Inspiraatiota kaipaava sukkamojo.

Sukkaosasto näyttää taas olevan yksiä yksittäisiä sukkia vaille vaikka kuinka valmis. Viikonloppuna olen saanut itseäni rutistettua niskasta sen verran, että yksi pari on ihan valmistunut ja pääteltykin!

Liian tumma kuva - aidommansorttiset värit :) 

Ystäväinen pyysi että tekisin hällen villasukat, ja teinhän minä. Ystävänpäiväviikolla valmistuneet ovatkin sopivasti hempeän marjapuuroiset. Yksiväristä lankaa oli vähemmän kuin kirjavaa, joten jännitti loppuun asti, riittääkö yksivärinen viimeiseen raitaan saakka vai pitääkö keksiä suunnitelma bee. Riitti se onneksi, mutta se asia selvisi vasta viimeisen raidan puolivälissä, mikä piti jännitystä yllä tehokkaasti, ja sai toisen sukan valmistumaan ennätysajassa. 

Kirkkaampi kuva - värit ihan liian violetit, mutta erottuupa paremmin tässä helmikuisessa vielä-kaamoksessa :)

Pohdin tässä tuota seiskaveikkalankaa. Tai siis oletan, että näistä langoista ainakin tuo kirjavampi taisi olla sellaista. Yksivärisestä en ole ihan varma, se oli ihan himpun verran kirjavaa ohuempaa, mutta voisi olla seiskaveikkaa sekin, monesti eri versiot ovat vähän eri paksuisia. Langat antoi siis ystäväinen, joka sukat pyysi, ja niistähän minä tein.

Siitä kun oli tullut kivoja uusia värejä tuohon kevään valikoimaan. Mutta kun se on paksua, ja karheaa, ja jotenkin kulkee puikoilla verrattaen takkuisesti. Onhan se kestävää, mutta pohtia täytyy, onko siihen sorruttava kerta toisensa jälkeen (siis henkilökohtaisista varoistaan)? Sukista tulee kyllä kestäviä, mutta ne tuntuvat aavistuksen peltisiltä, ja neulomiskokemus ei ole... muuttunut miksikään kohta kymmenessä vuodessa. Paitsi että käsiala on tietysti, nyt tulee niin paljon napakampia sukkia ettei ole ihme, että ne tuntuvat peltisiltä. Mutta olisiko tässä syy viimeaikain sukkakatoon? Siis että toista yhtä kestävää lankaa ei oikein ole, mutta itse neulominen kokemuksena on sitten vähän takkuisen tuntuista, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Toinen, mitä pohdin viime yönä ennen nukahtamista, on Novitan raporttilankojen olemus. Onhan se kiva, että on itsestään kuvioituvia lankoja, mutta tämän kevään värit ovat jotenkin niin kertakaikkisen nähtyjä. Ehkä on niin, että jos teettää samalla koneella saman näköistä kuviota vain eri väreillä kymmenen vuoden ajan, alkavat ideat pikkuhiljaa loppua kesken. Ainoa muutos on värikartta, ja siinä on jokseenkin rajallinen määrä aiheita, joista ammentaa lankaa, joka menee kaupaksi. Voisivathan ne tehdä samalla koneella vaikka goottilankaa. Tai neonjuttuja. Mutta "koivu" ja "virta" on nyt olleet niin monen kevään aiheita, ovat ne sitten nimeltään puroja, apiloita, lemmikkejä, syreenejä tai salaatteja. On aika hiuksenhienoa taitoa vaativa asia uudistaa itsensä niin, että Suuri Kansa uskaltaa silti lankaa hankkia.

Minä olen siis kerrassaan tylsistynyt. Sukkalankaosasto Novitan valikoimalla saa aikaan vain sen, ettei meillä enää tehdä sukkia, kun mikään ei inspiroi. Ja sitten kun sukkien on oltava kestävät, ovat vaihtoehdot aika vähissä. Regialla ja Austermannilla on olemassa sukkalankaa, joka on jokseenkin melko lailla yhtä kestävää kuin seiskaveikka, mutta mukavampaa neuloa. Tosin vaikkapa Austermannin yhden kerän hinnalla ostaisi neljä-viisi kerää seiskaveikkaa ja tekisi vaikka miten kirjavat kirjoneulesukat poikineen.

