Viikko seitsemän, projekti 333 / Week 7, Project 333

Sain viimein aikaiseksi eilen illalla kuvata osan kolmestakymmenestä kolmesta.

Last night I finally got myself to photograph some of my thirty-three.

Tässä on ensimmäinen yhdeksän. Olen ehdottoman hame- ja säärystin-ihmisiä, nyt kun työ mahdollistaa niiden käytön. Koko garderoobissa on yhdet housut, neljät leggarit, kahdet säärystimet ja loput alaosat kuuluvatkin hameille.

Here is the first nine. I've found I'm definitely a skirt- and legwarmer-girl. Now that I work at a place where one can wear them. In the whole wardrobe there is one pair of trousers, four pairs of leggings, two pairs of legwarmers and the rest of the bottoms are skirts.

... ja jos ei ole hametta, on tunika.

...and if there's not a skirt on, there's a tunic.

Kevät on haastavaa pukeutumisaikaa täällä pohjolassa. Helmikuussa on vielä 20 pakkasta, ja toukokuussa taas voi olla saman verran lämmintä. Siksi tähän kokoelmaan oli syytä paketoida sekä lyhyttä että pitkää, niin että voi laittaa kerroksia tarpeen mukaan.

Spring is a challenging time to dress here in Finland. In February it can get to -20 degrees celsius and in May there might be +20 degrees. That's why this collection had to have both short- and long sleeved things to be able to layer clothes when the need comes.

Väritykseltään tämä kevät on kyllä kaikkea muuta kuin keväinen. On harmaata ja mustaa, maitokaffin väristä vaaleanruskeaa, sammalenvihreää ja jokunen violetti ja pinkki. Kesästä tulee (onneksi) vaaleampi :)

Colour-wise this spring is far from spring-y. There's grey and black, latte-coloured light brown, moss green and a sprinkle of purple and pink. Summer will (luckily) be lighter :)

Puoliväli on ylitetty ja parin päivän päästä on reissu Englantiin edessä. Vaatteiden pakkaaminen ei jännitä. Mutta se jännittää, kuinka tällä kassivalikoimalla pääsee reissuun...

I'm over halfway through this season, and in a couple of days we're leaving for England for a few days. Packing of clothes I'm not worried about, but what I do worry of is how to pack it all into the bags I've chosen for this season...

Anjusha

Viikko 6 projektissa 333

Laskeskelin tuossa huvikseni, että alan olla pikkuhiljaa puolivälissä kevätkautta tässä vaatekaappiprojektissa. Nopeasti menee aika.

Valituista kolmestakymmenestä kolmesta on vain yksi käyttämättä - kumpparit. Ne ovat vielä vintillä, mutta näyttää siltä, että pikkuhiljaa niitäkin pääsee käyttämään, kun pakkasta ei enää ole kuin ennen yhdeksää aamulla.

Vaatteiden valitseminen on käynyt helpommaksi. Kertaakaan ei ole käynyt niin, ettei olisi oikeasti mitään päällepantavaa (siis että kaikki vaatteet olisivat yhtäaikaa pyykissä), eikä sellaista oloakaan ole ollut (tietäähän sen, kun katsoo täyttä kaappia/cd-hyllyä/kirjahyllyä/mitä vaan hyllyä ja toteaa ettei meillä ole *MITÄÄN* päällepantavaa/musiikkia/luettavaa/mitään). Voi pitkälti vetäistä kaapista minkä tahansa yhdistelmän, ja kehdata lähteä se päällä ulos kodista. Aina on löytynyt leggarit, paita ja toinenkin, ja hame tai tunika, jonka vetäistä ylleen. Lisäksi tuon Verttisen kanssa meillä on aina aamuisin kisa siitä, kummalla on vaatteet ensimmäisenä päällä, joten sitä miettimisaikaakaan ei ole kovin runsaasti. Ja olen huomannut aika usein voittavani kisan, vaikka Verttisen päivävaatteet on lajiteltuna valmiiksi sen eteen lattialle, ja minä aloitan tyhjältä pöydältä ja valitsen pukiessani.

Hämmästyttävintä vaatekaappiprojektissa on kuitenkin se, kuinka se on vaikuttanut elämään. Ei siihen, mitä vaatteita valitaan päälle tai siihen, onko talvitakista pudonnut nappi (On. Siitä on pudonnut, ja se pitäisi korjata). Vaan kirjahyllyn siivoamiseen. Lehtiroskien lajittelemiseen. Kirppiskansion täyttymiseen. Siihen, että alan oikeasti kiinnostua siitä, miten tätä pientä tanssipuotia olisi syytä johtaa. Siis JOHTAA. MINUN. Järkyttävää.

Ja ne kaikki liittyvät toisiinsa, ja ne kaikki liittyvät tähän pieneen vaatekaappiprojektiin. Keskittymällä yhteen pieneen asiaan kerrallaan, kunnolla keskittymällä, voi saada aikaan tilaa. Ihan itse ja omin voimin. Ja sen tilan saatuaan ymmärtää kuinka paljon helpommaksi käy avarasta tilasta vastuun ottaminen. Avaran tilan siivoaminen tiskistä, pyykistä, roinasta ja mainoksista on huomattavasti paljon helpompaa kuin täyteen ahdetun tilan. Ja tila on oletettavasti samankaltaista, on se sitten henkistä tai fyysistä tilaa. Samaa tilaa siis kalenterissa oleva tila, kirjahyllyssä oleva tila ja puodin rekeissä oleva tila, pään sisällä oleva oman ajan tila ja armaiden kanssa yhdessä vietetty aika-tila.

Palatakseni vaatekaapille, kävin jo kurkkaamassa vintistä kesävaatteita vähän niinkuin valmistautuakseni. Vein sinne viimeisiä talvisia pesusta (sellaisia, jotka eivät kuulu tähän projektiin) ja vaihdoin kesäiset vakuumipussista pois odottelemaan seuraavaa kuusiviikkoiskautta. Hankin jotakuinkin viikko sitten projekti 333:n kehittelijän Courtney Carverin pikaminikurssin projektiin valmistautumisesta sähköpostiini. Ajattelin, että kun tähän ensimmäiseen kauteen valmistauduin puolessa vuorokaudessa ja olin tasan valmis, antaisin kesäkaudelle siirtymiselle aikaa ja energiaa, valmistautuisin kunnolla ja rauhassa ilman hoppua ja hyvissä ajoin. Kovasti olen pitänyt kurssista. Se saapui yhtenä folderina sähköpostiin, ja sieltä sen koneelle ladattua on voinut käydä kurssia yksi aihe kerrallaan läpi omaan tahtiin. Kurssi myös jää koneelle, joten siihen voi palata aina uuden kauden alkaessa halutessaan.
Kesävaatteita on siis päässyt miettimään jo hyvissä ajoin. Huomasin kurkatessani, että tuon kesävaatekaapin rakentaminen näyttäisi olevan huisisti paljon helpompaa kuin kevään kasaaminen. Puolen tunnin penkaamisella olen aikalailla saanut kasaan kesäisen 33:n kimarani, eikä se ottanut edes koville. Vielä on toki kuusi viikkoa aikaa uuden kauden alkuun, joten listan tekemisellä ei ollut minkäänlaista painetta valmistuakaan, jolloin valintakin varmaan helpottui. Mutta kivalta näyttää nyt jo tuo kesäkausi, ihan suosikkihommia siellä odottelee käyttöä :)

Mitä tulee tähän kevätkauteen ja sen vaatteisiin, olen huomannut, että kolmessakymmenessä kolmessakin on mahdollista löytää suosikkeja. Ja suosikkien löytäminen on varmaan ihan tärkeääkin, sellaisen jatkuvuuden ja garderoobin viimeistelyn kannalta. Sitä huomaa selkeämmin, millaiset vaatteet tuntuvat mukavammilta päällä, mitkä sopivat kaikkien muiden vaatteiden kanssa yhdisteltäviksi ja mitkä ovat niitä haasteellisempia kappaleita, mitkä kestävät oikeasti käyttöä ja mitkä ovat parissa pesussa jo ihan nukkaisia ja riutuneita.

