Paluu sukkaosastolle

Inventaario lankakopassa etenee. Eskon reissusukkien jäämistölangoista, sekä yhdestä ylimääräisestä täydestä kerästä samaista Dropsin Delight -lankaa (joka on saatu ilman edestä Poppeli-kaupasta) syntyi uusi jäsen omaan sukkakoppaan.

Uusi kerä näytti perin pinkiltä kun täyttä kerää katseli, mutta lopputuloshan oli selvästi violettivoittoinen. Ihan hyvä niin, minua hieman hirvitti ajatus ihan vauvanvaaleanpunaisista sukista.

Malli näissä on ihan omasta päästä, ja lähti liikkeelle pitkälti siitä, että pinkikäs kerä oli saatava loppuun. Ajattelin ja laskeskelin, että yksi kerä ei ehkä IHAN riittäisi, mutta jos mukaan laittaisi jokusen raidan ja kantapäät tekisi eri väristä, saisi punaisen kulumaan loppuun, ja vähän käyttöön vihreää ja ruskeaakin. 

Ruskea kuluikin ihan pikkunyssäkkää vaille loppuun, kuin myös pinkikäs. Vihreää oli jäänyt enemmän aiemmista sukista, joten sitä jäi vielä pienen ihmisen sukkien verran. Pinkikkään kanssa oli jopa jännityselementti, saako kerän riittämään loppuun asti, mutta onneksi lanka riitti. Olisipa ollut ikävä projekti yrittää päästä eroon langasta, ja päätyä hankkimaan vielä uusi kerä samaa lankaa koska väri ei sittenkään olisi riittänyt. 

Kivat sukat. Ne tulivat täyttämään aukkoa vanhojen Väinämöis-sukkien tilalla, ne kun olivat niin reikäiset, että kolmen yhtäaikaisen varpaan pilkotus sukan sisältä ei ollut pienin reikä. Ne pääsivät siis heti jalkaan, kesken ensiviikkoisen Popparikeikan stemmatreenien. Erityisesti tykkään tuosta uudesta aloitustavasta, että käännetään sukan vartta ja tehdään kerros nurjia ylälaidaksi. Siitä tulee nätti ja puristamaton, ja yllättävän hyvin pysyy paikoillaankin se, eikä valu paljasta tassua pitkin alas, kuten olettaa saattaisi.

Mitäs sitten neulottaisi?

-Anjusha

Auringonvärisiä autoja

Kevät on tainnut saapua tähänkin tönöön. Teki mieli ommella. Ihmeellistä :)

Teimmä Siksaksis -Hennin kanssa vaihtarin vapun aikaan. Verttiselle pieneksi jääneet pitkät kalsarit (ne punaiset robottiset, en oikein tiedä mihin ovat karanneet tähtikalsongit, ne ovat jossain hukan teillä) päätyivät Hennin pojjaalle ensi talvea odottelemaan, ja Hennin varastoista taas meille päätyi hauskoja keltamustia paitakankaita. Pitkiä teepaitoja Verttisellä saisi kyllä muutama enemmän ollakin, joten tällainen tuli rakennettua perjantaiaamun kunniaksi:

Kaava on sama Ottobre Designin kuin Lukelintupaidassa, samalla koollakin uskalsin vielä tehdä (122cm). Paidoissa on jotain rauhoittavaa. Muistan, kun lapsena ymmärsin paidanompelun lainalaisuudet. Olen ehkä ollut neljännellä luokalla, kun huomasin ensi kerran, että joka kerta kun ompelee paitaa, työjärjestys pysyy samanlaisena, paidan mallista riippumatta. Jokin pieni yksityiskohta voi olla eri lailla, mutta periaate on aina sama. Maailmassa on jotain pysyvää :)

Autokankaasta jäi vielä pieniä paloja, ja heti tuli mieleen eräs pieni, ihan vasta pari päivää sitten syntynyt prinssinen, jota voisi muistaa kesäpipolla ja tumppusilla.

Mukavalta tuntuu käyttää kangas loppuun. Ikäänkuin olisi suorittanut jotain tärkeää. Olen löytänyt itsestäni myös piirteen, joka on varmaan aina ollut olemassa, mutta sitä en ole huomannut ennenkuin ryhdyin siivoamaan kangaskaappia talvella. Panttaan kankaita mielipuolisesti. Saatan ostaa kankaan jotain tarkoitusta varten, mutta tarkoitus saattaa muuttua moneen kertaan matkalla, kun huomaan, etten leikkaakaan kangasta, vaan varastoin sen kangaskaappiin. Kankaiden on syytä marinoitua kaapissa ainakin vuoden, parin verran, ennenkuin niihin uskaltaa koskea. Leikkaamattoman, uuden kankaan pyhyys on jotain aika suurta. Samalla huomaan, että minusta on hurjan hauskaa tehdä pieniä projekteja toisten ihmisten ylijäämätilkuista. Niissä ei ole samaa pyhyyttä ja koskemattomuutta, ja niitä voi ryhtyä käyttämään hyvällä omatunnolla vaikka saman tien. Niinkuin vaikka näitä keltamustia kankaita. Niistä oli jo tullut yksi paita edellisessä kodissaan, ja ne olivat ylijäämää, josta ei enää jaksettu puurtaa toista samanlaista paitaa, joten ne pääsivät leikkuuseen ja käyttöön kahdessa päivässä. Hämmästyttävää.

Vaan olipas hauska ommella paita. Taidan ommella toisenkin. Vielä on kankaita kaapissa (hyvin marinoituneita sellaisia).

Anjusha

Viikko 6 projektissa 333

Laskeskelin tuossa huvikseni, että alan olla pikkuhiljaa puolivälissä kevätkautta tässä vaatekaappiprojektissa. Nopeasti menee aika.

Valituista kolmestakymmenestä kolmesta on vain yksi käyttämättä - kumpparit. Ne ovat vielä vintillä, mutta näyttää siltä, että pikkuhiljaa niitäkin pääsee käyttämään, kun pakkasta ei enää ole kuin ennen yhdeksää aamulla.

Vaatteiden valitseminen on käynyt helpommaksi. Kertaakaan ei ole käynyt niin, ettei olisi oikeasti mitään päällepantavaa (siis että kaikki vaatteet olisivat yhtäaikaa pyykissä), eikä sellaista oloakaan ole ollut (tietäähän sen, kun katsoo täyttä kaappia/cd-hyllyä/kirjahyllyä/mitä vaan hyllyä ja toteaa ettei meillä ole *MITÄÄN* päällepantavaa/musiikkia/luettavaa/mitään). Voi pitkälti vetäistä kaapista minkä tahansa yhdistelmän, ja kehdata lähteä se päällä ulos kodista. Aina on löytynyt leggarit, paita ja toinenkin, ja hame tai tunika, jonka vetäistä ylleen. Lisäksi tuon Verttisen kanssa meillä on aina aamuisin kisa siitä, kummalla on vaatteet ensimmäisenä päällä, joten sitä miettimisaikaakaan ei ole kovin runsaasti. Ja olen huomannut aika usein voittavani kisan, vaikka Verttisen päivävaatteet on lajiteltuna valmiiksi sen eteen lattialle, ja minä aloitan tyhjältä pöydältä ja valitsen pukiessani.

Hämmästyttävintä vaatekaappiprojektissa on kuitenkin se, kuinka se on vaikuttanut elämään. Ei siihen, mitä vaatteita valitaan päälle tai siihen, onko talvitakista pudonnut nappi (On. Siitä on pudonnut, ja se pitäisi korjata). Vaan kirjahyllyn siivoamiseen. Lehtiroskien lajittelemiseen. Kirppiskansion täyttymiseen. Siihen, että alan oikeasti kiinnostua siitä, miten tätä pientä tanssipuotia olisi syytä johtaa. Siis JOHTAA. MINUN. Järkyttävää.

