Kirjastokassiksi kevään tulo

Uuden oppimisen vimmassani halusin tehdä erilaisen kassiprojektin. Sellaisen, jossa mielellään oppisi jotain uutta. Kehittelisi vanhoja taitojaan ja saisi ehkä kokeilla jotain, mitä ei olisi itse tullut ajatelleeksi. Kwik Sew:lla on kassinkaava, joka näytti hauskan hippimäiseltä. (Vähän tässä painaa taustalla myös se, että tekisi mieleni keksiä puodille jokin oma kassimalli, jossa voisi hyödyntää kierrätyskankaita ja tehdä samalla jotain hauskaa. Mutta jotta sellaisen voi kehitellä, pitää opetella liuta erilaisia tapoja tehdä kasseja.)

Kaivoin siis esiin mummon vanhan pöytäliinan, anopin lahjoittaman yhdestä kohtaa risan pussilakanan, ja jämäkangaspakan lopun, jossa kukkakuvio pikkuhiljaa hiipuu täysin valkoiseksi pöytäliinakankaaksi. Helmikuisen auringon paistaessa oli mukava pyöritellä kukkakankaita ja kuvitella kevät mahdolliseksi.

Tällainen pyörittely siitä sitten tuli:

Kirjastokassi, aivan keväinen sellainen.

Ja oivallinen kirjastokassi siitä tulikin, nimittäin kahden pintakerroksen väliin on ujuteltu fleece, joka pehmentää kovia kirjankulmia mukavasti kantaessa. Pohjassa on lisäksi muotolaskokset, jotka entisestään pehmentävät kulmikasta menoa.

Kassiin mahtuu mukavasti palautettavat kirjat (neulontaa, virkkausta, Puuha Peteä ja Mimmi Lehmää) ja kotimatkalla se kantoi uusien kirjojen lisäksi kauniisti kotiin myös maitoa ja voita.

Mukavaksi yksityiskohdaksi kassiin oli saatu tere, joka ommellaan kahden eri kuosikankaan väliin. Tässä turkoosi tere on tehty vanhasta pöytäliinasta. Alempi kangas on sitä pussilakanaa, ja ylempi pikkukukkainen jatkuu myös kassin sisällä vuorikankaana.

Ihanan keväinen ilmestys. 

Vielä kun tämän tuhisevan nenän ja tukkoiset silmät saisi jotenkin hereille kevääseen myös...

Tällä kaavalla saattaa joskus tulla joku toinenkin kassi, kenties. Mukava projekti!

Anjusha

Ystävänpäivää ja tunnustuksia

Hieman flunssaisena (ei siis mitenkään oikeasti vakavasti kipeänä) oli syytä keksiä puodissa jokin projekti, jota voi edistää ilman, että reuhoo itseänsä oikeasti kipeäksi. Kevätsiivousta kylmässä puodissa yritin väistää, kun märät kädet eivät ihan kauheasti innostaneet ulkoilman tuivertaessa sisään melko maltillisesti eristetystä ulko-ovesta, mutta sittenpä muistui mieleeni että ystävänpäivähän on ihan ovella.

Jo viime vuonna oli ajatuksissa puuhata jotain sydämiin viittaavaa somistukseksi puotiin, mutta siinä alun tohinassa ystävänpäivä tuli ja meni ilman että kukaan teki asialle mitään. Uusi vuosi toi kuitenkin tullessaan selvästi uudet kujeet, ja sydänsomisteet voivat olla käytössä monenlaisina monina tulevina vuosina.

Sydämet olisi ajatus laittaa nauhaan roikkumaan pienillä pyykkipojilla. Se, mihin nauha tulee, tai kuinka monta nauhaa saa ympäri puotia, riippuu tietysti siitä, montako sydäntä ehtii virkata ennen ystävänpäivää! Tähän asti olen tehnyt yhden per päivä, tämä harmaa oli lauantain saavutus. Lanka on Titityyltä ihanaa bambua, josta on tulossa puodin omalle mallistolle JOTAIN mielenkiintoista, kunhan tuo kehittelyosuus on saatu valmiiksi. Sydämiin sitä voi kuitenkin hyvin käyttää, kun yhteen syrämeen menee vain himppu lankaa, ja tuleehan nuista aika kauniita :)

Yläkuvassa on muuten Ensimmäinen Hankinta, mitä olen yritykselleni aikanaan tehnyt; Vaajakosken kirppikseltä kolmella eurolla löytynyt kylppärin mummuaikainen lokerikko-naulakko, joka on aivan vastustamattoman koukeroinen ja kaunis. Se on kunniapaikalla puodissa ja kätkee uumeniinsa pikkuisia värikkäitä yllätyksiä.

Sitten vielä tunnustus yllä olevalle sukkaparille, joka on ehkä pakko kertoa kun hiveltää Vanhan Neulojan Itsetuntoa :) Eilen perheparkourissa Verttisen ja Outitätin kanssa ollessa istuin hetken avustamassa tuttavaisperhettä tempunteossa. Istuimme vieretysten villasukat jalassa tuttavaäiteen kanssa ja äitee hipeltämään minun sukkiani. "Ompa ihanat sukat sinulla" -se sanoi, ja jatkoi: "Nämä nykylangat ne ovat sitten ihania, kun itsestään tekevät noin kauniita kuvioita". Minä toki komppaamaan, jotta ihania ovat, mutta näiden sukkien langat ovat ihan olleet raidoittamattomia ja kuviot omasta päästä tulleita.

Että jos MINUN kirjosukkani näyttävät itsevärjäytyviltä raporttilangoilta, ollaan varmasti jo aika vakuuttavalla tasolla!

Eipäs tässä muuta. Tai ainahan on paljonkin, mutta niistä sitten jokin toinen kerta.

Anjusha,

haudutetun Earl Greyn ja hunajan maailmasta. 

Pakkaispäivien varalle (tai samantien jalkaan!)

Syksyllä tilatuista trikookankaista oli alunperin ajatus ja tarkoitus tulla pyjamia ja pitkiä kalsareita Verttisen talvivaroiksi. Kun asuu puulämmitteisessä vanhassa talossa, talviyöt tuppaavat käymään viluisiksi peittoa pois potkiville kavereille, ja pitkiä lahkeita ja -hihoja tarvitaan joka yölle.

Ajattelin pyhästi, että myös pitkien kalsareiden kohtalo on syntyä reilusti hyvissä ajoin pakkasia odottelemaan. Juupa juu. Mutta nyt, pakkasen tuivertaessa seitsemäätoista, alkaa tähänkin äiteeseen tulla vauhtia. Talven ensimmäiset pitkät kalsongit ovat valmiit.