Ja jos jotain kaipailisi (nyt näyttäisi kesäkaappi tulevan ihan sopivaksi jo niillä vaatteilla ja varusteilla, mitä on edellisiltä kesiltä olemassa), niin voisi haaveilla jostain monikäyttömekosta. Niinkuin vaikka tällaisesta;

Tämä löytyi Merja-kaverin lehdestä, ja siitä oli heti otettava kuva. Mutta ihan välittömästi en sellaista lähde ostamaan, satasen verran rahaa kun on KOLMASOSA mun koko vaatekaapin sisuksesta. Tällaista on kuitenkin hyvä pohtia. Ehkä joskus voi harkita jotain moisenlaista. Tai voi hakea inspiraatiota ja tehdä itse.

Siihen asti,

Anjusha

Reissuun valmis sukkaperhe

Perheen viimeisetkin reissusukat on saatu valmiiksi.

Lankana näissä on Dropsin Delight. Arvelen jo etukäteen (ja manailen), että tämä on varmastikin sitä sarjaa lanka joka kertää sen perinteisen kuusi viikkoa käytössä ja on sitten poikki päkiän alta. Siinä on kyllä keinokuitua mukana, mutta koska lanka ei ole järin tiukkakierteistä, ennemminkin hahtuvaisen tuntuista, sen kestävyysodotukset eivät ole järin korkealla :(

Ensimmäinen sukka on valmistunut varmaan jo lähemmäs kolmisen-nelisen vuotta sitten, ja jäänyt UFO-koppaan lojumaan. Muistelen, että reunan palmikot olivat niin haasteelliset ensimmäistä sukkaa tehdessä (tämä oli ensimmäinen palmikkoprojektini ikinä) ettei kiinnostanut aloittaakaan toista sukkaa. Vaan nyt kun piti saada pikaiseen sukkapari tulevaan Englanninreissuun mukaan, ja näistä oli toinen jo valmiina, ajattelin antaa sukille vielä mahdollisuuden. Ja helppohan tuo palmikko olikin, sujahti käsistä valmiiksi niin ettei oikein huomannutkaan.

Ja tuo yläreuna oli myös ihan uusi tuttavuus. Siis että tehdään kaksinkertainen laita sukalle. Oikeastaan siitä tuli hieno ja hauska. Hyödyllinen uusi oppi - ei aina tarvitse laittaa joustinneuletta reunaan.

Ja nyt kun on päästy sukkien makuun, olisi syytä saada lisää sukkia perheelle - kaikkien laatikoissa on ainakin kahdet sukat, jotka ansaitsisivat jo ikuisen levon ja uuden parin tilalleen. Minulla on kahdet ehjät, Eskosella myös, Vertillä jokunen enempi, mutta sillä pitää vaihtuvuutta ollakin, kun se pitää sukkia yölläkin :) Tällaisessa suurkäyttöperheessä kahdella villasukkaparilla ei pärjää. Hyvä olisi olla neljät tai viidet, joita voi kierrättää käytössä. Silloin yksittäinen parikin kestäisi pidempään eikä joutuisi liialle rasitukselle.

Nyt siis uusien sukkaprojektejen kimppuun, vielä on hommaa.

Anjusha

Reissusukat, part 2

Kotona odotetaan kolmenlaista; tällä viikolla olevia serkkulapsen synttäreitä, parin viikon päästä tapahtuvaa Englanninmatkaa ja heti sen jälkeen alkavaa kylppäriremonttia.

Reissua varten olen (itselleni) luvannut tehdä koko perheelle villasukat, jotka saa sitten koneeseen noustuaan vetäistä jalkaan. Jos on purkkaa ja villasukat, on pitkälti ajateltu kaikkea.

Verttisen sukat valmistuivat lankakopan uumenista löytyneistä langoista jo pari viikkoa sitten, ja eilen illalla valmistuivat omat sukat.

Nämä ovat Austermannin Step-lankaa. Sitä on jäänyt käyttämätön iso kerä jäljelle kun tein joskus Verttisen vauva-aikana sille villapaitaa tuosta langasta. Olin jo aika kyllästynyt tuohon samaan sävyyn, siitä kun on tehty vaikka mitä, mutta sukkiin, yksinään käytettynä, se sopikin vielä ihan kivasti.

Sukkien malli on kirjakerhosta aikanaan tulleesta sukkakirjasta - ihan todella yksinkertainen, mutta jotenkin pirteä silti. Spiraalimaisesti kulkevat nurjat silmukat sai kiertämään spiraalia ihan ilman ajattelemista, kun poisti tasalukuisesta silmukkamäärästä yhden. Viisi oikein ja yksi nurin, ja valmista tulee.

Vähän kenkuttaa, ettei sukkia voi nyt sitten laittaa samantien käyttöön. Kaapissa kun ei ole yksiäkään ehjiä ohkaisia villasukkia. Kahdet paksut ehjät on, mutta näiden käyttöä saa nyt odottaa sitten vielä pari viikkoa. 

Vielä puuttuu Eskoselle sukat. Tai sukKA. Nelisen vuotta sitten olen aloittanut elämäni ensimmäisen palmikkosukan, tehnyt yhden valmiiksi ja jättänyt projektin sikseen. Eilen, näiden valmistuttua, otin asiakseni saada sen toisenkin jalkaan asti. Toivottavasti sen nyt ehtii, onhan tässä vielä kaksi ja puoli viikkoa aikaa :)

Anjusha

Viikko 4, projekti 333

Nyt, kun projekti on päässyt kunnolla käyntiin, vaatehuolto pelaa, pyykkiä peseytyy, arki rullaa ja on päässyt rentoutumaan omiin suosikkivaatteisiinsa, olen alkanut huomata muutakin elämässä kuin vaatteet :)

Virkkaus- ja neulomisprojekteja on vireillä, niin patalappuja kuin kevätsukkiakin, mutta niistä lisää sitten kun saadaan valmista. Ompa ollutkin ihanaa neuloa pitkästä aikaa. Jotenkin siihen ei ole ollut viime viikkoina aikaa eikä virtaa. Ehkä nimenomaan virtaa. Aikansahan nyt saisi toki järjestettyä. Mutta  kiva, että voi uudelleen innostua.

Kotona odottaa kuukauden päästä alkava kylpyhuone-, sauna- ja vessaremontti, jota varten olen säntillisesti koettanut jaksaa pestä koneellisen pyykkiä päivässä pois kuljeksimasta. Myös kaapit olisi remonttialueelta syytä perata ja inventoida, ja siirtää niiden sisältö jonnekin talteen piikkauskoneen alta. Vaateprojektin tuomalla innolla onkin ollut helppoa ryhtyä inventoimaan myös vessan kaappeja, seesteisesti täytetyt kaapit kun ovat NIIN paljon mukavamman näköisiä avatessa. Saa nähdä tuoko remontti eteen kaaoksen yläkerran minivessaan, vai saadaanko kaikki sulassa sovussa mahtumaan pienempään tilaan. Omaan vaatekaappiini tein tilaa jo pyyhkeille, ne ovat nyt kylppäristä pestyt ja siirretyt.

