Noro - Vajlora

Minulla ei ollut syyspipoa. Tai lähinnä, minulla oli yksi pipo, joka on fleecevuorinen, ja sitä myöten sopiva pakkaspakkaskelille. Näin syksyisellä, korvat paleltuvat ja sitten niihin sattuu, jos niitä ei mitenkään suojaa.

Piti siis saada pipa, joka suojaisi korvia. Minulla on myös Baktus-huivi, joka on tehty Noro Aya -langasta, ja pohdin, josko pipa voisi olla sille kaveri. Hain TitiTyyltä kaksi kerää Ayaa lisää, ja hain Ravelrystä ohjetta pipalle. Löytyi Vajlora -pipo, kun laittoi hakuohjeeksi että 3,5:n puikot, pipo, ilmainen ohje, ja kuvallinen ohje.

Pipa oli melko helppoa palmikkoneuletta, mutta ohjeessa oli muutama paikka, joissa piti ihan pysähtyä ja miettiä ja ratkaista ongelma ilman ulkopuolista apua. Kun vähän käytti järkeään ja sovelsi ohjetta, sai ohjeesta samannäköisen pipon kuin ohjeen kuvassa on.

Pipasta tuli vähän ja aavistuksen baskeriaiheinen, hauskasti löpsöttävä ja hyvin ja täydellisesti korville menevä.

Tässä Verttinen vääntää silmiään kieroon. "Jos tuo mahtuu äiti sinun päähän, niin sitten se tarkoittaa, että se mahtuu minunkin".

Tunge pipa äireen päähän ja ota hassuja kuvia. Jos oikein haluaa, saa pipon myös silmille. Mikä tietysti tarkoittaa, että sen saa löpöttämään pään taakse hauskasti.

Nyt on pipa. Ja sen kaveriksi huivi. Vielä jäi aavistus lankaakin, ja mietin, pitäisikö se muuntaa kämmekkäiksi. Ehkäpä. Saas nähdä.

Anjusha

KCWC, päivä 2

Aavistus piti ottaa sitten ihan samoin tein aikataulussa takapakkia, mutta jatkamma hieman ja aavistuksen myöhässä :)

Kids' Clothes Week Challengen kakkospäivässä on ohjelmassa kaapista löytyneiden hihojen henkiin herättäminen. Merirosvotrikoo löytyi kesällä Eurokankaan alelaarista (siis ei edes palalaarista, vaan niiden juhannuksenjälkeisalennusmyynnistä, jossa yritettiin päästä eroon jos jonkinmoisesta hankalasta). Siinä oli rasvatahra, josta syystä reilun metrin pala ihanan pehmeää ja joustavaa lycralla siivitettyä puuvillatrikoota maksoi 2,50€. Tahran pystyi leikatessa väistämään helposti, ja liian lyhyiden pyjamahousujen ompelun jälkeen (jotka onneksi kyllä löysivät uuden kodin) siitä jäi vielä kangasta hihoihin. Maanantaina leikkasin hihoille kaveriksi etu- ja takakappaleet, ja tänään pääsin niitä yhdistelemään.

Nanson trikoopalan vaaleansininen loppu, ja Kestovaippakaupan vaaleansiniset resorit saivat nuo hihat kavereikseen. Hiukkasen harmittaa vaaleansinisten eri sävyisyys, kun se saa molemmat näyttämään likaisilta, vaikka yksittäin ne ovat ihan nätin värisiä. Mutta jos tämä oli kotoa suoraan löytyvien asioiden rästiompelua, niin sopinee käyttötarkoitukseensa. Yöllä on pimeää, mutta viileää. Kukaan ei näe vaaleansinisen eri sävyjä. Lohduttakoon se ;)

Käytin paitaan Ottobre Designin hyväksi havaittua pyjamapaidan kaavaa, mutta lisäsin helmaan resorin, kun muuten tuo trikoo rullaisi helposti pepun päältä pois. Resorista tuli sopivasti lisäpituutta helmalle myös, kun koko 116cm taitaa kohta alkaa jäädä aika pieneksi. Hihansuuresoritkin tein parin sentin pidennyksellä. 

Ja aikaa sain kulumaan aikalailla juurikin sen tunnin, mitä pitikin. 

Tämän päivän tunti onkin sitten vielä käyttämättä. Ehkä illalla jatketaan.

Talohousut ovat muuten olleet kaksi yötä käytössä. Liian lyhyt mutta muuten vielä ihan sopiva kaava parani ensiluokkaiseksi pitkillä resoreilla (joka myös ratkaisi viime päivien "ei-voi-sietää-suoralahkeisia-housuja, ne-menevät-ikävästi-kantapään-alle" -dilemman ainakin yksien pöksyjen osalta), ja ihanan pehmoinen bambutrikoo on lutuisen tuntuinen öiseen aikaan. Jee.