Ja ne kaikki liittyvät toisiinsa, ja ne kaikki liittyvät tähän pieneen vaatekaappiprojektiin. Keskittymällä yhteen pieneen asiaan kerrallaan, kunnolla keskittymällä, voi saada aikaan tilaa. Ihan itse ja omin voimin. Ja sen tilan saatuaan ymmärtää kuinka paljon helpommaksi käy avarasta tilasta vastuun ottaminen. Avaran tilan siivoaminen tiskistä, pyykistä, roinasta ja mainoksista on huomattavasti paljon helpompaa kuin täyteen ahdetun tilan. Ja tila on oletettavasti samankaltaista, on se sitten henkistä tai fyysistä tilaa. Samaa tilaa siis kalenterissa oleva tila, kirjahyllyssä oleva tila ja puodin rekeissä oleva tila, pään sisällä oleva oman ajan tila ja armaiden kanssa yhdessä vietetty aika-tila.

Palatakseni vaatekaapille, kävin jo kurkkaamassa vintistä kesävaatteita vähän niinkuin valmistautuakseni. Vein sinne viimeisiä talvisia pesusta (sellaisia, jotka eivät kuulu tähän projektiin) ja vaihdoin kesäiset vakuumipussista pois odottelemaan seuraavaa kuusiviikkoiskautta. Hankin jotakuinkin viikko sitten projekti 333:n kehittelijän Courtney Carverin pikaminikurssin projektiin valmistautumisesta sähköpostiini. Ajattelin, että kun tähän ensimmäiseen kauteen valmistauduin puolessa vuorokaudessa ja olin tasan valmis, antaisin kesäkaudelle siirtymiselle aikaa ja energiaa, valmistautuisin kunnolla ja rauhassa ilman hoppua ja hyvissä ajoin. Kovasti olen pitänyt kurssista. Se saapui yhtenä folderina sähköpostiin, ja sieltä sen koneelle ladattua on voinut käydä kurssia yksi aihe kerrallaan läpi omaan tahtiin. Kurssi myös jää koneelle, joten siihen voi palata aina uuden kauden alkaessa halutessaan.
Kesävaatteita on siis päässyt miettimään jo hyvissä ajoin. Huomasin kurkatessani, että tuon kesävaatekaapin rakentaminen näyttäisi olevan huisisti paljon helpompaa kuin kevään kasaaminen. Puolen tunnin penkaamisella olen aikalailla saanut kasaan kesäisen 33:n kimarani, eikä se ottanut edes koville. Vielä on toki kuusi viikkoa aikaa uuden kauden alkuun, joten listan tekemisellä ei ollut minkäänlaista painetta valmistuakaan, jolloin valintakin varmaan helpottui. Mutta kivalta näyttää nyt jo tuo kesäkausi, ihan suosikkihommia siellä odottelee käyttöä :)

Mitä tulee tähän kevätkauteen ja sen vaatteisiin, olen huomannut, että kolmessakymmenessä kolmessakin on mahdollista löytää suosikkeja. Ja suosikkien löytäminen on varmaan ihan tärkeääkin, sellaisen jatkuvuuden ja garderoobin viimeistelyn kannalta. Sitä huomaa selkeämmin, millaiset vaatteet tuntuvat mukavammilta päällä, mitkä sopivat kaikkien muiden vaatteiden kanssa yhdisteltäviksi ja mitkä ovat niitä haasteellisempia kappaleita, mitkä kestävät oikeasti käyttöä ja mitkä ovat parissa pesussa jo ihan nukkaisia ja riutuneita.

Ja jos jotain kaipailisi (nyt näyttäisi kesäkaappi tulevan ihan sopivaksi jo niillä vaatteilla ja varusteilla, mitä on edellisiltä kesiltä olemassa), niin voisi haaveilla jostain monikäyttömekosta. Niinkuin vaikka tällaisesta;

Tämä löytyi Merja-kaverin lehdestä, ja siitä oli heti otettava kuva. Mutta ihan välittömästi en sellaista lähde ostamaan, satasen verran rahaa kun on KOLMASOSA mun koko vaatekaapin sisuksesta. Tällaista on kuitenkin hyvä pohtia. Ehkä joskus voi harkita jotain moisenlaista. Tai voi hakea inspiraatiota ja tehdä itse.

Siihen asti,

Anjusha

Reissuun valmis sukkaperhe

Perheen viimeisetkin reissusukat on saatu valmiiksi.

Lankana näissä on Dropsin Delight. Arvelen jo etukäteen (ja manailen), että tämä on varmastikin sitä sarjaa lanka joka kertää sen perinteisen kuusi viikkoa käytössä ja on sitten poikki päkiän alta. Siinä on kyllä keinokuitua mukana, mutta koska lanka ei ole järin tiukkakierteistä, ennemminkin hahtuvaisen tuntuista, sen kestävyysodotukset eivät ole järin korkealla :(

Ensimmäinen sukka on valmistunut varmaan jo lähemmäs kolmisen-nelisen vuotta sitten, ja jäänyt UFO-koppaan lojumaan. Muistelen, että reunan palmikot olivat niin haasteelliset ensimmäistä sukkaa tehdessä (tämä oli ensimmäinen palmikkoprojektini ikinä) ettei kiinnostanut aloittaakaan toista sukkaa. Vaan nyt kun piti saada pikaiseen sukkapari tulevaan Englanninreissuun mukaan, ja näistä oli toinen jo valmiina, ajattelin antaa sukille vielä mahdollisuuden. Ja helppohan tuo palmikko olikin, sujahti käsistä valmiiksi niin ettei oikein huomannutkaan.

Ja tuo yläreuna oli myös ihan uusi tuttavuus. Siis että tehdään kaksinkertainen laita sukalle. Oikeastaan siitä tuli hieno ja hauska. Hyödyllinen uusi oppi - ei aina tarvitse laittaa joustinneuletta reunaan.

Ja nyt kun on päästy sukkien makuun, olisi syytä saada lisää sukkia perheelle - kaikkien laatikoissa on ainakin kahdet sukat, jotka ansaitsisivat jo ikuisen levon ja uuden parin tilalleen. Minulla on kahdet ehjät, Eskosella myös, Vertillä jokunen enempi, mutta sillä pitää vaihtuvuutta ollakin, kun se pitää sukkia yölläkin :) Tällaisessa suurkäyttöperheessä kahdella villasukkaparilla ei pärjää. Hyvä olisi olla neljät tai viidet, joita voi kierrättää käytössä. Silloin yksittäinen parikin kestäisi pidempään eikä joutuisi liialle rasitukselle.

Nyt siis uusien sukkaprojektejen kimppuun, vielä on hommaa.

Anjusha

Reissusukat, part 2

Kotona odotetaan kolmenlaista; tällä viikolla olevia serkkulapsen synttäreitä, parin viikon päästä tapahtuvaa Englanninmatkaa ja heti sen jälkeen alkavaa kylppäriremonttia.

Reissua varten olen (itselleni) luvannut tehdä koko perheelle villasukat, jotka saa sitten koneeseen noustuaan vetäistä jalkaan. Jos on purkkaa ja villasukat, on pitkälti ajateltu kaikkea.

Verttisen sukat valmistuivat lankakopan uumenista löytyneistä langoista jo pari viikkoa sitten, ja eilen illalla valmistuivat omat sukat.