Viimeisimmällä viikolla on päällimmäisenä mielessä ollut asioiden kulutus. Jos kolmellakymmenellä kolmella vaatekappaleella yksittäisen käyttövaatteen käyttöprosentti kasvaa, se ikään kuin ansaitsee näkyvyyttä. Käyttövaate kuuluu paikalle, jossa sitä käytetään, ja jossa siitä voi nauttia. Se toki kuluu käytössä, mutta tässä tapauksessa tuntuu, että se olisi vaatteelle peräti kunnia. Ettei jättäisi kynttilää vakan alle ja vaatteita lojumaan kaappiin, vaan nostaisi kaiken omistamansa ansaitsemalleen paikalle - laittaisi sen käyttöön. On ollut mukava laittaa samoja vaatteita uudelleen päälle pesun jälkeen, tuntuu, kuin niille antaisi suuremman arvon, kun niitä näkee usein. Sama ajatus on kiirinyt huomaamatta vähän muallekin. Jos kaapissa on kynsilakkoja, jotka menevät kahdessa vuodessa vanhaksi, eikö suurempi hyöty olisi käyttää niitä kun ne ovat kunnossa, kuin heivata kaapissa lonnineet lakat kahden vuoden päästä käyttämättöminä pois? Ja eikö tästä voisi vetää johtopäätöksen, että kaapissa olevat kulutushyödykkeet - vaikkapa sitten sukat, jauhot, shampoot tai kynsilakat, voisi ansaita paikkaansa samalla tavalla kuin vaatteetkin? Sen mitä omistat, laitat käyttöön. Sen mitä käytät, käytät kunnolla ja arvostavasti. Annat sille aikaa, ja pidät huolen, ettei se jää taakaksi kaapinperukoille. Jos omistat enemmän kuin ehdit käyttää, tulee kymmenestä kynsilakkapullosta vain huono omatunto (entäs ne langat...?!?). Entä jos omistaisikin vain viisi pulloa, ja lupaisi itselleen että lakkaa kyntensä ainakin kerran viikkoon? Nautiskelisi siitä, mitä omistaa, mutta omistaisi vain sen verran, mitä ehtii käyttää? Silloin turhakkeet olisivat pois viemästä aikaa ja energiaa, valinnan mahdollisuus toki pienenisi hetkellisesti, mutta saattaisi itseasiassa helpottaa elämää lopulta. Sen sijaan, että käyttäisi joka maanantaiaamu 10 minuuttia vessan kaapilla miettien mitä kynsilakkaa tänään laittaisi, omistaisi vain suosikkisävynsä, joista voisi vaikka silmät kiinni napata ihan minkä vaan, vetäistä ihanat kynnet aamun kunniaksi ja jatkaa tärkeämpiin asioihin. Voisi nautiskella täysillä kevään parhaista väreistä, mutta ilman raastavaa taka-alalla juilivaa ajatusta siitä, että taas pitäisi osata päättää mitä tekisi, ja tuotakin on käytetty niin vähän, ja tämä taas ei sovi minkään muun kanssa yhteen. Saisi kertalaakista (no juu, ainaistahan sellainen perkaaminen lopulta on) käyttökelpoisen ja sopivan garderoobin myös neulepuikkopurkkiin, kuiva-ainelaatikkoon, kylppärin koriin ja kynsilakka-arsenaaliin. Kun osaisi omistaa sen verran, että kaikelle on käyttöä, ilman stressiä käytön pakosta. Ja jos ei satukaan olemaan käyttöä, voi aina karsia vähän vielä.

Hooh, melkoista pohdintaa.

Lanka- ja kangasvarastolle en ole vielä juurikaan katsonut. Paitsi jokusen lankakerän ottanut käyttöön NYT ja HETI, ja päättänyt tehdä yhdestä kerästä asioita niin kauan, kunnes kerä loppuu. Ja olla hankkimatta samanlaista heti tilalle. Ymmärrän, että kynsilakkavarastoni ei ole niin kärsimättömästi  henkilökohtainen kuin lankakoppa, ja siitä syystä lakkavarasto saa lähtöpassit ennen lankaa. Mutta olen minä jo päässyt nautiskelemaan lakkavaraston pienentymisestäkin. Seuraavan viikon kynnet ovat jo tiedossa, enkä malta odottaa että pääsen niitä laittamaan :) Sen seurauksena saankin yhden puoliksi käytetyn paketin kaapista kokonaan pois, ja yhden kamppeen vähemmän muutettavaksi remontin tieltä yläkertaan.

Tämä vaikuttaa moneen, tämä yksi vaatekaappi. Hämmästyneenä katselen itseäni syrjästä ja ihmettelen, mikä valtava voima on yhdellä pienellä projektilla.

Anjusha

Kolmannen viikon ajatuksia projektista 333

Kävin eilissäiltana läpi vaatekaapin 33 kappaletta alkuperäisen kirjoitetun valintalistan kanssa ja tuunasin listaa hieman.

Totesin, että alunperin valitsemani Kimperihame onkin tuntunut viime aikoina kaksinkerroin käännetyn resorivyötärönsä ansiosta vähän turhan paksulta massun ympärillä, ja löysin pyykin joukosta alunperin listaamatta jääneen mustan samanpituisen hameen, joka on tuntunut ihanalta pitää yllä. Joten kampesin Kimperin hameen (joka on ollut minulla hyvässä käytössä ja nautittavissa viimeiset nelisen vuotta) kirppikselle ja vaihdoin tilalle mustan, ehkä jopa vielä useamman asian kanssa yhdisteltävän hameen.

Kevätkengistä olen myös toistaiseksi joutunut luopumaan. Jos on -24 astetta ulkona, ei riitä monetkaan villasukat vuorittomien kenkien alla pitämään lämpöä jaloissa. Ja kun omat talvikengät laitettiin armotta roskiin kymmenen vuoden käytön jälkeen kun saappaista ei enää saanut vetoketjuja toimimaan ja lestikin oli jo aika nuljahtanut, ei minulla oikein ole talvikenkiä tarjolla. Onneksi tuolle jälkikasvulle oli ostettu seuraavaa talvea varten lämpimät ja vedenkestävät talvikengät, jotka on mulle ihan sopivat, joten sovittiin Verttisen kanssa että saan niitä lainata kunnes tulee tarpeeksi lämmin vaihtaa kevätkenkiin :)

Karakteerikengät olin jättänyt ihan varmuuden vuoksi, jos sattu tulemaan juhlapäiviä kolmen kuun aikana. Kun niitä ei mistään maagillisesti ilmaantunutkaan kolmen ensimmäisen viikon aikana, ajattelin poistaa nekin vintille odottamaan kesää, jolloin niille tulee oikeasti käyttöä, ja vaihtaa tilalle vähän pienemmän kassivaihtoehdon, mustan pikkuisen olkalaukun, jolle olisi jo ollut käyttöä monta kertaa muttei sitä ole voinut valita.

Tein samalla vähän tilastoa käyttövaatteistani. Kallein yksittäinen hankinta on ollut harmaa villakangastakki, joka maksoi 60€ mutta joka on nyt neljättä talvea (vai viidettä?!) käytössä. Muualta saadut vaatteet ovat toki ilmaisina niitä halvimpia, ja joukossa on jokunenkin kirppislöytö ja alennuslaarihalpistus, jotka pudottavat 33:n kokonaishintaa 315€:n paikkeille.

Muualta saatuja vaatteita/tarvikkeita kolmestakymmenestäkolmesta on kahdeksan. Kirppislöytöjä 4, itsetehtyjä kaksi ja uutena itselle ostettuja 18. Kaikenkaikkiaan uutena kaupasta hankitut ja käytettynä saadut/löydetyt/hankitut ovat esillä aika tasavertaisesti, suhteella 18 - 14. Oho, siitähän puuttuu yksi. Mihin lienee joutunut matkalla :)

Vaatteiden käyttöikä on keskimäärin siellä 2-4 vuoden paikkeilla. Vanhin on ei-kerrassaan-miksikään mennyt farkkuhame, joka on farkkuina ostettu 15 vuotta sitten Stockan alennusmyynnistä 15 markalla (!) ja joka on muunnettu hameeksi käsin ratkoen ja ommellen jo 10 vuotta sitten Englannissa ollessa. Uusin kappale kokoelmassa on Bailamama-kassi, joka on hankittu edellisestä koulutusviikonlopusta helmikuun puolivälissä.

Sellaisenkin huomion tein käydessäni vaatteita läpi, että halpiksimmat kaikista uutena ostetuista - kahdet kahden euron alelaarileggarit ja Henkkamaukan vitosen maksanut hihaton toppi ovat alle vuoden käytön jälkeen jo aivan umpikulahtaneet, venähtäneet, nyppyyntyneet ja toiset leggarit jo rikki takapuolesta. Jos tästä voi jotain oppia, voisi suoraan vetää johtopäätöksen että köyhällä ei ole varaa halpaan. Rumimmaksi menneet käyttövaatteet ovat halpaa puuvillatrikoota, jota saa näköjään uusia puolen vuoden välein, jos kulahtaminen haittaa menoa. Lisäksi niiden valmistusolosuhteet ovat vähintäänkin hämäräperäiset (kuka muka teettää leggarit ja maksaa kankaan ja vuokrat ja palkat ja verot ja kaikki ja lennättää pökät puolen maailman päähän ja myy pöksyt ulos kahdella eurolla samalla kunnioittaen työntekijöiden oikeuksia ja hyvinvointia?!) Sen sijaan kirppislöydöt ovat olleet aivan mahtavan kestäviä, siellä kun oma sormien läpi -katse on napakampi eikä haksahda asioihin vain siksi että ne ovat halpoja.

