Siksaksis-Henni piti Kansalaisopistolla Kestovaippojen ompelukurssia, ja kun kaikki muut puuhasivat kuorivaippoja ja näpsyvaippoja ja lisäimuja, minä tehtailin 24 kestosidettä. NYT minäkin osaan.
Tässä itselle tulleita pikkuhousunhuojia, joissa ei ole kosteussulkua mukana. Kaksi vasemmanpuoleista olivat jo leikattuina kotona vanhoista tilkuista, hurautin ne yhteen jotta keskeneräisten pino pienenisi hieman. Oikeanpuoleiset ovat taas Merjan kanssa tehdystä tilkkukopan vaihdosta, ja taidan lahjoittaa näistä toisen kankaan alkuperäiselle omistajalle, NIIN hienot niistä tuli.
Nämä taas ovat kosteussulullisia, siis vedenkestäviä, pomminvarmoja toisinsanoen. Ne tulevat vanhalle ystävälle, jolle oli sovitusta tilauksesta vielä neljä sidettä tekemättä. Alkuperäinen pyyntö oli saada värikästä, ja tässähän sitä on :) Myös ihoa vasten tulevissa materiaaleissa on trikoota, flanellia ja coolmaxia, jotta pääsee kokeilemaan, mikä tuntuu itsestä mukavimmalta.
Tässä on sitten puotia varten ensimmäinen erä. Pyhänä ajatuksena on, että kosteussulullisissa siteissä löytyisi erilaisia ihoa vasten tulevia materiaaleja, joista tässä vasemmalla on koirakuvioinen flanelli, ja keskellä musta pöllötrikoo. Tulossa on vielä mikrofleece- ja coolmax-pintaiset siteet, mutta vielä niihin ei ollut mahdollisuutta keskittyä. Molemmissa kosteussulkuna laminoitu trikoo, koiraversiossa vaaleansinipallollinen ja pöllössä musta. Oikeanpuoleiset pilvisiteet ovat PHS (lue: pikkuhousunsuoja)-mallia, joissa materiaali on trikoota molemmilla puolilla, eikä kosteussulkua ole. Imuna kaikissa muissa on luomuinen bambufleece, paitsi flanellipintaisissa flanelli myös sisällä.
Täytyy myöntää, että tein minä yhden vaipankin. Mutta vain siksi, että sekin oli siellä valmiiksi leikattujen keskeneräisten asioiden pinossa. Siivosin siis senkin valmiiksi. Tämä on n. 4-7-kiloiselle, Jalie-kaavalla tehty rimpsujalkainen sisävaippa. Ei harmainta aavistustakaan, kelle tämä menisi, mutta valmis se on, ja pois keskeneräisten alati paisuvasta pinosta. Jos joku kaipaa, näitä on tämä ja samanlainen limenvihreäpalloinen kaveriksi (siis kun tämä kangas on nimeltään Taateli, on se kaverivaippa kankaasta nimeltä Oliivi, joka näyttää samalta, mutta on vaan eri värinen). Ja onhan toki joulukin tulossa...
Tällaisia tänä viikonloppuna.
Puodin siteet matkaavat päämääräänsä huomenna, jos joku kokee suurta tarvetta kestositeille heti, niitä saa tulla hipeltämään :)
Anjusha
3 kommenttia:
Hei, ihanaisia juttuja olet väsännyt! :) Allergisena esittäisin semmoisen toiveen, että voiskohan ihoa vasten tulevissa kankaissa olla vaihtoehtona myös bambua? Itse kun en herkkäihoisena voi muuta käyttää.
Vaippaset saattais kiinnostaa! ;) Sekä kaava noihin että mahd. itse vaippasetkin...
Ihanaa, että tykkäät. Minustakin niistä tuli hienoja. Kelpaavat minun puotiini :)
Bambuajatus on oikein hyvä. Onko sulla kokemusta onko trikoo, joustofrotee, fleece vai neulos paras vaihtoehto? Neulokseen saisi ainakin hauskoja kuvioita, eikä tulisi vielä liian paksukaan. Tenceltrikookin voisi olla allergiselle hyvä, ja vielä aavistuksen luontoystävällisempikin kuin bambu, jos oikein hifistellään.
Kaavan saat kyllä lainaan, ja vaipatkin ovat "varaamattomia" :) Jos otan kaavan mukaan töihin, niin saat joku päivä ohikulkiessasi noukkaista mukaan! Jalie-kaavassa on mukavasti muistaakseni 7 kokoa kuoreen, sisävaippaan ja taskuun, olisi hauska joskus tekaista koko sarja jollekin vaikka vauvalahjaksi (kun nyt ehtisi)!
-a
Ite oon muistaakseni kokeillu ihoa vasten bambufleecea, -joustofroteeta ja -neulosta (kuviolliset kankaat). Fleece on ehkä vähän turhan paksu, muut toimii. :) Tencelia en oo vielä testannu. On aavistuksen "karheampaa" kuin bambu mutta saattais toimiakin.
Yritän joku päivä ehtiä poiketa moikkaamassa. On vaan ollu ja on edelleen vähän kiirusta noiden muuttojuttujen kans...
Lähetä kommentti