Äireen sarjassa vielä yksi kukikas ja pitsillinen.

Muinoin löysin äidin pyytämään juhlalaukkuprojektiin kankaan Eurokankaan palalaarista. Kangasta jäi yli, ja siitä on juhlalaukun lisäksi tehty myös kukkaro laukun sisälle. Aina vaan kangas jätti jälkeensä palasia, ja palaset kummittelivat oman kodin kangaslaarissa, kunnes yhtenä kauniina aamupäivänä rakensin palasista vielä yhden kassin.

Äiti ja siukku kävivätkin viikonloppuna Tallinnassa, ja kuulemma koko kassikolmikko oli juhlalaukkua ja rahapussia myöten sävy sävyyn käytössä :)

Kassin kaava ja ohje on KwikSew kaavamallistosta, Kestovaippakaupasta (jolle on muuten auennut uusi verkkokauppa). Vuori- ja yläreunan kankaana on anoppilaiselta muistaakseni ylijäänyttä vihertävän harmaata yksiväristä housukangasta, ja pitsi ulkopuolen yläreunassa on Rouvan, eli äidin äidin pöytäliinasta pelastettua. Näyttää käsin tehdyltä, se oli hyvä pelastaa, kun pöytäliinasta ei liinaksi enää ollut. Niinpä kassiinkin sai hiukan Rouvaa mukaan, ja se pelastaa päivän kuin päivän :)

Jonkun kierroksen takaisessa Mollie Makes -lehdessä tuli mukana metrin verran puuvillanauhaa, johon oli painettu säntillisin välimatkoin "handmade with love". Täytyyhän nauhaa kylvää nyt sitten kaikkeen rakkaudella tehtyyn, aika hellyyttävää se kyllä ainakin on.

Minulla on itselläni kukallinen kirjastokassi tällä samalla kaavalla tehtynä. Tykkään siitä kovasti, sinne kun tulee vuorin ja pintakankaan väliin vanu (tai minä olen kyllä laittanut fleeceä). Kassista tulee ihanan pehmeä, vaikka sen täyttäisi kirjastonkirjoilla tai maitotölkeillä. 

Mutta nyt on äitin kassikangas viimein käytetty loppuun. Olisikohan se kankaiden kanssa niin kuin lankojenkin, että uutta saa hankkia vasta kun yksi on käytetty ihan loppuun asti? Tosin en ole kankaita hankkinutkaan pitkään aikaan, niitä kun tuntuu olevan kangaskaappi pullollaan vaikka mitä ompelisi.

Tästä olen kuitenkin iloinen. Äitin kangas on pois kuljeksimasta, ja muuntunut jo kolmeksi käyttötarvikkeeksi. Ja vielä kun saa ajatuksiin jo edesmenneen Rouvan (joka vissisti suuttuu taivosessa ja muuntaa syksyn jäätävän kylmäksi ja tihkusateiseksi jos sitä ei muista) ihan vaikka kesken tavallisen päivän, on tämä äetee onnellinen.

Anjusha

Niittykukkia?!

Pitkään aikaan ei ole mikään itsestään päivittynyt tänne, ja se johtuu siitä, että sellainen elämää suurempi projekti (nimittäin historian ensimmäinen neulepaita) on tekeillä, ja puolta hihaa vaille kokonainen. Ennenkuulumatonta. Jännittäviä hetkiä seuraa siitä, että siihen alunperin ostetut langat eivät enää ole varsinaisesti valmistuksessa, ja niitä saa metsästää tuurikaupalla (koska tietenkään projektia aloittaessani en ostanut tarpeeksi lankaa, sitähän olivat kaupat täynnä vuosi sitten!). Onneksi yhtä vaille kaikki kerät ovat löytyneet, ja hyvällä tuurilla sitä viimeistä kerää ei edes tarvita, kun tuo näyttää olevan aika riittoisaa tuo lanka. Saas nähdä miten tässä käy.

Välipalana en voinut vastustaa uusinta Mollie Makesia, kahdesta syystä:
Ensinnäkin nuo munanlämmittimet olivat NIIN hienot tuossa kannessa, että vaikka meillä ei koristella pääsiäiseksi, eikä ikupäivänä syödä keitettyjä munia, sellaiset pitää saada tehdä joskus.
Ja toisekseen, jos lehden mukana tulee virkkuukoukku ja lankaa välipalaprojektiin, se on vähintäänkin kohtuullinen ostos.

Niimpä viime viikonloppuna, matkalla luistelunäytöksestä kotiin, askartelin autossa villapaidan vastapainoksi kukkasen.

