Ihanat kesäpaidat ja kuinkas sitten kävikään? / Lovely summer shirts and whatever happened then?!

Kolmessa kuukaudessa ehtii tapahtua paljon. Yhden vaatekaapin sisällöllä on kauaskantoisia vaikutuksia, ja niistä olen kertonutkin jo aiemmin. Pyykin pesutarve vähenee, ei tarvitse stressata siitä, mitä laittaa päällensä, yksi asia elämässä on jotenkin edes hallussa kaiken yleisen kaaoksen keskellä. Jotenkin päällimmäiseksi tai tärkeimmäksi on ehkä kuitenkin jäänyt ajatus siitä, minkälaisen kuvan yhden ihmisen vaatekaappi antaa tästä maailmasta. Ja nyt ihan erityisesti, kun vaatekaapissa ei ole niinsanotusti "mitä sattuu" vaan jokaisen asusteen on valinnut itse ja tarkoituksella ja ajatuksella.

A lot of things manage to happen in a space of three months. The insides of one wardrobe have far and wide reverberations, and I've told you about those before. You don't need to do that much laundry, you don't need to stress of what to put on, and in the midst of all the other chaos in life there's one thing that's manageable. Somehow the most important lesson that I feel like I've learned is of the image a person's wardrobe gives of this world. Especially now that I've *chosen* every garment in my 33 rather than just having a closet full of randomness.

Jotain kertoo ihmisestä sekin, mistä vaatteet ovat tulleet, minkälaisessa kunnossa ne ovat (enkä tarkoita nyt pöllyisiä tai koirankarvaisia vaatteita, vaan niitä, jotka ovat kahden pesun jälkeen jo nyppyisiä ja venähtäneitä), kuka ne on valmistanut, ja moniko niitä on käyttänyt. Omassa päässä on viimeaikoina herännyt kysymys "Tällaisenko kuvan minä haluan antaa itsestäni yhteiskunnalle? Ihanko oikeasti?". Olenko ihan varma, että Henkkamaukan kahdessa pesussa nuhjaantunut vitosen spagettitoppi oli sittenkään maailmanrauhan kannalta ihan oikea ratkaisu?

Where your clothes come from, what shape they're in (and I'm not talking about dirt and dog hair but how weathered they look after a wash or two), who's made them, and how many have used them tells a story too. There's a question in my mind that's risen lately, of "Is this the kind of picture I want to give out to the society about myself? Is it really?" Am I dead certain that the strap top bought from H&M for a fiver and that has lost it's shape in two washes was really the right thing to be had?

Minä en jaksa seurata muotia, enkä innostu design-vaatteista. Iso osa vaatekaappini sisällöstä on joko kirppikseltä tai muilta saatuja. Ja ne, mitkä ovat kaupasta oikeaan hintaan hankittuja, ne ovat pitkälti vuosia ja taas vuosia olleetkin uskollisessa käytössä. Rahoilleen on toki siis saanut vastinetta, ainakin useimmiten. Enkä myöskään ostele alennuslaareista satapäin sellaista, mikä ei kiinnosta oikeasti yhtään, ja johon jäävät laput kiinni vuosikausiksi. Sellaisiakin ihmisiä on (kuulemma). Rahaa ei siis kulu vaatteisiin, juurikaan, eikä vaatekaappi pursua yli. Ja silti on perkaamisen paikka, kun vuodenaika vaihtuu ja on aika rakentaa kesävaatekaappi keväisen tilalle. Vaatteita on siis melkolailla tarpeeksi, ja niistä voi vielä valita. Olemme siis selvästi rikkauden puolella.

I can't be asked to follow fashion, and I'm not into design clothing. A great part of my wardrobe is either from a second hand shop or an already used gift from someone. And the ones that are shop-bought and with right money, have mostly served me for years. I've got my money's worth, at least in most cases. I also don't buy heaps from sale (like I've heard people do) and end up not liking the buys at all. So I don't really spend money on clothes, and my closet isn't filled to it's brim. But still there's room for pruning when the season changes to the next and it's time to build a summer capsule to replace the spring-y one. There's still plenty of clothes to choose from. I'm definitely on the richer side of things.

