Autumn Season gone wild

The eve of my Autumn Capsule will soon be here. I've been a part of the Project 333 for two seasons now, and in 9 days time it'll be time to make a swap for the Autumn Wardrobe.

I've gone through my out-of-season box and found all my lovely autumny clothes just waiting to be worn. In fact, for the first time, it was a little difficult to choose the 33 that will make it to the final wardrobe, for I've got SUCH lovely stuff just waiting to be worn and I love them all. A dream wardrobe.

Which led me thinking...
Pretty much all of my clothing is very sentimental. It's either a birthday present, a gift from a friend, a memory of a good time or a souvenir from some place. It all reminds me of so much, it's no longer clothing at all. It's a bunch of memories, and it's very, very hard to let go of it, even if it's falling apart or fluffy or completely and utterly worn. Which it pretty much all is too.

I've been reading some other P333 people's stories of their wardrobes, and it's led me thinking about my relationship with my clothes. There are people who are very stylish and who are always ready to tweak the garments they have just to make their selection that bit more perfect and likeable, there are people who are very conscious of their own set of colours, there are a few shopaholics with jam packed wardrobes, and what they all seem to have in common, is that their relationship with clothes is their relationship with CLOTHES. Not sentimental memories, but garments. And I'm finding that a little hard to understand, and also a little intriguing.

So I played around with the thought of having a wardrobe, where I'd have NO previous relationship with the clothes in it. How it would give a refreshing viewpoint, how I could learn a lot from it, and how it might teach me to look at clothes as just what they are. I'm by no means rich, and I can't possibly have a brand new set of clothes to play around with - so no wardrobe makeover for me. Unless - unless it were all from the cheapest possible anonymous places on earth - thrift stores and charity shops, in which case I just might be able to pull it off.

I slept a good few nights letting the thought seep in, and the more I thought about it, the more it seemed like the perfect idea. To choose one season of P333 clothes and accessories, all 33 of them if at all possible, from thrift stores and charity shops. That would mean a LOT of things.

1. It would mean all garments I would have in the capsule would be brand new to me, with no sentimental strings attached to them.

2. It would mean I could try out pieces I have never tried on before because I don't shop around and spend my days trying on clothes.

3. It would mean I could try to incorporate some new ideas and colours into my wardrobe without making a big fuss about it beforehand and without it costing me a fortune.

4. It would mean I could try to build a wardrobe from scratch - which I've never, ever done before. How would the capsule be different in terms of things fitting me properly, in terms of mixing and matching different outfits from it?

5. It would mean I could do research on HOW MUCH a capsule might be worth in pure cash. Could I do it with minimum budget? And is it at all possible to find everything one needs in charity shops?

I first thought I was going to go through this Autumn season with the lovely autumn stuff I have stuck at the not-in-season-box, and to take my time finding stuff from the flea markets of the area to do the special season in winter, but then happened to have about an hour time at the local Ekocenter - a thrift shop where all of the clothing costs the same, 5€/kilogram. On my first visit a few days back I already found a cardigan and a tank top which were beautiful and they cost 2,75€ (about three dollars) together, and there seemed to be plenty more where they came from. Since that day I've visited the same place again once, and today another flea market, and all in all I seem to have already gathered exactly a third of all things needed. And I still have 9 days before swap of seasons.

I'll be putting all my previously owned stuff that's still worth saving to the not-in-season-box and have a look at it again when it's time for the winter season.

For now, I've been following the home made rules when finding flea market finds:

1. I'll stick to my tried and true way of deciding how many items of each kind to choose for my 33 to be. For example - two teeshirts is just good. There will be only one completely long sleeved top for I prefer 3/4-sleeves to long ones, and I NEED cardigans, for it's cold where I work. Three bags is in order - one small purse, one bigger purse/bag and one work bag.

2. I shall NOT even try on any top that's all black, and refuse to buy one even if it screams my name, for my face and black are not a very good combination.

3. I'll try to find clothes that are nicely my own style and that I feel comfortable in, but I'll try not to choose garments I have a ton of already. I'll try to choose something a wee bit out of the box, something I still like, but that I've not had before.

4. I'll try to find garments that are in good condition and of quality materials, which fit me well.

So these are what I've found so far:

These nine are two skirts, two teeshirts, one cardigan, a pair of leggings, a long sleeved top, a tunic and a bag. All in all these nine cost 17€.

The tank top and the carrot cardigan - my first founds. These cost a total of 2,75€.

So there. I'll need to fill in the blanks and I have 9 days time to do it. And I'm contemplating on shoes - of whether to just have my own pairs because finding proper shoes from the flea market is quite a challenge. But I'm getting there - and I'll keep y'all posted.

Anjusha

Toisen koulupäivän ritaripaita

Syksyä varten hankituista kankaista ensimmäinen on päässyt käyttöön ja tekoon. Uusimmasta Ottobre:sta (joka ei lainkaan tullut meille kotiin kaupasta, vaan lainasin hetkeksi moista) piirtelin raglanhihaisen peruspaidan kaavan koossa 128cm, ja ajattelin kokeilla, kuinka kaavan käy.

Ritarillinen paitahan siitä tuli. Peruspaita ja helppo toteuttaa. Hassuna yksityiskohtana olivat hihansuuresorit, jotka ovat kaksinkertaiset vain parin sentin päähän reunasta. Ei hassumpi yksityiskohta se. Tuo kaula-aukko vieläkin vähän tällaisessa mallissa tulee liian reiluksi - asianhaara, jota selvästikään en osaa. Kaula-aukko huolitellaan resorikaitaleella, mutta aina se jotenkin repsottaa ja tulee vähän turhan suureksi. Tässä mallissa ja edellisessä, jossa neuvotaan tekemään samalla tavalla. Ihan en ymmärrä tuota yhtälöä.

Lillestoffin ritarikangas on aika herkullinen. Se on poikaisa ja tumma, mutta vaalean turkoosit ja persikanväriset yksityiskohdat tekevät siitä mukavasti raikkaan, eikä kangas tunnu synkältä.

Eilen oli perheessämme erikoislaatuinen päivä - ainokainen aloitti koulutaipaleen. Ei kuulemma jännittänyt paljoakaan, toisin kuin esikoulu oli vuotta aiemmin, ja hauskaa oli ollut. Odotettavissakin toki oli mukava päivä, kun moni eskarikaveri jatkoi samaan luokkaan ja tuntemattomissakin tenavissa oli mukavanoloisia tuttavuuksia. Tänään, toisena koulupäivänä, saa sitten laittaa ritaripaidan päälle. Eiliselle se ei ehtinyt, mutta lupasin sen tälle aamulle, ja tuossa se nyt kököttää odottamassa, että Verttinen herää uniltaan.

Toivotaan, että toinen koulupäivä olisi yhtälailla mukava kuin ensimmäinen - tänään siellä opiskellaan saksaa ja englantia :)

Anjusha

Kuoroleirionni

Ala-asteelta asti olen ollut kuorolainen. Ja kuorolaisuuden mukana tulevat kuoroleirit. Samaan kategoriaan kuuluvat myös partioleirit, riparit, seurakunnan nuorten leirit ja tanssi- ja taideleirit. Kaikkia niitä on aina yhdistänyt ihana onnellisuuden ja selkeyden tunne.

On ihanaa päästä leirikeskukseen ja purkaa repusta kaikki vaatteet kauniiksi pinoksi, laittaa kirjat ja kutimet hyllyyn, hoitaa kylpyhuonetarvikeet kylpyhuoneeseen. Leirikeskuksessa muistan ja ehdin joka aamu pestä naamani ja laittaa itseni inhimillisen näköiseksi, ehdin pedata pedin, ehdin ajoissa syömään hyvää aamiaista, ehdin iltasella lueskella rauhassa kiinnostuen aidosti kirjasta, joka on tarjolla, ja rauhoittua iltasuihkun jälkeen (sattumalta on elämässä käynyt niinkin, että puolisokin on löytynyt, mistäpä muualta kuin leirikeskuksesta ja kuoroleiriltä). Ja joka kerta leirikeskuksesta kotiutuessani mietin, miksi ihmeessä sitä kotona ei voi joka aamu laittaa naamaansa nätiksi, miksi vaatteilla ei ole kaunista, selkeää pinoa, miksi elämä on stressaavaa ja mihinkään ei muka ole aikaa.

