Suuren Villisprojektin satoa

Kiedolla on menossa hieno kampanja.

Jokainen Kestovaippaviikolla lokakuussa K-S keskussairaalassa syntynyt pikkuinen uusi elämä saa synttärilahjaksi villahousut.

Tässä ovat ensimmäiset, jotka projektiin neulaisin.

Meillä on kotiväki sen verran ei-vaaleanpunaista, etten saa ikuna tehdä kotiin mitään hempeänlempeää. Joskus tulee väistämätön hinku saada tehdä vaaleanpunaista, ja tämä vastasi odotuksiin nyt ihan täydellisesti. 

Hahtuva on Kestovaippakaupasta, ja siitä on aiemmin samasta kerästä tehty yhdelle pienihmiselle vaaleanpunaiset villikset. Kerä vaan on sen kokoinen, että nuita pikkuisen kokoisia pöksyjä siitä saisi varmaan vielä kolmet. Täytyy odotella, että lähiympäristöön syntyy tyttöjä :)

Samaan sarjaan on tulossa oranssi-vihreät Pirtin hahtuvasta olevat housut, mutta ne ovat vielä vaiheessa. Niistä kuva sitten myöhemmin.

Villiksiä saa tehdä 5.10. asti (apua, sehän on ihan kohta!), jonka jälkeen ne lahjoitetaan sairaalaan jaettavaksi. Tavoitteena on saada kasaan 70 paria pöksyjä.

Muutama postaus alaspäin on projektista lisää tietoa, jos vielä haluaa mukaan. Pikkuvillikset kutaisee illassa, jos on joskus tehnyt niitä ennenkin. Että hyvin ehtii!

Anjusha

Hiiru hiirulainen

Tilkkukopasta eroonpääsemisprojekti sai eilen erilaisen käänteen.

Pöllöjä lukuunottamatta en ole eläissäni opetellut pehmoeläinten tekemistä sen kummemmin, mutta jostain löytyi käsiin eilen Ottobre-blogista vuosia sitten printattu hiiren ohje. Silppusin kaavoja, asettelin niitä pikkutilkkusille, ja sain kuin sainkin hassun hiirulaisen rakennettua. Pienenpientä näperrystä, minitikkipistoja, sukkapuikolla täytteen ohueen häntään sullomista, ja viimein olohuoneen sohvannurkassa istui melkoisen kirahvipilkkuinen hiiru.

Sillä on hervottomankokoiset korvat, hieman liian kapoisat housut, ohut mutta tukevan pönäkkä häntä, ja silmät - no, Verttisen mielestä nuo ruskeat pilkut ajavat silmien asemaa (mikä tekee hiirestä ainakin nelikymmensilmäisen), mutta pehmeä se on, ja ihan itse omin-pienin-kätösin rakennettu.

Lisäksi sillä on lämmin ja pehmeä sydän.

Sen pienessä pipossa on korville omat koloset, ja rypytetty tupsupää (ja pöksyissä kolo hännälle!).

Se makoilee sohvalla kädet apposen avoimena odottaen halauksia ja rutistuksia.

Tilkkukopasta nämä materiaalit ovat. Hiekanvärinen velour on Verttisen housuista ylijäänyttä tilkkua, pilkkukangas ja autokangas taas Merjan tilkkuvaihtareita. Autokangasta jäi vielä aavistuksenomainen pala, muut sain loppuun kokonaan. Hiirulainen on täytetty pöllöjen tapaan lampaanvillalla.

Kummallinen päähänpisto, mutta erinomaisen rentouttava sellainen. On mukava keskittyä työhommista poiketen johonkin ihan erilaiseen, mitä ei odottanut alkuunkaan. Eikä meillä ole yhtään hiirtä, tai sis ollut. Ihan tarpeeseen se siis kai syntyi!

Anjusha

Puodin pöllö

Pöllöperhe on saanut uuden jäsenen.

Puotiin tarvittiin oma pinnipöllö, kun siellä on söpöisiä balettipinnejä söpöille balettitytöille. Nykyään ne ovat kiinni valkoisen naulakon reunalla, mutta eivät oikein erotu edukseen. Ajattelisin, että pöllöstä ne huomaisi paremmin, erityisesti, kun pinnit ovat vaaleanpunaisia, ja pöllö, noh, ei-niin-vaaleanpunainen. Massussa olevat vaaleanlilat nauhat ovat vain reunoistaan kiinni, joten pinnit saa massuun tukevasti esille. Ja päässä olevasta ripustuslenkistä pöllön voi pinneineen laittaa kiinni samaiseen naulakkoon, jossa pinnit ovat nyt.