Tuo hipstamaattinen kamera ei oikein ole violetin ystävä, vaan yrittää väkiseltään vääntää kaiken kauniin luumunvärisen ihan siniseksi. Tähdet ja resorit ovat Oikeasti siis Ihanan Luumunvärisiä, keltainen sentään ihan oikeansorttista. Trikoo Kameleont Designilta tilattua (tai enhän minä tätä tilannut, tilasin sitä turkoosia kirjain- vai numerotrikoota, muttei sitä enää ollut, höh), ja resorit Kestovaippakauppaa. Koko kalsongeissa on 116cm, ja kaava on vuodentakaisesta Ottobresta, jossa oli kaavat aina 170-senttisiin pitkiin kalsareihin asti. Sellainen lehtihän oli aivan välttämättömyys hankkia, sillä poikien pitkien kalsareiden valikoima kaupoissa on jotain katastrofaalista. Jos se ei ole hirveää pappakalsarikeinokuitua, se on vähintäänkin mustaa tai tummansinistä väriltään, synkeää, ilkeää, tummaa, ja jos jotain kuviota löytyy, se on varmastikin ainakin jotain öttömönkiäistä tai räjähdyksiä tai hirviöitä. Mur. Nyt sen sijaan saa sellaiset kalsongit kuin toivoo, eikä tulenlieskoista ole tietoakaan.

Toisetkin ovat valmistuneet (jo vähän aikaa sitten):

Näissä resori on oikeasti vähemmän tummaa, sillä tunnustettava on, että nämä hyppäsivät kuvaan suoraan pesukoneesta, märkinä :) Materiaalit samoista paikoista kuin edellisissäkin, sillä poikkeuksella, että tämän trikoon minä tilasin ihan oikeasti. Ja nuo pienet valkoiset ovat robotteja, jos se on hieman epäselvää tässä kuvassa. Katsokaa vaikka:

Nyt pääsee taas pari pakkaspäivää eteenpäin!

-Anjusha,

jolle viime hetket ovat suuri inspiraationlähde

Ruffis poseeraa ja Viimein Valmiit Villasukat

Viikonloppu (meilläpäin siis su-ma) on sujunut kaikenlaisia epämääräisyyksiä rakennellen ja valmistellen. Monta kangaspalaa on mennyt ihan kokonaan loppuun, KVK:n kankaita on aavistus vähemmän kaapissa, lankakeriä on kulutettu neljä kokonaan ja kolme puolitoistametriseksi mininyssäkäksi, ja tänään on ollut armoton päättelemispäivä.

Villasukat tulivat valmiiksi. Nämä ovat omaa kokoa, kun enää ei kaapissa ole kuin yhdet omatekemät ja yhdet anoppilaisen tekemät ehjinä. 

Näissä oli ajatuksena kerätä yhteen pikkunyssäköitä ja tehdä omasta päästä kirjoneuleiset sukat. Tällaisessa suht-säännönmukaisessa neulemallissa vaan on se vika, että jos lanka meinaakin loppua kesken (miten ihmeessä lasket, riittääkö tämä lanka ihan loppuun asti vai ei?!), mitäs sitten keksisi?! Sitten otetaan äärettömästä lankavarastosta se seuraavaksi lähin sävy, joka ehkä voi tuurilla sopia, ja toivoa parasta. Tuon vaaleavihreän kanssa kävi niin, että se loppui toisen sukan kantapään jälkeen. Vierestä olevaa sävyä löytyi kyllä, se näkyy oikeassa sukassa vähän kirkkaampana (ja paksumpana) tuossa kohti kärkeä kuljettaessa, mutta kun sekin loppui, yhden kerroksen ennen kavennuksia. Toivottavasti sitä ei huomaa :)

Lankana violetti Novita Florica (?!), vaaleanvihreä Novita Wool taikka Bambino (ja kärjessä toisessa sukassa merinoinen Adriafilin Classic), ja vaihtavaa vihreää edustaa Austermannin Step. Kantapäässä Fabelia, se on se lanka, joka ei oikein kuulu joukkoon :) 

Mutta valmiiksi tulivat, ovat jalassa parasta aikaa ja lämmittävät kivasti. Ja sopivat vielä aika mukavasti Kimperin vakosamettihameen kanssa!

Sunnuntaina oli pakkaspäivä, ja lähdimme Verttisen kanssa pulkkaretkelle serkkulaan. Ruffe-Leene-leikkikoira pääsi mukaan kyytiin, mutta pakkasessa se olisi kuulemma jäätynyt, joten sille piti olla takki. Pitäähän koiralla takki olla. Vippa-koiran takki oli ihan liian pieni, Ruffis on nimittäin pidempiselkäistä rotua, joten Verttinen pääsi hyväksymään tilkkukopasta sopivat palaset Ruffiksen omaa takkia varten. Tällainen tuli Ruffiksen talvitakista:

Kankaana takissa on kaksien Antti-serkun housujen kangas, neppareina Prymin rengasnepit. 

Nepparit onkin kiva tapa kiinnittää asioita viisivuotiaalle. Vaatii aavistuksen kärsivällisyyttä ja hoksottimien käyttöä, jotta viidenvanha saa nepit kunnolla kiinni, mutta se onnistuu kuitenkin tarpeeksi helposti, ettei tule hermostuminen heti. Ja koiran itse pukeminen on vähintään yhtälainen ylpeydenaihe kuin se, että on saanut omat ulkovaatteet itse päälle ilman apua.

Näiden lisäksi Verttinen sai kaksi uutta kypärämyssyä, Kestovaippakauppa jokusen nukenvaipan ja oma puoti montakymmentä pesulappua. Kaikenlaista!

-Anjusha

Synttärihirviö ja lankavaihtarit

Siskolla on tänään syntymäpäivät.

Välityönä kaikenlaisen muun puuhastelun lomassa kokeilin tehdä virkkaamalla vetoketjullista pientä pussukkaa. Sellaista siskon näköistä. Ei ehkä kuitenkaan niinkään naamaltaan näköistä, kuin tyyliltään :)

Tuollaisen ohje oli joskus Novitan lehdessä, ja minä katselin siitä kuvasta kyllä mallia, mutten lukenut sanaakaan ohjeesta kun oli hauskempi toteuttaa itse niinkuin hyväksi katsoo.

Pussukan korvien takana on vetoketju, joten sen sisään voi sulloa kaikenlaista tarpeellista: kolikoita, mittanauhan, piskuisten amigurumien piskuiset lankanyssäkät, avaimet... Mitä nyt kulloinkin sattuu tarvitsemaan mukaansa. Mikäjottei vaikka pähkinöitä evääksi.

Ukkeliin käytetty musta lanka on bambulankaa, mikä on aivan valloittavan mustaa. Ei mitään sellaista hissunkissun-harmaata mukamustaa, vaan oikein reilua, syvää, rehellistä kunnon-mustaa. Valkoinen lanka taas on Utiku-merinovillaa, jonka valkoisuus on myös herkullista, erityisesti kerällä ollessaan. Aavistuksen kermaista ja täyteläistä. Molemmat kerät löytyivät omasta varastosta. Samaisesta varastosta löytyi myös aikanaan ostettu 10-senttinen musta vetoketju.

