Autumn Season gone wild

The eve of my Autumn Capsule will soon be here. I've been a part of the Project 333 for two seasons now, and in 9 days time it'll be time to make a swap for the Autumn Wardrobe.

I've gone through my out-of-season box and found all my lovely autumny clothes just waiting to be worn. In fact, for the first time, it was a little difficult to choose the 33 that will make it to the final wardrobe, for I've got SUCH lovely stuff just waiting to be worn and I love them all. A dream wardrobe.

Which led me thinking...
Pretty much all of my clothing is very sentimental. It's either a birthday present, a gift from a friend, a memory of a good time or a souvenir from some place. It all reminds me of so much, it's no longer clothing at all. It's a bunch of memories, and it's very, very hard to let go of it, even if it's falling apart or fluffy or completely and utterly worn. Which it pretty much all is too.

I've been reading some other P333 people's stories of their wardrobes, and it's led me thinking about my relationship with my clothes. There are people who are very stylish and who are always ready to tweak the garments they have just to make their selection that bit more perfect and likeable, there are people who are very conscious of their own set of colours, there are a few shopaholics with jam packed wardrobes, and what they all seem to have in common, is that their relationship with clothes is their relationship with CLOTHES. Not sentimental memories, but garments. And I'm finding that a little hard to understand, and also a little intriguing.

So I played around with the thought of having a wardrobe, where I'd have NO previous relationship with the clothes in it. How it would give a refreshing viewpoint, how I could learn a lot from it, and how it might teach me to look at clothes as just what they are. I'm by no means rich, and I can't possibly have a brand new set of clothes to play around with - so no wardrobe makeover for me. Unless - unless it were all from the cheapest possible anonymous places on earth - thrift stores and charity shops, in which case I just might be able to pull it off.

I slept a good few nights letting the thought seep in, and the more I thought about it, the more it seemed like the perfect idea. To choose one season of P333 clothes and accessories, all 33 of them if at all possible, from thrift stores and charity shops. That would mean a LOT of things.

1. It would mean all garments I would have in the capsule would be brand new to me, with no sentimental strings attached to them.

2. It would mean I could try out pieces I have never tried on before because I don't shop around and spend my days trying on clothes.

3. It would mean I could try to incorporate some new ideas and colours into my wardrobe without making a big fuss about it beforehand and without it costing me a fortune.

4. It would mean I could try to build a wardrobe from scratch - which I've never, ever done before. How would the capsule be different in terms of things fitting me properly, in terms of mixing and matching different outfits from it?

5. It would mean I could do research on HOW MUCH a capsule might be worth in pure cash. Could I do it with minimum budget? And is it at all possible to find everything one needs in charity shops?

I first thought I was going to go through this Autumn season with the lovely autumn stuff I have stuck at the not-in-season-box, and to take my time finding stuff from the flea markets of the area to do the special season in winter, but then happened to have about an hour time at the local Ekocenter - a thrift shop where all of the clothing costs the same, 5€/kilogram. On my first visit a few days back I already found a cardigan and a tank top which were beautiful and they cost 2,75€ (about three dollars) together, and there seemed to be plenty more where they came from. Since that day I've visited the same place again once, and today another flea market, and all in all I seem to have already gathered exactly a third of all things needed. And I still have 9 days before swap of seasons.

I'll be putting all my previously owned stuff that's still worth saving to the not-in-season-box and have a look at it again when it's time for the winter season.

For now, I've been following the home made rules when finding flea market finds:

1. I'll stick to my tried and true way of deciding how many items of each kind to choose for my 33 to be. For example - two teeshirts is just good. There will be only one completely long sleeved top for I prefer 3/4-sleeves to long ones, and I NEED cardigans, for it's cold where I work. Three bags is in order - one small purse, one bigger purse/bag and one work bag.

2. I shall NOT even try on any top that's all black, and refuse to buy one even if it screams my name, for my face and black are not a very good combination.

3. I'll try to find clothes that are nicely my own style and that I feel comfortable in, but I'll try not to choose garments I have a ton of already. I'll try to choose something a wee bit out of the box, something I still like, but that I've not had before.

4. I'll try to find garments that are in good condition and of quality materials, which fit me well.

So these are what I've found so far:

These nine are two skirts, two teeshirts, one cardigan, a pair of leggings, a long sleeved top, a tunic and a bag. All in all these nine cost 17€.

The tank top and the carrot cardigan - my first founds. These cost a total of 2,75€.

So there. I'll need to fill in the blanks and I have 9 days time to do it. And I'm contemplating on shoes - of whether to just have my own pairs because finding proper shoes from the flea market is quite a challenge. But I'm getting there - and I'll keep y'all posted.

Anjusha

Kuoroleirionni

Ala-asteelta asti olen ollut kuorolainen. Ja kuorolaisuuden mukana tulevat kuoroleirit. Samaan kategoriaan kuuluvat myös partioleirit, riparit, seurakunnan nuorten leirit ja tanssi- ja taideleirit. Kaikkia niitä on aina yhdistänyt ihana onnellisuuden ja selkeyden tunne.

On ihanaa päästä leirikeskukseen ja purkaa repusta kaikki vaatteet kauniiksi pinoksi, laittaa kirjat ja kutimet hyllyyn, hoitaa kylpyhuonetarvikeet kylpyhuoneeseen. Leirikeskuksessa muistan ja ehdin joka aamu pestä naamani ja laittaa itseni inhimillisen näköiseksi, ehdin pedata pedin, ehdin ajoissa syömään hyvää aamiaista, ehdin iltasella lueskella rauhassa kiinnostuen aidosti kirjasta, joka on tarjolla, ja rauhoittua iltasuihkun jälkeen (sattumalta on elämässä käynyt niinkin, että puolisokin on löytynyt, mistäpä muualta kuin leirikeskuksesta ja kuoroleiriltä). Ja joka kerta leirikeskuksesta kotiutuessani mietin, miksi ihmeessä sitä kotona ei voi joka aamu laittaa naamaansa nätiksi, miksi vaatteilla ei ole kaunista, selkeää pinoa, miksi elämä on stressaavaa ja mihinkään ei muka ole aikaa.

Leirikeskuselämä on ihanaa. Se on aina ollut.
Ja ala-asteelta on kestänyt aina tämän vuoden helmikuuhun asti keksiä, miksi se on niin ihanaa. Leirikeskuksesta puuttuu sotta. Siellä on ihmisen omaisuudesta ehkä tuhannesosa mukana - ei roskia, ei vääränmuotoisia vaatteita, ei sataa shampoopulloa ja kylpyankkaa, ei pesemättömiä pyykkejä eikä imuroimatonta lattiaa. Ei kymmentä lukematonta kirjaa odottamassa tarttumista, ei laskuja, ei kaikkia keskeneräisiä käsitöitä. Ei vanhaksi mennyttä jugurttia, eikä miljoonaa tekemättä jäänyttä asiaa, jotka muistuttavat itsestään joka kerta, kun kuljet ohi.
Leirikeskuselämä on yksinkertaista, siistiä, ja vailla stressiä aiheuttavia muistoja. Tokikaan se ei ole "oikeaa" elämää, eikä elämän pidä leirikeskuselämää loppuelämän verran ehkä ollakaan. Mutta viikonlopun pituinen piipahdus leirikeskuksessa saa aikaan toivon siitä, että jotain siitä rauhasta ja seesteydestä ja selkeydestä voisi tuoda omaan kotiinkin.

Helmikuussa pienensin vaatekaappini sisältöä merkittävästi. Sen piti olla hauska yhden illan projekti, ja se olikin. Yhden illan projekti, joka jatkuu yhä puolen vuoden jälkeen. Vaatekaappi alkoi yhtäkkiä - siinä yhdessä illassa - muistuttaa epäilyttävästi leirikeskusvaatekaappia. Ja kun vaatekaapin sisällöllä tuli oikein mainiosti toimeen, vaikka se oli ainakin puolet pienempi kuin aiemmin, tuli mieleen kyseenalaistaa myös yöpöydän läheisyydessä lonnivat ainakin satakunta sisustus- ja käsityölehteä (ne olivat alkaneet ahdistella minua ohikulkiessani, kaikilla ihanilla ohjeillaan, joita en kuitenkaan koskaan ehtisi tekemään). Sekä kylppärin pyyhkeiden määrä. Kangaskaapin sisältö. Keittiön kuiva-ainekaapin tarvikkeet.

Vaatekaapin vaatteet olivat, ja ovat, kuin hotellissa konsanaan. Ilmavasti, viikattuina, kauniisti pinoissa, ja kaapissa on nyt oma hyllynsä jopa kertaalleen käytetyille, mutta ei vielä likaisille vaatteille. Aamulla näkee yhdellä silmäyksellä koko valikoimansa. Niinkuin kuoroleirillä. Helppo valita pienestä valikoimasta päivälle sopiva kokonaisuus. Ylimääräiset, vuodenaikaan kuulumattomat vaatteet ovat vintissä. Poissa näkyvistä. Niinkuin niitä ei olisi otettu mukaan matkaan ollenkaan.

Petissä olen kokeillut samantyyppistä leirikeskusmentaliteettia. Vain yksi tai kaksi kirjaa tahi lehteä on kerralla valittavissa. Kaikki muut asuvat jossain muualla kuin makuuhuoneessa. Illalla voi lueskella, jos jaksaa. Mutta esillä ei tarvitse olla kokonaista kirjahyllyllistä kaikenlaista. Leirikeskusviikonlopun parhautta on sekin, että lukeminen rajoittuu tasan siihen, mitä on reppuun ottanut mukaan. Kodin etu on se, että kirjahylly on alakerrassa, jolloin petilukemisvalinnanvaraa on oikeasti vaikka kuinka. Mutta makuuhuoneeseen ei sataa kirjaa ole tarve ottaa kerralla mukaan. Makkari pysyy seesteisempänä ja ajatukset sopivasti lempeän unisina, kun voi rauhassa keskittyä yhteen lehteen kerrallaan.

