Rouheaa ja miniatyyriä

Tänään vietämme Verttisen serkun (jo myöhässä olevia) synttäreitä. Keksitaikina odottaa pakkasessa paistoa, ja Mummi on tekemässä kaakkua. Serkkunen on saanut veljensä kanssa koiravauvan, ja meidän lahjamme ei olekaan littlestpetshop-osastoa, kuten sen ikäiselle voisi odottaa (ja kuten hän itse odottaisi), vaan rakensimme Verttisen kanssa eilen Tinka-koiruudelle retuutuslelun.

Näin jälkikäteen kun ajattelee, olisi kangas ehkä saanut olla vähän tummempi, jotta sen olisi helpommin löytänyt esim. talvella lumihangesta, mutta tuliaisiksi tyttövauvakoiralle se saa nyt sopia kaikessa vaaleanpunaisuudessaan. Tuo kangas tuli valittua lähinnä sen takia, että se oli ainoa ei-valkoinen trikoo, jota oli edes suurinpiirtein tarpeeksi pituudeltaan lelun rakentamiseen ilman ompelua. Ja onhan se ihan hauska, Ressu-aiheinen ja vaaleanpunainen. Ainakaan kaupassa ei ole ihan tuollaista lelua!

Tinka-ressun vauvahampaita kuulemma kutittaa. Josko tällä olisi hyvä niitä narskutella :) Serkkunen saa vielä lahjaksi lehden (kotimatkalukemisiksi), jossa oli paljon juttuja eri lemmikkieläimistä. Sekin kuulosti yhtäkkiä viisaammaalle kuin se ikuinen Littlestpethop-lehti, joka oli siinä vieressä.

Ohje koiranlelulle löytyi vanhasta Suuri Käsityölehdestä. Sen etsimiseen meni kyllä jokunen aika. Joku saisi inventoida tuon käsityölehtikokoelman tuolta yläkerrasta joskus... Ja käytetty kangas on saatu aikanaan toisesta serkkuperheestä, siellä kun ei löydetty käyttöä tälle.

Illalla naapurin äiti tuli askartelukylään. Tämä oli ihan ensimmäinen askarteluilta yhdessä, mutta naapurinäidillä pukkaa korukurssin mainosmielessä tehtyjen korujen näytteilleasettamisen deadline päälle ja mieluusti lupasin olla avuksi. En ole koskaan tehnyt itse koruja - tanssinalan ihmisenä se on tuntunut täysin ei-minun-jutulta, kun ei niitä ole töissä koskaan saanut pitää loukkaantumisriskin vuoksi. Joten en ole osannut pitää vapaa-ajallakaan. Nyt kun töikseentanssimista on niin vähän, voisi jo opetella pitämään korujakin :) 

Rullailimme pitsiä ja farkkukangasta (vanhoista farkunlahkeista) parisenttisiksi helmiksi sukkapuikkojen ja liiman avulla, Verttinenkin innostui ja teki ainakin kaksi rullaa kesken iltapalan! Kuvia en tietenkään ottanut, innostuksissani, mutta valmiit korut tulevat Vaajakosken kirjastolle aulan vitriineihin esille ensi maanantaista alkaen :) Siellä niitä saa käydä ihastelemassa, ja sieltä varmasti käydään myös ottamassa talteen myös pari kuvaa. Ja itse kurssi on loka-marraskuun vaihteessa.

Hienoja korullisia käyttöjäkin siis löytyy kierrätysmateriaaleille. Minä en ole tullut edes ajatelleeksi. Kangashelmiä (tai paperihelmiä yhtälailla) voi sitten pujotella nauhaan tai ujuttaa neulotun metallilangan lomaan ja rakennella niistä vaikka mitä.

Haaveilimme myös läpinäkyväksi muuttuvasta Fimo-massasta, jota voisi käyttää vähän lasin tapaan, mutta se olkoon sitten ihan toinen tarina.

Ja askarteluillasta puheenollen, ensi viikolla pidämme naapurissa Hamahelmipajan, kun tytöt innostuivat niistä taannoisista synttärikaakuista. Yhdistämme kahden perheen helmet ja alustat, eiköhän siitä ala jo syntyä taidetta koteihin!

Ai niin, pitää täälläkin mainita, että ensi viikolla askarrellaan puodissakin! Tiistaina 2.8. klo 18-20 ompelemme Tanssiinassa Morsbageja. Puodin omassa blogissa on kerrottu toukokuisessa merkinnässä lisää projektista. Tanssiinassa siis ei ole enää muovipusseja käytössä lainkaan asiakkaita varten, vaan paperi- ja kangaskassit ovat vallanneet puodin. Kangaskasseja ommellaan kerran kuussa kierrätysmateriaaleista puodilla kaakun ja teen siivittäminä, tervetuloa mukaan!