Tässä vähän tilastoa:
19 kappaletta 33:sta kesävaatekaappiin päätyneistä asusteista on joko saatu, kirppikseltä tai alennusmyynnistä. Näiden yhdeksäntoista toistaiseksi minulla kertynyt käyttöikä on siellä kolmisen vuoden paikkeilla noin keskimäärin.
Loppujen, normaalihintaisten kaupasta ostettujen vaatteiden keskiverto käyttöikä tähän asti on seitsemän vuoden mailla.
Kesävaatekaapin sisältö on muistinvaraisten laskelmieni mukaan tullut maksamaan 320€. Tästä puuttuu vielä työkassi ja kolmaskymmeneskolmas asuste, sillä niitä en ole vielä keksinyt (ja siksipä alla olevasta kuvastakin yksi ruutu on harmaana :)

Here are some statistics:
19 out of 33 garments and accessories chosen for the sumer capsule have either been given as gifts, or are from a sale, or a charity shop / flea market. The average age for these finds is in my wardrobe at around three years.
The ones I've bought from shops I've had for longer, for about 7-8 years.
If I remember the prices correctly (and I'm pretty good at remembering them) the summer capsule has all in all cost me 320€. The capsule is still missing one laptop bag and the 33rd item, for I'm having a hard time finding the last item, which is also why the last picture frame below is all grey :) 

Mutta nyt, kun vaatteita katselee, huomaa selvän alati toistuvan kuvion: halpa roskamuotikaupan puuvilla ei ole tarkoitettu kestämään yhtä kautta pidemmälle. Jokainen henkkamaukka-vila-prismaosaston ostos on ostohetkestä muuttanut muotoaan radikaalisti riippumatta siitä, oliko se kirppislöytö vai suoraan uutena kaupasta kotiin kannettu. Nyppyyntynyt, vanunut, saumat lähteneet kiertämään, ompeleet irtoavat. Järjestelmällisesti.
Ihastelin vielä eilen kesän teepaitavalikoimaa. Ihan suosikit parin vuoden takaiset kirppislöytöteepaidat (henkkamaukkaa ja vilaa) saivat heti paikan kesägarderoobista. Tämän aamun uusi katselmus ja kuvien ottaminen paidoista paljastikin paitojen todellisen laidan: kaula-aukot olivat lörpällään. Kahdessa paidassa pienet reiät. Kankaat painatuksineen aika köyhässä kunnossa, kainaloiden kohdalta vanunut ja virttynyt kangas. Sivusaumat kiertävät jokaisessa, ja painatus on vinossa yhdessä. Teepaidat ovat kaikki yhteensä maksaneet 7 lanttia. Ihan kuin olisin tullut huijatuksi. Hyvä seitseneuroinen on mennyt ihan harakoille, kun vaatteet eivät kestä. Noh, ovathan ne jo kolmatta vai neljättä kesää MINULLA, ja sitä ennen jollain toisella olleet. Eikä mistään kaupasta tietenkään saa seitsemällä eurolla neljää paitaa. Mutta jo vintille kiivenneen kevätgarderoobin kaksi teepaitaa ovat nekin kirppikseltä. Neljän, ja kuuden vuoden takaa. Euron hintaisia molemmat. Ihan umpi-priimakuntoisia ilman yhtään purkautunutta ommelta tai nyppyä. Ei teepaidan tarvitse mennä kesässä pilalle. Miksi ihmeessä on ihan okei, että kesäpaita saa mennä?
Alakuvassa keskellä oleva valkoinen teepaita on sitten ihan testausta vailla. Ostin sen Kuntomaailman kirppikseltä, johon sen olivat tuoneet pukeutumispalvelun naiset omasta puodistaan. Se saattaa olla jopa ihan käyttämätön. Mutta sen pitäisi (euron hinnastaan huolimatta) olla kaupasta, jossa tiedetään, mitä kannattaa laittaa päälle ja mitä ei. Paita tuntuu lupaavalta, napakan oloiselta ja hyvin muotoillulta. Ans kattoo kuinka sen käy.