Leirikeskuselämä on ihanaa. Se on aina ollut.
Ja ala-asteelta on kestänyt aina tämän vuoden helmikuuhun asti keksiä, miksi se on niin ihanaa. Leirikeskuksesta puuttuu sotta. Siellä on ihmisen omaisuudesta ehkä tuhannesosa mukana - ei roskia, ei vääränmuotoisia vaatteita, ei sataa shampoopulloa ja kylpyankkaa, ei pesemättömiä pyykkejä eikä imuroimatonta lattiaa. Ei kymmentä lukematonta kirjaa odottamassa tarttumista, ei laskuja, ei kaikkia keskeneräisiä käsitöitä. Ei vanhaksi mennyttä jugurttia, eikä miljoonaa tekemättä jäänyttä asiaa, jotka muistuttavat itsestään joka kerta, kun kuljet ohi.
Leirikeskuselämä on yksinkertaista, siistiä, ja vailla stressiä aiheuttavia muistoja. Tokikaan se ei ole "oikeaa" elämää, eikä elämän pidä leirikeskuselämää loppuelämän verran ehkä ollakaan. Mutta viikonlopun pituinen piipahdus leirikeskuksessa saa aikaan toivon siitä, että jotain siitä rauhasta ja seesteydestä ja selkeydestä voisi tuoda omaan kotiinkin.

Helmikuussa pienensin vaatekaappini sisältöä merkittävästi. Sen piti olla hauska yhden illan projekti, ja se olikin. Yhden illan projekti, joka jatkuu yhä puolen vuoden jälkeen. Vaatekaappi alkoi yhtäkkiä - siinä yhdessä illassa - muistuttaa epäilyttävästi leirikeskusvaatekaappia. Ja kun vaatekaapin sisällöllä tuli oikein mainiosti toimeen, vaikka se oli ainakin puolet pienempi kuin aiemmin, tuli mieleen kyseenalaistaa myös yöpöydän läheisyydessä lonnivat ainakin satakunta sisustus- ja käsityölehteä (ne olivat alkaneet ahdistella minua ohikulkiessani, kaikilla ihanilla ohjeillaan, joita en kuitenkaan koskaan ehtisi tekemään). Sekä kylppärin pyyhkeiden määrä. Kangaskaapin sisältö. Keittiön kuiva-ainekaapin tarvikkeet.

Vaatekaapin vaatteet olivat, ja ovat, kuin hotellissa konsanaan. Ilmavasti, viikattuina, kauniisti pinoissa, ja kaapissa on nyt oma hyllynsä jopa kertaalleen käytetyille, mutta ei vielä likaisille vaatteille. Aamulla näkee yhdellä silmäyksellä koko valikoimansa. Niinkuin kuoroleirillä. Helppo valita pienestä valikoimasta päivälle sopiva kokonaisuus. Ylimääräiset, vuodenaikaan kuulumattomat vaatteet ovat vintissä. Poissa näkyvistä. Niinkuin niitä ei olisi otettu mukaan matkaan ollenkaan.

Petissä olen kokeillut samantyyppistä leirikeskusmentaliteettia. Vain yksi tai kaksi kirjaa tahi lehteä on kerralla valittavissa. Kaikki muut asuvat jossain muualla kuin makuuhuoneessa. Illalla voi lueskella, jos jaksaa. Mutta esillä ei tarvitse olla kokonaista kirjahyllyllistä kaikenlaista. Leirikeskusviikonlopun parhautta on sekin, että lukeminen rajoittuu tasan siihen, mitä on reppuun ottanut mukaan. Kodin etu on se, että kirjahylly on alakerrassa, jolloin petilukemisvalinnanvaraa on oikeasti vaikka kuinka. Mutta makuuhuoneeseen ei sataa kirjaa ole tarve ottaa kerralla mukaan. Makkari pysyy seesteisempänä ja ajatukset sopivasti lempeän unisina, kun voi rauhassa keskittyä yhteen lehteen kerrallaan.

Myös vasta remontoitu vessa ja kylppäri ovat saaneet kokeilla kuoroleirionnea oman valikoimani kohdalla. Omalla hyllyllä on vain täysin umpi-jokapäivä-tarvittavat tarvikkeet. Hammasharja, -lankakihnutin, hammastahna, dödö, pieni meikkipaletti ja jokunen pesulappu. Kynsilakan poistoaine ja yksi lakka (kerrallaan). Suihkussa shampoo, säärikarvakikotin, ja naamanpuhdistusaine, sekä pesusieni. Tismalleen samat asiat, jotka ottaisin mukaan kuoroleirille. Aamuhommat hoituvat napatessa yksi asia kerrallaan käteen ja tehden sillä tarvittavat. Jokaisella asialla on paikkansa, ja jokaista asiaa tarvitaan. Noh, kynsilakkaa ei ehkä ihan joka päivä. Mutta melkein :)

Ja olohuoneen käsityökoppa. Sekin on kuoroleirillä. Kaikki ylimääräiset langat asuvat yläkerrassa, vintillä, ja ovat helposti saatavilla, kun niiden aika tulee. Kopassa on yksi keskeneräinen käsityö, ja sen yhden käsityön ohjeet löytyvät kopan vierestä. Onhan niitä keskeneräisiä muitakin. Mutta ne eivät ole mukana leirillä (ovat piilotetut keittiön liukuovien taakse). Ja niin sitä tulee keskityttyä siihen yhteen pitsineulehansikkaaseen ihan eri mentaliteetilla, kun kaikki muut keskeneräiset ovat piilossa. Poissa silmistä. Poissa mielestä. Niitä ei nyt tällä kertaa otettu mukaan. Ne saavat mahdollisuuden joskus myöhemmin.

Ja tämä kuoroleirielämä auttaa.
Se helpottaa arkea. On ollut pakko miettiä omistamilleen asioille omat paikat ja kodit. Ja kun niillä on koti, ne voi myös helposti palauttaa kotiin, kun ovat eksyneet jonnekin omille teilleen. Eikä tietenkään kaikille asioille ole kotia, joka paikkaan ei ole millään ehtinyt vielä puolessa vuodessa. Mutta keittiön siistimiseen menee entisen tunnin sijasta kymmenisen minuuttia. Vain siksi, että kaikki minun tavarani eivät ole ihan missä sattuu. Ja siksi, että muutamalle lapsen tavarallekin on keksitty koti, johon ne voi palauttaa leikin jälkeen.

Niin että sitä seuraavaa ihkaoikeaa kuoroleiriä odotellessa, tässä talossa omistamani asiat alkavat aavistuksenomaisesti saada huomiota osakseen. Ehkä huomaamatta, yksi kerrallaan ja ihan omalla aikataululla, mutta pikkuhiljaa. Joku kaunis päivä voi ehkä elää arjessaan niinkuin leirikeskuksessa konsanaan - tarviten kaikkia mukaan ottamiaan tarvikkeita, ja käyttäen kaikkia käyttötarvikkeita vuorollaan.

Anjusha

Välipalasukkaa ja -paitaa

Nämä ovat unohtuneet laittaa kuviin ja kansiin. Jossain välissä viimeisen kuukauden aikana ovat valmistuneet myös sukat Eskolle, ja raitapaita Verttiselle.

Violetit (eivätkä ollenkaan mustat, niinkuin kuvasta saattaisi päätellä) perustavispaahtosukat valmistuivat viikkonen sitten. Lupasin Eskon synttäreillä, että ennen joulua se saisi kolmet uudet villasukat kaappiinsa vanhojen rikkinäisten tilalle. Tässä ovat niistä ensimmäiset. Ne ovat Austermannin Step-lankaa vähän paksumpana versiona, kolmosen puikoilla paahdettuna ja lähes silmät kiinni neulottuina. Ihanaa kun saa välillä tehdä asioita ajattelematta yhtään :)

Punavioletti raitapaitakangas taas, se löytyi kaapista. Mistä lie meille ilmestynyt. Ehkä pelastettu. Mutta kun ei sitä hannonut hukkaankaan heittää, siitä tuli paita. Samalla mallilla millä aikaisemmatkin peruspaidat, ja niinkuin näkyy, tuo kaula-aukko tulee tuolla tavalla tehtynä vaan autuaan suureksi. Ei ole kovin kiva se. Yritämme siis vielä löytää täydellistä (tai täydellisempää) peruspaitamallia tenavalle.

Tällä hetkellä työn alla on pari neulehanskoja pitsikuviolla. Niissä riittää ajattelemista aiemmin mainittujen sukkienkin tarpeiksi. Hassun nopeasti valmistuvat sellaiset pienet neuleet, mutta joka kerroksella on jokin poikkeuksen vahvistava sääntö, ja aivot on oltava päällä jatkuvasti neuloessa. Näiden jälkeen on sitten ihana taas vaipua perussukkien rauhoittavan lempeään maailmaan :)

Anjusha

Hyppiväinen hippopaita

Edellisestä hippokangasseikkailusta jäi jäljelle vielä puolikkaan paidan verran kangasta, ja kangaskaapista löytyi saman kankaan toista väriä toiselle puolikkaalle. En millään hennonut laittaa kankaita kokonaan kierrätykseen, kun niistä olisi yhdistelemällä ehkä vielä saanut aikaan jotain, joten testasin, kuinka palapelipaidan rakentaminen onnistuisi.

Jokseenkin paljon enemmän ompelemista se vaati, mutta eipä kannattanutkaan heittää kankaita kankkulan kaivoon. Hyvä paita niistä vielä tuli.

