Toisen koulupäivän ritaripaita

Syksyä varten hankituista kankaista ensimmäinen on päässyt käyttöön ja tekoon. Uusimmasta Ottobre:sta (joka ei lainkaan tullut meille kotiin kaupasta, vaan lainasin hetkeksi moista) piirtelin raglanhihaisen peruspaidan kaavan koossa 128cm, ja ajattelin kokeilla, kuinka kaavan käy.

Ritarillinen paitahan siitä tuli. Peruspaita ja helppo toteuttaa. Hassuna yksityiskohtana olivat hihansuuresorit, jotka ovat kaksinkertaiset vain parin sentin päähän reunasta. Ei hassumpi yksityiskohta se. Tuo kaula-aukko vieläkin vähän tällaisessa mallissa tulee liian reiluksi - asianhaara, jota selvästikään en osaa. Kaula-aukko huolitellaan resorikaitaleella, mutta aina se jotenkin repsottaa ja tulee vähän turhan suureksi. Tässä mallissa ja edellisessä, jossa neuvotaan tekemään samalla tavalla. Ihan en ymmärrä tuota yhtälöä.

Lillestoffin ritarikangas on aika herkullinen. Se on poikaisa ja tumma, mutta vaalean turkoosit ja persikanväriset yksityiskohdat tekevät siitä mukavasti raikkaan, eikä kangas tunnu synkältä.

Eilen oli perheessämme erikoislaatuinen päivä - ainokainen aloitti koulutaipaleen. Ei kuulemma jännittänyt paljoakaan, toisin kuin esikoulu oli vuotta aiemmin, ja hauskaa oli ollut. Odotettavissakin toki oli mukava päivä, kun moni eskarikaveri jatkoi samaan luokkaan ja tuntemattomissakin tenavissa oli mukavanoloisia tuttavuuksia. Tänään, toisena koulupäivänä, saa sitten laittaa ritaripaidan päälle. Eiliselle se ei ehtinyt, mutta lupasin sen tälle aamulle, ja tuossa se nyt kököttää odottamassa, että Verttinen herää uniltaan.

Toivotaan, että toinen koulupäivä olisi yhtälailla mukava kuin ensimmäinen - tänään siellä opiskellaan saksaa ja englantia :)

Anjusha

Välipalasukkaa ja -paitaa

Nämä ovat unohtuneet laittaa kuviin ja kansiin. Jossain välissä viimeisen kuukauden aikana ovat valmistuneet myös sukat Eskolle, ja raitapaita Verttiselle.

Violetit (eivätkä ollenkaan mustat, niinkuin kuvasta saattaisi päätellä) perustavispaahtosukat valmistuivat viikkonen sitten. Lupasin Eskon synttäreillä, että ennen joulua se saisi kolmet uudet villasukat kaappiinsa vanhojen rikkinäisten tilalle. Tässä ovat niistä ensimmäiset. Ne ovat Austermannin Step-lankaa vähän paksumpana versiona, kolmosen puikoilla paahdettuna ja lähes silmät kiinni neulottuina. Ihanaa kun saa välillä tehdä asioita ajattelematta yhtään :)

Punavioletti raitapaitakangas taas, se löytyi kaapista. Mistä lie meille ilmestynyt. Ehkä pelastettu. Mutta kun ei sitä hannonut hukkaankaan heittää, siitä tuli paita. Samalla mallilla millä aikaisemmatkin peruspaidat, ja niinkuin näkyy, tuo kaula-aukko tulee tuolla tavalla tehtynä vaan autuaan suureksi. Ei ole kovin kiva se. Yritämme siis vielä löytää täydellistä (tai täydellisempää) peruspaitamallia tenavalle.

Tällä hetkellä työn alla on pari neulehanskoja pitsikuviolla. Niissä riittää ajattelemista aiemmin mainittujen sukkienkin tarpeiksi. Hassun nopeasti valmistuvat sellaiset pienet neuleet, mutta joka kerroksella on jokin poikkeuksen vahvistava sääntö, ja aivot on oltava päällä jatkuvasti neuloessa. Näiden jälkeen on sitten ihana taas vaipua perussukkien rauhoittavan lempeään maailmaan :)

Anjusha

Hyppiväinen hippopaita

Edellisestä hippokangasseikkailusta jäi jäljelle vielä puolikkaan paidan verran kangasta, ja kangaskaapista löytyi saman kankaan toista väriä toiselle puolikkaalle. En millään hennonut laittaa kankaita kokonaan kierrätykseen, kun niistä olisi yhdistelemällä ehkä vielä saanut aikaan jotain, joten testasin, kuinka palapelipaidan rakentaminen onnistuisi.

Jokseenkin paljon enemmän ompelemista se vaati, mutta eipä kannattanutkaan heittää kankaita kankkulan kaivoon. Hyvä paita niistä vielä tuli.

Tämä paita on "party shirt" -ohjeella vanhasta Ottobre Design -lehdestä koossa 128cm tehty. Kankaat ovat kankaanpelastusprojektikankaita, tutun kangaskauppiaan pakanloppuja ja minijäämistöpaloja, jotka on hankittu jollakin lantilla penkaamalla ylijäämälaaria. Vanha kankaanpelastaja saa tällaisesta ompelusta hyvän mielen, taas on pelastettu hyvät palat uuteen käyttöön :)

Verttinen makoili paitaa tehdessäni ompelupöydän viereisellä vierassängyllä ja leikki Anakin Skywalkeria. Minä olin Padmé, joka ilmeisesti ompelin Anille kuninkaallisen tähtilaivan ompelimossa uutta jedipaitaa. Paita kelpuutettiin jedikäyttöön heti suoraan koneelta. Onneksi.

Paidan etu- ja takakappaleet on yhdistetty kahdesta erillisestä palasta kangasta, ja hihoissa on kaikenkaikkiaan neljä osaa. Harmillisesti tuollaiset puolen metrin korkuiset palat eivät enää riitä paitaosastolle tuolle jediritarille. Hihaan ja paitakappaleisiin on laskettava ainakin se 60cm korkeutta.

Tästä mallista on paitaa kokeiltu nyt rakentaa kolmisen paidan verran, ja tällä kertaa olen tainnut tulla ihan lopullisesti siihen tulokseen, että tämä malli ei ollut ihan autuaaksi tekevä. Pääntieresori aiheuttaa päänvaivaa, on aiheuttanut ihan jokaisessa versiossa, jonka olen tehnyt. Tykkään kyllä itse enemmän ommella sellaisen resorin pääntielle, joka tulee kaula-aukon kaulan puolelle omaksi resorikappaleekseen. Tässä mallissa resori päärmätään kauluksen reunan ympärille kanttaukseksi, ja se tekee kaula-aukosta helposti repsottavan oloisen. 

