Kevätpöksyä ja suojapäivän pipoa.

Kun kerran omaa vaatekaappia on pengattu viime päivien aikana, penkasin myös Verttisen kaappia poistaakseni sieltä ehdottomasti pienet ja ehdottomasti käyttökelvottomat vaatteet pois. Muutamat laitoin kirppikselle, jokusen UFFin lootaan, ja kaksi tai kolme päätyivät ihan lumppuosastolle. Mutta tilallekin on saatava jotain, joten surauttelin kevääksi joustofroteesta housut eskarileikkejä varten.

Nepäs olivatkin ihan pala kakkua tehdä, pari saumaa ja valmista tuli. Jos housujenteko on näin helppoa, taidan hurautella samalla kaavalla useammatkin. Oikeasti, ihan vartissa valmista. Aikaisemmat kaavat on olleet aika haastavia, pelkissä taskuissa on mennyt pitkä aika saada valmiiksi, joten tämä vanha tuttu 2006-Ottobren verkkarikaava pääsi uuteen testiin jokusen koon ylihyppäämisen jälkeen, ja tällä jatketaan!

Samasta kankaasta jäi vielä yli vaikka kuinka, ja leikkasin loppukevään aikaisia aamuja varten liivin pihahommille (joka vielä on vasta leikkausvaiheessa) ja pipan.

Pipan kaveriksi leikkelin toisenkin kangastilkun samantyyliseksi, se on menossa melkein-synttärikaima Axulle. Poikaset (ja niiden äireet) olivat sairaalassa viereisissä huoneissa syntyessään.

Pipa ja pöksyt pääsivät heti käyttöön. Kevätaurinkoisen päivän piristykseksi, Luke-lintu-paidan kaveriksi.

Anjusha

Kevätvaatekaappi Projekti333:n mukaan.

Taaskaan ei puhuta käsitöistä. Mutta kankaista kyllä, tai siitä mitä kankaista saa aikaan.

Löysin eilen illalla linkin erikoisempaan projektiin. Kolmeksi kuukaudeksi sitoudutaan pitämään vaatekaapin sisältö 33 vaatekappaleessa. Tai siis nuihin 33:en kuuluu vaatteet ja asusteet (accesories), siis laukut, korut ynnä muut muotioikut. Kolmeenkymmeneen kolmeen ei tarvitse sisällyttää treenivaatteita, vihkisormusta, alusvaatteita, pyjamaa ja kotilöllöttelyasua. Sellaiset saa olla erikseen. Mutta kodin ulkopuolella käytettävistä vaatteista ja asusteista saa olla 33 käytössä.

Helmikuun puolivälistä toukokuun puoliväliin saattaa ehkä olla tässä maassa se haastavin kolmekuukautinen käyttää projektiin, kun vielä on täystalvi ja toukokuussa ei toivottavasti enää. Ohjeissa myös annettiin ylimääräsääntö (jos sellaisen haluaa ottaa mukaan), että voi ottaa kolme ylimääräistä vaatekappaletta odottamaan johonkin, mutta jos ne ottaa käyttöön, kolme alkuperäistä on laitettava pois. Joten laitoin varalle kevättakin, keväthuivin ja kynsikkäät. Ne voin vaihtaa (jos tämä talvi ikinä loppuu) talvitakkiin, villahuiviin ja lapasiin, ja laittaa ne odottamaan sitten ensi talvea.

Projekti on siitä mielenkiintoinen, että kolmen kuukauden jaksot mahdollistavat vuodenaikojen mukaan toimimisen. Poistin siis vaatekaapista vintille kaikki hellekesä- ja umpitalvikamppeet vintille, niitä voi katsella sitten toukokuussa. Ympärivuotisista vaatteista poistin lopullisesti (UFFin laatikkoon, kirppikselle ja tuttavaperheelle, jossa tyttäret alkavat olla minun pituisiani) sellaiset, joita on turhan monta kappaletta kaapissa, joita en ole käyttänyt viimeiseen vuoteen ollenkaan ja jotka eivät syystä tai toisesta olekaan tuntuneet mukavilta päällä. Nyt on vaatekaapissa oma hylly 33:lle valitulle vaatteelle, ja oma hylly 33:n ulkopuolisille (eli pyjamalle ja kuntosalivaatteille). Ohjeessa sanottiin, että "in-home lounge wear" kuuluu sinne 33:n ulkopuolelle, mutta kun minulla ei muita vaatteita olekaan kuin "in-home lounge wear" niin vaihdoin oma-aloitteisesti ne remppavaatteisiin. Remonttivaatteet on tässä talossa syytä olla olemassa. Samat remonttiset pääsevät niin puutarhahommiin keväällä kuin kylppäriremontointiin kun sen aika tulee.

Totuushan on, ettei ihmisen vaatemäärän tällä projektilla tarvitse juurikaan pienentyä, kun kaikki valitsematta jätetyt voi paketoida vintille tai kellariin ja valita niitä sitten kolmen kuukauden päästä uudelleen kaappiin jos haluaa. Mutta ajatus olisikin tuoda yksinkertainen, helposti käytettävissä oleva käyttövaatevarasto ihmisille, jotka kuitenkin stressaavat, kun "ei ole mitään päällelaitettavaa". Että oppisi aikanaan, kuinka valita arkivaatteensa niin, että ne olisivat kauniit ja istuvat päällä, että vaatekappaleet voi sovittaa toisiinsa yhdistettäviksi, että oppisi käyttämään mielikuvituksekkaasti niitä vaatekappaleita, joita kaapistaan löytää, ja oppisi tulemaan toimeen vähemmällä. Vaatekaapin edessä seisomiseen ei enää menisi tuntikausia, ehkäpä suurin osa vaatteista sopisi toistensa kanssa yksiin, ja mahdollisesti tulisi löydettyä sellaisia monikäyttövaatekappaleita, joita aavistuksen muuntelemalla tai stailaamalla saisi näyttämään ihan erilaiselta kuin alunperin olisi ajatellut.

Minun 33:n sarjani näyttää tältä:

Kaivoin myös likapyykit näkysälle, kun valitsin vaatteitani, joten tiedän että pyykkikopan uumenista ei voi paljastua enää mitään, mikä jäisi harmittamaan. Laitoin listan vaatekaapin oveen omien hyllyjeni kohdalle, jotta voin jatkuvasti tarkistaa, että kaapin sisältö pysyy päätetyn kaltaisena.

Kauhian ruma salamainen kuva, mutta tässä on ylähyllyllä ulkopuolelle jäävät pyjamat ja treenivaatteet, ja alahyllyllä 33:n kimara, vasemmalla yläosia ja oikealla alaosia. Osa on toki pyykissä, ja ne pyykissä olevat ovat juurikin niitä enemmän värillisiä ja raikkaampia, nyt kun tuo näyttää perin synkeältä tuo kaappi. Viereisessä vetolaatikossa on alusvaateosasto, ja ylempänä henkarissa aamutakki, remppavaatteet, ja treenitakit. Näihin lisäksi ulkovaatteista valkkasin yhden takin, kaksi huivia, lapaset, ihkauuden Bailamamakassini, sekä rahapussin (sitä saattaa tarvita seuraavan kolmen kuukauden aikana), ja yhden kaulakorun. 

Yllätyksekseni huomasin, että säärystimet vievät voiton kasseista, ja huivit paidoista. Karsin kassit vain yhteen, mutta säärystimiä piti saada kaksi paria. Ja niitä ei voi laskea treenikamppeiksi, kun niitä ei voisi ikinä pitää treeneissä. Samoin paidat on karsittu aika minimiin, mutta huiveja olisi pitänyt saada vieläkin enemmän, tuntuu että kaksi ei riitä mihinkään. Että niin jämähtänyt kuin minäkin olen samoihin vaatekappaleisiin, joku heikkouskin selvästi löytyy, josta ei vaan saa tarpeekseen :)

Mutta näyttääpäs tuo siltä, että siellä on tilaa. Ja selvästi helpottaa jo ajatus, että nuista valitaan päällelaitettavat, sen sijaan että käyttövaatekaapissa lojuisi myös hääpuvusta lähtien kaikki mikä ei kuulu millään lailla joukkoon.

