Autumn Season gone wild

The eve of my Autumn Capsule will soon be here. I've been a part of the Project 333 for two seasons now, and in 9 days time it'll be time to make a swap for the Autumn Wardrobe.

I've gone through my out-of-season box and found all my lovely autumny clothes just waiting to be worn. In fact, for the first time, it was a little difficult to choose the 33 that will make it to the final wardrobe, for I've got SUCH lovely stuff just waiting to be worn and I love them all. A dream wardrobe.

Which led me thinking...
Pretty much all of my clothing is very sentimental. It's either a birthday present, a gift from a friend, a memory of a good time or a souvenir from some place. It all reminds me of so much, it's no longer clothing at all. It's a bunch of memories, and it's very, very hard to let go of it, even if it's falling apart or fluffy or completely and utterly worn. Which it pretty much all is too.

I've been reading some other P333 people's stories of their wardrobes, and it's led me thinking about my relationship with my clothes. There are people who are very stylish and who are always ready to tweak the garments they have just to make their selection that bit more perfect and likeable, there are people who are very conscious of their own set of colours, there are a few shopaholics with jam packed wardrobes, and what they all seem to have in common, is that their relationship with clothes is their relationship with CLOTHES. Not sentimental memories, but garments. And I'm finding that a little hard to understand, and also a little intriguing.

So I played around with the thought of having a wardrobe, where I'd have NO previous relationship with the clothes in it. How it would give a refreshing viewpoint, how I could learn a lot from it, and how it might teach me to look at clothes as just what they are. I'm by no means rich, and I can't possibly have a brand new set of clothes to play around with - so no wardrobe makeover for me. Unless - unless it were all from the cheapest possible anonymous places on earth - thrift stores and charity shops, in which case I just might be able to pull it off.

I slept a good few nights letting the thought seep in, and the more I thought about it, the more it seemed like the perfect idea. To choose one season of P333 clothes and accessories, all 33 of them if at all possible, from thrift stores and charity shops. That would mean a LOT of things.

1. It would mean all garments I would have in the capsule would be brand new to me, with no sentimental strings attached to them.

2. It would mean I could try out pieces I have never tried on before because I don't shop around and spend my days trying on clothes.

3. It would mean I could try to incorporate some new ideas and colours into my wardrobe without making a big fuss about it beforehand and without it costing me a fortune.

4. It would mean I could try to build a wardrobe from scratch - which I've never, ever done before. How would the capsule be different in terms of things fitting me properly, in terms of mixing and matching different outfits from it?

5. It would mean I could do research on HOW MUCH a capsule might be worth in pure cash. Could I do it with minimum budget? And is it at all possible to find everything one needs in charity shops?

I first thought I was going to go through this Autumn season with the lovely autumn stuff I have stuck at the not-in-season-box, and to take my time finding stuff from the flea markets of the area to do the special season in winter, but then happened to have about an hour time at the local Ekocenter - a thrift shop where all of the clothing costs the same, 5€/kilogram. On my first visit a few days back I already found a cardigan and a tank top which were beautiful and they cost 2,75€ (about three dollars) together, and there seemed to be plenty more where they came from. Since that day I've visited the same place again once, and today another flea market, and all in all I seem to have already gathered exactly a third of all things needed. And I still have 9 days before swap of seasons.

I'll be putting all my previously owned stuff that's still worth saving to the not-in-season-box and have a look at it again when it's time for the winter season.

For now, I've been following the home made rules when finding flea market finds:

1. I'll stick to my tried and true way of deciding how many items of each kind to choose for my 33 to be. For example - two teeshirts is just good. There will be only one completely long sleeved top for I prefer 3/4-sleeves to long ones, and I NEED cardigans, for it's cold where I work. Three bags is in order - one small purse, one bigger purse/bag and one work bag.

2. I shall NOT even try on any top that's all black, and refuse to buy one even if it screams my name, for my face and black are not a very good combination.

3. I'll try to find clothes that are nicely my own style and that I feel comfortable in, but I'll try not to choose garments I have a ton of already. I'll try to choose something a wee bit out of the box, something I still like, but that I've not had before.

4. I'll try to find garments that are in good condition and of quality materials, which fit me well.

So these are what I've found so far:

These nine are two skirts, two teeshirts, one cardigan, a pair of leggings, a long sleeved top, a tunic and a bag. All in all these nine cost 17€.

The tank top and the carrot cardigan - my first founds. These cost a total of 2,75€.

So there. I'll need to fill in the blanks and I have 9 days time to do it. And I'm contemplating on shoes - of whether to just have my own pairs because finding proper shoes from the flea market is quite a challenge. But I'm getting there - and I'll keep y'all posted.

Anjusha

Toisen koulupäivän ritaripaita

Syksyä varten hankituista kankaista ensimmäinen on päässyt käyttöön ja tekoon. Uusimmasta Ottobre:sta (joka ei lainkaan tullut meille kotiin kaupasta, vaan lainasin hetkeksi moista) piirtelin raglanhihaisen peruspaidan kaavan koossa 128cm, ja ajattelin kokeilla, kuinka kaavan käy.

Ritarillinen paitahan siitä tuli. Peruspaita ja helppo toteuttaa. Hassuna yksityiskohtana olivat hihansuuresorit, jotka ovat kaksinkertaiset vain parin sentin päähän reunasta. Ei hassumpi yksityiskohta se. Tuo kaula-aukko vieläkin vähän tällaisessa mallissa tulee liian reiluksi - asianhaara, jota selvästikään en osaa. Kaula-aukko huolitellaan resorikaitaleella, mutta aina se jotenkin repsottaa ja tulee vähän turhan suureksi. Tässä mallissa ja edellisessä, jossa neuvotaan tekemään samalla tavalla. Ihan en ymmärrä tuota yhtälöä.

