Välipalasukkaa ja -paitaa

Nämä ovat unohtuneet laittaa kuviin ja kansiin. Jossain välissä viimeisen kuukauden aikana ovat valmistuneet myös sukat Eskolle, ja raitapaita Verttiselle.

Violetit (eivätkä ollenkaan mustat, niinkuin kuvasta saattaisi päätellä) perustavispaahtosukat valmistuivat viikkonen sitten. Lupasin Eskon synttäreillä, että ennen joulua se saisi kolmet uudet villasukat kaappiinsa vanhojen rikkinäisten tilalle. Tässä ovat niistä ensimmäiset. Ne ovat Austermannin Step-lankaa vähän paksumpana versiona, kolmosen puikoilla paahdettuna ja lähes silmät kiinni neulottuina. Ihanaa kun saa välillä tehdä asioita ajattelematta yhtään :)

Punavioletti raitapaitakangas taas, se löytyi kaapista. Mistä lie meille ilmestynyt. Ehkä pelastettu. Mutta kun ei sitä hannonut hukkaankaan heittää, siitä tuli paita. Samalla mallilla millä aikaisemmatkin peruspaidat, ja niinkuin näkyy, tuo kaula-aukko tulee tuolla tavalla tehtynä vaan autuaan suureksi. Ei ole kovin kiva se. Yritämme siis vielä löytää täydellistä (tai täydellisempää) peruspaitamallia tenavalle.

Tällä hetkellä työn alla on pari neulehanskoja pitsikuviolla. Niissä riittää ajattelemista aiemmin mainittujen sukkienkin tarpeiksi. Hassun nopeasti valmistuvat sellaiset pienet neuleet, mutta joka kerroksella on jokin poikkeuksen vahvistava sääntö, ja aivot on oltava päällä jatkuvasti neuloessa. Näiden jälkeen on sitten ihana taas vaipua perussukkien rauhoittavan lempeään maailmaan :)

Anjusha

Talvihuivi ja huivineula / Winter shawl and a stick pin

Olin kaipaillut pakkaskelejä varten uutta ja lämmintä kolmiohuivia. Novitan kevät 2013 -lehdestä löytyi ohje kauniille ja ihanan väriselle kolmiolle, joka oli tarpeeksi paksu talvikelejä ajatellen. Ajattelin, että jos sen neulomisen aloittaa juhannuksena, se valmistuu todennäköisemmin ennen pakkasia, tai ainakin pakkasille.
Juhannuksesta ei ole kauaakaan, liekö kuukautta, ja huivi on jo valmis. Siitä tuli kyllä oikein kaunis, ja ihanan värinen, ja lämmin.

I had longed for a new triangular scarf/shawl for the winter. From Finnish yarn company Novita's Spring 2013 -magazine I found a lovely coloured shawl, which looked warm enough for the winter months. I thought that if I began the knitting at Midsummer's, it might be finished by the time the below-zero-temperatures arrive.
It's not far from Midsummer's, around a month or so, and the scarf is already finished. It turned out beautiful, and lushly coloured, and warm.

Huivi on niin suuri, että se ylttää minun ympärilleni kiedottuna ja vielä solmuun. Sen mitta päästä päähän lienee jossain puolentoista metrin paikkeilla, ja kolmion kärjestä pitkän sivun keskellekin metrin verran.

The shawl is so big, it wraps around me easily and is still knottable. It's about 150cm long from the longest end and about a meter from the middle of the long end to the point of the triangle.

Lankoja huiviin meni viiden kerän verran, kun viittä eri lankaakin oli käytössä. Tässä on Novitan langoista turkoosia ja persikanväristä Rose-lankaa, turkoosia Säde-lankaa, ruskeansävyistä Usva-lankaa ja pinkki-kelta-musta-valkoista Kelo-lankaa. Silmukoina on vain oikeita ja nurjia, lisänä peruskavennuksia ja langankiertoja. Periaatteessa huivi on siis hyvin yksinkertainen, lisääntyvä silmukoiden määrä (kolmesta silmukasta kolmeen ja puoleen sataan) vaan tekee neulomisesta loppua kohden aavistuksen lannistavaa.

I used five different balls of yarn for the shawl, all of them different. There were two balls of Novita's Rose yarn, one in turquoise and one in peach. One ball of turquoise Säde -yarn, the brownish Usva -yarn, and the pink-yellow-white-black Kelo -yarn. The shawl had just a few basic stitches, mainly stockinette with a few wraps and knit-two-together-s. It's a simple scarf in principle, what makes it challenging is starting from 3 stitches and increasing all the way to 350 or so.

Vähän jo tekee mieli ottaa huivi käyttöön, vaihtaa se vaikka toisen ohuen kesähuivin tilalle :) Illat alkavat pikkuhiljaa hämärtyä täälläkin, ja viilentyä siinä samalla. Ajatus oli säästää huivi syysgarderoobiin, johon vaihdetaan 22.8., mutta en ole ollenkaan varma, jaksanko odottaa sinne asti.

I'm contemplating on taking the shawl and using it already, swapping it with a summer scarf that I have two of in my wardrobe for the summer. The evenings are slowly getting darker and cooler. I thought I would save the shawl for the autumn wardrobe, which will step into effect on 22nd of August, but I'm not at all sure I want to wait for that long.

Juuri ennen kuin sain huivin eilen valmiiksi, kävin TitiTyyn kesämiitissä takomassa työpajassa itselleni rautaisen huivineulan. Jos oikein tarkkaan katsoo, tuossa kuvassa (yllä) se kiinnittää huivin reunastaan.

Just before the shawl was finished yesterday, I went to a local yarn shop TitiTyy's summer meetup to forge myself a shawl stick pin from iron. If you look very carefully, you'll see it fastening the scarf from it's one end (on the picture on top of this writing).

Huivi on ensimmäinen iso ikinä neulomani huivi, ja vaatekaappiprojektiin se sopii oivallisesti muistutuksena siitä, millainen työ vaatekappaleiden kokoamiseen menee. Kun kuukauden illat neuloo neulomistaan, muistaa arvostaa työtä vielä talvipakkasillakin. Tällaista ei ehkä löytäisi parillakympillä henkkamaukalta, ja jos löytäisi, ei se olisi ollenkaan niin kallisarvoinen ja arvostettava kapine kuin tämä. Huivi korvaa monen monta vuotta käytössä olleen halpamuotikaupan pinkin talvikolmiohuivin, joka lähti kierrätykseen tämän neulomisen aloitettuani, ja ainakin nyt, uuden huivin vasta valmistuttua, vaihto tuntuu erinomaisen hyvältä valinnalta.

The scarf is the very first big scarf I've ever knitted, and serves in the wardrobe as a great reminder of how much effort goes into making clothes of any kind. Once you spend a month knitting one single item, you're sure to remember the effort that has gone into it even when the winter arrives. You might not find an identical shawl from the H&M, but if you did, it wouldn't be nearly as precious and special as this one. The shawl will (or has) replace(d) a winter triangle that I've had for years and that's bought from a cheap fashion shop in town. I recycled the old scarf as I began knitting this new one, and at least now that the freshly knitted shawl is in my hands, this feels like a very good choice to have been made.