Tämä paita on "party shirt" -ohjeella vanhasta Ottobre Design -lehdestä koossa 128cm tehty. Kankaat ovat kankaanpelastusprojektikankaita, tutun kangaskauppiaan pakanloppuja ja minijäämistöpaloja, jotka on hankittu jollakin lantilla penkaamalla ylijäämälaaria. Vanha kankaanpelastaja saa tällaisesta ompelusta hyvän mielen, taas on pelastettu hyvät palat uuteen käyttöön :)

Verttinen makoili paitaa tehdessäni ompelupöydän viereisellä vierassängyllä ja leikki Anakin Skywalkeria. Minä olin Padmé, joka ilmeisesti ompelin Anille kuninkaallisen tähtilaivan ompelimossa uutta jedipaitaa. Paita kelpuutettiin jedikäyttöön heti suoraan koneelta. Onneksi.

Paidan etu- ja takakappaleet on yhdistetty kahdesta erillisestä palasta kangasta, ja hihoissa on kaikenkaikkiaan neljä osaa. Harmillisesti tuollaiset puolen metrin korkuiset palat eivät enää riitä paitaosastolle tuolle jediritarille. Hihaan ja paitakappaleisiin on laskettava ainakin se 60cm korkeutta.

Tästä mallista on paitaa kokeiltu nyt rakentaa kolmisen paidan verran, ja tällä kertaa olen tainnut tulla ihan lopullisesti siihen tulokseen, että tämä malli ei ollut ihan autuaaksi tekevä. Pääntieresori aiheuttaa päänvaivaa, on aiheuttanut ihan jokaisessa versiossa, jonka olen tehnyt. Tykkään kyllä itse enemmän ommella sellaisen resorin pääntielle, joka tulee kaula-aukon kaulan puolelle omaksi resorikappaleekseen. Tässä mallissa resori päärmätään kauluksen reunan ympärille kanttaukseksi, ja se tekee kaula-aukosta helposti repsottavan oloisen. 

Vaan nyt ei ole hippokangasta enää senttiäkään talossa. Hyvin käytetty :)

Anjusha

Talvihuivi ja huivineula / Winter shawl and a stick pin

Olin kaipaillut pakkaskelejä varten uutta ja lämmintä kolmiohuivia. Novitan kevät 2013 -lehdestä löytyi ohje kauniille ja ihanan väriselle kolmiolle, joka oli tarpeeksi paksu talvikelejä ajatellen. Ajattelin, että jos sen neulomisen aloittaa juhannuksena, se valmistuu todennäköisemmin ennen pakkasia, tai ainakin pakkasille.
Juhannuksesta ei ole kauaakaan, liekö kuukautta, ja huivi on jo valmis. Siitä tuli kyllä oikein kaunis, ja ihanan värinen, ja lämmin.

I had longed for a new triangular scarf/shawl for the winter. From Finnish yarn company Novita's Spring 2013 -magazine I found a lovely coloured shawl, which looked warm enough for the winter months. I thought that if I began the knitting at Midsummer's, it might be finished by the time the below-zero-temperatures arrive.
It's not far from Midsummer's, around a month or so, and the scarf is already finished. It turned out beautiful, and lushly coloured, and warm.

Huivi on niin suuri, että se ylttää minun ympärilleni kiedottuna ja vielä solmuun. Sen mitta päästä päähän lienee jossain puolentoista metrin paikkeilla, ja kolmion kärjestä pitkän sivun keskellekin metrin verran.

The shawl is so big, it wraps around me easily and is still knottable. It's about 150cm long from the longest end and about a meter from the middle of the long end to the point of the triangle.

Lankoja huiviin meni viiden kerän verran, kun viittä eri lankaakin oli käytössä. Tässä on Novitan langoista turkoosia ja persikanväristä Rose-lankaa, turkoosia Säde-lankaa, ruskeansävyistä Usva-lankaa ja pinkki-kelta-musta-valkoista Kelo-lankaa. Silmukoina on vain oikeita ja nurjia, lisänä peruskavennuksia ja langankiertoja. Periaatteessa huivi on siis hyvin yksinkertainen, lisääntyvä silmukoiden määrä (kolmesta silmukasta kolmeen ja puoleen sataan) vaan tekee neulomisesta loppua kohden aavistuksen lannistavaa.

I used five different balls of yarn for the shawl, all of them different. There were two balls of Novita's Rose yarn, one in turquoise and one in peach. One ball of turquoise Säde -yarn, the brownish Usva -yarn, and the pink-yellow-white-black Kelo -yarn. The shawl had just a few basic stitches, mainly stockinette with a few wraps and knit-two-together-s. It's a simple scarf in principle, what makes it challenging is starting from 3 stitches and increasing all the way to 350 or so.

Vähän jo tekee mieli ottaa huivi käyttöön, vaihtaa se vaikka toisen ohuen kesähuivin tilalle :) Illat alkavat pikkuhiljaa hämärtyä täälläkin, ja viilentyä siinä samalla. Ajatus oli säästää huivi syysgarderoobiin, johon vaihdetaan 22.8., mutta en ole ollenkaan varma, jaksanko odottaa sinne asti.

I'm contemplating on taking the shawl and using it already, swapping it with a summer scarf that I have two of in my wardrobe for the summer. The evenings are slowly getting darker and cooler. I thought I would save the shawl for the autumn wardrobe, which will step into effect on 22nd of August, but I'm not at all sure I want to wait for that long.

Juuri ennen kuin sain huivin eilen valmiiksi, kävin TitiTyyn kesämiitissä takomassa työpajassa itselleni rautaisen huivineulan. Jos oikein tarkkaan katsoo, tuossa kuvassa (yllä) se kiinnittää huivin reunastaan.

Just before the shawl was finished yesterday, I went to a local yarn shop TitiTyy's summer meetup to forge myself a shawl stick pin from iron. If you look very carefully, you'll see it fastening the scarf from it's one end (on the picture on top of this writing).

Huivi on ensimmäinen iso ikinä neulomani huivi, ja vaatekaappiprojektiin se sopii oivallisesti muistutuksena siitä, millainen työ vaatekappaleiden kokoamiseen menee. Kun kuukauden illat neuloo neulomistaan, muistaa arvostaa työtä vielä talvipakkasillakin. Tällaista ei ehkä löytäisi parillakympillä henkkamaukalta, ja jos löytäisi, ei se olisi ollenkaan niin kallisarvoinen ja arvostettava kapine kuin tämä. Huivi korvaa monen monta vuotta käytössä olleen halpamuotikaupan pinkin talvikolmiohuivin, joka lähti kierrätykseen tämän neulomisen aloitettuani, ja ainakin nyt, uuden huivin vasta valmistuttua, vaihto tuntuu erinomaisen hyvältä valinnalta.

The scarf is the very first big scarf I've ever knitted, and serves in the wardrobe as a great reminder of how much effort goes into making clothes of any kind. Once you spend a month knitting one single item, you're sure to remember the effort that has gone into it even when the winter arrives. You might not find an identical shawl from the H&M, but if you did, it wouldn't be nearly as precious and special as this one. The shawl will (or has) replace(d) a winter triangle that I've had for years and that's bought from a cheap fashion shop in town. I recycled the old scarf as I began knitting this new one, and at least now that the freshly knitted shawl is in my hands, this feels like a very good choice to have been made.

Anjusha

Kaappidogmat ja dogmakaappi

Kun on seuraillut erinäisiä minimalistiblogeja ja vaatekaappiprojekti 333:en liittyviä blogeja, on huomannut, että eri ihmisillä on perin erilaisia näkemyksiä siitä, miten vaatekaapin sisältö olisi hyvä hahmottaa. Toiset vannovat värien nimeen, toiset seuraavat kuuminta muotia, yhdet hankkivat vain tietystä liikkeestä ja toiset vain käytettyä.

Olen pohdiskellut, kun koulukuntia on niin erilaisia, että jopa olisi mukava perustella omaakin vaatekaappiaan jollain vannotuksella, vaikkapa että:

*KIRPPISKAAPPI
Jos oman vaatekaapin sisältö olisi kokonaan käytettynä hankittu, se toisi lisää käyttöikää vaatteille, jotka muuten olisivat todennäköisesti roskissa tai lumpuissa. Voisi hankkia kamppeensa kirppikseltä, vaihtamalla kaverin kanssa, tekemällä löytöjä toisten hylkäämistä tarvikkeista. Olisi myös tälle kukkarolle melkoisen helpottava ratkaisu. Tosin juuri-sen-tietyn-vaatteen löytäminen on kirppikseltä ehkä epätodennäköisempää kuin kaupasta tai itse tehden - valikoima kun on mitä on ja minun kokoani todennäköisesti jonkinverran vähän tarjolla. Helmien löytäminen vaatisi sitäpaitsi kaltaiselleni yksilölle monesti konsultin mukanakuljettamista. Huonolla muoti-itsetunnolla varustettu tallaaja voisi hyötyä ensin värianalyysistä tai muotokoulusta... Sen sijaan hyvällä muoti-itsetunnolla on varustettu Bea, jonka blogi seuraa elämää roskattomassa kodissa, ja jonka vaatekaapista löytyy vain kirppislöytöjä.