Nämä ovat Austermannin Step-lankaa. Sitä on jäänyt käyttämätön iso kerä jäljelle kun tein joskus Verttisen vauva-aikana sille villapaitaa tuosta langasta. Olin jo aika kyllästynyt tuohon samaan sävyyn, siitä kun on tehty vaikka mitä, mutta sukkiin, yksinään käytettynä, se sopikin vielä ihan kivasti.

Sukkien malli on kirjakerhosta aikanaan tulleesta sukkakirjasta - ihan todella yksinkertainen, mutta jotenkin pirteä silti. Spiraalimaisesti kulkevat nurjat silmukat sai kiertämään spiraalia ihan ilman ajattelemista, kun poisti tasalukuisesta silmukkamäärästä yhden. Viisi oikein ja yksi nurin, ja valmista tulee.

Vähän kenkuttaa, ettei sukkia voi nyt sitten laittaa samantien käyttöön. Kaapissa kun ei ole yksiäkään ehjiä ohkaisia villasukkia. Kahdet paksut ehjät on, mutta näiden käyttöä saa nyt odottaa sitten vielä pari viikkoa. 

Vielä puuttuu Eskoselle sukat. Tai sukKA. Nelisen vuotta sitten olen aloittanut elämäni ensimmäisen palmikkosukan, tehnyt yhden valmiiksi ja jättänyt projektin sikseen. Eilen, näiden valmistuttua, otin asiakseni saada sen toisenkin jalkaan asti. Toivottavasti sen nyt ehtii, onhan tässä vielä kaksi ja puoli viikkoa aikaa :)

Anjusha

Kolmannen viikon ajatuksia projektista 333

Kävin eilissäiltana läpi vaatekaapin 33 kappaletta alkuperäisen kirjoitetun valintalistan kanssa ja tuunasin listaa hieman.

Totesin, että alunperin valitsemani Kimperihame onkin tuntunut viime aikoina kaksinkerroin käännetyn resorivyötärönsä ansiosta vähän turhan paksulta massun ympärillä, ja löysin pyykin joukosta alunperin listaamatta jääneen mustan samanpituisen hameen, joka on tuntunut ihanalta pitää yllä. Joten kampesin Kimperin hameen (joka on ollut minulla hyvässä käytössä ja nautittavissa viimeiset nelisen vuotta) kirppikselle ja vaihdoin tilalle mustan, ehkä jopa vielä useamman asian kanssa yhdisteltävän hameen.

Kevätkengistä olen myös toistaiseksi joutunut luopumaan. Jos on -24 astetta ulkona, ei riitä monetkaan villasukat vuorittomien kenkien alla pitämään lämpöä jaloissa. Ja kun omat talvikengät laitettiin armotta roskiin kymmenen vuoden käytön jälkeen kun saappaista ei enää saanut vetoketjuja toimimaan ja lestikin oli jo aika nuljahtanut, ei minulla oikein ole talvikenkiä tarjolla. Onneksi tuolle jälkikasvulle oli ostettu seuraavaa talvea varten lämpimät ja vedenkestävät talvikengät, jotka on mulle ihan sopivat, joten sovittiin Verttisen kanssa että saan niitä lainata kunnes tulee tarpeeksi lämmin vaihtaa kevätkenkiin :)

Karakteerikengät olin jättänyt ihan varmuuden vuoksi, jos sattu tulemaan juhlapäiviä kolmen kuun aikana. Kun niitä ei mistään maagillisesti ilmaantunutkaan kolmen ensimmäisen viikon aikana, ajattelin poistaa nekin vintille odottamaan kesää, jolloin niille tulee oikeasti käyttöä, ja vaihtaa tilalle vähän pienemmän kassivaihtoehdon, mustan pikkuisen olkalaukun, jolle olisi jo ollut käyttöä monta kertaa muttei sitä ole voinut valita.

Tein samalla vähän tilastoa käyttövaatteistani. Kallein yksittäinen hankinta on ollut harmaa villakangastakki, joka maksoi 60€ mutta joka on nyt neljättä talvea (vai viidettä?!) käytössä. Muualta saadut vaatteet ovat toki ilmaisina niitä halvimpia, ja joukossa on jokunenkin kirppislöytö ja alennuslaarihalpistus, jotka pudottavat 33:n kokonaishintaa 315€:n paikkeille.

Muualta saatuja vaatteita/tarvikkeita kolmestakymmenestäkolmesta on kahdeksan. Kirppislöytöjä 4, itsetehtyjä kaksi ja uutena itselle ostettuja 18. Kaikenkaikkiaan uutena kaupasta hankitut ja käytettynä saadut/löydetyt/hankitut ovat esillä aika tasavertaisesti, suhteella 18 - 14. Oho, siitähän puuttuu yksi. Mihin lienee joutunut matkalla :)

Vaatteiden käyttöikä on keskimäärin siellä 2-4 vuoden paikkeilla. Vanhin on ei-kerrassaan-miksikään mennyt farkkuhame, joka on farkkuina ostettu 15 vuotta sitten Stockan alennusmyynnistä 15 markalla (!) ja joka on muunnettu hameeksi käsin ratkoen ja ommellen jo 10 vuotta sitten Englannissa ollessa. Uusin kappale kokoelmassa on Bailamama-kassi, joka on hankittu edellisestä koulutusviikonlopusta helmikuun puolivälissä.

Sellaisenkin huomion tein käydessäni vaatteita läpi, että halpiksimmat kaikista uutena ostetuista - kahdet kahden euron alelaarileggarit ja Henkkamaukan vitosen maksanut hihaton toppi ovat alle vuoden käytön jälkeen jo aivan umpikulahtaneet, venähtäneet, nyppyyntyneet ja toiset leggarit jo rikki takapuolesta. Jos tästä voi jotain oppia, voisi suoraan vetää johtopäätöksen että köyhällä ei ole varaa halpaan. Rumimmaksi menneet käyttövaatteet ovat halpaa puuvillatrikoota, jota saa näköjään uusia puolen vuoden välein, jos kulahtaminen haittaa menoa. Lisäksi niiden valmistusolosuhteet ovat vähintäänkin hämäräperäiset (kuka muka teettää leggarit ja maksaa kankaan ja vuokrat ja palkat ja verot ja kaikki ja lennättää pökät puolen maailman päähän ja myy pöksyt ulos kahdella eurolla samalla kunnioittaen työntekijöiden oikeuksia ja hyvinvointia?!) Sen sijaan kirppislöydöt ovat olleet aivan mahtavan kestäviä, siellä kun oma sormien läpi -katse on napakampi eikä haksahda asioihin vain siksi että ne ovat halpoja.

Vajaaseen kolmeen viikkoon on mahtunut melkein jokaiselle vaatteelle/asusteelle käyttöä. Kumpparit, yhdet lyhyet leggarit, yksi tunika ja erän ainoa koru ovat vielä käyttämättä. Ja eiköhän niillekin vielä residenssi suoda näyttäytymiselle, jahka tuo aurinko jaksaisi tehdä jotain muutakin kuin pitää pakkasen -24:n paikkeilla.

Hienoja löytöjä sitä tekeekin, kun keskittyy hetkeksi siihen, mitä omistaa. Ja yllättävää, että vaikka sitä kuvitteli, että omat vaatteet nyt eivät ole minkään arvoisia, on tässä pienessäkin garderoobissa kiinni yli kolmesataa euroa. Kuinkahan paljon sitä on kiinni vintissä, ja saisikohan sen jotenkin realisoitua sieltä vaikkapa opintolainan maksuun?!? Kiintoisa ajatus. Hm.