Anjusha

Kesäaamu puikkojen kanssa / Summer morning with knitting needles

Tämän aamun aloitin pihalla (joulu-)teemukin kanssa. Olin miettinyt jo pidempään syys-talvi-kevät-sektorille osuvaa pinkkiä kimaltavaa kolmiohuiviani. Kesän se viettää ei-valittujen vaatekappaleiden joukossa, mutta ajatuksissa se on silti. Tykkään kolmiohuiveista, ja tuo pinkki-hopeainen yksilö on asunut vaatteiden joukossa jo vuosikausia. Ensinnäkin se on jo vähän väsähtänyt ja nyppyinen, toisekseen sitä on katseltu aika pitkään, kolmannekseen pinkki alkaa pikkuhiljaa väistyä persikkais-flamingoisen tieltä omassa värimaailmassa, ja viimeiseksi muttei vähäisimmäksi, olen ostanut sen kaupasta, eikä minulla ole harmainta haisuakaan missä se on tehty, saati kuka sen on tehnyt, ja millaisissa olosuhteissa. Arvailla voi toki, ja jos ostospaikkana on halpamuotiketju, ei tarvitse kauaa pohtia, ovatko olosuhteet olleet ihan viisaat. Virkatun kolmiohuivin, jollaisen osaisin tehdä itse mennen tullen.

I began this morning outside with my (Christmas) mug of tea. I have a hot pink and silver-glittery triangular scarf that belongs to my autumn-winter-spring wardrobe. For the summer it's tucked away in the not-in-season-pile, but it's in my thoughts all the same. I like triangular scarves, and this particular pinkie has been in my wardrobe for years. First of all it's already quite worn out, it's been looked at for long (possibly a bit too long too), thirdly I'm slowly shifting away from the years of hot pink (and gravitating more towards peachy-flamingo-ish) and lastly but not leastly, I've bought it from a shop. I have no idea where it's been made, who has made it and on what kinds of conditions. I can only guess, and that guess won't be too hard as it's bought  from one of the fast-fashion shops of this town years and years back. A crocheted triangle I could crochet with my eyes closed.

Ja sitten muistui mieleeni Novitan kevään lehdessä ollut järisyttävän ihastuttava kolmio. Siinä olisi kaikkia ihania värejä turkoosista persikan kautta ruskeaan, ja silti se kimaltaisi hieman. Se olisi lämmin ja iso, ja ennenkaikkea itsetehty. Se sopisi sekä kesätakin että syystakin että talvitakin kanssa, ja malli näytti tarpeeksi yksinkertaiselta rakentaa. Sen voisi tehdä pinkin kimaltavan tilalle (one in, one out -periaatetta noudattaen), ja tietäisi omistavansa ihania värejä, itsetehtyä ja lämmintä.

And then it dawned on me that there was a delightful triangular scarf on the Finnish yarn company Novita's spring magazine (or rather, instructions on how to make one). It would have all the pretty colours of turquoise and peach and brown, and it would twinkle a little bit with silver sequins. It would be warm (muchly needed in Finland) and big, and most of all handmade. It would fit in nicely with my summer coat, my autumn coat and my winter coat, and it looked easy enough to make. It could be made to replace the hot pink scarf (using one-in-one-out -principle), and one would know to own lush colours, home made and warm.

Joten sellainen on tulossa. Viittä eri lankaa, jokaista kerä. Kuvan oikeanlaitimmaisessa kerässä on mukana pieniä hopeanvärisiä paljetteja, niin ettei tule liian ikävä hopeakimallusta vanhassa huivissa.

So it's coming. Five different yarns, a ball/skein of each. The rightmost yarn on the picture has little silvery sequins on it, so I won't be missing the silver glitter on the old scarf.

Vaikka oli työaamu, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja neule neuloontui teen juomisen lomassa kuin itsestään. Ei turhia laskemisia eikä ohjeen tuijottamista, kun malliin pääsee käsiksi, se on oikeastaan itsestään muistuttava, eikä poikkeuskerroksia ole kuin muutama matkan varrella. Kun aamut ovat tällaisia, ei varsinaista lomaa tarvita ollenkaan :)

Although it was a working day's morning, the sun was shining from the cloudless sky and the knitting was almost knitting itself while I drank tea. Not much counting and stare at the instructions, the scarf is really quite an easy make. And once the mornings look like this, who needs a vacation :)

Huivin olemassaolo on melko hyvin perusteltu, vaikka lankakaupassa ostosten tekeminen onkin minulle pääasiassa nimenomaan sitä, mitä toiset harjoittavat alennusmyynneissä - tolkkua vailla olevaa ahmimista. Tämän projektin ihanuus on siinäkin, että siihen tulee viisi eri kerää lankaa, joten pääsee sydämensä kyllyydestä kokeilemaan eri värejä ja tuntuja ja yhdistelmiä, mutta toisaalta VAIN viisi kerää lankaa, jolloin odotettavissa ei ole hurjaa määrää jämälankaa, josta ei sitten jaksa tehdä yhtään mitään. Ja nämä langat on hankittu tiettyyn projektiin ja projekti on jo kohta puolivälissään, joten keskenjäämisen mahdollisuus pienenee koko ajan :)

The existence of the scarf is quite well thought over, although shopping at the yarn shop is to me exactly what other people do at the sales - binging at all costs. This project is wonderful in the sense that it uses five different yarns but only one ball of each yarn, so there won't be too much excess at the end of it laying around. And the yarn is bought specifically for this project, and the project is nearly halfway through already, so the chance of excess yarn laying around is slimming to none :)

Erityisesti tässä vaatekaappiprojektissa minua on alkanut kiinnostaa itsetehty. Tai jonkun kasvollisen, oikean ja elävän ihmisen tekemä. Tuote, joka on muodostunut käsissä, joita ei ole vahingoitettu tuotteen tekemisen takia. Tuote, joka antaa elannon, joko rahallisen tai henkis-luovan, tekijälleen. Tuote, joka hengittää ja jolla on tarina. Jos ajatuksena on pitää vaatekaappi kohtuullisena, ei ole myöskään kohtuullista heivata käyttökelpoisia kamppeita kokonaan mäelle vain sen takia, ettei niillä ole tarinaa. Mutta kun vaatteet pikkuhiljaa kuluvat käytössä, ja niiden uusimisen aika tulee yksi kerrallaan, voisi olla mielenkiintoista uusia niitä niin, että niillä olisi ehkä kevyempi jalanjälki globaalisti ajateltuna, mutta ehdottomasti selkeämpi jalanjälki (tai allekirjoitus) sen suhteen, miten ne on tehty.