Ensimmäinen aamu on valjennut iloisesti, ja olen toistaiseksi erinomaisen tyytyväinen garderoobiini. Kevään kuluessa, jos jokin vaate menee rikki tai vaikkapa sattuu lihomaan kaksikymmentä kiloa (mitä ei vielä kolmeenkymmeneen viiteen vuoteen ole sattunutkaan, ei edes raskaana ollessa), saa vaatteita vaihtaa/hankkia tarkoituksenmukaisimmiksi. Kunhan määrä pysyy 33:ssa ja garderoobi käyttökelpoisena.

Nyt vaan viemään eilisiä poislaittamisia paikoilleen - UFFille, kirppikselle, tuttavaperheelle ja vinttiin.

Ihanaa kevättä.

Helpompi hengittää.

Anjusha

Inspiraatiota kaipaava sukkamojo.

Sukkaosasto näyttää taas olevan yksiä yksittäisiä sukkia vaille vaikka kuinka valmis. Viikonloppuna olen saanut itseäni rutistettua niskasta sen verran, että yksi pari on ihan valmistunut ja pääteltykin!

Liian tumma kuva - aidommansorttiset värit :) 

Ystäväinen pyysi että tekisin hällen villasukat, ja teinhän minä. Ystävänpäiväviikolla valmistuneet ovatkin sopivasti hempeän marjapuuroiset. Yksiväristä lankaa oli vähemmän kuin kirjavaa, joten jännitti loppuun asti, riittääkö yksivärinen viimeiseen raitaan saakka vai pitääkö keksiä suunnitelma bee. Riitti se onneksi, mutta se asia selvisi vasta viimeisen raidan puolivälissä, mikä piti jännitystä yllä tehokkaasti, ja sai toisen sukan valmistumaan ennätysajassa. 

Kirkkaampi kuva - värit ihan liian violetit, mutta erottuupa paremmin tässä helmikuisessa vielä-kaamoksessa :)

Pohdin tässä tuota seiskaveikkalankaa. Tai siis oletan, että näistä langoista ainakin tuo kirjavampi taisi olla sellaista. Yksivärisestä en ole ihan varma, se oli ihan himpun verran kirjavaa ohuempaa, mutta voisi olla seiskaveikkaa sekin, monesti eri versiot ovat vähän eri paksuisia. Langat antoi siis ystäväinen, joka sukat pyysi, ja niistähän minä tein.

Siitä kun oli tullut kivoja uusia värejä tuohon kevään valikoimaan. Mutta kun se on paksua, ja karheaa, ja jotenkin kulkee puikoilla verrattaen takkuisesti. Onhan se kestävää, mutta pohtia täytyy, onko siihen sorruttava kerta toisensa jälkeen (siis henkilökohtaisista varoistaan)? Sukista tulee kyllä kestäviä, mutta ne tuntuvat aavistuksen peltisiltä, ja neulomiskokemus ei ole... muuttunut miksikään kohta kymmenessä vuodessa. Paitsi että käsiala on tietysti, nyt tulee niin paljon napakampia sukkia ettei ole ihme, että ne tuntuvat peltisiltä. Mutta olisiko tässä syy viimeaikain sukkakatoon? Siis että toista yhtä kestävää lankaa ei oikein ole, mutta itse neulominen kokemuksena on sitten vähän takkuisen tuntuista, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Toinen, mitä pohdin viime yönä ennen nukahtamista, on Novitan raporttilankojen olemus. Onhan se kiva, että on itsestään kuvioituvia lankoja, mutta tämän kevään värit ovat jotenkin niin kertakaikkisen nähtyjä. Ehkä on niin, että jos teettää samalla koneella saman näköistä kuviota vain eri väreillä kymmenen vuoden ajan, alkavat ideat pikkuhiljaa loppua kesken. Ainoa muutos on värikartta, ja siinä on jokseenkin rajallinen määrä aiheita, joista ammentaa lankaa, joka menee kaupaksi. Voisivathan ne tehdä samalla koneella vaikka goottilankaa. Tai neonjuttuja. Mutta "koivu" ja "virta" on nyt olleet niin monen kevään aiheita, ovat ne sitten nimeltään puroja, apiloita, lemmikkejä, syreenejä tai salaatteja. On aika hiuksenhienoa taitoa vaativa asia uudistaa itsensä niin, että Suuri Kansa uskaltaa silti lankaa hankkia.

Minä olen siis kerrassaan tylsistynyt. Sukkalankaosasto Novitan valikoimalla saa aikaan vain sen, ettei meillä enää tehdä sukkia, kun mikään ei inspiroi. Ja sitten kun sukkien on oltava kestävät, ovat vaihtoehdot aika vähissä. Regialla ja Austermannilla on olemassa sukkalankaa, joka on jokseenkin melko lailla yhtä kestävää kuin seiskaveikka, mutta mukavampaa neuloa. Tosin vaikkapa Austermannin yhden kerän hinnalla ostaisi neljä-viisi kerää seiskaveikkaa ja tekisi vaikka miten kirjavat kirjoneulesukat poikineen.

Tai sitten minä olen vaan tylsä.  Niin se varmaan on. Olisi syytä ottaa itseään niskasta ja inspiroitua siitä mitä on tarjolla. Rakastaa sitä mitä on jo olemassa.

Yhdet sukat ovat jo valmiit. Seuraavien kimppuun :)

Anjusha

Aamukahvilla -patalappu; luopumisen kunniaksi.

Osana edellisessä postauksessa mainittua luopumisprojektia päätin luopua kahdesta varmaan kuutisen-kahdeksisen vuotta lankakopassa lojuneesta puuvillalankakerästä. Ne on hankittu joskus kauan sitten Jyskän Varastomyymälästä, halvalla kun sai (voi vihonviimeisyyttä!). Se oli sitä aikaa, kun Novita eli luonnonmukaistelukauttaan, ja kaikki oli "wind", "cloud" tai "stone" nimeltään. Tuon puuvillankin vyöte oli kauniin maitokahvinruskea, ja sai koko kerän näyttämään siltä, että nauloja on vissin varmasti yhtä luonnon kanssa :) Sillä kai minäkin niihin kahteen kerääni haksahdin, vaikken ikinä ole tykännyt tehdä puuvillasta mitään koukulla tai puikoilla.

Luovuin siis, mutta vain tehdäkseni niistä jotain. Kirjakerhosta tupsahtanut Patalappuja-kirja olikin oikein oivallinen lisä tähän luopumishommaan, siellä kun ohje toisensa perään kehottaa käyttämään jämälankoja ja eri värejä ja pikkunyssäköitä sitä ja tätä.

Tällainen tuli sitten ensimmäisestä luopumisestani:

Ja vaikka se on puuvillaa, siitä tuli aika herkkis, mukavasti paksu ja ensikokeilulla (teemukia nostaessa) ainakin oikein eristävän tuntuinen. Ajattelin sitä ensin lahjoa jonnekin, mutta luulen etten taida sittenkään raaskia, niin paljon kuin luopumisprojektista onkin kyse. En muista, onko kouluaikaan meilläpäin tehty patalappua. Ihan varmaan on, mutta vaikka muistan monta koulukäsityötä, sellaista en muista. Olkoon tämä nyt sitten ensimmäinen muistettava patalappuni :)

Herkkis.