Anjusha

Reissusukat Verttiselle

Lankalaatikoiden läpikäyminen voisi olla myöskin ihan viisasta joskus elämässä. Näyttäisin omistavan aika paljon kaikenlaisia lankoja, ja niistä voisi olla viisasta jossain vaiheessa saada jotain aikaankin.

Langat asustavat kolmessa neliönmuotoisessa pahvilaatikossa, ja olen ne kantanut vinttiin, heti oven pieleen, niin, että ovat muiden perheenjäsenten tieltä poissa, mutta tarvittaessa muutamassa sekunnissa käsissä hipellettävänä.

Joku aika sitten tein patalapun johon käytin kaksi puuvillalankakerää loppuun lankaröykkiöstäni. Seuraavat kolme kerää, jotka röykkiöstä saivat lähtötuomion, olivat Novitan Miami-lankaa; violetti, vaaleanruskea ja valkoinen keinokuitukerä Verttisen neulepaidasta ylijääneinä. Tein langoista unisukat Verttiselle, sillä edelliset unisukkansa ovat jo aika reikäisen näköiset. Ajattelin, etten niitä vielä anna käyttöön, vaan pidän kaapissa vielä kuukauden verran, ja annan ne vasta sitten, kun lähdetään Englantiin katsomaan Marillionia huhtikuun puolivälissä. Lentokoneessa on NIIN paljon mukavampi matkustaa reissusukissa. Kengät pois ja ihkauudet villikset jalkaan, ja matkanteko on paljon hauskempaa. Nuo raidat ovat sitäpaitsi niin seesteiset, että uni tulee ihan vaan niitä katsellessa.

Täydellistä olisi, jos saisi koko reissuväelle uudet sukat koneeseen, mutta arvaan, että se voi olla hieman jo haastavaa tällä aikataululla, kun neuloa ei päivää kohden ehdi eikä jaksa tällä hetkellä kovinkaan montaa kerrosta. Pianhan ne valmistautuisivat, jos koko päivä olisi käyttää neulomiseen, mutta harvemmin sitä kokonaista päivää tahtoo/ehtii/viitsii. Joten katsotaan mitä ehditään, tehdään jos näyttää siltä.

Näistä langoista jäi vieläkin pikkukerät, ja ajattelin käyttää ne patalappuihin. Uudessa patalappukirjassa kun on NIIN monta ihanaa ja hauskaa ohjetta, ja projektit niin mukavan kompakteja ja nopeita ettei ehdi kissaa sanoa kun näyttää jo hienolta :)

Näiden kerien loppumisen jälkeen on jo viisi kerää "tuhottu" tai transmogrifioitu vaikka miten ihanaksi ja uudeksi. Ei siis lankoja roskiin, vaan lankoja käyttöön. Kaikenlaista sitä keksii, kun nappaa kerän käteensä ja on päättänyt siitä jotain rakentaa. Erityisesti ilahduttavat lopputulokset keristä, jotka eivät itseä sinänsä puhuttele mitenkään. Vasta, kun ne on saanut muunnettua, 

Kevätpöksyä ja suojapäivän pipoa.

Kun kerran omaa vaatekaappia on pengattu viime päivien aikana, penkasin myös Verttisen kaappia poistaakseni sieltä ehdottomasti pienet ja ehdottomasti käyttökelvottomat vaatteet pois. Muutamat laitoin kirppikselle, jokusen UFFin lootaan, ja kaksi tai kolme päätyivät ihan lumppuosastolle. Mutta tilallekin on saatava jotain, joten surauttelin kevääksi joustofroteesta housut eskarileikkejä varten.

Nepäs olivatkin ihan pala kakkua tehdä, pari saumaa ja valmista tuli. Jos housujenteko on näin helppoa, taidan hurautella samalla kaavalla useammatkin. Oikeasti, ihan vartissa valmista. Aikaisemmat kaavat on olleet aika haastavia, pelkissä taskuissa on mennyt pitkä aika saada valmiiksi, joten tämä vanha tuttu 2006-Ottobren verkkarikaava pääsi uuteen testiin jokusen koon ylihyppäämisen jälkeen, ja tällä jatketaan!

Samasta kankaasta jäi vielä yli vaikka kuinka, ja leikkasin loppukevään aikaisia aamuja varten liivin pihahommille (joka vielä on vasta leikkausvaiheessa) ja pipan.

Pipan kaveriksi leikkelin toisenkin kangastilkun samantyyliseksi, se on menossa melkein-synttärikaima Axulle. Poikaset (ja niiden äireet) olivat sairaalassa viereisissä huoneissa syntyessään.

Pipa ja pöksyt pääsivät heti käyttöön. Kevätaurinkoisen päivän piristykseksi, Luke-lintu-paidan kaveriksi.

Anjusha

Kevätvaatekaappi Projekti333:n mukaan.

Taaskaan ei puhuta käsitöistä. Mutta kankaista kyllä, tai siitä mitä kankaista saa aikaan.

Löysin eilen illalla linkin erikoisempaan projektiin. Kolmeksi kuukaudeksi sitoudutaan pitämään vaatekaapin sisältö 33 vaatekappaleessa. Tai siis nuihin 33:en kuuluu vaatteet ja asusteet (accesories), siis laukut, korut ynnä muut muotioikut. Kolmeenkymmeneen kolmeen ei tarvitse sisällyttää treenivaatteita, vihkisormusta, alusvaatteita, pyjamaa ja kotilöllöttelyasua. Sellaiset saa olla erikseen. Mutta kodin ulkopuolella käytettävistä vaatteista ja asusteista saa olla 33 käytössä.

Helmikuun puolivälistä toukokuun puoliväliin saattaa ehkä olla tässä maassa se haastavin kolmekuukautinen käyttää projektiin, kun vielä on täystalvi ja toukokuussa ei toivottavasti enää. Ohjeissa myös annettiin ylimääräsääntö (jos sellaisen haluaa ottaa mukaan), että voi ottaa kolme ylimääräistä vaatekappaletta odottamaan johonkin, mutta jos ne ottaa käyttöön, kolme alkuperäistä on laitettava pois. Joten laitoin varalle kevättakin, keväthuivin ja kynsikkäät. Ne voin vaihtaa (jos tämä talvi ikinä loppuu) talvitakkiin, villahuiviin ja lapasiin, ja laittaa ne odottamaan sitten ensi talvea.

Projekti on siitä mielenkiintoinen, että kolmen kuukauden jaksot mahdollistavat vuodenaikojen mukaan toimimisen. Poistin siis vaatekaapista vintille kaikki hellekesä- ja umpitalvikamppeet vintille, niitä voi katsella sitten toukokuussa. Ympärivuotisista vaatteista poistin lopullisesti (UFFin laatikkoon, kirppikselle ja tuttavaperheelle, jossa tyttäret alkavat olla minun pituisiani) sellaiset, joita on turhan monta kappaletta kaapissa, joita en ole käyttänyt viimeiseen vuoteen ollenkaan ja jotka eivät syystä tai toisesta olekaan tuntuneet mukavilta päällä. Nyt on vaatekaapissa oma hylly 33:lle valitulle vaatteelle, ja oma hylly 33:n ulkopuolisille (eli pyjamalle ja kuntosalivaatteille). Ohjeessa sanottiin, että "in-home lounge wear" kuuluu sinne 33:n ulkopuolelle, mutta kun minulla ei muita vaatteita olekaan kuin "in-home lounge wear" niin vaihdoin oma-aloitteisesti ne remppavaatteisiin. Remonttivaatteet on tässä talossa syytä olla olemassa. Samat remonttiset pääsevät niin puutarhahommiin keväällä kuin kylppäriremontointiin kun sen aika tulee.

