"Ei kiristä eikä purista"

Lapsen kasvamisessa on puolensa. Pääsee halutessaan puolivuosittain (tässä elämänvaiheessa) kokeilemaan onneaan ompelijana. Kaikki vaatteet jäävät jossain vaiheessa pieniksi, tai niitä vaan ei yhtäkkiä enää olekaan tarpeeksi muista syistä (joko ne ovat menneet hukan teille tai täysin riekaleiksi käytössä). Minua hämmentää silloin tällöin tämä vaatteiden tarve. Itse lopetin kasvamisen yhdentoista vanhana, ja minulle vieläkin näin kolminelosena mahtuvat pitkälti ne samat vaatteet, jotka silloin ala-asteella olivat käytössä. Eivät ne jää pieniksi, eikä niissä ole reikiä. Siis niissä harvoissa, jotka kaapissa ovat yhä nostalgiasyistä. Ja nyt tämä vaatteiden megasyöppö kasvaa kustakin koosta vähintään vuodessa ulos, ja saa kaikki vaatteensa reikäisiksi jopa ennen kuin ne jäävät liian pieniksi. Hämmästyttävää.

Viime viikkoina olen huomannut Verttisen alusvaateosastolla käyneen melkoisen kadon. Mihin ovat hävinneet ne paritkymmenet pikkarit, jotka vielä keväällä muistaakseni asustivat vaatelaatikossa? Nyt tuntuu, että vaikka pesee pyykkiä ihan normaalisti, ovat ainakin alushousut aina uhkaavasti lopussa vaatelaatikosta.

Tein tänään hienoista inventaariota työhuoneessa. Löysin muinaista Myllymuksujen bambuneulosta miltei tilkunkokoisen palan, ja samalla löydösreissulla vuosi sitten itse tehdyt poikain alushousujen kaavat. Kaava on tämänhetkiselle Vertttiselle jo liian pieni, mutta ajattelin, että saumavaroja lisäilemällä saa aikaan varmaankin ainakin-sinnepäin-sopivat pikkarit. Meillä Verttinen ei ole koskaan tykännyt bokserimallisista versioista, ne alkavat harmittaa heti ensimmäisen viiden minuutin jälkeen. Ja kun mistään en löytänyt pikkarimallisten poikien alushousujen kaavaa, se oli taannoin rakennettava itse.

"Ei kiristä eikä purista, minä haluan nukkua nämä päällä"-oli Verttisen kommentti valmiista aluspöksyistä, vaikka toinen lahkeensuukuminauha olisikin saanut olla himpun kireämmällä, ja vyötärökuminauhakin vähän nätimmin.

Muinaisuudessa sain kaavan rakennettua siis eräistä perintöpikkareista, jotka olivat jo käyttökelvottomiksi reikiintyneet (ne olivat sentään ennen meitä olleet jo ainakin yhdellä käyttäjällä, niissä reikiintymisen ihan ymmärsin). Leikkasin vain housut kappaleiksi saumoja myöten ja piirsin leivinpaperille kutakuinkin-mitat kaavanpalasista. Kaavaa on sittemmin pitänyt kyllä muokata, kun malli ei ihan sellaisenaan istunutkaan mukavasti. Nyt ajattelinkin, että saan uuden, vähän reilumman kaavan (eli noin 116-senttisen) piirrettyä, kun ompelu ja paikoin aika kehnokin istuvuus on tuoreessa muistissa. Mutta kaavanpiirto jääköön huomiselle.

Pöksyjen pintakangas on bambuneulosta, ihanan pehmeää ja joustavaa, antibakteerista ja atooppiselle iholle erinomaisen sopivaa. 

Vuoritin pöksyt edestä ylhäältä aina pepun alareunaan asti, jotta saumat eivät painaisi käytössä. Vuorikankaana on Kestovaippakaupan bambutrikoo, joka on ihan mahtava alusvaatekangas. Siitä tein viime talveksi Verttiselle kerraston, joka on ollut kovassa käytössä ja kestänyt nelivuotiaan kaikki autoleikit reikiintymättä :)

Jalansuissa on alusvaatekuminauha, ja vyötärössä muinoin talteen poimittu hyvä ja pehmeä, kerran jo käytössä ollut kuminauha.

Lapsi tilasi housuja lisää. "Sinä voisit kyllä ommella toisetkin tällaiset" -se totesi ennen nukahtamistaan. Kun minä en heti reagoinut, "NOH, ompele NYT" -kuului käsky. Tämä kukko ei käskien laula, enkä minäkään ryhtynyt enää iltayhdentoista korvilla ompelijaksi. Mutta ompahan tekemistä muutamalle seuraavallekin tilkulle. Alusvaatelaatikon tyhjillään ammottavasta yleisilmeestä päätelleen jokusellekin tilkulle.

Tilkuista puheenollen, se sininen bambutilkkunen on nyt kokonaisuudessaan käytetty. Yksi tilkku vähemmän kangaslaatikossa, hurraa! 

-Anjusha