*KÄSITYÖKAAPPI
Tai kaappiin voisi kelpuuttaa vain käsintehtyä. Itsetehtyä tai kaverin tekemää. Ei-teollista tekoa. Olisi helppo perustella moinen päätös sillä, että tietäisi tismalleen työolosuhteet, joissa vaatteet on rakennettu, ja pystyisi vaikuttamaan käytettyihin materiaaleihin parhaiten. Oppisi myös arvostamaan sitä työtä, mikä vaatteiden tekemiseen menee. Henkkamaukan vitosen teepaita ei varmasti auta ketään ymmärtämään, mitä teepaidan valmistus vaatii ympäristöltä ja ompelijalta. Kun tekisi paidan itse, oppisi arvostamaan käsillätekemiseen vaadittavaa työtä ja taitoa. Lisäksi jokaisella vaatteella olisi varma tarina ja historia, ja sellainen on aina hauskaa. Itsetehden vaatteet eivät tule alkuunkaan todennäköisesti yhtä halvaksi kuin kirppikseltä hankitut, mutta materiaalivalinnanvara ja mallinmuutosmahdollisuudet olisivat toki ensiluokkaista bonusta.

*LUOMUKAAPPI
Voisi myös valita hankkia kaiken kaappiinsa luomuna tai jotenkin ympäristöystävällisesti. Saisi metsästää ehkä pitkän matkan päästä vaatteensa, mutta tietäisi tukevansa sellaista teollista tuotantoa, joka pitää huolen tästä planeetasta. Sellainenkin on tärkeää. Ja saisi todennäköisemmin vaatteita, jotka jotenkin kuvastavat enemmän tätä aikakautta, olisivat ehkä jopa muodikkaita. Ihan en luota siihen, että itsetehden saisin tehtyä muotiluomuksia. Toisaalta en ole ihan varma haluankokaan muotiluomuksia.

*PAIKALLINEN KAAPPI
Vaihtoehtona olisi myös hankkia kaikki paikallisesti. Jokainen vaate olisi rakennettu tässä lähellä. Se toisi lisää töitä paikallisille käsityöläisille ja antaisi mahdollisuuden tutustua kaikkeen siihen mielenkiintoiseen ja luovaan kirjoon, jonkalaisia tekijöitä tämäkin paikkakunta mahtaa olla pullollaan. Se vähentäisi tuotteen ylenpalttista kuljettelemista ympäri maailman, lentorahteja ja välisäilytyksiä ja polttoainetta ja luontoa.

Pohdin, josko minusta olisi yksittäisen dogman vaatekaapistiksi. Mutta on perin vaikea valita vain yhtä tapaa toimia pitääkseen päällään ylipäänsä jotain. Jos valitsen vaatteeni vain kirppikseltä, jäävät hyvät ja työntekijöitä ja luontoa kunnioittavat luomuvaatefirmat täysin vaille minun tukeani. Tässä maailmassa kun raha äänestää niin helposti. Tai jos valitsen vain uusia luomuvaatteita hyvistä kaupoista ja hyviltä valmistajilta, jäävät kaikki hyvälaatuiset ja hauskat ja ihan mahtavat ja edulliset kirppislöydöt ihan sikseen. Käsityökaapilla voi kannustaa kangasfirmoja, mutta vaateyritykset jäävät kokonaan vaille äänestyspanosta, ja kirppislöydöt yhtälailla kirppikselle. Paikallisesti tuotetaan suhteessa niin vähän, että valikoima jää väistämättä aika suppeaksi, eikä välttämättä ole mahdollista hankkia "omannäköistä" kaapinsisusta.

Enkä haluaisi, että vaatekaappi uusittaisiin kiireestä kantapäähän vain sen takia, että elämää on hankaloittamassa jokin dogma, joka sulkee kaikki muut vaihtoehdot pois. Kaapista löytyy hyviä vaihtoehtoja, jotka ovat ihan käyttökelpoisia, osa vielä hyvinkin pitkään. Tämä vaatekaappiprojekti on ainakin minun kohdallani todettu pitkän linjan projektiksi - vaatteita uusitaan sitä mukaan, kuin niille tulee tarve uusimiselle. Mutta viisasta olisi, että kun uusimisen aika tulee yksi rääsy kerrallaan, vaatteensa osaisi ja voisi uusia jotekin viisaasti.


Oman kaapin suhteen lähimmäksi tausta-ajatukseksi on kaiketi muodostumassa kestävyys eri muodoissaan. Olisi mukava, että vaatteet olisivat hyvälaatuisista materiaaleista, jotka eivät heti nyppyyntyisi tai olisi lerpallaan. Että vaatteiden valmistus olisi tehty hyvälaatuiseksi, saumat olisivat kestävät ja neulat materiaaliin sopivia, kankaat esipestyjä jotta ne eivät ensimmäisessä pesussa kutistu ja väänny miten sattuu, langanpäät päätellyt ja painokuviot pesussa nuhjaantumattomia. Että vaatteiden valmistajan palkkaus olisi hyvälaatuista sorttia, työstä saatava korvaus kelvollinen ja työolosuhteet terveet. Ja että vaate olisi kestävä ekologisilta ajatuksiltaan. Että se tekisi tälle planeetalle jollakin lailla hyvää - tai ainakin välttäisi sitä pahaa, mitä useimmat vaatekappaleet täällä aiheutavat.

Jos kaappi olisikin KESTÄVÄ KAAPPI?
Se mahdollistaisi luomun, lähituotannon, kirppiksen JA itsetekemisen. Se mahdollistaisi myös sen, että vaatteet käytetään loppuun asti ennen uusimista, ja jos johonkin kyllästyy matkan varrella, kestävä kaappi velvoittaisi myös poistuvien vaatteiden hyvästä huolehtimisesta. Olisi autuas lupa hankkia päivitettäviä vaatteita monella eri tyylillä ja monesta eri paikasta. Kestävä kaappi sulkisi ehkäpä pois osan kauppakeskusketjuista, mutta viime aikojen tutkailulla niissä ei järin paljon näytä päivitettävää minun makuuni olevankaan.

Enpä tiennyt enkä arvannut helmikuun 22. päivä kun kiskaisin vaatekaappini sisällön lattialle, että vaatteissa riittäisi pohdiskeltavaa näin pitkälle. Pohdinta tapahtuu kuitenkin pääasiassa jossain selkäytimen paikkeilla ilmeisesti, kun en istu tuntikausia päivässä tuijottamassa kaappiani ja tekemässä merkintöjä pieneen mustaan kirjaan. Toisten ihmisten kaappiprojektien seuraaminen toki on oma harrastuksensa, joka vie (samalla kun muutenkin selaa Facebookia) sen oman hetkensä päivästä, ja aiheuttaa toisinaan paljonkin ajatuksia. Mutta aktiivista ajatusaikaa kaappi ei vie sen suuremmin. Ajatukset kulkevat pyykkiä viikatessa, ja aamupala-aikaan, näin rauhallisena lauantaiaamuna kun muu väki nukkuu vielä, niitä voi laittaa muistaessaan ylös.

Anjusha

Vapaa kolonen aivosolukossa.

Laskeskelin tässä tänään kesävaatekaappini sisältöä. Siellä on tapahtunut jonkinverran muutoksia viimeisen vähän reilun kuukauden aikana (lue: rikkinäisiä ja vanhoja ja loppuunkulutettuja vaatteita on laitettu kerrassaan pois), josta syystä oletin, että tarjolla saattaisi olla jokunen yksittäinen "vapaa paikka" kolmenkymmenen kolmen joukossa.

Kaksi paikkaa siellä näytti tyhjänä olevankin. Toinen niistä voisi olla varattu parille kävelykelpoisia kesäkenkiä (edelliset, yksitoista vuotta tiukassa käytössä olleet, lähtivät viimein viimeiselle matkalleen männä viikolla), ja toisesta huolehti äiti. Se nimittäin laittoi viestiä, että "kai sulla siellä kaapissa olisi tilaa yhdelle hihattomalle kesämekolle". Sattumalta juurikin oli :) Äiti oli tehnyt löydön, kauniin vihreän spagettiolkainkesämekon. Ja se kyllä pääsee osaksi kesägarderoobia. Mekko toimii kivasti hellepäivänä, mutta tarvittaessa sen alle voi laittaa vaikka leggarit ja pitkähihaisen, jolloin se toimii pitkälle viileisiin iltoihin asti.