I've become all the more interested in self made items when I get more into this wardrobe project. Or made by someone who is alive, a real person, someone with a face. A product that has been born by the hands of someone who hasn't been harmed in the process of making the item. A product that gives a living to it's maker - be it financial or creative or spiritual. A product that breathes and that has a story.

If it's the goal to keep one's wardrobe a certain "hotel-style"-moderate, it might not be worthwhile to tuck away stuff that's still wearable and nice just because it doesn't have a story to tell. So I don't mean to completely re-do my wardrobe overnight. But as the clothes slowly wear out, and it's time to replace them at the end of their road, it might be interesting to replace them so that they'd have a lighter footprint globally, but a much firmer footprint (or rather a signing) of how they have been made.

Aloitetaan nyt tästä huivista. Sen tekijällä on ainakin kasvot, eivätkä työolotkaan näytä olevan kovinkaan kehnoimmasta päästä, katsokaa vaikka:

So we'll begin with this scarf. At least it's maker has a recogniceable face, and the working conditions don't look particularly bad either, have a look yourself:

Anjusha

Paluu sukkaosastolle

Inventaario lankakopassa etenee. Eskon reissusukkien jäämistölangoista, sekä yhdestä ylimääräisestä täydestä kerästä samaista Dropsin Delight -lankaa (joka on saatu ilman edestä Poppeli-kaupasta) syntyi uusi jäsen omaan sukkakoppaan.

Uusi kerä näytti perin pinkiltä kun täyttä kerää katseli, mutta lopputuloshan oli selvästi violettivoittoinen. Ihan hyvä niin, minua hieman hirvitti ajatus ihan vauvanvaaleanpunaisista sukista.

Malli näissä on ihan omasta päästä, ja lähti liikkeelle pitkälti siitä, että pinkikäs kerä oli saatava loppuun. Ajattelin ja laskeskelin, että yksi kerä ei ehkä IHAN riittäisi, mutta jos mukaan laittaisi jokusen raidan ja kantapäät tekisi eri väristä, saisi punaisen kulumaan loppuun, ja vähän käyttöön vihreää ja ruskeaakin. 

Ruskea kuluikin ihan pikkunyssäkkää vaille loppuun, kuin myös pinkikäs. Vihreää oli jäänyt enemmän aiemmista sukista, joten sitä jäi vielä pienen ihmisen sukkien verran. Pinkikkään kanssa oli jopa jännityselementti, saako kerän riittämään loppuun asti, mutta onneksi lanka riitti. Olisipa ollut ikävä projekti yrittää päästä eroon langasta, ja päätyä hankkimaan vielä uusi kerä samaa lankaa koska väri ei sittenkään olisi riittänyt. 

Kivat sukat. Ne tulivat täyttämään aukkoa vanhojen Väinämöis-sukkien tilalla, ne kun olivat niin reikäiset, että kolmen yhtäaikaisen varpaan pilkotus sukan sisältä ei ollut pienin reikä. Ne pääsivät siis heti jalkaan, kesken ensiviikkoisen Popparikeikan stemmatreenien. Erityisesti tykkään tuosta uudesta aloitustavasta, että käännetään sukan vartta ja tehdään kerros nurjia ylälaidaksi. Siitä tulee nätti ja puristamaton, ja yllättävän hyvin pysyy paikoillaankin se, eikä valu paljasta tassua pitkin alas, kuten olettaa saattaisi.

Mitäs sitten neulottaisi?

-Anjusha

Viikko 4, projekti 333

Nyt, kun projekti on päässyt kunnolla käyntiin, vaatehuolto pelaa, pyykkiä peseytyy, arki rullaa ja on päässyt rentoutumaan omiin suosikkivaatteisiinsa, olen alkanut huomata muutakin elämässä kuin vaatteet :)

Virkkaus- ja neulomisprojekteja on vireillä, niin patalappuja kuin kevätsukkiakin, mutta niistä lisää sitten kun saadaan valmista. Ompa ollutkin ihanaa neuloa pitkästä aikaa. Jotenkin siihen ei ole ollut viime viikkoina aikaa eikä virtaa. Ehkä nimenomaan virtaa. Aikansahan nyt saisi toki järjestettyä. Mutta  kiva, että voi uudelleen innostua.

Kotona odottaa kuukauden päästä alkava kylpyhuone-, sauna- ja vessaremontti, jota varten olen säntillisesti koettanut jaksaa pestä koneellisen pyykkiä päivässä pois kuljeksimasta. Myös kaapit olisi remonttialueelta syytä perata ja inventoida, ja siirtää niiden sisältö jonnekin talteen piikkauskoneen alta. Vaateprojektin tuomalla innolla onkin ollut helppoa ryhtyä inventoimaan myös vessan kaappeja, seesteisesti täytetyt kaapit kun ovat NIIN paljon mukavamman näköisiä avatessa. Saa nähdä tuoko remontti eteen kaaoksen yläkerran minivessaan, vai saadaanko kaikki sulassa sovussa mahtumaan pienempään tilaan. Omaan vaatekaappiini tein tilaa jo pyyhkeille, ne ovat nyt kylppäristä pestyt ja siirretyt.

Viimeisimmällä viikolla on päällimmäisenä mielessä ollut asioiden kulutus. Jos kolmellakymmenellä kolmella vaatekappaleella yksittäisen käyttövaatteen käyttöprosentti kasvaa, se ikään kuin ansaitsee näkyvyyttä. Käyttövaate kuuluu paikalle, jossa sitä käytetään, ja jossa siitä voi nauttia. Se toki kuluu käytössä, mutta tässä tapauksessa tuntuu, että se olisi vaatteelle peräti kunnia. Ettei jättäisi kynttilää vakan alle ja vaatteita lojumaan kaappiin, vaan nostaisi kaiken omistamansa ansaitsemalleen paikalle - laittaisi sen käyttöön. On ollut mukava laittaa samoja vaatteita uudelleen päälle pesun jälkeen, tuntuu, kuin niille antaisi suuremman arvon, kun niitä näkee usein. Sama ajatus on kiirinyt huomaamatta vähän muallekin. Jos kaapissa on kynsilakkoja, jotka menevät kahdessa vuodessa vanhaksi, eikö suurempi hyöty olisi käyttää niitä kun ne ovat kunnossa, kuin heivata kaapissa lonnineet lakat kahden vuoden päästä käyttämättöminä pois? Ja eikö tästä voisi vetää johtopäätöksen, että kaapissa olevat kulutushyödykkeet - vaikkapa sitten sukat, jauhot, shampoot tai kynsilakat, voisi ansaita paikkaansa samalla tavalla kuin vaatteetkin? Sen mitä omistat, laitat käyttöön. Sen mitä käytät, käytät kunnolla ja arvostavasti. Annat sille aikaa, ja pidät huolen, ettei se jää taakaksi kaapinperukoille. Jos omistat enemmän kuin ehdit käyttää, tulee kymmenestä kynsilakkapullosta vain huono omatunto (entäs ne langat...?!?). Entä jos omistaisikin vain viisi pulloa, ja lupaisi itselleen että lakkaa kyntensä ainakin kerran viikkoon? Nautiskelisi siitä, mitä omistaa, mutta omistaisi vain sen verran, mitä ehtii käyttää? Silloin turhakkeet olisivat pois viemästä aikaa ja energiaa, valinnan mahdollisuus toki pienenisi hetkellisesti, mutta saattaisi itseasiassa helpottaa elämää lopulta. Sen sijaan, että käyttäisi joka maanantaiaamu 10 minuuttia vessan kaapilla miettien mitä kynsilakkaa tänään laittaisi, omistaisi vain suosikkisävynsä, joista voisi vaikka silmät kiinni napata ihan minkä vaan, vetäistä ihanat kynnet aamun kunniaksi ja jatkaa tärkeämpiin asioihin. Voisi nautiskella täysillä kevään parhaista väreistä, mutta ilman raastavaa taka-alalla juilivaa ajatusta siitä, että taas pitäisi osata päättää mitä tekisi, ja tuotakin on käytetty niin vähän, ja tämä taas ei sovi minkään muun kanssa yhteen. Saisi kertalaakista (no juu, ainaistahan sellainen perkaaminen lopulta on) käyttökelpoisen ja sopivan garderoobin myös neulepuikkopurkkiin, kuiva-ainelaatikkoon, kylppärin koriin ja kynsilakka-arsenaaliin. Kun osaisi omistaa sen verran, että kaikelle on käyttöä, ilman stressiä käytön pakosta. Ja jos ei satukaan olemaan käyttöä, voi aina karsia vähän vielä.