Anjusha

Luopumisia ja onnistumisia

Jokusen tuttavaisen kanssa oli taannoin puhetta siitä, kuinka kaikenlaista tavaraa on niin kamalasti ihmisillä. Joku oli nähnyt Hesarissa jutun pojasta, joka luopui kaikesta, mitä omisti (siis mukaanlukien alushousut), laittoi kaiken varastoon vuodeksi, ja kävi sieltä hakemassa yhden tavaran päivässä takaisin, testatakseen, mitä ilman ihminen tulee toimeen, ja mikä on elämässä selviämiseen tässä yhteiskunnassa välttämätöntä.

Pohdimme, josko olisi viisasta tehdäkin toisinpäin - luopuisi yhdestä turhakkeesta päivässä, vaikka nyt sitten vuoden ajan. Kotona olisi 365 turhaketta vähemmän, turhaketta, jotka jollekin toiselle saattaisivat olla ihan tarpeellisiakin eteenpäinlaitettuina.

Minä ajattelin testiksi kokeilla, moneksiko päiväksi sitä jaksaisi aktivoida itseään. Sen lisäksi, että kerran päivään pitää osata luopua jostain, voisi myös kerran päivään laittaa ylös jonkun asian, joka on sinä päivänä tehnyt onnelliseksi - ihan vaan, jotta sitten vuoden päästä olisi kasassa aika monta tapaa ja syytä olla iloinen elämästään.

Tässäpä minun listani alku, melkein kahden viikon saldo:

Sunnuntai 13.1.2013
*Pesukoneen peseminen puhtaan valkoiseksi teki iloiseksi
*Luovuin neljästä palasta trikookangasta tulevan kestosideprojekti-illan hyväksi, ja vein lasipullot ja kartongit kotoa kierrätykseen.

Maanantai 14.1.
*Olin onnellinen hyvästä neuvolareissusta, jossa kuudenvanha todettiin oikein oivalliseksi ja kunnossa olevaksi kaveriksi, ja itse sain rokotusohjelmani ajantasalle ihan puolihuomaamatta. Lisäksi iloiseksi teki se, että sain viimein yhden kirjahyllyn hyllyistä puunattua siistiksi ja puhtaaksi.
*Luovuin kahdesta kirjasta (ajattelin, että kaksi on ihan kohtuullisesti, kun kirjakerhosta tuli juuri samana päivänä ihkauusi kirja kotiin). Nämä kirjat menivät jo uuteen kotiinkin.

Tiistai 15.1.
*Iloiseksi tulin siitä, että jaksoin säheltää rästissä olleita työhommia monen monta pois päiväjärjestyksestä.
*Luovuin kolmesta lehdestä, jotka löysivät uuden kodin samantien.

Keskiviikko 16.1.
*Iloitsin siitä, että muistin ottaa kaikki tarvittavat asiat ja esineet aamulla kotoa mukaan, vaikka muistettavaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Siskoarmaalla oli myös syntymäpäivä, sekin on iloinen asia.
*Luovuin itselle liian pienestä hameesta, joka sekin päätyi uudelle omistajalle hetimiten.

Torstai 17.1.
*Verttinen luisteli eskarissa ihan ensi kertaa elämässään, ja oli siitä hurjan innoissaan. Siitä tuli hyvälle mielelle, se kun tuo uuden kokeileminen on välillä aika haasteellistakin.
*Luovuin ylimääräisestä DVD-leffasta. Meillä oli siis kaksi kappaletta samaa leffaa (mikä on kyllä turhakkeista turhakkein asia se) samassa formaatissa. Nyt ei ole enää, jee!

Perjantai 18.1.
*Hyvä mieli tuli siitä, että rästissä olevia asioita on saanut lisää pois päiväjärjestyksestä. Tänään ne ovat hoituneet melkein itsestään.
*Luovuin kahdesta potasta. Eskari-ikäinen tenava niitä tuskin enää tarvitsee. Iloiseksi teki vielä sekin, että vaihdoin potat mielenkiintoisesti hunajaan. Meille turha roina sai uuden tarpeellisen kodin vauvaa odottavasta, pottia kohta tarvitsevasta perheestä, ja me saimme kevätflunssakaudelle pelastajan, joka kuluu kaikki teehen ja pitää meidät terveiden kirjoissa. Hurraa!

Lauantai 19.1.
*Oli onnellista nukkua yhdeksään asti aamulla. Ihan kuin olisi asennettu uudet aivot päähän. Tanssiinalla oli myös kirppispäivä, joka oli reipas, railakas ja erinomainen tapahtuma, ja sen keksimisestä olen ihan erityisen onnellinen.
*Luovuin meille turhista akvaarioromppeista. Kesällä meille muutti kilpikonna, jolle ostimme käytettynä akvaarion, jonka mukana tuli kaikenlaista, mitä konnanhoidossa ei tulla koskaan tarvitsemaan. Tuttavalla taas on ihkauusi akvaario, ja sinne kaivattiin rompetta, joka meillä pölyyntyy työhuoneen pöydällä.

Sunnuntai 20.1.
*Tein onnellisen luisteluretken Verttisen kanssa, lapsi toista kertaa elämässään luistimilla, minä ensi kertaa viime talvena ostetuilla ihkauusilla luistimilla. Ihanaa!
*Luovuin kahdesta vuosikausia lankakopassa lojuneesta lankakerästä, jotka nyt siis muutan patalapuksi.  Ne tulevat siis käyttöön. Niille on keksitty funktio.

Maanantai 21.1.
*Onnea oli saada toinen hylly kirjahyllystä siivotuksi.
*Luovuin Aku Ankka -aiheisesta kirjasta, joka päätyi ensin yhdelle Verttisen serkulle, ja on luvattu päädyttää se vielä astetta nuoremmalle serkulle sitten, kun tämä ensiperijä on lukenut Ankkaa tarpeeksi.

Tiistai 22.1.
*Tulin iloiseksi kasasta tarpeellisia levyjä, joita sain vaihdossa, kun luovuin vanhasta itkuhälyttimestä. Puodin yläkerta sai myös uuden vuokralaisen, mikä on erinomaisen mukava ja tarpeellinenkin asia.
*Luovuin Verttisen vanhasta itkuhälyttimestä. Ehkä on jo aika. Kuusivuotiaan ääni kuuluu kyllä, jos sillä on jotain asiaa.

Keskiviikko 23.1.
*Iloitsin siitä, että nyt kun vanhoja asioita on saatu pois päiväjärjestyksestä, saa pikkuhiljaa niitä uudempiakin pois alta. Ja puodille tuli iloinen puhelinsoitto Bailamamaväeltä, mikä oli odottamatonta ja hauskaa.
*Luovuin kasasta vanhoja jumppavehkeitä ja lahjoitin ne Kuntomaailmalle tulevaan kirppispäivään, jonka tuotot menevät Naisten Pankille.

Torstai 24.1.
*Erinomaista oli jutella Bailamamatunnin jälkeen asiakkaan kanssa, joka on saanut merkittävästi apua tunneista oman raskautensa kanssa selviämiseen. Oikein jees!
*Luovuin ainokaisesta Aino Aalto -lasista. Tai se siis meni rikki. Mikä oli oikein hyvä juttu. Verttiseltä putosi se kädestä iltapalalla. Onkin harmittanut jo pitkään se, kuinka meillä on kymmenkunta kaikki toisistaan erilaista juomalasia, jotka ovat kaikki vähän turhan pieniä minun makuuni, ja eri paria, ja tylsiä, ja epäkäytännöllisiä, kun joka juomakerralla saa kipata monta lasillista kurkkuunsa. Haluaisin meille sellaisia laseja, jotka olisivat isompia, kestäisivät konepesua, olisivat tarpeeksi paksuja kestääkseen korkkilattialle pudottamisen ja nätteyskään ei taitaisi haitata. Ehkä tästä voi olla hyvä aloittaa :)

Päivä kerrallansa, saa nähdä mistä tänään keksii luopua!