Ensisijaisesti halusin kuitenkin selvittää kaapistani, kuinka moni vaate siellä vaatii jossain vaiheessa lähitulevaisuutta jonkinsortin huomiota osakseen. Aika moni paita on nyppyinen ja kulahtanut, venähtänyt ja repsottavakauluksinen, ja vaikka niiden kanssa pärjää vielä, voisin kuvitella, että ensi kesää ne eivät ehkä enää näe. Lisäksi siellä on fleecetakki, joka on ainoa kesätakkini. Sen tilalle olen jo vuosia haaveillut jotain monikäyttöisempää. Nyt, kun takista alkaa kymmenen käyttövuoden jälkeen pikkuhiljaa vetoketju antaa periksi, voisin raaskia sen päästää viettämään eläkepäiviä. Mutta ensin pitäisi keksiä, mitä sen tilalle tarvitaan.

Kahdeksan vaatekappaletta laskin kaikkiaan huomiota vaativaksi. Pari teepaitaa, haaremihousut ja housuhame, muutama pienehkö neulomalla tehtävissä oleva vaate. Ajattelin aloittaa teepaidasta, kun niiden kunto on ihan ensimmäisenä huomattu huonoksi. Tilasin kaunista luomutrikoota , josta kuvittelisin rakentavani itselleni jonkun mukavanmallisen lyhythihaisen paidan korvaamaan sitä kaikista kulahtaneinta teepparia.

Lillestoffin Leaves-trikoon kuva löytyi Sampsukan sivuilta.

Kerrassaan hienoa minusta on, että kun vaatekaapissa on rajallinen määrä ajateltavaa, on niiden ajatusten kanssa pärjääminenkin jotenkin helpompaa. Vaatteista huolehtiminen on helpompaa, suoritettavat toimenpiteet hallittavissa, ja sitten huomaa, että kun on tietoinen vaatteidensa kunnosta ja niihin liittyvistä tehtävistä, jää aivosolukkoon enemmän tilaa muunkinlaisille ajatuksille. Jokainen väsynyt vaate herättää kysymyksiä ja huomioita aina kun sitä katsoo, mutta kun väsymyksen ja kulahtamisen on kertaalleen kunnolla huomioinut ja tietää, mikä määrä vaatteita kaapissa odottaa samantyyppistä huomiota, on vaateongelmat helppo laittaa järjestykseen. 

Haaremihousuni vaativat uudistusta, mutta niillä pärjää mennen tullen vielä arviolta kolmisen kuukautta, josta syystä niiden uusimisen aktiivisen ajattelemisen voi suosiolla jättää myöhemmäksi. Jos matkan varrella tulee vastaan housujen tilalle sopivat täydellisyydet, tiedän jo valmiiksi, että jossain vaiheessa housut on jokatapuksessa uusittava, mieluummin seuraavan vuoden sisällä, eikä täydellisten housujen hankkimista tarvitse erikseen pohdiskella. Kun asialla ei ole kiire, siitä ei tarvitse stressata, ja kun vanhojen pöksyjen haasteet tietää, niille ei tarvitse suoda ylimääräisiä ajatuksia ennenkuin jotain dramaattista tapahtuu. Dramaattisten asianhaarojen tapahtuessa päätös uusista pöksyistä on oikeastaan tehty jo, joten ei voi tulla eteen tilannetta, jossa housuista tarvitsisi vääntää ongelmaa.

Tämä on johtanut monen mutkan kautta omassa päässä siihen, että olen vaikkapa lukemassa ensimmäistä kertaa romaania sitten lapsen syntymän. Ylimääräisten ajatusten saaminen kaunokirjallisuudesta on tähän asti tuottanut pelkkää ahdistusta. Tänä kesänä ensi kertaa seitsemään vuoteen tuntuu, että minun aivosolukkooni mahtuu muitakin ajatuksia kuin arjen pyörittämisen ajatuksia. Kun yksinkertaistamisprojekti on hissukseen hiipinyt vaatekaapista käsityökirjaston kautta lankakoppaan ja kangaslaariin, alkaa myös aivoista löytyä ylimääräistä tilaa vaikkapa uusille ajatuksille. Ja samalla on löytynyt myös virtaa vaikkapa kirjahyllyn kevätsiivoukselle, ompeluprojekteille, piirakan leipomiselle, ja piha-aitapuskan leikkaamiselle.

Tämä ei nyt millään tavalla tarkoita, että vaatekaappini olisi valmis, tai että koti olisi jotenkin putipuhdas ja roinaton, että olisin jotenkin parempi ihminen tai täydellisempi äiti-vaimo. Että ongelmat loppuisivat tähän ja että elämä ei haastaisi enää mitenkään. En ole löytänyt valaistumista enkä saa vieläkään oikeaa palkkaa. Mutta aivoista on löytynyt paikka, jossa on pieni kolonen vapaata tilaa. Sellaista ei ole viimeiseen seitsemään vuoteen ollut. Ja nyt kun asiasta innostuu enemmän, sopii pitää sormet ristissä, ettei sitä vapaata koloa tumppaa ihan heti tukkoon uudestaan :)

Anjusha

Hopottipaita

Vaatekaappipenkauksen tuloksena tenavaisen vaatekaappi vähensi itsestään seitsemisen pitkähihaista paitaa, jotka ovat kaikki kutakuinkin liian lyhykäisiä sekä selän- että hihojenpituuksiltaan. Muutaman seuraavankokoisen paidan olen löytänyt kirppikseltä kaappiin syksyä varten, ja muutaman olen tehnyt itse (niitä nappilistallisia). Mutta jokunen (siis ne puuttuvat seitsemän) pitäisi vielä korvata jollain.

Aloittelin korvausprojektia piirtämällä perusyksinkertaisen pitkähihatrikoopaidan kaavan koossa 128cm. Samaa kaavaa on testattu aiemmin pienemmässä koossa, mutta pieni koko on nyt auttamattoman lyhyt. Ensimmäinen ompeluun päässyt paita on nyt valmis kaapitettavaksi odottelemaan, että nämä kesäkelit tästä lauhtuvat syksyn viileyteen.

Robottikangas on ylijäämää välikausitakista (vuorikangas), joka on tuloillaan ja puoliksi ommeltu. Vielä jäi kangasta ainakin pipon verran. Sitä tuli alunperin puoli metriä ylimääräistä, kun oli kuulemma niin kertakaikkisen kakkoslaatuista kangasta se alkuperäinen pala. Minä en ole vielä löytänyt kankaan kakkoslaatuisuutta, jos ei lasketa sitä, että tuo lienee jotain interlockia, josta en lähtökohtaisesti tykkää paitakankaana oikein paljoakaan. Mutta ylimääräistä sitä siis tuli, ja koska puolimetrinen pala ei enää riitä Verttisen paitaan pituudeksi, piti resorit laittaa erikseen ja tehdä niistä niin pitkät, että nyt tuo näyttää ihan pyjamalta.

Mutta josko se tästä alkaisi, kouluunlähtemisvaatteiden rakennusbuumi. Minun lapsuudessani käytiin kaupassa joka syksy hankkimassa koulua varten uudet vaatteet, ja meilläkin kouluunlähteminen näyttäisi olevan aika tärkeä juttu. Kauppaan tuskin lähdetään muuta kuin reppuostoksille (pitää olla isompi reppu kuin se, mikä kerhorepuksi on sopinut tähän asti), mutta josko jotain syksyn piristettä saisi aikaiseksi vaikka omasta ompelimosta.

Anjusha

Välipalakoreja

Tenavaisen huoneeseen oli hyvä saada jokunen säilytyspaikka lisää. Sellainen, johon voisi piilottaa ylimääräistä lattialle kertyvää pikkusälää pois näkyvistä.

Muutama valmiiksi keritty trikookudejämäkerä oli lankakopassa odottelemassa inspiraatiota. Niistä selvästi sai vielä jotain aikaan, muttei mitään järin spektaakkelimaista. Kokeilin kudetta kopan tekemiseen, ja kun yhden kopan jälkeen jäi vielä mukavat nyssäkät kuteita jäljelle, tein vielä jämistä toisenkin, vähän pienemmän.

Ohje koppaan (tuohon reilumpaan, eli taaimmaiseen) löytyi Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta. Pienemmän, eli etummaisen, korin tein samalla ohjeella mutta vähän pienennettynä. Isomman kopan halkaisija on jokseenkin neljänkymmenen sentin paikkeilla, ja pienemmän kymmenen senttiä vähemmän.

Tykkään trikookuteesta. Pienenä tein siitä mattoja, mutta nyt näyttäisi virkkaaminen olevan se omempi tapa saada kuteita käyttöön. 

Muutamassa hassussa tunnissa saa aikaan jotain noin hauskaa ja käytännöllistä. Kerrassaan nerokasta. 

Nämä projektit olivat harjoitustyötä pitkän kudevirkkaustauon jälkeen, kun ajatuksissa olisi tehdä vastavalmistuneeseen vessaan virkkaamalla matto ja jokunen suorakulmion muotoinen koppa säilytystä varten. Saunan pukuhuoneeseenkaan ei haittaisi rakennella mattoa jalkojen alle. Mutta jos lähtisi kohtuudella liikkeelle ja aloittaisi vessasta.