Vaan nyt ei ole hippokangasta enää senttiäkään talossa. Hyvin käytetty :)

Anjusha

Hopottipaita

Vaatekaappipenkauksen tuloksena tenavaisen vaatekaappi vähensi itsestään seitsemisen pitkähihaista paitaa, jotka ovat kaikki kutakuinkin liian lyhykäisiä sekä selän- että hihojenpituuksiltaan. Muutaman seuraavankokoisen paidan olen löytänyt kirppikseltä kaappiin syksyä varten, ja muutaman olen tehnyt itse (niitä nappilistallisia). Mutta jokunen (siis ne puuttuvat seitsemän) pitäisi vielä korvata jollain.

Aloittelin korvausprojektia piirtämällä perusyksinkertaisen pitkähihatrikoopaidan kaavan koossa 128cm. Samaa kaavaa on testattu aiemmin pienemmässä koossa, mutta pieni koko on nyt auttamattoman lyhyt. Ensimmäinen ompeluun päässyt paita on nyt valmis kaapitettavaksi odottelemaan, että nämä kesäkelit tästä lauhtuvat syksyn viileyteen.

Robottikangas on ylijäämää välikausitakista (vuorikangas), joka on tuloillaan ja puoliksi ommeltu. Vielä jäi kangasta ainakin pipon verran. Sitä tuli alunperin puoli metriä ylimääräistä, kun oli kuulemma niin kertakaikkisen kakkoslaatuista kangasta se alkuperäinen pala. Minä en ole vielä löytänyt kankaan kakkoslaatuisuutta, jos ei lasketa sitä, että tuo lienee jotain interlockia, josta en lähtökohtaisesti tykkää paitakankaana oikein paljoakaan. Mutta ylimääräistä sitä siis tuli, ja koska puolimetrinen pala ei enää riitä Verttisen paitaan pituudeksi, piti resorit laittaa erikseen ja tehdä niistä niin pitkät, että nyt tuo näyttää ihan pyjamalta.

Mutta josko se tästä alkaisi, kouluunlähtemisvaatteiden rakennusbuumi. Minun lapsuudessani käytiin kaupassa joka syksy hankkimassa koulua varten uudet vaatteet, ja meilläkin kouluunlähteminen näyttäisi olevan aika tärkeä juttu. Kauppaan tuskin lähdetään muuta kuin reppuostoksille (pitää olla isompi reppu kuin se, mikä kerhorepuksi on sopinut tähän asti), mutta josko jotain syksyn piristettä saisi aikaiseksi vaikka omasta ompelimosta.

Anjusha

Steinerpenaaliharjoituksia

Tenavainen on aloittamassa koulutaivaltaan syksyllä. Kouluun tutustuessa tuleva opettaja ohjasti ottamaan kouluun mukaan riittävän ison repun (kerhoreppuun eivät steinerkoulussa käytetyt isot vihot mahdu), sisäkengät, lampaantaljan (pepun alle, pulpetteja kun ei alaluokilla ole lainkaan ja toisinaan ollaan lattialla) ja penaalin, josta sai ohjeet kotiin joko itse ompelua tai tilaamista varten.

Täytyihän sitä ompelua kokeilla.
Lapsille tulee kouluun mehiläisvahaliidut, kahdenlaiset. Toiset ovat tavallisen värikynän näköisiä pyöreitä tikkumaisia, ja toiset taas pienen tulitikkurasian muotoisia palikkaliituja. Ja molemmille on syytä olla paikka, ja jokaisella tenavalla oma puuvillakankainen penaali. Ja kun jokaisella on vähän eri värinen penaali, ei penaalissa tarvitse olla nimeä ollenkaan, lapset tunnistavat omansa kun jokaisella on saman muotoinen, mutta erilainen.

Kyniähän (niitä virallisia) meillä ei kotona (vielä) olekaan, mutta lienee ne viisasta hankkia kotiinkin, että on sitten jotain, jolla tehdä läksyt, KUN se penaali kuitenkin unohtuu ottaa reppuun mukaan koulusta.

Ajatus penaalissa on siis olla kangasrulla, jossa on ompeleilla tehty rullan sisään kolosia liituja varten. Ja kiinni rulla rullaillaan naruilla, jotka ovat ommeltuina penaalin toiseen laitaan. Saapi opetella solmimisen ihmeellistä maailmaa rullaillessaan. 

Ohjeissa neuvottiin suosimaan yksivärisiä kankaita ommellessaan. HAH! Heti tuli välitön hinku saada tehdä NIIN kuviollisista kankaista kuin ikinä, erityisesti, kun suositusta ei oltu perusteltu mitenkään. Naapurin äitee osasi kyllä onneksi kertoa, että kyllä siellä kuviollisiakin kankaita on, erityisesti niissä tilattavissa valmiiksi ommelluissa versioissa, ja että yksivärinen sisäpuoli olisi siinä mielessä kätevä, että värikynien värit on helppo hahmottaa ja erottaa yksivärisestä taustasta. Perustelussa tuntui olevan sen verran järki, että kokeilin penaaliosastoa yksivärisellä sisäkankaalla, mutta ulkokankaaksi valikoitui kangaskaapista vain niitä kuviollisia versioita.

Eihän se yhden pussukan ompeleminen riittänyt mitenkään, piti saada kokeilla, kuinka malli toimii tuolla kankaalla, ja tuolla, ja tuollakin! Kolme pussukkaa ompelin Verttisen eskariaamupäivän aikana. Saapipahan valita mieleisensä sitten kouluun. 

Ajatus pussukoiden monessa määrässä oli myös, että jos niitä jokusen tekisi kesän aikana nuista kodin jäämistökankaista, voisi niitä lahjoittaa vaikkapa koululle myytäväksi sitten syksyllä, jos niitä jääpi yli. Tuo koulu kun on yksityiskoulu, ja varainhankintaa tehdään muun muassa nuiden penaaleiden avulla. Kotiin voisi siis jäädä yksi pussi kotiläksyjä varten, kouluun Verttiselle mennä toinen, ja sitten Kalle-kaverin äireen kanssa puhuttiin, että ehkä voisin tehdä Kallenkin penaalin, jos sellainen sujuu sopivasti. Ja näyttäisi tuo sujuvan. Täysin umpi-yksinkertaista suoran viivan ompelua, ei mitään temppuja eikä taikuutta.