Anjusha

Paitatehtaan harjoituksia

Viime aikoina on Verttisen vaatelaatikossa käynyt niin, että pitkähihaiset paidat ovat jotenkin kummasti muuttuneet kapeahihaisiksi, ja teepaidat taas vastaavasti leventyneet tolkuttomasti. On haastava yhdistelmä laittaa pitkää paitaa teepaidan päälle, kun alempi paita jää kurttuun ikävästi. Totta puhuakseni, minäkään en jaksaisi sellaista kurttukasaa päälläni, enkä myöskään jaksa kuunnella toisen vinkua asiasta, kun sille voi kerran tehdä jotain.

Hihattomat paidat ovat näyttäneet ratkaisevan ongelman. Hihojen puuttuminen estää kurtistelun, ja mallit ovat yleensä sen verran virtaviivaisia, että sujahtavat pitkän paidan alle mukavan huomaamattomasti lämmittämään.

Uudessa Ottobre Designissa oli kaava hihattomalle aluspaidalle. Ajattelin kokeilla, kuinka sellaisen rakentaminen sujuu. Jos kaiken-pahan-alku-ja-juuri-Henkkamaukalta saa luomulaatuisen hihattoman aluspaidan vajaalla neljällä eurolla, tuntuu ihan turhalta ähertää sellaisen parissa tuntitolkulla. 

Mutta toisaalta, Henkkamaukkaa en haluaisi kannattaa muissa kuin sukka-asioissa. En haluaisi, että hihaton paita maksaisi kaupassa vajaan neljä euroa. Eihän sillä hinnalla hyvänen aika saa edes kangasta. Saati maksa palkkaa kelleen. Joten ihan vaan opettaakseni itseäni tavoille, ja arvostamaan käsityötä, opettelin surauttelemaan hihattoman ihan itse, vaikka siihen sitten meneekin pitkä aika. 

Talokangas on luomuisaa (kuten se Henkkamaukankin perusvalkoinen) ja muinoin Ikasyriltä muistaakseni löytynyttä. Siitä on jo tehty yhdet unihousut ja ranteenlämmittimet, mutta vielä jäi hihattoman paidan verran. Resori (joka tähän tarkoitukseen on sitten vihonviimeisen paksua, enkä aio sitä enää paitoihin käyttää tässä muodossa) on Kestovaippakaupasta, ja ylijäämää Kettukalsareita varten hankitusta palasta. Ajattelin, ettei harjoituskappaletta varten kannata tärvätä sellaista palaa, jolla olisi kovasti merkitystä ja joka harmittaisi, jos kaikki menisikin pieleen. 

Mutta eihän se mennyt pieleen. Siitä tuli ihan kelpo. Mitä nyt seuraavaan arvelisin leikkaavani teepaitatrikoosta tuota kanttinauhaa, niin reunoista ei tulisi niin paksut.

Lapsikin hyväksyi paidan, ja se oli jo eilen ensi kertaa päällä. Ilman minkäänlaista vinkunaa, hurraa!

Näitä on nyt jokunen leikattuina valmiiksi, senkuns surauttelisi kasaan vaan. Erityisesti, jos tähän tekemiseen muotoutuisi jonkinlainen rutiini, tapa tehdä.

Sen tein kyllä jos ennen ensimmäistä versiota, että pidensin kaavan alareunaa 122-senttisestä 134-senttiseksi, ja se oli ihan viisasta. Aika hintsuinen malli pituutensa puolesta on tämä. Erityisesti, jos paidan olisi tarkoitus pysyä housujen alla.

Jee, nyt osaan tehdä aluspaitojakin.

Anjusha

Koti Bluetonelle

Joskus viime keväänä rakentelin eräälle kitaravahvistimelle pehmoisen pussin roudauskeikkoja varten. Nyt on kotiimme eksynyt kaksi uutta pikkuvahvistinta, joille on kauniisti pyydetty pussukoita myös. Kotiinhan sellaisia ei vielä ole tehtykään, tuo keväinen Koch-versio kun matkasi synttärilahjaksi tuttavakitaristille, joten nähtäväksi jää, täyttääkö tämänpäiväinen askartelu laatukriteerejä.

Näyttää matkalaukulta, tai ompelukoneelta, mutta kyllä sen läpi voi soittaa jotain ihan muuta kuin kangassäveliä.

Tämännäköinen kaveri tarvitsi siis suojapussia, ja kuten tapana on, sillä pärjätään mitä omistetaan, joten tällekin toppatakin materiaalit löytyivät kaapista. Pintakankaaksi valikoitui Eskosen vanhat, rikkimenneet ja jo aluperinkin vähän ikävänmalliset farkut. Farkuista löytyi yksityiskohdaksi hauska pikkutasku, joka oli ollut tavallisen taskun sisällä vähän kuin piiloutuneena.

Sisäkangas on mummon hamsterivuosilta, suurinpiirtein kiiltäväpintainen, ulkoilukankaan tuntuinen hyvin luistava ja musta pala, jonka keskellä oli oranssilla tussilla numeroita - selvästi siis sitä pakanloppukampetta mistä on ollut ennenkin puhetta, ja sisäkankaan ja farkkukankaan väliin ujutin tikkikangasta (maailman ruminta sellaista, mutta ei kerrota kellekään, kun se on kuitenkin pehmoista), joka myös on mummon "make do and mend" -osastoa.

Kochia varten aikanaan yhdistin vain kaikki osaset yhteen, vuorineen pehmikkeineen päivineen. Tällä kertaa avaruudellisen hahmotuskykyni kukoistuksessa ajattelin yrittää tehdä ensin vuorin ja sitten vasta pinnan, jolloin saumanvarat jäisivät kokonaan piiloon ja kokonaisuudesta voisi tulla aavistuksen paitsi siistimpi, myös kestävämpi, ehkä. Ajatus oli oikeinkin kunnioitettava, ja periaatteessa malli toimii juuri niinkuin sen oli ajateltukin. Heti vaan huomasi, kuinka vapaalla kädellä piirretyt kaavat saivat vuorin aavistuksen turhan kapoisaksi ja lyhyeksi suhteessa pintafarkkuun, ja se keväinen Koch-pussi itseasiassa sujahti varmaankin jokseenkin mukavammin ja kulmikkaammin vahvistimensa ympärille. Mutta tämä on ainakin napakka, ja saumat ovat piilossa ihan jokapaikasta :)

Alunperinhän koko ajatus lähti siitä, että poikaisia harmitti maksaa 60 lanttia siitä, että vahvistimelle saa pussukan suojaksi, kun se kuitenkin oli vaan halvinta mahdollista paksua mustaa peruskeinokuitua eikä siinä ollut mitään hienouksiakaan.

Nyt, kun näitä on kaksi tehtynä, voisin kuvitella, että 60 euroa olisi ihan sopuhinta monen tunnin työstä ja ähräyksestä. Sen lisäksi, että pussin mahdollinen tilaaja saisi luvan järjestää ainakin jokusen parin rikkimenneitä farmareita ompelijalleen pussukan tekoa varten. 