Now that I look at the clothes, I sense a pattern: cheap trash-fashion cotton is not made to last longer than one season. Every single Vila-H&M-type buy has changed dramatically from the moment that it has been brought home regardless of whether it was bought from a shop or from a second hand place. They are twisting at seams, the prints have faded, they are stretched and worn-looking. All of them.
Yesterday I was admiring my t-shirt collection. I chose the favourite summer finds from second hand shops (originally from above mentioned Vila and H&M) to be the first things in my capsule. And then I looked at them again this morning: the bit where the head comes through is wonky. There are two little holes in them. The prints are quite worn and faded, the material itself twisted and wonky. The seams are all rolling. All in all they cost me 7€. It feels like I've been cheated. A good seven euros lost because the garments can't last. Well, I've had them for nearly three years, and before that somebody else has. And you can't walk into a shop and find four tops for seven euros. But I've got two tee shirts in my spring capsule, that are both from flea markets. 1€ each. I've had them for 4-6 years. And they're fine. A t-shirt doesn't have to be ruined in a summer. Why on earth would it be ok to do so?
The top on the lower picture, in the middle of the lowest row is to be tested. I bought it from Kuntomaailma's (the gym where I work) second hand night, some ladies who work as professional stylists had brought it along, and it might be no-one has used it before. Regardless of the fact that it cost only 1€ it should be from a place where people know what to put on and what not. The shirt feels sturdy and promising, well tailored. We're left to see what happens to it.

Kesän paitaosasto on siis tässä. Minusta alkaa näyttää epäilyttävästi siltä, että nuhjuuntuneet, vaikkakin ihanat, henkkamaukkakirppislöytöpaidat joutuvat vielä kesän aikana kerrassaan vaan vaihtoon väsyneisyytensä vuoksi (eikä vielä ole hipaistukaan tuotanto-olosuhteita, ihmisoikeuksia, halpakauppaa, puuvillan massatuotantoa tai sen tapaisia). On ehkä kaivettava kevätkaapin kuusenvihreät ja hyvät teepaidat esiin, tai lähdettävä etsimään jotain muuta ratkaisua ulos tästä pikamuodin kierteestä. Ja toivon hartaasti, että valkoinen teepaita lunastaa lupauksensa. Ja on otettava opiksi.

So the tops for the summer are here. I'm starting to feel like the worn-out, albeit lovely, t-shirts will have to go and be replaced at some point of the summer (and we haven't even touched the manufacturing processes, human rights, cheap fashion, cotton farming and so on). I might have to dig the spring capsule t-shirts back from the attic, or find another solution to this fast-fashion rubbish. And hope and pray the white tee delivers it's promises. And I'll have to learn.

Anjusha

Aivosolukonetsintää keskellä yötä.

Toisinaan iltalukemisen kanssa käy niin, että pitääkin jäädä pohdiskelemaan lukemaansa niin pitkäksi aikaa ja hartaasti, ettei sitten meinaa nukahtaa millään. Niin kävi tämän projektin kanssa.

Kirjakerhosta tuli tällainen kirja (aikas kiva muuten, kannattaa selailla iltalukemisiksi), ja sieltä jäi pohdituttamaan tuo lomalompsa, jonka ohje oli sekä kuvin että kirjaimin annettu. Kun vaikka kuinkapäin kääntelin kirjaa ja luin ja tavasin ohjetta, ei sillä ohjeella ja niillä kuvilla tullut mielestäni mitenkään sellaista lompuukia kuin piti. Niin että sitten piti testata tietysti käytännössä että jos tekisi niinkuin *omasta* mielestä olisi viisasta, tulisiko sitten sellainen kuin kuvassa näkyy.

Tuli. 

Tämä on toki versio yksi, ja jo täytetty kaikensorttisilla korteilla ja lappusilla, joten muotopuolelta se näyttää, mutta siitä tuli *juuri* sellainen kuin kirjan kuvissa. 