Verttisen mielestä pöllöjä tarvitsisi ehdottomasti olla myynnissä puodissa, ja Eskonenkin ihmetteli, miksi ihmeessä pöllö pitää rakentaa, jos sitä ei kerran aio myydä (NO SIKSI, että pinneillä on hyvä olla oma hieno koti, josta NIITÄ on hauska valita!). Jäämme siis pohdiskelemaan, voisivatko pienet balettitytöt tarvita pinneilleen pöllöjä. Totuushan toki on, että pienillä tytöillä pinnejä yleensä on, riippumatta siitä, ovatko he balettityttöjä. Voisihan pöllöjä tarvita vaikka joulunaikaan, kukas sen tietäisi!

Pöllön kankaat ovat puodin omia kankaita, jotka ovat jääneet yli tossupussien teosta. Nauhat, eli siivet, tassut ja päässä oleva kiinnitysnauha ovat satunnaisia nauhanpalasia nauhapussukasta, silmissä on KAM-nepit, nokassa on piskuinen pala fleeceä, ja pöllön sisällä lampaanvillaa.

Pöllönpuuhaus on rentouttavaa. Suosittelen kyllä muillekin :)

-Anjusha

Omppoisaa iloa

Vanhan rintamamiestalomme pihassa kasvaa jos jonkinmoista pientä, itsestään. Tai siis, edellisen omistajan jäljiltä on olemassa muutama mansikka, vattuja, viinimarjoja, karviaisia, ja mikä parasta, omenoita. Omppopuita on alunperin ollut kaksi, mutta Pappa, se appi-pappa, istutti taannoin kolmannen, ja itsestään on pihaan kasvanut neljäskin.

Nämä herkut ovat pihan alkuperäiskasvatteja. Eilen järjestin itselleni pari tuntia aikaa, raivasin keittiönpöydän (sen minunkorkuiseni) ja panin toimeksi.

Ompot kuoritaan (niin tulee vaalea ja omponmakuinen lopputulos), pilkotaan (kiehuvat nopeammin), ja laitetaan vesitilkan kera kattilaan (vesihöyry estää pohjaanpalamisen ja höyryttää pintaompot kypsiksi). Keitetään pehmeiksi. Soseutetaan sauvasurruttimella. Tässä vaiheessa on hyvä laittaa uuniin lämpenemään sataan asteeseen hillopurkkeja, tai pilttipurkkeja, tai aurinkokuivattujen tomaattien purkkeja. Niiden kannet upotetaan kiehuvaan veteen.

Soseutetun omppohilloraakileen sekaan lorautetaan toinen tilkka vettä, hillosokeria reilulla kädellä, ja jos tahtoo vaihtelua elämään, sitruunamehua, tai ehkä vaniljasokeria (sitä aitoa) tai mahdollisesti kanelia (luomua!). Keitetään kymmenisen minuuttia. Keittäessä kannattaa hämmentää sosetta, muuten se räiskii. Eikä mikään ole ilkeämpää kuin käsivarren polttava kiehuva sokerinen omenahillo.

Kymmenen minuutin kuluttua hillo on valmis purkitettavaksi. Jos pitää huolen, että sekä hillopurkit, että niiden kannet, ovat sata-asteisia (niinkuin hillokin), saa koko vuoden säilyvää herkkua. Hillot purkkiin, kannet kiinni, jäähdytys rauhassa, ja sitten mahdollisesti pannukakun paistoon, sillä tuoretta hilloa pitää päästä maistamaan mahdollisimman pian!

Ompontuoksuista viikkoa,

toivottaa

Anjusha

Lämmitin kullekin.

Kerroin aiemmin että keskeneräisyyksiä on saatu valmiiksi.

Pikkutilkkusista, sekä epämääräisestä pehmustevaahtomuovipalasta on ollut tekeillä jo pidemmän aikaa pressopannulle lämmitin. Vähän kuin kaulaliina :)

Siinä on vanhaa pöytäliinaa, vauvanlakanaa, kassikangasta jos toistakin (tilkkusia), sekä tyynyliinaa. Sinisen eri sävyjä, sekä valkoista ja himppu harmaata. Sisällä lämmikkeenä pala kangaspäällysteistä vaahtomuovia, joka on jostain Anopin varastoista.

Kiinnitykseen käytin Aplix-tarraa, jotta pannumyssyn (joka ei kyllä ole mikään myssy lainkaan) saa pysymään paikallaan ja säädettyä vaikka tulevaisuudessa jonkun toisenmalliseenkin pressopannuun. Toinenkin tällainen on leikattuna, saa nähdä tuleeko siitä koskaan valmista, ja mihin se päätyy. Tämä ensimmäinen saa asua meillä kotona, ja olla käytössä silloin harvoin, kun meillä kahvia keitetään.