Tällä kertaa, niinkuin edelliselläkin, kaikki materiaalit pussiin löytyivät kotoa, joten pennin pyörylää tähän pussukkaan ei ole kulunut. Periaatteessa poikaset ovat siis saaneet oikeinkin oivallisen idean halvemmasta pussukasta. Ihan jopa ilmaisesta. Mutta kun lähtee liikkeelle farkkujen ratkomisesta, on työmäärä pussissa sellainen, ettei niitä ihan liukuhihnalta jaksaisi puuhastella. Kerran vuoteen taitaa olla ihan sopivasti :)

Anjusha

Pieniä jälkiä joulusta vielä

Jossain kohti syksyä kävi niin, että siskoarmas paljasti puutteen elämässään. Ihan sivulauseen puolikkaassa, mutta siellä se oli kuitenkin. Askartelu- ja ompelulaatikosto oli muutoin täynnänsä kaikenlaista, mutta nuppineuloja oli kuulemma kolmisen kappaletta, ja nekin hukassa laatikon pohjalla.
Ja joulu kun oli tulossa, ajattelin tarttua sivulauseen puolikkaaseen.

Rakentelin tonnikalapurkkiin, samaan tapaan kuin aiemmin itsellenikin, neulatyynyn, ja hain kangaskaupasta rasiallisen nuppineuloja. Purkin päällystin vanhoilla kirkkourkunuoteilla, ja itse tyynyn sisään eksyi lampaanvillaa. Tyynyn pintakangas on mummolta perittyä 70-lukuista pöytäliinaa, ja tyyny on liimattu purkkiin nestemäisellä liimalla.

Itselläni on samanaiheinen neulatyyny ollut jo hyvän matkaa käytössä, ja tykkään siitä kovasti. Peltipurkki painaa sopivasti, jolloin tyyny ei karkaa kun siitä yrittää ottaa neulaa irti tai painaa sellaista takaisin, ja villa on sopivasti pehmoista neulojen säilyttämiseen. Ommellessa on helppo tuikata tekeillä olevasta projektista irrotettu neula neulatyynyyn, ja kaavoja kankaalle laittaessa voi neulatyynyä käyttää painona pitämään kaavaa paikoillaan.

Verttinen sen sijaan ei saanut neulatyynyä. Äkälintupaidan kaveriksi kuudenvanhalle siunaantui villasukat.

Viimeisen muutaman kuukauden aikana on villasukkainhokista kaverista tullut yhä kahjopäinen käyttäjä kuin vanhemmistaan. Villasukissa saa vain olla melko pitkät varret, jotta sukat ylttävät tarpeeksi housujen päälle. Vain sillä tavalla on mahdollista sujauttaa talvikengät jalkaan tuosta vaan, ilman, että lahkeet jäävät kurttuun tai nousevat kengän mukana ylös pitkin säärtä.

Verttisen villasukka-arsenaali näyttääkin tällä hetkellä ihan hyvältä. Ja siinäpä se hyvältä näyttävä sukka-arsenaali sitten olikin. Minun ja Eskosen tilanne on aika hälyyttävä, ja asialle olisi viisaampi tehdä pikavauhtia jotain. Onneksi joulun sentään pelasti Mummi, joka teki molemmille tuoreen parin EHJIÄ villasukkia. Täytyy ottaa itseään niskasta ja saada valmiiksi puolivalmiit parit, jotka odottelevat keskeneräisten töiden korissa että joku tekisi niille jotain...

Anjusha

Tilda-neitsyys tonttuillen

Äiteen pakettiin paketoitui tonttu. Se olisi toki voinut tulla Tiimarista kahdella lantilla, mutta se ei tullut. Se tuli omista kätösistä ja sen tekoon meni lähemmän pari kuukautta kaikkine taukoineen. Piti päästä kokeilemaan onnistuuko Tildailu sellaiselta, joka ei sellaista ole koskaan tehnyt.

Kankaat projektiin löytyivät Sinellistä ja osin kotoa, maali myös Sinellin peruja. Lampaanvilla, jota tontun sisälmyksistä löytyy, on omasta villavarastosta, ja lopullisen mekon helmaan tullut pitsi Rouvan (eli äidin äidin) pöytäliinasta. Poskiin puna tuli puuvärikynästä.

Ohjeet ja kaavat ovat Tildaa, mutta löytyivät Suuri Käsityö -lehdestä, jostain muinaisesta parin vuoden takaisesta numerosta, liekö ollut jouluaiheinen se.

Olipa hauskaa pysähtyä, ommella käsin pienenpienillä pistoilla, ilman kiirettä ja hoppua, ja katsoa millainen lopputuloksesta kehittyy.

Tonttu valmistui hyvissä ajoin ennen joulua ja vailla stressiä. Mukava projekti, joka toi myös aivan uutta ulottuvuutta Tiimarin kahden euron thaimaalaistonttuihin. Monta pientä saumaa, äherrystä ja puljausta. Täysin ilman käsintehtyä tonttua tulee toki toimeen mainiosti ja voi elämänsä elää, mutta tämä tonttunen sai yhden äidin ymmärtämään pienen niperryksen tuoman rauhan ja taidokkuuden. Voisin hyvin nähdä, että tällaisten tekemiseen voisi jäädä kiinni pidemmäksi aikaa. Vaikkei siitä kenellekään olisi mitään hyötyä.

-Anjusha

Äkäinen Luke-lintu

Tälle joululle meidän perheen pienväen joulutoiveet kiteytyivät joko Star Warsiin tai Angry Birdsiin. Tai Angy Birds Star Warsiin. Minä ryhdyin jo hyvissä ajoin ennen joulua etsiskelemään netistä värityskuvia äkäisistä tähtien sota -linnuista. Löysin sopivan yksinkertaisia kuvia TÄÄLTÄ, tulostin, leikkelin kaavoiksi ja applikoin tilkkukopan tilkkuaarteista mustalle Kestovaippakaupan trikoolle.

Asettelin kuvan kankaan reunalle niin, että se voisi istahtaa mahdollisen paidan alalaitaan. Tässä vaiheessa joulukuuta Verttinen hermostui, kun lintu päätyikin kiinni kankaaseen. Hän olisi kaikessa viisaudessaan mielellään halunnut linnun itselleen. Pyysin toki kauniisti odottamaan lopputulosta, kun ei vielä ymmärrys ihan riittänyt siihen asti että olisi keksinyt, että kankaasta voisi vaikka tehdä jotain...

Kun kerran kaiken pitää olla tähtien sotaa, oli paidan väri aika itsestään selvä. Verttisellä ei ole ollut yhtään mustahihaista paitaa, ja Darth Vaderia esittäessään musta paita olisi aika oivallinen. Tämän päälle voi siis tarvittaessa vetäistä Vader-teepaidan, joka kaapista löytyy jo.

Kaava paidalle löytyi Ottobre Designilta, koossa 122cm. Tuollaista resorikaitaleella huoliteltua pääntietä en ole vielä koskaan aiemmin kokeillut, saa nähdä kuinka sen kanssa käy. Muutoin paita oli aivan pala kakkua, kolme kaavanosaa, peruskampetta, saumat yhteen eikä mitään ylimääräisiä vipstaakkeja. Jos tuo istuu päälle mukavasti, on uusi pitkän paidan kaava kyllä ehdottomasti tässä. Vielähän sitä ei tietenkään ole kokeiltu, kun paita on paketissa iltapäivään, mutta piankos tuo selviää.

Tämä äireekin on viimein suostunut kokeilemaan äkäisten lintujen pelaamista. Kuolemantähdellä ollaan jo kolmannellatoista tasolla :)

Vaan nyt sauna lämpimäksi, puuro kiehumaan, takkaan tulet, ja kuusta koristelemaan.

Hyvää joulua itse kullekin säädylle!

-Anjusha

Saippuavillikset

Joulukuu mennä vipottaa. Sitä kun elää henkisesti vielä jossain marraskuun lopussa, ei ole ollenkaan mikään kiirus saada mitään valmiiksi, noin niinkun joulua ajatellen. Mutta niin vaan on, että kalenteri todistaa jouluaaton olevan ihan lähellä, joten jotain varmaan pitäisi asian eteen tehdä.