Se on ihana, ja mukavasti myös oma. Nyt kun se näyttää samalta kuin kirjan kuvissa, mutta ei ole tehty kirjan ohjeella, se on ikäänkuin oma ohje :) Koska jos se olisi tehty kirjan ohjeella, tuo roikutuslenkki olisi nyt nurinpäin. Lisäksi se sojottaisi pussukan sisään nurinpäin sen sijaan että se tulisi pussista ulos oikeinpäin. Samoin pussukan alasauman pitäisi olla yläsauma ja ohjeenkokoisella vetskarilla toimiminen (ainakin saumavaroja modaamatta) aiheuttaisi parin sentin koloset molempiin pussukan reunoihin. Vielä olisi sekin, että jos ohjekuvan perusteella olisi ommellut, olisi ommellut vetskarin lukkoon suoran ompeleen ja sauman väliin ja pussin ikuisiksi ajoiksi nurinniskoin. 

Mutta se oli erinomaisen hauska projekti, ja osoitti, että omissa aivoissa on vielä jonkin sortin liikettä ihan vaikka keskellä yötä! 

Pitänee tunnustaa, että vetoketjutilaus on tehty Kangasalle. Tämä oli nimittäin ihan melkein viimeinen lyhykäinen vetoketju mitä talosta löytyi. Vaaleanpunainen lenksunauha on Tiimarilöytö parin vuoden takaa, pitsi on käsintehty ja jostain perintöliinasta, joka oli jo liian reikäinen pöytäkäyttöön, ja sininen kangas kirppistyynyliinaa.

Näitä minä haluan lisää. Kaikissa sateenkaaren väreissä!

-Anjusha

Koti kärkitossuille

Puotiinkin on saatu jälleen jotain uutta ja valmista. Jo pitkään on ollut ajatuksissa rakentaa säilytyspusseja erilaisille tossuille. Pikkuisille puolitossuille (päkiätossuille ja nykytanssin tossuille) onkin oikein toimiva pussimalli olemassa, mutta isompien tossujen, erityisesti kärkitossujen, säilytykseen on pitänyt suunnitella jotain toimivaa jo hyvän aikaa.

Eilisiltana oli viimein sopiva kolonen ajatuksen viimeistelyyn. Tossupussin kriteerinä oli ehdottoman hyvä tuuletus, jonkinlainen personoimisen mahdollisuus (siis että jos viidellä tytöllä samassa ryhmässä on samanlainen pussi, erottaa Millan pussin Liisan pussista, vaikka ne olisivat lähtökohtaisesti olleet identtiset), lähituotanto, ja mahdollisesti, jos niikseen kävisi, kierrätys.

Pink*Pixie-kärkitossupussit on rakennettu valoverhokankaasta, joka on kierrätettyä. Vanha käytöstä poistettu verho saa uuden elämän, ja uuden kankaan turhaan valmistus voidaan välttää. Näinollen myös täysin identtisiä pusseja on vain vähän, ja mallisto muuttuu aavistuksen aina käytössä olevan pohjakankaan mukaan. 

Kangas toimii ihanteellisesti kärkitossujen kanssa, sillä tossuille on ehdottoman tärkeää hyvä ilmanvaihto ja kuivuminen käytön jälkeen. Valoverhokangas ei kerää itseensä kosteutta, vaan päästää tossujen käytön jälkeisen kosteuden pois kankaan kolosista. Tossupussin malli taas on yksinkertaisuudessaan helppokäyttöinen ja kaunis, satiininauhalla suljettava ja tanssitunnin ajaksi vaikka naulakkoon ripustettava. 

Pussin keskellä etupuolella on puuvillakankaasta ommeltu merkki, johon voi halutessaan kirjailla, painaa, tai liimata oman tunnuksensa pussilleen. Aika ihana voisi olla kaunokirjaimin kirjottu oma nimi, tai kangasväreillä painettu "tossupussi"-teksti. Myös tarrat pysyvät melko hyvin kiinni puuvillaisessa kankaassa, jolloin pussin personointi on helppoa ja kaikkien toteutettavissa.

