Steinerpenaaliharjoituksia

Tenavainen on aloittamassa koulutaivaltaan syksyllä. Kouluun tutustuessa tuleva opettaja ohjasti ottamaan kouluun mukaan riittävän ison repun (kerhoreppuun eivät steinerkoulussa käytetyt isot vihot mahdu), sisäkengät, lampaantaljan (pepun alle, pulpetteja kun ei alaluokilla ole lainkaan ja toisinaan ollaan lattialla) ja penaalin, josta sai ohjeet kotiin joko itse ompelua tai tilaamista varten.

Täytyihän sitä ompelua kokeilla.
Lapsille tulee kouluun mehiläisvahaliidut, kahdenlaiset. Toiset ovat tavallisen värikynän näköisiä pyöreitä tikkumaisia, ja toiset taas pienen tulitikkurasian muotoisia palikkaliituja. Ja molemmille on syytä olla paikka, ja jokaisella tenavalla oma puuvillakankainen penaali. Ja kun jokaisella on vähän eri värinen penaali, ei penaalissa tarvitse olla nimeä ollenkaan, lapset tunnistavat omansa kun jokaisella on saman muotoinen, mutta erilainen.

Kyniähän (niitä virallisia) meillä ei kotona (vielä) olekaan, mutta lienee ne viisasta hankkia kotiinkin, että on sitten jotain, jolla tehdä läksyt, KUN se penaali kuitenkin unohtuu ottaa reppuun mukaan koulusta.

Ajatus penaalissa on siis olla kangasrulla, jossa on ompeleilla tehty rullan sisään kolosia liituja varten. Ja kiinni rulla rullaillaan naruilla, jotka ovat ommeltuina penaalin toiseen laitaan. Saapi opetella solmimisen ihmeellistä maailmaa rullaillessaan. 

Ohjeissa neuvottiin suosimaan yksivärisiä kankaita ommellessaan. HAH! Heti tuli välitön hinku saada tehdä NIIN kuviollisista kankaista kuin ikinä, erityisesti, kun suositusta ei oltu perusteltu mitenkään. Naapurin äitee osasi kyllä onneksi kertoa, että kyllä siellä kuviollisiakin kankaita on, erityisesti niissä tilattavissa valmiiksi ommelluissa versioissa, ja että yksivärinen sisäpuoli olisi siinä mielessä kätevä, että värikynien värit on helppo hahmottaa ja erottaa yksivärisestä taustasta. Perustelussa tuntui olevan sen verran järki, että kokeilin penaaliosastoa yksivärisellä sisäkankaalla, mutta ulkokankaaksi valikoitui kangaskaapista vain niitä kuviollisia versioita.

Eihän se yhden pussukan ompeleminen riittänyt mitenkään, piti saada kokeilla, kuinka malli toimii tuolla kankaalla, ja tuolla, ja tuollakin! Kolme pussukkaa ompelin Verttisen eskariaamupäivän aikana. Saapipahan valita mieleisensä sitten kouluun. 

Ajatus pussukoiden monessa määrässä oli myös, että jos niitä jokusen tekisi kesän aikana nuista kodin jäämistökankaista, voisi niitä lahjoittaa vaikkapa koululle myytäväksi sitten syksyllä, jos niitä jääpi yli. Tuo koulu kun on yksityiskoulu, ja varainhankintaa tehdään muun muassa nuiden penaaleiden avulla. Kotiin voisi siis jäädä yksi pussi kotiläksyjä varten, kouluun Verttiselle mennä toinen, ja sitten Kalle-kaverin äireen kanssa puhuttiin, että ehkä voisin tehdä Kallenkin penaalin, jos sellainen sujuu sopivasti. Ja näyttäisi tuo sujuvan. Täysin umpi-yksinkertaista suoran viivan ompelua, ei mitään temppuja eikä taikuutta.

Nyt sitten vaan kyniä tilaamaan, ja odottelemaan syksyn tuloa :)

Anjusha

Kolmannen viikon ajatuksia projektista 333

Kävin eilissäiltana läpi vaatekaapin 33 kappaletta alkuperäisen kirjoitetun valintalistan kanssa ja tuunasin listaa hieman.

Totesin, että alunperin valitsemani Kimperihame onkin tuntunut viime aikoina kaksinkerroin käännetyn resorivyötärönsä ansiosta vähän turhan paksulta massun ympärillä, ja löysin pyykin joukosta alunperin listaamatta jääneen mustan samanpituisen hameen, joka on tuntunut ihanalta pitää yllä. Joten kampesin Kimperin hameen (joka on ollut minulla hyvässä käytössä ja nautittavissa viimeiset nelisen vuotta) kirppikselle ja vaihdoin tilalle mustan, ehkä jopa vielä useamman asian kanssa yhdisteltävän hameen.

Kevätkengistä olen myös toistaiseksi joutunut luopumaan. Jos on -24 astetta ulkona, ei riitä monetkaan villasukat vuorittomien kenkien alla pitämään lämpöä jaloissa. Ja kun omat talvikengät laitettiin armotta roskiin kymmenen vuoden käytön jälkeen kun saappaista ei enää saanut vetoketjuja toimimaan ja lestikin oli jo aika nuljahtanut, ei minulla oikein ole talvikenkiä tarjolla. Onneksi tuolle jälkikasvulle oli ostettu seuraavaa talvea varten lämpimät ja vedenkestävät talvikengät, jotka on mulle ihan sopivat, joten sovittiin Verttisen kanssa että saan niitä lainata kunnes tulee tarpeeksi lämmin vaihtaa kevätkenkiin :)

Karakteerikengät olin jättänyt ihan varmuuden vuoksi, jos sattu tulemaan juhlapäiviä kolmen kuun aikana. Kun niitä ei mistään maagillisesti ilmaantunutkaan kolmen ensimmäisen viikon aikana, ajattelin poistaa nekin vintille odottamaan kesää, jolloin niille tulee oikeasti käyttöä, ja vaihtaa tilalle vähän pienemmän kassivaihtoehdon, mustan pikkuisen olkalaukun, jolle olisi jo ollut käyttöä monta kertaa muttei sitä ole voinut valita.

Tein samalla vähän tilastoa käyttövaatteistani. Kallein yksittäinen hankinta on ollut harmaa villakangastakki, joka maksoi 60€ mutta joka on nyt neljättä talvea (vai viidettä?!) käytössä. Muualta saadut vaatteet ovat toki ilmaisina niitä halvimpia, ja joukossa on jokunenkin kirppislöytö ja alennuslaarihalpistus, jotka pudottavat 33:n kokonaishintaa 315€:n paikkeille.

Muualta saatuja vaatteita/tarvikkeita kolmestakymmenestäkolmesta on kahdeksan. Kirppislöytöjä 4, itsetehtyjä kaksi ja uutena itselle ostettuja 18. Kaikenkaikkiaan uutena kaupasta hankitut ja käytettynä saadut/löydetyt/hankitut ovat esillä aika tasavertaisesti, suhteella 18 - 14. Oho, siitähän puuttuu yksi. Mihin lienee joutunut matkalla :)

Vaatteiden käyttöikä on keskimäärin siellä 2-4 vuoden paikkeilla. Vanhin on ei-kerrassaan-miksikään mennyt farkkuhame, joka on farkkuina ostettu 15 vuotta sitten Stockan alennusmyynnistä 15 markalla (!) ja joka on muunnettu hameeksi käsin ratkoen ja ommellen jo 10 vuotta sitten Englannissa ollessa. Uusin kappale kokoelmassa on Bailamama-kassi, joka on hankittu edellisestä koulutusviikonlopusta helmikuun puolivälissä.