Voin tehdä jo yhden paljastuksen, se kun on osoittautunut niin tuntemattomaksi ilmiöksi, että jos sen paljastaa nyt, viime hetken lahjaideoijat voivat siitä vielä tarvittaessa napata itselleen pelastuksen.

Olen jo ehkä puolisentoista vuotta katsellut Ravelryssa "soap sweater" -hakusanalla löytyneitä ihanuuksia. Vielä enemmän niitä löytää pelkällä "soap" -sanalla. Enkä ottanut mitään ohjetta, katselin vaan, ja puuhastelin näin:

Pyöräytetään siis saippua (tuoksuton, LV, jotta allegisetkin voivat käyttää) villapaidan sisään, humps vaan. 

Jaa että mitä hyötyä siitä sitten on, paitsi että se on ihan kivan näköinen?

1. Kaikki 100% villaiset langanjämät saa hyvään käyttöön

2. Saippua ei luikastele kädessä pestessä, sen voi tarvittaessa ottaa vaikka kylpyyn.

3. Villalla voi hinkuttaa likaiset tassut putipuhtaaksi.

4. Saippuasta ei tule ikilähmäinen lilluessaan lavuaarin reunalla.

5. 100% villa HUOPUU saippuan ympärille saippuan pienentyessä, jolloin villapaita mahtuu pienemmällekin saippualle. 

Siis nerokasta.

Minä rakensin villapaidat sukkapuikoilla. Aloitin neljällä silmukalla ja lisäilin niin, että paidasta tuli suorakaiteen muotoinen. Jatkoin suoraan sileällä niin pitkälle, että saippua oli juuri ja juuri peittynyt, ja kavensin samalla tavalla kuin olin leventänytkin (ja viime hetkellä sujautin saippuan villiksen uumeniin), kunnes jäljellä oli 2 silmukkaa per puikko. Kevyt päättely, ja villis on valmis.

Täytynee tehdä yksi kotiinkin. Mutta vasta sitten, kun aatto on mennyt :) Sillä saippuoita on vielä, lankaa lankakopassa vaikka muille jakaa ja aattoonkin vielä monta päivää. 

Kevyt pikkumuistaminen niille, joille ei oikein keksi mitään, tai joille sattumalta on piipahtamassa kylään juuri ennen joulua. Auttaa sekä omaa lankavarastoa että hyvää mieltä, eikä vie liikaa aikaa tai energiaa.

Että rennokasta joulua sinnekin. 

Minä taidan unohtaa ressaamisen tänä jouluna :)

Anjusha

Trikookudeharjoituksia

Olin käynyt hankkimassa trikookudetta TitiTyyltä, tehdäkseni jumppapallolleni päällisen.

Toissa-aamuna takkaan tulia laittaessani vastaan tuli mistälieneesanomalehdestä (jota olin juuri runttaamassa sytykkeeksi) ohje virkattuun kudekoppaan. Ajatukset kun usein laukkaavat tolkutonta vauhtia, olin järkeillyt sekunnissa, ettei kannata koskaan trikoosta mitään virkkaamattomana lähteä virkkaamaan ensimmäiseksi mitään niin suuritöistä kuin jumppapallonpäällistä, kokeilematta ensin jollain pienemmällä.

Jos luvataan kori parissa tunnissa, sehän kuulostaa juurikin täydelliseltä kokeilulta. Joten repäisin lehdenkulman talteen ja oli päästävä heti kokeilemaan.

Siispä hommiin. Muutamassa minuutissa huomasin, ettei missään nimessä kannata pitää virkkuukoukkua niinkuin tavallisesti, vaan käsiään säästääkseen on viisaampi ottaa ronskisti kiskomisote ja vetää ennemmin hartiavoimin kuin pelkillä sormilla :)

Koppa olikin yllättävän nopea ja helppo. Aamutakissa lonniessa valmistui kepeästi pohja ja pitkin päivää pikkuhiljaa muu koppa. 

Sunnuntai-iltapäivän parkouraikaan kori oli jo valmis - vaikkakin piti heti lähteä säveltämään ja sekoittaa koppaan kahta eri ohjetta, tuon lehdessä olleen lisäksi hain reunukselle ohjeen Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta, jossa oli vaikka mitä ihanaa (mutta eipä mennä nyt siihen) ja ihan ihkailmaiseksi ladattavissa (onkohan siinä järkeä, kysyy yrittäjä?!).

Ja nyt kun langat (tai ehkä neljäsosan omistamistaan langoista) saa nuin nätisti esille, syyhyttää sormet neulomaan kaikenlaista. Ja virkkaamaan toista koria :) Tahtoo lisää!

Anjusha

-jonka olisi syytä miettiä ennemmin vaikka joululahjoja, mutta miettiikin vain koppia.

Big Shot -innostusta ja kangassilppua

Viimeaikojen kaikki ompelukset ovat liittyneet joko jouluun (jolloin niistä ei voi vielä kertoa) tai töihin. Askartelutkin ovat olleet perin työpohjaisia (niinkuin vaikka pirulliset 250 kimaltavaa kukkatarraa, jotka leikattiin yksitellen leikkurilla).

Mutta työhauskuutuksistakin voi joskus kertoa (paitsi niistä kimalluskukista ei, ne olivat tuskalliset tehdä).

Olemme järjestelemässä tuttavien kesken askartelevaisia pikkujouluja, joissa saa sydämensä kyllyydestä huovuttaa, ommella, neuloa, virkata, askarrella ja lipittää kööliä. Pitihän minun puotini edustajana kokeilla, mitä kaikkea puodin ihkauudella Big Shot -leikkurilla saa aikaan, ja olisiko siitä iloa jouluaskarteluiltaan. Näyttäisi siltä, että niillä kahdellakin stanssilla, mitkä olen raaskinut hankkia, saisi jo vaikkas mitä rakenneltua:

Äh, vinoonhan se menee tuo kuva. Tylsyys. Mutta pakettikortteja, kukkasia, lumihiutaleita, kortintekojuttuja ja kaikenmoista. Mielenkiintoisinta on ehkä se, että tuo kone leikkaa kangasta myös, jolloin tagit voi rakennella kankaasta ja liimata lahjansaajan nimen vaikkapa strasseilla kangastagiin. Oivallista! Tai vaikka tehdä tuollaisen leikkaa-liimaa-askartele-kukkasen heijastinkankaasta. Ei olisi monella samanlaista heijastinta.

Toinen puolikas työhommia menee sitten kestosideosastolle. Olen käynyt puodin kestävän kulutuksen tuoteperhettä läpi pitkin viikkoa, ommellut puuttuvia kuoseja, lisännyt vanhempiin siteisiin uusia Pink*Pixie -tuotemerkkejä, kuvaillut kuvia uusiksi, päivittänyt valikoimaa ja sivustoa, ja autuaasti jättänyt tylsemmät hommat tuonnemmaksi. Tuntuu mukavalta, että on joku asia, jonka saa kunnialla hoidettua loppuun asti. Taas on laatikko täynnä, ja uusia kuosejakin tulossa pikkuhiljaa piristykseksi.

Koto-oloissa olen tuhoamassa kerällistä Step-lankaa villasukkiin. Hitaasti mutta päättäväisesti. Muutaman sentin neulomisella päivässä. Keväiset Väinämöissukat saivat eilen illalla kauan kauhulla odotetut reiät pohjiinsa peukkuvarpaiden alle, eikä niitä oikein voi korjata, vaikka samaa lankaa onkin olemassa vielä, kun valmiit sukat ovat melkoisen paljon haalistuneemmat kuin kerällä oleva langanloppu... 

Ja joulukin tulla tupsuttaa vääjäämättä. 