Lillestoffin ritarikangas on aika herkullinen. Se on poikaisa ja tumma, mutta vaalean turkoosit ja persikanväriset yksityiskohdat tekevät siitä mukavasti raikkaan, eikä kangas tunnu synkältä.

Eilen oli perheessämme erikoislaatuinen päivä - ainokainen aloitti koulutaipaleen. Ei kuulemma jännittänyt paljoakaan, toisin kuin esikoulu oli vuotta aiemmin, ja hauskaa oli ollut. Odotettavissakin toki oli mukava päivä, kun moni eskarikaveri jatkoi samaan luokkaan ja tuntemattomissakin tenavissa oli mukavanoloisia tuttavuuksia. Tänään, toisena koulupäivänä, saa sitten laittaa ritaripaidan päälle. Eiliselle se ei ehtinyt, mutta lupasin sen tälle aamulle, ja tuossa se nyt kököttää odottamassa, että Verttinen herää uniltaan.

Toivotaan, että toinen koulupäivä olisi yhtälailla mukava kuin ensimmäinen - tänään siellä opiskellaan saksaa ja englantia :)

Anjusha

Hopottipaita

Vaatekaappipenkauksen tuloksena tenavaisen vaatekaappi vähensi itsestään seitsemisen pitkähihaista paitaa, jotka ovat kaikki kutakuinkin liian lyhykäisiä sekä selän- että hihojenpituuksiltaan. Muutaman seuraavankokoisen paidan olen löytänyt kirppikseltä kaappiin syksyä varten, ja muutaman olen tehnyt itse (niitä nappilistallisia). Mutta jokunen (siis ne puuttuvat seitsemän) pitäisi vielä korvata jollain.

Aloittelin korvausprojektia piirtämällä perusyksinkertaisen pitkähihatrikoopaidan kaavan koossa 128cm. Samaa kaavaa on testattu aiemmin pienemmässä koossa, mutta pieni koko on nyt auttamattoman lyhyt. Ensimmäinen ompeluun päässyt paita on nyt valmis kaapitettavaksi odottelemaan, että nämä kesäkelit tästä lauhtuvat syksyn viileyteen.

Robottikangas on ylijäämää välikausitakista (vuorikangas), joka on tuloillaan ja puoliksi ommeltu. Vielä jäi kangasta ainakin pipon verran. Sitä tuli alunperin puoli metriä ylimääräistä, kun oli kuulemma niin kertakaikkisen kakkoslaatuista kangasta se alkuperäinen pala. Minä en ole vielä löytänyt kankaan kakkoslaatuisuutta, jos ei lasketa sitä, että tuo lienee jotain interlockia, josta en lähtökohtaisesti tykkää paitakankaana oikein paljoakaan. Mutta ylimääräistä sitä siis tuli, ja koska puolimetrinen pala ei enää riitä Verttisen paitaan pituudeksi, piti resorit laittaa erikseen ja tehdä niistä niin pitkät, että nyt tuo näyttää ihan pyjamalta.

Mutta josko se tästä alkaisi, kouluunlähtemisvaatteiden rakennusbuumi. Minun lapsuudessani käytiin kaupassa joka syksy hankkimassa koulua varten uudet vaatteet, ja meilläkin kouluunlähteminen näyttäisi olevan aika tärkeä juttu. Kauppaan tuskin lähdetään muuta kuin reppuostoksille (pitää olla isompi reppu kuin se, mikä kerhorepuksi on sopinut tähän asti), mutta josko jotain syksyn piristettä saisi aikaiseksi vaikka omasta ompelimosta.

Anjusha

Oliivihousut

Elämässä oleva inventoimisen tarve ja vanhasta varastosta eroonpääsemisen hinku ovat nyt kasvaneet niin suunnattomiksi, että omistamalleen määrälle kaaoksenaiheuttajaa on saanut tehtyä paljon ja ihan päivittäin.

Eroonpääsemishingussani olen (ja ihan aidosti tarpeeseen, tuo jälkikasvu kun hujauttaa jalkojaan päivä päivältä pidemmäksi) koittanut silputa ja kasata pehmoisia joustofrotee- ja velourhousuja Verttiselle. Jotta kaaos ei ota haltuunsa koko työhuonetta, olen sopinut itseni kanssa nappaavani yhden kankaan kerrallaan käsittelyyn, enkä katsokaan muita kankaita, ennenkuin yksi projekti on saatu valmiiksi. Ja tämä vain siksi, että huithapelina mielenä ajatus hairahtuu pikavauhtia jos sille antaa mahdollisuuden, ja keskeneräiset projektit jäävät ikuisesti keskeneräisiksi.

Viikonlopun saldoksi tulivat oliivihousut, joista Verttinen oli oikein innoissaan, ja halusi ne heti jalkaan (siis yöksi, jota en kyllä antanut periksi). Näihin meni kaikki kangas, oikeastaan tilkkuakaan ei jäänyt, ja kankaan korkeus oli juuri tismalleen se, mikä olisi syytä ollut ollakin. Täydellinen ajoitus siis. Oliivikangas on osa kankaanpelastusprojektia, muinaisilta Kestovaippakaupan ajoilta. Se lienee ensimmäisiä paloja, mitä tuosta kankaasta on koskaan leikattu. Myös resoreiden osalta asiat sujuivat aika mukavasti. Lahkeensuissa on bamburesoria (viimeiset pienet palat), taskunsuissa tavallista tummanruskeaa (nekin viimeiset tilkkuset) ja kun massuresoriin ei enää ruskeaa ollut vaikka kuinka käänsin koko varastoni ylösalaisin, sinne sai kelvata vihreä (joka tuossa näyttää aika harmaalle ja on lajinsa viimeinen sekin), jotta ei tarvinnut lähteä kaupoille kesken ompelun. Eikä se oikeastaan haittaa tuo massuosasto, kun jää kuitenkin paidan alle piiloon se.