Sellaisenkin huomion tein käydessäni vaatteita läpi, että halpiksimmat kaikista uutena ostetuista - kahdet kahden euron alelaarileggarit ja Henkkamaukan vitosen maksanut hihaton toppi ovat alle vuoden käytön jälkeen jo aivan umpikulahtaneet, venähtäneet, nyppyyntyneet ja toiset leggarit jo rikki takapuolesta. Jos tästä voi jotain oppia, voisi suoraan vetää johtopäätöksen että köyhällä ei ole varaa halpaan. Rumimmaksi menneet käyttövaatteet ovat halpaa puuvillatrikoota, jota saa näköjään uusia puolen vuoden välein, jos kulahtaminen haittaa menoa. Lisäksi niiden valmistusolosuhteet ovat vähintäänkin hämäräperäiset (kuka muka teettää leggarit ja maksaa kankaan ja vuokrat ja palkat ja verot ja kaikki ja lennättää pökät puolen maailman päähän ja myy pöksyt ulos kahdella eurolla samalla kunnioittaen työntekijöiden oikeuksia ja hyvinvointia?!) Sen sijaan kirppislöydöt ovat olleet aivan mahtavan kestäviä, siellä kun oma sormien läpi -katse on napakampi eikä haksahda asioihin vain siksi että ne ovat halpoja.

Vajaaseen kolmeen viikkoon on mahtunut melkein jokaiselle vaatteelle/asusteelle käyttöä. Kumpparit, yhdet lyhyet leggarit, yksi tunika ja erän ainoa koru ovat vielä käyttämättä. Ja eiköhän niillekin vielä residenssi suoda näyttäytymiselle, jahka tuo aurinko jaksaisi tehdä jotain muutakin kuin pitää pakkasen -24:n paikkeilla.

Hienoja löytöjä sitä tekeekin, kun keskittyy hetkeksi siihen, mitä omistaa. Ja yllättävää, että vaikka sitä kuvitteli, että omat vaatteet nyt eivät ole minkään arvoisia, on tässä pienessäkin garderoobissa kiinni yli kolmesataa euroa. Kuinkahan paljon sitä on kiinni vintissä, ja saisikohan sen jotenkin realisoitua sieltä vaikkapa opintolainan maksuun?!? Kiintoisa ajatus. Hm.

Anjusha

Kevätvaatekaappi Projekti333:n mukaan.

Taaskaan ei puhuta käsitöistä. Mutta kankaista kyllä, tai siitä mitä kankaista saa aikaan.

Löysin eilen illalla linkin erikoisempaan projektiin. Kolmeksi kuukaudeksi sitoudutaan pitämään vaatekaapin sisältö 33 vaatekappaleessa. Tai siis nuihin 33:en kuuluu vaatteet ja asusteet (accesories), siis laukut, korut ynnä muut muotioikut. Kolmeenkymmeneen kolmeen ei tarvitse sisällyttää treenivaatteita, vihkisormusta, alusvaatteita, pyjamaa ja kotilöllöttelyasua. Sellaiset saa olla erikseen. Mutta kodin ulkopuolella käytettävistä vaatteista ja asusteista saa olla 33 käytössä.

Helmikuun puolivälistä toukokuun puoliväliin saattaa ehkä olla tässä maassa se haastavin kolmekuukautinen käyttää projektiin, kun vielä on täystalvi ja toukokuussa ei toivottavasti enää. Ohjeissa myös annettiin ylimääräsääntö (jos sellaisen haluaa ottaa mukaan), että voi ottaa kolme ylimääräistä vaatekappaletta odottamaan johonkin, mutta jos ne ottaa käyttöön, kolme alkuperäistä on laitettava pois. Joten laitoin varalle kevättakin, keväthuivin ja kynsikkäät. Ne voin vaihtaa (jos tämä talvi ikinä loppuu) talvitakkiin, villahuiviin ja lapasiin, ja laittaa ne odottamaan sitten ensi talvea.

Projekti on siitä mielenkiintoinen, että kolmen kuukauden jaksot mahdollistavat vuodenaikojen mukaan toimimisen. Poistin siis vaatekaapista vintille kaikki hellekesä- ja umpitalvikamppeet vintille, niitä voi katsella sitten toukokuussa. Ympärivuotisista vaatteista poistin lopullisesti (UFFin laatikkoon, kirppikselle ja tuttavaperheelle, jossa tyttäret alkavat olla minun pituisiani) sellaiset, joita on turhan monta kappaletta kaapissa, joita en ole käyttänyt viimeiseen vuoteen ollenkaan ja jotka eivät syystä tai toisesta olekaan tuntuneet mukavilta päällä. Nyt on vaatekaapissa oma hylly 33:lle valitulle vaatteelle, ja oma hylly 33:n ulkopuolisille (eli pyjamalle ja kuntosalivaatteille). Ohjeessa sanottiin, että "in-home lounge wear" kuuluu sinne 33:n ulkopuolelle, mutta kun minulla ei muita vaatteita olekaan kuin "in-home lounge wear" niin vaihdoin oma-aloitteisesti ne remppavaatteisiin. Remonttivaatteet on tässä talossa syytä olla olemassa. Samat remonttiset pääsevät niin puutarhahommiin keväällä kuin kylppäriremontointiin kun sen aika tulee.

Totuushan on, ettei ihmisen vaatemäärän tällä projektilla tarvitse juurikaan pienentyä, kun kaikki valitsematta jätetyt voi paketoida vintille tai kellariin ja valita niitä sitten kolmen kuukauden päästä uudelleen kaappiin jos haluaa. Mutta ajatus olisikin tuoda yksinkertainen, helposti käytettävissä oleva käyttövaatevarasto ihmisille, jotka kuitenkin stressaavat, kun "ei ole mitään päällelaitettavaa". Että oppisi aikanaan, kuinka valita arkivaatteensa niin, että ne olisivat kauniit ja istuvat päällä, että vaatekappaleet voi sovittaa toisiinsa yhdistettäviksi, että oppisi käyttämään mielikuvituksekkaasti niitä vaatekappaleita, joita kaapistaan löytää, ja oppisi tulemaan toimeen vähemmällä. Vaatekaapin edessä seisomiseen ei enää menisi tuntikausia, ehkäpä suurin osa vaatteista sopisi toistensa kanssa yksiin, ja mahdollisesti tulisi löydettyä sellaisia monikäyttövaatekappaleita, joita aavistuksen muuntelemalla tai stailaamalla saisi näyttämään ihan erilaiselta kuin alunperin olisi ajatellut.

Minun 33:n sarjani näyttää tältä:

Kaivoin myös likapyykit näkysälle, kun valitsin vaatteitani, joten tiedän että pyykkikopan uumenista ei voi paljastua enää mitään, mikä jäisi harmittamaan. Laitoin listan vaatekaapin oveen omien hyllyjeni kohdalle, jotta voin jatkuvasti tarkistaa, että kaapin sisältö pysyy päätetyn kaltaisena.

Kauhian ruma salamainen kuva, mutta tässä on ylähyllyllä ulkopuolelle jäävät pyjamat ja treenivaatteet, ja alahyllyllä 33:n kimara, vasemmalla yläosia ja oikealla alaosia. Osa on toki pyykissä, ja ne pyykissä olevat ovat juurikin niitä enemmän värillisiä ja raikkaampia, nyt kun tuo näyttää perin synkeältä tuo kaappi. Viereisessä vetolaatikossa on alusvaateosasto, ja ylempänä henkarissa aamutakki, remppavaatteet, ja treenitakit. Näihin lisäksi ulkovaatteista valkkasin yhden takin, kaksi huivia, lapaset, ihkauuden Bailamamakassini, sekä rahapussin (sitä saattaa tarvita seuraavan kolmen kuukauden aikana), ja yhden kaulakorun. 