Nyt sitten vaan kyniä tilaamaan, ja odottelemaan syksyn tuloa :)

Anjusha

Äitienpäiväviikonlopun koululaispaita

Verttinen aloittaa syksyllä koulun. Joskus jossain vanhassa Ottobre Design -lehdessä on ollut maininta koululaisvaatteista, kuinka niissä olisi viisasta jo olla jotain näperrettävää ja hieman haastetta. Näperrettävä tuo toki myös hieman haastetta ompelijalle, sillä perusvaatekerran voi oikein hyvin rakentaa ilman mitään ylimääräisiä nippelisnappeleita, ja todennäköisesti kymmenesosassa siitä ajasta, joka kuluu nappeleitten parissa näperrellessä jo ennenkuin koko vaatekerta on valmis.

Nyt kun Verttinen on pikkuhiljaa siirtymässä koosta 122 kokoon 128, ajattelin, että samalla kun piirtää paidan kaavan isommassa koossa, voi nyt sitten opetella jonkin sellaisen paitamallin, jossa olisi sitä haastetta käyttäjälleen. Piirtelin vanhasta Ottobresta Mickey-paidan, raglanhihaisen perusteepparin, jossa on pitkät hihat, mutta edessä kolme nappia nappilistassa. Käytännössä niitä ei ehkä tarvitse avata lainkaan, kun paita on trikoota ja reunassa resori, mutta ompahan nyt ainakin opeteltu. Eivätkä pääse sanomaan, että kun on liian yksinkertaisia vaatteita :)

Paidan kaava on Ottobre Design talvi 2010 -lehdestä, koossa 128cm. Tuosta lehdestä mulla on sellainen kunnianhimoinen tavoite (ilman takarajaa tosin, onneksi), että kokeilisin lehden jokaikistä kaavaa ainakin kertaalleen. Siinä on paljon hauskoja kaavoja, ja aika montaa siitä on jo kokeiltukin. 

Resorit ovat luumu-petrooli-raidalliset, ja alunperin hankittu kevättakkia varten (joka vielä on hieman kesken). Hankin kyllä sen verran reilusti kerralla, että niistä on saatu resoria moneen lähtöön jo, ja vielä jäi vaikka kuinka. Paidan trikoo on Kestovaippakaupan umpikakkoslaatuinen pakan keskipala, jossa kaksi palaa trikoota on yhdistetty jättiläissaumurilla, jätetty painovaiheessa kurttuun painokoneen alle ja ventytetty ja vanutettu niin, että isoa osaa palasta ei saanut laisinkaan käyttöön. Se lie oli menossa roskiin, mutta sen pelastin, kun siinä näytti olevan silmämääräisesti juuri sopivasti pelastettavaa. Ja paita siitä tuli justiinsa, ainoastaan takakappaleen yläreunassa (joka jää tukan alle jokatapauksessa) on pieni painovirhe, jossa kangas on ollut kaksinkerroin eikä väri ole tarttunut pienenpieniin viirukohtiin. Vaan kun viirujahan nuissa hipposissa on jokatapauksessa, niin se ei taida menoa haitata sekään. Napit taas ovat Keinosen ompelutarvikeliikkeestä. 

Napinlävet eivät meinanneet onnistua sitten millään. Harjoituspala jäi umpijumiin koneen sisälle, ja siihen piti leikata napin mentävä kolo ilman napinläpeä, jottai saisi kankaan ulos koneen sisältä. Siinä vaiheessa aamua piti avata ompelukoneen metallilevy paininjalan alta kokonaan, ja sitten pääsikin kankaanpelastamisen lisäksi kevätsiivousta tekemään. Ei kai ollut ihmekään, ettei napinläpi sujunut ihan kuin Römssössä, pölypallojen määrä oli nimittäin aivan valtaisa. Pöly oli pakkautunut tiiviiksi laatoiksi jokaiseen pieneen koloseen mitä syöttäjän alta ja väleistä löytyi. Imuroin koko laitoksen, välillä pientä harjaa, välillä parsinneulaa lisäavuksi käyttäen, ja kun sain kannen takaisin kiinni, osasi kone napinlävenkin ihan eri tavalla. Siivoaminen tekee toisinaan ihmeitä.

Lopuksi vielä oman äireen äitienpäivätunnelmia. Tehtiin siskon kanssa mökkipaketti, sisko teki korppuja peltipurkkiin, minä pöytäliinan painot kivistä ja langasta, ja kaveriksi pakettiin laitoimme myös chilin taimen, jonka saa istuttaa möksälle kasvamaan. Nyt on hyvä aloittaa kesäkausi.

Anjusha

Auringonvärisiä autoja

Kevät on tainnut saapua tähänkin tönöön. Teki mieli ommella. Ihmeellistä :)

Teimmä Siksaksis -Hennin kanssa vaihtarin vapun aikaan. Verttiselle pieneksi jääneet pitkät kalsarit (ne punaiset robottiset, en oikein tiedä mihin ovat karanneet tähtikalsongit, ne ovat jossain hukan teillä) päätyivät Hennin pojjaalle ensi talvea odottelemaan, ja Hennin varastoista taas meille päätyi hauskoja keltamustia paitakankaita. Pitkiä teepaitoja Verttisellä saisi kyllä muutama enemmän ollakin, joten tällainen tuli rakennettua perjantaiaamun kunniaksi:

Kaava on sama Ottobre Designin kuin Lukelintupaidassa, samalla koollakin uskalsin vielä tehdä (122cm). Paidoissa on jotain rauhoittavaa. Muistan, kun lapsena ymmärsin paidanompelun lainalaisuudet. Olen ehkä ollut neljännellä luokalla, kun huomasin ensi kerran, että joka kerta kun ompelee paitaa, työjärjestys pysyy samanlaisena, paidan mallista riippumatta. Jokin pieni yksityiskohta voi olla eri lailla, mutta periaate on aina sama. Maailmassa on jotain pysyvää :)

Autokankaasta jäi vielä pieniä paloja, ja heti tuli mieleen eräs pieni, ihan vasta pari päivää sitten syntynyt prinssinen, jota voisi muistaa kesäpipolla ja tumppusilla.