Tälle syksylle olen saanut jo yhtä vaille kaikki joustofroteepalani käytettyä. Jäljellä on enää sienet ja siilit, josta en ihan tiedä että mitä siitä tekisi. Mutta siitä sitten myöhemmin.

Anjusha

Noro - Vajlora

Minulla ei ollut syyspipoa. Tai lähinnä, minulla oli yksi pipo, joka on fleecevuorinen, ja sitä myöten sopiva pakkaspakkaskelille. Näin syksyisellä, korvat paleltuvat ja sitten niihin sattuu, jos niitä ei mitenkään suojaa.

Piti siis saada pipa, joka suojaisi korvia. Minulla on myös Baktus-huivi, joka on tehty Noro Aya -langasta, ja pohdin, josko pipa voisi olla sille kaveri. Hain TitiTyyltä kaksi kerää Ayaa lisää, ja hain Ravelrystä ohjetta pipalle. Löytyi Vajlora -pipo, kun laittoi hakuohjeeksi että 3,5:n puikot, pipo, ilmainen ohje, ja kuvallinen ohje.

Pipa oli melko helppoa palmikkoneuletta, mutta ohjeessa oli muutama paikka, joissa piti ihan pysähtyä ja miettiä ja ratkaista ongelma ilman ulkopuolista apua. Kun vähän käytti järkeään ja sovelsi ohjetta, sai ohjeesta samannäköisen pipon kuin ohjeen kuvassa on.

Pipasta tuli vähän ja aavistuksen baskeriaiheinen, hauskasti löpsöttävä ja hyvin ja täydellisesti korville menevä.

Tässä Verttinen vääntää silmiään kieroon. "Jos tuo mahtuu äiti sinun päähän, niin sitten se tarkoittaa, että se mahtuu minunkin".

Tunge pipa äireen päähän ja ota hassuja kuvia. Jos oikein haluaa, saa pipon myös silmille. Mikä tietysti tarkoittaa, että sen saa löpöttämään pään taakse hauskasti.

Nyt on pipa. Ja sen kaveriksi huivi. Vielä jäi aavistus lankaakin, ja mietin, pitäisikö se muuntaa kämmekkäiksi. Ehkäpä. Saas nähdä.

Anjusha

Pikku raitavillasukkaiset ja Sadonkorjuujuhlat sateessa.

Eskosen hamppuvillasukista jäi vielä kaksi nyssäkkäistä lankaa; toinen pienempi sininen, ja toinen vähän reilumpi keltainen. Jotta saisi pikkunyssäkät pois kuljeksimasta, kutaisin ne sukiksi nekin. Näistä tuli pikkuiset, ehkä sellaiselle vuoden-kahden ikäiselle sopivat.

Käyttöön ne pääsivät melkein heti, tai ainakin niille löytyi uusi omistaja. Verttisen päiväkodissa oli eilen sunnuntaina Sadonkorjuujuhla, jossa järjestettiin arpajaiset. Vein sukat arpajaisvoitoksi, josta ne nappasi päiväkodin keittiön suurvisiiri Juuso. Meidän perheeseen sen sijaan kotiutui arpajaisten ainoa pikkuauto, jonka Verttinen voitti, ja Esko taas voitti 20€ lahjakortin Punnitse ja Säästä-kauppaan. Aikas mahtavaa! Ei liene epäselvää löytyykö lahjakortille käyttöä... 

Mutta koska nuistakin sukista jäi vielä pienenpienet jämäset lankoja, kerin ne pätkinä yhteen muutaman iänaikaisen seiskaveikan kanssa ja rakennan niistä peikkosukkia itselleni. Kävin nimittäin läpi sukkalaatikkoni, ja totesin, että aika vähissä ovat omatkin ehjät sukat. Ja ne kahdet, jotka siellä vielä suurinpiirtein ehjinä on, on molemmat aika ohuita. Eilisissä kemuissa (pihalla kolme tuntia sateessa) totesin, että paksummat villasukat alkavat olla jo tuiki tarpeelliset. Varpaat olivat syväjäässä kumppareiden sisällä kotiin päästyä.

Onneksi on maanantai ja sadepäivä. Se tarkoittaa, että voi köllähtää tavittaessa päiväunille, neuloa teekupin ääressä ja lonnia sisällä. Ainakin kunnes lapsi pitää noutaa eskarista.

Anjusha

Ihan Tavalliset Sukat

Villasukissa on ikuinen dilemma. Second Sock Syndrome - toisen sukan syndrooma, joka vaivaa hyvin herkästi sukkaparia kuin sukkaparia. Siis että ensimmäisen sukan saa kyllä valmiiksi asti, mutta viimeistään toisen sukan kantapää aiheuttaa lähes ylitsepääsemättömän tylsistymisen ja mielenkiinnon menetyksen. Tällä kertaa sukanteosta oli kuitenkin niin kauan, että edes toisen sukan kantapää ei haitannut menoa.

Rakensin Eskoselle syyssukat Hempwollesta, jota on löytynyt TitiTyyltä. Sinistä oli ihan vähäsen jäljellä, kun sitä oli jäänyt yli muinoin tehdystä piposta (joka on ihan hukassa, höh), ja tuo viljankeltainen oli ihan kokonainen kerä. Molempia jäi vielä jäljelle, ja niistä on tulossa pikkuiset raitasukat... joille ei ole edes vastaanottajaa tiedossa, mutta tuleepa nyt kumminkin.

Reppana miesi otti sukat samantien käyttöön, sillä ne taitavat olla tämän hetken ainoat ehjät. Hyvä, kun tulevat käyttöön.