Totuushan on, ettei ihmisen vaatemäärän tällä projektilla tarvitse juurikaan pienentyä, kun kaikki valitsematta jätetyt voi paketoida vintille tai kellariin ja valita niitä sitten kolmen kuukauden päästä uudelleen kaappiin jos haluaa. Mutta ajatus olisikin tuoda yksinkertainen, helposti käytettävissä oleva käyttövaatevarasto ihmisille, jotka kuitenkin stressaavat, kun "ei ole mitään päällelaitettavaa". Että oppisi aikanaan, kuinka valita arkivaatteensa niin, että ne olisivat kauniit ja istuvat päällä, että vaatekappaleet voi sovittaa toisiinsa yhdistettäviksi, että oppisi käyttämään mielikuvituksekkaasti niitä vaatekappaleita, joita kaapistaan löytää, ja oppisi tulemaan toimeen vähemmällä. Vaatekaapin edessä seisomiseen ei enää menisi tuntikausia, ehkäpä suurin osa vaatteista sopisi toistensa kanssa yksiin, ja mahdollisesti tulisi löydettyä sellaisia monikäyttövaatekappaleita, joita aavistuksen muuntelemalla tai stailaamalla saisi näyttämään ihan erilaiselta kuin alunperin olisi ajatellut.

Minun 33:n sarjani näyttää tältä:

Kaivoin myös likapyykit näkysälle, kun valitsin vaatteitani, joten tiedän että pyykkikopan uumenista ei voi paljastua enää mitään, mikä jäisi harmittamaan. Laitoin listan vaatekaapin oveen omien hyllyjeni kohdalle, jotta voin jatkuvasti tarkistaa, että kaapin sisältö pysyy päätetyn kaltaisena.

Kauhian ruma salamainen kuva, mutta tässä on ylähyllyllä ulkopuolelle jäävät pyjamat ja treenivaatteet, ja alahyllyllä 33:n kimara, vasemmalla yläosia ja oikealla alaosia. Osa on toki pyykissä, ja ne pyykissä olevat ovat juurikin niitä enemmän värillisiä ja raikkaampia, nyt kun tuo näyttää perin synkeältä tuo kaappi. Viereisessä vetolaatikossa on alusvaateosasto, ja ylempänä henkarissa aamutakki, remppavaatteet, ja treenitakit. Näihin lisäksi ulkovaatteista valkkasin yhden takin, kaksi huivia, lapaset, ihkauuden Bailamamakassini, sekä rahapussin (sitä saattaa tarvita seuraavan kolmen kuukauden aikana), ja yhden kaulakorun. 

Yllätyksekseni huomasin, että säärystimet vievät voiton kasseista, ja huivit paidoista. Karsin kassit vain yhteen, mutta säärystimiä piti saada kaksi paria. Ja niitä ei voi laskea treenikamppeiksi, kun niitä ei voisi ikinä pitää treeneissä. Samoin paidat on karsittu aika minimiin, mutta huiveja olisi pitänyt saada vieläkin enemmän, tuntuu että kaksi ei riitä mihinkään. Että niin jämähtänyt kuin minäkin olen samoihin vaatekappaleisiin, joku heikkouskin selvästi löytyy, josta ei vaan saa tarpeekseen :)

Mutta näyttääpäs tuo siltä, että siellä on tilaa. Ja selvästi helpottaa jo ajatus, että nuista valitaan päällelaitettavat, sen sijaan että käyttövaatekaapissa lojuisi myös hääpuvusta lähtien kaikki mikä ei kuulu millään lailla joukkoon.

Ensimmäinen aamu on valjennut iloisesti, ja olen toistaiseksi erinomaisen tyytyväinen garderoobiini. Kevään kuluessa, jos jokin vaate menee rikki tai vaikkapa sattuu lihomaan kaksikymmentä kiloa (mitä ei vielä kolmeenkymmeneen viiteen vuoteen ole sattunutkaan, ei edes raskaana ollessa), saa vaatteita vaihtaa/hankkia tarkoituksenmukaisimmiksi. Kunhan määrä pysyy 33:ssa ja garderoobi käyttökelpoisena.

Nyt vaan viemään eilisiä poislaittamisia paikoilleen - UFFille, kirppikselle, tuttavaperheelle ja vinttiin.

Ihanaa kevättä.

Helpompi hengittää.

Anjusha

Inspiraatiota kaipaava sukkamojo.

Sukkaosasto näyttää taas olevan yksiä yksittäisiä sukkia vaille vaikka kuinka valmis. Viikonloppuna olen saanut itseäni rutistettua niskasta sen verran, että yksi pari on ihan valmistunut ja pääteltykin!

Liian tumma kuva - aidommansorttiset värit :) 

Ystäväinen pyysi että tekisin hällen villasukat, ja teinhän minä. Ystävänpäiväviikolla valmistuneet ovatkin sopivasti hempeän marjapuuroiset. Yksiväristä lankaa oli vähemmän kuin kirjavaa, joten jännitti loppuun asti, riittääkö yksivärinen viimeiseen raitaan saakka vai pitääkö keksiä suunnitelma bee. Riitti se onneksi, mutta se asia selvisi vasta viimeisen raidan puolivälissä, mikä piti jännitystä yllä tehokkaasti, ja sai toisen sukan valmistumaan ennätysajassa. 

Kirkkaampi kuva - värit ihan liian violetit, mutta erottuupa paremmin tässä helmikuisessa vielä-kaamoksessa :)

Pohdin tässä tuota seiskaveikkalankaa. Tai siis oletan, että näistä langoista ainakin tuo kirjavampi taisi olla sellaista. Yksivärisestä en ole ihan varma, se oli ihan himpun verran kirjavaa ohuempaa, mutta voisi olla seiskaveikkaa sekin, monesti eri versiot ovat vähän eri paksuisia. Langat antoi siis ystäväinen, joka sukat pyysi, ja niistähän minä tein.

Siitä kun oli tullut kivoja uusia värejä tuohon kevään valikoimaan. Mutta kun se on paksua, ja karheaa, ja jotenkin kulkee puikoilla verrattaen takkuisesti. Onhan se kestävää, mutta pohtia täytyy, onko siihen sorruttava kerta toisensa jälkeen (siis henkilökohtaisista varoistaan)? Sukista tulee kyllä kestäviä, mutta ne tuntuvat aavistuksen peltisiltä, ja neulomiskokemus ei ole... muuttunut miksikään kohta kymmenessä vuodessa. Paitsi että käsiala on tietysti, nyt tulee niin paljon napakampia sukkia ettei ole ihme, että ne tuntuvat peltisiltä. Mutta olisiko tässä syy viimeaikain sukkakatoon? Siis että toista yhtä kestävää lankaa ei oikein ole, mutta itse neulominen kokemuksena on sitten vähän takkuisen tuntuista, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Toinen, mitä pohdin viime yönä ennen nukahtamista, on Novitan raporttilankojen olemus. Onhan se kiva, että on itsestään kuvioituvia lankoja, mutta tämän kevään värit ovat jotenkin niin kertakaikkisen nähtyjä. Ehkä on niin, että jos teettää samalla koneella saman näköistä kuviota vain eri väreillä kymmenen vuoden ajan, alkavat ideat pikkuhiljaa loppua kesken. Ainoa muutos on värikartta, ja siinä on jokseenkin rajallinen määrä aiheita, joista ammentaa lankaa, joka menee kaupaksi. Voisivathan ne tehdä samalla koneella vaikka goottilankaa. Tai neonjuttuja. Mutta "koivu" ja "virta" on nyt olleet niin monen kevään aiheita, ovat ne sitten nimeltään puroja, apiloita, lemmikkejä, syreenejä tai salaatteja. On aika hiuksenhienoa taitoa vaativa asia uudistaa itsensä niin, että Suuri Kansa uskaltaa silti lankaa hankkia.