Syyshuivi ja Lötkö Koira

Tänään Verttisen syömistä katsellessa oli hyvin aikaa saada viimein pari viikkoa työn alla ollut Baktus-huivi valmiiksi. Syömisessä nimittäin meni kaksi tuntia, ja sen jälkeen riisin lattialta siivoamisessa reipas puolituntinen. Mutta tällainen siitä tuli:

Lankana on Noro Aya, puuvillan, villan ja silkin sekoitus. Huivissa on käytössä (ihan vaan helpottaakseni omaa arviointikykyäni) kaksi kerää, toisella lisäilin ja toisella kavensin. Ajatus oli, että langan saisi käyttöön viimeistä piirua myöten, mutta näin kävi:

Nyssäkkä jäi. Höh. Onneksi ei kuitenkaan puolikasta kerää tai muuta kohtuutonta :)

Mutta aika kiva syyshuivi siitä tuli, toimii päässä, harteilla, ja kaulassa:

Verttinen taas sai lötkön koiransa viimein käyttöön. Tai sitä en tiedä, kuinka koira se oikeasti on, mutta sellaiseksi se on nyt todettu. 

Novitan uusimmassa lehdessä oli tuollaisen Veltto-aiheisen eläimen ohje, ja aika pitkälti ohjeen mukaan tuo on rakennettukin. Mitä nyt langat ovat kaikki muinaisia seitsemän veljeksen jämänyssäköitä, joista päässä oleva valkoinen ja toisen korvan oranssinpunainen kerä menivät ihan loppuun asti (hurraa!). Seiskaveikkanyssäköiden puolen muovikassillisen ikuisuus alkaa pikkuhiljaa hälvetä, keränloppu keränlopulta. Mutta vielä saa keksiä jämälankaprojektejakin.

Tässä vielä koiruus lähikuvassa:

Ja nyt nukkumaan, lötkön unisen koiran saattelemana.

-Anjusha 

Tekeminen se ei lakkaa.

Joskus on päiväkausia, ettei saa mitään valmista aikaiseksi. Kädet on täynnänsä projektia toisensa perään, mutta joko eteneminen on hidasta, tai kärsivällisyys on lopussa, tai on niin hinku saada kaikista projekteista valmiita ettei saakaan mistään.

Töihin on ollut saatava valmista. Viisi vaippaa on valmiina, suurinpiirtein tämännäköisiä niistä tulee:

Nämä viisi valmista kuuluvat  Kestovaippakaupalle. Raitakuosi taitaa olla viikon teema, sillä joka pöksyssä on ollut raitoja; tässä turkooseja, muissa vihreitä ja oranssi-ruskeita. Samalla on tullut valmiiksi testierä pesulappuja, joista kyllä tulee aika herkullisen värikkäitä, erityisesti nuista raitakankaista :)

Omaan puotiin askartelin eilen illalla jotain, joka on loistanut poissaolollaan viimeiset kaksikymmentä vuotta. Ajatus askarruksesta syntyi jo kauan ennen Tanssiinan hankkimisen päätöstä, ja nyt se on viimein saanut jonkinlaisen näkyvän muodon:

Pieni on projekti, mutta veikkaisin, että jokseenkin tarpeellinen. 

Nimittäin käärin kokoon balettitossujen kuminauhojen ompelua varten neulan ja valmiiksi leikatut langat pieneen pakettiin.

Usein käy niin, että kun balettitossuja tullaan puodista ostamaan, on hankkija juuri matkalla balettitunnille. Siis että aikaa on noin vartin verran, tai korkeintaan puoli tuntia, ennen kuin tossut pitäisi olla jo käytössä. 

Baletin pehmeissä tossuissa on mukava käsityöllinen yksityiskohta: pitkälti jokaisen parin jokainen tossu on itse ommeltava käsityönä omaan jalkaan soveltuvaksi. Jalan päälle tulee kuminauhat, jotka ovat takareunoistaan kiinni tossussa, mutta etureunat, siis yhteensä neljä kuminauhanpäätä, ommellaan sopivalle kireydelle tossuun, jotta tossu istuu hyvin jalkaan.

Ja jos tossut hakee juuri ennen tunnillemenoa, jäävän kuminauhat ensimmäiseksi tunniksi auki, eikä tossu istu hyvin (ja sitäpaitsi irtonaisiin kuminauhoihin kompastuu viimeistään viiden minuutin kohdalla).