Myös vasta remontoitu vessa ja kylppäri ovat saaneet kokeilla kuoroleirionnea oman valikoimani kohdalla. Omalla hyllyllä on vain täysin umpi-jokapäivä-tarvittavat tarvikkeet. Hammasharja, -lankakihnutin, hammastahna, dödö, pieni meikkipaletti ja jokunen pesulappu. Kynsilakan poistoaine ja yksi lakka (kerrallaan). Suihkussa shampoo, säärikarvakikotin, ja naamanpuhdistusaine, sekä pesusieni. Tismalleen samat asiat, jotka ottaisin mukaan kuoroleirille. Aamuhommat hoituvat napatessa yksi asia kerrallaan käteen ja tehden sillä tarvittavat. Jokaisella asialla on paikkansa, ja jokaista asiaa tarvitaan. Noh, kynsilakkaa ei ehkä ihan joka päivä. Mutta melkein :)

Ja olohuoneen käsityökoppa. Sekin on kuoroleirillä. Kaikki ylimääräiset langat asuvat yläkerrassa, vintillä, ja ovat helposti saatavilla, kun niiden aika tulee. Kopassa on yksi keskeneräinen käsityö, ja sen yhden käsityön ohjeet löytyvät kopan vierestä. Onhan niitä keskeneräisiä muitakin. Mutta ne eivät ole mukana leirillä (ovat piilotetut keittiön liukuovien taakse). Ja niin sitä tulee keskityttyä siihen yhteen pitsineulehansikkaaseen ihan eri mentaliteetilla, kun kaikki muut keskeneräiset ovat piilossa. Poissa silmistä. Poissa mielestä. Niitä ei nyt tällä kertaa otettu mukaan. Ne saavat mahdollisuuden joskus myöhemmin.

Ja tämä kuoroleirielämä auttaa.
Se helpottaa arkea. On ollut pakko miettiä omistamilleen asioille omat paikat ja kodit. Ja kun niillä on koti, ne voi myös helposti palauttaa kotiin, kun ovat eksyneet jonnekin omille teilleen. Eikä tietenkään kaikille asioille ole kotia, joka paikkaan ei ole millään ehtinyt vielä puolessa vuodessa. Mutta keittiön siistimiseen menee entisen tunnin sijasta kymmenisen minuuttia. Vain siksi, että kaikki minun tavarani eivät ole ihan missä sattuu. Ja siksi, että muutamalle lapsen tavarallekin on keksitty koti, johon ne voi palauttaa leikin jälkeen.

Niin että sitä seuraavaa ihkaoikeaa kuoroleiriä odotellessa, tässä talossa omistamani asiat alkavat aavistuksenomaisesti saada huomiota osakseen. Ehkä huomaamatta, yksi kerrallaan ja ihan omalla aikataululla, mutta pikkuhiljaa. Joku kaunis päivä voi ehkä elää arjessaan niinkuin leirikeskuksessa konsanaan - tarviten kaikkia mukaan ottamiaan tarvikkeita, ja käyttäen kaikkia käyttötarvikkeita vuorollaan.

Anjusha

Talvihuivi ja huivineula / Winter shawl and a stick pin

Olin kaipaillut pakkaskelejä varten uutta ja lämmintä kolmiohuivia. Novitan kevät 2013 -lehdestä löytyi ohje kauniille ja ihanan väriselle kolmiolle, joka oli tarpeeksi paksu talvikelejä ajatellen. Ajattelin, että jos sen neulomisen aloittaa juhannuksena, se valmistuu todennäköisemmin ennen pakkasia, tai ainakin pakkasille.
Juhannuksesta ei ole kauaakaan, liekö kuukautta, ja huivi on jo valmis. Siitä tuli kyllä oikein kaunis, ja ihanan värinen, ja lämmin.

I had longed for a new triangular scarf/shawl for the winter. From Finnish yarn company Novita's Spring 2013 -magazine I found a lovely coloured shawl, which looked warm enough for the winter months. I thought that if I began the knitting at Midsummer's, it might be finished by the time the below-zero-temperatures arrive.
It's not far from Midsummer's, around a month or so, and the scarf is already finished. It turned out beautiful, and lushly coloured, and warm.

Huivi on niin suuri, että se ylttää minun ympärilleni kiedottuna ja vielä solmuun. Sen mitta päästä päähän lienee jossain puolentoista metrin paikkeilla, ja kolmion kärjestä pitkän sivun keskellekin metrin verran.

The shawl is so big, it wraps around me easily and is still knottable. It's about 150cm long from the longest end and about a meter from the middle of the long end to the point of the triangle.

Lankoja huiviin meni viiden kerän verran, kun viittä eri lankaakin oli käytössä. Tässä on Novitan langoista turkoosia ja persikanväristä Rose-lankaa, turkoosia Säde-lankaa, ruskeansävyistä Usva-lankaa ja pinkki-kelta-musta-valkoista Kelo-lankaa. Silmukoina on vain oikeita ja nurjia, lisänä peruskavennuksia ja langankiertoja. Periaatteessa huivi on siis hyvin yksinkertainen, lisääntyvä silmukoiden määrä (kolmesta silmukasta kolmeen ja puoleen sataan) vaan tekee neulomisesta loppua kohden aavistuksen lannistavaa.

I used five different balls of yarn for the shawl, all of them different. There were two balls of Novita's Rose yarn, one in turquoise and one in peach. One ball of turquoise Säde -yarn, the brownish Usva -yarn, and the pink-yellow-white-black Kelo -yarn. The shawl had just a few basic stitches, mainly stockinette with a few wraps and knit-two-together-s. It's a simple scarf in principle, what makes it challenging is starting from 3 stitches and increasing all the way to 350 or so.

Vähän jo tekee mieli ottaa huivi käyttöön, vaihtaa se vaikka toisen ohuen kesähuivin tilalle :) Illat alkavat pikkuhiljaa hämärtyä täälläkin, ja viilentyä siinä samalla. Ajatus oli säästää huivi syysgarderoobiin, johon vaihdetaan 22.8., mutta en ole ollenkaan varma, jaksanko odottaa sinne asti.

I'm contemplating on taking the shawl and using it already, swapping it with a summer scarf that I have two of in my wardrobe for the summer. The evenings are slowly getting darker and cooler. I thought I would save the shawl for the autumn wardrobe, which will step into effect on 22nd of August, but I'm not at all sure I want to wait for that long.

Juuri ennen kuin sain huivin eilen valmiiksi, kävin TitiTyyn kesämiitissä takomassa työpajassa itselleni rautaisen huivineulan. Jos oikein tarkkaan katsoo, tuossa kuvassa (yllä) se kiinnittää huivin reunastaan.

Just before the shawl was finished yesterday, I went to a local yarn shop TitiTyy's summer meetup to forge myself a shawl stick pin from iron. If you look very carefully, you'll see it fastening the scarf from it's one end (on the picture on top of this writing).

Huivi on ensimmäinen iso ikinä neulomani huivi, ja vaatekaappiprojektiin se sopii oivallisesti muistutuksena siitä, millainen työ vaatekappaleiden kokoamiseen menee. Kun kuukauden illat neuloo neulomistaan, muistaa arvostaa työtä vielä talvipakkasillakin. Tällaista ei ehkä löytäisi parillakympillä henkkamaukalta, ja jos löytäisi, ei se olisi ollenkaan niin kallisarvoinen ja arvostettava kapine kuin tämä. Huivi korvaa monen monta vuotta käytössä olleen halpamuotikaupan pinkin talvikolmiohuivin, joka lähti kierrätykseen tämän neulomisen aloitettuani, ja ainakin nyt, uuden huivin vasta valmistuttua, vaihto tuntuu erinomaisen hyvältä valinnalta.

The scarf is the very first big scarf I've ever knitted, and serves in the wardrobe as a great reminder of how much effort goes into making clothes of any kind. Once you spend a month knitting one single item, you're sure to remember the effort that has gone into it even when the winter arrives. You might not find an identical shawl from the H&M, but if you did, it wouldn't be nearly as precious and special as this one. The shawl will (or has) replace(d) a winter triangle that I've had for years and that's bought from a cheap fashion shop in town. I recycled the old scarf as I began knitting this new one, and at least now that the freshly knitted shawl is in my hands, this feels like a very good choice to have been made.

Anjusha

Kaappidogmat ja dogmakaappi

Kun on seuraillut erinäisiä minimalistiblogeja ja vaatekaappiprojekti 333:en liittyviä blogeja, on huomannut, että eri ihmisillä on perin erilaisia näkemyksiä siitä, miten vaatekaapin sisältö olisi hyvä hahmottaa. Toiset vannovat värien nimeen, toiset seuraavat kuuminta muotia, yhdet hankkivat vain tietystä liikkeestä ja toiset vain käytettyä.

Olen pohdiskellut, kun koulukuntia on niin erilaisia, että jopa olisi mukava perustella omaakin vaatekaappiaan jollain vannotuksella, vaikkapa että:

*KIRPPISKAAPPI
Jos oman vaatekaapin sisältö olisi kokonaan käytettynä hankittu, se toisi lisää käyttöikää vaatteille, jotka muuten olisivat todennäköisesti roskissa tai lumpuissa. Voisi hankkia kamppeensa kirppikseltä, vaihtamalla kaverin kanssa, tekemällä löytöjä toisten hylkäämistä tarvikkeista. Olisi myös tälle kukkarolle melkoisen helpottava ratkaisu. Tosin juuri-sen-tietyn-vaatteen löytäminen on kirppikseltä ehkä epätodennäköisempää kuin kaupasta tai itse tehden - valikoima kun on mitä on ja minun kokoani todennäköisesti jonkinverran vähän tarjolla. Helmien löytäminen vaatisi sitäpaitsi kaltaiselleni yksilölle monesti konsultin mukanakuljettamista. Huonolla muoti-itsetunnolla varustettu tallaaja voisi hyötyä ensin värianalyysistä tai muotokoulusta... Sen sijaan hyvällä muoti-itsetunnolla on varustettu Bea, jonka blogi seuraa elämää roskattomassa kodissa, ja jonka vaatekaapista löytyy vain kirppislöytöjä.

*KÄSITYÖKAAPPI
Tai kaappiin voisi kelpuuttaa vain käsintehtyä. Itsetehtyä tai kaverin tekemää. Ei-teollista tekoa. Olisi helppo perustella moinen päätös sillä, että tietäisi tismalleen työolosuhteet, joissa vaatteet on rakennettu, ja pystyisi vaikuttamaan käytettyihin materiaaleihin parhaiten. Oppisi myös arvostamaan sitä työtä, mikä vaatteiden tekemiseen menee. Henkkamaukan vitosen teepaita ei varmasti auta ketään ymmärtämään, mitä teepaidan valmistus vaatii ympäristöltä ja ompelijalta. Kun tekisi paidan itse, oppisi arvostamaan käsillätekemiseen vaadittavaa työtä ja taitoa. Lisäksi jokaisella vaatteella olisi varma tarina ja historia, ja sellainen on aina hauskaa. Itsetehden vaatteet eivät tule alkuunkaan todennäköisesti yhtä halvaksi kuin kirppikseltä hankitut, mutta materiaalivalinnanvara ja mallinmuutosmahdollisuudet olisivat toki ensiluokkaista bonusta.