Mukavalta tuntuu käyttää kangas loppuun. Ikäänkuin olisi suorittanut jotain tärkeää. Olen löytänyt itsestäni myös piirteen, joka on varmaan aina ollut olemassa, mutta sitä en ole huomannut ennenkuin ryhdyin siivoamaan kangaskaappia talvella. Panttaan kankaita mielipuolisesti. Saatan ostaa kankaan jotain tarkoitusta varten, mutta tarkoitus saattaa muuttua moneen kertaan matkalla, kun huomaan, etten leikkaakaan kangasta, vaan varastoin sen kangaskaappiin. Kankaiden on syytä marinoitua kaapissa ainakin vuoden, parin verran, ennenkuin niihin uskaltaa koskea. Leikkaamattoman, uuden kankaan pyhyys on jotain aika suurta. Samalla huomaan, että minusta on hurjan hauskaa tehdä pieniä projekteja toisten ihmisten ylijäämätilkuista. Niissä ei ole samaa pyhyyttä ja koskemattomuutta, ja niitä voi ryhtyä käyttämään hyvällä omatunnolla vaikka saman tien. Niinkuin vaikka näitä keltamustia kankaita. Niistä oli jo tullut yksi paita edellisessä kodissaan, ja ne olivat ylijäämää, josta ei enää jaksettu puurtaa toista samanlaista paitaa, joten ne pääsivät leikkuuseen ja käyttöön kahdessa päivässä. Hämmästyttävää.

Vaan olipas hauska ommella paita. Taidan ommella toisenkin. Vielä on kankaita kaapissa (hyvin marinoituneita sellaisia).

Anjusha

Kevätpöksyä ja suojapäivän pipoa.

Kun kerran omaa vaatekaappia on pengattu viime päivien aikana, penkasin myös Verttisen kaappia poistaakseni sieltä ehdottomasti pienet ja ehdottomasti käyttökelvottomat vaatteet pois. Muutamat laitoin kirppikselle, jokusen UFFin lootaan, ja kaksi tai kolme päätyivät ihan lumppuosastolle. Mutta tilallekin on saatava jotain, joten surauttelin kevääksi joustofroteesta housut eskarileikkejä varten.

Nepäs olivatkin ihan pala kakkua tehdä, pari saumaa ja valmista tuli. Jos housujenteko on näin helppoa, taidan hurautella samalla kaavalla useammatkin. Oikeasti, ihan vartissa valmista. Aikaisemmat kaavat on olleet aika haastavia, pelkissä taskuissa on mennyt pitkä aika saada valmiiksi, joten tämä vanha tuttu 2006-Ottobren verkkarikaava pääsi uuteen testiin jokusen koon ylihyppäämisen jälkeen, ja tällä jatketaan!

Samasta kankaasta jäi vielä yli vaikka kuinka, ja leikkasin loppukevään aikaisia aamuja varten liivin pihahommille (joka vielä on vasta leikkausvaiheessa) ja pipan.

Pipan kaveriksi leikkelin toisenkin kangastilkun samantyyliseksi, se on menossa melkein-synttärikaima Axulle. Poikaset (ja niiden äireet) olivat sairaalassa viereisissä huoneissa syntyessään.

Pipa ja pöksyt pääsivät heti käyttöön. Kevätaurinkoisen päivän piristykseksi, Luke-lintu-paidan kaveriksi.

Anjusha

Paitatehtaan harjoituksia

Viime aikoina on Verttisen vaatelaatikossa käynyt niin, että pitkähihaiset paidat ovat jotenkin kummasti muuttuneet kapeahihaisiksi, ja teepaidat taas vastaavasti leventyneet tolkuttomasti. On haastava yhdistelmä laittaa pitkää paitaa teepaidan päälle, kun alempi paita jää kurttuun ikävästi. Totta puhuakseni, minäkään en jaksaisi sellaista kurttukasaa päälläni, enkä myöskään jaksa kuunnella toisen vinkua asiasta, kun sille voi kerran tehdä jotain.

Hihattomat paidat ovat näyttäneet ratkaisevan ongelman. Hihojen puuttuminen estää kurtistelun, ja mallit ovat yleensä sen verran virtaviivaisia, että sujahtavat pitkän paidan alle mukavan huomaamattomasti lämmittämään.

Uudessa Ottobre Designissa oli kaava hihattomalle aluspaidalle. Ajattelin kokeilla, kuinka sellaisen rakentaminen sujuu. Jos kaiken-pahan-alku-ja-juuri-Henkkamaukalta saa luomulaatuisen hihattoman aluspaidan vajaalla neljällä eurolla, tuntuu ihan turhalta ähertää sellaisen parissa tuntitolkulla. 

Mutta toisaalta, Henkkamaukkaa en haluaisi kannattaa muissa kuin sukka-asioissa. En haluaisi, että hihaton paita maksaisi kaupassa vajaan neljä euroa. Eihän sillä hinnalla hyvänen aika saa edes kangasta. Saati maksa palkkaa kelleen. Joten ihan vaan opettaakseni itseäni tavoille, ja arvostamaan käsityötä, opettelin surauttelemaan hihattoman ihan itse, vaikka siihen sitten meneekin pitkä aika. 

Talokangas on luomuisaa (kuten se Henkkamaukankin perusvalkoinen) ja muinoin Ikasyriltä muistaakseni löytynyttä. Siitä on jo tehty yhdet unihousut ja ranteenlämmittimet, mutta vielä jäi hihattoman paidan verran. Resori (joka tähän tarkoitukseen on sitten vihonviimeisen paksua, enkä aio sitä enää paitoihin käyttää tässä muodossa) on Kestovaippakaupasta, ja ylijäämää Kettukalsareita varten hankitusta palasta. Ajattelin, ettei harjoituskappaletta varten kannata tärvätä sellaista palaa, jolla olisi kovasti merkitystä ja joka harmittaisi, jos kaikki menisikin pieleen. 

Mutta eihän se mennyt pieleen. Siitä tuli ihan kelpo. Mitä nyt seuraavaan arvelisin leikkaavani teepaitatrikoosta tuota kanttinauhaa, niin reunoista ei tulisi niin paksut.

Lapsikin hyväksyi paidan, ja se oli jo eilen ensi kertaa päällä. Ilman minkäänlaista vinkunaa, hurraa!

Näitä on nyt jokunen leikattuina valmiiksi, senkuns surauttelisi kasaan vaan. Erityisesti, jos tähän tekemiseen muotoutuisi jonkinlainen rutiini, tapa tehdä.

Sen tein kyllä jos ennen ensimmäistä versiota, että pidensin kaavan alareunaa 122-senttisestä 134-senttiseksi, ja se oli ihan viisasta. Aika hintsuinen malli pituutensa puolesta on tämä. Erityisesti, jos paidan olisi tarkoitus pysyä housujen alla.