Vajaaseen kolmeen viikkoon on mahtunut melkein jokaiselle vaatteelle/asusteelle käyttöä. Kumpparit, yhdet lyhyet leggarit, yksi tunika ja erän ainoa koru ovat vielä käyttämättä. Ja eiköhän niillekin vielä residenssi suoda näyttäytymiselle, jahka tuo aurinko jaksaisi tehdä jotain muutakin kuin pitää pakkasen -24:n paikkeilla.

Hienoja löytöjä sitä tekeekin, kun keskittyy hetkeksi siihen, mitä omistaa. Ja yllättävää, että vaikka sitä kuvitteli, että omat vaatteet nyt eivät ole minkään arvoisia, on tässä pienessäkin garderoobissa kiinni yli kolmesataa euroa. Kuinkahan paljon sitä on kiinni vintissä, ja saisikohan sen jotenkin realisoitua sieltä vaikkapa opintolainan maksuun?!? Kiintoisa ajatus. Hm.

Anjusha

Reissusukat Verttiselle

Lankalaatikoiden läpikäyminen voisi olla myöskin ihan viisasta joskus elämässä. Näyttäisin omistavan aika paljon kaikenlaisia lankoja, ja niistä voisi olla viisasta jossain vaiheessa saada jotain aikaankin.

Langat asustavat kolmessa neliönmuotoisessa pahvilaatikossa, ja olen ne kantanut vinttiin, heti oven pieleen, niin, että ovat muiden perheenjäsenten tieltä poissa, mutta tarvittaessa muutamassa sekunnissa käsissä hipellettävänä.

Joku aika sitten tein patalapun johon käytin kaksi puuvillalankakerää loppuun lankaröykkiöstäni. Seuraavat kolme kerää, jotka röykkiöstä saivat lähtötuomion, olivat Novitan Miami-lankaa; violetti, vaaleanruskea ja valkoinen keinokuitukerä Verttisen neulepaidasta ylijääneinä. Tein langoista unisukat Verttiselle, sillä edelliset unisukkansa ovat jo aika reikäisen näköiset. Ajattelin, etten niitä vielä anna käyttöön, vaan pidän kaapissa vielä kuukauden verran, ja annan ne vasta sitten, kun lähdetään Englantiin katsomaan Marillionia huhtikuun puolivälissä. Lentokoneessa on NIIN paljon mukavampi matkustaa reissusukissa. Kengät pois ja ihkauudet villikset jalkaan, ja matkanteko on paljon hauskempaa. Nuo raidat ovat sitäpaitsi niin seesteiset, että uni tulee ihan vaan niitä katsellessa.

Täydellistä olisi, jos saisi koko reissuväelle uudet sukat koneeseen, mutta arvaan, että se voi olla hieman jo haastavaa tällä aikataululla, kun neuloa ei päivää kohden ehdi eikä jaksa tällä hetkellä kovinkaan montaa kerrosta. Pianhan ne valmistautuisivat, jos koko päivä olisi käyttää neulomiseen, mutta harvemmin sitä kokonaista päivää tahtoo/ehtii/viitsii. Joten katsotaan mitä ehditään, tehdään jos näyttää siltä.

Näistä langoista jäi vieläkin pikkukerät, ja ajattelin käyttää ne patalappuihin. Uudessa patalappukirjassa kun on NIIN monta ihanaa ja hauskaa ohjetta, ja projektit niin mukavan kompakteja ja nopeita ettei ehdi kissaa sanoa kun näyttää jo hienolta :)

Näiden kerien loppumisen jälkeen on jo viisi kerää "tuhottu" tai transmogrifioitu vaikka miten ihanaksi ja uudeksi. Ei siis lankoja roskiin, vaan lankoja käyttöön. Kaikenlaista sitä keksii, kun nappaa kerän käteensä ja on päättänyt siitä jotain rakentaa. Erityisesti ilahduttavat lopputulokset keristä, jotka eivät itseä sinänsä puhuttele mitenkään. Vasta, kun ne on saanut muunnettua, 

Ensimmäisen viikon ajatuksia

Projekti 333:sta on viikko takana. Vaatekaappi pitää kauniisti sisällään tilaa ja valikoidut arjen piristimet - 33 kappaletta vaatteita ja asusteita.

UFFin keräyslootaan lähti yksi pussillinen vaatteita. Toinen lähti vintille viettämään kolmea kuukautta ja odottamaan kesäisempiä kelejä tai uutta tulemista. Kolmas on kirppisteltävänä (ja jos eivät pian lähde kenenkään matkaan, saavat päätyä UFFille nekin) ja neljäs odottaa matkaa uuteen kotiinsa tuttavaperheeseen, jossa on suunnilleen minun kokoistani väkeä.

Se, mitä kaappiin valikoitui, löytyy TÄÄLTÄ.

Ajattelin pikkuhiljaa kuvailla nuita 33:a käytännössä. Mitä valikoitui käyttöön minkäkin kanssa. Tällä kokonaisudella aloitin viikko sitten:

Nilkkapituiset leggarit, 3/4-hihainen musta-harmaaraidallinen paita ja trikootunika. Tunikat ovat ihan suosikkeja. Niissä on olo kuin yöpaidassa; pehmoista, mukavaa ja puristamatonta. 

Välissä oli jokunen päivä, jolloin kuljin ympäriinsä treenivaatteissa, koska on ollut jumppa aamupäivästä ja jumppa illasta, ja jotenkin tuntuu tyhmälle yrittää laittautua siinä välissä vaan ollakseen jotenkin edustavampi. Siispä loikin puodissakin jumppakamppeissa, eikä se tällaisessa puodissa taida niin haitatakaan :)

Iiputädin vanha violetti hame, Bailamama-koulutuksesta tutun Anun vanha tummanvioletti pitkähihainen poolopaita ja Verttiä odottaessani ostettu vihreä villatakki (joka on aivan kertakaikkisen ihanan värinen, jostain syystä en saa tuosta tarpeekseni lainkaan) sukkisten kanssa osui seuraavaksi kokonaisuudeksi. Ja kun oikein on ovela (ja laittaa sukkisten päälle säärystimet), tuonne alle saa ujutettua treenikamppeet, jolloin kukaan ei tiedä, että aamulla on ollut jumppa ja illalla on seuraava, ja välissä voi kuitenkin näyttää ihmiseltä, hih!

Mutta jo viikossa on projekti saanut aikaan paljon ajatuksia. 

*Ensinnäkin olisi ihanaa, jos vaatekaappiin voisi löytää tiensä monta kappaletta sellaisia monikäyttövaatteita. Muutamalla sellaisella saisi garderoobinsa uudistettua aika mielenkiintoiseksi. Siis vaikka mekko, jonka voi pitää hameena, mekkona tai toppina vähän vaihtelemalla sitä, minkä kanssa sitä käyttää. Tai tuubi (jollaisia on kesää odottamassa jokunenkin), joka voi olla toppi tai hame. Huivi, jonka voi kietaista lanteille, kaulaan tai tukkaan. Että yhdellä vaatekappaleella olisi useampi tarkoitus. Nyt huomaan, että aika monet minun vaatteistani ovat vain sitä yhtä käyttötarkoitusta varten. Ja jos vaatekaapissa on 33 asiaa, monikäyttöisemmillä vaatteilla saisi variaatiota paljon enemmän. Jotenkin vastinetta ja oikeutusta sille, että vaate on valikoitunut mukaan matkaan. Minun tämänhetkisessä 33:ssani on jokunen kappale vaatteita, jotka voisi hyvinkin vaihtaa monikäyttöisempiin, sikäli kun sellaisia jostain löytäisi.

*Toisekseen minusta on ollut ihana ajatus (joka on käynyt ilmi aika monista blogeista jota on käynyt kurkkaamassa projektin tiimoilta) se, että vaatekaapissa on VAIN sellaisia vaatteita, jotka ovat lempivaatteita. Sieltä ansaitsevat paikan vain ne vaatteet, jotka ovat suosikkeja, rakastettuja, ihania ja joista tulee hyvä mieli. Vaatevarastolla ei ole enää murheenkryynin sijaa, vaan kaapin avaaminen on muuttunut iloiseksi asiaksi. "TUOKIN ihanuus, tuo on minun suosikkini", voi sanoa kaikesta (noin teoriassa). Ja jos ei voi, vaatteella ei tarvitsisi olla sijaa kaapissa. Mielensä pahoittaa tässä maailmassa niin monesta asiasta, vaatteiden ei enää tarvitsisi tuoda mielipahaa kaiken muun päälle.