Niimpä puodista saa nyt hankkia matkaansa valmiin paketin, joka sisältää kaikki tossunnauhoittamisen välineet, jopa valmiiksi sopivan pituisiksi pätkityt langat (jottei tarvitse omistaa saksia).

Pilkoin saunankiukaan sytytystä varten säästetyn pahvilaatikonkannen pieniksi paloiksi, teippasin siihen (kirppikseltä ostetulla) teipillä neulan kiinni, pätkin vaaleanpunaisen ompelulangan neljään sopivanpituiseen pätkään, kietaisin langat neulapahvin ympärille, ja päällystin koko komeuden keväällä Yliopiston kirjaston poistomyynnistä ostamani vanhan kirjan sivuilla, ja kietaisin ympärille jämänyssäkästä sukkalankaa solmuun.

Vasta puolivälissä projektia huomasin, että silputtava kirja on painettu vuonna 1916, eli se on vanhempi kuin itsenäinen Suomi. Kirja maksoi 50 senttiä, ja ostin sen juurikin askartelumateriaaliksi hienosti kellastuneiden sivujen takia. Mutta kun huomasin painovuoden, teki melkein pahaa silputa niin vanhaa tekstiä! Aika hieno kokoelma nuista silti syntyi, ihan ovat jopa esteettisiksi muodostuneita, ainakin omaan silmään. Kaikki pakkausmateriaali on uudelleenkäytettyä ja poltettavaa/kierrätettävää, eli ylimääräistä jätettä on yritetty väistää mahdollisuuksien mukaan.

Toivoa sopii, että nuista on hyötyä kiireisille tossunhankkijoille. Meillä kotosalla eilinen projekti sai aikaan ensimmäiset jouluvalmistelut: Verttisen mielestä paketit näyttivät ihan joulukalenterilta, ja äireen askarrellessa otti poikanenkin leikkikeittiöstään kipon, täytti sen puupalikoilla, ja kertoi tehneensä minulle joulukalenterin. Jokaiselle päivälle on oma palikkansa. Nyt sopii siis joulunkin tulla :)

Omalla puuhastelurintamalla kaikki onkin sitten kesken. Novitan Veltto-eläimeltä puuttuvat vielä etujalat, Baktus-huivi on viittä vaille valmis (tosin sopivaa käyttökeliä saa varmaan vielä odotella hetken), ja toissapäivänä löytynyt isoäidinneliökätkö muuttaa muutaman neliön päivävauhtia muotoaan pikkuiseksi kassiksi. Mutta josko ne tässä etenisivät, hitaasti mutta varmanoloisesti...

Nämä hitaasti pimenevät illat vain saavat minut haluamaan aloittaa kaikenlaista uutta :)

-Anjusha

Pöllönpoika Äkä-Pöllö

Käsityölehden uusimmassa numerossa taka-aukeamalla on hieno haastatteluartikkeli Siksaksiskoksista. Hennin pinnipöllö, josta on kuvakin lehdessä, jäi pyörimään mieleen, ja kun puodissa sattumalta jäi käteen kassiprojektista ylimääräpala puuvillakangasta, jota ei enää kassiksi saanut riittämään, sekä vino pino kärkitossunnauhoista pilkottuja pikkuisia ylijäämäpaloja, tuli ajatukseksi yhdistää nämä yhteen.

Alkuviikosta kävimme Verttisen kanssa Eurokankaassa metsästämässä applikaatiota varten silitettävää liimaharsoa, ja tähän projektiin pääsi kokeilemaan senkin käyttöä. Silmät ja massu on kiinnitetty ensin liimaharsolla, ja sitten käsin ommeltu päälle. Uusi kokemus oli tämä ihan, mutta oikein helppo ja vaivaton, sikäli kun silitysraudan metsästäminen kaapin syövereistä nyt on helppoa ja vaivatonta.

Ajattelin yllättä pöllöllä naapurintytöt, joiden vanha verhokangas on tuo pöllön iho. Tyttöisää väkeä kun ovat, pinnejä löytyy takuulla, ja voisin kuvitella, että vanhat verhot olisi hauska vielä löytää jostain uudesta paikasta. Äitinsä toi verhokankaan puodin kassiprojektia varten, ja kaksi isoa kassia niistä tulikin. Lisäksi jäi pala, jota ei tosiaan enää kassiksi saanut millään ilveellä. Pöllöksi se sensijaan riitti oikein muikeasti.