Minä olen siis kerrassaan tylsistynyt. Sukkalankaosasto Novitan valikoimalla saa aikaan vain sen, ettei meillä enää tehdä sukkia, kun mikään ei inspiroi. Ja sitten kun sukkien on oltava kestävät, ovat vaihtoehdot aika vähissä. Regialla ja Austermannilla on olemassa sukkalankaa, joka on jokseenkin melko lailla yhtä kestävää kuin seiskaveikka, mutta mukavampaa neuloa. Tosin vaikkapa Austermannin yhden kerän hinnalla ostaisi neljä-viisi kerää seiskaveikkaa ja tekisi vaikka miten kirjavat kirjoneulesukat poikineen.

Tai sitten minä olen vaan tylsä.  Niin se varmaan on. Olisi syytä ottaa itseään niskasta ja inspiroitua siitä mitä on tarjolla. Rakastaa sitä mitä on jo olemassa.

Yhdet sukat ovat jo valmiit. Seuraavien kimppuun :)

Anjusha

Api-papi-polvisukat

Verttinen pyysi keväällä punaisia villasukkia. Samaan aikaan tuli Novitan lehti postilaatikkoon, ja sitä selatessa löytyi kuva ruskeista apinakuviollisista villasukista. Yhdistelin ajatuksia, laskeskelin muutamia silmukoita (kun en enää millään tahtoisi tehdä seiskaveikasta yhtään sukkaparia) ja hain lopputalvesta ansaituilla langanhankkimispisteillä kerän punaista Schoppelwollen sukkalankaa tehdäkseni ohuet ja punaiset apinasukat kevättä varten. Valkoinen lanka on taas oman lankakopan löytöjä, arvelisin sen olevan Novitan Woolia. Vyöte siitä puuttuu tietenkin, luonnollisesti :)

Melkoisen rauhallinen on ollut tuo neulomistahti tässä "keväällä", kun vasta tänään, heinäkuun yhdestoista, sain viimeiset silmukat neulottua tuohon pariin. Mutta tuo apinakuvio oli aika hidastekoinen pitkine langanjuoksuineen, ettei minulla kärsivällisyys riitä tekemään pitkään kerralla. Ja kun koko ajan pitää pitää katse ohjepaperissa, ei neulomisesta tullut hauskaa ennenkuin kantapäässä, kun sai vaihtaa kokonaan punaiseen lankaan.

Ja kuten minulle usein käy uusien mallien kanssa, kävi tässäkin niin, että vasta toisessa sukassa neulomistiheys oli jokseenkin tasainen. Siitä syystä toiset apinaiset ovat aavistuksen köyhemmällä ravinnonsaannilla kuin toiset :)

Nyt alkaa eskariin menevän Verttisenkin jalka olla sitä mallia suurehko, että jos oikein venyttää, saa sen villasukat myös minun jalkaani. Minulla ne eivät tosin yllä polviin asti (harmi, se olisi hauska versio se), mutta Verttisellä yltää. Ja joustinneule tuossa jalan päällä on anopin perintöä, ajattelin, että sillä voi tehdä sukkaosan ja varsiosan samalla silmukkamäärällä ilman että sukista tulee ihan löppänät jalkaan.

Ihan erityisesti minua hykerryttää tuo napa. Vaikka apinoiden neulominen ei sinänsä kutkuttanut minkäänlaista innostuksen hermoa aavistuksen turhan haastavine kuviointeineen, napaan asti pääseminen tarkoitti, että kohta saa vaihtaa yksiväriseen ja sitten saa taas neuloa ilman että tuijottaa ohjetta/neuletta. Ja se tekee sitäpaitsi apinasta aikas söpöisen :)

Nyt on Verttisen villasukkavarasto hyvällä mallilla syksyä ajatellen. Vielä kun saisi loppuperheen samalle tolalle, saisi ihana viileä syys tulla ihanan viileän kesän perään. Parempi myöhään kuin ei.

Sukkia kokeiltiin tänään jalkaan, ja shortsien kanssa ne paitsi näyttivät aika hupaisilta, myös valuivat makkaralle nilkkaan paljasta jalkaa pitkin. Laskemme nämä sukat aktiivikäyttöön siis vasta, kun jalassa on ehkä pitkät kalsarit, tai ainakin pitkät jousut. Niillä ne pysyvät näkösällä.

-Anjusha

Sammakkoneule.

No nyt se on valmis.

Verttisen neulepaita, joka on aloitettu yli vuosi sitten, silloin kyllä reilun kokoisena, ja pienellä aavistuksella, josko se sittenkin ehtii käydä liian pieneksi kun sen saa valmiiksi. Sellaista huolta on nyt paidan valmistuttua turha kantaa, nimittäin, jos hihat olisivat viisi senttiä pidemmät, paita menisi minulle. Että kasvunvaraa on!

...Josta syystä sovituskuviakaan ei nyt juuri ole tähän hätään :) Mutta paita on ihanan pehmoinen, ja luulen, että vilpakkaana kesäiltana hupparin päällä tuo jättiläispaita voi olla juurikin hyvänlainen lämmike. Suuren kokonsa vuoksi sen sisään mahtuu vaikka mitä, kunnes paidan sisällys kasvaa tarpeeksi täyttääkseen koko paidan.

"Sinne vois kyllä panna vaikka Ihan Törkeesti leluja, tuolta pääkolosta" -sanoi Verttinen. Siis että tilaa on.

Ja kun tuo on valmis ja pois käsistä ja ajatuksista, ei enää tuo etukappaleen violetti värinvaihtokaan näytä ihan niin dramaattiselta.

Nyt voi siis huokaista helpotuksesta, ja keskittyä taas välillä johonkin pieneen ja vähän tilaa vievään. Paitaa en ryhdy ainakaan ihan välittömästi tekemään uutta. Katsellaan sitten myöhemmin sellaisia.

-Anjusha

Puolipaljastuksia

Jos olisin ikinä tiennyt, että neulepaidan palasten kasaamisessa menee yhtä pitkä aika kuin siinä neulomisessa, olisin tuskin ikinä aloittanut yhtä ainoaa neulepaitaa.

Mutta nyt on aloitettu, kaikki palaset ovat valmiina, ja molemmat hihatkin kiinni, joten en usko, että enää voin jättää projektia kesken...

Tässä muutama ennakkopala tulevasta:

Sammakkonapit löytyivät Silmä.Pisto.Tikki.Takki. -tapahtumasta Käsityön museolta. Onneksi sattui olemaan neule mukana kassissa (ainahan se on, tai siis joku neule, sillä kertaa tämä), niin pääsi mallaamaan värejä ja kuvioita.

Lankana on (jo valmistuksesta poistetut värit luonnonvalkoinen ja beige, sekä kaupoista vielä löytyvä, mutta luonnollisesti aavistuksen eri värisävyinen violetti) Novitan Miami. Melkoinen projekti on ollut löytää puuttuvat kerät lankaa, kun niitä ei kaupassa enää periaatteessa ole, mutta onneksi on kotilähikauppa S-Market, josta löytyi vielä beigeä, ja lankahamsterikaveri, jonka varastosta löytyi korkkaamaton kerä luonnonvalkoista. Violettia löytyi lisää Anttilasta, mutta toki tämänvuotinen värjäyserä on JUURI sen verran erivärinen kuin edellisvuotinen, ja ensimmäisen kerän loppumispaikka mukavasti ja huomaamattomasti KESKELLÄ violettia raitaa etukappaleen tissinkohdassa, että tekisi mieli purkaa puoli etukappaletta, mutten enää taida. Mur.

