasi synttärilahjaksi tuttavakitaristille, joten nähtäväksi jää, täyttääkö tämänpäiväinen askartelu laatukriteerejä.

Näyttää matkalaukulta, tai ompelukoneelta, mutta kyllä sen läpi voi soittaa jotain ihan muuta kuin kangassäveliä.

Tämännäköinen kaveri tarvitsi siis suojapussia, ja kuten tapana on, sillä pärjätään mitä omistetaan, joten tällekin toppatakin materiaalit löytyivät kaapista. Pintakankaaksi valikoitui Eskosen vanhat, rikkimenneet ja jo aluperinkin vähän ikävänmalliset farkut. Farkuista löytyi yksityiskohdaksi hauska pikkutasku, joka oli ollut tavallisen taskun sisällä vähän kuin piiloutuneena.

Sisäkangas on mummon hamsterivuosilta, suurinpiirtein kiiltäväpintainen, ulkoilukankaan tuntuinen hyvin luistava ja musta pala, jonka keskellä oli oranssilla tussilla numeroita - selvästi siis sitä pakanloppukampetta mistä on ollut ennenkin puhetta, ja sisäkankaan ja farkkukankaan väliin ujutin tikkikangasta (maailman ruminta sellaista, mutta ei kerrota kellekään, kun se on kuitenkin pehmoista), joka myös on mummon "make do and mend" -osastoa.

Kochia varten aikanaan yhdistin vain kaikki osaset yhteen, vuorineen pehmikkeineen päivineen. Tällä kertaa avaruudellisen hahmotuskykyni kukoistuksessa ajattelin yrittää tehdä ensin vuorin ja sitten vasta pinnan, jolloin saumanvarat jäisivät kokonaan piiloon ja kokonaisuudesta voisi tulla aavistuksen paitsi siistimpi, myös kestävämpi, ehkä. Ajatus oli oikeinkin kunnioitettava, ja periaatteessa malli toimii juuri niinkuin sen oli ajateltukin. Heti vaan huomasi, kuinka vapaalla kädellä piirretyt kaavat saivat vuorin aavistuksen turhan kapoisaksi ja lyhyeksi suhteessa pintafarkkuun, ja se keväinen Koch-pussi itseasiassa sujahti varmaankin jokseenkin mukavammin ja kulmikkaammin vahvistimensa ympärille. Mutta tämä on ainakin napakka, ja saumat ovat piilossa ihan jokapaikasta :)

Alunperinhän koko ajatus lähti siitä, että poikaisia harmitti maksaa 60 lanttia siitä, että vahvistimelle saa pussukan suojaksi, kun se kuitenkin oli vaan halvinta mahdollista paksua mustaa peruskeinokuitua eikä siinä ollut mitään hienouksiakaan.

Nyt, kun näitä on kaksi tehtynä, voisin kuvitella, että 60 euroa olisi ihan sopuhinta monen tunnin työstä ja ähräyksestä. Sen lisäksi, että pussin mahdollinen tilaaja saisi luvan järjestää ainakin jokusen parin rikkimenneitä farmareita ompelijalleen pussukan tekoa varten. 

Tällä kertaa, niinkuin edelliselläkin, kaikki materiaalit pussiin löytyivät kotoa, joten pennin pyörylää tähän pussukkaan ei ole kulunut. Periaatteessa poikaset ovat siis saaneet oikeinkin oivallisen idean halvemmasta pussukasta. Ihan jopa ilmaisesta. Mutta kun lähtee liikkeelle farkkujen ratkomisesta, on työmäärä pussissa sellainen, ettei niitä ihan liukuhihnalta jaksaisi puuhastella. Kerran vuoteen taitaa olla ihan sopivasti :)

Anjusha

Pieniä jälkiä joulusta vielä

Jossain kohti syksyä kävi niin, että siskoarmas paljasti puutteen elämässään. Ihan sivulauseen puolikkaassa, mutta siellä se oli kuitenkin. Askartelu- ja ompelulaatikosto oli muutoin täynnänsä kaikenlaista, mutta nuppineuloja oli kuulemma kolmisen kappaletta, ja nekin hukassa laatikon pohjalla.
Ja joulu kun oli tulossa, ajattelin tarttua sivulauseen puolikkaaseen.

Rakentelin tonnikalapurkkiin, samaan tapaan kuin aiemmin itsellenikin, neulatyynyn, ja hain kangaskaupasta rasiallisen nuppineuloja. Purkin päällystin vanhoilla kirkkourkunuoteilla, ja itse tyynyn sisään eksyi lampaanvillaa. Tyynyn pintakangas on mummolta perittyä 70-lukuista pöytäliinaa, ja tyyny on liimattu purkkiin nestemäisellä liimalla.

Itselläni on samanaiheinen neulatyyny ollut jo hyvän matkaa käytössä, ja tykkään siitä kovasti. Peltipurkki painaa sopivasti, jolloin tyyny ei karkaa kun siitä yrittää ottaa neulaa irti tai painaa sellaista takaisin, ja villa on sopivasti pehmoista neulojen säilyttämiseen. Ommellessa on helppo tuikata tekeillä olevasta projektista irrotettu neula neulatyynyyn, ja kaavoja kankaalle laittaessa voi neulatyynyä käyttää painona pitämään kaavaa paikoillaan.

Verttinen sen sijaan ei saanut neulatyynyä. Äkälintupaidan kaveriksi kuudenvanhalle siunaantui villasukat.

Viimeisen muutaman kuukauden aikana on villasukkainhokista kaverista tullut yhä kahjopäinen käyttäjä kuin vanhemmistaan. Villasukissa saa vain olla melko pitkät varret, jotta sukat ylttävät tarpeeksi housujen päälle. Vain sillä tavalla on mahdollista sujauttaa talvikengät jalkaan tuosta vaan, ilman, että lahkeet jäävät kurttuun tai nousevat kengän mukana ylös pitkin säärtä.

Verttisen villasukka-arsenaali näyttääkin tällä hetkellä ihan hyvältä. Ja siinäpä se hyvältä näyttävä sukka-arsenaali sitten olikin. Minun ja Eskosen tilanne on aika hälyyttävä, ja asialle olisi viisaampi tehdä pikavauhtia jotain. Onneksi joulun sentään pelasti Mummi, joka teki molemmille tuoreen parin EHJIÄ villasukkia. Täytyy ottaa itseään niskasta ja saada valmiiksi puolivalmiit parit, jotka odottelevat keskeneräisten töiden korissa että joku tekisi niille jotain...

Anjusha