Syys on selvästi saapunut, kun sukankuteminen tuntuu taas hyvältä. Ja luulen, että osansa teki sekin, että päätti valita tehdä Ihan Tavalliset sukat ilman minkäänlaisia krumeluureja ja haasteita, ihan vaan leppeästi ja niin, että oli helppo paahtaa neulomus läpi muutamassa hetkessä. Ei kirjoneuletta eikä kuvioita, pari hassua raitaa jotta sai tuon sinisen kerän kulumaan. Ja nekin mahdollisimman yksinkertaisesti. Ohje on siis niin omasta päästä ja selkärangasta kuin voi olla. 

Tästä sai taas yhden pisteen uusien lankojen ostamislistaan :) 

Anjusha

Psykedeeliset syyspökät

Kotona on tullut syysinventaarion aika. Tai siis tenava on hujahtanut yhtäkkiä jokin omituisen kasvupyräyksen, ja useimmat pitkät housut ovat jääneet nilkkojen yläpuolelle. Samaan syssyyn on tietysti voinut käydä koko vaatelaatikon läpi, napata sieltä kiertoon, kirppikselle ja lahjoituksiksi muutkin pieniksi jääneet vaatteet, ja raakata pois ne, missä on eniten reikiä. Kesävaatteet vinttiin ja syysvaatteet tilalle, niin vaatelaatikkoon kuin eteiseenkin. Mikäs sitä flunssaisena on inventoidessa.

Yhdet ehjät, uudet ja "seuraavan koon" sisähousut olen tässä lenssuillessani jaksanut ommella. Kangas on marinoitunut kangaskaapissa vuosia, kuvittelin hankkineeni sen hupparia varten. Nyt on kuitenkin niin, ettei keltainen ole ihan Verttisen väri, ainakaan suosikkisellainen, eikä se oikein näytä naaman vieressä kivalta muutoinkaan. Joten silppusin muinaisen joustofroteen housuiksi. Pituutta kankaassa olikin tähän kokoon (122cm) sentilleen sopivasti. Ja leveydeltään kangas sopi housuihin myös - sitä jäi vain ehkä juuri ja juuri pipon kokoinen palanen jäljelle, ja siihenkin saa vuorikankaan keksiä jostain ihan muualta.

Kaavana on Ottobre Design syksyn 2006 lehdestä löytynyt collarihousun kaava. Samalla kaavalla on tehty Verttiselle aiemminkin housuja, siis pienemmässä koossa. Tässä on kivat taskut, ja tähän aikaan pienen miehen elämässä taskut ovat kyllä erinomaisen tarpeelliset kapineet.

Pepputaskutkin tulivat, vaikkakin niiden psykedeliaprosentti nousee taivaisiin, värit vaan vilisevät silmissä. Onneksi paita tulee tuohon pepun päälle useimmiten, jolloin taskuissa voi säilyttää asioita ihan hyvin saamatta päänsärkyä.

Käyttökuvia housuista ei vielä ole, vaikka ensi kertaa pöksyt jalkaan tänä aamuna laitettiinkin. Oli niin harmaa aamu, ettei housuista olisi saanut minkäänlaista näkyvää otosta kuitenkaan. Mutta ne pysyvät jalassa, ja istuvat kivasti, yhä. Ja ovat sopivasti reilua kokoa, eli näissä ehtii kasvaa taas jokusen sentin ennekuin nilkat vilkkaavat. Laitoin näiden tilalta yhdet rikkinäiset kaapista lumppukeräykseen, ja vielä muutaman pöksyn verran voisi sisähousukoppaa uudistaa, sen verran hapertuvia ovat jo muutamat laatikosta löytyvät pitkät housut.

Jotenkin valmistuvat vaatteet keventävät mieltä. Uuden luominen ja luomistyönsä katseleminen on sinällään jo oikein palkitsevaa, ja lisäksi jotain tenhoa on myös siinä, että kangaskaapin sisältöä saa käyttöön. Jonkun verran helpostusta tuo myös tieto siitä, että vaikka meillä ei järin tirpantakkoja olla vaatteiden päälle laittamisesta, lapsella on edes vaikka EHJÄT housut. Tuonikäisten vaatteissa se ei taida olla ihan itsestäänselvyys.

Vielä tarvittaisiin ulkohousut akuutisti. Kurahousut päiväkodilla on jo, mutta sellaiset, mitkä pitäisivät jonkun verran vettä ja olisivat vuorelliset ja lämpimät, sellaiset olisivat poikaa. Ehkä isken kynteni sellaisiin seuraavaksi.

Anjusha,

joka vielä niiskuttaa ja yskii, mutta on jo muuten selvästi ihmistymään päin tästä lenssustansa.

Tunnusteluja, eiko tunnustuksia, ja tunnelmakuvia tulevasta.

Kippas kappas! Outi oli heittänyt tunnustuksella. Tuleepas tällaisesta hyvälle tuulelle, kiitosta vaan. Laitetaan vahinko kiertämään :)

Tähän tunnustukseen liittyy muutama sääntö, kas tässä:

1. Liitä linkin kera bloggaaja, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempibloggaajallesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Laitan siis tunnustuksen eteenpäin seuraaville ihanuuksille:

1. Elliina

2. Amaria

3. Kati

4. Pauliina (ja muistutan samalla että kuulumisia kuulemme mielellämme täällä kotosuomessa!) 

5. Kirsi

Kaikkia seurailen mielelläni, ja kaikki ovat myös ihan "oikeasta elämästä" tuttuja aitoja ihmisiä :)

Täällä Puutteenlaaksossa maanantai on alkanut laskujen kirjoittamisilla, sähköposteilla, lastenohjelmilla ja yhden koko viikonlopun kuumeistelleen pienihmisen rähjäämistä kuuntelemalla. Eläköön "vapaa"päivä :) Minä uppoan aina välillä syksyn väristen lankojen maailmaan hetkeksi, visioin sohvatyynynpäällisestä ja toivon, että saan virkkaukseni vielä joskus valmiiksi. Oikeastaan siitä voisi puuttua vain yksi vaivainen kukka, ja sitten pääsisi jo viimeistelyhommiin, jos haluaisi päästä helpolla.