(Ja lisäbonuksena, jos kärkitossuaika on elämässä jo ohimennyttä aikaa, mutta baletti säilyy elämässä tärkeänä, on pussilla toinenkin mahdollinen funktio. Pussin voi ottaa käyttöön kauppamatkojen kestohedelmäpussiksi. Puuvillamerkkiin on hyvä liimata omenoiden tai mandariinien punnitustarra, kassalla näkee selvästi, mitä pussissa on sisällä, muoviset, rapisevat hedelmäpussit saa jättää kauppaan, ja pikkuiset, tanssivat ballerinat muistuttavat siitä, kuinka tärkeää on elää vitamiinipitoista, liikkuvaa, ja taiteista nautiskelevaa elämää, vaikka tossuilu olisikin ehkä historiaa.)

-Anjusha

Uudelleenmuodistus

Verttisen vaatelaatikon penkaus tuotti reikiintyneen lopputuloksen. Neljä pitkähihaista trikoopaitaa olivat kaikki reikäisiä kyynärpäistään. Ne mahtuvat vielä kokonsa puolesta, ja arvatenkin ovat olleet suosikkipaitoja, kun ovat rikkinäisiksi asti ehtineet. Jostain syystä meillä housunpolvet ja paitojen kyynärpäät ovat niitä, jotka ensimmäisenä antavat periksi käytössä.

Monet Verttisen pitkistä paidoista ovat sellaisia, jotka ulospäin näyttävät siltä, kuin olisi teepaita ja pitkä paita päällekäin. Minä ajattelin vähän leikkaa-liimaa-askarrella, ja toivoin sillä pelastavani edes jonkun paidan varmalta lumpputuomiolta.

Tässä on lopputuloksena suosikki-Bamsepaidan hihat leikattu teepaitapituisiksi, ja niihin liitetty vanhasta Me&I-teepaidasta massunkohdalta leikatut itserakennetut hihat. 

Ja tässä Myllymuksujen bambupaita, johon on yhdistetty kirppikseltä löydetystä Lindexin paidasta massunkohdalta leikatut hihat. Hauska yksityiskohta on, että tällainen raitapaita löytyi ensi kerran 86-senttisenä kirppikseltä Verttisen ollessa pieni. Se oli pieneksijäämiseen asti käytössä, ja juuri kun se jatkoi matkaansa seuraavalle käyttäjälleen, löytyi Riihimäeltä kirppikseltä tismalleen samanlainen paita 116-senttisenä. Nyt kun siitä on hihat rikki, sai paidan keskeltä vielä kolmanteen raitapaitaan uuden käyttöerän, joten suosikkiraitakuosi jatkaa vielä eloaan meillä, ehkä neljättä vuotta :)

Kun hihat kohdisti leikatessaan niin, että ranteenkohta tuli paidan alareunaan, sai valmiiksi päärmätyt hihansuut ilman, että tarvitsi vaihtaa saumuriin päällitikkausasetuksia :) Hihoihin sai "kaavan" poisleikatuista rikkinäisistä hihoista. Lisäsin hihoihin pituutta molemmissa paidoissa muutaman sentin, kun paidat ovat jo olleet vuoden käytössä. Lisäpituudella voi saada muutaman kuukauden lisäkäyttöaikaa, ennenkuin paita jää liian pieneksi.

"Hei, tuohan on uusi paita!" -hihkaisi Verttinen pupupaidan uuden olemuksen nähdessään. Sepäs tässä hauskinta onkin. Suosikkipaidasta saa vielä Uuden Paidan, sen sijaan, että sen tie kävisi lumppukeräykseen rikkinäisenä. Bambupaita kelpaa kuulemma myös käyttöön uudennäköisenä. Leikattuna on vielä kaksi tuunauspaitaa, niihin kun kiinnittää uudet hihat, on syksyä varten tuunattu neljästä rikkinäisestä paidasta neljä uutta paitaa, vaatelaatikosta on poistunut koko rikkinäisten paitojen kavalkadi,  ja muutaman vähälle käytölle jääneen teepaidan on saanut myös erinomaiseen käyttöön hihoina. Ensiluokkaista.