*Kolmannekseen pyykin määrän väheneminen on aivan loistava uutinen ja seuraus tästä projektista. Minä pesen ja viikkaan ja kaapitan meillä kaikkien vaatteet. Ja nyt viikon ajan olen yrittänyt itsekin aktiivisesti käyttää samaa vaatekertaa pari päivää putkeen laittamatta kaikkea suoraan pyykkiin. Siis toki alusvaatteet menevät vaihtoon, mutta ei ole mitään tarvetta laittaa yhtä päivää päällä ollutta neulepaitaa pyykkikoppaan jonottamaan, jos se on vielä ihan käyttökunnossa. Pienemmällä vaatekaapin sisuksella ja pidemmällä käyttöajalla saa (ainakin teoriassa) pyykkivuorenkin hallittavammaksi. Toivottavasti myös käytännössä. Vielä sitä ei ole kyllä huomannut, meillä kun on ollut pesukone kolme viikkoa rikki, ja nyt kun se on taas ehjänä, on kolmen viikon pesemättömyydet kaikki odottamassa sitä, että minä tulen illalla kotiin ja huitaisen koneellisen puhtaaksi. Pikkuhiljaa röykkiö on pienentynyt, ehkäpä jo viikon päästä voi nauttia tämän pienennyksen hedelmistäkin ihan aidosti.

*Aivan hirmuisesti iloa tuo myös se, että 33:n vaatekappaleen hallitseminen on jotenkin samantien hyppysissä. Jos leggareissa on reikä, tiedät, että seuraavana uusitaan leggarit. Ei ole enää epämääräistä myttyä sattumanvaraisia vaatteita lojumassa kaapissa, joista on mahdotonta sanoa, missä niiden kanssa mennään - mitkä vaatteet on päivittyneitä, mitkä käyttökelpoisia, mitkä vaativat uusimista tai korjaamista. Kun olet sitoutunut 33:en vaatteeseen, niistä on helpompi pitää huolta, eikä tarvitse lisätä päivittäistä stressiä enää sillä, että villatakista puuttuu nappi. Tai jos siitä puuttuu, sen voi hoitaa, ja asia on kunnossa. Jos tarvitaan uudet leggarit, ne laitetaan ostoslistaan tai ompelulistaan tai kirppislistaan, eikä niitä piilotella jossain kaapinnurkassa odottelemassa parempaa huomista. 

Kaikenkaikkiaan, vaikka ensimmäisen viikon kanssa on ollut paljon puuhaa - kassien raijaamista ja vakuumipussien täyttämistä ja imuroimista ja vintille viemistä, valokuvien napsimista ja kirppiskansion täyttöä, alkaa selkeämpi arki jo hieman nostaa päätään. On päässyt jo nauttimaan viime lauantain kaapintyhjennyksen hedelmistä. Ja uskoisin, jahka viimeiset kamppeet saadaan eteisestä eteenpäin ja pyykkivuori taltutettua, hedelmät muuttunevat entistä makoisemmiksi. Nyt vaan sormet ristiin, ettei tule enää ihan järkyttäviä paukkupakkasia (tämänaamuinen -10 astetta vielä meni ihan kivasti kerrospukeutumisella), sillä toppahousut on nyt vintissä, eivätkä ne ole sieltä tulossa alas enää ennen ensi syksyä.

Raikkain ja aurinkoisin terveisin,

Anjusha

Kevätpöksyä ja suojapäivän pipoa.

Kun kerran omaa vaatekaappia on pengattu viime päivien aikana, penkasin myös Verttisen kaappia poistaakseni sieltä ehdottomasti pienet ja ehdottomasti käyttökelvottomat vaatteet pois. Muutamat laitoin kirppikselle, jokusen UFFin lootaan, ja kaksi tai kolme päätyivät ihan lumppuosastolle. Mutta tilallekin on saatava jotain, joten surauttelin kevääksi joustofroteesta housut eskarileikkejä varten.

Nepäs olivatkin ihan pala kakkua tehdä, pari saumaa ja valmista tuli. Jos housujenteko on näin helppoa, taidan hurautella samalla kaavalla useammatkin. Oikeasti, ihan vartissa valmista. Aikaisemmat kaavat on olleet aika haastavia, pelkissä taskuissa on mennyt pitkä aika saada valmiiksi, joten tämä vanha tuttu 2006-Ottobren verkkarikaava pääsi uuteen testiin jokusen koon ylihyppäämisen jälkeen, ja tällä jatketaan!

Samasta kankaasta jäi vielä yli vaikka kuinka, ja leikkasin loppukevään aikaisia aamuja varten liivin pihahommille (joka vielä on vasta leikkausvaiheessa) ja pipan.

Pipan kaveriksi leikkelin toisenkin kangastilkun samantyyliseksi, se on menossa melkein-synttärikaima Axulle. Poikaset (ja niiden äireet) olivat sairaalassa viereisissä huoneissa syntyessään.

Pipa ja pöksyt pääsivät heti käyttöön. Kevätaurinkoisen päivän piristykseksi, Luke-lintu-paidan kaveriksi.

Anjusha

Kevätvaatekaappi Projekti333:n mukaan.

Taaskaan ei puhuta käsitöistä. Mutta kankaista kyllä, tai siitä mitä kankaista saa aikaan.

Löysin eilen illalla linkin erikoisempaan projektiin. Kolmeksi kuukaudeksi sitoudutaan pitämään vaatekaapin sisältö 33 vaatekappaleessa. Tai siis nuihin 33:en kuuluu vaatteet ja asusteet (accesories), siis laukut, korut ynnä muut muotioikut. Kolmeenkymmeneen kolmeen ei tarvitse sisällyttää treenivaatteita, vihkisormusta, alusvaatteita, pyjamaa ja kotilöllöttelyasua. Sellaiset saa olla erikseen. Mutta kodin ulkopuolella käytettävistä vaatteista ja asusteista saa olla 33 käytössä.

Helmikuun puolivälistä toukokuun puoliväliin saattaa ehkä olla tässä maassa se haastavin kolmekuukautinen käyttää projektiin, kun vielä on täystalvi ja toukokuussa ei toivottavasti enää. Ohjeissa myös annettiin ylimääräsääntö (jos sellaisen haluaa ottaa mukaan), että voi ottaa kolme ylimääräistä vaatekappaletta odottamaan johonkin, mutta jos ne ottaa käyttöön, kolme alkuperäistä on laitettava pois. Joten laitoin varalle kevättakin, keväthuivin ja kynsikkäät. Ne voin vaihtaa (jos tämä talvi ikinä loppuu) talvitakkiin, villahuiviin ja lapasiin, ja laittaa ne odottamaan sitten ensi talvea.

Projekti on siitä mielenkiintoinen, että kolmen kuukauden jaksot mahdollistavat vuodenaikojen mukaan toimimisen. Poistin siis vaatekaapista vintille kaikki hellekesä- ja umpitalvikamppeet vintille, niitä voi katsella sitten toukokuussa. Ympärivuotisista vaatteista poistin lopullisesti (UFFin laatikkoon, kirppikselle ja tuttavaperheelle, jossa tyttäret alkavat olla minun pituisiani) sellaiset, joita on turhan monta kappaletta kaapissa, joita en ole käyttänyt viimeiseen vuoteen ollenkaan ja jotka eivät syystä tai toisesta olekaan tuntuneet mukavilta päällä. Nyt on vaatekaapissa oma hylly 33:lle valitulle vaatteelle, ja oma hylly 33:n ulkopuolisille (eli pyjamalle ja kuntosalivaatteille). Ohjeessa sanottiin, että "in-home lounge wear" kuuluu sinne 33:n ulkopuolelle, mutta kun minulla ei muita vaatteita olekaan kuin "in-home lounge wear" niin vaihdoin oma-aloitteisesti ne remppavaatteisiin. Remonttivaatteet on tässä talossa syytä olla olemassa. Samat remonttiset pääsevät niin puutarhahommiin keväällä kuin kylppäriremontointiin kun sen aika tulee.