Ihania värejä, kaikki Rowanin Felted Tweediä. Lanka on suunniteltu loistavasti, ihan minkä tahansa värinen kerä sopii ihan minkä tahansa värisen kanssa yksiin. 

Syysvärejä. Niitä alkaa pikkuhiljaa näkyä myös pihalla, ja aamuisin, kun avaa ulko-oven, pihalla tuoksuu omenalle. Odottelen vielä ensimmäistä pakkasyötä, jotta saadaan pihan ompot parhaimmilleen.

-Anjusha

Eskarilaisen pihaliivi

Verttinen on aloittanut eskarin, ja ensijännityksestä (äidin) selvittyäni huomasin, että lapseltahan puuttuu tuikitarpeellisuuksia, niinkuin vaikka ulkohousuja, pehmoisia sisähousuja leikkihommille, vuorillinen fleecetakkikin alkaa käydä pieneksi ja ensimmäisellä viikolla kävi vielä ilmi meille myöhäännukkuvaa sorttia oleville, että aamupuoliyhdeksältä on ihan aidosti kylmä, vaikka päivällä voi olla ihan lämmintä ja shortsikeli.

Jostain piti aloittaa, ja minä aloitin siitä shortsipäivän aamuvilpakan pelastuksesta.

Kaivelin kangaskaapista kaikki joustofroteet joita sieltä löytyi, ja rakensin vetskariliivin alkusyksyn aamuja varten. 

Kaava ja ohje löytyi Ottobre Designin syksy 2006 -lehdestä, jonka ostin Verttiä odottaessani. Vieläkin siellä riittää kokeiltavaa :) Materiaalit löytyivät muuten kotoa kaikki, paitsi edessä oleva vetoketju, joka piti ihan käydä kaupasta ostamassa. Pintakangas on Kimperin joustofroteeta, enkä kuolemaksenikaan muista mistä sitä meille on siunaantunut. Ainakin VauVauva on sitä joskus myynyt. Vuorikangas on Kestovaippakaupasta, niitä kankaanpelastusprojekteja (tässäkin palassa oli reikä keskellä kangasta, jonka onnistuin juuri ja juuri väistämään saumavaroja leikatessa). Pikkuvetskarit ovat Kangasalta, jostain hauskasta verkkokaupasta jossa on selvästi opeteltu ihan omin kätösin tekemään verkkosivujen tekstit :) 

Vuorikankaaksi valikoitui Taateli -joustofrotee, jota on ollut kaapissa aina siitä päivästä asti, kun se ilmestyi ensi kertaa markkinoille. Jotenkin tuo oranssi ei ole ihan Verttisen väri, mutta kangas on hauska ja pirteä. Vuoriksi se sopii oikein hyvin, ja pilkottaa myös taskukappaleiden laidoilta.

Taskut olivatkin mielenkiintoiset. Ompelua ihan nurinkurisesti, keskelle kangasta saksilla reikä, hassut lipareet reiän keskelle ja vielä ihan omituisen yksinkertaisesti paikoilleen laitettava vetoketju. Piti seurata ohjetta lause kerrallaan eikä harhailla alkuunkaan soveltamaan mitään. Mutta lopputuloksesta tuli hauska ja taskukangas, joka on samaa kuin vuorikangas, pilkottaa mukavasti muutoin raidallisesta liivin pinnasta.

Tässä Verttinen ja Vippakoira uusissa syysliiveissään matkalla kaupunkiin.

Anjusha

Äireen sarjassa vielä yksi kukikas ja pitsillinen.

Muinoin löysin äidin pyytämään juhlalaukkuprojektiin kankaan Eurokankaan palalaarista. Kangasta jäi yli, ja siitä on juhlalaukun lisäksi tehty myös kukkaro laukun sisälle. Aina vaan kangas jätti jälkeensä palasia, ja palaset kummittelivat oman kodin kangaslaarissa, kunnes yhtenä kauniina aamupäivänä rakensin palasista vielä yhden kassin.

Äiti ja siukku kävivätkin viikonloppuna Tallinnassa, ja kuulemma koko kassikolmikko oli juhlalaukkua ja rahapussia myöten sävy sävyyn käytössä :)

Kassin kaava ja ohje on KwikSew kaavamallistosta, Kestovaippakaupasta (jolle on muuten auennut uusi verkkokauppa). Vuori- ja yläreunan kankaana on anoppilaiselta muistaakseni ylijäänyttä vihertävän harmaata yksiväristä housukangasta, ja pitsi ulkopuolen yläreunassa on Rouvan, eli äidin äidin pöytäliinasta pelastettua. Näyttää käsin tehdyltä, se oli hyvä pelastaa, kun pöytäliinasta ei liinaksi enää ollut. Niinpä kassiinkin sai hiukan Rouvaa mukaan, ja se pelastaa päivän kuin päivän :)

Jonkun kierroksen takaisessa Mollie Makes -lehdessä tuli mukana metrin verran puuvillanauhaa, johon oli painettu säntillisin välimatkoin "handmade with love". Täytyyhän nauhaa kylvää nyt sitten kaikkeen rakkaudella tehtyyn, aika hellyyttävää se kyllä ainakin on.