Nämä kopat löysivät kotinsa Verttisen oman huoneen kirjahyllystä. Rakentelimme poikaiselle yhdessä huoneeseen sellaisen järjestyksen, että syksyllä kouluhommien tekeminen olisi helpompaa. Kopat mahtuvat kuvioon mukavasti, niihin saa piiloon kaikenlaista lattialla lojuvaa tarpeen mukaan keskittymistä häiritsemästä :)

Kohta alkaa syyshuivikin olla sellaisessa kuosissa, että sen saa varmasti jo kesän ensimmäisiksi vilpakoiksi päiviksi kietaista käyttöön. 

Anjusha

Kesäaamu puikkojen kanssa / Summer morning with knitting needles

Tämän aamun aloitin pihalla (joulu-)teemukin kanssa. Olin miettinyt jo pidempään syys-talvi-kevät-sektorille osuvaa pinkkiä kimaltavaa kolmiohuiviani. Kesän se viettää ei-valittujen vaatekappaleiden joukossa, mutta ajatuksissa se on silti. Tykkään kolmiohuiveista, ja tuo pinkki-hopeainen yksilö on asunut vaatteiden joukossa jo vuosikausia. Ensinnäkin se on jo vähän väsähtänyt ja nyppyinen, toisekseen sitä on katseltu aika pitkään, kolmannekseen pinkki alkaa pikkuhiljaa väistyä persikkais-flamingoisen tieltä omassa värimaailmassa, ja viimeiseksi muttei vähäisimmäksi, olen ostanut sen kaupasta, eikä minulla ole harmainta haisuakaan missä se on tehty, saati kuka sen on tehnyt, ja millaisissa olosuhteissa. Arvailla voi toki, ja jos ostospaikkana on halpamuotiketju, ei tarvitse kauaa pohtia, ovatko olosuhteet olleet ihan viisaat. Virkatun kolmiohuivin, jollaisen osaisin tehdä itse mennen tullen.

I began this morning outside with my (Christmas) mug of tea. I have a hot pink and silver-glittery triangular scarf that belongs to my autumn-winter-spring wardrobe. For the summer it's tucked away in the not-in-season-pile, but it's in my thoughts all the same. I like triangular scarves, and this particular pinkie has been in my wardrobe for years. First of all it's already quite worn out, it's been looked at for long (possibly a bit too long too), thirdly I'm slowly shifting away from the years of hot pink (and gravitating more towards peachy-flamingo-ish) and lastly but not leastly, I've bought it from a shop. I have no idea where it's been made, who has made it and on what kinds of conditions. I can only guess, and that guess won't be too hard as it's bought  from one of the fast-fashion shops of this town years and years back. A crocheted triangle I could crochet with my eyes closed.

Ja sitten muistui mieleeni Novitan kevään lehdessä ollut järisyttävän ihastuttava kolmio. Siinä olisi kaikkia ihania värejä turkoosista persikan kautta ruskeaan, ja silti se kimaltaisi hieman. Se olisi lämmin ja iso, ja ennenkaikkea itsetehty. Se sopisi sekä kesätakin että syystakin että talvitakin kanssa, ja malli näytti tarpeeksi yksinkertaiselta rakentaa. Sen voisi tehdä pinkin kimaltavan tilalle (one in, one out -periaatetta noudattaen), ja tietäisi omistavansa ihania värejä, itsetehtyä ja lämmintä.

And then it dawned on me that there was a delightful triangular scarf on the Finnish yarn company Novita's spring magazine (or rather, instructions on how to make one). It would have all the pretty colours of turquoise and peach and brown, and it would twinkle a little bit with silver sequins. It would be warm (muchly needed in Finland) and big, and most of all handmade. It would fit in nicely with my summer coat, my autumn coat and my winter coat, and it looked easy enough to make. It could be made to replace the hot pink scarf (using one-in-one-out -principle), and one would know to own lush colours, home made and warm.

Joten sellainen on tulossa. Viittä eri lankaa, jokaista kerä. Kuvan oikeanlaitimmaisessa kerässä on mukana pieniä hopeanvärisiä paljetteja, niin ettei tule liian ikävä hopeakimallusta vanhassa huivissa.

So it's coming. Five different yarns, a ball/skein of each. The rightmost yarn on the picture has little silvery sequins on it, so I won't be missing the silver glitter on the old scarf.

Vaikka oli työaamu, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja neule neuloontui teen juomisen lomassa kuin itsestään. Ei turhia laskemisia eikä ohjeen tuijottamista, kun malliin pääsee käsiksi, se on oikeastaan itsestään muistuttava, eikä poikkeuskerroksia ole kuin muutama matkan varrella. Kun aamut ovat tällaisia, ei varsinaista lomaa tarvita ollenkaan :)

Although it was a working day's morning, the sun was shining from the cloudless sky and the knitting was almost knitting itself while I drank tea. Not much counting and stare at the instructions, the scarf is really quite an easy make. And once the mornings look like this, who needs a vacation :)

Huivin olemassaolo on melko hyvin perusteltu, vaikka lankakaupassa ostosten tekeminen onkin minulle pääasiassa nimenomaan sitä, mitä toiset harjoittavat alennusmyynneissä - tolkkua vailla olevaa ahmimista. Tämän projektin ihanuus on siinäkin, että siihen tulee viisi eri kerää lankaa, joten pääsee sydämensä kyllyydestä kokeilemaan eri värejä ja tuntuja ja yhdistelmiä, mutta toisaalta VAIN viisi kerää lankaa, jolloin odotettavissa ei ole hurjaa määrää jämälankaa, josta ei sitten jaksa tehdä yhtään mitään. Ja nämä langat on hankittu tiettyyn projektiin ja projekti on jo kohta puolivälissään, joten keskenjäämisen mahdollisuus pienenee koko ajan :)

The existence of the scarf is quite well thought over, although shopping at the yarn shop is to me exactly what other people do at the sales - binging at all costs. This project is wonderful in the sense that it uses five different yarns but only one ball of each yarn, so there won't be too much excess at the end of it laying around. And the yarn is bought specifically for this project, and the project is nearly halfway through already, so the chance of excess yarn laying around is slimming to none :)

Erityisesti tässä vaatekaappiprojektissa minua on alkanut kiinnostaa itsetehty. Tai jonkun kasvollisen, oikean ja elävän ihmisen tekemä. Tuote, joka on muodostunut käsissä, joita ei ole vahingoitettu tuotteen tekemisen takia. Tuote, joka antaa elannon, joko rahallisen tai henkis-luovan, tekijälleen. Tuote, joka hengittää ja jolla on tarina. Jos ajatuksena on pitää vaatekaappi kohtuullisena, ei ole myöskään kohtuullista heivata käyttökelpoisia kamppeita kokonaan mäelle vain sen takia, ettei niillä ole tarinaa. Mutta kun vaatteet pikkuhiljaa kuluvat käytössä, ja niiden uusimisen aika tulee yksi kerrallaan, voisi olla mielenkiintoista uusia niitä niin, että niillä olisi ehkä kevyempi jalanjälki globaalisti ajateltuna, mutta ehdottomasti selkeämpi jalanjälki (tai allekirjoitus) sen suhteen, miten ne on tehty.

I've become all the more interested in self made items when I get more into this wardrobe project. Or made by someone who is alive, a real person, someone with a face. A product that has been born by the hands of someone who hasn't been harmed in the process of making the item. A product that gives a living to it's maker - be it financial or creative or spiritual. A product that breathes and that has a story.

If it's the goal to keep one's wardrobe a certain "hotel-style"-moderate, it might not be worthwhile to tuck away stuff that's still wearable and nice just because it doesn't have a story to tell. So I don't mean to completely re-do my wardrobe overnight. But as the clothes slowly wear out, and it's time to replace them at the end of their road, it might be interesting to replace them so that they'd have a lighter footprint globally, but a much firmer footprint (or rather a signing) of how they have been made.

Aloitetaan nyt tästä huivista. Sen tekijällä on ainakin kasvot, eivätkä työolotkaan näytä olevan kovinkaan kehnoimmasta päästä, katsokaa vaikka:

So we'll begin with this scarf. At least it's maker has a recogniceable face, and the working conditions don't look particularly bad either, have a look yourself:

Anjusha

Kesäkuista voimisteluvanteiden kimallusta

Välillä saa päivittää myös puodin puuhia tänne blogiin, sikäli kun ne liittyvät jotenkin käsillä puljaamiseen.

Tänä vuonna ei puodin kevätkaudella teipattukaan montaa vannetta voimistelijoille, mutta kesäkuu sen sijaan on ollutkin kimallusta pullollaan. Ehkäpä hiljalleen alkava treenitauko ja uusiin syksyn kisaohjelmiin orientoituminen on saanut tyttäret liikkeelle. Ja mikäs sen parempaa. Minä saan teipata sieluni kyllyydestä, ja ihastuneista ilmeistä päätellen kyllyys lienee ollut sopivasti myös kimallusta kaipaaville voimistelijoille.