Totuushan on, ettei ihmisen vaatemäärän tällä projektilla tarvitse juurikaan pienentyä, kun kaikki valitsematta jätetyt voi paketoida vintille tai kellariin ja valita niitä sitten kolmen kuukauden päästä uudelleen kaappiin jos haluaa. Mutta ajatus olisikin tuoda yksinkertainen, helposti käytettävissä oleva käyttövaatevarasto ihmisille, jotka kuitenkin stressaavat, kun "ei ole mitään päällelaitettavaa". Että oppisi aikanaan, kuinka valita arkivaatteensa niin, että ne olisivat kauniit ja istuvat päällä, että vaatekappaleet voi sovittaa toisiinsa yhdistettäviksi, että oppisi käyttämään mielikuvituksekkaasti niitä vaatekappaleita, joita kaapistaan löytää, ja oppisi tulemaan toimeen vähemmällä. Vaatekaapin edessä seisomiseen ei enää menisi tuntikausia, ehkäpä suurin osa vaatteista sopisi toistensa kanssa yksiin, ja mahdollisesti tulisi löydettyä sellaisia monikäyttövaatekappaleita, joita aavistuksen muuntelemalla tai stailaamalla saisi näyttämään ihan erilaiselta kuin alunperin olisi ajatellut.

Minun 33:n sarjani näyttää tältä:

Kaivoin myös likapyykit näkysälle, kun valitsin vaatteitani, joten tiedän että pyykkikopan uumenista ei voi paljastua enää mitään, mikä jäisi harmittamaan. Laitoin listan vaatekaapin oveen omien hyllyjeni kohdalle, jotta voin jatkuvasti tarkistaa, että kaapin sisältö pysyy päätetyn kaltaisena.

Kauhian ruma salamainen kuva, mutta tässä on ylähyllyllä ulkopuolelle jäävät pyjamat ja treenivaatteet, ja alahyllyllä 33:n kimara, vasemmalla yläosia ja oikealla alaosia. Osa on toki pyykissä, ja ne pyykissä olevat ovat juurikin niitä enemmän värillisiä ja raikkaampia, nyt kun tuo näyttää perin synkeältä tuo kaappi. Viereisessä vetolaatikossa on alusvaateosasto, ja ylempänä henkarissa aamutakki, remppavaatteet, ja treenitakit. Näihin lisäksi ulkovaatteista valkkasin yhden takin, kaksi huivia, lapaset, ihkauuden Bailamamakassini, sekä rahapussin (sitä saattaa tarvita seuraavan kolmen kuukauden aikana), ja yhden kaulakorun. 

Yllätyksekseni huomasin, että säärystimet vievät voiton kasseista, ja huivit paidoista. Karsin kassit vain yhteen, mutta säärystimiä piti saada kaksi paria. Ja niitä ei voi laskea treenikamppeiksi, kun niitä ei voisi ikinä pitää treeneissä. Samoin paidat on karsittu aika minimiin, mutta huiveja olisi pitänyt saada vieläkin enemmän, tuntuu että kaksi ei riitä mihinkään. Että niin jämähtänyt kuin minäkin olen samoihin vaatekappaleisiin, joku heikkouskin selvästi löytyy, josta ei vaan saa tarpeekseen :)

Mutta näyttääpäs tuo siltä, että siellä on tilaa. Ja selvästi helpottaa jo ajatus, että nuista valitaan päällelaitettavat, sen sijaan että käyttövaatekaapissa lojuisi myös hääpuvusta lähtien kaikki mikä ei kuulu millään lailla joukkoon.

Ensimmäinen aamu on valjennut iloisesti, ja olen toistaiseksi erinomaisen tyytyväinen garderoobiini. Kevään kuluessa, jos jokin vaate menee rikki tai vaikkapa sattuu lihomaan kaksikymmentä kiloa (mitä ei vielä kolmeenkymmeneen viiteen vuoteen ole sattunutkaan, ei edes raskaana ollessa), saa vaatteita vaihtaa/hankkia tarkoituksenmukaisimmiksi. Kunhan määrä pysyy 33:ssa ja garderoobi käyttökelpoisena.

Nyt vaan viemään eilisiä poislaittamisia paikoilleen - UFFille, kirppikselle, tuttavaperheelle ja vinttiin.

Ihanaa kevättä.

Helpompi hengittää.

Anjusha

Inspiraatiota kaipaava sukkamojo.

Sukkaosasto näyttää taas olevan yksiä yksittäisiä sukkia vaille vaikka kuinka valmis. Viikonloppuna olen saanut itseäni rutistettua niskasta sen verran, että yksi pari on ihan valmistunut ja pääteltykin!

Liian tumma kuva - aidommansorttiset värit :) 

Ystäväinen pyysi että tekisin hällen villasukat, ja teinhän minä. Ystävänpäiväviikolla valmistuneet ovatkin sopivasti hempeän marjapuuroiset. Yksiväristä lankaa oli vähemmän kuin kirjavaa, joten jännitti loppuun asti, riittääkö yksivärinen viimeiseen raitaan saakka vai pitääkö keksiä suunnitelma bee. Riitti se onneksi, mutta se asia selvisi vasta viimeisen raidan puolivälissä, mikä piti jännitystä yllä tehokkaasti, ja sai toisen sukan valmistumaan ennätysajassa. 

Kirkkaampi kuva - värit ihan liian violetit, mutta erottuupa paremmin tässä helmikuisessa vielä-kaamoksessa :)

Pohdin tässä tuota seiskaveikkalankaa. Tai siis oletan, että näistä langoista ainakin tuo kirjavampi taisi olla sellaista. Yksivärisestä en ole ihan varma, se oli ihan himpun verran kirjavaa ohuempaa, mutta voisi olla seiskaveikkaa sekin, monesti eri versiot ovat vähän eri paksuisia. Langat antoi siis ystäväinen, joka sukat pyysi, ja niistähän minä tein.

Siitä kun oli tullut kivoja uusia värejä tuohon kevään valikoimaan. Mutta kun se on paksua, ja karheaa, ja jotenkin kulkee puikoilla verrattaen takkuisesti. Onhan se kestävää, mutta pohtia täytyy, onko siihen sorruttava kerta toisensa jälkeen (siis henkilökohtaisista varoistaan)? Sukista tulee kyllä kestäviä, mutta ne tuntuvat aavistuksen peltisiltä, ja neulomiskokemus ei ole... muuttunut miksikään kohta kymmenessä vuodessa. Paitsi että käsiala on tietysti, nyt tulee niin paljon napakampia sukkia ettei ole ihme, että ne tuntuvat peltisiltä. Mutta olisiko tässä syy viimeaikain sukkakatoon? Siis että toista yhtä kestävää lankaa ei oikein ole, mutta itse neulominen kokemuksena on sitten vähän takkuisen tuntuista, niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Toinen, mitä pohdin viime yönä ennen nukahtamista, on Novitan raporttilankojen olemus. Onhan se kiva, että on itsestään kuvioituvia lankoja, mutta tämän kevään värit ovat jotenkin niin kertakaikkisen nähtyjä. Ehkä on niin, että jos teettää samalla koneella saman näköistä kuviota vain eri väreillä kymmenen vuoden ajan, alkavat ideat pikkuhiljaa loppua kesken. Ainoa muutos on värikartta, ja siinä on jokseenkin rajallinen määrä aiheita, joista ammentaa lankaa, joka menee kaupaksi. Voisivathan ne tehdä samalla koneella vaikka goottilankaa. Tai neonjuttuja. Mutta "koivu" ja "virta" on nyt olleet niin monen kevään aiheita, ovat ne sitten nimeltään puroja, apiloita, lemmikkejä, syreenejä tai salaatteja. On aika hiuksenhienoa taitoa vaativa asia uudistaa itsensä niin, että Suuri Kansa uskaltaa silti lankaa hankkia.