Hooh, melkoista pohdintaa.

Lanka- ja kangasvarastolle en ole vielä juurikaan katsonut. Paitsi jokusen lankakerän ottanut käyttöön NYT ja HETI, ja päättänyt tehdä yhdestä kerästä asioita niin kauan, kunnes kerä loppuu. Ja olla hankkimatta samanlaista heti tilalle. Ymmärrän, että kynsilakkavarastoni ei ole niin kärsimättömästi  henkilökohtainen kuin lankakoppa, ja siitä syystä lakkavarasto saa lähtöpassit ennen lankaa. Mutta olen minä jo päässyt nautiskelemaan lakkavaraston pienentymisestäkin. Seuraavan viikon kynnet ovat jo tiedossa, enkä malta odottaa että pääsen niitä laittamaan :) Sen seurauksena saankin yhden puoliksi käytetyn paketin kaapista kokonaan pois, ja yhden kamppeen vähemmän muutettavaksi remontin tieltä yläkertaan.

Tämä vaikuttaa moneen, tämä yksi vaatekaappi. Hämmästyneenä katselen itseäni syrjästä ja ihmettelen, mikä valtava voima on yhdellä pienellä projektilla.

Anjusha

Inspiraatiota kaipaava sukkamojo.

Sukkaosasto näyttää taas olevan yksiä yksittäisiä sukkia vaille vaikka kuinka valmis. Viikonloppuna olen saanut itseäni rutistettua niskasta sen verran, että yksi pari on ihan valmistunut ja pääteltykin!

Liian tumma kuva - aidommansorttiset värit :) 

Ystäväinen pyysi että tekisin hällen villasukat, ja teinhän minä. Ystävänpäiväviikolla valmistuneet ovatkin sopivasti hempeän marjapuuroiset. Yksiväristä lankaa oli vähemmän kuin kirjavaa, joten jännitti loppuun asti, riittääkö yksivärinen viimeiseen raitaan saakka vai pitääkö keksiä suunnitelma bee. Riitti se onneksi, mutta se asia selvisi vasta viimeisen raidan puolivälissä, mikä piti jännitystä yllä tehokkaasti, ja sai toisen sukan valmistumaan ennätysajassa. 

Kirkkaampi kuva - värit ihan liian violetit, mutta erottuupa paremmin tässä helmikuisessa vielä-kaamoksessa :)

Pohdin tässä tuota seiskaveikkalankaa. Tai siis oletan, että näistä langoista ainakin tuo kirjavampi taisi olla sellaista. Yksivärisestä en ole ihan varma, se oli ihan himpun verran kirjavaa ohuempaa, mutta voisi olla seiskaveikkaa sekin, monesti eri versiot ovat vähän eri paksuisia. Langat antoi siis ystäväinen, joka sukat pyysi, ja niistähän minä tein.

Siitä kun oli tullut kivoja uusia värejä tuohon kevään valikoimaan. Mutta kun se on paksua, ja karheaa, ja jotenkin kulkee puikoilla verrattaen takkuisesti. Onhan se kestävää, mutta pohtia täytyy, onko siihen sorruttava kerta toisensa jälkeen (siis henkilökohtaisista varoistaan)? Sukista tulee kyllä kestäviä, mutta ne tuntuvat aavistuksen peltisiltä, ja neulomiskokemus ei ole... muuttunut miksikään kohta kymmenessä vuodessa. Paitsi että käsiala on tietysti, nyt tulee niin paljon napakampia sukkia ettei ole ihme, että ne tuntuvat peltisiltä. Mutta olisiko tässä syy viimeaikain sukkakatoon? Siis että toista yhtä kestävää lankaa ei oikein ole, mutta itse neulominen kokemuksena on sitten vähän takkuisen tuntuista, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Toinen, mitä pohdin viime yönä ennen nukahtamista, on Novitan raporttilankojen olemus. Onhan se kiva, että on itsestään kuvioituvia lankoja, mutta tämän kevään värit ovat jotenkin niin kertakaikkisen nähtyjä. Ehkä on niin, että jos teettää samalla koneella saman näköistä kuviota vain eri väreillä kymmenen vuoden ajan, alkavat ideat pikkuhiljaa loppua kesken. Ainoa muutos on värikartta, ja siinä on jokseenkin rajallinen määrä aiheita, joista ammentaa lankaa, joka menee kaupaksi. Voisivathan ne tehdä samalla koneella vaikka goottilankaa. Tai neonjuttuja. Mutta "koivu" ja "virta" on nyt olleet niin monen kevään aiheita, ovat ne sitten nimeltään puroja, apiloita, lemmikkejä, syreenejä tai salaatteja. On aika hiuksenhienoa taitoa vaativa asia uudistaa itsensä niin, että Suuri Kansa uskaltaa silti lankaa hankkia.

Minä olen siis kerrassaan tylsistynyt. Sukkalankaosasto Novitan valikoimalla saa aikaan vain sen, ettei meillä enää tehdä sukkia, kun mikään ei inspiroi. Ja sitten kun sukkien on oltava kestävät, ovat vaihtoehdot aika vähissä. Regialla ja Austermannilla on olemassa sukkalankaa, joka on jokseenkin melko lailla yhtä kestävää kuin seiskaveikka, mutta mukavampaa neuloa. Tosin vaikkapa Austermannin yhden kerän hinnalla ostaisi neljä-viisi kerää seiskaveikkaa ja tekisi vaikka miten kirjavat kirjoneulesukat poikineen.