Jee, nyt osaan tehdä aluspaitojakin.

Anjusha

Koti Bluetonelle

Joskus viime keväänä rakentelin eräälle kitaravahvistimelle pehmoisen pussin roudauskeikkoja varten. Nyt on kotiimme eksynyt kaksi uutta pikkuvahvistinta, joille on kauniisti pyydetty pussukoita myös. Kotiinhan sellaisia ei vielä ole tehtykään, tuo keväinen Koch-versio kun matkasi synttärilahjaksi tuttavakitaristille, joten nähtäväksi jää, täyttääkö tämänpäiväinen askartelu laatukriteerejä.

Näyttää matkalaukulta, tai ompelukoneelta, mutta kyllä sen läpi voi soittaa jotain ihan muuta kuin kangassäveliä.

Tämännäköinen kaveri tarvitsi siis suojapussia, ja kuten tapana on, sillä pärjätään mitä omistetaan, joten tällekin toppatakin materiaalit löytyivät kaapista. Pintakankaaksi valikoitui Eskosen vanhat, rikkimenneet ja jo aluperinkin vähän ikävänmalliset farkut. Farkuista löytyi yksityiskohdaksi hauska pikkutasku, joka oli ollut tavallisen taskun sisällä vähän kuin piiloutuneena.

Sisäkangas on mummon hamsterivuosilta, suurinpiirtein kiiltäväpintainen, ulkoilukankaan tuntuinen hyvin luistava ja musta pala, jonka keskellä oli oranssilla tussilla numeroita - selvästi siis sitä pakanloppukampetta mistä on ollut ennenkin puhetta, ja sisäkankaan ja farkkukankaan väliin ujutin tikkikangasta (maailman ruminta sellaista, mutta ei kerrota kellekään, kun se on kuitenkin pehmoista), joka myös on mummon "make do and mend" -osastoa.

Kochia varten aikanaan yhdistin vain kaikki osaset yhteen, vuorineen pehmikkeineen päivineen. Tällä kertaa avaruudellisen hahmotuskykyni kukoistuksessa ajattelin yrittää tehdä ensin vuorin ja sitten vasta pinnan, jolloin saumanvarat jäisivät kokonaan piiloon ja kokonaisuudesta voisi tulla aavistuksen paitsi siistimpi, myös kestävämpi, ehkä. Ajatus oli oikeinkin kunnioitettava, ja periaatteessa malli toimii juuri niinkuin sen oli ajateltukin. Heti vaan huomasi, kuinka vapaalla kädellä piirretyt kaavat saivat vuorin aavistuksen turhan kapoisaksi ja lyhyeksi suhteessa pintafarkkuun, ja se keväinen Koch-pussi itseasiassa sujahti varmaankin jokseenkin mukavammin ja kulmikkaammin vahvistimensa ympärille. Mutta tämä on ainakin napakka, ja saumat ovat piilossa ihan jokapaikasta :)

Alunperinhän koko ajatus lähti siitä, että poikaisia harmitti maksaa 60 lanttia siitä, että vahvistimelle saa pussukan suojaksi, kun se kuitenkin oli vaan halvinta mahdollista paksua mustaa peruskeinokuitua eikä siinä ollut mitään hienouksiakaan.

Nyt, kun näitä on kaksi tehtynä, voisin kuvitella, että 60 euroa olisi ihan sopuhinta monen tunnin työstä ja ähräyksestä. Sen lisäksi, että pussin mahdollinen tilaaja saisi luvan järjestää ainakin jokusen parin rikkimenneitä farmareita ompelijalleen pussukan tekoa varten. 

Tällä kertaa, niinkuin edelliselläkin, kaikki materiaalit pussiin löytyivät kotoa, joten pennin pyörylää tähän pussukkaan ei ole kulunut. Periaatteessa poikaset ovat siis saaneet oikeinkin oivallisen idean halvemmasta pussukasta. Ihan jopa ilmaisesta. Mutta kun lähtee liikkeelle farkkujen ratkomisesta, on työmäärä pussissa sellainen, ettei niitä ihan liukuhihnalta jaksaisi puuhastella. Kerran vuoteen taitaa olla ihan sopivasti :)

Anjusha

Pieniä jälkiä joulusta vielä

Jossain kohti syksyä kävi niin, että siskoarmas paljasti puutteen elämässään. Ihan sivulauseen puolikkaassa, mutta siellä se oli kuitenkin. Askartelu- ja ompelulaatikosto oli muutoin täynnänsä kaikenlaista, mutta nuppineuloja oli kuulemma kolmisen kappaletta, ja nekin hukassa laatikon pohjalla.
Ja joulu kun oli tulossa, ajattelin tarttua sivulauseen puolikkaaseen.

Rakentelin tonnikalapurkkiin, samaan tapaan kuin aiemmin itsellenikin, neulatyynyn, ja hain kangaskaupasta rasiallisen nuppineuloja. Purkin päällystin vanhoilla kirkkourkunuoteilla, ja itse tyynyn sisään eksyi lampaanvillaa. Tyynyn pintakangas on mummolta perittyä 70-lukuista pöytäliinaa, ja tyyny on liimattu purkkiin nestemäisellä liimalla.

Itselläni on samanaiheinen neulatyyny ollut jo hyvän matkaa käytössä, ja tykkään siitä kovasti. Peltipurkki painaa sopivasti, jolloin tyyny ei karkaa kun siitä yrittää ottaa neulaa irti tai painaa sellaista takaisin, ja villa on sopivasti pehmoista neulojen säilyttämiseen. Ommellessa on helppo tuikata tekeillä olevasta projektista irrotettu neula neulatyynyyn, ja kaavoja kankaalle laittaessa voi neulatyynyä käyttää painona pitämään kaavaa paikoillaan.

Verttinen sen sijaan ei saanut neulatyynyä. Äkälintupaidan kaveriksi kuudenvanhalle siunaantui villasukat.

Viimeisen muutaman kuukauden aikana on villasukkainhokista kaverista tullut yhä kahjopäinen käyttäjä kuin vanhemmistaan. Villasukissa saa vain olla melko pitkät varret, jotta sukat ylttävät tarpeeksi housujen päälle. Vain sillä tavalla on mahdollista sujauttaa talvikengät jalkaan tuosta vaan, ilman, että lahkeet jäävät kurttuun tai nousevat kengän mukana ylös pitkin säärtä.