Anjusha,

jonka on myös tehtävä itselleen syyshattua, sillä keli on jo hurjan viileä eikä allekirjoittaneella ole syyspipoa lain.

Kids' Clothes Week Challenge 2012

Joskus sitä elämäänsä kaipaa inspiraatiota.

Kaikenlaista olisi muutoinkin tarjolla, niinkos aina, kuten kirjanpitoa, työharjoittelijan
kanssa puuhaamista, joululahjojen ajattelmista, syyssiivousta, syntymäpäiviä tai ihan mitä muuta vaan mitä elämä nyt yleensä tarjoaa. Mutta tämä kuulosti kivalta - tällä viikolla, tunti päivässä, seitsemän päivän ajan, jos tekisi lastenvaatteita.

Ja ainakin näin maanantaina se onnistui ihan sillä, että vaihtoi huonetta ja ompeli. Kaapista löytyi valmiiksi leikattuina bambutrikoiset talopyjamahousut, joille riitti pelkkä ompelu, jotta ne sai valmiiksi. Samalla penkaisulla löysin myös luonnonvalkoiset bambutrikoot, jotka on lapsen kokoon leikattu, ja hihat pyjamapaitaan. Itseasiassa tulevat ihan tarpeeseen, kun juurikin on niin, että pyjamaosastoa ja pitkäkalsarivalikoimaa meillä tarvittaisiinkin paljon enemmän kuin mitä sitä on. Ompaisin siis talopöksyt unihousuiksi, ja lopun ajan tunnista käytin pyjamapaidan valmiiksi tehtyjen kaavojen etsimiseen ja niiden löydyttyä paidan loppuun asti leikkaamiseen.

Housuihin saa vielä kaveriksi paidan, kangasta on sopivasti sellaiseen. Mutta sen leikkaan vasta, kun olen ensin saanut sen valmiiksi leikatun paidan (joka on eri kankaasta, ja jolle voisi myös saada aikaan pöksyt kaveriksi) ja ne kalsonkihousut kasaan. Saapa tuota keskeneräisten pinoa hieman pienemmäksi, hurraa!

Saa nähdä, käytänkö huomisenkin tunnin jo tänään, kun huomenna on melko pitkä päivä eikä ihan tiedä illasta ehtiikö tuntia käyttää ompeluun.

Ihana haaste! Vielä kun keksisi jotain yllätyksellistä kun saa ensin nämä rästiasiat pinosta pois :)

Anjusha

Pikku raitavillasukkaiset ja Sadonkorjuujuhlat sateessa.

Eskosen hamppuvillasukista jäi vielä kaksi nyssäkkäistä lankaa; toinen pienempi sininen, ja toinen vähän reilumpi keltainen. Jotta saisi pikkunyssäkät pois kuljeksimasta, kutaisin ne sukiksi nekin. Näistä tuli pikkuiset, ehkä sellaiselle vuoden-kahden ikäiselle sopivat.

Käyttöön ne pääsivät melkein heti, tai ainakin niille löytyi uusi omistaja. Verttisen päiväkodissa oli eilen sunnuntaina Sadonkorjuujuhla, jossa järjestettiin arpajaiset. Vein sukat arpajaisvoitoksi, josta ne nappasi päiväkodin keittiön suurvisiiri Juuso. Meidän perheeseen sen sijaan kotiutui arpajaisten ainoa pikkuauto, jonka Verttinen voitti, ja Esko taas voitti 20€ lahjakortin Punnitse ja Säästä-kauppaan. Aikas mahtavaa! Ei liene epäselvää löytyykö lahjakortille käyttöä... 

Mutta koska nuistakin sukista jäi vielä pienenpienet jämäset lankoja, kerin ne pätkinä yhteen muutaman iänaikaisen seiskaveikan kanssa ja rakennan niistä peikkosukkia itselleni. Kävin nimittäin läpi sukkalaatikkoni, ja totesin, että aika vähissä ovat omatkin ehjät sukat. Ja ne kahdet, jotka siellä vielä suurinpiirtein ehjinä on, on molemmat aika ohuita. Eilisissä kemuissa (pihalla kolme tuntia sateessa) totesin, että paksummat villasukat alkavat olla jo tuiki tarpeelliset. Varpaat olivat syväjäässä kumppareiden sisällä kotiin päästyä.

Onneksi on maanantai ja sadepäivä. Se tarkoittaa, että voi köllähtää tavittaessa päiväunille, neuloa teekupin ääressä ja lonnia sisällä. Ainakin kunnes lapsi pitää noutaa eskarista.