Yllätyksekseni huomasin, että säärystimet vievät voiton kasseista, ja huivit paidoista. Karsin kassit vain yhteen, mutta säärystimiä piti saada kaksi paria. Ja niitä ei voi laskea treenikamppeiksi, kun niitä ei voisi ikinä pitää treeneissä. Samoin paidat on karsittu aika minimiin, mutta huiveja olisi pitänyt saada vieläkin enemmän, tuntuu että kaksi ei riitä mihinkään. Että niin jämähtänyt kuin minäkin olen samoihin vaatekappaleisiin, joku heikkouskin selvästi löytyy, josta ei vaan saa tarpeekseen :)

Mutta näyttääpäs tuo siltä, että siellä on tilaa. Ja selvästi helpottaa jo ajatus, että nuista valitaan päällelaitettavat, sen sijaan että käyttövaatekaapissa lojuisi myös hääpuvusta lähtien kaikki mikä ei kuulu millään lailla joukkoon.

Ensimmäinen aamu on valjennut iloisesti, ja olen toistaiseksi erinomaisen tyytyväinen garderoobiini. Kevään kuluessa, jos jokin vaate menee rikki tai vaikkapa sattuu lihomaan kaksikymmentä kiloa (mitä ei vielä kolmeenkymmeneen viiteen vuoteen ole sattunutkaan, ei edes raskaana ollessa), saa vaatteita vaihtaa/hankkia tarkoituksenmukaisimmiksi. Kunhan määrä pysyy 33:ssa ja garderoobi käyttökelpoisena.

Nyt vaan viemään eilisiä poislaittamisia paikoilleen - UFFille, kirppikselle, tuttavaperheelle ja vinttiin.

Ihanaa kevättä.

Helpompi hengittää.

Anjusha

Koti Bluetonelle

Joskus viime keväänä rakentelin eräälle kitaravahvistimelle pehmoisen pussin roudauskeikkoja varten. Nyt on kotiimme eksynyt kaksi uutta pikkuvahvistinta, joille on kauniisti pyydetty pussukoita myös. Kotiinhan sellaisia ei vielä ole tehtykään, tuo keväinen Koch-versio kun matkasi synttärilahjaksi tuttavakitaristille, joten nähtäväksi jää, täyttääkö tämänpäiväinen askartelu laatukriteerejä.

Näyttää matkalaukulta, tai ompelukoneelta, mutta kyllä sen läpi voi soittaa jotain ihan muuta kuin kangassäveliä.

Tämännäköinen kaveri tarvitsi siis suojapussia, ja kuten tapana on, sillä pärjätään mitä omistetaan, joten tällekin toppatakin materiaalit löytyivät kaapista. Pintakankaaksi valikoitui Eskosen vanhat, rikkimenneet ja jo aluperinkin vähän ikävänmalliset farkut. Farkuista löytyi yksityiskohdaksi hauska pikkutasku, joka oli ollut tavallisen taskun sisällä vähän kuin piiloutuneena.

Sisäkangas on mummon hamsterivuosilta, suurinpiirtein kiiltäväpintainen, ulkoilukankaan tuntuinen hyvin luistava ja musta pala, jonka keskellä oli oranssilla tussilla numeroita - selvästi siis sitä pakanloppukampetta mistä on ollut ennenkin puhetta, ja sisäkankaan ja farkkukankaan väliin ujutin tikkikangasta (maailman ruminta sellaista, mutta ei kerrota kellekään, kun se on kuitenkin pehmoista), joka myös on mummon "make do and mend" -osastoa.

Kochia varten aikanaan yhdistin vain kaikki osaset yhteen, vuorineen pehmikkeineen päivineen. Tällä kertaa avaruudellisen hahmotuskykyni kukoistuksessa ajattelin yrittää tehdä ensin vuorin ja sitten vasta pinnan, jolloin saumanvarat jäisivät kokonaan piiloon ja kokonaisuudesta voisi tulla aavistuksen paitsi siistimpi, myös kestävämpi, ehkä. Ajatus oli oikeinkin kunnioitettava, ja periaatteessa malli toimii juuri niinkuin sen oli ajateltukin. Heti vaan huomasi, kuinka vapaalla kädellä piirretyt kaavat saivat vuorin aavistuksen turhan kapoisaksi ja lyhyeksi suhteessa pintafarkkuun, ja se keväinen Koch-pussi itseasiassa sujahti varmaankin jokseenkin mukavammin ja kulmikkaammin vahvistimensa ympärille. Mutta tämä on ainakin napakka, ja saumat ovat piilossa ihan jokapaikasta :)

Alunperinhän koko ajatus lähti siitä, että poikaisia harmitti maksaa 60 lanttia siitä, että vahvistimelle saa pussukan suojaksi, kun se kuitenkin oli vaan halvinta mahdollista paksua mustaa peruskeinokuitua eikä siinä ollut mitään hienouksiakaan.

Nyt, kun näitä on kaksi tehtynä, voisin kuvitella, että 60 euroa olisi ihan sopuhinta monen tunnin työstä ja ähräyksestä. Sen lisäksi, että pussin mahdollinen tilaaja saisi luvan järjestää ainakin jokusen parin rikkimenneitä farmareita ompelijalleen pussukan tekoa varten. 

Tällä kertaa, niinkuin edelliselläkin, kaikki materiaalit pussiin löytyivät kotoa, joten pennin pyörylää tähän pussukkaan ei ole kulunut. Periaatteessa poikaset ovat siis saaneet oikeinkin oivallisen idean halvemmasta pussukasta. Ihan jopa ilmaisesta. Mutta kun lähtee liikkeelle farkkujen ratkomisesta, on työmäärä pussissa sellainen, ettei niitä ihan liukuhihnalta jaksaisi puuhastella. Kerran vuoteen taitaa olla ihan sopivasti :)

Anjusha

Pilttijoulukalenteri

Isä sai tänä vuonna (niinkuin viimekin, tosin) isänpäivälahjaksi joulukalenterin.

Kirjastosta lainatusta jouluaiheisesta sisustelukirjasta jalostimme siskon kanssa ajatusta pilttipurkkien uudelleenkäytöstä, ja päädyimme seuraavanlaiseen malliin:

Liimasimme kuumaliimalla pieniä pilttipurkkeja kolmion muotoon ja annoimme kuivaa kunnolla.

Liimailimme numerotarroja purkkien pohjiin,

ja täytimme numeroidut purkit Finlandia -marmelaadeilla :) Vihreillä kuulilla tuosta olisi tietysti tullut ihan joulukuusi, ja sen tajusimme vasta kun tuijotimme valmista kalenteria pöydällä.

Ajatus olisi laittaa vielä takakautta purkkien välikolosiin pikkuiset jouuvalot tuikkimaan, luulen, että se mukavasti valaisisi ja hehkuttaisi myös marmelaadien värejä.

Aikas herkullinen, vaikka itse sanonkin.

Kiitos kuuluvat Outille ja Pauliinalle, joiden perheiden pienokaiset soivat varastoistaan meille Piltti-iän (melkein) ohittaneille tarpeeksi purkkeja projektiin.

Minäkin taidan haluta tällaisen :)

Anjusha

Mansikkahillopäivän ompelusairaala.

Tänään on siivottu, silputtu, keitetty ja purkitettu 10 kiloa mansikkaa hilloksi - kahdeksikymmeneksineljäksi purkiksi mansikkahilloa. Ja maiskutettu ensimaistiaiset lettujen ja kermavaahdon kanssa. Josko näillä pärjäisi syksyn pimeyden.