Rakentelin puodissa Värikylpypaketteja teippailijoille. Niissä on kolme kappaletta kimallusteippejä, yksi suojateippi (kaiken kimalluksen kiinnipitämiseen), sakset pienten koristeiden leikkaamiseen ja sekalainen seurakunta kimaltavia puodissa stanssattuja kukkatarroja, joilla voi viimeistellä luomuksensa. Kaikki paketoituna söpösti sellofaanipussiin, ihan kuin karkkikaupassa. Yllä olevassa kuvassa on kesän väreissä olevalla Värikylpypaketilla teipattu vanne. Puoliksi vihreä ja puoliksi keltainen pohja, ja sillä pinkkejä hituloita. Malli oli asiakkaan oma toive, joskin se pohjautui kauan sitten kieputettuun vanteeseen, jolla oli pinkki pohja ja mustia hituloita, ja josta tulikin sitten kirsikankukka-Japani-aiheinen ihan vahingossa. Hituset olivat kuin puun oksia, ja pinkki pohja kirsikankukkia. Näillä väreillä tästä vanteesta ei tullut japanilaista, mutta hieno ja värikäs ja ehdottoman kimaltava kaikkiaan.

Taivaansini-hopeainen raitavanne on teipattu tänään illalla harkkavanteeksi joukkuevoimistelijalle. Raidoitettuja vanteita on hauska tehdä, niissä on oma seesteisyytensä ja matematiikkansa. Ne kulkevat omaa uomaansa, ja auta armias jos teippaaja aikoo teipata eri etäisyyksillä kuin mitä teipillä on mielessä!  Mytty ja sotta on luvassa välittömästi. Raitavanteiden kanssa saa olla nöyrä ja kiitollinen, ja ne palkitsevat tekijänsä olemalla kauniita :)

Kahdessa vuodessa olen myös kehittänyt selvästi estetiikkaani, mitä tulee kimallukseen. Tämä yhdistelmä olisi ollut erinomaisen kaunis vielä kaksi vuotta sitten. Ja lempeä se on vieläkin, mistä pidän kyllä. Mutta väistämättä tulee mieleen, että on hyvä, että tämä vanne menee treenikäyttöön, sillä nopeassa liikkeessä kaksi noin lähellä toistaan olevat väriä eivät juuri erotu paitsi taustastaan (lue: vaaleanruskeasta voimistelumatosta), myöskään toisistaan.

Kuun kolmas vanne on pinkki ja hopeainen. Kauden suosikkivärit - nämä ovat huvenneet puodin valikoimista kevään mittaan ennätysvauhtia. Tässä vanteessa värit tulivat voimistelijan kisapuvusta, jossa oli valkoisella pohjalla ruusuja. Vanteen malli taas oli kesäaiheisen Värikylpypaketin tueksi tehdyn vanteen malli - Kesävanne siis kerrassaan (josta kuva löytyy alta). Vanne on jaettu kahdeksaan osaan, joista joka toinen on yksivärinen kukkasilla koristeltuina, ja joka toinen raidoilla ja hitusilla koristettu.

Päivän viimeinen vanne on Kesävärikylpypakettiin suunniteltu Kesävanne. Pinkkiä, keltaista ja vihreää, kierteitä ja kukkasia ja pikkuhituja. Iloa ja riemua, auringonpaistetta ja kesäniittyjen kauneutta. Vanteen malli on siis tismalleen sama kuin ylemmässä ruusupukuun suunnitellussa vanteessa. Ensin oli tämä väri-iloittelu, ja ruusuvanteeseen vaihdoimme vain värejä. Mieleen tulee väkiseltään, josko näistä Värikylpypaketeista pitäisi tehdä myös vannemallisto - joka vuodenajalle oma Design omien värivalintojen kaveriksi. Enpä tiedä että sellaista olisi kukaan maailmassa suunnitellut ikinä. Eihän tällaista teippauspalveluakaan muualla ole, eipä silti. Sormet syyhyttäisi tekemään suunnitelmia, mikä tietysti johtuu siitä, että inventaarioaika on käsillä, ja puodissa pitäisi laskea laskemistaan teippailun ja suunnittelun sijaan :) Mutta onhan se hyvä haaveilla. Julkaiseeko mallit sitten teippipakettien yhteydessä, teettäkö niitä vuodenaikakursseilla, laittaako ne ladattaviksi PDF:nä nettipuotiin, vai kuinka asian kanssa etenee, se on sitten ihan toinen juttu. Ja kaipaako niitä sitten kukaan? Se jäänee myös nähtäväksi. Suojateippiä vanteen päälle kieputaessaan on aikaa ajatella vaikka mitä. Niinkuin vaikka tuollaisia haaveita.

Vaan nyt nukkumaan. Sopivasti kimallusta yhdelle päivää.

Anjusha

Kaupunkikrishna / Town centre krishna

Tänään kuljin kaupungin poikki työhommiin. Matkan varrella minut kirmasi kiinni krishna-uskontoon kuuluva kaveri.
"Terve. Sä olet tämän kaupungin värikkäimmin pukeutunut selvästi. Olisko sulla hetki aikaa".
Ei ollut aikaa, kun piti kirmata avaamaan puotia. Mutta pikavilkaisu ympärille osoitti, että taisi olla oikeassa se. Kaikki muut ympärillä olevat olivat mustissa ja tummansinisissä, kokonaan samaan väriin puettuja kiireestä kantapäähän. Ja jäin pohtimaan omaa aamuista vaatevalintaani.

Today I walked past the centre of town to work. On the way a krishna-believer run me up.
"Hi. You look like you're the most colourfully dressed person in this town. Do you have a minute".
I didn't, for I had to go and open the shop. But a quick look around proved he was right. Everybody else was covered in black and navy, from top to bottom in the same shade of colour. And I was left to ponder on my choice of clothing this morning.

Monessa pukeutumisoppaassa puhutaan siitä, kuinka perustylsiin - jokapaikkaan ja kaikkiin vaatteisiin sopiviin - tavallisen pohjavärisiin vaatteisiin voi sotkea helposti yhtä tai kahta aksenttiväriä. Kai se sama toimii sitten sisustuksessakin. Väriä ei tarvitse olla paljon, ja kun sitä on yksityiskohdissa, sitä on helppo muuttaa kun oma värimaku muuttuu. Minä olen huomannut, että kesägarderoobistani löytyy häivähdyksiä punaista ja turkoosia, itsestään. Punainen viittaa enemmän koralliin tai flamingoon, sellaiseen aavistuksen persikkaiseen, ei jouluosastolle ollenkaan. Mutta sitä löytyy noista ihanista kengistä, kesälaukusta, tuosta teepaidasta, hippimekosta, kahdesta valitsemastani huivista, ja huomaan, että se sitoo aika hauskasti monen vaatetuksen yhteen. Kun jostain löytyy häivähdys punaista tai turkoosia, saavat loput vaatteet olla valkoisia tai vaaleanruskeita, ja kaikki jotenkin tuntuu huolitellulta ja ajatellulta. 

Kerran näin kadulla miehen, joka oli muuten mustissaan, mutta sillä oli ruohonvihreä sateenvarjo, ja tismalleen samansävyiset sukat aavistuksen liian lyhyissä housunlahkeissa. Ja se näytti NIIN hauskalta. En tiedä oliko se tehnyt moisen tarkoituksella, mutta siltä se näytti. Ja muistan kaverin vielä kymmenen vuoden jälkeenkin. 

On many "how-to-dress" tutorial they talk about how one could add an accent colour to two to an otherwise basic coloured wardrobe. I guess the same would work on interior design. The amount of colour can be sparse, and when the colour is in the details, it's easily changeable when one's taste in colour changes. I've noticed there are sprinkles of turquoise and red on my wardrobe for the summer. Red would be more like coral or flamingo, more peachy than christmas. But it can be found on the pair of those lovely shoes, from my bag, from the teeshirt I have on, from my hippie dress and from the two scarves I've chosen. When a detail has either red or turquoise in it, the rest of the clothing can freely be light brown or white, and the whole outfit feels somehow thought over and neat.

I once saw a man on the street, who was wearing black all over. He only had a grass green umbrella, and the exact same shade socks. He looked SO funny, and so thought over. And I remember him even after 10 years.

Ja nyt kun on katsellut toisten P333-kavereiden vaatekaappeja, aika monelta löytyy samaa ajatusta. Perusvärisiä perusvaatekappaleita, ja sitten jokunen hauska ja omaan persoonaan istuva väri-ihastus joukossa. Ja sitten toinen joukko on niitä, joiden koko garderoobi on värikäs, mutta jotenkin colour-coordinated - siis että koko vaatekaapilla on teema, jossa kaikki värit ovat samaa syvyyttä ja istuvat toistensa kanssa, mutta yhtään perusbeigeä ei ole näkyvissä.