Tämä lankakerien hävittämisprojekti on -täytyy sanoa- ihan mielipuolista. Jos teet tuollaisen pussukan, siihen mennyt lankamenekki ei näy missään. Jos tekisi 70 pussukkaa, voitaisiin jo puhua lankojen hävikistä. Jossain viime yönä luetussa blogissa oli kadehdittavan hieno kuva villalankavarastosta. KAKSI maltillista laatikollista, joista molemmista mahtui kannet kiinni. Minulla on kolme ylitsepursuavaa laatikollista, eikä kansien kiinnipysymisestä voi puhuakaan. Samaisessa paikassa oli askarreltu hieno koppa keskeneräisiä töitä varten, joita kopassa oli YKSI. Puuh, sanon minä. Ehkä (omassa) elämässä pitäisi opetella hyväksymään keskeneräisyys, sekä eräiden geeneissä virtaava ikuisen hamstrauksen ja haalimisen pakottava tarve (jota vastaan yritän epätoivoisesti taistella nähtyäni kaksi vanhempaa sukupolvea, jotka hellivät autuaasti tuota piirrettä itsessään).

Eilen kävimme pulkkailukylässä Verttisen serkkujen luona, ja vaikka en tikkua tehnyt ristiin asian eteen, tulin kotiin kahden UUDEN lankakerän kanssa. "Mutta ethän sinä OSTANUT niitä" -perusteli Merja. Se oli taas haalinut oman maltillisen lankavarastonsa täytteeksi Citymarketin ison kauppakassillisen jonkun toisen ihmisen jämälankoja. Mistä tulikin mieleeni, että jos joku haluaa tulla penkomaan mun varastoa, voisin mielelläni päästä ihan vaikka keinotekoisesti eroon muutamasta (-kymmenestä) kerästä sellaisia lankoja, joita täällä on katseltu ihan tarpeeksi monta vuotta. Voi vaikka pitää lankavaihtarit. Tai -antajaiset. Ei yhden ihmisen kohtuullisella vapaa-ajalla taideta ihan kaikesta maailman langasta päästä eroon. Ja kun moni niistä on jo ihan kyllästymiseen asti käytettyjä, meillä.

Niin että tervetuloa vaan! 

Ja siskolle hyvää synttäriä, näin ihan oikeana päivänä. Me käytiin juhlimassa jo lauantaina, josta syystä tämän postauksen saa tehdä nyt, eikä silloin, kun tuo ukkeli valmistui.

-Anjusha

Loppiaisaskarteluksi nostalgiaprojekti

Loppiaisen kunniaksi toin ompelukoneen olohuoneeseen siksi aikaa, kun Verttinen pelasi autopeliä vieressä.
Uudessa Mollie Makes-lehdessä (ihan pitää kohta jo harkita, pitäisikö sellainen tilata, olen aikalailla ihastunut nimittäin) oli ohje kirjankansiin, tai kirjakassiin, tai kassikirjaan, tai kansikassiin. Ihanan yksityiskohtaiset kuvalliset ohjeet näyttivät tarpeeksi yksinkertaisilta toteuttaa tunnin peliajan puitteissa, ja kun niitä oli muutaman illan verran tavannut iltalukemisiksi, oli ohjekin jo aika tuttu.

Kanna kirja mukana reissussa, suojele sivuja, pokkareiden kansia, päiväkirjan salaisuuksia! 

Näihin kansiin mahtuu reilukin pokkari, eikä pikkuisen pienempi kirjakaan huku liian syvälle kansien syövereihin.

Kangas on tilkkutyökangasta Partti-kangaskaupasta, ja oli aikanaan halvennuksessa kun oli haalistunut yhdestä kohtaa auringossa. Vuorikankaaksi laitoin tilkkukopasta löytynyttä ohutta puuvillakangasta, ja ohjeessa neuvotun vanulevyn tilalle laitoin ohutta fleecea (sillä eihän loppiaisena pääse kangaskauppaan), mikä toimikin oikein mainiosti. Kahvat tuin silitettävällä tukikankaalla, joka on hankittu Vaajakosken omasta käsityötaivaasta Aavasta, ja kirjanmerkkinauha on oman nauhakätkön löytöjä.

Minä katselin kirjahyllyä löytääkseni oikein moivan kirjan kokeilukappaleeksi, mutta juuri oikeankokoisen kirjan löytyminen olikin sitten hankalampi projekti. Ilmeisesti suomalaiset pokkarit ovat aavistuksen brittisisaruksiaan pienempiä, tai sitten meidän kirjahyllyymme eksyneet yksilöt ovat vaan jotenkin erityisen pikkaisia. 

Raamattuja sen sijaan sieltä löytyi useampiakin. Ensimmäinen ei mahtunut, rippiversiot olivat liian pieniä, mutta opiskeluaikojen Lontoonkirkossa käytetystä opuksesta löytyi aika sopivankokoinen testiyksilö. Ja muistan teinivuosieni aktiiviseurakuntalaisurastani, että Raamatunkansien tuunaaminen se vasta muodikasta olikin. Loppiaisen pikkuprojektista tulikin siis Paluu Teinivuosiin -nostalgiaprojekti, monta hassua ja hauskaa muistoa tupsahti mieleen, muunmuassa eräskin Kouvolan Sokokselle kävelystä musta Darth Maul-tyyppinen naamamaalaus päässä, kun olimme pitämässä pantomiimidraamakoulutuksen meikkausosiota ja meikinpoistoaine loppui kesken demonstraation (vai demonisaation ;). Siinä oli asiakaspalvelijalla meikkiosastolla mennä pupu pöksyyn häkellyksestä.

Kirjalla on nyt siis kannet, ja kansilla kirja. Ainakin yksi sellainen. Ja tuonhan voi vaihtaa vaikka joka toinen päivä aina kulloinkin käsillä olevaan opukseen. Harmi kyllä useimmat käsityöaiheiset kirjat eivät ole pokkarikokoisia. Ehkä niille pitäisi laskea omat mitat sitten ihan jonain toisena päivänä.

Tänään valmistui myös yksi sukka jämälangoista. Se odottelee vielä kaveriaan, sitä vasemman jalan versiota. Siitä sitten myöhemmin lisää. Nyt vielä puoli episodia Myytinmurtajia, ennenkuin peti kutsuu.

-Anjusha

Hot Pink New Year

Jo varmaan vuoden verran on työn alla ollut lapaspari - ihan peruslapaset ilman mitään sen kummempaa ohjetta. Mutta parin valmistumisen kanssa ei sitten käynytkään ihan niin kukkaisesti kuin olisi voinut kuvitella.

TOISSA vuonna olin tehnyt vasemman lapasen peukkua vaille valmiiksi, ja nyt, kun ennen joulua ryhdyin toista lapasta pikaisesti valmistamaan (koska eihän yhdessä lapasessa nyt hyvänen aika mene iltaa kauempaa), ajattelin homman olevan pikaisesti hoidossa.
Tein oikeaa lapasta peukkuun asti, ja ihmettelin, miten niinkin säännönmukainen liukuvärjäys kuin perusNallen tuottaa kahdessa eri lapasessa niin eripaksuiset raidat. Tuoreemman lapasen raidat kun olivat yhtä kerrosta paksummat kuin aikapäivää sitten rakennetun. Tarkempi tutkailu osoittikin virheen olevan neulojan päässä. Olin aloittanut lapasen laskematta alkuperäislapasen silmukoita, ja oletin, että muistan ulkoa siinä olleen 10 silmukkaa puikollaan. Väärinpä muistin. Silmukoita olisi pitänyt olla kahdeksan enemmän, eikä sellaista puolivalmista liian pientä nyt hennonut purkaakaan.