Lisäksi tänään olen leikkinyt sairaalaa, nimittäin vaatesairaalaa. Verttisen leikit tuntien vaatteet eivät ensisijaisesti jää pieniksi - ne reikiintyvät ennen sitä. Yläosat reikiintyvät kyynärpäiden kohdalta ja alaosat polvista. Kesäaika on siitä armollista, että polvet ja kyynärpäät saa usein pitää paljaina, mutta vuoden aikana kulutetut pitkät housut ja -paidat ovat armottomasti hajalla.

Tänään korjasin yhden setin pitkää paitaa ja housua lyhyemmiksi. Ja tällaiset niistä tuli:

Sairaalarintamalla on jokunen hetki sitten korjattu myös konnan tarvikkeita. Isomman akvaarion mukana saimme kasan akvaarionhoitokampetta, joista haavit olivat aika lailla loppuun kulutettuja. Minä vaihdoin niihin Tanssiinan yläkerran ompelimon roskiin joutuvista kangastilkuista koottuja paloja nettikangasta. Ja oikein hienosti toimivat!

Alkavalla viikolla konnis saakin viimein asettua isompaan akvaarioon, ja voimme palauttaa laina-akvaarion takaisin omistajalleen. Hyvin se on näyttänyt viihtyvän kylppärissäkin, erityisesti se diggailee saunan lämpöä, kiipeää saviruukkunsa päälle lekottelemaan tassut ojossa ja lämmittelee.

Vaan Puutteenlaakson illassa alkaa iltapala-hammaspesu-suihkutusepisodi, josta syystä muut projektit saavat jäädä. Huomenna vietetään naapurin tyttöjen synttäreitä, joita mietitään tarkemmin sitten aamuseltaan.

Hyvää, ja mansikkaista, yötä.

Anjusha

Tilkkukoppasilppuherkku

Penkaisin sunnuntaipäivän kunniaksi tilkkukoppaa. Sinne on taas ilmestynyt vaikka mitä sitten viimenäkemän. Tilkkusia on välillä hauska tärvätä johonkin pieneen. Vastasyntyneiden tumppuset ja töppöset ovat ehkä hauskimpia tilkkusyöppöjä. Ja kun syksyllä on tuttavapiiriin luvassa montakin pikkuista lisäystä, ajattelin opetella uuden töppösmallin testaamalla materiaaleilla, jotka ovat NIIN pieniä, ettei niistä saa takuulla oikein mitään muuta aikaiseksi.

Ohjeet ja kaavat löytyivät Suuri Käsityö -lehden muinaisesta numerosta. Nämä ovatkin ihan oikeasti pienet töpökkäät, jalan pituus kun saa olla korkeintaan 10 senttiä. 

Pinnassa on kolmea erilaista mustansävyistä trikoota tuttavan tilkkukopasta meille muuttaneina, vuorena ja pohjassa microfleecetilkkuja ja resorina viimeiset jäämät muinaisesta harmaasta Eurokankaan resorista. Napeiksi löysin kuin löysinkin kaksi samanlaista mustaa nappipussista, ja oranssia nauhaa nauhapussukasta.

Saumanvarojen kanssa saa seuraavissa olla hiukan tarkempi, ja ehkä sopii myös harkita trikoon täydellisyyttä pintamateriaaliksi. Mutta hauska pikkuinen iltapäivän projekti tämä on kyllä! Ja piskuiset vauvantöppöset ovat poikeuksetta aikalailla yhtä pehmoiset kuin itse käyttäjänsä, mikä tekee niistä aika hellyyttävät. Näitä voi tehdä muutamat lisää, tilkkukopasta eivät nimittäin potentiaaliset materiaalit näytä loppuvan vaikka kuinka puuhaisi kaikenlaista. Ja taas huomasin, kuinka 5x5-senttisetkin tilkut saa mukavasti käyttöön. Eli MITÄÄN ei sovi heittää hukkaan. Taaskaan. Kääk.

Syysvauvoja ympäristöön odotellessa :)

-Anjusha

Aivosolukonetsintää keskellä yötä.

Toisinaan iltalukemisen kanssa käy niin, että pitääkin jäädä pohdiskelemaan lukemaansa niin pitkäksi aikaa ja hartaasti, ettei sitten meinaa nukahtaa millään. Niin kävi tämän projektin kanssa.

Kirjakerhosta tuli tällainen kirja (aikas kiva muuten, kannattaa selailla iltalukemisiksi), ja sieltä jäi pohdituttamaan tuo lomalompsa, jonka ohje oli sekä kuvin että kirjaimin annettu. Kun vaikka kuinkapäin kääntelin kirjaa ja luin ja tavasin ohjetta, ei sillä ohjeella ja niillä kuvilla tullut mielestäni mitenkään sellaista lompuukia kuin piti. Niin että sitten piti testata tietysti käytännössä että jos tekisi niinkuin *omasta* mielestä olisi viisasta, tulisiko sitten sellainen kuin kuvassa näkyy.

Tuli. 

Tämä on toki versio yksi, ja jo täytetty kaikensorttisilla korteilla ja lappusilla, joten muotopuolelta se näyttää, mutta siitä tuli *juuri* sellainen kuin kirjan kuvissa. 

Se on ihana, ja mukavasti myös oma. Nyt kun se näyttää samalta kuin kirjan kuvissa, mutta ei ole tehty kirjan ohjeella, se on ikäänkuin oma ohje :) Koska jos se olisi tehty kirjan ohjeella, tuo roikutuslenkki olisi nyt nurinpäin. Lisäksi se sojottaisi pussukan sisään nurinpäin sen sijaan että se tulisi pussista ulos oikeinpäin. Samoin pussukan alasauman pitäisi olla yläsauma ja ohjeenkokoisella vetskarilla toimiminen (ainakin saumavaroja modaamatta) aiheuttaisi parin sentin koloset molempiin pussukan reunoihin. Vielä olisi sekin, että jos ohjekuvan perusteella olisi ommellut, olisi ommellut vetskarin lukkoon suoran ompeleen ja sauman väliin ja pussin ikuisiksi ajoiksi nurinniskoin. 

Mutta se oli erinomaisen hauska projekti, ja osoitti, että omissa aivoissa on vielä jonkin sortin liikettä ihan vaikka keskellä yötä! 

Pitänee tunnustaa, että vetoketjutilaus on tehty Kangasalle. Tämä oli nimittäin ihan melkein viimeinen lyhykäinen vetoketju mitä talosta löytyi. Vaaleanpunainen lenksunauha on Tiimarilöytö parin vuoden takaa, pitsi on käsintehty ja jostain perintöliinasta, joka oli jo liian reikäinen pöytäkäyttöön, ja sininen kangas kirppistyynyliinaa.

Näitä minä haluan lisää. Kaikissa sateenkaaren väreissä!

-Anjusha

Vaderin Vappu

Tälle yksilölle näköjään riittää kevätaurinko ja kaksi päivää vapaata, jotta alkaa taas tapahtua.

Verttisellä oli vappuaattona kerhossa naamiaiset, ja niihin halusi hän pukeutua Darth Vaderiksi. Sitä varten löytyi kotoa valmiiksi jo valomiekka, viitta, teepaita ja jopa sukat, mutta mustia housuja ei lapsella ollut. Työn alla oli kyllä jo aiemmin ollut vakosamettiset housut, jotka olivat päässeet miltei puoliväliin asti, mutta valmiiksi niiden saattaminen oli jäänyt tekemättä. Aattoaamuna pakkasimme siis aamupalan tarjottimelle, ja lähdimme työhuoneeseen aamiaiselle ja selvittämään, josko Vader saisi myös pöksyt jalkaansa ennen puoltapäivää.