Katsokaa vaikka:

Neulepaita on siis tulossa Verttiselle. Kesäpaidaksi, sellaiseksi, kun on vähän viileämpi päivä ja tarvitaan vähän jotain enemmän kuin teepaita.

Melkein tällainen siitä tulee:

Valkoisia resoreita on myös tuolla nappien alla, ja kauluksessa, ja kaula-aukkoa pitäisi saada säädettyä tarvittaessa nuilla napeilla.

Mutta voi autuas, mikä työ on jokaisen värinvaihtumiskohdan päättely ja saumojen ompelu! Eilen illalla päättelin ja ompelin ainakin kaksi tuntia, ja sain tuon oikean hihan ja sivusauman kiinni. Tänä aamuna tunnissa sain puolikkaan vasemmasta hihasta ja hihasauman kiinni, ja vielä puuttuu takakappaleen yläresori ja vasen sivusauma, sekä napinkohtien alle virkattuna napeille koti. Saa nähdä, minä päivänä tuo valmistuu, mutta nyt kun sen kuva on jo täällä, ei sitä voi eikä sovi enää unohtaa kovin pitkäksi aikaa lojumaan kirjahyllyyn...

Että hopihopi valmiiksi nyt. Tänään onkin ollut oikea villapaitapäivä. 

Anjusha

Vaderin Vappu

Tälle yksilölle näköjään riittää kevätaurinko ja kaksi päivää vapaata, jotta alkaa taas tapahtua.

Verttisellä oli vappuaattona kerhossa naamiaiset, ja niihin halusi hän pukeutua Darth Vaderiksi. Sitä varten löytyi kotoa valmiiksi jo valomiekka, viitta, teepaita ja jopa sukat, mutta mustia housuja ei lapsella ollut. Työn alla oli kyllä jo aiemmin ollut vakosamettiset housut, jotka olivat päässeet miltei puoliväliin asti, mutta valmiiksi niiden saattaminen oli jäänyt tekemättä. Aattoaamuna pakkasimme siis aamupalan tarjottimelle, ja lähdimme työhuoneeseen aamiaiselle ja selvittämään, josko Vader saisi myös pöksyt jalkaansa ennen puoltapäivää.

Tokihan niistä valmiit tuli, viime hetki on aina paras innoittaja. Mustat vakosamettihousut ovat lapsen ensimmäiset, joissa on vetoketju ja nappi ja kaikki taskut mitä maa päällään kantaa. Siis pelkkien taskujen ompeluun sujahti sujuvasti kaksi tuntia, vaikka moisilla ei takuulla ole minkäänlaista käyttöä oikeassa elämässä. Mutta ompahan opeteltu. Sivutaskut ja takataskut.

Vakosametti on mummon ehtymättömästä kangasvarastosta, ja oranssi retrokangas, joka välistä vilkkaa, on tätini vanhaa 70-lukuista anorakkia. Se oli malliltaan lyhyt ja leveä eikä oikein koskaan istunut hyvin, vaikka sen piti periaatteessa olla mun kokoinen. Se sai siis ryhtyä opettelemaan uutta elämää taskunkaitaleina ja taskunläpän sisäpintana.

Housutpa istuivat oikein muikeasti ja ovat kuulemma kelvot jalassa, vaikka niiden kapeutta ja joustamattomuutta vannoutuneena velourhousujen kannattajana epäilinkin suuresti. Ajattelin niistä kuitenkin pääasiassa housuja vähän virallisempaan käyttöön, jolloin mukavuustekijäkin saa olla hieman normaalista poikkeava. Hyvänlaiset vappupöksyt niistä kuitenkin tuli. Kaava löytyi muinaisesta Ottobre Design -lehdestä ja oli kokoa 122cm.

Ja tulipahan opeteltua - niin takataskun laitto, kansiläpän teko kuin napinläpikin tällä ompelukoneella. Niistä taidoista saattaa joskus olla jopa hyötyä. Näitä samaisia housuja en ehkä lähde samantien yrittämään uudestaan, sen verran niissä oli työtä sepaluksineen ja kahden tunnin taskuineen. Vaikka hyvät ovatkin, eivät pääse arkihousujen kategoriaan.

Vader oli myös oikein uskottava, vaikkei naamaria naamiaisiin ollutkaan. Polkupyörällä kerhoon ajettaessakin oli mustat hanskat kädessä, jotka luonnollisesti kruunasivat koko komeuden.

Anjusha

Sadepäivän tiskirätit

Joskus on syytä ottaa itseään niskasta kiinni, istahtaa, ja toimia. Ja jo heti tähän väliin annan vinkin, ettei minulle kannata ikinä sanoa ettei jollain asialla ole kiire, että "tee sitten kun ehdit". Kun siihen hetkeen saattaa mennä sitten aika ja iäisyys. Niinkuin nyt on mennyt. Mutta viimein on vähän valmiimpaa.

Puodissa puuhaillessani olen tänään saanut valmiiksi vain virkkauksia. Yhden sydämen (lisää, odottelemaan ensi ystävänpäivää), yhden puodin oman asian, joka liittyy vuodenaikoihin (mutta joka on projektina vielä kesken ja siitä kerrotaan sitten vähän valmiimpana), ja kaksi tiskirättiä.

Tämä on Hjertegarnin Blend Bamboosta, ihanasta puuvilla-bambu-sekoitteesta viimein valmiiksi saatu tiskirätti. Siihen-mistä-ei-ihan-vielä-puhuta tämä liittyy värinsä puolesta, samalla kun tämä oli pyydetty/tilattu bambutiskirätti, tämä oli testi, kuinka nuo värit istahtavat kaveruksiksi. Tämä on nyt siis KEVÄT.

Tässä on toinen tänään valmistunut tiskirätti. Tämä on isompi, yhtälailla tilattu/pyydetty, mutta pyydetty tekemään jämälangoista, joten tässä on käytetty Sirdarin Snuggly Baby Bamboo -bambu-villa-sekoitetta, josta oli kolme jämäkerää olemassa, ja jotka (hurraa!) kaikki loppuivat tähän projektiin.

Sirdarin villa tekee rätistä helpommin hapsuttavan kuin Hjertegarnin puuvilla, josta syystä en oikein tuosta Sirdarista tiskirättiprojektiin välitäkään. Mutta tuota Hjertegarnia voi lämpimästi suositella. Puodissa on ihanan keväänvihreä bamburätti pölynpyyhimiseen Blend Bamboosta, ja se on aivan ehdottomasti paras langasta väkerretty tiskirätti mitä mulla on koskaan ollut. Tarvitsisin kyllä kotiinkin uuden bambuisen, vaan kukas sen tekisi... 

Bambuisia tunnelmia.

Ehkä näillä voisi kuivata tuon kelin tuolta ulkoa. iPhonen Siri arveli sunnuntaina, että tänään keskiviikkona on Jyväskylässä +23 astetta lämmintä. Eipä taida olla. Vettä sataa ja taivas on harmaa. Jatketaan siis virkkausta!

Anjusha

Niittykukkia?!