Pannunlämmittimestä ihan toisenlaiseen lämmittimeen ;)

TAAS tämä sama kangas kummittelee. Tästä raidasta on tullut pitkät kalsarit, pipo, koiran takki, ja nyt vielä kalsarit. Onneksi siihen loppui tämä pala. Sitä on kyllä toinen samankokoinen tuolla kangaskaapissa, saas nähdä kuinka sille käy.

Verttiselle ompelin siis valmiiksi pikkarit, kun olivat valmiiksi leikattuina ompelukopassa. Näihin vielä riitti sitä ihanaa pehmoista pikkarikuminauhaa jalansuihin, mutta yhdet mustat olisivat vielä ompelua vailla, eikä kuminauhaa ole enää. HÖH. Tarvitsee varmaan lähteä tarvikehankintareissulle (mikä on tylsää, sillä ainoa paikka, mistä sitä kuminauhaa tässä kaupungissa saa, ei ole järin tunnettu asiakaspalvelustaan, ja yritänkin väistää sinne menemistä, jos vaan mahdollista, kun siellä tulee poikkeuksetta kummallinen olo asioidessa).

Suuren Villisprojektin hahtuvapöksyt ovat hyvässä vauhdissa. Haaraosa ja lahkeet puuttuvat, mutta varsinainen vaipanpäällysosa on jo valmis. Teen ohjetta omasta päästä (varmaan paritkymmenet villikset neulottuani) Kestovaippakaupan hahtuvalla, kolme-puoloisen pyöröpuikolla ja 64 silmukalla. Meillä kun tuo perheenväki on perin miesvaltaista, en ikuna saa tehdä mitään vaaleanpunaista. Kompensoin sitä nyt, vaalean marjapuuronvaaleanpunaisella hahtuvalla. Söpöistä tulee! Laitan kuvan kun ovat valmiit. Kesä Parvekkeella-Merjan hahtuvalanganlopuista tulee sitten seuraavat, niitä kun on minun varastoissani ainakin muutamiin pikkuisiin hahtuviin, Verttisen serkkukavereiden pikkuvilliksistä ylijääneinä. Kiedo tarjoaa muuten halukkaille hahtuvat neulomiseen, jos kiinnostusta osallistumiseen on, mutta lankaa ei. Minulla taas on hahtuvaa vähän liiankin kanssa, ja on ihana saada pieni kolo lankavuoreen tekemällä jotain hyvää :)

Nyt Puotiin, tänään tehdään Tanssiinasta ja Kisa-Designista lehtijuttu ennen puotien aukenemista. Tukka saa luvan kelvata tällaisenaan, eikä kelloa ole näkyvissäkään, mutta menemme omilla eväillä ja yritämme olla eduksemme. Peukut pystyyn!

Anjusha

Suuri Villisprojekti

Minäkin mainostan hyvää asiaa. Saapi liittyä mukaan, itselläni on tuossa tietokoneen vieressä hahtuvakerä odottelemassa aloittamista.


Tänään olen saanut muutaman keskeneräisen ompeluksenkin valmiiksi, mutta niistä lisää sitten myöhemmin. Nyt puikoille vauhtia :)


Anjusha

"Hei!

Kiedo ry juhlistaa Kestovaippaviikkoa 10.-16.10. lahjoittamalla kaikille Keski-Suomen Keskussairaalassa tuon viikon aikana syntyville lapsille hahtuvavillahousut. Nyt polkaisemme siis käyntiin suuren villisprojektin, jonka tavoitteena olisi saada kasaan 70 kpl villiksiä kuudessa viikossa. Tervetuloa mukaan osallistumaan projektiin, Kiedo tarjoaa langat. 

Käytännön ohjeita:

*Villikset neulotaan hahtuvasta, malli on vapaa mutta villiksien tulisi olla lyhytlahkeiset ja kokoa NB-S. Neuleohjeita saa halutessaan allekirjoittaneelta sähköpostitse.

*Villiksien tulisi olla valmiit 5.10. mennessä. Esipesu ja lanoliinitus olisi suotavaa, mutta mikäli et tähän syystä tai toisesta pysty, toimita housut perille mielellään vähän aikaisemmin.

Jos kiinnostuit, ota yhteyttä sähköpostilla janna.inkeroinen [at] jyu.fi tai puhelimitse 040-567 2534

Nyt puikot heilumaan!
Janna/Kiedo ry "

Syyspilven pehmeys

Vuoden takaisessa Ottobre-lehdessä on valtavasti kaikenlaista kivaa ommeltavaa. Ostin lehden, koska siinä oli poikien pitkien kalsareiden ohje aina pikkutaaperosta minua pidemmäksi. Kauppojen pitkien kalsonkejen valikoima on aivan kertakaikkisen kammottava, ja itse tekemällä saa kalsarit mukavammasta materiaalistakin (niinkuin vaikka bambutrikoosta, nam!).