Minulla on itselläni kukallinen kirjastokassi tällä samalla kaavalla tehtynä. Tykkään siitä kovasti, sinne kun tulee vuorin ja pintakankaan väliin vanu (tai minä olen kyllä laittanut fleeceä). Kassista tulee ihanan pehmeä, vaikka sen täyttäisi kirjastonkirjoilla tai maitotölkeillä. 

Mutta nyt on äitin kassikangas viimein käytetty loppuun. Olisikohan se kankaiden kanssa niin kuin lankojenkin, että uutta saa hankkia vasta kun yksi on käytetty ihan loppuun asti? Tosin en ole kankaita hankkinutkaan pitkään aikaan, niitä kun tuntuu olevan kangaskaappi pullollaan vaikka mitä ompelisi.

Tästä olen kuitenkin iloinen. Äitin kangas on pois kuljeksimasta, ja muuntunut jo kolmeksi käyttötarvikkeeksi. Ja vielä kun saa ajatuksiin jo edesmenneen Rouvan (joka vissisti suuttuu taivosessa ja muuntaa syksyn jäätävän kylmäksi ja tihkusateiseksi jos sitä ei muista) ihan vaikka kesken tavallisen päivän, on tämä äetee onnellinen.

Anjusha

Vippakoiran villapaita

Muistan joskus muinoin kokeilleeni aloittaa villasukkia, joiden mallineule oli siksak-kuvioista. Ne näyttivät kivoilta, mutta jo kolmannella kerroksella totesin tehtävän olevan ihan mahdoton, ei tullut siksakkia, silmukkaluku ei pysynyt millään samana ja koko sukanalku oli ihan susi.

Uudessa Novitan lehdessä oli paljon siksakkia, ja näin muutaman vuoden jälkeen se näytti ainakin paperilla ihan järkeenkäyvältä. Ajattelin kokeilla johonkin pieneen, osaisinko moista. Valitsin kauneimman pikkunyssäkkäni Rowanin Felted Tweediä ja tutkailin välillä lehdestä ohjetta koiran villapaidalle. Vippa nyt leikkikoirana on pienempi kuin yksikään elävä, joten vähensin silmukkamääriä sekä pituudessa että leveydessä ja sovittelin paitaa aina välillä koiralle.

Mallineule olikin ihan oikeastaan yksinkertainen. Ainoa haaste tuli vastaan, kun välillä piti muistaa tehdä pyöröneuleena ja välillä tasona, ja erikseen oikeita ja nurjia kerroksia, kääntäen työtä keskellä kuviota (sitä ei ehkä tarvitsisi ajatella oikeankokoiselle koiralle tehdessä, mutta ainakin kun ominpäin meni pienentämään mallia, asia tuli väistämättä esille).

Ja tuo lanka on niin ihanaa. Pehmoista ja lämpöistä, suloisen väristä (kaikki ne värit ovat, ja sopivat keskenään riippumatta mitkä kaksi kerää nappaat lankakaupan hyllystä). Minä haaveilisin virkatusta syyshuivista myös, sellaisesta vähän isoäidinneliötyyliin tehdystä. Lankakopassa on aika monta eri kerää jo, ja juuri kävin noukkimassa yhden puuttuvista väreistä TitiTyyltä, kun tehtyjen töiden listalla oli niin monta valmista, että yhden kerän sai käydä hankkimassa, palkinnoksi.

Alkuperäisessä ohjeessa oli myös etulahkeet, mutta näin kesäisellä kelillä niitä ei ehkä vielä tarvita (ja Merja iltakahveella käydessään auliisti muistutti myös syksyn loskakeleistä, lahkeet kastuisivat heti). Lisäämme ehkä lahkeet, mutta ehkä vasta pakkasella :)

Etutassujen välistä kulkee läppä, joka kiinnitetään selkäkappaleeseen kahdella napilla etu- ja takajalkojen välistä. Verttinen valitsi siilinapit nappipussukasta.

Josko nyt kelpaisi Vippakoiran temmeltää syksyä kohti. Puodissa syys on alkanut jo (ja onneksi niin), josta syystä siihen voi kotonakin pikkuhiljaa valmistautua (vaikkapa hankkimalla talon täyteen tuikkuja pimeneviä iltoja varten). Kahden päivän päästä alkaa myös taloudessamme eskaritaival, joka jännittää ainakin äitihenkilöä ihan merkittävästi. Lapsi ensi kertaa päivähoitoon, miltei kuuden vanhana. Eiköhän se kuitenkin suju, onhan tuo ollut kahdesti viikkoon kerhossakin tähän asti, ja hyvin on pärjätty. Nyt onkin kerho vaan joka arkipäivä :)

anjusha

Neulomus-mojo.

Saatoin ehkä yllätyksellisesti hieman innostua. 

Novitan syksyn lehti oli pudonnut postilaatikkoon päiväseltään, ja kun sitä pihalla pääsi auringossa selaamaan teen ja ranskalaisten pastillien kera, kävi niinkin ihmeellisesti, että ihan melkein inspiroitui.

Harmaa paljetillinen huivi sopisi oikein oivallisesti harmaaseen villakankaiseen talvitakkiin. Näyttää lämpimältä ja pehmeältä. Hm.

Ehkei ihan tuon värisenä, mutta näyttää kietoutumista vaativalle. Syysiltana kynttilänloimeessa, tähän voisi kietoutua oikein.

Vippa ja Ruffis -leikkikoirat voisivat saada jumpperit. Jos tekisi ihan ohuella langalla ja pienillä puikoilla, voisi ohje toimia suoraan muuttamatta muuta.

Olohuoneen sohva kaipaisi jotain tällaista. Nykyisellään meidän muuten ruskea - violetti olohuone sohvineen pitää sisällään kaksi mustavalkoista torkkupeittoa, ja kaksi Salama McQueen -fleecepeittoa. Ei ehkä ihan sisustuksellinen ihanne se. Tällainen, vaikkapa sammaleenvihreänä, voisi korjata tilannetta ihan merkittävästi.