Pyörittelin liian pientä lapasta hetken ja pohdiskelin voisiko sen pelastaa vielä jotenkin. Niin kapoisan käden lapaseksi peukunpaikka oli auttamattomasti väärässä kohdassa, mutta kun oikein pyöritteli, saattoi ehkä kuvitella lapasen muuttuvan sukaksi - polvisukaksi. Varsi sai jäädä sellaisekseen, ja kantapään aloitin alkuperäiseltä peukunpaikalta.

Joulukin kun oli vielä tuloillaan, ja tuttavapiirissä aikalailla sopivakinttuinen Piitu-kaveri, sain pukinkonttiin polvisukat lapasten välistä. Ja ne lapasetkin sitten valmistuivat aikanaan, eilisiltana. Piitulle sukat olivat juuri passelit, ja äsken kävin pihalla testaamassa omat lapaseni, jotka lämmittivät huomattavasti paljon paremmin rukkasten alla kuin aiemmat ihan ohkoiset muinaislapaset.

Harmi kyllä jämänyssäköiden loppumisprojektiin nämä lapaset ja sukat eivät auttaneet pätkän vertaa. Lankaa jäi vielä pikkuinen kerällinen. Mutta onneksi liukuvärinallea on tuolla kolmea muutakin väriä piskuiset kerät, joista yhdistelemällä saa varmasti vielä ainakin omankokoiset sukat aikaan, ja taas monta pientä nyssäkkää vähemmäksi lankaröykkiön.

Siinä projektissa mennäänkin tällä hetkellä lukemissa 6 valmistunutta keskeneräistä työtä - 10 loppuunkäytettyä lankakerää. Voisin olettaa, että jos tällä menolla mennään eteenpäin, saa ehkä vähän ajan päästä jo keksiä jonkin ihan uuden projektin! Vieläköhän joku järjestää jotain salaisia neuleystäviä tai muita mukavuuksia?!

-Anjusha

Joulupäivän herkku

Nyt kun olisi se aika vuodesta, kun esitellään kaikki joululahjaksi antamansa vermeet, minäpäs esittelenkin joulupäivän luomukseni.

Mutta ihan ensiksi täytyy pohjustaa, että taidan olla löytänyt maailman ihanimman lehden. Mollie Makes löytyi muutamaa päivää ennen aattoa matkakeskuksen R-kiskalta, ja nyt olen ladannut yhden numeron sitä puhelimeenkin, hurahduksissani :)
Kesäisestä, puhelimesta löytyvästä numerosta ihastuin eniten lompakkoon, kankaiseen ihanuuteen, johon voi käyttää kaikkia pikkuisia palasia vintagekankaita ja nappeja, nauhoja ynnä muuta nipellystä.

Lompakko oli mahdottoman helppo tehdä (ja ohjeet erinomaisen tarkat), itseasiassa niin helppo, että tyhmyyksissäni hieman kiristin pintakangasta ommellessani, kun "se varmaan sitten istuu paremmin eikä löpsötä". Olisi voinut tietysti totella ohjetta ja ommella kankaat kiinni toisiinsa reunat tismalleen vastakkain neulattuina. Silloin ei pinnan pitsi olisi ollenkaan mennyt vinoon. Sen siitä saa kun ajattelee liikaa.

Sisällä lompuukissa on kaksi pitkää taskupussia, jotka on ommeltu keskeltä poikki. Näin saapi tilaa juurikin muutaman bonuskortin verran per tasku, neljän taskun paketin siis.

Jos tätä hieman kehittelisi, voisi saada lompakon, joka on oikeasti kätevä. Tämän lisäksi pitää nyt olla toinen pussukka niille kaikille muille korteille, joita tarvitaan silloin tällöin (sillä tänne mahtuu vain tärkeimmät), ja lisäksi pussukka harvinaistuville kolikkoherkuille. Mutta se ei niin ole haitaksi, kun asia on näin herttaisen näköinen :) 

Pussukan lisäksi olen tehnyt vähän tilastoa siitä, kuinka monta keskeneräistä neulomusta tuolla korissa vielä on, moniko niistä valmistui jouluksi, ja kuinka monta lankakerää olen saanut loppuun sitten sen taannoisen inventaarion. Ylpeänä voin ilmoittaa, että pelkästään tämän päivän aikana olen saanut valmiiksi (no, huovuttamista vaille valmiiksi) erään muutaman vuoden kopassa lojuneen raitaneulekassin, jonka mukana loppui kokonaista VIISI kerää huovutuslankaa. Joululahjoihinkin sain loppumaan viisi kerää lankaa, ja jos inventaario on kymmentä kerää pienempi, saa kohta ehkä jo aloittaa jonkin ihan uuden projektin, hurraa!

-Anjusha, joka on aika innoissaan ajatuksesta, että on MONTA päivää aikaa tehdä jotain käsillään.

Joulukalenteripaljastus

Nyt voi jo paljastaa joulukalenterin, sillä on päivänselvää, että kalenterin saaja tietää jo tähän mennessä kalenterinsa teeman.

Minä ja ainokainen Outi-siukku rakennettiin isällemme joulukalenteri. Isä on sellaista sorttia, joka jännittää pukkia yhä niin, ettei saa aattoaamuna nukuttua viittä pidemmälle, ja istuukin sitten kahvikuppinsa kanssa kilistelemässä enkelikelloa kunnes toiset heräävät.

Lisäksi isä on kovasti hajusteallerginen, ja kantaa mukanaan aina pastilliaskia, josta voi napata Sisun tai Myntohin kun vastaan tulee turhan hajustettu yksilö. 

Outin kanssa pähkäsimme, jotta eläkkeellä olevalle isälle voisi järjestää joulukuuksi kalenterin, jossa on sekä tekemistä (=etsimistä) että uutuutta (=uusia erikoisia askeja testikäyttöön vanhan repertuaarin virkistämiseksi).

Ostimme siis 24 erilaista pastilliaskia, paketoimme ne vanhaan kirjaan (vuonna 1915 painettuun Muskettisoturikirjaan), ja piilotimme ne ympäri isän ja äidin asuntoa. Ykkösluukun paikan paljastimme jo isänpäivänä, mutta paketti sinne ilmestyi vasta viime hetkellä, jottei tule liian suurta kiusausta avata luukkua liian aikaisin. Ja ykkösluukun taakse liimasimme kakkosluukun paikan paljastavan vihjeen. Etukäteen ei siis voi etsiä kaikkia, ellei aloita alusta asti ja käytä koko iltaa metsästämiseen.

Hupaisinta projektissa olivat vanhat sivut, joista löytyi toinen toistaan ihanampia sanontoja. Kuka sanoo enää nykyään että "PYH!"? 