Tokihan niistä valmiit tuli, viime hetki on aina paras innoittaja. Mustat vakosamettihousut ovat lapsen ensimmäiset, joissa on vetoketju ja nappi ja kaikki taskut mitä maa päällään kantaa. Siis pelkkien taskujen ompeluun sujahti sujuvasti kaksi tuntia, vaikka moisilla ei takuulla ole minkäänlaista käyttöä oikeassa elämässä. Mutta ompahan opeteltu. Sivutaskut ja takataskut.

Vakosametti on mummon ehtymättömästä kangasvarastosta, ja oranssi retrokangas, joka välistä vilkkaa, on tätini vanhaa 70-lukuista anorakkia. Se oli malliltaan lyhyt ja leveä eikä oikein koskaan istunut hyvin, vaikka sen piti periaatteessa olla mun kokoinen. Se sai siis ryhtyä opettelemaan uutta elämää taskunkaitaleina ja taskunläpän sisäpintana.

Housutpa istuivat oikein muikeasti ja ovat kuulemma kelvot jalassa, vaikka niiden kapeutta ja joustamattomuutta vannoutuneena velourhousujen kannattajana epäilinkin suuresti. Ajattelin niistä kuitenkin pääasiassa housuja vähän virallisempaan käyttöön, jolloin mukavuustekijäkin saa olla hieman normaalista poikkeava. Hyvänlaiset vappupöksyt niistä kuitenkin tuli. Kaava löytyi muinaisesta Ottobre Design -lehdestä ja oli kokoa 122cm.

Ja tulipahan opeteltua - niin takataskun laitto, kansiläpän teko kuin napinläpikin tällä ompelukoneella. Niistä taidoista saattaa joskus olla jopa hyötyä. Näitä samaisia housuja en ehkä lähde samantien yrittämään uudestaan, sen verran niissä oli työtä sepaluksineen ja kahden tunnin taskuineen. Vaikka hyvät ovatkin, eivät pääse arkihousujen kategoriaan.

Vader oli myös oikein uskottava, vaikkei naamaria naamiaisiin ollutkaan. Polkupyörällä kerhoon ajettaessakin oli mustat hanskat kädessä, jotka luonnollisesti kruunasivat koko komeuden.

Anjusha

Kochille koti

Ymmärrykseni mukaan Kochin Studiotone Kombo on kitaravahvistin. Ymmärrykseni ei tosin ole järin laaja. Jokatapauksessa se on iso musta pömpeli, jota roudataan joka keikalle, ja joka tarvitsee ympärilleen pehmustetun suojapussin, joka maksaa kaupassa neljästäkymmenestä kuuteenkymmentä euroa.

Sellainen, mutta pienempi, oli ilmestynyt automme takapenkille (kai kuudellakymmenellä eurolla), ja Eskoselle tuli mieleen kysyä, onko sellaista mahdollista ihmisen rakentaa ilman, että siitä tarvitsee maksaa niin laajaa määrää lantteja. Minä sitten otin vähän mallia ja selailin Thomannin nettikauppaa ja mittasin ja ajattelin kokeilla onko sellainen mahdollista toteuttaa kotikonstein.

Isomummo, siis isäni äiti, joka on elämänsä keräilyuran aikana keräillyt jos jonkinmoista, oli myös keräillyt itsekokoamaansa tikkikangasta, vaaleanruskeaa tiivistä säkkikangasta ja muutaman punaisen pöytäliinan, jotka kuin ihmeen kaupalla olivat ilmestyneet puotiin mummon tehdessä hienoista inventaariota kaapistoissaan. Niistä minä leikkaa-liimaa-askartelin koeversion.

Säkkikankaassa oli edellisestä käytöstä muistona valmiita saumoja, jotka näyttävät aika hauskalta vaaleassa kankaassa.

Onhan se toki totta, että puuvillakangas ei ehkä ole kestävin mahdollinen materiaali nykyteknologialla ajateltuna, mutta säkkikangas saattaa olla puuvillakankaista kestävin. Ja vaaleanruskea ei varmastikaan säily vaaleana roudauksen tiimellyksessä, mutta tämä onkin prototyyppi, ja rakennettu niistä materiaaleista, joita sattui olemaan käsissä. Hinta kaikkineen siis ihan nolla.

Punainen vuorikangas vilkkaa aavistuksen kantokahvan aukosta :) Josko se piristäisi päivää. Nyt kotelo pääsee ensitestaukselleen, testataan onko siitä kaluksi, ja onko se oikean kokoinen (netissä oli senttikoko itse vahvistimelle, mutta pussin mittoja ei ollut esillä, joten saumanvarat ovat aavistuksen arvailun varassa). Sittenhän voi tarvittaessa vaikka hankkia ihan Virallisia Materiaaleja, niinkuin vaikka mustaa enstexiä, jos tarve vaatii ja minun sopii rakentaa arvoisia pussukoita arvoisille vahvistimille. 

Pussukka on ommeltu kolmesta kerroksesta: alla puuvillapöytäliina, välissä tikkikangas, ja pinnassa tiukkaan kudottu säkkikangas. Leikkasin jokaisen palasen erikseen, ompelin palasten kerrokset ensin suoralla yhteen, kokosin pussukan suoralla ja siksakkasin vielä saumanvarat. Kantokahvan kolonen on tehty ennen pussin kasaamista. Neulasin kangaskerrokset toisiinsa, leikkasin Y:n muotoisen aukon keskelle palasta, käänsin kangaskerrokset vastakkain palasen keskeltä, jolloin muodostui tuo kantokahvan aukko, neulasin kerrokset uudelleen päällekkäin ja ompelin suoralla suorakulmion reunoista kerrokset toisiinsa kiinni.

Pussukan pohja täytyy vielä huolitella vinokantilla, mutta sitä minulla ei ollut, joten pohjasauma on vielä toistaiseksi siksakilla.

Ainakin siitä tuli ihan oikean muotoisen näköinen. Katsotaan, kuinka sille käy testiajossa :)

-Anjusha

Kirjastokassiksi kevään tulo

Uuden oppimisen vimmassani halusin tehdä erilaisen kassiprojektin. Sellaisen, jossa mielellään oppisi jotain uutta. Kehittelisi vanhoja taitojaan ja saisi ehkä kokeilla jotain, mitä ei olisi itse tullut ajatelleeksi. Kwik Sew:lla on kassinkaava, joka näytti hauskan hippimäiseltä. (Vähän tässä painaa taustalla myös se, että tekisi mieleni keksiä puodille jokin oma kassimalli, jossa voisi hyödyntää kierrätyskankaita ja tehdä samalla jotain hauskaa. Mutta jotta sellaisen voi kehitellä, pitää opetella liuta erilaisia tapoja tehdä kasseja.)

Kaivoin siis esiin mummon vanhan pöytäliinan, anopin lahjoittaman yhdestä kohtaa risan pussilakanan, ja jämäkangaspakan lopun, jossa kukkakuvio pikkuhiljaa hiipuu täysin valkoiseksi pöytäliinakankaaksi. Helmikuisen auringon paistaessa oli mukava pyöritellä kukkakankaita ja kuvitella kevät mahdolliseksi.

Tällainen pyörittely siitä sitten tuli:

Kirjastokassi, aivan keväinen sellainen.