... No kappas vaan. Siinäpä se.

Raitatunika toimii aina.

Joogasukat pitäisi tehdä. Ja hommata uudet puolitossut joogaan. Torstaisella tunnilla Marianne-kaveria tuuratessani huomasin, kuinka kohta kaksi vuotta käytössä olleet tossut eivät enää olleet lainkaan napakat ja mukavat, vaan pyörivät jalassa ja saumat menivät päkiöiden alle. Aika aikaansa kutakin. Tänä syksynä tarvitaan uudet tossut joogaan. Ja sukat. Sukat pitäisi muuten suunnitella, sellai joogasukat, ihan itse. Että olisi oma ohje. Sille löytyisi tarvetta tuolla puodissa. Kunhan tässä nyt saisi arjen taas kuntoon... Juu. Mutta tuo on kiva yksityiskohta, että sukka jatkuu ihan melkein varpaisiin asti. Kunhan se jättäisi päkiän vapaaksi.

Taivaallisen kaunis. Vaikkakaan en usko, että halterneck-yläosa jaksaa kannatella noin painavaa helmaa venymättä kohtuuttomasti käytössä niin, että kohta paistaa *tissit* etumuksesta. Mutta jos tekisi yläosasta jotenkin toisenlaisen. Tai erikseen topin ja hameen. Jos ikinä kärsivällisyys riittäisi.

Jos olisi hääpuvulle tarvetta, tästä saisi lähteä tekemään. Meillä olisi Eskosen kanssa 10-vuotishääpäivä edessäpäin parin vuoden päästä, jos nyt aloittaisi, voisi ehkä odottaa saavansa tällaisen valmiiksi siihen mennessä :) Tuo melkein näkymätön nauha selässä kruunaa koko kauneuden. Aivan ihana.

Ja nyt sitten inspiroituneena ja suunnitelmia täynnänsä takaisin arkeen ja vessan pesuun. 

-Anjusha

Api-papi-polvisukat

Verttinen pyysi keväällä punaisia villasukkia. Samaan aikaan tuli Novitan lehti postilaatikkoon, ja sitä selatessa löytyi kuva ruskeista apinakuviollisista villasukista. Yhdistelin ajatuksia, laskeskelin muutamia silmukoita (kun en enää millään tahtoisi tehdä seiskaveikasta yhtään sukkaparia) ja hain lopputalvesta ansaituilla langanhankkimispisteillä kerän punaista Schoppelwollen sukkalankaa tehdäkseni ohuet ja punaiset apinasukat kevättä varten. Valkoinen lanka on taas oman lankakopan löytöjä, arvelisin sen olevan Novitan Woolia. Vyöte siitä puuttuu tietenkin, luonnollisesti :)

Melkoisen rauhallinen on ollut tuo neulomistahti tässä "keväällä", kun vasta tänään, heinäkuun yhdestoista, sain viimeiset silmukat neulottua tuohon pariin. Mutta tuo apinakuvio oli aika hidastekoinen pitkine langanjuoksuineen, ettei minulla kärsivällisyys riitä tekemään pitkään kerralla. Ja kun koko ajan pitää pitää katse ohjepaperissa, ei neulomisesta tullut hauskaa ennenkuin kantapäässä, kun sai vaihtaa kokonaan punaiseen lankaan.

Ja kuten minulle usein käy uusien mallien kanssa, kävi tässäkin niin, että vasta toisessa sukassa neulomistiheys oli jokseenkin tasainen. Siitä syystä toiset apinaiset ovat aavistuksen köyhemmällä ravinnonsaannilla kuin toiset :)

Nyt alkaa eskariin menevän Verttisenkin jalka olla sitä mallia suurehko, että jos oikein venyttää, saa sen villasukat myös minun jalkaani. Minulla ne eivät tosin yllä polviin asti (harmi, se olisi hauska versio se), mutta Verttisellä yltää. Ja joustinneule tuossa jalan päällä on anopin perintöä, ajattelin, että sillä voi tehdä sukkaosan ja varsiosan samalla silmukkamäärällä ilman että sukista tulee ihan löppänät jalkaan.

Ihan erityisesti minua hykerryttää tuo napa. Vaikka apinoiden neulominen ei sinänsä kutkuttanut minkäänlaista innostuksen hermoa aavistuksen turhan haastavine kuviointeineen, napaan asti pääseminen tarkoitti, että kohta saa vaihtaa yksiväriseen ja sitten saa taas neuloa ilman että tuijottaa ohjetta/neuletta. Ja se tekee sitäpaitsi apinasta aikas söpöisen :)

Nyt on Verttisen villasukkavarasto hyvällä mallilla syksyä ajatellen. Vielä kun saisi loppuperheen samalle tolalle, saisi ihana viileä syys tulla ihanan viileän kesän perään. Parempi myöhään kuin ei.

Sukkia kokeiltiin tänään jalkaan, ja shortsien kanssa ne paitsi näyttivät aika hupaisilta, myös valuivat makkaralle nilkkaan paljasta jalkaa pitkin. Laskemme nämä sukat aktiivikäyttöön siis vasta, kun jalassa on ehkä pitkät kalsarit, tai ainakin pitkät jousut. Niillä ne pysyvät näkösällä.

-Anjusha

Tunnustuksia!

Ihanaiselta Outilta sain tunnustuksen:

KIITOSTA VAAN!

Tähän kuuluu myös se, että kertoo seitsemän sattumanvaraista asiaa itsestään. Kerrompa siis tässä, että:

1. Tykkään enenevissä määrin pitää erilaisia jumppatunteja. Niiden nyanssien pikkuvaihtelut ovat oikeastaan aika kiehtovia (tähän päätelmään tuleminen on vaatinut kymmenen vuoden jumppatuntien säntillisen pidon ilman sen suurempaa euforiaa, mutta nyt näyttäisi siltä, että työ palkitaan).