Tai sitten minä olen vaan tylsä.  Niin se varmaan on. Olisi syytä ottaa itseään niskasta ja inspiroitua siitä mitä on tarjolla. Rakastaa sitä mitä on jo olemassa.

Yhdet sukat ovat jo valmiit. Seuraavien kimppuun :)

Anjusha

Pieniä jälkiä joulusta vielä

Jossain kohti syksyä kävi niin, että siskoarmas paljasti puutteen elämässään. Ihan sivulauseen puolikkaassa, mutta siellä se oli kuitenkin. Askartelu- ja ompelulaatikosto oli muutoin täynnänsä kaikenlaista, mutta nuppineuloja oli kuulemma kolmisen kappaletta, ja nekin hukassa laatikon pohjalla.
Ja joulu kun oli tulossa, ajattelin tarttua sivulauseen puolikkaaseen.

Rakentelin tonnikalapurkkiin, samaan tapaan kuin aiemmin itsellenikin, neulatyynyn, ja hain kangaskaupasta rasiallisen nuppineuloja. Purkin päällystin vanhoilla kirkkourkunuoteilla, ja itse tyynyn sisään eksyi lampaanvillaa. Tyynyn pintakangas on mummolta perittyä 70-lukuista pöytäliinaa, ja tyyny on liimattu purkkiin nestemäisellä liimalla.

Itselläni on samanaiheinen neulatyyny ollut jo hyvän matkaa käytössä, ja tykkään siitä kovasti. Peltipurkki painaa sopivasti, jolloin tyyny ei karkaa kun siitä yrittää ottaa neulaa irti tai painaa sellaista takaisin, ja villa on sopivasti pehmoista neulojen säilyttämiseen. Ommellessa on helppo tuikata tekeillä olevasta projektista irrotettu neula neulatyynyyn, ja kaavoja kankaalle laittaessa voi neulatyynyä käyttää painona pitämään kaavaa paikoillaan.

Verttinen sen sijaan ei saanut neulatyynyä. Äkälintupaidan kaveriksi kuudenvanhalle siunaantui villasukat.

Viimeisen muutaman kuukauden aikana on villasukkainhokista kaverista tullut yhä kahjopäinen käyttäjä kuin vanhemmistaan. Villasukissa saa vain olla melko pitkät varret, jotta sukat ylttävät tarpeeksi housujen päälle. Vain sillä tavalla on mahdollista sujauttaa talvikengät jalkaan tuosta vaan, ilman, että lahkeet jäävät kurttuun tai nousevat kengän mukana ylös pitkin säärtä.

Verttisen villasukka-arsenaali näyttääkin tällä hetkellä ihan hyvältä. Ja siinäpä se hyvältä näyttävä sukka-arsenaali sitten olikin. Minun ja Eskosen tilanne on aika hälyyttävä, ja asialle olisi viisaampi tehdä pikavauhtia jotain. Onneksi joulun sentään pelasti Mummi, joka teki molemmille tuoreen parin EHJIÄ villasukkia. Täytyy ottaa itseään niskasta ja saada valmiiksi puolivalmiit parit, jotka odottelevat keskeneräisten töiden korissa että joku tekisi niille jotain...

Anjusha

Saippuavillikset

Joulukuu mennä vipottaa. Sitä kun elää henkisesti vielä jossain marraskuun lopussa, ei ole ollenkaan mikään kiirus saada mitään valmiiksi, noin niinkun joulua ajatellen. Mutta niin vaan on, että kalenteri todistaa jouluaaton olevan ihan lähellä, joten jotain varmaan pitäisi asian eteen tehdä.

Voin tehdä jo yhden paljastuksen, se kun on osoittautunut niin tuntemattomaksi ilmiöksi, että jos sen paljastaa nyt, viime hetken lahjaideoijat voivat siitä vielä tarvittaessa napata itselleen pelastuksen.

Olen jo ehkä puolisentoista vuotta katsellut Ravelryssa "soap sweater" -hakusanalla löytyneitä ihanuuksia. Vielä enemmän niitä löytää pelkällä "soap" -sanalla. Enkä ottanut mitään ohjetta, katselin vaan, ja puuhastelin näin:

Pyöräytetään siis saippua (tuoksuton, LV, jotta allegisetkin voivat käyttää) villapaidan sisään, humps vaan. 

Jaa että mitä hyötyä siitä sitten on, paitsi että se on ihan kivan näköinen?

1. Kaikki 100% villaiset langanjämät saa hyvään käyttöön

2. Saippua ei luikastele kädessä pestessä, sen voi tarvittaessa ottaa vaikka kylpyyn.

3. Villalla voi hinkuttaa likaiset tassut putipuhtaaksi.

4. Saippuasta ei tule ikilähmäinen lilluessaan lavuaarin reunalla.

5. 100% villa HUOPUU saippuan ympärille saippuan pienentyessä, jolloin villapaita mahtuu pienemmällekin saippualle. 

Siis nerokasta.

Minä rakensin villapaidat sukkapuikoilla. Aloitin neljällä silmukalla ja lisäilin niin, että paidasta tuli suorakaiteen muotoinen. Jatkoin suoraan sileällä niin pitkälle, että saippua oli juuri ja juuri peittynyt, ja kavensin samalla tavalla kuin olin leventänytkin (ja viime hetkellä sujautin saippuan villiksen uumeniin), kunnes jäljellä oli 2 silmukkaa per puikko. Kevyt päättely, ja villis on valmis.

Täytynee tehdä yksi kotiinkin. Mutta vasta sitten, kun aatto on mennyt :) Sillä saippuoita on vielä, lankaa lankakopassa vaikka muille jakaa ja aattoonkin vielä monta päivää. 

Kevyt pikkumuistaminen niille, joille ei oikein keksi mitään, tai joille sattumalta on piipahtamassa kylään juuri ennen joulua. Auttaa sekä omaa lankavarastoa että hyvää mieltä, eikä vie liikaa aikaa tai energiaa.

Että rennokasta joulua sinnekin. 

Minä taidan unohtaa ressaamisen tänä jouluna :)

Anjusha

Luovutus sukkaosastolla

Villasukkien kanssa on tässä perheessä niin, että niitä käytetään a) tolkkua vailla olevan paljon ja b) ilmeisesti ihan eri sfääreissä kuin tavalliset villasukissa tallaajat. Siis kun meillä villasukat tulevat pois jalasta suihkun ja saunan ajaksi ja kesällä kun lämpötila ylittää 25 asteen. Ne ovat jalassa aina. Kenkien sisällä, kotona sisällä, töissä, roudatessa, kaupassa, leikkiessä ja toisinaan nukkuessakin. Niiden pitää siis kestää jotain, mitä ilmeisesti villasukkien ei tarvitse kestää (ainakin mikäli lukee satoja ja taas satoja villasukkaohjeita, jotka on tehty ihanista ja pehmeistä silkki- ja angoralangoista, merinosta ja muista hepeneistä).

