Kesäsukat

Jo varmaan ainakin puoli vuotta (siis puhumme ajasta ennen joulua) on yläkerran eteisen pöydällä lojunut kerä vihreäraidallista Nallelankaa. Olen sen jossain inspiraation syvässä syöverissä ostanut ja olettanut tarvitsevani välttämättä johonkin. Vaan aina se on jäänyt valitsematta. Itse asiassa, sen tarvitseminen on ollut jopa niin varmaa, ettei se ole koskaan löytänyt tietään lankavarastoon asti (eli niihin neljään pahvilaatikkoon, jossa lankojen kuuluisi asua paksuutensa mukaan järjestettyinä), vaan on pölyyntynyt pöydällä, odottaen sitä välttämättömyyden tunnetta.

Nyt sain kerän viimein pöydältä, ja ihan sukiksi asti. Tällaiset niistä tuli:

Ohje on ihan omasta päästä. 

Opiskelin sukkienteon muinoin ensimmäisenä syksynä, jonka vietin Eskosen kanssa. Ihan ostin työmatkalle S-marketista puikot ja lankaa, kun vyötteessä oli ohje perussukille. Anoppi, eli Äippä, oli pitänyt kolme lastansa hyvissä ja kauniissa sukissa (ja pitää yhä!), ja ajattelin, että tarvitsee se minunkin opetella, ettei lapsen tarvitse äitiänsä höykyttää sukkia tarvitessaan. Sitäpaitsi oma mummoni Rouva ei enää jaksanut pitää koko meidänpuolen sukua sukissa, joten päättelin olevan aika jonkun ottaa vastuu sukanopettelemisesta ennenkuin koko taito ehtii unohtua. 

Heti ensimmäisissä sukissa huomasin, ettei seiskaveikan kärkikavennusohje ollut minua varten, ja seuraavaan sukkapariin muutin kärjen sellaiseksi, ettei siihen tullut niin kamalasti reikiä. Pikkuhiljaa, sukkapari sukkaparilta, oma virheet muokkautuivat omaksi tavaksi tehdä sukat niin, että ne istuvat meidän perheen jalkaan. Ohje näihin sukkiin on siis saanut alkunsa muinaisesta lankavyöteohjeesta seitsemän vuotta sitten, mutta muokkautunut vuosien varrella sellaiseksi, ettei asiaa enää edes tarvitse ajatella.

Olen tänä keväänä tehnyt tutustumismatkoja palmikkosukkien ja kirjoneulesukkien maailmaan, ja yhtäkkiset perussukat olivatkin aika ihanan rentouttava ja aivoton projekti. Ei lankojen päättelyä eikä mitään muistamista, vanhasta ulkomuistista vaan kuin kolmosen kertotaulu. Ja nämä yksilöt ovat mukavaiset jalassa nyt, kun ulkona sataa vettä, ja voi vähän jo haaveilla syksyn viilenevistä illoista ja kynttilänvalosta. Silloin minä olen omimmillani.

Tänään kotiintullessa puodista Verttinen istui keittiönpöydän ääressä aloittelemassa syömistä, ja kurkki vasta postilaatikosta tipahtanutta Novitan lehteä vieressäni. Miltei takasivulla oli ohje virkattuun Veltto-eläimeen. "Tuollaisen minä äiti haluaisin, voisitko sinä tehdä minulle sellaisen"-kuului vierestä. Alakerran lankakopassa on vielä jämäkerät taannoisista polvisukista, joten otin virkkuukoukun, ja ryhdyin puuhaamaan Veltto-elukkaa. Siitä tulee oranssi, varmaankin ruskeilla korvilla ja jaloilla. Mutta siitä lisää myöhemmin. Olemme noin olkapäissä asti virkkaamassa.

-Anjusha