2. Kirjoittelen myös kahta muuta blogia, toista itsekseni ja toista vierailevana artistina satunnaisesti. Molemmat liittyvät töihini:

Tanssiinan blogi

Kuntomaailman blogi

3. Suosikkikäsitöitäni ovat kaikenlaiset pienet projektit, jotka valmistuvat hetkessä.

4. Ulkona on 22 astetta lämmintä. Minulla on villasukat jalassani. Kuljen villasukissa lähes aina. Meillä ollaan suurkuluttajia - sukat kuluvat ennätysvauhtia (varpaista puhki) ja päällä on ikuinen etsintä täydelliselle sukkalangalle. Samat sukat kulkevat kengissä, sisällä, pihalla, roudatessa, tanssiessa, joogatessa. Ne otetaan pois vain suihkussa ja nukkuessa. Uudet villasukat vedetään jalkaan illalla suihkusta tullessa. Niiden ainoa huono puoli on, että niitä pitää olla kaksi. Toinen sukka jää nimittäin aina kesken neuloessa.

5. Olen hurahtamassa kuppikakkuihin. Tilasin kirjakerhosta kuppikakkukirjan ja vasta olen päässyt yhtä reseptiä kokeilemaan, mutta sormet syyhyäisivät tekemään ne KAIKKI. Se toki vaatisi jokinlaista investointia myös pursotusvälineisiin...

6. Rakastan syksyä. Heinäkuun tullessa huomaan jo kaipaavani pimeneviä iltoja, puolukkahillon keittoa, kynttilänvaloa, joululahjojen rakentelemista. Heinäkuussa on jo puoli aavistusta syksystä, ukkosiltoina taivas pimenee niinkuin syksyllä ja vihreät mustikanraakileet muistuttavat myöhemmästä ajasta, jolloin siniset mollukat saa laittaa piirakkaan ja maiskutella jätskin kanssa hämärtyvässä illassa.

7. Keräämme muutaman kaverin, sekä siskoarmaan, kanssa Urkkapisteitä. Keräsimme jo keväällä, ja nyt jatkamme joululle asti. Pitää liikkua kolme kertaa viikossa, tunti kerrallaan, jouluaattoon asti, tai muutoin saa elää joulun ilman suklaata (sisko-Outi ja minä lisäsimme ukaasiin myös joululaatikot, sillä ilman suklaatia voimme kyllä tulla toimeen mennen tullen, mutta joulu ilman jouluruokaa... Se on vaan maailmanloppu). Keräämme Urkkapisteitä (Urkka=Urheilu) HeiaHeiaan, ja ryhmään saa toki liittyä mukaan, vielä on aikaa (ennen joulua :). Metsästä meidän käsiisi ryhmästä "Urkkapisteenkerääjät" ja pyydä saada liittyä joukkoon!

Nyt on aika laittaa se sattumanvarainen vierailublogi myös kuntoon tältä päivältä, ja sitten pyyhällän keräämään viikon kolmatta urkkapistettä Jättipallojumpan pidosta.

-Anjusha

Lintuteema jatkuu

Jos kerran saisi aikaan jotain myös itselleen...

Teimme alkusyksystä SikSakSiS-Hennin kanssa kangasvaihtarin. Minä en enää kaivannut kauan kaapissa lojunutta PUL-kangasta, ja tilalle sain ihhis-ihanaa itse painettua Tintti-kangasta palasen. Pala on ollut kangasröykkiön päällimmäisenä ihasteltavana, mutten ole hennonut tuhota sitä, kun se on niin kaunis.

Muutama päivä sitten uskalsin, ja leikkasin kankaasta palan neulatyynyä varten (joka vielä on viimeistelemättä, eikä siis pääse esittelyyn). Ja samalla kun sen uskalsin, ajattelin, että eniten minulle kankaasta olisi iloa, kun se olisi jossain jokapäiväisessä käytössä, näkyvissä. Joten muutin osan kangasta tossupussiksi nykytanssin tossuilleni. Kuvan ottamisen jälkeen lisäsin siihen vielä KAM-nepit (mustat) tuohon läpän molempiin reunoihin, jotta tossukat pysyvät tallessa hurjassakin menossa. Samalla kokeilin vanhasta kaavasta tehdä vähän suurempaa mallia, jotta aikuistenkokoisetkin tossut mahtuvat kunnolla pussin sisälle. Tällä mallilla on siis tossupusseja puolitossuille Tanssiinassakin, mutta vaan vähän pienempänä. Tämä uusi koko taitaa sittenkin olla parempi, joten vastaisuudessa puodin pikkutossupussit saattavatkin muuttaa kokoa :)

Ja sopivasti kankaan reunasta jäi yksi kokonainen talitiainen ihan vaille kotia, joten leikkasin sen irti, ja asettelin heijastimeksi syystakkiin:

Heijastimesta tuli ihan mahtavan kaunis. Taustakankaana on äidille synttärilahjaksi tehdystä juhlalaukusta ylijäänyttä puuvillakangasta, välissä heijastinnauhaa Myllymuksujen syyslahjasta muutaman vuoden takaa, ja yksinäinen tintti pääsi oikeuksiinsa aitiopaikalle koko komeuden eteen. Ja mikä parasta, se sopii väreiltään mainiosti sekä mustaan syystakkiin, että tummanharmaaseen talviseen villakangastakkiin. Nyt tintti pääsee mukaan aina, kun lähden kotoa johonkin, ja voin ihastella kangasta aina vaan :)

Talvisia tinttikelejä odotellessa,

Anjusha