keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

Taikateekannun lämmitys

Mukavaa, että liityit seuraan.

Keitäppä kupponen teetä ja nautiskele blogi-päiväkirja-nautiskelusi suklaakeksin kanssa. Niin minäkin tekisin, ellei olisi jo aivan liian myöhä.

Olen Anjusha, Anne, Tanssiina-tanssitarvikepuodin täti, Verttisen äiree ja Eskosen vaemo. Omistan alati liitoksistaan pursuavan lankavaraston ja samansorttisen kangasröykkiön. Puuhaan mielelläni kaikenlaista käsilläni, on se sitten neulomusta, virkkausta, näpertelyä, piparinpaistoa tai ompelua. Kun ilta saa eikä voi enää näpertää, luen mieluummin käsityökirjoja kuin romaaneja (sillä kaunokirjallisuuteen liittyy olennaisena osana se, ettei päähenkilöillä aina mene kaikki ihan nappiin, ja se minua ahdistaa). Etsiskelen alati inspiraatiota ihan mihin vaan, aloitan hanakasti, mutta saan jokseenkin harvakseltaan mitään samantien valmiiksi. Olen värisyöppö, josta syystä samaa projektia on vaikea jatkaa päiväkausia, kun mieli tekee välillä jotain muuta väriä, välipalaksi vain. Välipaloja saattaakin olla vaikka kymmenen. Tai vuoden tarpeiksi, ennenkuin alkuperäisen värin tarve palaa. Olen vanhankansanihminen siinä, että minusta on ajantuhlausta istua vain paikoillaan tekemättä yhtään mitään (vaikka katsoen televisiota). Aina voi neuloa vaikka sukkaa, jos ei muuta keksi. Koen olevani tarpeellinen vasta, kun käsissäni on jotain tekemisenarvoista.

Taikateekannu on oikeastaan Verttisen sana. Kukaan ei tiedä, mistä se tuli, mutta yksi kaunis ilta mikrofonitestiä olohuoneessa tehdessä se vain ilmestyi. Kaikulaitteen läpi tuupattuna sanassa oli jotain Aladdinin luolan kaltaista, aikas mystistä ja kiehtovaa. Niinkuin näissä näperryksissäni, kotkotuksissa, joihin saattaa uppoutua helpostikin hengästyttävää maailmaa pakoon. Samanlaista kiehtovuutta on siinä, kun tuttu kangas muuttaa muotonsa joksikin arvaamattomaksi, tai aukikerimätön liukuvärilanka antaa ensimmäisen yllätyksensä.

Tämä päiväkirja (silloin kun minä aloitin kirjoittamisen joskus vuosikymmen sitten, näitä paikkoja ei kutsuttu blogeiksi. Silloin ne olivat päiväkirjoja, ja niiden maailmasta minä pidän enemmän kuin muodikkaiden blogien. Päiväkirjoja on kirjoitettu ajan sivu. Tämäkin olisi mielellään sellainen :) on ehkä siivousprojekti. Siivoaisin mielelläni käsityölliset puuhailuni yksiin kansiin, jotta ne eivät häiritsisi niitä, jotka niistä eivät ole kiinnostuneita, mutta olisivat helposti löydettävissä niille (erityisesti itselleni), joita ne hykerryttävät.
Olisi ihana että olisi olemassa paikka, jossa keskeneräiset työt saisivat odottaa valmistumistaan, jossa olisi jokin roti siitä, mitä on milloinkin tehnyt mieli tehdä ja mitä on lopulta saanut valmiiksi. Josko tämä olisi sellainen paikka, toivoa sopii.

Tänä iltana (yönä) olen viimeistä yötä purjehdusleskenä. Silloin saa ottaa käsityön petiin. Tuossa vieressä niitä on kaksi, molemmat keskeneräisiä.
Ne istahtavat hassusti tähän sängylle, toinen vaaleanpunaisessa kukikkuudessaan, ja toinen vihreävalkoraidallisuudessaan. Tyynyliinat ovat nimittäin sekä vihreävalkoisia, että vaaleanpunaisia, ja työt näyttävät siltä, kuin ne olisi tarkoin suunniteltu juuri tähän petiin otettaviksi.



On ainakin puoli vuotta kerällä lojunutta ja odottanutta Nallelankaa, joka saa viimein uuden muodon villasukkina. Toinen on valmis, toisessa on kantapää menossa. Arvaan, että loppulangasta saisi vielä ainakin kynsikkäät. Sukat ovat minulle, kun vaatekaappia penkoessani löysinkin vain muutamat hassut tassuihin sopivat ja ehjät villasukat. Meillä niille on käyttöä kesät talvet, juuri nytkin varpaat kaipaisivat ilmalämpöpumpun viilentämässä makuuhuoneessa jotain lämmittävää ylleen.



Ja on aivan uusi ihastus, Jujukerhosta tilatut kukkaronkehykset, jotka ovat saaneet pinkkikukallisen pussikukkaron yllensä. Ompelu on vielä hieman kesken, mutta luulen saavani tämän sentään valmiiksi pikaiseen. Voisin hyvin kuvitella, että tähän lajiin voisi hurahtaa hetkessä. Mahdollisuudet ovat loputtoman tuntuiset; pieniä pusseja, tossupusseja, käsilaukkuja, villakankaasta, retroihanuuksista... Tämä ensimmäinen pussukka on kotoa löytyneistä sattumanvaraisuuksista ja varmoista tapauksista rakennettu, mutta kunhan mielikuvitus pääsee vauhtiin, voi materiaaleilla leikkiä ihanasti. Jostain vain pitäisi löytää jokin kukkaronkehyksiä kymmenissä kappaleissa myyvä taho, joka mahdollistaisi kokeilun :) Pussiin löytyi mukavat ohjeet Jujukerhon nettisivuilta, niissä kaavanpiirtoon annetaan pätevät ohjeet, mutta ei syötetä valmista kultalusikalla. Jokaisen pussukasta tulee siis omanlaisensa.

Näine hyvineni sanon teille hyvät yöt, ollen onnellinen uuden aloittamisesta.

-Anjusha

3 kommenttia:

Minppa kirjoitti...

Ihastuttavaa luettavaa! Tätä täytyy kyllä seurailla! Itekin haaveilen tässä että saisin joskus jonkun blogin aloitettua ompeluksista ja näperryksistä mutta vielä on jäänyt aloittamatta :/ Ehkä syksyn saapuessa ja auringonvalon vähetessä voisin harkita moista kirjottavani ja töitteni iloa jakavani :) mutta iloa ja onnistumista puuhasteluihin! :)

Kauniita päiviä kirjoitti...

Minäkin aloitin tänään oman blogin! Tulee varmasti täällä käytyä jatkossakin kurkkimassa. :)

Tanssiinan Anne kirjoitti...

@ Kauniita päiviä:
Sopii kurkkia toki, miksei vaikka seuratakin! Mukavaa, että olet löytänyt seuraan. Näin noin viikon käsityöblogikokemuksella voin sanoa, että on oikein rentouttavaa puuhaa tämä. Ja palkitsevaa.

Ja Minpalle myös terveisiä vielä tätäkin kautta :)