Minä olen siis kerrassaan tylsistynyt. Sukkalankaosasto Novitan valikoimalla saa aikaan vain sen, ettei meillä enää tehdä sukkia, kun mikään ei inspiroi. Ja sitten kun sukkien on oltava kestävät, ovat vaihtoehdot aika vähissä. Regialla ja Austermannilla on olemassa sukkalankaa, joka on jokseenkin melko lailla yhtä kestävää kuin seiskaveikka, mutta mukavampaa neuloa. Tosin vaikkapa Austermannin yhden kerän hinnalla ostaisi neljä-viisi kerää seiskaveikkaa ja tekisi vaikka miten kirjavat kirjoneulesukat poikineen.

Tai sitten minä olen vaan tylsä.  Niin se varmaan on. Olisi syytä ottaa itseään niskasta ja inspiroitua siitä mitä on tarjolla. Rakastaa sitä mitä on jo olemassa.

Yhdet sukat ovat jo valmiit. Seuraavien kimppuun :)

Anjusha

Aamukahvilla -patalappu; luopumisen kunniaksi.

Osana edellisessä postauksessa mainittua luopumisprojektia päätin luopua kahdesta varmaan kuutisen-kahdeksisen vuotta lankakopassa lojuneesta puuvillalankakerästä. Ne on hankittu joskus kauan sitten Jyskän Varastomyymälästä, halvalla kun sai (voi vihonviimeisyyttä!). Se oli sitä aikaa, kun Novita eli luonnonmukaistelukauttaan, ja kaikki oli "wind", "cloud" tai "stone" nimeltään. Tuon puuvillankin vyöte oli kauniin maitokahvinruskea, ja sai koko kerän näyttämään siltä, että nauloja on vissin varmasti yhtä luonnon kanssa :) Sillä kai minäkin niihin kahteen kerääni haksahdin, vaikken ikinä ole tykännyt tehdä puuvillasta mitään koukulla tai puikoilla.

Luovuin siis, mutta vain tehdäkseni niistä jotain. Kirjakerhosta tupsahtanut Patalappuja-kirja olikin oikein oivallinen lisä tähän luopumishommaan, siellä kun ohje toisensa perään kehottaa käyttämään jämälankoja ja eri värejä ja pikkunyssäköitä sitä ja tätä.

Tällainen tuli sitten ensimmäisestä luopumisestani:

Ja vaikka se on puuvillaa, siitä tuli aika herkkis, mukavasti paksu ja ensikokeilulla (teemukia nostaessa) ainakin oikein eristävän tuntuinen. Ajattelin sitä ensin lahjoa jonnekin, mutta luulen etten taida sittenkään raaskia, niin paljon kuin luopumisprojektista onkin kyse. En muista, onko kouluaikaan meilläpäin tehty patalappua. Ihan varmaan on, mutta vaikka muistan monta koulukäsityötä, sellaista en muista. Olkoon tämä nyt sitten ensimmäinen muistettava patalappuni :)

Herkkis.

Anjusha

Luopumisia ja onnistumisia

Jokusen tuttavaisen kanssa oli taannoin puhetta siitä, kuinka kaikenlaista tavaraa on niin kamalasti ihmisillä. Joku oli nähnyt Hesarissa jutun pojasta, joka luopui kaikesta, mitä omisti (siis mukaanlukien alushousut), laittoi kaiken varastoon vuodeksi, ja kävi sieltä hakemassa yhden tavaran päivässä takaisin, testatakseen, mitä ilman ihminen tulee toimeen, ja mikä on elämässä selviämiseen tässä yhteiskunnassa välttämätöntä.

Pohdimme, josko olisi viisasta tehdäkin toisinpäin - luopuisi yhdestä turhakkeesta päivässä, vaikka nyt sitten vuoden ajan. Kotona olisi 365 turhaketta vähemmän, turhaketta, jotka jollekin toiselle saattaisivat olla ihan tarpeellisiakin eteenpäinlaitettuina.

Minä ajattelin testiksi kokeilla, moneksiko päiväksi sitä jaksaisi aktivoida itseään. Sen lisäksi, että kerran päivään pitää osata luopua jostain, voisi myös kerran päivään laittaa ylös jonkun asian, joka on sinä päivänä tehnyt onnelliseksi - ihan vaan, jotta sitten vuoden päästä olisi kasassa aika monta tapaa ja syytä olla iloinen elämästään.

Tässäpä minun listani alku, melkein kahden viikon saldo:

Sunnuntai 13.1.2013
*Pesukoneen peseminen puhtaan valkoiseksi teki iloiseksi
*Luovuin neljästä palasta trikookangasta tulevan kestosideprojekti-illan hyväksi, ja vein lasipullot ja kartongit kotoa kierrätykseen.

Maanantai 14.1.
*Olin onnellinen hyvästä neuvolareissusta, jossa kuudenvanha todettiin oikein oivalliseksi ja kunnossa olevaksi kaveriksi, ja itse sain rokotusohjelmani ajantasalle ihan puolihuomaamatta. Lisäksi iloiseksi teki se, että sain viimein yhden kirjahyllyn hyllyistä puunattua siistiksi ja puhtaaksi.
*Luovuin kahdesta kirjasta (ajattelin, että kaksi on ihan kohtuullisesti, kun kirjakerhosta tuli juuri samana päivänä ihkauusi kirja kotiin). Nämä kirjat menivät jo uuteen kotiinkin.

Tiistai 15.1.
*Iloiseksi tulin siitä, että jaksoin säheltää rästissä olleita työhommia monen monta pois päiväjärjestyksestä.
*Luovuin kolmesta lehdestä, jotka löysivät uuden kodin samantien.

Keskiviikko 16.1.
*Iloitsin siitä, että muistin ottaa kaikki tarvittavat asiat ja esineet aamulla kotoa mukaan, vaikka muistettavaa oli enemmän kuin tarpeeksi. Siskoarmaalla oli myös syntymäpäivä, sekin on iloinen asia.
*Luovuin itselle liian pienestä hameesta, joka sekin päätyi uudelle omistajalle hetimiten.

Torstai 17.1.
*Verttinen luisteli eskarissa ihan ensi kertaa elämässään, ja oli siitä hurjan innoissaan. Siitä tuli hyvälle mielelle, se kun tuo uuden kokeileminen on välillä aika haasteellistakin.
*Luovuin ylimääräisestä DVD-leffasta. Meillä oli siis kaksi kappaletta samaa leffaa (mikä on kyllä turhakkeista turhakkein asia se) samassa formaatissa. Nyt ei ole enää, jee!

Perjantai 18.1.
*Hyvä mieli tuli siitä, että rästissä olevia asioita on saanut lisää pois päiväjärjestyksestä. Tänään ne ovat hoituneet melkein itsestään.
*Luovuin kahdesta potasta. Eskari-ikäinen tenava niitä tuskin enää tarvitsee. Iloiseksi teki vielä sekin, että vaihdoin potat mielenkiintoisesti hunajaan. Meille turha roina sai uuden tarpeellisen kodin vauvaa odottavasta, pottia kohta tarvitsevasta perheestä, ja me saimme kevätflunssakaudelle pelastajan, joka kuluu kaikki teehen ja pitää meidät terveiden kirjoissa. Hurraa!

Lauantai 19.1.
*Oli onnellista nukkua yhdeksään asti aamulla. Ihan kuin olisi asennettu uudet aivot päähän. Tanssiinalla oli myös kirppispäivä, joka oli reipas, railakas ja erinomainen tapahtuma, ja sen keksimisestä olen ihan erityisen onnellinen.
*Luovuin meille turhista akvaarioromppeista. Kesällä meille muutti kilpikonna, jolle ostimme käytettynä akvaarion, jonka mukana tuli kaikenlaista, mitä konnanhoidossa ei tulla koskaan tarvitsemaan. Tuttavalla taas on ihkauusi akvaario, ja sinne kaivattiin rompetta, joka meillä pölyyntyy työhuoneen pöydällä.

Sunnuntai 20.1.
*Tein onnellisen luisteluretken Verttisen kanssa, lapsi toista kertaa elämässään luistimilla, minä ensi kertaa viime talvena ostetuilla ihkauusilla luistimilla. Ihanaa!
*Luovuin kahdesta vuosikausia lankakopassa lojuneesta lankakerästä, jotka nyt siis muutan patalapuksi.  Ne tulevat siis käyttöön. Niille on keksitty funktio.