*LUOMUKAAPPI
Voisi myös valita hankkia kaiken kaappiinsa luomuna tai jotenkin ympäristöystävällisesti. Saisi metsästää ehkä pitkän matkan päästä vaatteensa, mutta tietäisi tukevansa sellaista teollista tuotantoa, joka pitää huolen tästä planeetasta. Sellainenkin on tärkeää. Ja saisi todennäköisemmin vaatteita, jotka jotenkin kuvastavat enemmän tätä aikakautta, olisivat ehkä jopa muodikkaita. Ihan en luota siihen, että itsetehden saisin tehtyä muotiluomuksia. Toisaalta en ole ihan varma haluankokaan muotiluomuksia.

*PAIKALLINEN KAAPPI
Vaihtoehtona olisi myös hankkia kaikki paikallisesti. Jokainen vaate olisi rakennettu tässä lähellä. Se toisi lisää töitä paikallisille käsityöläisille ja antaisi mahdollisuuden tutustua kaikkeen siihen mielenkiintoiseen ja luovaan kirjoon, jonkalaisia tekijöitä tämäkin paikkakunta mahtaa olla pullollaan. Se vähentäisi tuotteen ylenpalttista kuljettelemista ympäri maailman, lentorahteja ja välisäilytyksiä ja polttoainetta ja luontoa.

Pohdin, josko minusta olisi yksittäisen dogman vaatekaapistiksi. Mutta on perin vaikea valita vain yhtä tapaa toimia pitääkseen päällään ylipäänsä jotain. Jos valitsen vaatteeni vain kirppikseltä, jäävät hyvät ja työntekijöitä ja luontoa kunnioittavat luomuvaatefirmat täysin vaille minun tukeani. Tässä maailmassa kun raha äänestää niin helposti. Tai jos valitsen vain uusia luomuvaatteita hyvistä kaupoista ja hyviltä valmistajilta, jäävät kaikki hyvälaatuiset ja hauskat ja ihan mahtavat ja edulliset kirppislöydöt ihan sikseen. Käsityökaapilla voi kannustaa kangasfirmoja, mutta vaateyritykset jäävät kokonaan vaille äänestyspanosta, ja kirppislöydöt yhtälailla kirppikselle. Paikallisesti tuotetaan suhteessa niin vähän, että valikoima jää väistämättä aika suppeaksi, eikä välttämättä ole mahdollista hankkia "omannäköistä" kaapinsisusta.

Enkä haluaisi, että vaatekaappi uusittaisiin kiireestä kantapäähän vain sen takia, että elämää on hankaloittamassa jokin dogma, joka sulkee kaikki muut vaihtoehdot pois. Kaapista löytyy hyviä vaihtoehtoja, jotka ovat ihan käyttökelpoisia, osa vielä hyvinkin pitkään. Tämä vaatekaappiprojekti on ainakin minun kohdallani todettu pitkän linjan projektiksi - vaatteita uusitaan sitä mukaan, kuin niille tulee tarve uusimiselle. Mutta viisasta olisi, että kun uusimisen aika tulee yksi rääsy kerrallaan, vaatteensa osaisi ja voisi uusia jotekin viisaasti.


Oman kaapin suhteen lähimmäksi tausta-ajatukseksi on kaiketi muodostumassa kestävyys eri muodoissaan. Olisi mukava, että vaatteet olisivat hyvälaatuisista materiaaleista, jotka eivät heti nyppyyntyisi tai olisi lerpallaan. Että vaatteiden valmistus olisi tehty hyvälaatuiseksi, saumat olisivat kestävät ja neulat materiaaliin sopivia, kankaat esipestyjä jotta ne eivät ensimmäisessä pesussa kutistu ja väänny miten sattuu, langanpäät päätellyt ja painokuviot pesussa nuhjaantumattomia. Että vaatteiden valmistajan palkkaus olisi hyvälaatuista sorttia, työstä saatava korvaus kelvollinen ja työolosuhteet terveet. Ja että vaate olisi kestävä ekologisilta ajatuksiltaan. Että se tekisi tälle planeetalle jollakin lailla hyvää - tai ainakin välttäisi sitä pahaa, mitä useimmat vaatekappaleet täällä aiheutavat.

Jos kaappi olisikin KESTÄVÄ KAAPPI?
Se mahdollistaisi luomun, lähituotannon, kirppiksen JA itsetekemisen. Se mahdollistaisi myös sen, että vaatteet käytetään loppuun asti ennen uusimista, ja jos johonkin kyllästyy matkan varrella, kestävä kaappi velvoittaisi myös poistuvien vaatteiden hyvästä huolehtimisesta. Olisi autuas lupa hankkia päivitettäviä vaatteita monella eri tyylillä ja monesta eri paikasta. Kestävä kaappi sulkisi ehkäpä pois osan kauppakeskusketjuista, mutta viime aikojen tutkailulla niissä ei järin paljon näytä päivitettävää minun makuuni olevankaan.

Enpä tiennyt enkä arvannut helmikuun 22. päivä kun kiskaisin vaatekaappini sisällön lattialle, että vaatteissa riittäisi pohdiskeltavaa näin pitkälle. Pohdinta tapahtuu kuitenkin pääasiassa jossain selkäytimen paikkeilla ilmeisesti, kun en istu tuntikausia päivässä tuijottamassa kaappiani ja tekemässä merkintöjä pieneen mustaan kirjaan. Toisten ihmisten kaappiprojektien seuraaminen toki on oma harrastuksensa, joka vie (samalla kun muutenkin selaa Facebookia) sen oman hetkensä päivästä, ja aiheuttaa toisinaan paljonkin ajatuksia. Mutta aktiivista ajatusaikaa kaappi ei vie sen suuremmin. Ajatukset kulkevat pyykkiä viikatessa, ja aamupala-aikaan, näin rauhallisena lauantaiaamuna kun muu väki nukkuu vielä, niitä voi laittaa muistaessaan ylös.

Anjusha

Vapaa kolonen aivosolukossa.

Laskeskelin tässä tänään kesävaatekaappini sisältöä. Siellä on tapahtunut jonkinverran muutoksia viimeisen vähän reilun kuukauden aikana (lue: rikkinäisiä ja vanhoja ja loppuunkulutettuja vaatteita on laitettu kerrassaan pois), josta syystä oletin, että tarjolla saattaisi olla jokunen yksittäinen "vapaa paikka" kolmenkymmenen kolmen joukossa.

Kaksi paikkaa siellä näytti tyhjänä olevankin. Toinen niistä voisi olla varattu parille kävelykelpoisia kesäkenkiä (edelliset, yksitoista vuotta tiukassa käytössä olleet, lähtivät viimein viimeiselle matkalleen männä viikolla), ja toisesta huolehti äiti. Se nimittäin laittoi viestiä, että "kai sulla siellä kaapissa olisi tilaa yhdelle hihattomalle kesämekolle". Sattumalta juurikin oli :) Äiti oli tehnyt löydön, kauniin vihreän spagettiolkainkesämekon. Ja se kyllä pääsee osaksi kesägarderoobia. Mekko toimii kivasti hellepäivänä, mutta tarvittaessa sen alle voi laittaa vaikka leggarit ja pitkähihaisen, jolloin se toimii pitkälle viileisiin iltoihin asti.

Ensisijaisesti halusin kuitenkin selvittää kaapistani, kuinka moni vaate siellä vaatii jossain vaiheessa lähitulevaisuutta jonkinsortin huomiota osakseen. Aika moni paita on nyppyinen ja kulahtanut, venähtänyt ja repsottavakauluksinen, ja vaikka niiden kanssa pärjää vielä, voisin kuvitella, että ensi kesää ne eivät ehkä enää näe. Lisäksi siellä on fleecetakki, joka on ainoa kesätakkini. Sen tilalle olen jo vuosia haaveillut jotain monikäyttöisempää. Nyt, kun takista alkaa kymmenen käyttövuoden jälkeen pikkuhiljaa vetoketju antaa periksi, voisin raaskia sen päästää viettämään eläkepäiviä. Mutta ensin pitäisi keksiä, mitä sen tilalle tarvitaan.

Kahdeksan vaatekappaletta laskin kaikkiaan huomiota vaativaksi. Pari teepaitaa, haaremihousut ja housuhame, muutama pienehkö neulomalla tehtävissä oleva vaate. Ajattelin aloittaa teepaidasta, kun niiden kunto on ihan ensimmäisenä huomattu huonoksi. Tilasin kaunista luomutrikoota , josta kuvittelisin rakentavani itselleni jonkun mukavanmallisen lyhythihaisen paidan korvaamaan sitä kaikista kulahtaneinta teepparia.

Lillestoffin Leaves-trikoon kuva löytyi Sampsukan sivuilta.

Kerrassaan hienoa minusta on, että kun vaatekaapissa on rajallinen määrä ajateltavaa, on niiden ajatusten kanssa pärjääminenkin jotenkin helpompaa. Vaatteista huolehtiminen on helpompaa, suoritettavat toimenpiteet hallittavissa, ja sitten huomaa, että kun on tietoinen vaatteidensa kunnosta ja niihin liittyvistä tehtävistä, jää aivosolukkoon enemmän tilaa muunkinlaisille ajatuksille. Jokainen väsynyt vaate herättää kysymyksiä ja huomioita aina kun sitä katsoo, mutta kun väsymyksen ja kulahtamisen on kertaalleen kunnolla huomioinut ja tietää, mikä määrä vaatteita kaapissa odottaa samantyyppistä huomiota, on vaateongelmat helppo laittaa järjestykseen. 

Haaremihousuni vaativat uudistusta, mutta niillä pärjää mennen tullen vielä arviolta kolmisen kuukautta, josta syystä niiden uusimisen aktiivisen ajattelemisen voi suosiolla jättää myöhemmäksi. Jos matkan varrella tulee vastaan housujen tilalle sopivat täydellisyydet, tiedän jo valmiiksi, että jossain vaiheessa housut on jokatapuksessa uusittava, mieluummin seuraavan vuoden sisällä, eikä täydellisten housujen hankkimista tarvitse erikseen pohdiskella. Kun asialla ei ole kiire, siitä ei tarvitse stressata, ja kun vanhojen pöksyjen haasteet tietää, niille ei tarvitse suoda ylimääräisiä ajatuksia ennenkuin jotain dramaattista tapahtuu. Dramaattisten asianhaarojen tapahtuessa päätös uusista pöksyistä on oikeastaan tehty jo, joten ei voi tulla eteen tilannetta, jossa housuista tarvitsisi vääntää ongelmaa.