Tiedän kaverin nimeltä d'Artagnan, enkä ole sen kuullut ainakaan koskaan sanovan noin! Se onkin ihanasta perheestä. Sillä on muunmuassa vielä vaippaikäinen Shakespeare-niminen pikkuveli, joka on juuri oppinut kävelemään. Jäämme innolla odottamaan Shakespearen sanallisia taitoja, kunhan se nyt ensin sanoisi sen ensimmäisensäkään!

Mutta isä ei ole kalenteristaan muuta sanonut, kuin että sen piti jo ensimmäisenä iltana kerätä parvekkeelle piilotetut paketit, pelätessään niiden menevän ihan pilaalle. Metsästikö se kaikki paketit esille ensimmäisenä iltana, sitä ei tarina kerro. Ja onko se malttanut odottaa niiden avaamista oikeaan päivään? Sen saattavat tietää vain ikkunan takana kurkkineet tontut. Aattona se varmaan selviää, lahjojen laadusta ja määrästä :)

-Anjusha

Vanhan kirjan uusi elämä

Meillä on Verttisen kanssa ollut varsinainen kulttuuriviikko. Eilen illalla kävimme harjoittamassa ruumiinkulttuuria uimahallissa, jossa oli kynttiläuinti. Se on jokajouluinen traditio paikallisessa uimahallissa, mutta tänä vuonna menimme mukaan ensimmäistä kertaa. Koko halli oli hämärä ja kynttilöin valaistu, taustalla soivat joululaulut, ja tunnelma oli oikein ihana. Niillä oli jopa New Kids On The Blockin joululevy siellä kierrossa mukana, ja sekös vanhaa fania lämmitti viileässä vedessä.

Toissapäivänä sen sijaan oli kirkon kerhon joulujuhla. Siellä tunnustelimme joulupussukoista jouluisia esineitä, tutkimme Joosefin ja Marian matkaa Betlehemiin, söimme pipareita, silittelimme seimen lampaita ja aasia, ja mikä parasta, saimme jouluaskarrella.

Tämän vuoden askartelu oli kyllä niin hieno, että sen voi jakaa muillekin.

Tarvitaan:

-kaksi lehteä vanhan kirjan sivuja, saavat olla alkuperäisen muotoisia suorakulmia

-kiiltokuva tai kaksi, tai vanhoja kuvia netistä tulostettuina

-kimallusliimaa (meillä oli punaista ja pronssia)

-ripustusnarua (esim. juuttinaru sopii vanhaan tyyliin aika mukavasti)

1. Taittele kirjan sivut haitariksi niin, että pitkä sivu lyhenee.

2. Taita haitarit vielä keskeltä kahtia, jotta saat puolet lyhyemmän haitarin.

3. Liimaa haitareiden sivut kiinni toisiinsa, jolloin viimeisin taitos jää keskelle, ja haitarista saa ympyrän. Yhteensä saapi liimata siis neljä sivua toisiinsa.

4. Liimaa haitariympyrän keskelle kiiltokuva, ja koristele komeus kimallusliimalla. Jos haluat koristeet komeuden molemmille puolille, anna liimojen kuivua ensimmäiseltä puolelta vaikkapa yön yli ja jatka toisen puolen koristeluun vasta seuraavana päivänä.

5. Halutessasi voit lisätä koristeeseen narun ripustusta varten. Näin saat koristeen helposti vaikkapa kuuseen tai ikkunaan roikkumaan.

Tässä Verttinen mallaa kiiltokuvaa sopivalle kohdalle haitariympyrää.

Koristelu onnistuu hyvin myös pienväeltä. Meillä haitarin liimaaminen kasaan oli ainoa, jossa viisivuotias tarvitsi hieman kärsivällisempää kättä apuun.

Aika mainio oli tämä askartelu, ja vanhojen kirjojen lehdet aivan vastustamattomia. Meillä koristeet (Verttinen teki yhden ja minä myös, kotiin saimme siis kaksi ihanuutta) ovat olleet kuivumassa, ja odottelevat vielä lopullisen paikkansa löytymistä. Saas nähdä, löytyvätkö ne kuusesta vai ikkunalta. Arvelisin, että ikkuna voisi olla viisaampi ratkaisu, sillä meillä on tapana polttaa oikeita kynttilöitä kuusessa, ja tuo vanha paperi on Aika Kuivaa. Hm.

Vanhoissa kirjoissa on oma viehätyksensä. Minulla on kaksi, jotka olen malttanut ja uskaltanut laittaa askartelukäyttöön. Molemmat ovat kirjaston poistokopasta, eivätkä ole edes maksaneet mitään. Niistä on tehty puodille pakkausmateriaaleja, ja kasattu joulukalenteripäällisiä. Jotenkin en malttaisi millään repäistä sitä ensimmäistä sivua. Kirjat ovat kuitenkin kokonaisuuksia, ja hienoja sellaisia. Mutta niistä saa kyllä niin hienoja uusiokäyttömateriaaleja, että ehkä on ihan oikeutettua silputa jokunen muutoin kaatopaikalle päätyvä kirjavanhus parempaan käyttöön. Antaa kirjalle uusi elämä. Ja sitäpaitsi, kirjahyllyssä kenottavia kirjoja ei tule ihasteltua ollenkaan niin paljoa, kuin niitä, joiden yksittäisille lehdille on annettu uusi mahdollisuus. Puodissa paperit ilahduttavat päivittäin, siellä ne pääsevät oikeuksiinsa eivätkä ole piilossa kansien sisällä unohdettuina. Ja mitä näihin enkuleihin tulee, ne saavat kunniapaikan kotosalla.

-Anjusha

Ihan valmista, viimein.

Monta tonttuista aihetta on tekeillä, ja tuntuukin, että yksittäisten asioiden tekemiseen saa kulumaan tolkuttoman pitkän ajan, kun tekee montaa asiaa kerrallaan. Mutta jotain tulee valmiiksikin asti.

Tämän projektin saa jo esitellä, vaikka se pukinkonttiin onkin matkalla.

Atoopikko-armaani on jo vuosia valitellut karheutta ja kutittavuutta talvivarusteissa. Tänään sillä näytti olevan käsissään polkupyöräilyhanskat, siis kesähanskat, vaikka nollakelissä kuljemme. Nämä lapaset ovat asuneet - toinen valmiina, toinen rannetta myöten tehtynä - jo kolmatta talvea, ellei neljättä, tuolla keskeneräisten asioiden pinossa. Nyt sain viimein itseäni niskasta kiinni ja lapaset valmiiksi. Johan se taisi olla aikakin.

Kuvio on omasta päästä, ja sen ajatuksena saada pikkuisia lämmittäviä langanjuoksuja lapasten nurjalle puolelle. Ei siis niinkään ulkonäöllisistä, vaan ihan käytännön syistä. Vaikka tulihan tuosta ulkonäöllisestikin ihan hupaisa. Ja mikä parasta, kolme lankakerää loppuun asti käytettyä :)

Lankana lapasissa on pehmoistakin pehmoisempi Adriafil Classic Merino, jonka valmistus on lopetettu jo muutama vuosi takaperin. Minulla on sitä vielä ehkä miljoonassa eri värissä tuolla varastossa, se kun on lämmin, pehmoinen, kutittamaton, villahousulangaksikin sopiva, ja konepestävä (jos muistaa olla linkoamatta kolmea kertaa peräkkäin yhden pesun aikana, nimimerkillä sitäkin kokeillut).