Ongelma pöllön kanssa saattaa tulla Verttisestä. Se on nimittäin pitkin iltaa lennättänyt pöllöä saunaan ja takaisin, kierittänyt sitä rullalle, heittänyt sillä puupalikoita äkälintutyyliin (ja kertonut kuinka KAIKKI possut kaatuivat samalla), ja rutistellut sen pehmoista lampaanvillasisusta unilelumaisesti ryttyyn. Voi olla, että uudesta kaverista luopuminen ei olekaan ihan niin helppoa. Mutta tehdään Verttiselle oma pöllötin, tosin eri materiaaleista. Nämä kun ovat nyt tässä.

Pöllössä ihokangas on naapurin vanhaa verhoa, massu ja silmät mummoni vanhaa Marimekon taskuesiliinaa, siivet ja jalat kärkitossunnauhoja sekä ompelulaatikon pikkuaarteita, silmän pupillit ovat KAM-nepit, ja sisuskaluina asustaa lajitelma huovutusvillaa. Käsinommellut pistot tein ihan ristipistolangalla ja perusneulalla.

Verttisen kanssa teimme yhteistyötä siinä, että Verttinen valitsi massuraitojen värit, ompeluslankojen värit, sekä silmän asennot (kieroonkatsominen on nykyään ihan huippuhauskaa). Yhdessä myös täytettiin koko pöllö lampaanvillalla.

Aikas hellyyttävä kikotin tämä, harkitsen jo, pitäisikö puodin balleriinapinneille tehdä oma pöllö. Siinä pinnit olisivat kyllä pienväelle ominaiseen tapaan esillä. Ja onhan tuota pinnilajitelmaa omaakin tukkaa varten olemassa... Ehkä näistä muodostuu vielä kokonainen suku pöllöttimiä. Viedään nyt ensin kuitenkin tämä pöllö kiitokseksi lahjoituskankaista naapuriin.

-Anjusha

Muokkaus ja lisäys:

Aamuseltaan tuli puuhattua pöllö myös Verttisen tarpeisiin. Sillä piti olla mustat silmät, ja mustat silmäripset (koska niinhän kaikilla on), eikä oikein saanut olla pinnipöllö ("kun minä en oikein ole pinni-ihmisiä"). Ja punainen sen piti olla myös. Niin että tällainen siitä tuli, sen nimi on Muffinssi, eikä se ole missään tapauksessa pinnipöllö.

Värikylpy

Olen tainnut löytää uuden ihastuksen.

Lankarintamalla on vastaani astellut Noro Aya, josta olen rakentamassa elämäni ensimmäistä Baktus-huivia. Materiaalinakin jo aika ihastuttava (puuvillaa, silkkiä ja villaa), käsinvärjätty ja -kehrätty kerä taitaa tarvita kaverikseen toisen samanlaisen (hih!), jotta huivin saa valmiiksi.

Värisyöppönä ihmisenä näin yllätyksellisen langan löytäminen on aika herkullinen tapaus. Värit ovat ihastuttavan syviä ja raikkaita, vaihtuvat kauniisti huomaamatta ja vaivihkaa, neuloessa melkein salaa.
Liian ennalta-arvattavat liukuvärikerät ovat alkaneet väsyttää minua viime aikoina. Ehkä se kertoo siitä, että niistä on neulonut tarpeeksi, ja että nyt kärsivällisyys riittäisi vaikkapa ihan kunnon kirjoneuleen tekemiseen ja oman väripaletin suunniteluun. Ehkäpä.

Aya-kerän valitseminen on omanlaisensa projekti sekin. Jokainen kerä alkaa vähän eri värin kohdalta, ja kun värejä yhdessä kerässä on kymmenkunta, on jokainen kerä omannäköisensä, ja todennäkösesti hyvin erinäköinen kuin viereinen samansävyinen kerä.

Kävelimme tänään TitiTyyn ohi, mutta vielä ei toista kerää voinut sieltä hakea, sillä kuten omakin puotini, on TitiTyykin maanantait kiinni. Ehkä huomenissa töihinmenomatkalla... Minun tarkoitukseni olisi metsästää mieluusti sellainen kerä, joka alkaisi suhteellisen ruskealla sävyllä, jotta huivin keskelle keränvaihtokohtaan ei tulisi kovin jyrkkää värinvaihdosta yhtäkkiä, muut värit kun vaihtuvat kerien sisällä niin kauniin vaivihkaisesti.

Mutta katsokaa näitä värejä:

Voi herkullisuutta.