Tämä on johtanut monen mutkan kautta omassa päässä siihen, että olen vaikkapa lukemassa ensimmäistä kertaa romaania sitten lapsen syntymän. Ylimääräisten ajatusten saaminen kaunokirjallisuudesta on tähän asti tuottanut pelkkää ahdistusta. Tänä kesänä ensi kertaa seitsemään vuoteen tuntuu, että minun aivosolukkooni mahtuu muitakin ajatuksia kuin arjen pyörittämisen ajatuksia. Kun yksinkertaistamisprojekti on hissukseen hiipinyt vaatekaapista käsityökirjaston kautta lankakoppaan ja kangaslaariin, alkaa myös aivoista löytyä ylimääräistä tilaa vaikkapa uusille ajatuksille. Ja samalla on löytynyt myös virtaa vaikkapa kirjahyllyn kevätsiivoukselle, ompeluprojekteille, piirakan leipomiselle, ja piha-aitapuskan leikkaamiselle.

Tämä ei nyt millään tavalla tarkoita, että vaatekaappini olisi valmis, tai että koti olisi jotenkin putipuhdas ja roinaton, että olisin jotenkin parempi ihminen tai täydellisempi äiti-vaimo. Että ongelmat loppuisivat tähän ja että elämä ei haastaisi enää mitenkään. En ole löytänyt valaistumista enkä saa vieläkään oikeaa palkkaa. Mutta aivoista on löytynyt paikka, jossa on pieni kolonen vapaata tilaa. Sellaista ei ole viimeiseen seitsemään vuoteen ollut. Ja nyt kun asiasta innostuu enemmän, sopii pitää sormet ristissä, ettei sitä vapaata koloa tumppaa ihan heti tukkoon uudestaan :)

Anjusha

Ihanat kesäpaidat ja kuinkas sitten kävikään? / Lovely summer shirts and whatever happened then?!

Kolmessa kuukaudessa ehtii tapahtua paljon. Yhden vaatekaapin sisällöllä on kauaskantoisia vaikutuksia, ja niistä olen kertonutkin jo aiemmin. Pyykin pesutarve vähenee, ei tarvitse stressata siitä, mitä laittaa päällensä, yksi asia elämässä on jotenkin edes hallussa kaiken yleisen kaaoksen keskellä. Jotenkin päällimmäiseksi tai tärkeimmäksi on ehkä kuitenkin jäänyt ajatus siitä, minkälaisen kuvan yhden ihmisen vaatekaappi antaa tästä maailmasta. Ja nyt ihan erityisesti, kun vaatekaapissa ei ole niinsanotusti "mitä sattuu" vaan jokaisen asusteen on valinnut itse ja tarkoituksella ja ajatuksella.

A lot of things manage to happen in a space of three months. The insides of one wardrobe have far and wide reverberations, and I've told you about those before. You don't need to do that much laundry, you don't need to stress of what to put on, and in the midst of all the other chaos in life there's one thing that's manageable. Somehow the most important lesson that I feel like I've learned is of the image a person's wardrobe gives of this world. Especially now that I've *chosen* every garment in my 33 rather than just having a closet full of randomness.

Jotain kertoo ihmisestä sekin, mistä vaatteet ovat tulleet, minkälaisessa kunnossa ne ovat (enkä tarkoita nyt pöllyisiä tai koirankarvaisia vaatteita, vaan niitä, jotka ovat kahden pesun jälkeen jo nyppyisiä ja venähtäneitä), kuka ne on valmistanut, ja moniko niitä on käyttänyt. Omassa päässä on viimeaikoina herännyt kysymys "Tällaisenko kuvan minä haluan antaa itsestäni yhteiskunnalle? Ihanko oikeasti?". Olenko ihan varma, että Henkkamaukan kahdessa pesussa nuhjaantunut vitosen spagettitoppi oli sittenkään maailmanrauhan kannalta ihan oikea ratkaisu?

Where your clothes come from, what shape they're in (and I'm not talking about dirt and dog hair but how weathered they look after a wash or two), who's made them, and how many have used them tells a story too. There's a question in my mind that's risen lately, of "Is this the kind of picture I want to give out to the society about myself? Is it really?" Am I dead certain that the strap top bought from H&M for a fiver and that has lost it's shape in two washes was really the right thing to be had?

Minä en jaksa seurata muotia, enkä innostu design-vaatteista. Iso osa vaatekaappini sisällöstä on joko kirppikseltä tai muilta saatuja. Ja ne, mitkä ovat kaupasta oikeaan hintaan hankittuja, ne ovat pitkälti vuosia ja taas vuosia olleetkin uskollisessa käytössä. Rahoilleen on toki siis saanut vastinetta, ainakin useimmiten. Enkä myöskään ostele alennuslaareista satapäin sellaista, mikä ei kiinnosta oikeasti yhtään, ja johon jäävät laput kiinni vuosikausiksi. Sellaisiakin ihmisiä on (kuulemma). Rahaa ei siis kulu vaatteisiin, juurikaan, eikä vaatekaappi pursua yli. Ja silti on perkaamisen paikka, kun vuodenaika vaihtuu ja on aika rakentaa kesävaatekaappi keväisen tilalle. Vaatteita on siis melkolailla tarpeeksi, ja niistä voi vielä valita. Olemme siis selvästi rikkauden puolella.

I can't be asked to follow fashion, and I'm not into design clothing. A great part of my wardrobe is either from a second hand shop or an already used gift from someone. And the ones that are shop-bought and with right money, have mostly served me for years. I've got my money's worth, at least in most cases. I also don't buy heaps from sale (like I've heard people do) and end up not liking the buys at all. So I don't really spend money on clothes, and my closet isn't filled to it's brim. But still there's room for pruning when the season changes to the next and it's time to build a summer capsule to replace the spring-y one. There's still plenty of clothes to choose from. I'm definitely on the richer side of things.

Tässä vähän tilastoa:
19 kappaletta 33:sta kesävaatekaappiin päätyneistä asusteista on joko saatu, kirppikseltä tai alennusmyynnistä. Näiden yhdeksäntoista toistaiseksi minulla kertynyt käyttöikä on siellä kolmisen vuoden paikkeilla noin keskimäärin.
Loppujen, normaalihintaisten kaupasta ostettujen vaatteiden keskiverto käyttöikä tähän asti on seitsemän vuoden mailla.
Kesävaatekaapin sisältö on muistinvaraisten laskelmieni mukaan tullut maksamaan 320€. Tästä puuttuu vielä työkassi ja kolmaskymmeneskolmas asuste, sillä niitä en ole vielä keksinyt (ja siksipä alla olevasta kuvastakin yksi ruutu on harmaana :)

Here are some statistics:
19 out of 33 garments and accessories chosen for the sumer capsule have either been given as gifts, or are from a sale, or a charity shop / flea market. The average age for these finds is in my wardrobe at around three years.
The ones I've bought from shops I've had for longer, for about 7-8 years.
If I remember the prices correctly (and I'm pretty good at remembering them) the summer capsule has all in all cost me 320€. The capsule is still missing one laptop bag and the 33rd item, for I'm having a hard time finding the last item, which is also why the last picture frame below is all grey :) 

Mutta nyt, kun vaatteita katselee, huomaa selvän alati toistuvan kuvion: halpa roskamuotikaupan puuvilla ei ole tarkoitettu kestämään yhtä kautta pidemmälle. Jokainen henkkamaukka-vila-prismaosaston ostos on ostohetkestä muuttanut muotoaan radikaalisti riippumatta siitä, oliko se kirppislöytö vai suoraan uutena kaupasta kotiin kannettu. Nyppyyntynyt, vanunut, saumat lähteneet kiertämään, ompeleet irtoavat. Järjestelmällisesti.
Ihastelin vielä eilen kesän teepaitavalikoimaa. Ihan suosikit parin vuoden takaiset kirppislöytöteepaidat (henkkamaukkaa ja vilaa) saivat heti paikan kesägarderoobista. Tämän aamun uusi katselmus ja kuvien ottaminen paidoista paljastikin paitojen todellisen laidan: kaula-aukot olivat lörpällään. Kahdessa paidassa pienet reiät. Kankaat painatuksineen aika köyhässä kunnossa, kainaloiden kohdalta vanunut ja virttynyt kangas. Sivusaumat kiertävät jokaisessa, ja painatus on vinossa yhdessä. Teepaidat ovat kaikki yhteensä maksaneet 7 lanttia. Ihan kuin olisin tullut huijatuksi. Hyvä seitseneuroinen on mennyt ihan harakoille, kun vaatteet eivät kestä. Noh, ovathan ne jo kolmatta vai neljättä kesää MINULLA, ja sitä ennen jollain toisella olleet. Eikä mistään kaupasta tietenkään saa seitsemällä eurolla neljää paitaa. Mutta jo vintille kiivenneen kevätgarderoobin kaksi teepaitaa ovat nekin kirppikseltä. Neljän, ja kuuden vuoden takaa. Euron hintaisia molemmat. Ihan umpi-priimakuntoisia ilman yhtään purkautunutta ommelta tai nyppyä. Ei teepaidan tarvitse mennä kesässä pilalle. Miksi ihmeessä on ihan okei, että kesäpaita saa mennä?
Alakuvassa keskellä oleva valkoinen teepaita on sitten ihan testausta vailla. Ostin sen Kuntomaailman kirppikseltä, johon sen olivat tuoneet pukeutumispalvelun naiset omasta puodistaan. Se saattaa olla jopa ihan käyttämätön. Mutta sen pitäisi (euron hinnastaan huolimatta) olla kaupasta, jossa tiedetään, mitä kannattaa laittaa päälle ja mitä ei. Paita tuntuu lupaavalta, napakan oloiselta ja hyvin muotoillulta. Ans kattoo kuinka sen käy.

Now that I look at the clothes, I sense a pattern: cheap trash-fashion cotton is not made to last longer than one season. Every single Vila-H&M-type buy has changed dramatically from the moment that it has been brought home regardless of whether it was bought from a shop or from a second hand place. They are twisting at seams, the prints have faded, they are stretched and worn-looking. All of them.
Yesterday I was admiring my t-shirt collection. I chose the favourite summer finds from second hand shops (originally from above mentioned Vila and H&M) to be the first things in my capsule. And then I looked at them again this morning: the bit where the head comes through is wonky. There are two little holes in them. The prints are quite worn and faded, the material itself twisted and wonky. The seams are all rolling. All in all they cost me 7€. It feels like I've been cheated. A good seven euros lost because the garments can't last. Well, I've had them for nearly three years, and before that somebody else has. And you can't walk into a shop and find four tops for seven euros. But I've got two tee shirts in my spring capsule, that are both from flea markets. 1€ each. I've had them for 4-6 years. And they're fine. A t-shirt doesn't have to be ruined in a summer. Why on earth would it be ok to do so?
The top on the lower picture, in the middle of the lowest row is to be tested. I bought it from Kuntomaailma's (the gym where I work) second hand night, some ladies who work as professional stylists had brought it along, and it might be no-one has used it before. Regardless of the fact that it cost only 1€ it should be from a place where people know what to put on and what not. The shirt feels sturdy and promising, well tailored. We're left to see what happens to it.