Anjusha

Ihan Tavalliset Sukat

Villasukissa on ikuinen dilemma. Second Sock Syndrome - toisen sukan syndrooma, joka vaivaa hyvin herkästi sukkaparia kuin sukkaparia. Siis että ensimmäisen sukan saa kyllä valmiiksi asti, mutta viimeistään toisen sukan kantapää aiheuttaa lähes ylitsepääsemättömän tylsistymisen ja mielenkiinnon menetyksen. Tällä kertaa sukanteosta oli kuitenkin niin kauan, että edes toisen sukan kantapää ei haitannut menoa.

Rakensin Eskoselle syyssukat Hempwollesta, jota on löytynyt TitiTyyltä. Sinistä oli ihan vähäsen jäljellä, kun sitä oli jäänyt yli muinoin tehdystä piposta (joka on ihan hukassa, höh), ja tuo viljankeltainen oli ihan kokonainen kerä. Molempia jäi vielä jäljelle, ja niistä on tulossa pikkuiset raitasukat... joille ei ole edes vastaanottajaa tiedossa, mutta tuleepa nyt kumminkin.

Reppana miesi otti sukat samantien käyttöön, sillä ne taitavat olla tämän hetken ainoat ehjät. Hyvä, kun tulevat käyttöön.

Syys on selvästi saapunut, kun sukankuteminen tuntuu taas hyvältä. Ja luulen, että osansa teki sekin, että päätti valita tehdä Ihan Tavalliset sukat ilman minkäänlaisia krumeluureja ja haasteita, ihan vaan leppeästi ja niin, että oli helppo paahtaa neulomus läpi muutamassa hetkessä. Ei kirjoneuletta eikä kuvioita, pari hassua raitaa jotta sai tuon sinisen kerän kulumaan. Ja nekin mahdollisimman yksinkertaisesti. Ohje on siis niin omasta päästä ja selkärangasta kuin voi olla. 

Tästä sai taas yhden pisteen uusien lankojen ostamislistaan :) 

Anjusha

Psykedeeliset syyspökät

Kotona on tullut syysinventaarion aika. Tai siis tenava on hujahtanut yhtäkkiä jokin omituisen kasvupyräyksen, ja useimmat pitkät housut ovat jääneet nilkkojen yläpuolelle. Samaan syssyyn on tietysti voinut käydä koko vaatelaatikon läpi, napata sieltä kiertoon, kirppikselle ja lahjoituksiksi muutkin pieniksi jääneet vaatteet, ja raakata pois ne, missä on eniten reikiä. Kesävaatteet vinttiin ja syysvaatteet tilalle, niin vaatelaatikkoon kuin eteiseenkin. Mikäs sitä flunssaisena on inventoidessa.

Yhdet ehjät, uudet ja "seuraavan koon" sisähousut olen tässä lenssuillessani jaksanut ommella. Kangas on marinoitunut kangaskaapissa vuosia, kuvittelin hankkineeni sen hupparia varten. Nyt on kuitenkin niin, ettei keltainen ole ihan Verttisen väri, ainakaan suosikkisellainen, eikä se oikein näytä naaman vieressä kivalta muutoinkaan. Joten silppusin muinaisen joustofroteen housuiksi. Pituutta kankaassa olikin tähän kokoon (122cm) sentilleen sopivasti. Ja leveydeltään kangas sopi housuihin myös - sitä jäi vain ehkä juuri ja juuri pipon kokoinen palanen jäljelle, ja siihenkin saa vuorikankaan keksiä jostain ihan muualta.

Kaavana on Ottobre Design syksyn 2006 lehdestä löytynyt collarihousun kaava. Samalla kaavalla on tehty Verttiselle aiemminkin housuja, siis pienemmässä koossa. Tässä on kivat taskut, ja tähän aikaan pienen miehen elämässä taskut ovat kyllä erinomaisen tarpeelliset kapineet.

Pepputaskutkin tulivat, vaikkakin niiden psykedeliaprosentti nousee taivaisiin, värit vaan vilisevät silmissä. Onneksi paita tulee tuohon pepun päälle useimmiten, jolloin taskuissa voi säilyttää asioita ihan hyvin saamatta päänsärkyä.

Käyttökuvia housuista ei vielä ole, vaikka ensi kertaa pöksyt jalkaan tänä aamuna laitettiinkin. Oli niin harmaa aamu, ettei housuista olisi saanut minkäänlaista näkyvää otosta kuitenkaan. Mutta ne pysyvät jalassa, ja istuvat kivasti, yhä. Ja ovat sopivasti reilua kokoa, eli näissä ehtii kasvaa taas jokusen sentin ennekuin nilkat vilkkaavat. Laitoin näiden tilalta yhdet rikkinäiset kaapista lumppukeräykseen, ja vielä muutaman pöksyn verran voisi sisähousukoppaa uudistaa, sen verran hapertuvia ovat jo muutamat laatikosta löytyvät pitkät housut.