-Anjusha

Tekeminen se ei lakkaa.

Joskus on päiväkausia, ettei saa mitään valmista aikaiseksi. Kädet on täynnänsä projektia toisensa perään, mutta joko eteneminen on hidasta, tai kärsivällisyys on lopussa, tai on niin hinku saada kaikista projekteista valmiita ettei saakaan mistään.

Töihin on ollut saatava valmista. Viisi vaippaa on valmiina, suurinpiirtein tämännäköisiä niistä tulee:

Nämä viisi valmista kuuluvat  Kestovaippakaupalle. Raitakuosi taitaa olla viikon teema, sillä joka pöksyssä on ollut raitoja; tässä turkooseja, muissa vihreitä ja oranssi-ruskeita. Samalla on tullut valmiiksi testierä pesulappuja, joista kyllä tulee aika herkullisen värikkäitä, erityisesti nuista raitakankaista :)

Omaan puotiin askartelin eilen illalla jotain, joka on loistanut poissaolollaan viimeiset kaksikymmentä vuotta. Ajatus askarruksesta syntyi jo kauan ennen Tanssiinan hankkimisen päätöstä, ja nyt se on viimein saanut jonkinlaisen näkyvän muodon:

Pieni on projekti, mutta veikkaisin, että jokseenkin tarpeellinen. 

Nimittäin käärin kokoon balettitossujen kuminauhojen ompelua varten neulan ja valmiiksi leikatut langat pieneen pakettiin.

Usein käy niin, että kun balettitossuja tullaan puodista ostamaan, on hankkija juuri matkalla balettitunnille. Siis että aikaa on noin vartin verran, tai korkeintaan puoli tuntia, ennen kuin tossut pitäisi olla jo käytössä. 

Baletin pehmeissä tossuissa on mukava käsityöllinen yksityiskohta: pitkälti jokaisen parin jokainen tossu on itse ommeltava käsityönä omaan jalkaan soveltuvaksi. Jalan päälle tulee kuminauhat, jotka ovat takareunoistaan kiinni tossussa, mutta etureunat, siis yhteensä neljä kuminauhanpäätä, ommellaan sopivalle kireydelle tossuun, jotta tossu istuu hyvin jalkaan.

Ja jos tossut hakee juuri ennen tunnillemenoa, jäävän kuminauhat ensimmäiseksi tunniksi auki, eikä tossu istu hyvin (ja sitäpaitsi irtonaisiin kuminauhoihin kompastuu viimeistään viiden minuutin kohdalla).

Niimpä puodista saa nyt hankkia matkaansa valmiin paketin, joka sisältää kaikki tossunnauhoittamisen välineet, jopa valmiiksi sopivan pituisiksi pätkityt langat (jottei tarvitse omistaa saksia).

Pilkoin saunankiukaan sytytystä varten säästetyn pahvilaatikonkannen pieniksi paloiksi, teippasin siihen (kirppikseltä ostetulla) teipillä neulan kiinni, pätkin vaaleanpunaisen ompelulangan neljään sopivanpituiseen pätkään, kietaisin langat neulapahvin ympärille, ja päällystin koko komeuden keväällä Yliopiston kirjaston poistomyynnistä ostamani vanhan kirjan sivuilla, ja kietaisin ympärille jämänyssäkästä sukkalankaa solmuun.

Vasta puolivälissä projektia huomasin, että silputtava kirja on painettu vuonna 1916, eli se on vanhempi kuin itsenäinen Suomi. Kirja maksoi 50 senttiä, ja ostin sen juurikin askartelumateriaaliksi hienosti kellastuneiden sivujen takia. Mutta kun huomasin painovuoden, teki melkein pahaa silputa niin vanhaa tekstiä! Aika hieno kokoelma nuista silti syntyi, ihan ovat jopa esteettisiksi muodostuneita, ainakin omaan silmään. Kaikki pakkausmateriaali on uudelleenkäytettyä ja poltettavaa/kierrätettävää, eli ylimääräistä jätettä on yritetty väistää mahdollisuuksien mukaan.