Kesän paitaosasto on siis tässä. Minusta alkaa näyttää epäilyttävästi siltä, että nuhjuuntuneet, vaikkakin ihanat, henkkamaukkakirppislöytöpaidat joutuvat vielä kesän aikana kerrassaan vaan vaihtoon väsyneisyytensä vuoksi (eikä vielä ole hipaistukaan tuotanto-olosuhteita, ihmisoikeuksia, halpakauppaa, puuvillan massatuotantoa tai sen tapaisia). On ehkä kaivettava kevätkaapin kuusenvihreät ja hyvät teepaidat esiin, tai lähdettävä etsimään jotain muuta ratkaisua ulos tästä pikamuodin kierteestä. Ja toivon hartaasti, että valkoinen teepaita lunastaa lupauksensa. Ja on otettava opiksi.

So the tops for the summer are here. I'm starting to feel like the worn-out, albeit lovely, t-shirts will have to go and be replaced at some point of the summer (and we haven't even touched the manufacturing processes, human rights, cheap fashion, cotton farming and so on). I might have to dig the spring capsule t-shirts back from the attic, or find another solution to this fast-fashion rubbish. And hope and pray the white tee delivers it's promises. And I'll have to learn.

Anjusha

Auringonvärisiä autoja

Kevät on tainnut saapua tähänkin tönöön. Teki mieli ommella. Ihmeellistä :)

Teimmä Siksaksis -Hennin kanssa vaihtarin vapun aikaan. Verttiselle pieneksi jääneet pitkät kalsarit (ne punaiset robottiset, en oikein tiedä mihin ovat karanneet tähtikalsongit, ne ovat jossain hukan teillä) päätyivät Hennin pojjaalle ensi talvea odottelemaan, ja Hennin varastoista taas meille päätyi hauskoja keltamustia paitakankaita. Pitkiä teepaitoja Verttisellä saisi kyllä muutama enemmän ollakin, joten tällainen tuli rakennettua perjantaiaamun kunniaksi:

Kaava on sama Ottobre Designin kuin Lukelintupaidassa, samalla koollakin uskalsin vielä tehdä (122cm). Paidoissa on jotain rauhoittavaa. Muistan, kun lapsena ymmärsin paidanompelun lainalaisuudet. Olen ehkä ollut neljännellä luokalla, kun huomasin ensi kerran, että joka kerta kun ompelee paitaa, työjärjestys pysyy samanlaisena, paidan mallista riippumatta. Jokin pieni yksityiskohta voi olla eri lailla, mutta periaate on aina sama. Maailmassa on jotain pysyvää :)

Autokankaasta jäi vielä pieniä paloja, ja heti tuli mieleen eräs pieni, ihan vasta pari päivää sitten syntynyt prinssinen, jota voisi muistaa kesäpipolla ja tumppusilla.

Mukavalta tuntuu käyttää kangas loppuun. Ikäänkuin olisi suorittanut jotain tärkeää. Olen löytänyt itsestäni myös piirteen, joka on varmaan aina ollut olemassa, mutta sitä en ole huomannut ennenkuin ryhdyin siivoamaan kangaskaappia talvella. Panttaan kankaita mielipuolisesti. Saatan ostaa kankaan jotain tarkoitusta varten, mutta tarkoitus saattaa muuttua moneen kertaan matkalla, kun huomaan, etten leikkaakaan kangasta, vaan varastoin sen kangaskaappiin. Kankaiden on syytä marinoitua kaapissa ainakin vuoden, parin verran, ennenkuin niihin uskaltaa koskea. Leikkaamattoman, uuden kankaan pyhyys on jotain aika suurta. Samalla huomaan, että minusta on hurjan hauskaa tehdä pieniä projekteja toisten ihmisten ylijäämätilkuista. Niissä ei ole samaa pyhyyttä ja koskemattomuutta, ja niitä voi ryhtyä käyttämään hyvällä omatunnolla vaikka saman tien. Niinkuin vaikka näitä keltamustia kankaita. Niistä oli jo tullut yksi paita edellisessä kodissaan, ja ne olivat ylijäämää, josta ei enää jaksettu puurtaa toista samanlaista paitaa, joten ne pääsivät leikkuuseen ja käyttöön kahdessa päivässä. Hämmästyttävää.

Vaan olipas hauska ommella paita. Taidan ommella toisenkin. Vielä on kankaita kaapissa (hyvin marinoituneita sellaisia).

Anjusha

Viikko 6 projektissa 333

Laskeskelin tuossa huvikseni, että alan olla pikkuhiljaa puolivälissä kevätkautta tässä vaatekaappiprojektissa. Nopeasti menee aika.

Valituista kolmestakymmenestä kolmesta on vain yksi käyttämättä - kumpparit. Ne ovat vielä vintillä, mutta näyttää siltä, että pikkuhiljaa niitäkin pääsee käyttämään, kun pakkasta ei enää ole kuin ennen yhdeksää aamulla.

Vaatteiden valitseminen on käynyt helpommaksi. Kertaakaan ei ole käynyt niin, ettei olisi oikeasti mitään päällepantavaa (siis että kaikki vaatteet olisivat yhtäaikaa pyykissä), eikä sellaista oloakaan ole ollut (tietäähän sen, kun katsoo täyttä kaappia/cd-hyllyä/kirjahyllyä/mitä vaan hyllyä ja toteaa ettei meillä ole *MITÄÄN* päällepantavaa/musiikkia/luettavaa/mitään). Voi pitkälti vetäistä kaapista minkä tahansa yhdistelmän, ja kehdata lähteä se päällä ulos kodista. Aina on löytynyt leggarit, paita ja toinenkin, ja hame tai tunika, jonka vetäistä ylleen. Lisäksi tuon Verttisen kanssa meillä on aina aamuisin kisa siitä, kummalla on vaatteet ensimmäisenä päällä, joten sitä miettimisaikaakaan ei ole kovin runsaasti. Ja olen huomannut aika usein voittavani kisan, vaikka Verttisen päivävaatteet on lajiteltuna valmiiksi sen eteen lattialle, ja minä aloitan tyhjältä pöydältä ja valitsen pukiessani.

Hämmästyttävintä vaatekaappiprojektissa on kuitenkin se, kuinka se on vaikuttanut elämään. Ei siihen, mitä vaatteita valitaan päälle tai siihen, onko talvitakista pudonnut nappi (On. Siitä on pudonnut, ja se pitäisi korjata). Vaan kirjahyllyn siivoamiseen. Lehtiroskien lajittelemiseen. Kirppiskansion täyttymiseen. Siihen, että alan oikeasti kiinnostua siitä, miten tätä pientä tanssipuotia olisi syytä johtaa. Siis JOHTAA. MINUN. Järkyttävää.

Ja ne kaikki liittyvät toisiinsa, ja ne kaikki liittyvät tähän pieneen vaatekaappiprojektiin. Keskittymällä yhteen pieneen asiaan kerrallaan, kunnolla keskittymällä, voi saada aikaan tilaa. Ihan itse ja omin voimin. Ja sen tilan saatuaan ymmärtää kuinka paljon helpommaksi käy avarasta tilasta vastuun ottaminen. Avaran tilan siivoaminen tiskistä, pyykistä, roinasta ja mainoksista on huomattavasti paljon helpompaa kuin täyteen ahdetun tilan. Ja tila on oletettavasti samankaltaista, on se sitten henkistä tai fyysistä tilaa. Samaa tilaa siis kalenterissa oleva tila, kirjahyllyssä oleva tila ja puodin rekeissä oleva tila, pään sisällä oleva oman ajan tila ja armaiden kanssa yhdessä vietetty aika-tila.

Palatakseni vaatekaapille, kävin jo kurkkaamassa vintistä kesävaatteita vähän niinkuin valmistautuakseni. Vein sinne viimeisiä talvisia pesusta (sellaisia, jotka eivät kuulu tähän projektiin) ja vaihdoin kesäiset vakuumipussista pois odottelemaan seuraavaa kuusiviikkoiskautta. Hankin jotakuinkin viikko sitten projekti 333:n kehittelijän Courtney Carverin pikaminikurssin projektiin valmistautumisesta sähköpostiini. Ajattelin, että kun tähän ensimmäiseen kauteen valmistauduin puolessa vuorokaudessa ja olin tasan valmis, antaisin kesäkaudelle siirtymiselle aikaa ja energiaa, valmistautuisin kunnolla ja rauhassa ilman hoppua ja hyvissä ajoin. Kovasti olen pitänyt kurssista. Se saapui yhtenä folderina sähköpostiin, ja sieltä sen koneelle ladattua on voinut käydä kurssia yksi aihe kerrallaan läpi omaan tahtiin. Kurssi myös jää koneelle, joten siihen voi palata aina uuden kauden alkaessa halutessaan.
Kesävaatteita on siis päässyt miettimään jo hyvissä ajoin. Huomasin kurkatessani, että tuon kesävaatekaapin rakentaminen näyttäisi olevan huisisti paljon helpompaa kuin kevään kasaaminen. Puolen tunnin penkaamisella olen aikalailla saanut kasaan kesäisen 33:n kimarani, eikä se ottanut edes koville. Vielä on toki kuusi viikkoa aikaa uuden kauden alkuun, joten listan tekemisellä ei ollut minkäänlaista painetta valmistuakaan, jolloin valintakin varmaan helpottui. Mutta kivalta näyttää nyt jo tuo kesäkausi, ihan suosikkihommia siellä odottelee käyttöä :)

Mitä tulee tähän kevätkauteen ja sen vaatteisiin, olen huomannut, että kolmessakymmenessä kolmessakin on mahdollista löytää suosikkeja. Ja suosikkien löytäminen on varmaan ihan tärkeääkin, sellaisen jatkuvuuden ja garderoobin viimeistelyn kannalta. Sitä huomaa selkeämmin, millaiset vaatteet tuntuvat mukavammilta päällä, mitkä sopivat kaikkien muiden vaatteiden kanssa yhdisteltäviksi ja mitkä ovat niitä haasteellisempia kappaleita, mitkä kestävät oikeasti käyttöä ja mitkä ovat parissa pesussa jo ihan nukkaisia ja riutuneita.