Jotenkin valmistuvat vaatteet keventävät mieltä. Uuden luominen ja luomistyönsä katseleminen on sinällään jo oikein palkitsevaa, ja lisäksi jotain tenhoa on myös siinä, että kangaskaapin sisältöä saa käyttöön. Jonkun verran helpostusta tuo myös tieto siitä, että vaikka meillä ei järin tirpantakkoja olla vaatteiden päälle laittamisesta, lapsella on edes vaikka EHJÄT housut. Tuonikäisten vaatteissa se ei taida olla ihan itsestäänselvyys.

Vielä tarvittaisiin ulkohousut akuutisti. Kurahousut päiväkodilla on jo, mutta sellaiset, mitkä pitäisivät jonkun verran vettä ja olisivat vuorelliset ja lämpimät, sellaiset olisivat poikaa. Ehkä isken kynteni sellaisiin seuraavaksi.

Anjusha,

joka vielä niiskuttaa ja yskii, mutta on jo muuten selvästi ihmistymään päin tästä lenssustansa.

Tunnusteluja, eiko tunnustuksia, ja tunnelmakuvia tulevasta.

Kippas kappas! Outi oli heittänyt tunnustuksella. Tuleepas tällaisesta hyvälle tuulelle, kiitosta vaan. Laitetaan vahinko kiertämään :)

Tähän tunnustukseen liittyy muutama sääntö, kas tässä:

1. Liitä linkin kera bloggaaja, joka antoi tunnustuksen.

2. Anna tunnustus eteenpäin 5:lle lempibloggaajallesi ja kerro siitä heille kommentilla.

3. Kopioi post it -lappu ja liitä se blogiisi.

4. Ole iloinen saamastasi tunnustuksesta, vaikka se onkin kerrottu vain post it -lapulla ja toivo, että lempibloggaajasi jakavat sen eteenpäin.

Laitan siis tunnustuksen eteenpäin seuraaville ihanuuksille:

1. Elliina

2. Amaria

3. Kati

4. Pauliina (ja muistutan samalla että kuulumisia kuulemme mielellämme täällä kotosuomessa!) 

5. Kirsi

Kaikkia seurailen mielelläni, ja kaikki ovat myös ihan "oikeasta elämästä" tuttuja aitoja ihmisiä :)

Täällä Puutteenlaaksossa maanantai on alkanut laskujen kirjoittamisilla, sähköposteilla, lastenohjelmilla ja yhden koko viikonlopun kuumeistelleen pienihmisen rähjäämistä kuuntelemalla. Eläköön "vapaa"päivä :) Minä uppoan aina välillä syksyn väristen lankojen maailmaan hetkeksi, visioin sohvatyynynpäällisestä ja toivon, että saan virkkaukseni vielä joskus valmiiksi. Oikeastaan siitä voisi puuttua vain yksi vaivainen kukka, ja sitten pääsisi jo viimeistelyhommiin, jos haluaisi päästä helpolla.

Ihania värejä, kaikki Rowanin Felted Tweediä. Lanka on suunniteltu loistavasti, ihan minkä tahansa värinen kerä sopii ihan minkä tahansa värisen kanssa yksiin. 

Syysvärejä. Niitä alkaa pikkuhiljaa näkyä myös pihalla, ja aamuisin, kun avaa ulko-oven, pihalla tuoksuu omenalle. Odottelen vielä ensimmäistä pakkasyötä, jotta saadaan pihan ompot parhaimmilleen.

-Anjusha

Eskarilaisen pihaliivi

Verttinen on aloittanut eskarin, ja ensijännityksestä (äidin) selvittyäni huomasin, että lapseltahan puuttuu tuikitarpeellisuuksia, niinkuin vaikka ulkohousuja, pehmoisia sisähousuja leikkihommille, vuorillinen fleecetakkikin alkaa käydä pieneksi ja ensimmäisellä viikolla kävi vielä ilmi meille myöhäännukkuvaa sorttia oleville, että aamupuoliyhdeksältä on ihan aidosti kylmä, vaikka päivällä voi olla ihan lämmintä ja shortsikeli.

Jostain piti aloittaa, ja minä aloitin siitä shortsipäivän aamuvilpakan pelastuksesta.

Kaivelin kangaskaapista kaikki joustofroteet joita sieltä löytyi, ja rakensin vetskariliivin alkusyksyn aamuja varten. 