Kaikenlaista.

Anjusha 

Pilttijoulukalenteri

Isä sai tänä vuonna (niinkuin viimekin, tosin) isänpäivälahjaksi joulukalenterin.

Kirjastosta lainatusta jouluaiheisesta sisustelukirjasta jalostimme siskon kanssa ajatusta pilttipurkkien uudelleenkäytöstä, ja päädyimme seuraavanlaiseen malliin:

Liimasimme kuumaliimalla pieniä pilttipurkkeja kolmion muotoon ja annoimme kuivaa kunnolla.

Liimailimme numerotarroja purkkien pohjiin,

ja täytimme numeroidut purkit Finlandia -marmelaadeilla :) Vihreillä kuulilla tuosta olisi tietysti tullut ihan joulukuusi, ja sen tajusimme vasta kun tuijotimme valmista kalenteria pöydällä.

Ajatus olisi laittaa vielä takakautta purkkien välikolosiin pikkuiset jouuvalot tuikkimaan, luulen, että se mukavasti valaisisi ja hehkuttaisi myös marmelaadien värejä.

Aikas herkullinen, vaikka itse sanonkin.

Kiitos kuuluvat Outille ja Pauliinalle, joiden perheiden pienokaiset soivat varastoistaan meille Piltti-iän (melkein) ohittaneille tarpeeksi purkkeja projektiin.

Minäkin taidan haluta tällaisen :)

Anjusha

Luovutus sukkaosastolla

Villasukkien kanssa on tässä perheessä niin, että niitä käytetään a) tolkkua vailla olevan paljon ja b) ilmeisesti ihan eri sfääreissä kuin tavalliset villasukissa tallaajat. Siis kun meillä villasukat tulevat pois jalasta suihkun ja saunan ajaksi ja kesällä kun lämpötila ylittää 25 asteen. Ne ovat jalassa aina. Kenkien sisällä, kotona sisällä, töissä, roudatessa, kaupassa, leikkiessä ja toisinaan nukkuessakin. Niiden pitää siis kestää jotain, mitä ilmeisesti villasukkien ei tarvitse kestää (ainakin mikäli lukee satoja ja taas satoja villasukkaohjeita, jotka on tehty ihanista ja pehmeistä silkki- ja angoralangoista, merinosta ja muista hepeneistä).

Edelliset valmistuneet villasukat, jotka kestivät sen viisi viikkoa ja sen jälkeen niissä oli kokonaisen päkiän kokoiset reiät sekä päkiässä että kantapäässä ja molemmissa sukissa, heitin vesilintuun juuri. Ajattelin, että kun hamppu on kuituna kestävää, se voisi toimia sukissa. Oli erinomaisen kehnosti ajateltu se. Pipona se toimii kyllä kivasti, mutta yhdet sukat roskittaneena en siitä enää sukkia tee.

Laitoin Facebookiin vinkkauspyynnön aiheesta, mistä langasta saa kestävimmät sukat, ja ensimmäisenä ehdotettiin Seiskaveikkaa, jota en jaksa enää yhtään, ja se on tylsää, enkä ollut aikonut hankkia sitä enää kerääkään. Mutta kun uudet sukat olivat vesilintuun heitettyjen jälkeen kiperästi kaivattuja, ja tärkeää oli, etteivät ne nyt sitten heti reikiintyisi, myönnyin hankkimaan keräämilläni lankapisteillä yhden kerän, vain tehdäkseni yhdet sukat, ja sitten katsoisin asiaa uudelleen.

Kerästä valikoitui Talitintti, keväisen tuntuisen lauantaipäivän kunniaksi. Eskoselle siitä tuli sukat, ja kun varresta teki sopivasti pitkän, ei lankaakaan jäänyt enää jäljelle lojumaan, vaan kaiken sai käyttöön.

Seuraavana vihjelistalla oli Fabel, joka on ennestään tuttu, ohkaisempi, mutta hyvin on kestänyt käytössä. Sen kolikon toinen puoli on hitaus, lanka on sen verran ohutta, että aikuisten sukkien tekemiseen menee melkoinen aika. Fabelia ei ole kotona tällä hetkellä yhtään kerää, joten täytynee keräillä lisäpisteitä ja hankkiutua eroon muutamasta omasta varastokerästä ennenkuin pääsee kaupalle.

Itse muistelen, että Schoppel Wollen Admiral on kuusisäikeisenä kestänyt hyvin (ja ollut Fabelin keralla niitä edullisempia sukkalankoja), ja muistaakseni Austermannin Step -langasta on olemassa paksumpi versio (tai ainakin samasta kaupasta, josta saa Step- lankaa, saa tätä seiskaveikan paksuista, aloe vera- ja jojobaöljyillä käsiteltyä lankaa), josta Eskosella on yhdet sukat olemassa, ja niiden ikä alkaa lähentyä kahta vuotta, eikä niissä vieläkään ole reikiä. Sen täytyy olla jotain ihmelankaa :) Ihmelanka on toki sitten hinnaltaan aika eri planeetalta nuihin edullisempiin verrattuna, mutta jos hinnalla saa sukat, jotka kestävät käyttöä, on se ehkä tarkoituksenmukaista lankaa hinnastaan huolimatta. Lisäksi niissä oli liukuvärisävyjä vaikka muille jakaa, ja yhdestä kerästä saa reilut ja kunnon varrelliset miesväen sukat.

Ensiavuksi valmistuivat nyt siis perusseiskaveikat, ja niin kestävät kuin niistä tulevatkin, on niiden neulomisen tylsyys kyllä aika vertaansa vailla... Toivottavasti saa pian siirtyä toisiin lankoihin :) Ei muuta kuin pisteitä keräämään ja lankakauppaan!

Anjusha

Oliivihousut

Elämässä oleva inventoimisen tarve ja vanhasta varastosta eroonpääsemisen hinku ovat nyt kasvaneet niin suunnattomiksi, että omistamalleen määrälle kaaoksenaiheuttajaa on saanut tehtyä paljon ja ihan päivittäin.

Eroonpääsemishingussani olen (ja ihan aidosti tarpeeseen, tuo jälkikasvu kun hujauttaa jalkojaan päivä päivältä pidemmäksi) koittanut silputa ja kasata pehmoisia joustofrotee- ja velourhousuja Verttiselle. Jotta kaaos ei ota haltuunsa koko työhuonetta, olen sopinut itseni kanssa nappaavani yhden kankaan kerrallaan käsittelyyn, enkä katsokaan muita kankaita, ennenkuin yksi projekti on saatu valmiiksi. Ja tämä vain siksi, että huithapelina mielenä ajatus hairahtuu pikavauhtia jos sille antaa mahdollisuuden, ja keskeneräiset projektit jäävät ikuisesti keskeneräisiksi.

Viikonlopun saldoksi tulivat oliivihousut, joista Verttinen oli oikein innoissaan, ja halusi ne heti jalkaan (siis yöksi, jota en kyllä antanut periksi). Näihin meni kaikki kangas, oikeastaan tilkkuakaan ei jäänyt, ja kankaan korkeus oli juuri tismalleen se, mikä olisi syytä ollut ollakin. Täydellinen ajoitus siis. Oliivikangas on osa kankaanpelastusprojektia, muinaisilta Kestovaippakaupan ajoilta. Se lienee ensimmäisiä paloja, mitä tuosta kankaasta on koskaan leikattu. Myös resoreiden osalta asiat sujuivat aika mukavasti. Lahkeensuissa on bamburesoria (viimeiset pienet palat), taskunsuissa tavallista tummanruskeaa (nekin viimeiset tilkkuset) ja kun massuresoriin ei enää ruskeaa ollut vaikka kuinka käänsin koko varastoni ylösalaisin, sinne sai kelvata vihreä (joka tuossa näyttää aika harmaalle ja on lajinsa viimeinen sekin), jotta ei tarvinnut lähteä kaupoille kesken ompelun. Eikä se oikeastaan haittaa tuo massuosasto, kun jää kuitenkin paidan alle piiloon se.