Tai sitten minä olen vaan tylsä.  Niin se varmaan on. Olisi syytä ottaa itseään niskasta ja inspiroitua siitä mitä on tarjolla. Rakastaa sitä mitä on jo olemassa.

Yhdet sukat ovat jo valmiit. Seuraavien kimppuun :)

Anjusha

Ystävänpäivää ja tunnustuksia

Hieman flunssaisena (ei siis mitenkään oikeasti vakavasti kipeänä) oli syytä keksiä puodissa jokin projekti, jota voi edistää ilman, että reuhoo itseänsä oikeasti kipeäksi. Kevätsiivousta kylmässä puodissa yritin väistää, kun märät kädet eivät ihan kauheasti innostaneet ulkoilman tuivertaessa sisään melko maltillisesti eristetystä ulko-ovesta, mutta sittenpä muistui mieleeni että ystävänpäivähän on ihan ovella.

Jo viime vuonna oli ajatuksissa puuhata jotain sydämiin viittaavaa somistukseksi puotiin, mutta siinä alun tohinassa ystävänpäivä tuli ja meni ilman että kukaan teki asialle mitään. Uusi vuosi toi kuitenkin tullessaan selvästi uudet kujeet, ja sydänsomisteet voivat olla käytössä monenlaisina monina tulevina vuosina.

Sydämet olisi ajatus laittaa nauhaan roikkumaan pienillä pyykkipojilla. Se, mihin nauha tulee, tai kuinka monta nauhaa saa ympäri puotia, riippuu tietysti siitä, montako sydäntä ehtii virkata ennen ystävänpäivää! Tähän asti olen tehnyt yhden per päivä, tämä harmaa oli lauantain saavutus. Lanka on Titityyltä ihanaa bambua, josta on tulossa puodin omalle mallistolle JOTAIN mielenkiintoista, kunhan tuo kehittelyosuus on saatu valmiiksi. Sydämiin sitä voi kuitenkin hyvin käyttää, kun yhteen syrämeen menee vain himppu lankaa, ja tuleehan nuista aika kauniita :)

Yläkuvassa on muuten Ensimmäinen Hankinta, mitä olen yritykselleni aikanaan tehnyt; Vaajakosken kirppikseltä kolmella eurolla löytynyt kylppärin mummuaikainen lokerikko-naulakko, joka on aivan vastustamattoman koukeroinen ja kaunis. Se on kunniapaikalla puodissa ja kätkee uumeniinsa pikkuisia värikkäitä yllätyksiä.

Sitten vielä tunnustus yllä olevalle sukkaparille, joka on ehkä pakko kertoa kun hiveltää Vanhan Neulojan Itsetuntoa :) Eilen perheparkourissa Verttisen ja Outitätin kanssa ollessa istuin hetken avustamassa tuttavaisperhettä tempunteossa. Istuimme vieretysten villasukat jalassa tuttavaäiteen kanssa ja äitee hipeltämään minun sukkiani. "Ompa ihanat sukat sinulla" -se sanoi, ja jatkoi: "Nämä nykylangat ne ovat sitten ihania, kun itsestään tekevät noin kauniita kuvioita". Minä toki komppaamaan, jotta ihania ovat, mutta näiden sukkien langat ovat ihan olleet raidoittamattomia ja kuviot omasta päästä tulleita.

Että jos MINUN kirjosukkani näyttävät itsevärjäytyviltä raporttilangoilta, ollaan varmasti jo aika vakuuttavalla tasolla!

Eipäs tässä muuta. Tai ainahan on paljonkin, mutta niistä sitten jokin toinen kerta.

Anjusha,

haudutetun Earl Greyn ja hunajan maailmasta.