Ja oivallinen kirjastokassi siitä tulikin, nimittäin kahden pintakerroksen väliin on ujuteltu fleece, joka pehmentää kovia kirjankulmia mukavasti kantaessa. Pohjassa on lisäksi muotolaskokset, jotka entisestään pehmentävät kulmikasta menoa.

Kassiin mahtuu mukavasti palautettavat kirjat (neulontaa, virkkausta, Puuha Peteä ja Mimmi Lehmää) ja kotimatkalla se kantoi uusien kirjojen lisäksi kauniisti kotiin myös maitoa ja voita.

Mukavaksi yksityiskohdaksi kassiin oli saatu tere, joka ommellaan kahden eri kuosikankaan väliin. Tässä turkoosi tere on tehty vanhasta pöytäliinasta. Alempi kangas on sitä pussilakanaa, ja ylempi pikkukukkainen jatkuu myös kassin sisällä vuorikankaana.

Ihanan keväinen ilmestys. 

Vielä kun tämän tuhisevan nenän ja tukkoiset silmät saisi jotenkin hereille kevääseen myös...

Tällä kaavalla saattaa joskus tulla joku toinenkin kassi, kenties. Mukava projekti!

Anjusha

Joulupäivän herkku

Nyt kun olisi se aika vuodesta, kun esitellään kaikki joululahjaksi antamansa vermeet, minäpäs esittelenkin joulupäivän luomukseni.

Mutta ihan ensiksi täytyy pohjustaa, että taidan olla löytänyt maailman ihanimman lehden. Mollie Makes löytyi muutamaa päivää ennen aattoa matkakeskuksen R-kiskalta, ja nyt olen ladannut yhden numeron sitä puhelimeenkin, hurahduksissani :)
Kesäisestä, puhelimesta löytyvästä numerosta ihastuin eniten lompakkoon, kankaiseen ihanuuteen, johon voi käyttää kaikkia pikkuisia palasia vintagekankaita ja nappeja, nauhoja ynnä muuta nipellystä.

Lompakko oli mahdottoman helppo tehdä (ja ohjeet erinomaisen tarkat), itseasiassa niin helppo, että tyhmyyksissäni hieman kiristin pintakangasta ommellessani, kun "se varmaan sitten istuu paremmin eikä löpsötä". Olisi voinut tietysti totella ohjetta ja ommella kankaat kiinni toisiinsa reunat tismalleen vastakkain neulattuina. Silloin ei pinnan pitsi olisi ollenkaan mennyt vinoon. Sen siitä saa kun ajattelee liikaa.

Sisällä lompuukissa on kaksi pitkää taskupussia, jotka on ommeltu keskeltä poikki. Näin saapi tilaa juurikin muutaman bonuskortin verran per tasku, neljän taskun paketin siis.

Jos tätä hieman kehittelisi, voisi saada lompakon, joka on oikeasti kätevä. Tämän lisäksi pitää nyt olla toinen pussukka niille kaikille muille korteille, joita tarvitaan silloin tällöin (sillä tänne mahtuu vain tärkeimmät), ja lisäksi pussukka harvinaistuville kolikkoherkuille. Mutta se ei niin ole haitaksi, kun asia on näin herttaisen näköinen :) 

Pussukan lisäksi olen tehnyt vähän tilastoa siitä, kuinka monta keskeneräistä neulomusta tuolla korissa vielä on, moniko niistä valmistui jouluksi, ja kuinka monta lankakerää olen saanut loppuun sitten sen taannoisen inventaarion. Ylpeänä voin ilmoittaa, että pelkästään tämän päivän aikana olen saanut valmiiksi (no, huovuttamista vaille valmiiksi) erään muutaman vuoden kopassa lojuneen raitaneulekassin, jonka mukana loppui kokonaista VIISI kerää huovutuslankaa. Joululahjoihinkin sain loppumaan viisi kerää lankaa, ja jos inventaario on kymmentä kerää pienempi, saa kohta ehkä jo aloittaa jonkin ihan uuden projektin, hurraa!

-Anjusha, joka on aika innoissaan ajatuksesta, että on MONTA päivää aikaa tehdä jotain käsillään.

Joulukalenteripaljastus

Nyt voi jo paljastaa joulukalenterin, sillä on päivänselvää, että kalenterin saaja tietää jo tähän mennessä kalenterinsa teeman.

Minä ja ainokainen Outi-siukku rakennettiin isällemme joulukalenteri. Isä on sellaista sorttia, joka jännittää pukkia yhä niin, ettei saa aattoaamuna nukuttua viittä pidemmälle, ja istuukin sitten kahvikuppinsa kanssa kilistelemässä enkelikelloa kunnes toiset heräävät.

Lisäksi isä on kovasti hajusteallerginen, ja kantaa mukanaan aina pastilliaskia, josta voi napata Sisun tai Myntohin kun vastaan tulee turhan hajustettu yksilö. 

Outin kanssa pähkäsimme, jotta eläkkeellä olevalle isälle voisi järjestää joulukuuksi kalenterin, jossa on sekä tekemistä (=etsimistä) että uutuutta (=uusia erikoisia askeja testikäyttöön vanhan repertuaarin virkistämiseksi).

Ostimme siis 24 erilaista pastilliaskia, paketoimme ne vanhaan kirjaan (vuonna 1915 painettuun Muskettisoturikirjaan), ja piilotimme ne ympäri isän ja äidin asuntoa. Ykkösluukun paikan paljastimme jo isänpäivänä, mutta paketti sinne ilmestyi vasta viime hetkellä, jottei tule liian suurta kiusausta avata luukkua liian aikaisin. Ja ykkösluukun taakse liimasimme kakkosluukun paikan paljastavan vihjeen. Etukäteen ei siis voi etsiä kaikkia, ellei aloita alusta asti ja käytä koko iltaa metsästämiseen.

Hupaisinta projektissa olivat vanhat sivut, joista löytyi toinen toistaan ihanampia sanontoja. Kuka sanoo enää nykyään että "PYH!"? 

Tiedän kaverin nimeltä d'Artagnan, enkä ole sen kuullut ainakaan koskaan sanovan noin! Se onkin ihanasta perheestä. Sillä on muunmuassa vielä vaippaikäinen Shakespeare-niminen pikkuveli, joka on juuri oppinut kävelemään. Jäämme innolla odottamaan Shakespearen sanallisia taitoja, kunhan se nyt ensin sanoisi sen ensimmäisensäkään!

Mutta isä ei ole kalenteristaan muuta sanonut, kuin että sen piti jo ensimmäisenä iltana kerätä parvekkeelle piilotetut paketit, pelätessään niiden menevän ihan pilaalle. Metsästikö se kaikki paketit esille ensimmäisenä iltana, sitä ei tarina kerro. Ja onko se malttanut odottaa niiden avaamista oikeaan päivään? Sen saattavat tietää vain ikkunan takana kurkkineet tontut. Aattona se varmaan selviää, lahjojen laadusta ja määrästä :)

-Anjusha

Vanhan kirjan uusi elämä

Meillä on Verttisen kanssa ollut varsinainen kulttuuriviikko. Eilen illalla kävimme harjoittamassa ruumiinkulttuuria uimahallissa, jossa oli kynttiläuinti. Se on jokajouluinen traditio paikallisessa uimahallissa, mutta tänä vuonna menimme mukaan ensimmäistä kertaa. Koko halli oli hämärä ja kynttilöin valaistu, taustalla soivat joululaulut, ja tunnelma oli oikein ihana. Niillä oli jopa New Kids On The Blockin joululevy siellä kierrossa mukana, ja sekös vanhaa fania lämmitti viileässä vedessä.