Nyt kun taas syksyn kolkutellessa ovelle avasin viimevuotisen lehden, keksin ryhtyä hissukseen kahlaamaan sitä ompelemalla läpi. Kalsareita sieltä onkin tehty viime talvena jo kahdet, mutta tässä seuraava projekti:

Minulla on pikkuinen ystävävauva, jota olen lapastanut (ja kestovaipattanut) aiemminkin, ja ajattelinkin yllättää ystäväiset syyslähetyksellä.

Pilvilapaset olivat lehdessä pingviinilapaset, mutta näistä tuli aika söpöt näistäkin. Vuorena on bambujoustofrotee, ulkopinta velourtilkkuja pettämättömästä tilkkukopasta, ja resorina Kestovaippakaupan luonnonvalkoinen (joka sekin oli kyllä siellä tilkkukopassa se). Lapasten sisällä lämmikkeenä on vielä puuvillacollege, joten pesunkestävät ovat nämä.

Autoleijona sai tohvelit jalkaansa ennen postin kulkua.

Tossuissa on muuten samat materiaalit kuin lapaisissakin, mutta lisäksi kiinnityksessä on puuvillakanttinauhaa nauhapussukasta (josta jäi jäljelle 1cm, tasan ;), pyöreää kuminauhaa, kiristysnipsutin ja stoppari ovat taas Keinosen ompelusliikkeestä, ihan varta vasten hankittuja. 

Tässä vielä tossukainen lähempää.

Sekä pilvivelour että yksi pala vaaleanruskeaa velouria menivät loppuun tähän projektiin (hurraa!), kuin myös silitettävä tukikangas ja luonnonvalkea resori. Hämmästyttävää mitä kaikkea sitä pienistä tilkunpalasista keksiikin.

Hyvää syystunnelmaa toivottelen näillä Ystävävauvalle, hän saa nämä postissa alkuviikosta, joten tämä saattaa nyt vähän pilata hyvän yllätyksen. Mutta ehkä se annetaan anteeksi, jos on näin suloisista paljastuksista kyse muutoin.

-Anjusha

Vippakoiran syysasu

Verttisen elämä muuttuu kausissa. On ollut Egotrippikausi (jolloin saatettiin pitää kolme konserttia päivässä, ja opittiin myös lukemaan alle nelivuotiaana, kun kukaan ei ehtinyt auttaa lasta suosikkibiisien etsimisessä Spotifystä), Autot-elokuvakausi (joka on nyt tullut takaisin muutaman kuukauden hiljaiselon jälkeen, kiitos vastailmestyneen kakkoselokuvan), ja parasta aikaa menossa näyttää olevan koirakausi. Siis pehmokoirakausi. Oikeat koirat ovat aika pelottavia vielä Verttisen mielestä, mutta lelukoirien hoitaminen on aika suosikkijuttu. Ne voi myös opettaa soittamaan rumpuja (niiden riisitäytteiset etutassut pitävät hyvänlaista ääntä sohvanreunaa vasten).

Marimekon raitakangasta oli jäljellä pieni tilkkunen, josta ei enää oikeastaan mitään ihmisenkokoista saanut aikaan. Sen sijaan piskuisen koiran kokoista selvästikin sai!

Tässä siis Vippa-koiran syysasu. Tämän kanssa voi lähteä vaikka pihalle, eikä Vippaa viluta. 

Ajatus koiratakista syntyi Suuri Käsityö-lehden koira-aiheisesta artikkelista (se oli elokuun alun lehdessä), mutta malli on ihan omasta päästä. Vipan kaulan alla takissa on neppari, jolla takin kaulaosa kiinnitetään, ja massussa on toinen, jolla saa takin pysymään lepattamatta.

Seuraavaan takkiin saa kaulapantaosan tehdä reilummaksi, selän saa jättää vähemmän kaarevaksi, ja mahdollisesti lisätä peppuosastoon kolosen häntää varten. Mutta hyvin tuo tuntuu kelpaavan omistajalleen, siis Verttiselle. Se saa itse nepparit kiinnitettyä, mikä on ihan hyvää harjoitusta, kun elämässä on hyvä osata vaikkapa laittaa omakin takki kiinni ilman apua :)

Jos vielä tekaisisi toisen raitatakin vähän eri kuosilla, voisi Vipalle vaihtaa takkia, ja nepparitreeniäkin tulisi vähän useammin!

-Anjusha