Ja jos jotain kaipailisi (nyt näyttäisi kesäkaappi tulevan ihan sopivaksi jo niillä vaatteilla ja varusteilla, mitä on edellisiltä kesiltä olemassa), niin voisi haaveilla jostain monikäyttömekosta. Niinkuin vaikka tällaisesta;

Tämä löytyi Merja-kaverin lehdestä, ja siitä oli heti otettava kuva. Mutta ihan välittömästi en sellaista lähde ostamaan, satasen verran rahaa kun on KOLMASOSA mun koko vaatekaapin sisuksesta. Tällaista on kuitenkin hyvä pohtia. Ehkä joskus voi harkita jotain moisenlaista. Tai voi hakea inspiraatiota ja tehdä itse.

Siihen asti,

Anjusha

Viikko 4, projekti 333

Nyt, kun projekti on päässyt kunnolla käyntiin, vaatehuolto pelaa, pyykkiä peseytyy, arki rullaa ja on päässyt rentoutumaan omiin suosikkivaatteisiinsa, olen alkanut huomata muutakin elämässä kuin vaatteet :)

Virkkaus- ja neulomisprojekteja on vireillä, niin patalappuja kuin kevätsukkiakin, mutta niistä lisää sitten kun saadaan valmista. Ompa ollutkin ihanaa neuloa pitkästä aikaa. Jotenkin siihen ei ole ollut viime viikkoina aikaa eikä virtaa. Ehkä nimenomaan virtaa. Aikansahan nyt saisi toki järjestettyä. Mutta  kiva, että voi uudelleen innostua.

Kotona odottaa kuukauden päästä alkava kylpyhuone-, sauna- ja vessaremontti, jota varten olen säntillisesti koettanut jaksaa pestä koneellisen pyykkiä päivässä pois kuljeksimasta. Myös kaapit olisi remonttialueelta syytä perata ja inventoida, ja siirtää niiden sisältö jonnekin talteen piikkauskoneen alta. Vaateprojektin tuomalla innolla onkin ollut helppoa ryhtyä inventoimaan myös vessan kaappeja, seesteisesti täytetyt kaapit kun ovat NIIN paljon mukavamman näköisiä avatessa. Saa nähdä tuoko remontti eteen kaaoksen yläkerran minivessaan, vai saadaanko kaikki sulassa sovussa mahtumaan pienempään tilaan. Omaan vaatekaappiini tein tilaa jo pyyhkeille, ne ovat nyt kylppäristä pestyt ja siirretyt.

Viimeisimmällä viikolla on päällimmäisenä mielessä ollut asioiden kulutus. Jos kolmellakymmenellä kolmella vaatekappaleella yksittäisen käyttövaatteen käyttöprosentti kasvaa, se ikään kuin ansaitsee näkyvyyttä. Käyttövaate kuuluu paikalle, jossa sitä käytetään, ja jossa siitä voi nauttia. Se toki kuluu käytössä, mutta tässä tapauksessa tuntuu, että se olisi vaatteelle peräti kunnia. Ettei jättäisi kynttilää vakan alle ja vaatteita lojumaan kaappiin, vaan nostaisi kaiken omistamansa ansaitsemalleen paikalle - laittaisi sen käyttöön. On ollut mukava laittaa samoja vaatteita uudelleen päälle pesun jälkeen, tuntuu, kuin niille antaisi suuremman arvon, kun niitä näkee usein. Sama ajatus on kiirinyt huomaamatta vähän muallekin. Jos kaapissa on kynsilakkoja, jotka menevät kahdessa vuodessa vanhaksi, eikö suurempi hyöty olisi käyttää niitä kun ne ovat kunnossa, kuin heivata kaapissa lonnineet lakat kahden vuoden päästä käyttämättöminä pois? Ja eikö tästä voisi vetää johtopäätöksen, että kaapissa olevat kulutushyödykkeet - vaikkapa sitten sukat, jauhot, shampoot tai kynsilakat, voisi ansaita paikkaansa samalla tavalla kuin vaatteetkin? Sen mitä omistat, laitat käyttöön. Sen mitä käytät, käytät kunnolla ja arvostavasti. Annat sille aikaa, ja pidät huolen, ettei se jää taakaksi kaapinperukoille. Jos omistat enemmän kuin ehdit käyttää, tulee kymmenestä kynsilakkapullosta vain huono omatunto (entäs ne langat...?!?). Entä jos omistaisikin vain viisi pulloa, ja lupaisi itselleen että lakkaa kyntensä ainakin kerran viikkoon? Nautiskelisi siitä, mitä omistaa, mutta omistaisi vain sen verran, mitä ehtii käyttää? Silloin turhakkeet olisivat pois viemästä aikaa ja energiaa, valinnan mahdollisuus toki pienenisi hetkellisesti, mutta saattaisi itseasiassa helpottaa elämää lopulta. Sen sijaan, että käyttäisi joka maanantaiaamu 10 minuuttia vessan kaapilla miettien mitä kynsilakkaa tänään laittaisi, omistaisi vain suosikkisävynsä, joista voisi vaikka silmät kiinni napata ihan minkä vaan, vetäistä ihanat kynnet aamun kunniaksi ja jatkaa tärkeämpiin asioihin. Voisi nautiskella täysillä kevään parhaista väreistä, mutta ilman raastavaa taka-alalla juilivaa ajatusta siitä, että taas pitäisi osata päättää mitä tekisi, ja tuotakin on käytetty niin vähän, ja tämä taas ei sovi minkään muun kanssa yhteen. Saisi kertalaakista (no juu, ainaistahan sellainen perkaaminen lopulta on) käyttökelpoisen ja sopivan garderoobin myös neulepuikkopurkkiin, kuiva-ainelaatikkoon, kylppärin koriin ja kynsilakka-arsenaaliin. Kun osaisi omistaa sen verran, että kaikelle on käyttöä, ilman stressiä käytön pakosta. Ja jos ei satukaan olemaan käyttöä, voi aina karsia vähän vielä.

Hooh, melkoista pohdintaa.

Lanka- ja kangasvarastolle en ole vielä juurikaan katsonut. Paitsi jokusen lankakerän ottanut käyttöön NYT ja HETI, ja päättänyt tehdä yhdestä kerästä asioita niin kauan, kunnes kerä loppuu. Ja olla hankkimatta samanlaista heti tilalle. Ymmärrän, että kynsilakkavarastoni ei ole niin kärsimättömästi  henkilökohtainen kuin lankakoppa, ja siitä syystä lakkavarasto saa lähtöpassit ennen lankaa. Mutta olen minä jo päässyt nautiskelemaan lakkavaraston pienentymisestäkin. Seuraavan viikon kynnet ovat jo tiedossa, enkä malta odottaa että pääsen niitä laittamaan :) Sen seurauksena saankin yhden puoliksi käytetyn paketin kaapista kokonaan pois, ja yhden kamppeen vähemmän muutettavaksi remontin tieltä yläkertaan.

Tämä vaikuttaa moneen, tämä yksi vaatekaappi. Hämmästyneenä katselen itseäni syrjästä ja ihmettelen, mikä valtava voima on yhdellä pienellä projektilla.

Anjusha

Kolmannen viikon ajatuksia projektista 333

Kävin eilissäiltana läpi vaatekaapin 33 kappaletta alkuperäisen kirjoitetun valintalistan kanssa ja tuunasin listaa hieman.

Totesin, että alunperin valitsemani Kimperihame onkin tuntunut viime aikoina kaksinkerroin käännetyn resorivyötärönsä ansiosta vähän turhan paksulta massun ympärillä, ja löysin pyykin joukosta alunperin listaamatta jääneen mustan samanpituisen hameen, joka on tuntunut ihanalta pitää yllä. Joten kampesin Kimperin hameen (joka on ollut minulla hyvässä käytössä ja nautittavissa viimeiset nelisen vuotta) kirppikselle ja vaihdoin tilalle mustan, ehkä jopa vielä useamman asian kanssa yhdisteltävän hameen.

Kevätkengistä olen myös toistaiseksi joutunut luopumaan. Jos on -24 astetta ulkona, ei riitä monetkaan villasukat vuorittomien kenkien alla pitämään lämpöä jaloissa. Ja kun omat talvikengät laitettiin armotta roskiin kymmenen vuoden käytön jälkeen kun saappaista ei enää saanut vetoketjuja toimimaan ja lestikin oli jo aika nuljahtanut, ei minulla oikein ole talvikenkiä tarjolla. Onneksi tuolle jälkikasvulle oli ostettu seuraavaa talvea varten lämpimät ja vedenkestävät talvikengät, jotka on mulle ihan sopivat, joten sovittiin Verttisen kanssa että saan niitä lainata kunnes tulee tarpeeksi lämmin vaihtaa kevätkenkiin :)

Karakteerikengät olin jättänyt ihan varmuuden vuoksi, jos sattu tulemaan juhlapäiviä kolmen kuun aikana. Kun niitä ei mistään maagillisesti ilmaantunutkaan kolmen ensimmäisen viikon aikana, ajattelin poistaa nekin vintille odottamaan kesää, jolloin niille tulee oikeasti käyttöä, ja vaihtaa tilalle vähän pienemmän kassivaihtoehdon, mustan pikkuisen olkalaukun, jolle olisi jo ollut käyttöä monta kertaa muttei sitä ole voinut valita.

Tein samalla vähän tilastoa käyttövaatteistani. Kallein yksittäinen hankinta on ollut harmaa villakangastakki, joka maksoi 60€ mutta joka on nyt neljättä talvea (vai viidettä?!) käytössä. Muualta saadut vaatteet ovat toki ilmaisina niitä halvimpia, ja joukossa on jokunenkin kirppislöytö ja alennuslaarihalpistus, jotka pudottavat 33:n kokonaishintaa 315€:n paikkeille.

Muualta saatuja vaatteita/tarvikkeita kolmestakymmenestäkolmesta on kahdeksan. Kirppislöytöjä 4, itsetehtyjä kaksi ja uutena itselle ostettuja 18. Kaikenkaikkiaan uutena kaupasta hankitut ja käytettynä saadut/löydetyt/hankitut ovat esillä aika tasavertaisesti, suhteella 18 - 14. Oho, siitähän puuttuu yksi. Mihin lienee joutunut matkalla :)

Vaatteiden käyttöikä on keskimäärin siellä 2-4 vuoden paikkeilla. Vanhin on ei-kerrassaan-miksikään mennyt farkkuhame, joka on farkkuina ostettu 15 vuotta sitten Stockan alennusmyynnistä 15 markalla (!) ja joka on muunnettu hameeksi käsin ratkoen ja ommellen jo 10 vuotta sitten Englannissa ollessa. Uusin kappale kokoelmassa on Bailamama-kassi, joka on hankittu edellisestä koulutusviikonlopusta helmikuun puolivälissä.