Toissapäivänä sen sijaan oli kirkon kerhon joulujuhla. Siellä tunnustelimme joulupussukoista jouluisia esineitä, tutkimme Joosefin ja Marian matkaa Betlehemiin, söimme pipareita, silittelimme seimen lampaita ja aasia, ja mikä parasta, saimme jouluaskarrella.

Tämän vuoden askartelu oli kyllä niin hieno, että sen voi jakaa muillekin.

Tarvitaan:

-kaksi lehteä vanhan kirjan sivuja, saavat olla alkuperäisen muotoisia suorakulmia

-kiiltokuva tai kaksi, tai vanhoja kuvia netistä tulostettuina

-kimallusliimaa (meillä oli punaista ja pronssia)

-ripustusnarua (esim. juuttinaru sopii vanhaan tyyliin aika mukavasti)

1. Taittele kirjan sivut haitariksi niin, että pitkä sivu lyhenee.

2. Taita haitarit vielä keskeltä kahtia, jotta saat puolet lyhyemmän haitarin.

3. Liimaa haitareiden sivut kiinni toisiinsa, jolloin viimeisin taitos jää keskelle, ja haitarista saa ympyrän. Yhteensä saapi liimata siis neljä sivua toisiinsa.

4. Liimaa haitariympyrän keskelle kiiltokuva, ja koristele komeus kimallusliimalla. Jos haluat koristeet komeuden molemmille puolille, anna liimojen kuivua ensimmäiseltä puolelta vaikkapa yön yli ja jatka toisen puolen koristeluun vasta seuraavana päivänä.

5. Halutessasi voit lisätä koristeeseen narun ripustusta varten. Näin saat koristeen helposti vaikkapa kuuseen tai ikkunaan roikkumaan.

Tässä Verttinen mallaa kiiltokuvaa sopivalle kohdalle haitariympyrää.

Koristelu onnistuu hyvin myös pienväeltä. Meillä haitarin liimaaminen kasaan oli ainoa, jossa viisivuotias tarvitsi hieman kärsivällisempää kättä apuun.

Aika mainio oli tämä askartelu, ja vanhojen kirjojen lehdet aivan vastustamattomia. Meillä koristeet (Verttinen teki yhden ja minä myös, kotiin saimme siis kaksi ihanuutta) ovat olleet kuivumassa, ja odottelevat vielä lopullisen paikkansa löytymistä. Saas nähdä, löytyvätkö ne kuusesta vai ikkunalta. Arvelisin, että ikkuna voisi olla viisaampi ratkaisu, sillä meillä on tapana polttaa oikeita kynttilöitä kuusessa, ja tuo vanha paperi on Aika Kuivaa. Hm.

Vanhoissa kirjoissa on oma viehätyksensä. Minulla on kaksi, jotka olen malttanut ja uskaltanut laittaa askartelukäyttöön. Molemmat ovat kirjaston poistokopasta, eivätkä ole edes maksaneet mitään. Niistä on tehty puodille pakkausmateriaaleja, ja kasattu joulukalenteripäällisiä. Jotenkin en malttaisi millään repäistä sitä ensimmäistä sivua. Kirjat ovat kuitenkin kokonaisuuksia, ja hienoja sellaisia. Mutta niistä saa kyllä niin hienoja uusiokäyttömateriaaleja, että ehkä on ihan oikeutettua silputa jokunen muutoin kaatopaikalle päätyvä kirjavanhus parempaan käyttöön. Antaa kirjalle uusi elämä. Ja sitäpaitsi, kirjahyllyssä kenottavia kirjoja ei tule ihasteltua ollenkaan niin paljoa, kuin niitä, joiden yksittäisille lehdille on annettu uusi mahdollisuus. Puodissa paperit ilahduttavat päivittäin, siellä ne pääsevät oikeuksiinsa eivätkä ole piilossa kansien sisällä unohdettuina. Ja mitä näihin enkuleihin tulee, ne saavat kunniapaikan kotosalla.

-Anjusha

Uusia kankaita ja pyjamaharjoituksia

Ruotsinmaan kankaat ovat viimein saapuneet ja pestyt.

Eilen pääsin leikkaamaan ensimmäisestä, tuosta punaisesta robottitrikoosta, pitkät kalsarit, ja toivottavasti kohtapuoleen ne kasaamaankin. Niistä saapi kuvia vasta sitten, kun ne saa tuotantolaitoksen toisesta päästä ulos.

Ennen näiden tuloa olin ehtinyt harjoitella pyjamantekoa, ensin sillä punatulkkupaidalla, sitten työmaakonepaidalla, ja vielä kolmaskin aiheesta on rakennettu. Siitäpä tulikin mielenkiintoinen versio, ja oikeastaan hauskin koko sarjasta.

Epätodennäköisyyksistä epätodennäköisin :)

Etukappale, joka on jokseenkin sinapinkeltaista trikoota, on minun vanhasta paidastani periytynyt. Takakappale, armeijanvihreä trikoo, on samasta taannoisesta Keuruu-projektista kuin työmaakonepaidan valkoinen trikoo. Sitä oli jäljellä neliöpala, joka oli juuri ja juuri sopivan korkuinen yhteen takakappaleeseen. Hihat ovat kankaanpelastusprojektista, vinoon langansuuntaan aikanaan muinaisen harjoittelijan leikkaamaa Kestovaippakaupan raitatrikoota. Ja resorit hihoissa, helmassa ja pääntiellä tummanruskeaa Myllymuksujen bamburesoria.

Paidasta piti siis tulla ihan täysin jämäkankainen harjoitusversio, kankaat näyttivät niin epätodennäköiseltä yhdistelmältä etten uskonut kenenkään pitävän siitä pätkän vertaa. Vaan toisin kävi. Värit ovat kaikessa epätodennäköisyydessään aika hauskat, hihat elävöittävät muuten niin maanläheisen väristä paitaa. Näihin väreihin voi yhdistää ihan mitkä housut tahansa yöksi, kun paita on kaikenkirjavainen :) Ja materiaalit ovat ihanan pehmoiset. Se kai se nuissa yöasuissa on se tärkein kriteeri. Joten paita on ahkerassa käytössä, tänäänkin iltapäivällä aina puoli viiteen asti!

Nyt ovatkin pojjaat lähteneet parkouriin, joten minulla on dilemma: suorittaakko siivousjoulukalenterin tämän päivän luukku, neuloako keskeneräiset lapaset valmiiksi, vai ottaako robottikalsarit tekeille? Vai jättääkkö kaikki, avata telkkari Strömsön alkaessa ja nukahtaa sohvalle? Ah, vaikeita aikoja!

Ihanan ensimmäisen adventin ja aamuisen hoosiannan kunniaksi taivaskin päätti avata ensimmäisen adventtiluukkunsa ja pudottaa pihalle muutaman hiutaleen valkeaa lunta!

-Anjusha

Koti kärkitossuille

Puotiinkin on saatu jälleen jotain uutta ja valmista. Jo pitkään on ollut ajatuksissa rakentaa säilytyspusseja erilaisille tossuille. Pikkuisille puolitossuille (päkiätossuille ja nykytanssin tossuille) onkin oikein toimiva pussimalli olemassa, mutta isompien tossujen, erityisesti kärkitossujen, säilytykseen on pitänyt suunnitella jotain toimivaa jo hyvän aikaa.

Eilisiltana oli viimein sopiva kolonen ajatuksen viimeistelyyn. Tossupussin kriteerinä oli ehdottoman hyvä tuuletus, jonkinlainen personoimisen mahdollisuus (siis että jos viidellä tytöllä samassa ryhmässä on samanlainen pussi, erottaa Millan pussin Liisan pussista, vaikka ne olisivat lähtökohtaisesti olleet identtiset), lähituotanto, ja mahdollisesti, jos niikseen kävisi, kierrätys.