Pitkään aikaan ei ole mikään itsestään päivittynyt tänne, ja se johtuu siitä, että sellainen elämää suurempi projekti (nimittäin historian ensimmäinen neulepaita) on tekeillä, ja puolta hihaa vaille kokonainen. Ennenkuulumatonta. Jännittäviä hetkiä seuraa siitä, että siihen alunperin ostetut langat eivät enää ole varsinaisesti valmistuksessa, ja niitä saa metsästää tuurikaupalla (koska tietenkään projektia aloittaessani en ostanut tarpeeksi lankaa, sitähän olivat kaupat täynnä vuosi sitten!). Onneksi yhtä vaille kaikki kerät ovat löytyneet, ja hyvällä tuurilla sitä viimeistä kerää ei edes tarvita, kun tuo näyttää olevan aika riittoisaa tuo lanka. Saas nähdä miten tässä käy.

Välipalana en voinut vastustaa uusinta Mollie Makesia, kahdesta syystä:
Ensinnäkin nuo munanlämmittimet olivat NIIN hienot tuossa kannessa, että vaikka meillä ei koristella pääsiäiseksi, eikä ikupäivänä syödä keitettyjä munia, sellaiset pitää saada tehdä joskus.
Ja toisekseen, jos lehden mukana tulee virkkuukoukku ja lankaa välipalaprojektiin, se on vähintäänkin kohtuullinen ostos.

Niimpä viime viikonloppuna, matkalla luistelunäytöksestä kotiin, askartelin autossa villapaidan vastapainoksi kukkasen.

Sen tekotapa oli hassu, ensin jätskitötterön muotoinen tuubi, siihen lerpakkeita, ja lerpakkeisiin liehukkeita. Katkaisematta lankaa kertaakaan. Työtä käännettiin välillä niin että pääsi kulkemaan työtä pitkin edestakaisin, mutta lopullinen kukka on yhdestä palasta itsestään muotoutunut, ilman rullauksia ja kieputuksia ja ompelua. Varsin viihdyttävä ja kekseliäs projekti :) Seuraavaan mahdolliseen kukkaan voisi tosin käyttää joko astetta paksumpaa lankaa, tai astetta pienempää koukkua. Tulisi napakampi. Sitten vaan koristelemaan tukkapompuloita, kasseja ja kevätkenkiä.

-Anjusha

Väinämöisen Luut

Ensimmäiset kevätsukat ovat valmiit, hurraa!

Onhan niistä jo toista esitelty, mutta nyt esitellään koko pariskunta.

Omat sukathan ne ensimmäisenä pitää valmiiksi saada :) Näiden ohje on Neulekirjasta, Bones-nimiset sukat ovat siis nämä.

Lankana sukissa on Louhittaren luolan Väinämöinen, joka on TitiTyyltä pitkään harkiten hankittua. Kirjan ohjeen sukkalanka oli aavistuksen eri vahvuista, joten vaikka pygmijalkainen olenkin, tein sukat keskimmäisen koon ohjeella, ja muuten niistä tuli oikein sopivat, mutta voisin (nyt kokemuksesta viisastuneena) suositella tätä mallia enempi kapenevavarpaiselle yksilölle kuin tällaiselle, jonka varpaat ovat kaikki vierekkäin samalla viivalla. Kärkikavennukset tehdään hissukseen, mikä kyllä toimii sukassa kauniisti, kun kavennusten kohdalle ei niin herkästi jää koloa valmiiseen sukkaan, mutta sukan kärjestä tulee melko suippo näin tehden, ja vähän tuntuu, että omaan jalkaan sukat saisivat olla hiukan leveämmät varpaiden kohdalta.

Hauskaa sukissa on niiden istuvuus muuten. Mallineuleena kun on hassu kierretty joustinneule, joka myötäilee kivasti jalkaa ja istuu kuin nakutettu. Ja plussaa saa mallineule siinäkin, että kun olet kerran katsonut ohjeen läpi kirjasta, ei loppusukkaa tarvitse tehdä kirjaa tuijottaen, vaan voi nautiskella siitä, että osaa jo. Yksinkertaista, ja silti mielenkiintoista. 

Tipunkeltaista. Sehän sopii, tähän pääsiäisenodotustunnelmaan.

Kirjasta on muuten Verttiselle rakennettu aiemmin Jänikset Maailmankartalle -sukat viime keväänä, ja pitsineulepipo juhannuksena loppukesän hatuksi. Se on suosikki-iltalukemisiani, sitä voi selata kerta toisensa jälkeen kyllästymättä. Ja näyttää siltä, että ihan käyttämättä eivät kirjan opitkaan jää. Vielä on jäljellä monen monta kokeiltavaa ohjetta.

Mutta sitä ennen saadaan valmiiksi muiden perheenjäsenten kevätsukat.

-Anjusha

Sukka kullekin

Mikähän kumma oli helmikuussa, kun mitään, siis mi-tään ei tuntunut saavan aikaiseksi?! En ommellut, en oikein neulonut, en virkannut sitä vähääkään, eikä kotikaan näytä sen taivaallisemmalta kuin mitä se oli tammikuun lopussa.

Onneksi flunssainen ja kuumeinen kuukausi on siirtynyt kauniin aurinkoisen maaliskuun puolelle, ja Jotain on alkanut tapahtua. Siis ihan aavistuksenomaisesti.

Kevätsukat ovat tekeillä. Jos kerran meilläpäin asioita tapahtuu hitaanlaisesti, ei kai voi olettaa, että sukatkaat valmistuisivat ihan perinteisesti pari kerrallaan säntillisesti? Jokaiselle perheenjäsenelle on yksi sukka valmiina. No hyvä on, minulle puolitoista. Mutta joskohan tästä kesään mennessä saadaan perheelle kevätsukat, nämä ovat sellaista harmillisen ohkaista mallia, joihin tietysti menee pidempi aika tekemiseenkin.

Mutta pitihän niitä päästä esittelemään.

Tässä Vertin (päättelemätön) sukka:

Verttinen pyysi punaiset sukat. Polvipituiset sukista tuli, jotta niiden sisään saa kunnolla sullottua housunlahkeet pihalla puuhastelua varten. Punainen lanka on Schoppel Wollen farkkuaiheista lankaa TitiTyyltä. Apinat tulivat Novitan kevätlehden apinasukista, tosin kaaviota piti muuttaa vähän sopivammaksi minun silmukkamäärälleni, eikä mallissa muuta niistä sukista olekaan. Muuten on malli ihan omasta päästä. Valkoinen lanka on Novitan Woolia jostain lankavarastojen kätköistä. Tässä vielä (se ainoa niistä jonka päähän tuli yhden silmukan ajatusvirhe) apina lähempää:

Minun sukkani on tässä:

Minun sukkani ovat Bones-sukat Neulekirjasta. Niissä lankana on Louhittaren Luolan Väinämöinen, jonka vyyhdin väriä seisoin pohtimassa varmaan ainakin vartin. Minä meistä ehkä vähiten tarvitsen tällä hetkellä uusia sukkia, mutta tuo lanka vaan piti päästä testaamaan. Kotimainen ja käsinvärjätty, ihan minkä vain vyyhdin valitseminen olisi ollut ihan sopiva ja vamasti kelpo. Tämän vyyhdin kummalliset värit kontrasteineen vaan kiehtoivat eniten. Ja tuon mallineuleen hauska joustinneule joka pomppaa pohjasta esiin, siitä minä tykkään.

Eskosen sukka on tällainen:

Sukan ohje on Novitan sukkalehdestä. Eipä ollut ikuna tullut mieleen että sukat voi virkata. Ja melkoinen virkkaaminen näissä kyllä kieltämättä onkin... Mutta lopputulos on hauska. Lanka on Vaajakosken omasta Aava-puodista.

Tämänmoiset kevätsukat ovat valmistautumassa siis kotoneulomossa. Reppanaiset miesväet joutuvat kuvista päätellen vielä kulkemaan jonkin aikaa avojaloin, kun vain toinen sukka on valmiina.

-Anjusha