Ja tässä vielä ensimakua Leese Designin iPhonekotelon koristelusta. Kuori on saamassa ylleen pinkkejä ja turkooseja lumihiutaleita, kunhan tässä nyt päästään taas asiaan...

-Anjusha

Unelmajoululahja

Aamulla kävelin bussipysäkiltä kaupungin halki puotiin. Piti tarkkaan pohtia mihin ehtii - askartelukauppaan, sukkia hakemaan, teepuotiin, vai lankakauppaan. Reittivalinta ja aikataulu tekivät viimein päätöksen puolestani, ja päädyin Titityylle.

Tuon aiemman lankainventaarion jälkimainingeissa voin todeta, että lankaa meidän talouteemme tuskin saa hankkia hetkeen (vaikka aika hyvältä tuo pikkunyssäköiden kuluttaminen vaikuttaakin aikataulunsa suhteen), mutta sormet olivat jo monta viikkoa syyhynneet armaalle iPhonelle omaa koteloa. Ristipistokoteloa. Täältä sen löytää!

Aivan valtavan loistava idea. Kävin tulostamassa valmistajan sivuilta muutaman ohjeen, sieltä Winter Pattern 1, 2, ja 3 taitavat olla suosikkejani. Arvaisin, että toteutan ohjeen kuitenkin mukana tulleilla kolmella langalla; pinkillä, turkoosilla ja tummanharmaalla. Saas nähdä millainen lopputuloksesta tulee!

Paketin mukana tuli myös muutama ohje, niistä ehkä söpöläisin oli sydänaiheinen, joka on hyvänä kakkosena tuon talvikuvion jälkeen. Mukavaahan kotelossa on se, että vanhaan kuvioon kyllästyttyään voi pistot purkaa ja tehdä aina vaan uudet. Ehkä siksi onkin hyvä, että kuvioita on tarjolla useampikin. On nimittäin aika tolkuttoman vaikeaa päättää, mitä koteloonsa haluaa, kun haluaa yhtäaikaa ainakin kymmentä eri vaihtoehtoa!

Sisko kävi puodissa juuri kysymässä neulomisneuvoa, ja oli aika ihastunut myös ajatukseen ristipistokotelosta. Harmi, ettei sen tullut hankittua omppopuhelinta, kun siihen oli taannoin mahdollisuus. Bummer. Ehkä sen Nokialle pitää keksiä joku ihan oma ristipistomakuupussi :)

Ja täytyy tunnustaa, että kyllä minä yhden keränkin sieltä reissultani sain mukaani. Hempwollia on kotona yksi taivaansininen nyssäkkä, josta ei yksinään tule kuin itku ja hammasten kiristys. Se sai nyt kaverikseen lempeän keltaisen kerän (no se oli puoleen hintaan halvennuksessa, kai sellaisen nyt saa hankkia, erityisesti kun sille on jo funktio tiedossa). Yhdessä niistä saa lämpöiset villasukat perheen päälle. Tuskin ehkä enää jouluksi, mutta heti vaikka välipäivinä :)

-Anjusha

Lankainventaario

Tein eilen lankainventaariota. Se tarkoittaa, että ottaa näkösälle kaikki omistamansa neulomuslangat, ja yrittää järjestää ne jotensakin pienempään koloon kuin mitä ne ovat aiemmin vieneet. Se vaatii joululauluja, kupillisen (jos toisenkin) teetä, ja runsaasti aikaa nyssäköiden uudelleenkerimiseen.

Kun sellaisen tekee tarpeeksi harvoin, huomaa omistavansa lankoja, joita ei edes tiennyt omistavansa! Vähän kuin lankapuodissa kävisi, paitsi tylsempää ja ehdottomasti halvempaa. Tosin lankojen hypisteleminen ja keriminen on omanlaistansa väriterapiaa jo sekin, mikä vie voiton ihan minkä muun laisesta siivousoperaatiosta tahansa.

Nämä eivät suinkaan valmistuneet eilisen operaation JÄLKEEN, vaan pikemminkin johtivat koko inventaarioajatukseen.

Tein Verttistä varten, joulua silmälläpitäen, aluslapaset rukkasiin oikein viluisille keleille. Nämä ovat rakennetut kolmesta kerästä; valkoisesta Novitan Woolista, vihreästä Austermannin Step-langasta, ja oranssi-vihreä-sini-keltaraidakkaasta Fabelista. Pikkunyssäkkäisiä kaikki, muinaisista projekteista jäljellejääneitä.

Wool meni loppuun (ja sitä piti jatkaa aavistus valkoisella Bambinolla, jota löytyi avaamaton kerä lankalaatikosta), Stepistä ja Fabelista jäi niin pikkuiset kerät jäljelle, ettei niistä keskenään enää saa mitään. Ja siitä syystä pitikin ryhtyä tuohon lankojensäätämisprojektiin, löytääkseen ne kaikki muut mahdolliset piilossa olevat pikkuiset nyssäkät, joista ei enää yksinään ole mihinkään.

Kuviot ja lankojen järjestys ovat molemmissa lapasissa identtiset. Fabelin värinvaihto tekee niistä hauskasti erilaiset!

Näitä lapasia nimittäin kesken ollessaan kokeili myös Verttisen paras kaveri, jonka mielestä olisi aika hienoa, jos hänelläkin olisi samanaiheiset lapaset kuin Verttisellä. Ja kun on tuo joulukin tulossa...

Ja löytyihän niitä, pikkukeräsiä. Ihan sopivasti toisiin lapasiin. Samalla tuli käytyä koko varastonsa läpi, ja huomattua, että lankaa on vaikka seuraavan kaksivuotiskauden tarpeiksi, huoh. Pääsisiköhän sitä lankakauppaan jos olisi OIKEIN ahkera? Jos saisi monta kerää muunnettua vaikka miksi, tai valmistettua KAIKKI keskeneräiset työnsä? Kymmenen loppuunkäytettyä kerää ja saa mennä hankkimaan uuden? 

Järjestin langat ohuisiin (ehkä 2,5:n puikoilla rakennettaviin, sekä muutamaan virkkauskerään), keskipaksuihin (sillaisia 3,5:n puikolla tehtäviä) ja paksuihin (pääasiassa villahousulankoja). Paksuimmasta kopasta tuli heti huoli; en minä tiedä enää ketään villahousutettavaa vaippapeppua! Onneksi niistä tulee vaikka pipoja, jos kukaan ei kaipaa pöksyjä. Tai sitten voi lahjoa maailman vaippalainaamoita :)

Otin heti yhden keskeneräisyyden työn alle. Teen itselleni valmiiksi lapaset, jotka on aloitettu varmaan ainakin puolitoista vuotta sitten. Siitäkin langasta jää ylimääräistä lapasten perään, saa nähdä kuinka kauan vie, ennenkuin ensimmäisen kerän saa ihan loppuun :)

-Anjusha

Uusia kankaita ja pyjamaharjoituksia

Ruotsinmaan kankaat ovat viimein saapuneet ja pestyt.