Tälle syksylle olen saanut jo yhtä vaille kaikki joustofroteepalani käytettyä. Jäljellä on enää sienet ja siilit, josta en ihan tiedä että mitä siitä tekisi. Mutta siitä sitten myöhemmin.

Anjusha

Noro - Vajlora

Minulla ei ollut syyspipoa. Tai lähinnä, minulla oli yksi pipo, joka on fleecevuorinen, ja sitä myöten sopiva pakkaspakkaskelille. Näin syksyisellä, korvat paleltuvat ja sitten niihin sattuu, jos niitä ei mitenkään suojaa.

Piti siis saada pipa, joka suojaisi korvia. Minulla on myös Baktus-huivi, joka on tehty Noro Aya -langasta, ja pohdin, josko pipa voisi olla sille kaveri. Hain TitiTyyltä kaksi kerää Ayaa lisää, ja hain Ravelrystä ohjetta pipalle. Löytyi Vajlora -pipo, kun laittoi hakuohjeeksi että 3,5:n puikot, pipo, ilmainen ohje, ja kuvallinen ohje.

Pipa oli melko helppoa palmikkoneuletta, mutta ohjeessa oli muutama paikka, joissa piti ihan pysähtyä ja miettiä ja ratkaista ongelma ilman ulkopuolista apua. Kun vähän käytti järkeään ja sovelsi ohjetta, sai ohjeesta samannäköisen pipon kuin ohjeen kuvassa on.

Pipasta tuli vähän ja aavistuksen baskeriaiheinen, hauskasti löpsöttävä ja hyvin ja täydellisesti korville menevä.

Tässä Verttinen vääntää silmiään kieroon. "Jos tuo mahtuu äiti sinun päähän, niin sitten se tarkoittaa, että se mahtuu minunkin".

Tunge pipa äireen päähän ja ota hassuja kuvia. Jos oikein haluaa, saa pipon myös silmille. Mikä tietysti tarkoittaa, että sen saa löpöttämään pään taakse hauskasti.

Nyt on pipa. Ja sen kaveriksi huivi. Vielä jäi aavistus lankaakin, ja mietin, pitäisikö se muuntaa kämmekkäiksi. Ehkäpä. Saas nähdä.

Anjusha

KCWC, päivä 2

Aavistus piti ottaa sitten ihan samoin tein aikataulussa takapakkia, mutta jatkamma hieman ja aavistuksen myöhässä :)

Kids' Clothes Week Challengen kakkospäivässä on ohjelmassa kaapista löytyneiden hihojen henkiin herättäminen. Merirosvotrikoo löytyi kesällä Eurokankaan alelaarista (siis ei edes palalaarista, vaan niiden juhannuksenjälkeisalennusmyynnistä, jossa yritettiin päästä eroon jos jonkinmoisesta hankalasta). Siinä oli rasvatahra, josta syystä reilun metrin pala ihanan pehmeää ja joustavaa lycralla siivitettyä puuvillatrikoota maksoi 2,50€. Tahran pystyi leikatessa väistämään helposti, ja liian lyhyiden pyjamahousujen ompelun jälkeen (jotka onneksi kyllä löysivät uuden kodin) siitä jäi vielä kangasta hihoihin. Maanantaina leikkasin hihoille kaveriksi etu- ja takakappaleet, ja tänään pääsin niitä yhdistelemään.

Nanson trikoopalan vaaleansininen loppu, ja Kestovaippakaupan vaaleansiniset resorit saivat nuo hihat kavereikseen. Hiukkasen harmittaa vaaleansinisten eri sävyisyys, kun se saa molemmat näyttämään likaisilta, vaikka yksittäin ne ovat ihan nätin värisiä. Mutta jos tämä oli kotoa suoraan löytyvien asioiden rästiompelua, niin sopinee käyttötarkoitukseensa. Yöllä on pimeää, mutta viileää. Kukaan ei näe vaaleansinisen eri sävyjä. Lohduttakoon se ;)

Käytin paitaan Ottobre Designin hyväksi havaittua pyjamapaidan kaavaa, mutta lisäsin helmaan resorin, kun muuten tuo trikoo rullaisi helposti pepun päältä pois. Resorista tuli sopivasti lisäpituutta helmalle myös, kun koko 116cm taitaa kohta alkaa jäädä aika pieneksi. Hihansuuresoritkin tein parin sentin pidennyksellä. 

Ja aikaa sain kulumaan aikalailla juurikin sen tunnin, mitä pitikin. 

Tämän päivän tunti onkin sitten vielä käyttämättä. Ehkä illalla jatketaan.

Talohousut ovat muuten olleet kaksi yötä käytössä. Liian lyhyt mutta muuten vielä ihan sopiva kaava parani ensiluokkaiseksi pitkillä resoreilla (joka myös ratkaisi viime päivien "ei-voi-sietää-suoralahkeisia-housuja, ne-menevät-ikävästi-kantapään-alle" -dilemman ainakin yksien pöksyjen osalta), ja ihanan pehmoinen bambutrikoo on lutuisen tuntuinen öiseen aikaan. Jee.

Anjusha,

jonka on myös tehtävä itselleen syyshattua, sillä keli on jo hurjan viileä eikä allekirjoittaneella ole syyspipoa lain.

Kids' Clothes Week Challenge 2012

Joskus sitä elämäänsä kaipaa inspiraatiota.

Kaikenlaista olisi muutoinkin tarjolla, niinkos aina, kuten kirjanpitoa, työharjoittelijan
kanssa puuhaamista, joululahjojen ajattelmista, syyssiivousta, syntymäpäiviä tai ihan mitä muuta vaan mitä elämä nyt yleensä tarjoaa. Mutta tämä kuulosti kivalta - tällä viikolla, tunti päivässä, seitsemän päivän ajan, jos tekisi lastenvaatteita.

Ja ainakin näin maanantaina se onnistui ihan sillä, että vaihtoi huonetta ja ompeli. Kaapista löytyi valmiiksi leikattuina bambutrikoiset talopyjamahousut, joille riitti pelkkä ompelu, jotta ne sai valmiiksi. Samalla penkaisulla löysin myös luonnonvalkoiset bambutrikoot, jotka on lapsen kokoon leikattu, ja hihat pyjamapaitaan. Itseasiassa tulevat ihan tarpeeseen, kun juurikin on niin, että pyjamaosastoa ja pitkäkalsarivalikoimaa meillä tarvittaisiinkin paljon enemmän kuin mitä sitä on. Ompaisin siis talopöksyt unihousuiksi, ja lopun ajan tunnista käytin pyjamapaidan valmiiksi tehtyjen kaavojen etsimiseen ja niiden löydyttyä paidan loppuun asti leikkaamiseen.

Housuihin saa vielä kaveriksi paidan, kangasta on sopivasti sellaiseen. Mutta sen leikkaan vasta, kun olen ensin saanut sen valmiiksi leikatun paidan (joka on eri kankaasta, ja jolle voisi myös saada aikaan pöksyt kaveriksi) ja ne kalsonkihousut kasaan. Saapa tuota keskeneräisten pinoa hieman pienemmäksi, hurraa!

Saa nähdä, käytänkö huomisenkin tunnin jo tänään, kun huomenna on melko pitkä päivä eikä ihan tiedä illasta ehtiikö tuntia käyttää ompeluun.

Ihana haaste! Vielä kun keksisi jotain yllätyksellistä kun saa ensin nämä rästiasiat pinosta pois :)

Anjusha