Baktus-huivi on minulle uusi tuttavuus. Norjalaisen alkuperäisohjeen perusteella ehkä maailman yksinkertaisin ja helpoin toteuttaa (ja helppo myös löytää ihan Googlettamalla, josta syystä kukin saa ihan itse etsiä ohjeen käsiinsä tarvittaessa). Hauska yksityiskohta yksinkertaisessa ajatuksessa on se, että käytössä oleva lanka on tarkoitus käyttää mahdollisimman tarkkaan loppuun asti. Jämäkerien ikuisena säilyttäjänä ajatus on kutkuttava. Viimeiseen piirtoon käytettävä lanka kuulostaa melkein liian hyvältä ollakseen totta.  Nähtäväksi jää, montako senttiä lankaa jää jäljelle kahdesta kerästä, ja kuinka tasaiseksi lisäykset ja kavennukset saa jaettua kerien kesken. Jos puoliväliin huivia tekee lisäyksiä yhdestä ainoasta kerästä, olisi loogista, että tasasivuinen kolmiosta tulisi käyttämällä kavennuksiin toinen kerä samaa lankaa. Samaa ihanaa hulvattomasti värjättyä lankaa :) Mutta sen teorian pitävyyden näemme tässä seuraavan muutaman päivän aikana.

Luulisi syksystä tulevan tällä ohjeella värikylläinen.

Tässä vielä vajaa puolikas valmista pehmoista ja värikästä ja ihanaista huivia:

Riehakkaan värisiä iltatunnelmia,

toivottaa

Anjusha

Herkkuja pienille ja isoille

Olen itselleni ommellut kestositeitä omaan käyttöön jonkun verran viime vuosina. Ongelmana niiden teossa on ollut tiukkakurvisuuksia väistelevä saumuri, jonka kuvittelin olevan osaamaton liikkumaan sulavasti piukoissa paikoissa. Siis että kun ommeltava kurvi käy liian kurvikkaaksi, hyppää tikki sauman ulkopuolelle. Ja kaikki nämä vuodet olen kuvitellut, että syy on saumurissa.

Vuoden tauon jälkeen ajattelin kokeilla vielä kerran. Tai oikeastaan, piti kokeilla, kun piti saada ystävälle siteitä puuhattua. Ja lopulta siinä taisikin käydä niin, ettei vika ollutkaan koneessa, vaan mahdollisesti koneen käyttäjässä. Nimittäin nämä viisi PHS:ää, eli PikkuHousunSuojaa, onnistuivat aivan mainiosti ilman mitään ongelmia. Vuoden tauko siteiden ompelussa on kartuttanut näköjään ompelutaitoja sen verran, että saumurikin tottelee ihan nätisti.

Tässä viisi ensimmäistä herkkua, näitä katsellessa tulee hyvälle tuulelle (se minua kestoissa ihastuttaakin osaltaan, värikylläisyys nimittäin. Vai tuleeko kenellekään hymy huulille katsellessa kaupan kertakäyttöisiä vaippoja tai kuukautissuojia? Ei miulle ainakaan).

Imuna näissä on bambufleecea, ihan vain yksi kerros, kun ajatus on olla juurikin ihan pikkusuoja vain. Molemmilla puolilla sidettä on sama trikooneulos, kankaat ovat sekalainen seurakunta Myllymuksuja, Kestovaippakauppaa ja kirppistä, useaan kertaan pestyinä kaikki. Kaavana näissä on alunperin Kestovaippayhdistyksen kaavasta muokattu oma versio, joissa siivekkeet on leikattu vähän loivempikurvisiksi, sattuneesta syystä :), ja imun kokoa on muutettu sopivammaksi. Siteen alapuolelta siivekkeet kiinnitetään toisiinsa KAM-neppareilla.

Haaveilisin, että myös Tanssiinaan saisi kestositeitä, siellä kun kuukuppeja on jo Lunetelta myynnissä. Nämä ystävän siteet ovatkin vähän kuin uusi yritys siihen suuntaan, että josko sitä osaisi tehdä tällaisia ihan myyntiin asti. Ehkäpä niitä joku kerta vielä puodissa näkyykin, saapi nähdä mitä aika tuo tullessaan!

Olimme Verttisen kanssa tänään naapurintyttöjen yhteissynttäreillä, ja herkkujen ystävinä ajattelimme viedä tytöillekin kestoherkkuja. Ei toki aikuisten tyttöjen kestoherkkuja, vaan tällaisia:

Hamahelmistä valmistetut täytekaakut ovat minun ja Verttisen yhteistuotantoa. Verttinen valitsi täytteet ja värimaailmat, minä ladoin helmet paikoilleen ja silitin. Jää tyttöisille kaakkua vielä syntymäpäivien jälkeenkin :)

Ylemmässä on mustikkatäyte tavallisella kakkupohjalla ja mansikkakoristeita, ja alemmassa vihreällä kaakkupohjalla mangotäyte, värjätty kermavaahto ja nonparelleja.