Sen tekotapa oli hassu, ensin jätskitötterön muotoinen tuubi, siihen lerpakkeita, ja lerpakkeisiin liehukkeita. Katkaisematta lankaa kertaakaan. Työtä käännettiin välillä niin että pääsi kulkemaan työtä pitkin edestakaisin, mutta lopullinen kukka on yhdestä palasta itsestään muotoutunut, ilman rullauksia ja kieputuksia ja ompelua. Varsin viihdyttävä ja kekseliäs projekti :) Seuraavaan mahdolliseen kukkaan voisi tosin käyttää joko astetta paksumpaa lankaa, tai astetta pienempää koukkua. Tulisi napakampi. Sitten vaan koristelemaan tukkapompuloita, kasseja ja kevätkenkiä.

-Anjusha

Loppiaisaskarteluksi nostalgiaprojekti

Loppiaisen kunniaksi toin ompelukoneen olohuoneeseen siksi aikaa, kun Verttinen pelasi autopeliä vieressä.
Uudessa Mollie Makes-lehdessä (ihan pitää kohta jo harkita, pitäisikö sellainen tilata, olen aikalailla ihastunut nimittäin) oli ohje kirjankansiin, tai kirjakassiin, tai kassikirjaan, tai kansikassiin. Ihanan yksityiskohtaiset kuvalliset ohjeet näyttivät tarpeeksi yksinkertaisilta toteuttaa tunnin peliajan puitteissa, ja kun niitä oli muutaman illan verran tavannut iltalukemisiksi, oli ohjekin jo aika tuttu.

Kanna kirja mukana reissussa, suojele sivuja, pokkareiden kansia, päiväkirjan salaisuuksia! 

Näihin kansiin mahtuu reilukin pokkari, eikä pikkuisen pienempi kirjakaan huku liian syvälle kansien syövereihin.

Kangas on tilkkutyökangasta Partti-kangaskaupasta, ja oli aikanaan halvennuksessa kun oli haalistunut yhdestä kohtaa auringossa. Vuorikankaaksi laitoin tilkkukopasta löytynyttä ohutta puuvillakangasta, ja ohjeessa neuvotun vanulevyn tilalle laitoin ohutta fleecea (sillä eihän loppiaisena pääse kangaskauppaan), mikä toimikin oikein mainiosti. Kahvat tuin silitettävällä tukikankaalla, joka on hankittu Vaajakosken omasta käsityötaivaasta Aavasta, ja kirjanmerkkinauha on oman nauhakätkön löytöjä.

Minä katselin kirjahyllyä löytääkseni oikein moivan kirjan kokeilukappaleeksi, mutta juuri oikeankokoisen kirjan löytyminen olikin sitten hankalampi projekti. Ilmeisesti suomalaiset pokkarit ovat aavistuksen brittisisaruksiaan pienempiä, tai sitten meidän kirjahyllyymme eksyneet yksilöt ovat vaan jotenkin erityisen pikkaisia. 

Raamattuja sen sijaan sieltä löytyi useampiakin. Ensimmäinen ei mahtunut, rippiversiot olivat liian pieniä, mutta opiskeluaikojen Lontoonkirkossa käytetystä opuksesta löytyi aika sopivankokoinen testiyksilö. Ja muistan teinivuosieni aktiiviseurakuntalaisurastani, että Raamatunkansien tuunaaminen se vasta muodikasta olikin. Loppiaisen pikkuprojektista tulikin siis Paluu Teinivuosiin -nostalgiaprojekti, monta hassua ja hauskaa muistoa tupsahti mieleen, muunmuassa eräskin Kouvolan Sokokselle kävelystä musta Darth Maul-tyyppinen naamamaalaus päässä, kun olimme pitämässä pantomiimidraamakoulutuksen meikkausosiota ja meikinpoistoaine loppui kesken demonstraation (vai demonisaation ;). Siinä oli asiakaspalvelijalla meikkiosastolla mennä pupu pöksyyn häkellyksestä.

Kirjalla on nyt siis kannet, ja kansilla kirja. Ainakin yksi sellainen. Ja tuonhan voi vaihtaa vaikka joka toinen päivä aina kulloinkin käsillä olevaan opukseen. Harmi kyllä useimmat käsityöaiheiset kirjat eivät ole pokkarikokoisia. Ehkä niille pitäisi laskea omat mitat sitten ihan jonain toisena päivänä.

Tänään valmistui myös yksi sukka jämälangoista. Se odottelee vielä kaveriaan, sitä vasemman jalan versiota. Siitä sitten myöhemmin lisää. Nyt vielä puoli episodia Myytinmurtajia, ennenkuin peti kutsuu.

-Anjusha