Edelliset valmistuneet villasukat, jotka kestivät sen viisi viikkoa ja sen jälkeen niissä oli kokonaisen päkiän kokoiset reiät sekä päkiässä että kantapäässä ja molemmissa sukissa, heitin vesilintuun juuri. Ajattelin, että kun hamppu on kuituna kestävää, se voisi toimia sukissa. Oli erinomaisen kehnosti ajateltu se. Pipona se toimii kyllä kivasti, mutta yhdet sukat roskittaneena en siitä enää sukkia tee.

Laitoin Facebookiin vinkkauspyynnön aiheesta, mistä langasta saa kestävimmät sukat, ja ensimmäisenä ehdotettiin Seiskaveikkaa, jota en jaksa enää yhtään, ja se on tylsää, enkä ollut aikonut hankkia sitä enää kerääkään. Mutta kun uudet sukat olivat vesilintuun heitettyjen jälkeen kiperästi kaivattuja, ja tärkeää oli, etteivät ne nyt sitten heti reikiintyisi, myönnyin hankkimaan keräämilläni lankapisteillä yhden kerän, vain tehdäkseni yhdet sukat, ja sitten katsoisin asiaa uudelleen.

Kerästä valikoitui Talitintti, keväisen tuntuisen lauantaipäivän kunniaksi. Eskoselle siitä tuli sukat, ja kun varresta teki sopivasti pitkän, ei lankaakaan jäänyt enää jäljelle lojumaan, vaan kaiken sai käyttöön.

Seuraavana vihjelistalla oli Fabel, joka on ennestään tuttu, ohkaisempi, mutta hyvin on kestänyt käytössä. Sen kolikon toinen puoli on hitaus, lanka on sen verran ohutta, että aikuisten sukkien tekemiseen menee melkoinen aika. Fabelia ei ole kotona tällä hetkellä yhtään kerää, joten täytynee keräillä lisäpisteitä ja hankkiutua eroon muutamasta omasta varastokerästä ennenkuin pääsee kaupalle.

Itse muistelen, että Schoppel Wollen Admiral on kuusisäikeisenä kestänyt hyvin (ja ollut Fabelin keralla niitä edullisempia sukkalankoja), ja muistaakseni Austermannin Step -langasta on olemassa paksumpi versio (tai ainakin samasta kaupasta, josta saa Step- lankaa, saa tätä seiskaveikan paksuista, aloe vera- ja jojobaöljyillä käsiteltyä lankaa), josta Eskosella on yhdet sukat olemassa, ja niiden ikä alkaa lähentyä kahta vuotta, eikä niissä vieläkään ole reikiä. Sen täytyy olla jotain ihmelankaa :) Ihmelanka on toki sitten hinnaltaan aika eri planeetalta nuihin edullisempiin verrattuna, mutta jos hinnalla saa sukat, jotka kestävät käyttöä, on se ehkä tarkoituksenmukaista lankaa hinnastaan huolimatta. Lisäksi niissä oli liukuvärisävyjä vaikka muille jakaa, ja yhdestä kerästä saa reilut ja kunnon varrelliset miesväen sukat.

Ensiavuksi valmistuivat nyt siis perusseiskaveikat, ja niin kestävät kuin niistä tulevatkin, on niiden neulomisen tylsyys kyllä aika vertaansa vailla... Toivottavasti saa pian siirtyä toisiin lankoihin :) Ei muuta kuin pisteitä keräämään ja lankakauppaan!

Anjusha

Noro - Vajlora

Minulla ei ollut syyspipoa. Tai lähinnä, minulla oli yksi pipo, joka on fleecevuorinen, ja sitä myöten sopiva pakkaspakkaskelille. Näin syksyisellä, korvat paleltuvat ja sitten niihin sattuu, jos niitä ei mitenkään suojaa.

Piti siis saada pipa, joka suojaisi korvia. Minulla on myös Baktus-huivi, joka on tehty Noro Aya -langasta, ja pohdin, josko pipa voisi olla sille kaveri. Hain TitiTyyltä kaksi kerää Ayaa lisää, ja hain Ravelrystä ohjetta pipalle. Löytyi Vajlora -pipo, kun laittoi hakuohjeeksi että 3,5:n puikot, pipo, ilmainen ohje, ja kuvallinen ohje.

Pipa oli melko helppoa palmikkoneuletta, mutta ohjeessa oli muutama paikka, joissa piti ihan pysähtyä ja miettiä ja ratkaista ongelma ilman ulkopuolista apua. Kun vähän käytti järkeään ja sovelsi ohjetta, sai ohjeesta samannäköisen pipon kuin ohjeen kuvassa on.

Pipasta tuli vähän ja aavistuksen baskeriaiheinen, hauskasti löpsöttävä ja hyvin ja täydellisesti korville menevä.

Tässä Verttinen vääntää silmiään kieroon. "Jos tuo mahtuu äiti sinun päähän, niin sitten se tarkoittaa, että se mahtuu minunkin".

Tunge pipa äireen päähän ja ota hassuja kuvia. Jos oikein haluaa, saa pipon myös silmille. Mikä tietysti tarkoittaa, että sen saa löpöttämään pään taakse hauskasti.

Nyt on pipa. Ja sen kaveriksi huivi. Vielä jäi aavistus lankaakin, ja mietin, pitäisikö se muuntaa kämmekkäiksi. Ehkäpä. Saas nähdä.

Anjusha

Ihan Tavalliset Sukat

Villasukissa on ikuinen dilemma. Second Sock Syndrome - toisen sukan syndrooma, joka vaivaa hyvin herkästi sukkaparia kuin sukkaparia. Siis että ensimmäisen sukan saa kyllä valmiiksi asti, mutta viimeistään toisen sukan kantapää aiheuttaa lähes ylitsepääsemättömän tylsistymisen ja mielenkiinnon menetyksen. Tällä kertaa sukanteosta oli kuitenkin niin kauan, että edes toisen sukan kantapää ei haitannut menoa.

Rakensin Eskoselle syyssukat Hempwollesta, jota on löytynyt TitiTyyltä. Sinistä oli ihan vähäsen jäljellä, kun sitä oli jäänyt yli muinoin tehdystä piposta (joka on ihan hukassa, höh), ja tuo viljankeltainen oli ihan kokonainen kerä. Molempia jäi vielä jäljelle, ja niistä on tulossa pikkuiset raitasukat... joille ei ole edes vastaanottajaa tiedossa, mutta tuleepa nyt kumminkin.

Reppana miesi otti sukat samantien käyttöön, sillä ne taitavat olla tämän hetken ainoat ehjät. Hyvä, kun tulevat käyttöön.