Kaava ja ohje löytyi Ottobre Designin syksy 2006 -lehdestä, jonka ostin Verttiä odottaessani. Vieläkin siellä riittää kokeiltavaa :) Materiaalit löytyivät muuten kotoa kaikki, paitsi edessä oleva vetoketju, joka piti ihan käydä kaupasta ostamassa. Pintakangas on Kimperin joustofroteeta, enkä kuolemaksenikaan muista mistä sitä meille on siunaantunut. Ainakin VauVauva on sitä joskus myynyt. Vuorikangas on Kestovaippakaupasta, niitä kankaanpelastusprojekteja (tässäkin palassa oli reikä keskellä kangasta, jonka onnistuin juuri ja juuri väistämään saumavaroja leikatessa). Pikkuvetskarit ovat Kangasalta, jostain hauskasta verkkokaupasta jossa on selvästi opeteltu ihan omin kätösin tekemään verkkosivujen tekstit :) 

Vuorikankaaksi valikoitui Taateli -joustofrotee, jota on ollut kaapissa aina siitä päivästä asti, kun se ilmestyi ensi kertaa markkinoille. Jotenkin tuo oranssi ei ole ihan Verttisen väri, mutta kangas on hauska ja pirteä. Vuoriksi se sopii oikein hyvin, ja pilkottaa myös taskukappaleiden laidoilta.

Taskut olivatkin mielenkiintoiset. Ompelua ihan nurinkurisesti, keskelle kangasta saksilla reikä, hassut lipareet reiän keskelle ja vielä ihan omituisen yksinkertaisesti paikoilleen laitettava vetoketju. Piti seurata ohjetta lause kerrallaan eikä harhailla alkuunkaan soveltamaan mitään. Mutta lopputuloksesta tuli hauska ja taskukangas, joka on samaa kuin vuorikangas, pilkottaa mukavasti muutoin raidallisesta liivin pinnasta.

Tässä Verttinen ja Vippakoira uusissa syysliiveissään matkalla kaupunkiin.

Anjusha

Äireen sarjassa vielä yksi kukikas ja pitsillinen.

Muinoin löysin äidin pyytämään juhlalaukkuprojektiin kankaan Eurokankaan palalaarista. Kangasta jäi yli, ja siitä on juhlalaukun lisäksi tehty myös kukkaro laukun sisälle. Aina vaan kangas jätti jälkeensä palasia, ja palaset kummittelivat oman kodin kangaslaarissa, kunnes yhtenä kauniina aamupäivänä rakensin palasista vielä yhden kassin.

Äiti ja siukku kävivätkin viikonloppuna Tallinnassa, ja kuulemma koko kassikolmikko oli juhlalaukkua ja rahapussia myöten sävy sävyyn käytössä :)

Kassin kaava ja ohje on KwikSew kaavamallistosta, Kestovaippakaupasta (jolle on muuten auennut uusi verkkokauppa). Vuori- ja yläreunan kankaana on anoppilaiselta muistaakseni ylijäänyttä vihertävän harmaata yksiväristä housukangasta, ja pitsi ulkopuolen yläreunassa on Rouvan, eli äidin äidin pöytäliinasta pelastettua. Näyttää käsin tehdyltä, se oli hyvä pelastaa, kun pöytäliinasta ei liinaksi enää ollut. Niinpä kassiinkin sai hiukan Rouvaa mukaan, ja se pelastaa päivän kuin päivän :)

Jonkun kierroksen takaisessa Mollie Makes -lehdessä tuli mukana metrin verran puuvillanauhaa, johon oli painettu säntillisin välimatkoin "handmade with love". Täytyyhän nauhaa kylvää nyt sitten kaikkeen rakkaudella tehtyyn, aika hellyyttävää se kyllä ainakin on.

Minulla on itselläni kukallinen kirjastokassi tällä samalla kaavalla tehtynä. Tykkään siitä kovasti, sinne kun tulee vuorin ja pintakankaan väliin vanu (tai minä olen kyllä laittanut fleeceä). Kassista tulee ihanan pehmeä, vaikka sen täyttäisi kirjastonkirjoilla tai maitotölkeillä. 

Mutta nyt on äitin kassikangas viimein käytetty loppuun. Olisikohan se kankaiden kanssa niin kuin lankojenkin, että uutta saa hankkia vasta kun yksi on käytetty ihan loppuun asti? Tosin en ole kankaita hankkinutkaan pitkään aikaan, niitä kun tuntuu olevan kangaskaappi pullollaan vaikka mitä ompelisi.

Tästä olen kuitenkin iloinen. Äitin kangas on pois kuljeksimasta, ja muuntunut jo kolmeksi käyttötarvikkeeksi. Ja vielä kun saa ajatuksiin jo edesmenneen Rouvan (joka vissisti suuttuu taivosessa ja muuntaa syksyn jäätävän kylmäksi ja tihkusateiseksi jos sitä ei muista) ihan vaikka kesken tavallisen päivän, on tämä äetee onnellinen.