Tasapuolisuuden vuoksi kynttilöitä on vaan yhdet per kaakku, vaikka tytöillä vuosia kertyi 7+5. Ihanat tyttösynttärit ne kyllä olivat, prinsessamekkoineen, leluhamstereineen, littlestpetshoppeineen ja barbievaatteineen. Ja on niitä kuulemma viime joulusta asti suunniteltukin.

Onnittelut vielä naapuruksille,

ja ihania kestäviä karkkiunelmia, isoille ja pienille.

-Anjusha

Kesäsukat

Jo varmaan ainakin puoli vuotta (siis puhumme ajasta ennen joulua) on yläkerran eteisen pöydällä lojunut kerä vihreäraidallista Nallelankaa. Olen sen jossain inspiraation syvässä syöverissä ostanut ja olettanut tarvitsevani välttämättä johonkin. Vaan aina se on jäänyt valitsematta. Itse asiassa, sen tarvitseminen on ollut jopa niin varmaa, ettei se ole koskaan löytänyt tietään lankavarastoon asti (eli niihin neljään pahvilaatikkoon, jossa lankojen kuuluisi asua paksuutensa mukaan järjestettyinä), vaan on pölyyntynyt pöydällä, odottaen sitä välttämättömyyden tunnetta.

Nyt sain kerän viimein pöydältä, ja ihan sukiksi asti. Tällaiset niistä tuli:

Ohje on ihan omasta päästä. 

Opiskelin sukkienteon muinoin ensimmäisenä syksynä, jonka vietin Eskosen kanssa. Ihan ostin työmatkalle S-marketista puikot ja lankaa, kun vyötteessä oli ohje perussukille. Anoppi, eli Äippä, oli pitänyt kolme lastansa hyvissä ja kauniissa sukissa (ja pitää yhä!), ja ajattelin, että tarvitsee se minunkin opetella, ettei lapsen tarvitse äitiänsä höykyttää sukkia tarvitessaan. Sitäpaitsi oma mummoni Rouva ei enää jaksanut pitää koko meidänpuolen sukua sukissa, joten päättelin olevan aika jonkun ottaa vastuu sukanopettelemisesta ennenkuin koko taito ehtii unohtua. 

Heti ensimmäisissä sukissa huomasin, ettei seiskaveikan kärkikavennusohje ollut minua varten, ja seuraavaan sukkapariin muutin kärjen sellaiseksi, ettei siihen tullut niin kamalasti reikiä. Pikkuhiljaa, sukkapari sukkaparilta, oma virheet muokkautuivat omaksi tavaksi tehdä sukat niin, että ne istuvat meidän perheen jalkaan. Ohje näihin sukkiin on siis saanut alkunsa muinaisesta lankavyöteohjeesta seitsemän vuotta sitten, mutta muokkautunut vuosien varrella sellaiseksi, ettei asiaa enää edes tarvitse ajatella.

Olen tänä keväänä tehnyt tutustumismatkoja palmikkosukkien ja kirjoneulesukkien maailmaan, ja yhtäkkiset perussukat olivatkin aika ihanan rentouttava ja aivoton projekti. Ei lankojen päättelyä eikä mitään muistamista, vanhasta ulkomuistista vaan kuin kolmosen kertotaulu. Ja nämä yksilöt ovat mukavaiset jalassa nyt, kun ulkona sataa vettä, ja voi vähän jo haaveilla syksyn viilenevistä illoista ja kynttilänvalosta. Silloin minä olen omimmillani.

Tänään kotiintullessa puodista Verttinen istui keittiönpöydän ääressä aloittelemassa syömistä, ja kurkki vasta postilaatikosta tipahtanutta Novitan lehteä vieressäni. Miltei takasivulla oli ohje virkattuun Veltto-eläimeen. "Tuollaisen minä äiti haluaisin, voisitko sinä tehdä minulle sellaisen"-kuului vierestä. Alakerran lankakopassa on vielä jämäkerät taannoisista polvisukista, joten otin virkkuukoukun, ja ryhdyin puuhaamaan Veltto-elukkaa. Siitä tulee oranssi, varmaankin ruskeilla korvilla ja jaloilla. Mutta siitä lisää myöhemmin. Olemme noin olkapäissä asti virkkaamassa.