Syys on selvästi saapunut, kun sukankuteminen tuntuu taas hyvältä. Ja luulen, että osansa teki sekin, että päätti valita tehdä Ihan Tavalliset sukat ilman minkäänlaisia krumeluureja ja haasteita, ihan vaan leppeästi ja niin, että oli helppo paahtaa neulomus läpi muutamassa hetkessä. Ei kirjoneuletta eikä kuvioita, pari hassua raitaa jotta sai tuon sinisen kerän kulumaan. Ja nekin mahdollisimman yksinkertaisesti. Ohje on siis niin omasta päästä ja selkärangasta kuin voi olla. 

Tästä sai taas yhden pisteen uusien lankojen ostamislistaan :) 

Anjusha

Vippakoiran villapaita

Muistan joskus muinoin kokeilleeni aloittaa villasukkia, joiden mallineule oli siksak-kuvioista. Ne näyttivät kivoilta, mutta jo kolmannella kerroksella totesin tehtävän olevan ihan mahdoton, ei tullut siksakkia, silmukkaluku ei pysynyt millään samana ja koko sukanalku oli ihan susi.

Uudessa Novitan lehdessä oli paljon siksakkia, ja näin muutaman vuoden jälkeen se näytti ainakin paperilla ihan järkeenkäyvältä. Ajattelin kokeilla johonkin pieneen, osaisinko moista. Valitsin kauneimman pikkunyssäkkäni Rowanin Felted Tweediä ja tutkailin välillä lehdestä ohjetta koiran villapaidalle. Vippa nyt leikkikoirana on pienempi kuin yksikään elävä, joten vähensin silmukkamääriä sekä pituudessa että leveydessä ja sovittelin paitaa aina välillä koiralle.

Mallineule olikin ihan oikeastaan yksinkertainen. Ainoa haaste tuli vastaan, kun välillä piti muistaa tehdä pyöröneuleena ja välillä tasona, ja erikseen oikeita ja nurjia kerroksia, kääntäen työtä keskellä kuviota (sitä ei ehkä tarvitsisi ajatella oikeankokoiselle koiralle tehdessä, mutta ainakin kun ominpäin meni pienentämään mallia, asia tuli väistämättä esille).

Ja tuo lanka on niin ihanaa. Pehmoista ja lämpöistä, suloisen väristä (kaikki ne värit ovat, ja sopivat keskenään riippumatta mitkä kaksi kerää nappaat lankakaupan hyllystä). Minä haaveilisin virkatusta syyshuivista myös, sellaisesta vähän isoäidinneliötyyliin tehdystä. Lankakopassa on aika monta eri kerää jo, ja juuri kävin noukkimassa yhden puuttuvista väreistä TitiTyyltä, kun tehtyjen töiden listalla oli niin monta valmista, että yhden kerän sai käydä hankkimassa, palkinnoksi.

Alkuperäisessä ohjeessa oli myös etulahkeet, mutta näin kesäisellä kelillä niitä ei ehkä vielä tarvita (ja Merja iltakahveella käydessään auliisti muistutti myös syksyn loskakeleistä, lahkeet kastuisivat heti). Lisäämme ehkä lahkeet, mutta ehkä vasta pakkasella :)

Etutassujen välistä kulkee läppä, joka kiinnitetään selkäkappaleeseen kahdella napilla etu- ja takajalkojen välistä. Verttinen valitsi siilinapit nappipussukasta.

Josko nyt kelpaisi Vippakoiran temmeltää syksyä kohti. Puodissa syys on alkanut jo (ja onneksi niin), josta syystä siihen voi kotonakin pikkuhiljaa valmistautua (vaikkapa hankkimalla talon täyteen tuikkuja pimeneviä iltoja varten). Kahden päivän päästä alkaa myös taloudessamme eskaritaival, joka jännittää ainakin äitihenkilöä ihan merkittävästi. Lapsi ensi kertaa päivähoitoon, miltei kuuden vanhana. Eiköhän se kuitenkin suju, onhan tuo ollut kahdesti viikkoon kerhossakin tähän asti, ja hyvin on pärjätty. Nyt onkin kerho vaan joka arkipäivä :)

anjusha

Neulomus-mojo.

Saatoin ehkä yllätyksellisesti hieman innostua. 

Novitan syksyn lehti oli pudonnut postilaatikkoon päiväseltään, ja kun sitä pihalla pääsi auringossa selaamaan teen ja ranskalaisten pastillien kera, kävi niinkin ihmeellisesti, että ihan melkein inspiroitui.

Harmaa paljetillinen huivi sopisi oikein oivallisesti harmaaseen villakankaiseen talvitakkiin. Näyttää lämpimältä ja pehmeältä. Hm.

Ehkei ihan tuon värisenä, mutta näyttää kietoutumista vaativalle. Syysiltana kynttilänloimeessa, tähän voisi kietoutua oikein.

Vippa ja Ruffis -leikkikoirat voisivat saada jumpperit. Jos tekisi ihan ohuella langalla ja pienillä puikoilla, voisi ohje toimia suoraan muuttamatta muuta.

Olohuoneen sohva kaipaisi jotain tällaista. Nykyisellään meidän muuten ruskea - violetti olohuone sohvineen pitää sisällään kaksi mustavalkoista torkkupeittoa, ja kaksi Salama McQueen -fleecepeittoa. Ei ehkä ihan sisustuksellinen ihanne se. Tällainen, vaikkapa sammaleenvihreänä, voisi korjata tilannetta ihan merkittävästi.

... No kappas vaan. Siinäpä se.

Raitatunika toimii aina.

Joogasukat pitäisi tehdä. Ja hommata uudet puolitossut joogaan. Torstaisella tunnilla Marianne-kaveria tuuratessani huomasin, kuinka kohta kaksi vuotta käytössä olleet tossut eivät enää olleet lainkaan napakat ja mukavat, vaan pyörivät jalassa ja saumat menivät päkiöiden alle. Aika aikaansa kutakin. Tänä syksynä tarvitaan uudet tossut joogaan. Ja sukat. Sukat pitäisi muuten suunnitella, sellai joogasukat, ihan itse. Että olisi oma ohje. Sille löytyisi tarvetta tuolla puodissa. Kunhan tässä nyt saisi arjen taas kuntoon... Juu. Mutta tuo on kiva yksityiskohta, että sukka jatkuu ihan melkein varpaisiin asti. Kunhan se jättäisi päkiän vapaaksi.

Taivaallisen kaunis. Vaikkakaan en usko, että halterneck-yläosa jaksaa kannatella noin painavaa helmaa venymättä kohtuuttomasti käytössä niin, että kohta paistaa *tissit* etumuksesta. Mutta jos tekisi yläosasta jotenkin toisenlaisen. Tai erikseen topin ja hameen. Jos ikinä kärsivällisyys riittäisi.

Jos olisi hääpuvulle tarvetta, tästä saisi lähteä tekemään. Meillä olisi Eskosen kanssa 10-vuotishääpäivä edessäpäin parin vuoden päästä, jos nyt aloittaisi, voisi ehkä odottaa saavansa tällaisen valmiiksi siihen mennessä :) Tuo melkein näkymätön nauha selässä kruunaa koko kauneuden. Aivan ihana.