Anjusha

Vippakoiran villapaita

Muistan joskus muinoin kokeilleeni aloittaa villasukkia, joiden mallineule oli siksak-kuvioista. Ne näyttivät kivoilta, mutta jo kolmannella kerroksella totesin tehtävän olevan ihan mahdoton, ei tullut siksakkia, silmukkaluku ei pysynyt millään samana ja koko sukanalku oli ihan susi.

Uudessa Novitan lehdessä oli paljon siksakkia, ja näin muutaman vuoden jälkeen se näytti ainakin paperilla ihan järkeenkäyvältä. Ajattelin kokeilla johonkin pieneen, osaisinko moista. Valitsin kauneimman pikkunyssäkkäni Rowanin Felted Tweediä ja tutkailin välillä lehdestä ohjetta koiran villapaidalle. Vippa nyt leikkikoirana on pienempi kuin yksikään elävä, joten vähensin silmukkamääriä sekä pituudessa että leveydessä ja sovittelin paitaa aina välillä koiralle.

Mallineule olikin ihan oikeastaan yksinkertainen. Ainoa haaste tuli vastaan, kun välillä piti muistaa tehdä pyöröneuleena ja välillä tasona, ja erikseen oikeita ja nurjia kerroksia, kääntäen työtä keskellä kuviota (sitä ei ehkä tarvitsisi ajatella oikeankokoiselle koiralle tehdessä, mutta ainakin kun ominpäin meni pienentämään mallia, asia tuli väistämättä esille).

Ja tuo lanka on niin ihanaa. Pehmoista ja lämpöistä, suloisen väristä (kaikki ne värit ovat, ja sopivat keskenään riippumatta mitkä kaksi kerää nappaat lankakaupan hyllystä). Minä haaveilisin virkatusta syyshuivista myös, sellaisesta vähän isoäidinneliötyyliin tehdystä. Lankakopassa on aika monta eri kerää jo, ja juuri kävin noukkimassa yhden puuttuvista väreistä TitiTyyltä, kun tehtyjen töiden listalla oli niin monta valmista, että yhden kerän sai käydä hankkimassa, palkinnoksi.

Alkuperäisessä ohjeessa oli myös etulahkeet, mutta näin kesäisellä kelillä niitä ei ehkä vielä tarvita (ja Merja iltakahveella käydessään auliisti muistutti myös syksyn loskakeleistä, lahkeet kastuisivat heti). Lisäämme ehkä lahkeet, mutta ehkä vasta pakkasella :)

Etutassujen välistä kulkee läppä, joka kiinnitetään selkäkappaleeseen kahdella napilla etu- ja takajalkojen välistä. Verttinen valitsi siilinapit nappipussukasta.

Josko nyt kelpaisi Vippakoiran temmeltää syksyä kohti. Puodissa syys on alkanut jo (ja onneksi niin), josta syystä siihen voi kotonakin pikkuhiljaa valmistautua (vaikkapa hankkimalla talon täyteen tuikkuja pimeneviä iltoja varten). Kahden päivän päästä alkaa myös taloudessamme eskaritaival, joka jännittää ainakin äitihenkilöä ihan merkittävästi. Lapsi ensi kertaa päivähoitoon, miltei kuuden vanhana. Eiköhän se kuitenkin suju, onhan tuo ollut kahdesti viikkoon kerhossakin tähän asti, ja hyvin on pärjätty. Nyt onkin kerho vaan joka arkipäivä :)

anjusha

Neulomus-mojo.

Saatoin ehkä yllätyksellisesti hieman innostua. 

Novitan syksyn lehti oli pudonnut postilaatikkoon päiväseltään, ja kun sitä pihalla pääsi auringossa selaamaan teen ja ranskalaisten pastillien kera, kävi niinkin ihmeellisesti, että ihan melkein inspiroitui.

Harmaa paljetillinen huivi sopisi oikein oivallisesti harmaaseen villakankaiseen talvitakkiin. Näyttää lämpimältä ja pehmeältä. Hm.

Ehkei ihan tuon värisenä, mutta näyttää kietoutumista vaativalle. Syysiltana kynttilänloimeessa, tähän voisi kietoutua oikein.

Vippa ja Ruffis -leikkikoirat voisivat saada jumpperit. Jos tekisi ihan ohuella langalla ja pienillä puikoilla, voisi ohje toimia suoraan muuttamatta muuta.

Olohuoneen sohva kaipaisi jotain tällaista. Nykyisellään meidän muuten ruskea - violetti olohuone sohvineen pitää sisällään kaksi mustavalkoista torkkupeittoa, ja kaksi Salama McQueen -fleecepeittoa. Ei ehkä ihan sisustuksellinen ihanne se. Tällainen, vaikkapa sammaleenvihreänä, voisi korjata tilannetta ihan merkittävästi.

... No kappas vaan. Siinäpä se.

Raitatunika toimii aina.

