perjantai 2. syyskuuta 2011

Syyspilven pehmeys

Vuoden takaisessa Ottobre-lehdessä on valtavasti kaikenlaista kivaa ommeltavaa. Ostin lehden, koska siinä oli poikien pitkien kalsareiden ohje aina pikkutaaperosta minua pidemmäksi. Kauppojen pitkien kalsonkejen valikoima on aivan kertakaikkisen kammottava, ja itse tekemällä saa kalsarit mukavammasta materiaalistakin (niinkuin vaikka bambutrikoosta, nam!).

Nyt kun taas syksyn kolkutellessa ovelle avasin viimevuotisen lehden, keksin ryhtyä hissukseen kahlaamaan sitä ompelemalla läpi. Kalsareita sieltä onkin tehty viime talvena jo kahdet, mutta tässä seuraava projekti:


Minulla on pikkuinen ystävävauva, jota olen lapastanut (ja kestovaipattanut) aiemminkin, ja ajattelinkin yllättää ystäväiset syyslähetyksellä.


Pilvilapaset olivat lehdessä pingviinilapaset, mutta näistä tuli aika söpöt näistäkin. Vuorena on bambujoustofrotee, ulkopinta velourtilkkuja pettämättömästä tilkkukopasta, ja resorina Kestovaippakaupan luonnonvalkoinen (joka sekin oli kyllä siellä tilkkukopassa se). Lapasten sisällä lämmikkeenä on vielä puuvillacollege, joten pesunkestävät ovat nämä.


Autoleijona sai tohvelit jalkaansa ennen postin kulkua.
Tossuissa on muuten samat materiaalit kuin lapaisissakin, mutta lisäksi kiinnityksessä on puuvillakanttinauhaa nauhapussukasta (josta jäi jäljelle 1cm, tasan ;), pyöreää kuminauhaa, kiristysnipsutin ja stoppari ovat taas Keinosen ompelusliikkeestä, ihan varta vasten hankittuja. 


Tässä vielä tossukainen lähempää.

Sekä pilvivelour että yksi pala vaaleanruskeaa velouria menivät loppuun tähän projektiin (hurraa!), kuin myös silitettävä tukikangas ja luonnonvalkea resori. Hämmästyttävää mitä kaikkea sitä pienistä tilkunpalasista keksiikin.

Hyvää syystunnelmaa toivottelen näillä Ystävävauvalle, hän saa nämä postissa alkuviikosta, joten tämä saattaa nyt vähän pilata hyvän yllätyksen. Mutta ehkä se annetaan anteeksi, jos on näin suloisista paljastuksista kyse muutoin.

-Anjusha




2 kommenttia:

Kati kirjoitti...

Voi miten suloiset tamineet!

Anne-Marika kirjoitti...

Eikö?! Tekisi mieleni tällaisia itsellekin, ainakin tuo tossukan sisus tuntuu niin pehmoiselta että. Pohdittiin jo siskon kanssa että pitäisikö tuo kaava vaan suurentaa kopiokoneella joksikin tuhatkertaiseksi, niin saisi itselleen samanlaiset herkkutöpökkäät :)