Sellaisenkin huomion tein käydessäni vaatteita läpi, että halpiksimmat kaikista uutena ostetuista - kahdet kahden euron alelaarileggarit ja Henkkamaukan vitosen maksanut hihaton toppi ovat alle vuoden käytön jälkeen jo aivan umpikulahtaneet, venähtäneet, nyppyyntyneet ja toiset leggarit jo rikki takapuolesta. Jos tästä voi jotain oppia, voisi suoraan vetää johtopäätöksen että köyhällä ei ole varaa halpaan. Rumimmaksi menneet käyttövaatteet ovat halpaa puuvillatrikoota, jota saa näköjään uusia puolen vuoden välein, jos kulahtaminen haittaa menoa. Lisäksi niiden valmistusolosuhteet ovat vähintäänkin hämäräperäiset (kuka muka teettää leggarit ja maksaa kankaan ja vuokrat ja palkat ja verot ja kaikki ja lennättää pökät puolen maailman päähän ja myy pöksyt ulos kahdella eurolla samalla kunnioittaen työntekijöiden oikeuksia ja hyvinvointia?!) Sen sijaan kirppislöydöt ovat olleet aivan mahtavan kestäviä, siellä kun oma sormien läpi -katse on napakampi eikä haksahda asioihin vain siksi että ne ovat halpoja.

Vajaaseen kolmeen viikkoon on mahtunut melkein jokaiselle vaatteelle/asusteelle käyttöä. Kumpparit, yhdet lyhyet leggarit, yksi tunika ja erän ainoa koru ovat vielä käyttämättä. Ja eiköhän niillekin vielä residenssi suoda näyttäytymiselle, jahka tuo aurinko jaksaisi tehdä jotain muutakin kuin pitää pakkasen -24:n paikkeilla.

Hienoja löytöjä sitä tekeekin, kun keskittyy hetkeksi siihen, mitä omistaa. Ja yllättävää, että vaikka sitä kuvitteli, että omat vaatteet nyt eivät ole minkään arvoisia, on tässä pienessäkin garderoobissa kiinni yli kolmesataa euroa. Kuinkahan paljon sitä on kiinni vintissä, ja saisikohan sen jotenkin realisoitua sieltä vaikkapa opintolainan maksuun?!? Kiintoisa ajatus. Hm.

Anjusha

Ensimmäisen viikon ajatuksia

Projekti 333:sta on viikko takana. Vaatekaappi pitää kauniisti sisällään tilaa ja valikoidut arjen piristimet - 33 kappaletta vaatteita ja asusteita.

UFFin keräyslootaan lähti yksi pussillinen vaatteita. Toinen lähti vintille viettämään kolmea kuukautta ja odottamaan kesäisempiä kelejä tai uutta tulemista. Kolmas on kirppisteltävänä (ja jos eivät pian lähde kenenkään matkaan, saavat päätyä UFFille nekin) ja neljäs odottaa matkaa uuteen kotiinsa tuttavaperheeseen, jossa on suunnilleen minun kokoistani väkeä.

Se, mitä kaappiin valikoitui, löytyy TÄÄLTÄ.

Ajattelin pikkuhiljaa kuvailla nuita 33:a käytännössä. Mitä valikoitui käyttöön minkäkin kanssa. Tällä kokonaisudella aloitin viikko sitten:

Nilkkapituiset leggarit, 3/4-hihainen musta-harmaaraidallinen paita ja trikootunika. Tunikat ovat ihan suosikkeja. Niissä on olo kuin yöpaidassa; pehmoista, mukavaa ja puristamatonta. 

Välissä oli jokunen päivä, jolloin kuljin ympäriinsä treenivaatteissa, koska on ollut jumppa aamupäivästä ja jumppa illasta, ja jotenkin tuntuu tyhmälle yrittää laittautua siinä välissä vaan ollakseen jotenkin edustavampi. Siispä loikin puodissakin jumppakamppeissa, eikä se tällaisessa puodissa taida niin haitatakaan :)

Iiputädin vanha violetti hame, Bailamama-koulutuksesta tutun Anun vanha tummanvioletti pitkähihainen poolopaita ja Verttiä odottaessani ostettu vihreä villatakki (joka on aivan kertakaikkisen ihanan värinen, jostain syystä en saa tuosta tarpeekseni lainkaan) sukkisten kanssa osui seuraavaksi kokonaisuudeksi. Ja kun oikein on ovela (ja laittaa sukkisten päälle säärystimet), tuonne alle saa ujutettua treenikamppeet, jolloin kukaan ei tiedä, että aamulla on ollut jumppa ja illalla on seuraava, ja välissä voi kuitenkin näyttää ihmiseltä, hih!

Mutta jo viikossa on projekti saanut aikaan paljon ajatuksia. 

*Ensinnäkin olisi ihanaa, jos vaatekaappiin voisi löytää tiensä monta kappaletta sellaisia monikäyttövaatteita. Muutamalla sellaisella saisi garderoobinsa uudistettua aika mielenkiintoiseksi. Siis vaikka mekko, jonka voi pitää hameena, mekkona tai toppina vähän vaihtelemalla sitä, minkä kanssa sitä käyttää. Tai tuubi (jollaisia on kesää odottamassa jokunenkin), joka voi olla toppi tai hame. Huivi, jonka voi kietaista lanteille, kaulaan tai tukkaan. Että yhdellä vaatekappaleella olisi useampi tarkoitus. Nyt huomaan, että aika monet minun vaatteistani ovat vain sitä yhtä käyttötarkoitusta varten. Ja jos vaatekaapissa on 33 asiaa, monikäyttöisemmillä vaatteilla saisi variaatiota paljon enemmän. Jotenkin vastinetta ja oikeutusta sille, että vaate on valikoitunut mukaan matkaan. Minun tämänhetkisessä 33:ssani on jokunen kappale vaatteita, jotka voisi hyvinkin vaihtaa monikäyttöisempiin, sikäli kun sellaisia jostain löytäisi.

*Toisekseen minusta on ollut ihana ajatus (joka on käynyt ilmi aika monista blogeista jota on käynyt kurkkaamassa projektin tiimoilta) se, että vaatekaapissa on VAIN sellaisia vaatteita, jotka ovat lempivaatteita. Sieltä ansaitsevat paikan vain ne vaatteet, jotka ovat suosikkeja, rakastettuja, ihania ja joista tulee hyvä mieli. Vaatevarastolla ei ole enää murheenkryynin sijaa, vaan kaapin avaaminen on muuttunut iloiseksi asiaksi. "TUOKIN ihanuus, tuo on minun suosikkini", voi sanoa kaikesta (noin teoriassa). Ja jos ei voi, vaatteella ei tarvitsisi olla sijaa kaapissa. Mielensä pahoittaa tässä maailmassa niin monesta asiasta, vaatteiden ei enää tarvitsisi tuoda mielipahaa kaiken muun päälle.

*Kolmannekseen pyykin määrän väheneminen on aivan loistava uutinen ja seuraus tästä projektista. Minä pesen ja viikkaan ja kaapitan meillä kaikkien vaatteet. Ja nyt viikon ajan olen yrittänyt itsekin aktiivisesti käyttää samaa vaatekertaa pari päivää putkeen laittamatta kaikkea suoraan pyykkiin. Siis toki alusvaatteet menevät vaihtoon, mutta ei ole mitään tarvetta laittaa yhtä päivää päällä ollutta neulepaitaa pyykkikoppaan jonottamaan, jos se on vielä ihan käyttökunnossa. Pienemmällä vaatekaapin sisuksella ja pidemmällä käyttöajalla saa (ainakin teoriassa) pyykkivuorenkin hallittavammaksi. Toivottavasti myös käytännössä. Vielä sitä ei ole kyllä huomannut, meillä kun on ollut pesukone kolme viikkoa rikki, ja nyt kun se on taas ehjänä, on kolmen viikon pesemättömyydet kaikki odottamassa sitä, että minä tulen illalla kotiin ja huitaisen koneellisen puhtaaksi. Pikkuhiljaa röykkiö on pienentynyt, ehkäpä jo viikon päästä voi nauttia tämän pienennyksen hedelmistäkin ihan aidosti.

*Aivan hirmuisesti iloa tuo myös se, että 33:n vaatekappaleen hallitseminen on jotenkin samantien hyppysissä. Jos leggareissa on reikä, tiedät, että seuraavana uusitaan leggarit. Ei ole enää epämääräistä myttyä sattumanvaraisia vaatteita lojumassa kaapissa, joista on mahdotonta sanoa, missä niiden kanssa mennään - mitkä vaatteet on päivittyneitä, mitkä käyttökelpoisia, mitkä vaativat uusimista tai korjaamista. Kun olet sitoutunut 33:en vaatteeseen, niistä on helpompi pitää huolta, eikä tarvitse lisätä päivittäistä stressiä enää sillä, että villatakista puuttuu nappi. Tai jos siitä puuttuu, sen voi hoitaa, ja asia on kunnossa. Jos tarvitaan uudet leggarit, ne laitetaan ostoslistaan tai ompelulistaan tai kirppislistaan, eikä niitä piilotella jossain kaapinnurkassa odottelemassa parempaa huomista. 

Kaikenkaikkiaan, vaikka ensimmäisen viikon kanssa on ollut paljon puuhaa - kassien raijaamista ja vakuumipussien täyttämistä ja imuroimista ja vintille viemistä, valokuvien napsimista ja kirppiskansion täyttöä, alkaa selkeämpi arki jo hieman nostaa päätään. On päässyt jo nauttimaan viime lauantain kaapintyhjennyksen hedelmistä. Ja uskoisin, jahka viimeiset kamppeet saadaan eteisestä eteenpäin ja pyykkivuori taltutettua, hedelmät muuttunevat entistä makoisemmiksi. Nyt vaan sormet ristiin, ettei tule enää ihan järkyttäviä paukkupakkasia (tämänaamuinen -10 astetta vielä meni ihan kivasti kerrospukeutumisella), sillä toppahousut on nyt vintissä, eivätkä ne ole sieltä tulossa alas enää ennen ensi syksyä.

Raikkain ja aurinkoisin terveisin,

Anjusha

Kevätvaatekaappi Projekti333:n mukaan.

Taaskaan ei puhuta käsitöistä. Mutta kankaista kyllä, tai siitä mitä kankaista saa aikaan.