Joogasukat pitäisi tehdä. Ja hommata uudet puolitossut joogaan. Torstaisella tunnilla Marianne-kaveria tuuratessani huomasin, kuinka kohta kaksi vuotta käytössä olleet tossut eivät enää olleet lainkaan napakat ja mukavat, vaan pyörivät jalassa ja saumat menivät päkiöiden alle. Aika aikaansa kutakin. Tänä syksynä tarvitaan uudet tossut joogaan. Ja sukat. Sukat pitäisi muuten suunnitella, sellai joogasukat, ihan itse. Että olisi oma ohje. Sille löytyisi tarvetta tuolla puodissa. Kunhan tässä nyt saisi arjen taas kuntoon... Juu. Mutta tuo on kiva yksityiskohta, että sukka jatkuu ihan melkein varpaisiin asti. Kunhan se jättäisi päkiän vapaaksi.

Taivaallisen kaunis. Vaikkakaan en usko, että halterneck-yläosa jaksaa kannatella noin painavaa helmaa venymättä kohtuuttomasti käytössä niin, että kohta paistaa *tissit* etumuksesta. Mutta jos tekisi yläosasta jotenkin toisenlaisen. Tai erikseen topin ja hameen. Jos ikinä kärsivällisyys riittäisi.

Jos olisi hääpuvulle tarvetta, tästä saisi lähteä tekemään. Meillä olisi Eskosen kanssa 10-vuotishääpäivä edessäpäin parin vuoden päästä, jos nyt aloittaisi, voisi ehkä odottaa saavansa tällaisen valmiiksi siihen mennessä :) Tuo melkein näkymätön nauha selässä kruunaa koko kauneuden. Aivan ihana.

Ja nyt sitten inspiroituneena ja suunnitelmia täynnänsä takaisin arkeen ja vessan pesuun. 

-Anjusha

Mansikkahillopäivän ompelusairaala.

Tänään on siivottu, silputtu, keitetty ja purkitettu 10 kiloa mansikkaa hilloksi - kahdeksikymmeneksineljäksi purkiksi mansikkahilloa. Ja maiskutettu ensimaistiaiset lettujen ja kermavaahdon kanssa. Josko näillä pärjäisi syksyn pimeyden.

Lisäksi tänään olen leikkinyt sairaalaa, nimittäin vaatesairaalaa. Verttisen leikit tuntien vaatteet eivät ensisijaisesti jää pieniksi - ne reikiintyvät ennen sitä. Yläosat reikiintyvät kyynärpäiden kohdalta ja alaosat polvista. Kesäaika on siitä armollista, että polvet ja kyynärpäät saa usein pitää paljaina, mutta vuoden aikana kulutetut pitkät housut ja -paidat ovat armottomasti hajalla.

Tänään korjasin yhden setin pitkää paitaa ja housua lyhyemmiksi. Ja tällaiset niistä tuli:

Sairaalarintamalla on jokunen hetki sitten korjattu myös konnan tarvikkeita. Isomman akvaarion mukana saimme kasan akvaarionhoitokampetta, joista haavit olivat aika lailla loppuun kulutettuja. Minä vaihdoin niihin Tanssiinan yläkerran ompelimon roskiin joutuvista kangastilkuista koottuja paloja nettikangasta. Ja oikein hienosti toimivat!

Alkavalla viikolla konnis saakin viimein asettua isompaan akvaarioon, ja voimme palauttaa laina-akvaarion takaisin omistajalleen. Hyvin se on näyttänyt viihtyvän kylppärissäkin, erityisesti se diggailee saunan lämpöä, kiipeää saviruukkunsa päälle lekottelemaan tassut ojossa ja lämmittelee.

Vaan Puutteenlaakson illassa alkaa iltapala-hammaspesu-suihkutusepisodi, josta syystä muut projektit saavat jäädä. Huomenna vietetään naapurin tyttöjen synttäreitä, joita mietitään tarkemmin sitten aamuseltaan.

Hyvää, ja mansikkaista, yötä.

Anjusha

Tilkkukoppasilppuherkku

Penkaisin sunnuntaipäivän kunniaksi tilkkukoppaa. Sinne on taas ilmestynyt vaikka mitä sitten viimenäkemän. Tilkkusia on välillä hauska tärvätä johonkin pieneen. Vastasyntyneiden tumppuset ja töppöset ovat ehkä hauskimpia tilkkusyöppöjä. Ja kun syksyllä on tuttavapiiriin luvassa montakin pikkuista lisäystä, ajattelin opetella uuden töppösmallin testaamalla materiaaleilla, jotka ovat NIIN pieniä, ettei niistä saa takuulla oikein mitään muuta aikaiseksi.