-Anjusha 

Kukkaunelmia

Näin kesäaikaan on mukava saada nautiskella kukkasista. Pihassa rehottavat päivänkakkarat ja ihanaiset pienet apilat, kynsissäkin on koristuksina pieniä valkoisia kukkaisia. Tämän päivän kuvissa on vain kukkia, vaikka sitten Mummon syntymäpäivän kunniaksi :)

Kävimme Verttisen kanssa kirppiksellä toissapäivänä. Oli mahtaa löytöpäivä, saimme pojjaalle kassillisen seuraavan koon vaatteita (jotka siis vielä putoavat päältä, mutta syksyn tullen varmaan jo ovat sopivampia), ja itselleni löysin tämän:

Puolella eurolla pikkuinen joustofroteetoppi. Tuo ruskea on oikeasti vaalea hiekanruskea, kuva nyt hiukan hämää. Toppi on senverran lyhyt, etten sitä sellaisenaan pidä, mutta tuo kangas oli aivan valtavan suloinen. Siitähän voi rakentaa vielä vaikka mitä! Keksisi vaan että mitä se vaikka mitä on... Laitoin tuohon nyt kuvan ajateltavaksi, tästä sitä on mukava katsella muuallakin kuin kotosalla.

Valmistakin tulee. Pinkkikukallinen kukkaro hienoine kehyksineen on nyt valmis. Äitee tilasi siitä itselleen omanlaisensa version, kun kehykset olivat juuri oikeanlaiset hänen tarpeilleen. Tarvitsee siis tilata niitä lisää. Onneksi Jujukerhon paketissa luki pienellä "Sinelli"- sieltähän nuita samaisia kehyksiä löytyi. Voisin samalla tilata muutaman itselleni, ihan vaan kokeillakseni jotain muutakin kuin kesäkukkia!

Kukkaron kukkakangas on löytö paikallisen kangaskaupan tilkkutyökangasvakasta. Se oli niin houkuttelevan pinkki kaikessa tyttöydessään, että se hankkiutui meille kotiin puolisen vuotta sitten. Samasta kankaasta on tehty myös Puotiin tossupusseja, nekin ovat söpöisiä.

Kehykset kiinnitin limenvihreällä nelinkertaisella perusompelulangalla. Ompeluhomma oli yllättävän yksinkertaista, ja lopputulos tukeva.

Sisäkankaaksi lisäsin kukkasia myöskin. Merjan tilkkukopasta löysin aikanaan ihanaisen mummulakankaan, josta on jo tehty paljon muutakin pientä, muunmuassa Tanssiinan ensimmäinen mappikansio on tuolla päällystetty. Siitä tulee hyvä mieli jo katsellessa.

Nyt on aika lähteä työhommiin laskemaan inventaarion viimeiset laskut, ja kirmata sitten kukikkaan kukkaron kanssa Mummon syntymäpäiville.

Tuoksuvaista päivää!

-anjusha

Taikateekannun lämmitys

Mukavaa, että liityit seuraan.

Keitäppä kupponen teetä ja nautiskele blogi-päiväkirja-nautiskelusi suklaakeksin kanssa. Niin minäkin tekisin, ellei olisi jo aivan liian myöhä.

Olen Anjusha, Anne, Tanssiina-tanssitarvikepuodin täti, Verttisen äiree ja Eskosen vaemo. Omistan alati liitoksistaan pursuavan lankavaraston ja samansorttisen kangasröykkiön. Puuhaan mielelläni kaikenlaista käsilläni, on se sitten neulomusta, virkkausta, näpertelyä, piparinpaistoa tai ompelua. Kun ilta saa eikä voi enää näpertää, luen mieluummin käsityökirjoja kuin romaaneja (sillä kaunokirjallisuuteen liittyy olennaisena osana se, ettei päähenkilöillä aina mene kaikki ihan nappiin, ja se minua ahdistaa). Etsiskelen alati inspiraatiota ihan mihin vaan, aloitan hanakasti, mutta saan jokseenkin harvakseltaan mitään samantien valmiiksi. Olen värisyöppö, josta syystä samaa projektia on vaikea jatkaa päiväkausia, kun mieli tekee välillä jotain muuta väriä, välipalaksi vain. Välipaloja saattaakin olla vaikka kymmenen. Tai vuoden tarpeiksi, ennenkuin alkuperäisen värin tarve palaa. Olen vanhankansanihminen siinä, että minusta on ajantuhlausta istua vain paikoillaan tekemättä yhtään mitään (vaikka katsoen televisiota). Aina voi neuloa vaikka sukkaa, jos ei muuta keksi. Koen olevani tarpeellinen vasta, kun käsissäni on jotain tekemisenarvoista.