Luulen, että tuo perusväri - aksenttiväriosasto voisi olla minulle se toimivin ratkaisu. Olen NIIN mielentilapukeutuja, että jos koko garderoobi olisi vuosikausia vaikkapa pelkästään pinkin ja petroolin varaan perustettu, kyllästyisin hetkessä. Mutta jos siellä on pääasiassa jotain valmiiksi-vähän-tylsähköä vaaleanruskeaa, harmaata, valkoista ja mustaa, jotka kaikki sopivat toistensa kanssa miten päin vaan, ja välissä ripauksia hauskoja ja piristäviä värejä, voi minunkin budjetillani saada aikaan hauskoja ja piristäviä kokonaisuuksia niin, että joskus voi olla jopa varaa vaihtaa värimaailmaa.

Now that I've seen some of the other P333's wardrobes, a similar pattern can be seen in a lot of them. Simply coloured basic items, and a sprinkle of lovely colour to fit the person's taste and style and personality. And then there are the "other lot", who have an all-over colourful wardrobe whose choices of colours are somehow themed and color-coordinated with no sign of basic beige.

I think that the basic colour - accent colour line would work better for me. I dress according to my moods, and if I'd have to live for years and years with just petrol and pink I'd be bored to death in no time. But if the wardrobe has mainly a-bit-dull light brown, grey, while and black with added extras of brilliant, fun and piggy colours, it might just be possible, even with my budget, to get fun and day-making outfits so there's room for color changes occasionally.

Nämä punaiset kengät ovat jotenkin kaiken alku ja juuri. Ne ovat ihastuttavan tyttöiset, tarpeeksi arkiset mutta sopivasti juhlavat, ja niitä tekee mieli tuijotella vaikka kuinka. Väristä tulee hyvälle tuulelle, se saa jalat liikkumaan ja ryhdin hyväksi, ja vaikka olisi kehnompikin päivä, ne saavat hymyilemään. Mitähän sitä talvikaudelle keksisi, mikä olisi yhtä hauskaa? Silloin tuntuu, että pukeutuminenkin on jotenkin vakavaa. Mutta nämä ovat Ihanat, ja ovat palvelleet jo pari kesää.

These red shoes are where it all started. The are remarkably girly, basic enough and yet fancy enough and they look like I could stare at them for days. The colour makes me feel good, it makes my feet move and my posture perfect, and even if I had a duller day ahead, they make me smile. Wonder if it's possible to find something as fun for the colder time of the year? Clothing tends to get all serious in winter. But these are Lovely, have been for a good year or two already :)

Että värikästä päivää siis. 

So a colourful day to y'all.

Anjusha

Koulupaita, osa 2

Verttiselle olen tehnyt syksyä varten odottelemaan (erityisesti tällä kelillä nimenomaan odottelemaan) pari pitkähihaista paitaa, samalla opetellen uuden paitamallin rakennusta, jotta siitä joskus voisi tulla ehkä helpompaa kuin mitä se on nyt ensimmäisen kahden paidan jälkeen.

Tällä kertaa kankaaksi omasta, näköjään ehtymättömästä kangaslaarista osui kelta-violetti tähtitrikoo. Se on Kameleont Designilta, muinoin kauan sitten tilattu pitkiä kalsareita ajatellen. Pitkätkin kalsongit siitä on tullut, mutta kangasta oli sopivasti vielä paitaa varten. Violetti resori on Kestovaippakaupasta. Ja napit Keinosen ompelustarvikeliikkeestä (vuoden toivottavasti ainoa kitsastellen siellä käynti on suoritettu. Samalla kierroksella on syytä napata mukaan nappien lisäksi myös ompelulankaa, sillä vierailu puotiin tehdään vain ehdottomaan tarpeeseen ja niin harvoin kuin mahdollista).

Tuo paitamalli on oikeastaan ihan kiva. Nyt kun siitä on tullut jo kaksi paitaa (ja jokusen voisi vielä rakennella jos kesällä käy niinkuin yleensä kesällä käy, että tekee mieli ommella vaikka mitä), se näyttää istuvan hyvin tenavaiselle, ei paina eikä purista, ja kangaslaarin kankaatkin näyttäisivät tuohon malliin istahtavan ihan mukavanlaisesti. Nappilista on hankala, vielä toisenkin kokeilun jälkeen. Mutta josko se siitä vielä... Kaavassa löytyy kokoja 128-senttisestä (jossa koossa nämä kaksi nyt tehtyä on rakennettu) aina 170-senttiseksi, joten syytä olisikin olla toimiva kaava :) Siitä voisi olla iloa vielä moneksi vuodeksi. Kun kankaat vaihtaa aikanaan sitten vaikka yksivärisiksi, saapi paidasta helposti isommankin ihmisen paidan näköisen (jos äiree oppii tekemään nappilistansa ilman itkua ja hammasten kiristystä).

Jatkamme kenties harjoituksia. Kyllä se syksykin varmaan sieltä joskus tulee (joskin viime päivien helleaallossa tuntuu siltä ettei tämä taida loppua koskaan), ja vielä tarvitaan pitkiäkin paitoja elämässä. Kiva, että niitä on nyt jokunen valmiina. Pitkistä paidoista alkoikin olla seuraavaksi pula.

Anjusha

Steinerpenaaliharjoituksia

Tenavainen on aloittamassa koulutaivaltaan syksyllä. Kouluun tutustuessa tuleva opettaja ohjasti ottamaan kouluun mukaan riittävän ison repun (kerhoreppuun eivät steinerkoulussa käytetyt isot vihot mahdu), sisäkengät, lampaantaljan (pepun alle, pulpetteja kun ei alaluokilla ole lainkaan ja toisinaan ollaan lattialla) ja penaalin, josta sai ohjeet kotiin joko itse ompelua tai tilaamista varten.

Täytyihän sitä ompelua kokeilla.
Lapsille tulee kouluun mehiläisvahaliidut, kahdenlaiset. Toiset ovat tavallisen värikynän näköisiä pyöreitä tikkumaisia, ja toiset taas pienen tulitikkurasian muotoisia palikkaliituja. Ja molemmille on syytä olla paikka, ja jokaisella tenavalla oma puuvillakankainen penaali. Ja kun jokaisella on vähän eri värinen penaali, ei penaalissa tarvitse olla nimeä ollenkaan, lapset tunnistavat omansa kun jokaisella on saman muotoinen, mutta erilainen.

Kyniähän (niitä virallisia) meillä ei kotona (vielä) olekaan, mutta lienee ne viisasta hankkia kotiinkin, että on sitten jotain, jolla tehdä läksyt, KUN se penaali kuitenkin unohtuu ottaa reppuun mukaan koulusta.

Ajatus penaalissa on siis olla kangasrulla, jossa on ompeleilla tehty rullan sisään kolosia liituja varten. Ja kiinni rulla rullaillaan naruilla, jotka ovat ommeltuina penaalin toiseen laitaan. Saapi opetella solmimisen ihmeellistä maailmaa rullaillessaan. 

Ohjeissa neuvottiin suosimaan yksivärisiä kankaita ommellessaan. HAH! Heti tuli välitön hinku saada tehdä NIIN kuviollisista kankaista kuin ikinä, erityisesti, kun suositusta ei oltu perusteltu mitenkään. Naapurin äitee osasi kyllä onneksi kertoa, että kyllä siellä kuviollisiakin kankaita on, erityisesti niissä tilattavissa valmiiksi ommelluissa versioissa, ja että yksivärinen sisäpuoli olisi siinä mielessä kätevä, että värikynien värit on helppo hahmottaa ja erottaa yksivärisestä taustasta. Perustelussa tuntui olevan sen verran järki, että kokeilin penaaliosastoa yksivärisellä sisäkankaalla, mutta ulkokankaaksi valikoitui kangaskaapista vain niitä kuviollisia versioita.

Eihän se yhden pussukan ompeleminen riittänyt mitenkään, piti saada kokeilla, kuinka malli toimii tuolla kankaalla, ja tuolla, ja tuollakin! Kolme pussukkaa ompelin Verttisen eskariaamupäivän aikana. Saapipahan valita mieleisensä sitten kouluun. 

Ajatus pussukoiden monessa määrässä oli myös, että jos niitä jokusen tekisi kesän aikana nuista kodin jäämistökankaista, voisi niitä lahjoittaa vaikkapa koululle myytäväksi sitten syksyllä, jos niitä jääpi yli. Tuo koulu kun on yksityiskoulu, ja varainhankintaa tehdään muun muassa nuiden penaaleiden avulla. Kotiin voisi siis jäädä yksi pussi kotiläksyjä varten, kouluun Verttiselle mennä toinen, ja sitten Kalle-kaverin äireen kanssa puhuttiin, että ehkä voisin tehdä Kallenkin penaalin, jos sellainen sujuu sopivasti. Ja näyttäisi tuo sujuvan. Täysin umpi-yksinkertaista suoran viivan ompelua, ei mitään temppuja eikä taikuutta.

Nyt sitten vaan kyniä tilaamaan, ja odottelemaan syksyn tuloa :)

Anjusha