Eilen pääsin leikkaamaan ensimmäisestä, tuosta punaisesta robottitrikoosta, pitkät kalsarit, ja toivottavasti kohtapuoleen ne kasaamaankin. Niistä saapi kuvia vasta sitten, kun ne saa tuotantolaitoksen toisesta päästä ulos.

Ennen näiden tuloa olin ehtinyt harjoitella pyjamantekoa, ensin sillä punatulkkupaidalla, sitten työmaakonepaidalla, ja vielä kolmaskin aiheesta on rakennettu. Siitäpä tulikin mielenkiintoinen versio, ja oikeastaan hauskin koko sarjasta.

Epätodennäköisyyksistä epätodennäköisin :)

Etukappale, joka on jokseenkin sinapinkeltaista trikoota, on minun vanhasta paidastani periytynyt. Takakappale, armeijanvihreä trikoo, on samasta taannoisesta Keuruu-projektista kuin työmaakonepaidan valkoinen trikoo. Sitä oli jäljellä neliöpala, joka oli juuri ja juuri sopivan korkuinen yhteen takakappaleeseen. Hihat ovat kankaanpelastusprojektista, vinoon langansuuntaan aikanaan muinaisen harjoittelijan leikkaamaa Kestovaippakaupan raitatrikoota. Ja resorit hihoissa, helmassa ja pääntiellä tummanruskeaa Myllymuksujen bamburesoria.

Paidasta piti siis tulla ihan täysin jämäkankainen harjoitusversio, kankaat näyttivät niin epätodennäköiseltä yhdistelmältä etten uskonut kenenkään pitävän siitä pätkän vertaa. Vaan toisin kävi. Värit ovat kaikessa epätodennäköisyydessään aika hauskat, hihat elävöittävät muuten niin maanläheisen väristä paitaa. Näihin väreihin voi yhdistää ihan mitkä housut tahansa yöksi, kun paita on kaikenkirjavainen :) Ja materiaalit ovat ihanan pehmoiset. Se kai se nuissa yöasuissa on se tärkein kriteeri. Joten paita on ahkerassa käytössä, tänäänkin iltapäivällä aina puoli viiteen asti!

Nyt ovatkin pojjaat lähteneet parkouriin, joten minulla on dilemma: suorittaakko siivousjoulukalenterin tämän päivän luukku, neuloako keskeneräiset lapaset valmiiksi, vai ottaako robottikalsarit tekeille? Vai jättääkkö kaikki, avata telkkari Strömsön alkaessa ja nukahtaa sohvalle? Ah, vaikeita aikoja!

Ihanan ensimmäisen adventin ja aamuisen hoosiannan kunniaksi taivaskin päätti avata ensimmäisen adventtiluukkunsa ja pudottaa pihalle muutaman hiutaleen valkeaa lunta!

-Anjusha

Minisukat mini-ihmiselle

Taisin saada elämäni synttärilahjan tämänvuotisena juhlapäivänäni. Kummityttöni sai vauvan, ja sukuun tuli synttärikaima. Lehdessäkin oli juttu, kuinka vauva pörhälsi Ladan kyydissä syntymään, sopivasti isänpäivän iltana.

Minä taas, uutisen kuultuani, pörhälsin lankaröykkiölleni, ja puuhasin piskuiset villasukat, ihan vain innostuksissani. Tänään ne matkaavat perille, siskoarmaan vieminä.

Tuo lanka se on ihmeellinen. Siitä on tullut minulle villasukat, Verttiselle pipo, ja nyt nämä, eikä loppua näy. Siis yhdestä kerästä. Entisvanhaan Nalle-kerät taisivat tosin olla isompia kuin nämä nykyiset. Tämä on niitä... ei vaan se ihan ensimmäinen liukuvärjätty syksy-Nalle muinaisilta vuosilta. Sukkien malli on ihan omasta päästä eikä ohjetta siis sen kummemmin ole.

Ainakin kahdet muutkin sukat (sellaiset isompien ihmisten kokoiset) ovat tuolla tulollansa, mutta villasukkia pitääkin olla aina kesken jokuset. Joskohan marraskuun loppuun saisi edes toiset niistä valmiiksi, niin olisi Amalian haasteeseen (kurkkaa sivupalkista) laittaa toisetkin sukat...

-Anjusha

Koti kärkitossuille

Puotiinkin on saatu jälleen jotain uutta ja valmista. Jo pitkään on ollut ajatuksissa rakentaa säilytyspusseja erilaisille tossuille. Pikkuisille puolitossuille (päkiätossuille ja nykytanssin tossuille) onkin oikein toimiva pussimalli olemassa, mutta isompien tossujen, erityisesti kärkitossujen, säilytykseen on pitänyt suunnitella jotain toimivaa jo hyvän aikaa.

Eilisiltana oli viimein sopiva kolonen ajatuksen viimeistelyyn. Tossupussin kriteerinä oli ehdottoman hyvä tuuletus, jonkinlainen personoimisen mahdollisuus (siis että jos viidellä tytöllä samassa ryhmässä on samanlainen pussi, erottaa Millan pussin Liisan pussista, vaikka ne olisivat lähtökohtaisesti olleet identtiset), lähituotanto, ja mahdollisesti, jos niikseen kävisi, kierrätys.

Pink*Pixie-kärkitossupussit on rakennettu valoverhokankaasta, joka on kierrätettyä. Vanha käytöstä poistettu verho saa uuden elämän, ja uuden kankaan turhaan valmistus voidaan välttää. Näinollen myös täysin identtisiä pusseja on vain vähän, ja mallisto muuttuu aavistuksen aina käytössä olevan pohjakankaan mukaan. 

Kangas toimii ihanteellisesti kärkitossujen kanssa, sillä tossuille on ehdottoman tärkeää hyvä ilmanvaihto ja kuivuminen käytön jälkeen. Valoverhokangas ei kerää itseensä kosteutta, vaan päästää tossujen käytön jälkeisen kosteuden pois kankaan kolosista. Tossupussin malli taas on yksinkertaisuudessaan helppokäyttöinen ja kaunis, satiininauhalla suljettava ja tanssitunnin ajaksi vaikka naulakkoon ripustettava. 

Pussin keskellä etupuolella on puuvillakankaasta ommeltu merkki, johon voi halutessaan kirjailla, painaa, tai liimata oman tunnuksensa pussilleen. Aika ihana voisi olla kaunokirjaimin kirjottu oma nimi, tai kangasväreillä painettu "tossupussi"-teksti. Myös tarrat pysyvät melko hyvin kiinni puuvillaisessa kankaassa, jolloin pussin personointi on helppoa ja kaikkien toteutettavissa.