Verttisen villasukka-arsenaali näyttääkin tällä hetkellä ihan hyvältä. Ja siinäpä se hyvältä näyttävä sukka-arsenaali sitten olikin. Minun ja Eskosen tilanne on aika hälyyttävä, ja asialle olisi viisaampi tehdä pikavauhtia jotain. Onneksi joulun sentään pelasti Mummi, joka teki molemmille tuoreen parin EHJIÄ villasukkia. Täytyy ottaa itseään niskasta ja saada valmiiksi puolivalmiit parit, jotka odottelevat keskeneräisten töiden korissa että joku tekisi niille jotain...

Anjusha

Tilda-neitsyys tonttuillen

Äiteen pakettiin paketoitui tonttu. Se olisi toki voinut tulla Tiimarista kahdella lantilla, mutta se ei tullut. Se tuli omista kätösistä ja sen tekoon meni lähemmän pari kuukautta kaikkine taukoineen. Piti päästä kokeilemaan onnistuuko Tildailu sellaiselta, joka ei sellaista ole koskaan tehnyt.

Kankaat projektiin löytyivät Sinellistä ja osin kotoa, maali myös Sinellin peruja. Lampaanvilla, jota tontun sisälmyksistä löytyy, on omasta villavarastosta, ja lopullisen mekon helmaan tullut pitsi Rouvan (eli äidin äidin) pöytäliinasta. Poskiin puna tuli puuvärikynästä.

Ohjeet ja kaavat ovat Tildaa, mutta löytyivät Suuri Käsityö -lehdestä, jostain muinaisesta parin vuoden takaisesta numerosta, liekö ollut jouluaiheinen se.

Olipa hauskaa pysähtyä, ommella käsin pienenpienillä pistoilla, ilman kiirettä ja hoppua, ja katsoa millainen lopputuloksesta kehittyy.

Tonttu valmistui hyvissä ajoin ennen joulua ja vailla stressiä. Mukava projekti, joka toi myös aivan uutta ulottuvuutta Tiimarin kahden euron thaimaalaistonttuihin. Monta pientä saumaa, äherrystä ja puljausta. Täysin ilman käsintehtyä tonttua tulee toki toimeen mainiosti ja voi elämänsä elää, mutta tämä tonttunen sai yhden äidin ymmärtämään pienen niperryksen tuoman rauhan ja taidokkuuden. Voisin hyvin nähdä, että tällaisten tekemiseen voisi jäädä kiinni pidemmäksi aikaa. Vaikkei siitä kenellekään olisi mitään hyötyä.

-Anjusha

Äkäinen Luke-lintu

Tälle joululle meidän perheen pienväen joulutoiveet kiteytyivät joko Star Warsiin tai Angry Birdsiin. Tai Angy Birds Star Warsiin. Minä ryhdyin jo hyvissä ajoin ennen joulua etsiskelemään netistä värityskuvia äkäisistä tähtien sota -linnuista. Löysin sopivan yksinkertaisia kuvia TÄÄLTÄ, tulostin, leikkelin kaavoiksi ja applikoin tilkkukopan tilkkuaarteista mustalle Kestovaippakaupan trikoolle.

Asettelin kuvan kankaan reunalle niin, että se voisi istahtaa mahdollisen paidan alalaitaan. Tässä vaiheessa joulukuuta Verttinen hermostui, kun lintu päätyikin kiinni kankaaseen. Hän olisi kaikessa viisaudessaan mielellään halunnut linnun itselleen. Pyysin toki kauniisti odottamaan lopputulosta, kun ei vielä ymmärrys ihan riittänyt siihen asti että olisi keksinyt, että kankaasta voisi vaikka tehdä jotain...

Kun kerran kaiken pitää olla tähtien sotaa, oli paidan väri aika itsestään selvä. Verttisellä ei ole ollut yhtään mustahihaista paitaa, ja Darth Vaderia esittäessään musta paita olisi aika oivallinen. Tämän päälle voi siis tarvittaessa vetäistä Vader-teepaidan, joka kaapista löytyy jo.

Kaava paidalle löytyi Ottobre Designilta, koossa 122cm. Tuollaista resorikaitaleella huoliteltua pääntietä en ole vielä koskaan aiemmin kokeillut, saa nähdä kuinka sen kanssa käy. Muutoin paita oli aivan pala kakkua, kolme kaavanosaa, peruskampetta, saumat yhteen eikä mitään ylimääräisiä vipstaakkeja. Jos tuo istuu päälle mukavasti, on uusi pitkän paidan kaava kyllä ehdottomasti tässä. Vielähän sitä ei tietenkään ole kokeiltu, kun paita on paketissa iltapäivään, mutta piankos tuo selviää.

Tämä äireekin on viimein suostunut kokeilemaan äkäisten lintujen pelaamista. Kuolemantähdellä ollaan jo kolmannellatoista tasolla :)

Vaan nyt sauna lämpimäksi, puuro kiehumaan, takkaan tulet, ja kuusta koristelemaan.

Hyvää joulua itse kullekin säädylle!

-Anjusha

Big Shot -innostusta ja kangassilppua

Viimeaikojen kaikki ompelukset ovat liittyneet joko jouluun (jolloin niistä ei voi vielä kertoa) tai töihin. Askartelutkin ovat olleet perin työpohjaisia (niinkuin vaikka pirulliset 250 kimaltavaa kukkatarraa, jotka leikattiin yksitellen leikkurilla).

Mutta työhauskuutuksistakin voi joskus kertoa (paitsi niistä kimalluskukista ei, ne olivat tuskalliset tehdä).

Olemme järjestelemässä tuttavien kesken askartelevaisia pikkujouluja, joissa saa sydämensä kyllyydestä huovuttaa, ommella, neuloa, virkata, askarrella ja lipittää kööliä. Pitihän minun puotini edustajana kokeilla, mitä kaikkea puodin ihkauudella Big Shot -leikkurilla saa aikaan, ja olisiko siitä iloa jouluaskarteluiltaan. Näyttäisi siltä, että niillä kahdellakin stanssilla, mitkä olen raaskinut hankkia, saisi jo vaikkas mitä rakenneltua:

Äh, vinoonhan se menee tuo kuva. Tylsyys. Mutta pakettikortteja, kukkasia, lumihiutaleita, kortintekojuttuja ja kaikenmoista. Mielenkiintoisinta on ehkä se, että tuo kone leikkaa kangasta myös, jolloin tagit voi rakennella kankaasta ja liimata lahjansaajan nimen vaikkapa strasseilla kangastagiin. Oivallista! Tai vaikka tehdä tuollaisen leikkaa-liimaa-askartele-kukkasen heijastinkankaasta. Ei olisi monella samanlaista heijastinta.