Ja nyt sitten inspiroituneena ja suunnitelmia täynnänsä takaisin arkeen ja vessan pesuun. 

-Anjusha

Api-papi-polvisukat

Verttinen pyysi keväällä punaisia villasukkia. Samaan aikaan tuli Novitan lehti postilaatikkoon, ja sitä selatessa löytyi kuva ruskeista apinakuviollisista villasukista. Yhdistelin ajatuksia, laskeskelin muutamia silmukoita (kun en enää millään tahtoisi tehdä seiskaveikasta yhtään sukkaparia) ja hain lopputalvesta ansaituilla langanhankkimispisteillä kerän punaista Schoppelwollen sukkalankaa tehdäkseni ohuet ja punaiset apinasukat kevättä varten. Valkoinen lanka on taas oman lankakopan löytöjä, arvelisin sen olevan Novitan Woolia. Vyöte siitä puuttuu tietenkin, luonnollisesti :)

Melkoisen rauhallinen on ollut tuo neulomistahti tässä "keväällä", kun vasta tänään, heinäkuun yhdestoista, sain viimeiset silmukat neulottua tuohon pariin. Mutta tuo apinakuvio oli aika hidastekoinen pitkine langanjuoksuineen, ettei minulla kärsivällisyys riitä tekemään pitkään kerralla. Ja kun koko ajan pitää pitää katse ohjepaperissa, ei neulomisesta tullut hauskaa ennenkuin kantapäässä, kun sai vaihtaa kokonaan punaiseen lankaan.

Ja kuten minulle usein käy uusien mallien kanssa, kävi tässäkin niin, että vasta toisessa sukassa neulomistiheys oli jokseenkin tasainen. Siitä syystä toiset apinaiset ovat aavistuksen köyhemmällä ravinnonsaannilla kuin toiset :)

Nyt alkaa eskariin menevän Verttisenkin jalka olla sitä mallia suurehko, että jos oikein venyttää, saa sen villasukat myös minun jalkaani. Minulla ne eivät tosin yllä polviin asti (harmi, se olisi hauska versio se), mutta Verttisellä yltää. Ja joustinneule tuossa jalan päällä on anopin perintöä, ajattelin, että sillä voi tehdä sukkaosan ja varsiosan samalla silmukkamäärällä ilman että sukista tulee ihan löppänät jalkaan.

Ihan erityisesti minua hykerryttää tuo napa. Vaikka apinoiden neulominen ei sinänsä kutkuttanut minkäänlaista innostuksen hermoa aavistuksen turhan haastavine kuviointeineen, napaan asti pääseminen tarkoitti, että kohta saa vaihtaa yksiväriseen ja sitten saa taas neuloa ilman että tuijottaa ohjetta/neuletta. Ja se tekee sitäpaitsi apinasta aikas söpöisen :)

Nyt on Verttisen villasukkavarasto hyvällä mallilla syksyä ajatellen. Vielä kun saisi loppuperheen samalle tolalle, saisi ihana viileä syys tulla ihanan viileän kesän perään. Parempi myöhään kuin ei.

Sukkia kokeiltiin tänään jalkaan, ja shortsien kanssa ne paitsi näyttivät aika hupaisilta, myös valuivat makkaralle nilkkaan paljasta jalkaa pitkin. Laskemme nämä sukat aktiivikäyttöön siis vasta, kun jalassa on ehkä pitkät kalsarit, tai ainakin pitkät jousut. Niillä ne pysyvät näkösällä.

-Anjusha

Yhden sortin inventaario

Eli "jos ei kerran saa mitään valmiiksi, niin aina voi listata kaikenlaista"!

Ennen joulua viime vuonna hermostuin lankaröykkiööni, kerin ison osan uusiksi löyhistä purkautuvista keristä napakoiksi ja kauniiksi palloiksi, ja päätin, ettei röykkiöön VOI enää hankkia lisää lankaa, ellei röykkiö samalla pienene jokseenkin merkittävästi (vaikka samalla ymmärrän, ettei lankaa voi olla koskaan liikaa). Jonkunlainen säännönmukaisuus oli siis saatava aikaan, ja minun tapauksessani sen oli syytä olla selkeä ja periksiantamaton.

Joten siitä tuli yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

Uuden langan saa hankkia jos/kun saa
A) 10 kerää loppuun käytettyä röykkiöstä, tai
B) 10 työtä valmiiksi.

Nyt kun mennään kesä-heinäkuun vaihteessa, olen saanut neljä uutta lankamahdollisuutta (ja melkein kaikki olen käyttänyt, luonnollisesti!).

*Ensimmäisen kymmenen käytetyn kerän palkintona ostin vyyhtin keltasävyistä Väinämöistä. Siitä tulivat Bones-sukat.

*Toinen kerä oli tämä punainen näistä apinasukista (jotka vieläkin ovat autuaasti kesken, huoh):

*Kolmannen pikkuvyyhdin löysin Silmä.Pisto.Tikki.Takki.-tapahtumasta, ajattelin että siitä saisi raidoittamalla mukavan lisän Bones-sukista jääneeseen puolikkaaseen kerään. Niin sitten joskus :)

*Neljäs lanka palasi takaisin alkuun, ja on niinollen Väinämöistä sekin. Tai Nekin, sillä niitä on kaksi. Violetti ja pinkki, mutta kun ne tulivat yhdessä, niin ne lasketaan yhdeksi. Niistä tulee hienot sukat, neliölliset!

Nyt on pisteitä ylimääräisenä 13 kerättyinä, eli yhteen lankaan olisi varaa, noin projektin puitteissa (jotenkin sattui että TitiTyy muuttaa ja minun kymmenen pistettäni osuivat juuri muuttomyynnin kanssa sopivasti päällekkäin, hm).

Onhan tästä toki ollut hyötyäkin. Nyt löytyvät puhelimelta kaikki valmiiksisaadut työt ja kaikki langat, jotka on käytetty loppuun. Lankavyöry on aavistuksen antanut myöten, eikä viimeisen puolen vuoden aikana ole Kasvanut, vaan Tiivistynyt (ihanammaksi, paremmaksi, laadukkaammaksi).

Vielä haaveilen, että joskus saisin langoilleni jonkin viisaamman säilytyspaikan. Nykyään ressukat elävät vintillä (tosin ensimmäisenä ovensuussa, helpoimmassa mahdollisessa paikassa) kolmessa pienessä pahvilaatikossa, mutta ansaitsisivat jotain inspiroivaa ja hohdokasta ylleen, sekä arvoisensa paikan jossain näkysällä :)

Mutta ajatelkaas, 33 loppuunkulutettua kerää puolessa vuodessa.

Nyt me lähdetään ostamaan kuppikakkuaineksia, sillä inventaariot ovat sellaisia, että kun niistä selviää, saa palkita itsensä jotenkin.

Anjusha