Toivoa sopii, että nuista on hyötyä kiireisille tossunhankkijoille. Meillä kotosalla eilinen projekti sai aikaan ensimmäiset jouluvalmistelut: Verttisen mielestä paketit näyttivät ihan joulukalenterilta, ja äireen askarrellessa otti poikanenkin leikkikeittiöstään kipon, täytti sen puupalikoilla, ja kertoi tehneensä minulle joulukalenterin. Jokaiselle päivälle on oma palikkansa. Nyt sopii siis joulunkin tulla :)

Omalla puuhastelurintamalla kaikki onkin sitten kesken. Novitan Veltto-eläimeltä puuttuvat vielä etujalat, Baktus-huivi on viittä vaille valmis (tosin sopivaa käyttökeliä saa varmaan vielä odotella hetken), ja toissapäivänä löytynyt isoäidinneliökätkö muuttaa muutaman neliön päivävauhtia muotoaan pikkuiseksi kassiksi. Mutta josko ne tässä etenisivät, hitaasti mutta varmanoloisesti...

Nämä hitaasti pimenevät illat vain saavat minut haluamaan aloittaa kaikenlaista uutta :)

-Anjusha

Kukkaunelmia

Näin kesäaikaan on mukava saada nautiskella kukkasista. Pihassa rehottavat päivänkakkarat ja ihanaiset pienet apilat, kynsissäkin on koristuksina pieniä valkoisia kukkaisia. Tämän päivän kuvissa on vain kukkia, vaikka sitten Mummon syntymäpäivän kunniaksi :)

Kävimme Verttisen kanssa kirppiksellä toissapäivänä. Oli mahtaa löytöpäivä, saimme pojjaalle kassillisen seuraavan koon vaatteita (jotka siis vielä putoavat päältä, mutta syksyn tullen varmaan jo ovat sopivampia), ja itselleni löysin tämän:

Puolella eurolla pikkuinen joustofroteetoppi. Tuo ruskea on oikeasti vaalea hiekanruskea, kuva nyt hiukan hämää. Toppi on senverran lyhyt, etten sitä sellaisenaan pidä, mutta tuo kangas oli aivan valtavan suloinen. Siitähän voi rakentaa vielä vaikka mitä! Keksisi vaan että mitä se vaikka mitä on... Laitoin tuohon nyt kuvan ajateltavaksi, tästä sitä on mukava katsella muuallakin kuin kotosalla.

Valmistakin tulee. Pinkkikukallinen kukkaro hienoine kehyksineen on nyt valmis. Äitee tilasi siitä itselleen omanlaisensa version, kun kehykset olivat juuri oikeanlaiset hänen tarpeilleen. Tarvitsee siis tilata niitä lisää. Onneksi Jujukerhon paketissa luki pienellä "Sinelli"- sieltähän nuita samaisia kehyksiä löytyi. Voisin samalla tilata muutaman itselleni, ihan vaan kokeillakseni jotain muutakin kuin kesäkukkia!

Kukkaron kukkakangas on löytö paikallisen kangaskaupan tilkkutyökangasvakasta. Se oli niin houkuttelevan pinkki kaikessa tyttöydessään, että se hankkiutui meille kotiin puolisen vuotta sitten. Samasta kankaasta on tehty myös Puotiin tossupusseja, nekin ovat söpöisiä.

Kehykset kiinnitin limenvihreällä nelinkertaisella perusompelulangalla. Ompeluhomma oli yllättävän yksinkertaista, ja lopputulos tukeva.

Sisäkankaaksi lisäsin kukkasia myöskin. Merjan tilkkukopasta löysin aikanaan ihanaisen mummulakankaan, josta on jo tehty paljon muutakin pientä, muunmuassa Tanssiinan ensimmäinen mappikansio on tuolla päällystetty. Siitä tulee hyvä mieli jo katsellessa.

Nyt on aika lähteä työhommiin laskemaan inventaarion viimeiset laskut, ja kirmata sitten kukikkaan kukkaron kanssa Mummon syntymäpäiville.

Tuoksuvaista päivää!

-anjusha