Toinen puolikas työhommia menee sitten kestosideosastolle. Olen käynyt puodin kestävän kulutuksen tuoteperhettä läpi pitkin viikkoa, ommellut puuttuvia kuoseja, lisännyt vanhempiin siteisiin uusia Pink*Pixie -tuotemerkkejä, kuvaillut kuvia uusiksi, päivittänyt valikoimaa ja sivustoa, ja autuaasti jättänyt tylsemmät hommat tuonnemmaksi. Tuntuu mukavalta, että on joku asia, jonka saa kunnialla hoidettua loppuun asti. Taas on laatikko täynnä, ja uusia kuosejakin tulossa pikkuhiljaa piristykseksi.

Koto-oloissa olen tuhoamassa kerällistä Step-lankaa villasukkiin. Hitaasti mutta päättäväisesti. Muutaman sentin neulomisella päivässä. Keväiset Väinämöissukat saivat eilen illalla kauan kauhulla odotetut reiät pohjiinsa peukkuvarpaiden alle, eikä niitä oikein voi korjata, vaikka samaa lankaa onkin olemassa vielä, kun valmiit sukat ovat melkoisen paljon haalistuneemmat kuin kerällä oleva langanloppu... 

Ja joulukin tulla tupsuttaa vääjäämättä. 

Kaikenlaista.

Anjusha 

Oliivihousut

Elämässä oleva inventoimisen tarve ja vanhasta varastosta eroonpääsemisen hinku ovat nyt kasvaneet niin suunnattomiksi, että omistamalleen määrälle kaaoksenaiheuttajaa on saanut tehtyä paljon ja ihan päivittäin.

Eroonpääsemishingussani olen (ja ihan aidosti tarpeeseen, tuo jälkikasvu kun hujauttaa jalkojaan päivä päivältä pidemmäksi) koittanut silputa ja kasata pehmoisia joustofrotee- ja velourhousuja Verttiselle. Jotta kaaos ei ota haltuunsa koko työhuonetta, olen sopinut itseni kanssa nappaavani yhden kankaan kerrallaan käsittelyyn, enkä katsokaan muita kankaita, ennenkuin yksi projekti on saatu valmiiksi. Ja tämä vain siksi, että huithapelina mielenä ajatus hairahtuu pikavauhtia jos sille antaa mahdollisuuden, ja keskeneräiset projektit jäävät ikuisesti keskeneräisiksi.

Viikonlopun saldoksi tulivat oliivihousut, joista Verttinen oli oikein innoissaan, ja halusi ne heti jalkaan (siis yöksi, jota en kyllä antanut periksi). Näihin meni kaikki kangas, oikeastaan tilkkuakaan ei jäänyt, ja kankaan korkeus oli juuri tismalleen se, mikä olisi syytä ollut ollakin. Täydellinen ajoitus siis. Oliivikangas on osa kankaanpelastusprojektia, muinaisilta Kestovaippakaupan ajoilta. Se lienee ensimmäisiä paloja, mitä tuosta kankaasta on koskaan leikattu. Myös resoreiden osalta asiat sujuivat aika mukavasti. Lahkeensuissa on bamburesoria (viimeiset pienet palat), taskunsuissa tavallista tummanruskeaa (nekin viimeiset tilkkuset) ja kun massuresoriin ei enää ruskeaa ollut vaikka kuinka käänsin koko varastoni ylösalaisin, sinne sai kelvata vihreä (joka tuossa näyttää aika harmaalle ja on lajinsa viimeinen sekin), jotta ei tarvinnut lähteä kaupoille kesken ompelun. Eikä se oikeastaan haittaa tuo massuosasto, kun jää kuitenkin paidan alle piiloon se.

Tälle syksylle olen saanut jo yhtä vaille kaikki joustofroteepalani käytettyä. Jäljellä on enää sienet ja siilit, josta en ihan tiedä että mitä siitä tekisi. Mutta siitä sitten myöhemmin.

Anjusha

Kids' Clothes Week Challenge 2012

Joskus sitä elämäänsä kaipaa inspiraatiota.

Kaikenlaista olisi muutoinkin tarjolla, niinkos aina, kuten kirjanpitoa, työharjoittelijan
kanssa puuhaamista, joululahjojen ajattelmista, syyssiivousta, syntymäpäiviä tai ihan mitä muuta vaan mitä elämä nyt yleensä tarjoaa. Mutta tämä kuulosti kivalta - tällä viikolla, tunti päivässä, seitsemän päivän ajan, jos tekisi lastenvaatteita.

Ja ainakin näin maanantaina se onnistui ihan sillä, että vaihtoi huonetta ja ompeli. Kaapista löytyi valmiiksi leikattuina bambutrikoiset talopyjamahousut, joille riitti pelkkä ompelu, jotta ne sai valmiiksi. Samalla penkaisulla löysin myös luonnonvalkoiset bambutrikoot, jotka on lapsen kokoon leikattu, ja hihat pyjamapaitaan. Itseasiassa tulevat ihan tarpeeseen, kun juurikin on niin, että pyjamaosastoa ja pitkäkalsarivalikoimaa meillä tarvittaisiinkin paljon enemmän kuin mitä sitä on. Ompaisin siis talopöksyt unihousuiksi, ja lopun ajan tunnista käytin pyjamapaidan valmiiksi tehtyjen kaavojen etsimiseen ja niiden löydyttyä paidan loppuun asti leikkaamiseen.

Housuihin saa vielä kaveriksi paidan, kangasta on sopivasti sellaiseen. Mutta sen leikkaan vasta, kun olen ensin saanut sen valmiiksi leikatun paidan (joka on eri kankaasta, ja jolle voisi myös saada aikaan pöksyt kaveriksi) ja ne kalsonkihousut kasaan. Saapa tuota keskeneräisten pinoa hieman pienemmäksi, hurraa!

Saa nähdä, käytänkö huomisenkin tunnin jo tänään, kun huomenna on melko pitkä päivä eikä ihan tiedä illasta ehtiikö tuntia käyttää ompeluun.

Ihana haaste! Vielä kun keksisi jotain yllätyksellistä kun saa ensin nämä rästiasiat pinosta pois :)

Anjusha

Psykedeeliset syyspökät

Kotona on tullut syysinventaarion aika. Tai siis tenava on hujahtanut yhtäkkiä jokin omituisen kasvupyräyksen, ja useimmat pitkät housut ovat jääneet nilkkojen yläpuolelle. Samaan syssyyn on tietysti voinut käydä koko vaatelaatikon läpi, napata sieltä kiertoon, kirppikselle ja lahjoituksiksi muutkin pieniksi jääneet vaatteet, ja raakata pois ne, missä on eniten reikiä. Kesävaatteet vinttiin ja syysvaatteet tilalle, niin vaatelaatikkoon kuin eteiseenkin. Mikäs sitä flunssaisena on inventoidessa.