Pink*Pixie-kärkitossupussit on rakennettu valoverhokankaasta, joka on kierrätettyä. Vanha käytöstä poistettu verho saa uuden elämän, ja uuden kankaan turhaan valmistus voidaan välttää. Näinollen myös täysin identtisiä pusseja on vain vähän, ja mallisto muuttuu aavistuksen aina käytössä olevan pohjakankaan mukaan. 

Kangas toimii ihanteellisesti kärkitossujen kanssa, sillä tossuille on ehdottoman tärkeää hyvä ilmanvaihto ja kuivuminen käytön jälkeen. Valoverhokangas ei kerää itseensä kosteutta, vaan päästää tossujen käytön jälkeisen kosteuden pois kankaan kolosista. Tossupussin malli taas on yksinkertaisuudessaan helppokäyttöinen ja kaunis, satiininauhalla suljettava ja tanssitunnin ajaksi vaikka naulakkoon ripustettava. 

Pussin keskellä etupuolella on puuvillakankaasta ommeltu merkki, johon voi halutessaan kirjailla, painaa, tai liimata oman tunnuksensa pussilleen. Aika ihana voisi olla kaunokirjaimin kirjottu oma nimi, tai kangasväreillä painettu "tossupussi"-teksti. Myös tarrat pysyvät melko hyvin kiinni puuvillaisessa kankaassa, jolloin pussin personointi on helppoa ja kaikkien toteutettavissa.

(Ja lisäbonuksena, jos kärkitossuaika on elämässä jo ohimennyttä aikaa, mutta baletti säilyy elämässä tärkeänä, on pussilla toinenkin mahdollinen funktio. Pussin voi ottaa käyttöön kauppamatkojen kestohedelmäpussiksi. Puuvillamerkkiin on hyvä liimata omenoiden tai mandariinien punnitustarra, kassalla näkee selvästi, mitä pussissa on sisällä, muoviset, rapisevat hedelmäpussit saa jättää kauppaan, ja pikkuiset, tanssivat ballerinat muistuttavat siitä, kuinka tärkeää on elää vitamiinipitoista, liikkuvaa, ja taiteista nautiskelevaa elämää, vaikka tossuilu olisikin ehkä historiaa.)

-Anjusha

Siukulle tilauksia

Siskoarmas tilasi pikkuisia kankaisia siteitä muutaman, pienempiä kuin puodin versiot. Minä iltapuhteikseni leikkelin ja surautin yhteen neljä. Katselin mallia hieman Kestovaippakaupan PHS:stä ja mittailin vaaksani pituutta ja sovittelin pituuksia kankaalle ja sainkin jotain aikaan.

Itse tykkään enempi vähän pidemmän sorttisista siteistä. Tämänkokoisiakin minulla on, mutta käytän niitä harvakseltaan. Yllätys oli, että piti tehdä nimenomaan lyhkäisiä. Mutta näitä on hauska tehdä, ovat nopeita ja niihin saa melko pieniäkin kangaskappaleita käytettyä. Ja kevyinä pikkuhousunsuojina toimivat oikein mainosti.

Eniten minua kuitenkin kiinnosti nähdä, miltä puodin kangasmerkit näyttävät käytössä. Niistähän tuli oikein hauskoja, sitten lopulta!

Siteissä kankaana käytin puuvillatrikoota, sattumanvaraisia löytöjä kangaskasasta. Osittain kierrätettyjä, osittain ylijäämiä muista projekteista. Ei siis kosteussulkua. Imuksi laitoin yhden kerroksen ihhis-ihanaa hamppujoustofroteeta, kiinnitin siksakilla, ja surautin saumurilla koko komeuden umpeen. Neppareiksi laitoin Prym:in metallineppareita, jotka sitten loppuivatkin siihen, ja niitä piti tilata lisää... Malli näissä on lähellä KVK PHS:aa (sellainen kun löytyi omasta sidevarastosta ja siitä oli helppo katsella inspiraatiota), pituus kahta senttiä vaille meidän siskosten vaaksan.

Omaakin kokoelmaa voisi ehkä vähän päivittää, niin hauska näitä oli ompaista. Tai tehdä muutaman vaikka pukinkonttiin niille, joiden tiedän jo valmiiksi käyttävän näitä pestäviä versioita. Puotiin näitä ei tule. Jos siis joku kaipaa tuon mallista suojaa, marssikoon Essille ostoksille. Tämä malli on liian lähellä jo olemassaolevaa tullakseen minun puotiini hankittavaksi, vaikkei samanlainen ihan olekaan :)

-Anjusha

Neulatyyny lounaalta

Lähikauppaan oli muutama viikko sitten tullut uusi lehti lehtiosastolle. Minä tykkään lueskella ja selailla käsityöaiheisia lehtiä illalla petissä ennen nukkumista, niistä saa mukavasti uusia ajatuksia, eikä keskittymiskyvyn tarvitse olla romaanin luokkaa enää siihen aikaan yöstä. Tässä lehdessä oli 101 ideaa, ja monta ajatusta niistä nousikin yöllä ajateltaviksi.

Ajattelin testata lehdestä löytynyttä ideaa. Neulatyynynä minulla on ollut tähän asti neulottu muffinssi, joka oikeastaan on Verttisen keittiöleikkeihin tehty, ja ollut vaan ikulainassa. Lehdessä olevassa ajatuksessa rakennettiin neulatyyny niinkin hehkeästä materiaalista kuin tonnikalapurkista. Ja kun muutama päivä sitten söimme pastaa ja tomaattikastiketta herkku-tonnikalalla höystettynä, pesin ja puunasin purkin odottelemaan parempaa aikaa.

Ihan mukavanlainen neulatyyny. Ei ainakaan huku yhtä helposti kuin edeltäjänsä. Ja on taatusti oma, eikä lainassa oleva.

Neulatyynyyn piti päästä heti kokeilemaan tänään postissa tullutta uutuutta, nimittäin oman tuotemerkin kangasmerkkejä!

Tyynyn reunaa pitkin kulkemaan liimasin palasia Yliopiston Kirjaston poistokopasta löytyneestä 1900-luvun alkuisesta kirjasta. Kirja reppana olisi joutunut kaatopaikalle, ellei vanha ystäväiseni olisi sitä pelastanut ja tuonut minulle tuliaisiksi puotiin.

Kirja kertoo Europaeuksen retkistä, joilla ei kuulemma koskaan valitettu, vaikka oli kylmä ja nälkä niin että näköä haittasi ;)

Neulatyyny on koottu kirppiskankaasta (ihana joustofroteetoppi löytyi 50 sentillä viime kesänä. Koko oli itselle liian pieni, mutta kangas aivan hellyyttävää!), lampaanvillasta, säilykepurkista ja vanhasta kirjasta. Kun purkkia liottaa yön yli astianpesuainevedessä, sen saa putipuhtaaksi ja uusiokäyttöön, etiketit irtoavat itsestään ja tilalle voi laittaa jotain itselle sopivaa. Minä päällystin kirjaleikkeet vielä kontaktimuovilla, mutta lakkaamalla ne tulisivat esille vielä kauniimmin. Lampaanvillan tilalle kuulemma maailman paras materiaali olisi hiukset (sanoo pukuompelija). Neulat eivät tylsyisi, ja parturiretkestä saisi vielä tulisiksi askartelutarviketta ;)

Nyt on neuloilla ikioma koti, ihana kangas sai viimein käyttötarkoituksen, ja kirjalöytökin pääsi esille!

Nyt vispipuuron laittoon.

-Anjusha