(Ja lisäbonuksena, jos kärkitossuaika on elämässä jo ohimennyttä aikaa, mutta baletti säilyy elämässä tärkeänä, on pussilla toinenkin mahdollinen funktio. Pussin voi ottaa käyttöön kauppamatkojen kestohedelmäpussiksi. Puuvillamerkkiin on hyvä liimata omenoiden tai mandariinien punnitustarra, kassalla näkee selvästi, mitä pussissa on sisällä, muoviset, rapisevat hedelmäpussit saa jättää kauppaan, ja pikkuiset, tanssivat ballerinat muistuttavat siitä, kuinka tärkeää on elää vitamiinipitoista, liikkuvaa, ja taiteista nautiskelevaa elämää, vaikka tossuilu olisikin ehkä historiaa.)

-Anjusha

Pyjamaviidakossa kuhisee

Muinainen punatulkkupaita olikin oikein oivallista mallia. Se saa lapsen selän näyttämään mahdottoman pitkältä, ihan aikuiselta melkein, viisivuotiaana, se on helppo kasata, ja ennen kaikkea, siihen voi käyttää niitä kapoisempiakin paloja trikoota. Ja olen elämässä todennut myös, että kun jotain uutta ompelee, kolmas samanlainen ompelus alkaa olla jo sen oloinen kuin sen kuuluu olla. Ensimmäinen ja toinen menevät vähän kuin harjoituskappaleina.

Kuvittelin, että minun trikoolaatikkoni ammottaa tyhjyyttään. Mutta sieltäpä löytyikin yllätyksekseni kaikenlaisia yksittäisiä palasia, joista sai kuin saikin (hieman mielikuvitusta käyttämällä) ihan oivallisesti palasia noihin kahteen "harjoituskappaleeseen". Tässä on niistä ensimmäinen:

Autokangasta oli jäljellä pitkänomainen suikale, josta tuli juurikin hihat. Se on muinainen kankaanpelastusprojektikangas, eli siis pakan viimeinen (ja puodin viimeinen) pala, josta on joskus tehty taaperoaikana unihaalari. En tottapuhuen edes muistanut, että meillä sellaista on. Tai on ollut. Se on jotenkin hieman turhan äijäisä, ja lisäksi aikalailla eri värinen kuin meillä mikään yleensä. Mutta yllättävästi se istahti tuohon hihaksi. Se ei ollenkaan ärjy äijäisyyttään, vaan pysyy ruodussaan ja rauhoittuu vieressä olevalla valkoisella.

Valkoinen trikoo on Eurokankaasta vuodelta 2003. Se on matkustanut melkoisen matkan mukana ilman funktiota. Kangas on alunperin ostettu Keuruulle, musiikkiopiston tanssijoiden kevätnäytökseen paitakankaaksi. Sitä näytti olevan reilu pala, mutta viikatun kankaan avattuani huomasin, että sekin oli suikale, jonka leveimmästä kohdasta tuli kyllä etukappale, mutta takakappaleen keskelle piti jo laittaa sauma :) Se taas ei valkoisessa kankaassa, erityisesti sellaisessa, jota käytetään lähinnä petiosasolla, näytä paljoa haittaavan.

Sinilila resorikin meni paitaan ihan loppuun. Alkuperäisessä kaavassa ei ollut resoria alhaalla massussa, mutta punatulkkupaidasta viisastuneena ajattelin kokeilla kuinka sellainen toimisi. Paremmin toimii kuin ilman. Tulkkupaidan reuna nimittäin rullaa ylöspäin, mutta tämän enää ei. Ja alareunasta saa nätimmän näin, kuin ettei jaksa vaihtaa kaksoisneulaa koneeseen saadakseen nätiksi päärmäyksen :)

Ja tässä syy pyjamapaitatarpeeseen. Jos jokainen paita menee yhden yön käytön jälkeen pesuun, kun sen kanssa on syöty soffa-aamiaista (ja poikkeuksetta murustettu ja kaadettu sen kyytiin jotain siihen kuulumatonta), on paitoja viisaampi olla enemmän kuin yksi. Niitä on tehtykin tämän lisäksi toinenkin, mutta tuo kuvaaminen on tässä tapauksessa myös aika haasteellista, kun paidat menevät suoraan pesusta käyttöön, ja käytöstä suoraan pesuun. Ei siinä ehdi muistaa ottaa paidasta kuvaa, kun se on jo seuraavassa kierron vaiheessaan ennenkuin ehtii kissaa sanoa :)

Harjoituskappaleista vielä sen verran, että niitä "oikeita" pyjamia varten teimme kaverin kanssa tilauksen ihan tuon lahden taakse Ruotsiin asti. Se on kuulemma tänään lähdössä sieltä matkaan meillepäin. Ja taas löytyy trikookopasta tarvikeainesta!

Lintuteema jatkuu

Jos kerran saisi aikaan jotain myös itselleen...

Teimme alkusyksystä SikSakSiS-Hennin kanssa kangasvaihtarin. Minä en enää kaivannut kauan kaapissa lojunutta PUL-kangasta, ja tilalle sain ihhis-ihanaa itse painettua Tintti-kangasta palasen. Pala on ollut kangasröykkiön päällimmäisenä ihasteltavana, mutten ole hennonut tuhota sitä, kun se on niin kaunis.

Muutama päivä sitten uskalsin, ja leikkasin kankaasta palan neulatyynyä varten (joka vielä on viimeistelemättä, eikä siis pääse esittelyyn). Ja samalla kun sen uskalsin, ajattelin, että eniten minulle kankaasta olisi iloa, kun se olisi jossain jokapäiväisessä käytössä, näkyvissä. Joten muutin osan kangasta tossupussiksi nykytanssin tossuilleni. Kuvan ottamisen jälkeen lisäsin siihen vielä KAM-nepit (mustat) tuohon läpän molempiin reunoihin, jotta tossukat pysyvät tallessa hurjassakin menossa. Samalla kokeilin vanhasta kaavasta tehdä vähän suurempaa mallia, jotta aikuistenkokoisetkin tossut mahtuvat kunnolla pussin sisälle. Tällä mallilla on siis tossupusseja puolitossuille Tanssiinassakin, mutta vaan vähän pienempänä. Tämä uusi koko taitaa sittenkin olla parempi, joten vastaisuudessa puodin pikkutossupussit saattavatkin muuttaa kokoa :)

Ja sopivasti kankaan reunasta jäi yksi kokonainen talitiainen ihan vaille kotia, joten leikkasin sen irti, ja asettelin heijastimeksi syystakkiin:

Heijastimesta tuli ihan mahtavan kaunis. Taustakankaana on äidille synttärilahjaksi tehdystä juhlalaukusta ylijäänyttä puuvillakangasta, välissä heijastinnauhaa Myllymuksujen syyslahjasta muutaman vuoden takaa, ja yksinäinen tintti pääsi oikeuksiinsa aitiopaikalle koko komeuden eteen. Ja mikä parasta, se sopii väreiltään mainiosti sekä mustaan syystakkiin, että tummanharmaaseen talviseen villakangastakkiin. Nyt tintti pääsee mukaan aina, kun lähden kotoa johonkin, ja voin ihastella kangasta aina vaan :)

Talvisia tinttikelejä odotellessa,

Anjusha