Yhdet ehjät, uudet ja "seuraavan koon" sisähousut olen tässä lenssuillessani jaksanut ommella. Kangas on marinoitunut kangaskaapissa vuosia, kuvittelin hankkineeni sen hupparia varten. Nyt on kuitenkin niin, ettei keltainen ole ihan Verttisen väri, ainakaan suosikkisellainen, eikä se oikein näytä naaman vieressä kivalta muutoinkaan. Joten silppusin muinaisen joustofroteen housuiksi. Pituutta kankaassa olikin tähän kokoon (122cm) sentilleen sopivasti. Ja leveydeltään kangas sopi housuihin myös - sitä jäi vain ehkä juuri ja juuri pipon kokoinen palanen jäljelle, ja siihenkin saa vuorikankaan keksiä jostain ihan muualta.

Kaavana on Ottobre Design syksyn 2006 lehdestä löytynyt collarihousun kaava. Samalla kaavalla on tehty Verttiselle aiemminkin housuja, siis pienemmässä koossa. Tässä on kivat taskut, ja tähän aikaan pienen miehen elämässä taskut ovat kyllä erinomaisen tarpeelliset kapineet.

Pepputaskutkin tulivat, vaikkakin niiden psykedeliaprosentti nousee taivaisiin, värit vaan vilisevät silmissä. Onneksi paita tulee tuohon pepun päälle useimmiten, jolloin taskuissa voi säilyttää asioita ihan hyvin saamatta päänsärkyä.

Käyttökuvia housuista ei vielä ole, vaikka ensi kertaa pöksyt jalkaan tänä aamuna laitettiinkin. Oli niin harmaa aamu, ettei housuista olisi saanut minkäänlaista näkyvää otosta kuitenkaan. Mutta ne pysyvät jalassa, ja istuvat kivasti, yhä. Ja ovat sopivasti reilua kokoa, eli näissä ehtii kasvaa taas jokusen sentin ennekuin nilkat vilkkaavat. Laitoin näiden tilalta yhdet rikkinäiset kaapista lumppukeräykseen, ja vielä muutaman pöksyn verran voisi sisähousukoppaa uudistaa, sen verran hapertuvia ovat jo muutamat laatikosta löytyvät pitkät housut.

Jotenkin valmistuvat vaatteet keventävät mieltä. Uuden luominen ja luomistyönsä katseleminen on sinällään jo oikein palkitsevaa, ja lisäksi jotain tenhoa on myös siinä, että kangaskaapin sisältöä saa käyttöön. Jonkun verran helpostusta tuo myös tieto siitä, että vaikka meillä ei järin tirpantakkoja olla vaatteiden päälle laittamisesta, lapsella on edes vaikka EHJÄT housut. Tuonikäisten vaatteissa se ei taida olla ihan itsestäänselvyys.

Vielä tarvittaisiin ulkohousut akuutisti. Kurahousut päiväkodilla on jo, mutta sellaiset, mitkä pitäisivät jonkun verran vettä ja olisivat vuorelliset ja lämpimät, sellaiset olisivat poikaa. Ehkä isken kynteni sellaisiin seuraavaksi.

Anjusha,

joka vielä niiskuttaa ja yskii, mutta on jo muuten selvästi ihmistymään päin tästä lenssustansa.

Eskarilaisen pihaliivi

Verttinen on aloittanut eskarin, ja ensijännityksestä (äidin) selvittyäni huomasin, että lapseltahan puuttuu tuikitarpeellisuuksia, niinkuin vaikka ulkohousuja, pehmoisia sisähousuja leikkihommille, vuorillinen fleecetakkikin alkaa käydä pieneksi ja ensimmäisellä viikolla kävi vielä ilmi meille myöhäännukkuvaa sorttia oleville, että aamupuoliyhdeksältä on ihan aidosti kylmä, vaikka päivällä voi olla ihan lämmintä ja shortsikeli.

Jostain piti aloittaa, ja minä aloitin siitä shortsipäivän aamuvilpakan pelastuksesta.

Kaivelin kangaskaapista kaikki joustofroteet joita sieltä löytyi, ja rakensin vetskariliivin alkusyksyn aamuja varten. 

Kaava ja ohje löytyi Ottobre Designin syksy 2006 -lehdestä, jonka ostin Verttiä odottaessani. Vieläkin siellä riittää kokeiltavaa :) Materiaalit löytyivät muuten kotoa kaikki, paitsi edessä oleva vetoketju, joka piti ihan käydä kaupasta ostamassa. Pintakangas on Kimperin joustofroteeta, enkä kuolemaksenikaan muista mistä sitä meille on siunaantunut. Ainakin VauVauva on sitä joskus myynyt. Vuorikangas on Kestovaippakaupasta, niitä kankaanpelastusprojekteja (tässäkin palassa oli reikä keskellä kangasta, jonka onnistuin juuri ja juuri väistämään saumavaroja leikatessa). Pikkuvetskarit ovat Kangasalta, jostain hauskasta verkkokaupasta jossa on selvästi opeteltu ihan omin kätösin tekemään verkkosivujen tekstit :) 

Vuorikankaaksi valikoitui Taateli -joustofrotee, jota on ollut kaapissa aina siitä päivästä asti, kun se ilmestyi ensi kertaa markkinoille. Jotenkin tuo oranssi ei ole ihan Verttisen väri, mutta kangas on hauska ja pirteä. Vuoriksi se sopii oikein hyvin, ja pilkottaa myös taskukappaleiden laidoilta.

Taskut olivatkin mielenkiintoiset. Ompelua ihan nurinkurisesti, keskelle kangasta saksilla reikä, hassut lipareet reiän keskelle ja vielä ihan omituisen yksinkertaisesti paikoilleen laitettava vetoketju. Piti seurata ohjetta lause kerrallaan eikä harhailla alkuunkaan soveltamaan mitään. Mutta lopputuloksesta tuli hauska ja taskukangas, joka on samaa kuin vuorikangas, pilkottaa mukavasti muutoin raidallisesta liivin pinnasta.

Tässä Verttinen ja Vippakoira uusissa syysliiveissään matkalla kaupunkiin.

Anjusha