Löysin eilen illalla linkin erikoisempaan projektiin. Kolmeksi kuukaudeksi sitoudutaan pitämään vaatekaapin sisältö 33 vaatekappaleessa. Tai siis nuihin 33:en kuuluu vaatteet ja asusteet (accesories), siis laukut, korut ynnä muut muotioikut. Kolmeenkymmeneen kolmeen ei tarvitse sisällyttää treenivaatteita, vihkisormusta, alusvaatteita, pyjamaa ja kotilöllöttelyasua. Sellaiset saa olla erikseen. Mutta kodin ulkopuolella käytettävistä vaatteista ja asusteista saa olla 33 käytössä.

Helmikuun puolivälistä toukokuun puoliväliin saattaa ehkä olla tässä maassa se haastavin kolmekuukautinen käyttää projektiin, kun vielä on täystalvi ja toukokuussa ei toivottavasti enää. Ohjeissa myös annettiin ylimääräsääntö (jos sellaisen haluaa ottaa mukaan), että voi ottaa kolme ylimääräistä vaatekappaletta odottamaan johonkin, mutta jos ne ottaa käyttöön, kolme alkuperäistä on laitettava pois. Joten laitoin varalle kevättakin, keväthuivin ja kynsikkäät. Ne voin vaihtaa (jos tämä talvi ikinä loppuu) talvitakkiin, villahuiviin ja lapasiin, ja laittaa ne odottamaan sitten ensi talvea.

Projekti on siitä mielenkiintoinen, että kolmen kuukauden jaksot mahdollistavat vuodenaikojen mukaan toimimisen. Poistin siis vaatekaapista vintille kaikki hellekesä- ja umpitalvikamppeet vintille, niitä voi katsella sitten toukokuussa. Ympärivuotisista vaatteista poistin lopullisesti (UFFin laatikkoon, kirppikselle ja tuttavaperheelle, jossa tyttäret alkavat olla minun pituisiani) sellaiset, joita on turhan monta kappaletta kaapissa, joita en ole käyttänyt viimeiseen vuoteen ollenkaan ja jotka eivät syystä tai toisesta olekaan tuntuneet mukavilta päällä. Nyt on vaatekaapissa oma hylly 33:lle valitulle vaatteelle, ja oma hylly 33:n ulkopuolisille (eli pyjamalle ja kuntosalivaatteille). Ohjeessa sanottiin, että "in-home lounge wear" kuuluu sinne 33:n ulkopuolelle, mutta kun minulla ei muita vaatteita olekaan kuin "in-home lounge wear" niin vaihdoin oma-aloitteisesti ne remppavaatteisiin. Remonttivaatteet on tässä talossa syytä olla olemassa. Samat remonttiset pääsevät niin puutarhahommiin keväällä kuin kylppäriremontointiin kun sen aika tulee.

Totuushan on, ettei ihmisen vaatemäärän tällä projektilla tarvitse juurikaan pienentyä, kun kaikki valitsematta jätetyt voi paketoida vintille tai kellariin ja valita niitä sitten kolmen kuukauden päästä uudelleen kaappiin jos haluaa. Mutta ajatus olisikin tuoda yksinkertainen, helposti käytettävissä oleva käyttövaatevarasto ihmisille, jotka kuitenkin stressaavat, kun "ei ole mitään päällelaitettavaa". Että oppisi aikanaan, kuinka valita arkivaatteensa niin, että ne olisivat kauniit ja istuvat päällä, että vaatekappaleet voi sovittaa toisiinsa yhdistettäviksi, että oppisi käyttämään mielikuvituksekkaasti niitä vaatekappaleita, joita kaapistaan löytää, ja oppisi tulemaan toimeen vähemmällä. Vaatekaapin edessä seisomiseen ei enää menisi tuntikausia, ehkäpä suurin osa vaatteista sopisi toistensa kanssa yksiin, ja mahdollisesti tulisi löydettyä sellaisia monikäyttövaatekappaleita, joita aavistuksen muuntelemalla tai stailaamalla saisi näyttämään ihan erilaiselta kuin alunperin olisi ajatellut.

Minun 33:n sarjani näyttää tältä:

Kaivoin myös likapyykit näkysälle, kun valitsin vaatteitani, joten tiedän että pyykkikopan uumenista ei voi paljastua enää mitään, mikä jäisi harmittamaan. Laitoin listan vaatekaapin oveen omien hyllyjeni kohdalle, jotta voin jatkuvasti tarkistaa, että kaapin sisältö pysyy päätetyn kaltaisena.

Kauhian ruma salamainen kuva, mutta tässä on ylähyllyllä ulkopuolelle jäävät pyjamat ja treenivaatteet, ja alahyllyllä 33:n kimara, vasemmalla yläosia ja oikealla alaosia. Osa on toki pyykissä, ja ne pyykissä olevat ovat juurikin niitä enemmän värillisiä ja raikkaampia, nyt kun tuo näyttää perin synkeältä tuo kaappi. Viereisessä vetolaatikossa on alusvaateosasto, ja ylempänä henkarissa aamutakki, remppavaatteet, ja treenitakit. Näihin lisäksi ulkovaatteista valkkasin yhden takin, kaksi huivia, lapaset, ihkauuden Bailamamakassini, sekä rahapussin (sitä saattaa tarvita seuraavan kolmen kuukauden aikana), ja yhden kaulakorun. 

Yllätyksekseni huomasin, että säärystimet vievät voiton kasseista, ja huivit paidoista. Karsin kassit vain yhteen, mutta säärystimiä piti saada kaksi paria. Ja niitä ei voi laskea treenikamppeiksi, kun niitä ei voisi ikinä pitää treeneissä. Samoin paidat on karsittu aika minimiin, mutta huiveja olisi pitänyt saada vieläkin enemmän, tuntuu että kaksi ei riitä mihinkään. Että niin jämähtänyt kuin minäkin olen samoihin vaatekappaleisiin, joku heikkouskin selvästi löytyy, josta ei vaan saa tarpeekseen :)

Mutta näyttääpäs tuo siltä, että siellä on tilaa. Ja selvästi helpottaa jo ajatus, että nuista valitaan päällelaitettavat, sen sijaan että käyttövaatekaapissa lojuisi myös hääpuvusta lähtien kaikki mikä ei kuulu millään lailla joukkoon.

Ensimmäinen aamu on valjennut iloisesti, ja olen toistaiseksi erinomaisen tyytyväinen garderoobiini. Kevään kuluessa, jos jokin vaate menee rikki tai vaikkapa sattuu lihomaan kaksikymmentä kiloa (mitä ei vielä kolmeenkymmeneen viiteen vuoteen ole sattunutkaan, ei edes raskaana ollessa), saa vaatteita vaihtaa/hankkia tarkoituksenmukaisimmiksi. Kunhan määrä pysyy 33:ssa ja garderoobi käyttökelpoisena.

Nyt vaan viemään eilisiä poislaittamisia paikoilleen - UFFille, kirppikselle, tuttavaperheelle ja vinttiin.

Ihanaa kevättä.

Helpompi hengittää.

Anjusha

Tilda-neitsyys tonttuillen

Äiteen pakettiin paketoitui tonttu. Se olisi toki voinut tulla Tiimarista kahdella lantilla, mutta se ei tullut. Se tuli omista kätösistä ja sen tekoon meni lähemmän pari kuukautta kaikkine taukoineen. Piti päästä kokeilemaan onnistuuko Tildailu sellaiselta, joka ei sellaista ole koskaan tehnyt.

Kankaat projektiin löytyivät Sinellistä ja osin kotoa, maali myös Sinellin peruja. Lampaanvilla, jota tontun sisälmyksistä löytyy, on omasta villavarastosta, ja lopullisen mekon helmaan tullut pitsi Rouvan (eli äidin äidin) pöytäliinasta. Poskiin puna tuli puuvärikynästä.

Ohjeet ja kaavat ovat Tildaa, mutta löytyivät Suuri Käsityö -lehdestä, jostain muinaisesta parin vuoden takaisesta numerosta, liekö ollut jouluaiheinen se.

Olipa hauskaa pysähtyä, ommella käsin pienenpienillä pistoilla, ilman kiirettä ja hoppua, ja katsoa millainen lopputuloksesta kehittyy.

Tonttu valmistui hyvissä ajoin ennen joulua ja vailla stressiä. Mukava projekti, joka toi myös aivan uutta ulottuvuutta Tiimarin kahden euron thaimaalaistonttuihin. Monta pientä saumaa, äherrystä ja puljausta. Täysin ilman käsintehtyä tonttua tulee toki toimeen mainiosti ja voi elämänsä elää, mutta tämä tonttunen sai yhden äidin ymmärtämään pienen niperryksen tuoman rauhan ja taidokkuuden. Voisin hyvin nähdä, että tällaisten tekemiseen voisi jäädä kiinni pidemmäksi aikaa. Vaikkei siitä kenellekään olisi mitään hyötyä.

-Anjusha

Noro - Vajlora

Minulla ei ollut syyspipoa. Tai lähinnä, minulla oli yksi pipo, joka on fleecevuorinen, ja sitä myöten sopiva pakkaspakkaskelille. Näin syksyisellä, korvat paleltuvat ja sitten niihin sattuu, jos niitä ei mitenkään suojaa.

Piti siis saada pipa, joka suojaisi korvia. Minulla on myös Baktus-huivi, joka on tehty Noro Aya -langasta, ja pohdin, josko pipa voisi olla sille kaveri. Hain TitiTyyltä kaksi kerää Ayaa lisää, ja hain Ravelrystä ohjetta pipalle. Löytyi Vajlora -pipo, kun laittoi hakuohjeeksi että 3,5:n puikot, pipo, ilmainen ohje, ja kuvallinen ohje.

Pipa oli melko helppoa palmikkoneuletta, mutta ohjeessa oli muutama paikka, joissa piti ihan pysähtyä ja miettiä ja ratkaista ongelma ilman ulkopuolista apua. Kun vähän käytti järkeään ja sovelsi ohjetta, sai ohjeesta samannäköisen pipon kuin ohjeen kuvassa on.

Pipasta tuli vähän ja aavistuksen baskeriaiheinen, hauskasti löpsöttävä ja hyvin ja täydellisesti korville menevä.

Tässä Verttinen vääntää silmiään kieroon. "Jos tuo mahtuu äiti sinun päähän, niin sitten se tarkoittaa, että se mahtuu minunkin".

Tunge pipa äireen päähän ja ota hassuja kuvia. Jos oikein haluaa, saa pipon myös silmille. Mikä tietysti tarkoittaa, että sen saa löpöttämään pään taakse hauskasti.

Nyt on pipa. Ja sen kaveriksi huivi. Vielä jäi aavistus lankaakin, ja mietin, pitäisikö se muuntaa kämmekkäiksi. Ehkäpä. Saas nähdä.

Anjusha