Ohjeet ja kaavat löytyivät Suuri Käsityö -lehden muinaisesta numerosta. Nämä ovatkin ihan oikeasti pienet töpökkäät, jalan pituus kun saa olla korkeintaan 10 senttiä. 

Pinnassa on kolmea erilaista mustansävyistä trikoota tuttavan tilkkukopasta meille muuttaneina, vuorena ja pohjassa microfleecetilkkuja ja resorina viimeiset jäämät muinaisesta harmaasta Eurokankaan resorista. Napeiksi löysin kuin löysinkin kaksi samanlaista mustaa nappipussista, ja oranssia nauhaa nauhapussukasta.

Saumanvarojen kanssa saa seuraavissa olla hiukan tarkempi, ja ehkä sopii myös harkita trikoon täydellisyyttä pintamateriaaliksi. Mutta hauska pikkuinen iltapäivän projekti tämä on kyllä! Ja piskuiset vauvantöppöset ovat poikeuksetta aikalailla yhtä pehmoiset kuin itse käyttäjänsä, mikä tekee niistä aika hellyyttävät. Näitä voi tehdä muutamat lisää, tilkkukopasta eivät nimittäin potentiaaliset materiaalit näytä loppuvan vaikka kuinka puuhaisi kaikenlaista. Ja taas huomasin, kuinka 5x5-senttisetkin tilkut saa mukavasti käyttöön. Eli MITÄÄN ei sovi heittää hukkaan. Taaskaan. Kääk.

Syysvauvoja ympäristöön odotellessa :)

-Anjusha

Api-papi-polvisukat

Verttinen pyysi keväällä punaisia villasukkia. Samaan aikaan tuli Novitan lehti postilaatikkoon, ja sitä selatessa löytyi kuva ruskeista apinakuviollisista villasukista. Yhdistelin ajatuksia, laskeskelin muutamia silmukoita (kun en enää millään tahtoisi tehdä seiskaveikasta yhtään sukkaparia) ja hain lopputalvesta ansaituilla langanhankkimispisteillä kerän punaista Schoppelwollen sukkalankaa tehdäkseni ohuet ja punaiset apinasukat kevättä varten. Valkoinen lanka on taas oman lankakopan löytöjä, arvelisin sen olevan Novitan Woolia. Vyöte siitä puuttuu tietenkin, luonnollisesti :)

Melkoisen rauhallinen on ollut tuo neulomistahti tässä "keväällä", kun vasta tänään, heinäkuun yhdestoista, sain viimeiset silmukat neulottua tuohon pariin. Mutta tuo apinakuvio oli aika hidastekoinen pitkine langanjuoksuineen, ettei minulla kärsivällisyys riitä tekemään pitkään kerralla. Ja kun koko ajan pitää pitää katse ohjepaperissa, ei neulomisesta tullut hauskaa ennenkuin kantapäässä, kun sai vaihtaa kokonaan punaiseen lankaan.

Ja kuten minulle usein käy uusien mallien kanssa, kävi tässäkin niin, että vasta toisessa sukassa neulomistiheys oli jokseenkin tasainen. Siitä syystä toiset apinaiset ovat aavistuksen köyhemmällä ravinnonsaannilla kuin toiset :)

Nyt alkaa eskariin menevän Verttisenkin jalka olla sitä mallia suurehko, että jos oikein venyttää, saa sen villasukat myös minun jalkaani. Minulla ne eivät tosin yllä polviin asti (harmi, se olisi hauska versio se), mutta Verttisellä yltää. Ja joustinneule tuossa jalan päällä on anopin perintöä, ajattelin, että sillä voi tehdä sukkaosan ja varsiosan samalla silmukkamäärällä ilman että sukista tulee ihan löppänät jalkaan.

Ihan erityisesti minua hykerryttää tuo napa. Vaikka apinoiden neulominen ei sinänsä kutkuttanut minkäänlaista innostuksen hermoa aavistuksen turhan haastavine kuviointeineen, napaan asti pääseminen tarkoitti, että kohta saa vaihtaa yksiväriseen ja sitten saa taas neuloa ilman että tuijottaa ohjetta/neuletta. Ja se tekee sitäpaitsi apinasta aikas söpöisen :)

Nyt on Verttisen villasukkavarasto hyvällä mallilla syksyä ajatellen. Vielä kun saisi loppuperheen samalle tolalle, saisi ihana viileä syys tulla ihanan viileän kesän perään. Parempi myöhään kuin ei.

Sukkia kokeiltiin tänään jalkaan, ja shortsien kanssa ne paitsi näyttivät aika hupaisilta, myös valuivat makkaralle nilkkaan paljasta jalkaa pitkin. Laskemme nämä sukat aktiivikäyttöön siis vasta, kun jalassa on ehkä pitkät kalsarit, tai ainakin pitkät jousut. Niillä ne pysyvät näkösällä.

-Anjusha