Taikateekannu on oikeastaan Verttisen sana. Kukaan ei tiedä, mistä se tuli, mutta yksi kaunis ilta mikrofonitestiä olohuoneessa tehdessä se vain ilmestyi. Kaikulaitteen läpi tuupattuna sanassa oli jotain Aladdinin luolan kaltaista, aikas mystistä ja kiehtovaa. Niinkuin näissä näperryksissäni, kotkotuksissa, joihin saattaa uppoutua helpostikin hengästyttävää maailmaa pakoon. Samanlaista kiehtovuutta on siinä, kun tuttu kangas muuttaa muotonsa joksikin arvaamattomaksi, tai aukikerimätön liukuvärilanka antaa ensimmäisen yllätyksensä.

Tämä päiväkirja (silloin kun minä aloitin kirjoittamisen joskus vuosikymmen sitten, näitä paikkoja ei kutsuttu blogeiksi. Silloin ne olivat päiväkirjoja, ja niiden maailmasta minä pidän enemmän kuin muodikkaiden blogien. Päiväkirjoja on kirjoitettu ajan sivu. Tämäkin olisi mielellään sellainen :) on ehkä siivousprojekti. Siivoaisin mielelläni käsityölliset puuhailuni yksiin kansiin, jotta ne eivät häiritsisi niitä, jotka niistä eivät ole kiinnostuneita, mutta olisivat helposti löydettävissä niille (erityisesti itselleni), joita ne hykerryttävät.
Olisi ihana että olisi olemassa paikka, jossa keskeneräiset työt saisivat odottaa valmistumistaan, jossa olisi jokin roti siitä, mitä on milloinkin tehnyt mieli tehdä ja mitä on lopulta saanut valmiiksi. Josko tämä olisi sellainen paikka, toivoa sopii.

Tänä iltana (yönä) olen viimeistä yötä purjehdusleskenä. Silloin saa ottaa käsityön petiin. Tuossa vieressä niitä on kaksi, molemmat keskeneräisiä.
Ne istahtavat hassusti tähän sängylle, toinen vaaleanpunaisessa kukikkuudessaan, ja toinen vihreävalkoraidallisuudessaan. Tyynyliinat ovat nimittäin sekä vihreävalkoisia, että vaaleanpunaisia, ja työt näyttävät siltä, kuin ne olisi tarkoin suunniteltu juuri tähän petiin otettaviksi.

On ainakin puoli vuotta kerällä lojunutta ja odottanutta Nallelankaa, joka saa viimein uuden muodon villasukkina. Toinen on valmis, toisessa on kantapää menossa. Arvaan, että loppulangasta saisi vielä ainakin kynsikkäät. Sukat ovat minulle, kun vaatekaappia penkoessani löysinkin vain muutamat hassut tassuihin sopivat ja ehjät villasukat. Meillä niille on käyttöä kesät talvet, juuri nytkin varpaat kaipaisivat ilmalämpöpumpun viilentämässä makuuhuoneessa jotain lämmittävää ylleen.

Ja on aivan uusi ihastus, Jujukerhosta tilatut kukkaronkehykset, jotka ovat saaneet pinkkikukallisen pussikukkaron yllensä. Ompelu on vielä hieman kesken, mutta luulen saavani tämän sentään valmiiksi pikaiseen. Voisin hyvin kuvitella, että tähän lajiin voisi hurahtaa hetkessä. Mahdollisuudet ovat loputtoman tuntuiset; pieniä pusseja, tossupusseja, käsilaukkuja, villakankaasta, retroihanuuksista... Tämä ensimmäinen pussukka on kotoa löytyneistä sattumanvaraisuuksista ja varmoista tapauksista rakennettu, mutta kunhan mielikuvitus pääsee vauhtiin, voi materiaaleilla leikkiä ihanasti. Jostain vain pitäisi löytää jokin kukkaronkehyksiä kymmenissä kappaleissa myyvä taho, joka mahdollistaisi kokeilun :) Pussiin löytyi mukavat ohjeet Jujukerhon nettisivuilta, niissä kaavanpiirtoon annetaan pätevät ohjeet, mutta ei syötetä valmista kultalusikalla. Jokaisen pussukasta tulee siis omanlaisensa.

Näine hyvineni sanon teille hyvät yöt, ollen onnellinen uuden aloittamisesta.

-Anjusha