Maanantai 21.1.
*Onnea oli saada toinen hylly kirjahyllystä siivotuksi.
*Luovuin Aku Ankka -aiheisesta kirjasta, joka päätyi ensin yhdelle Verttisen serkulle, ja on luvattu päädyttää se vielä astetta nuoremmalle serkulle sitten, kun tämä ensiperijä on lukenut Ankkaa tarpeeksi.

Tiistai 22.1.
*Tulin iloiseksi kasasta tarpeellisia levyjä, joita sain vaihdossa, kun luovuin vanhasta itkuhälyttimestä. Puodin yläkerta sai myös uuden vuokralaisen, mikä on erinomaisen mukava ja tarpeellinenkin asia.
*Luovuin Verttisen vanhasta itkuhälyttimestä. Ehkä on jo aika. Kuusivuotiaan ääni kuuluu kyllä, jos sillä on jotain asiaa.

Keskiviikko 23.1.
*Iloitsin siitä, että nyt kun vanhoja asioita on saatu pois päiväjärjestyksestä, saa pikkuhiljaa niitä uudempiakin pois alta. Ja puodille tuli iloinen puhelinsoitto Bailamamaväeltä, mikä oli odottamatonta ja hauskaa.
*Luovuin kasasta vanhoja jumppavehkeitä ja lahjoitin ne Kuntomaailmalle tulevaan kirppispäivään, jonka tuotot menevät Naisten Pankille.

Torstai 24.1.
*Erinomaista oli jutella Bailamamatunnin jälkeen asiakkaan kanssa, joka on saanut merkittävästi apua tunneista oman raskautensa kanssa selviämiseen. Oikein jees!
*Luovuin ainokaisesta Aino Aalto -lasista. Tai se siis meni rikki. Mikä oli oikein hyvä juttu. Verttiseltä putosi se kädestä iltapalalla. Onkin harmittanut jo pitkään se, kuinka meillä on kymmenkunta kaikki toisistaan erilaista juomalasia, jotka ovat kaikki vähän turhan pieniä minun makuuni, ja eri paria, ja tylsiä, ja epäkäytännöllisiä, kun joka juomakerralla saa kipata monta lasillista kurkkuunsa. Haluaisin meille sellaisia laseja, jotka olisivat isompia, kestäisivät konepesua, olisivat tarpeeksi paksuja kestääkseen korkkilattialle pudottamisen ja nätteyskään ei taitaisi haitata. Ehkä tästä voi olla hyvä aloittaa :)

Päivä kerrallansa, saa nähdä mistä tänään keksii luopua!

Anjusha

Paitatehtaan harjoituksia

Viime aikoina on Verttisen vaatelaatikossa käynyt niin, että pitkähihaiset paidat ovat jotenkin kummasti muuttuneet kapeahihaisiksi, ja teepaidat taas vastaavasti leventyneet tolkuttomasti. On haastava yhdistelmä laittaa pitkää paitaa teepaidan päälle, kun alempi paita jää kurttuun ikävästi. Totta puhuakseni, minäkään en jaksaisi sellaista kurttukasaa päälläni, enkä myöskään jaksa kuunnella toisen vinkua asiasta, kun sille voi kerran tehdä jotain.

Hihattomat paidat ovat näyttäneet ratkaisevan ongelman. Hihojen puuttuminen estää kurtistelun, ja mallit ovat yleensä sen verran virtaviivaisia, että sujahtavat pitkän paidan alle mukavan huomaamattomasti lämmittämään.

Uudessa Ottobre Designissa oli kaava hihattomalle aluspaidalle. Ajattelin kokeilla, kuinka sellaisen rakentaminen sujuu. Jos kaiken-pahan-alku-ja-juuri-Henkkamaukalta saa luomulaatuisen hihattoman aluspaidan vajaalla neljällä eurolla, tuntuu ihan turhalta ähertää sellaisen parissa tuntitolkulla. 

Mutta toisaalta, Henkkamaukkaa en haluaisi kannattaa muissa kuin sukka-asioissa. En haluaisi, että hihaton paita maksaisi kaupassa vajaan neljä euroa. Eihän sillä hinnalla hyvänen aika saa edes kangasta. Saati maksa palkkaa kelleen. Joten ihan vaan opettaakseni itseäni tavoille, ja arvostamaan käsityötä, opettelin surauttelemaan hihattoman ihan itse, vaikka siihen sitten meneekin pitkä aika. 

Talokangas on luomuisaa (kuten se Henkkamaukankin perusvalkoinen) ja muinoin Ikasyriltä muistaakseni löytynyttä. Siitä on jo tehty yhdet unihousut ja ranteenlämmittimet, mutta vielä jäi hihattoman paidan verran. Resori (joka tähän tarkoitukseen on sitten vihonviimeisen paksua, enkä aio sitä enää paitoihin käyttää tässä muodossa) on Kestovaippakaupasta, ja ylijäämää Kettukalsareita varten hankitusta palasta. Ajattelin, ettei harjoituskappaletta varten kannata tärvätä sellaista palaa, jolla olisi kovasti merkitystä ja joka harmittaisi, jos kaikki menisikin pieleen. 

Mutta eihän se mennyt pieleen. Siitä tuli ihan kelpo. Mitä nyt seuraavaan arvelisin leikkaavani teepaitatrikoosta tuota kanttinauhaa, niin reunoista ei tulisi niin paksut.

Lapsikin hyväksyi paidan, ja se oli jo eilen ensi kertaa päällä. Ilman minkäänlaista vinkunaa, hurraa!

Näitä on nyt jokunen leikattuina valmiiksi, senkuns surauttelisi kasaan vaan. Erityisesti, jos tähän tekemiseen muotoutuisi jonkinlainen rutiini, tapa tehdä.

Sen tein kyllä jos ennen ensimmäistä versiota, että pidensin kaavan alareunaa 122-senttisestä 134-senttiseksi, ja se oli ihan viisasta. Aika hintsuinen malli pituutensa puolesta on tämä. Erityisesti, jos paidan olisi tarkoitus pysyä housujen alla.

Jee, nyt osaan tehdä aluspaitojakin.

Anjusha

Koti Bluetonelle

Joskus viime keväänä rakentelin eräälle kitaravahvistimelle pehmoisen pussin roudauskeikkoja varten. Nyt on kotiimme eksynyt kaksi uutta pikkuvahvistinta, joille on kauniisti pyydetty pussukoita myös. Kotiinhan sellaisia ei vielä ole tehtykään, tuo keväinen Koch-versio kun matkasi synttärilahjaksi tuttavakitaristille, joten nähtäväksi jää, täyttääkö tämänpäiväinen askartelu laatukriteerejä.

Näyttää matkalaukulta, tai ompelukoneelta, mutta kyllä sen läpi voi soittaa jotain ihan muuta kuin kangassäveliä.

Tämännäköinen kaveri tarvitsi siis suojapussia, ja kuten tapana on, sillä pärjätään mitä omistetaan, joten tällekin toppatakin materiaalit löytyivät kaapista. Pintakankaaksi valikoitui Eskosen vanhat, rikkimenneet ja jo aluperinkin vähän ikävänmalliset farkut. Farkuista löytyi yksityiskohdaksi hauska pikkutasku, joka oli ollut tavallisen taskun sisällä vähän kuin piiloutuneena.

Sisäkangas on mummon hamsterivuosilta, suurinpiirtein kiiltäväpintainen, ulkoilukankaan tuntuinen hyvin luistava ja musta pala, jonka keskellä oli oranssilla tussilla numeroita - selvästi siis sitä pakanloppukampetta mistä on ollut ennenkin puhetta, ja sisäkankaan ja farkkukankaan väliin ujutin tikkikangasta (maailman ruminta sellaista, mutta ei kerrota kellekään, kun se on kuitenkin pehmoista), joka myös on mummon "make do and mend" -osastoa.

Kochia varten aikanaan yhdistin vain kaikki osaset yhteen, vuorineen pehmikkeineen päivineen. Tällä kertaa avaruudellisen hahmotuskykyni kukoistuksessa ajattelin yrittää tehdä ensin vuorin ja sitten vasta pinnan, jolloin saumanvarat jäisivät kokonaan piiloon ja kokonaisuudesta voisi tulla aavistuksen paitsi siistimpi, myös kestävämpi, ehkä. Ajatus oli oikeinkin kunnioitettava, ja periaatteessa malli toimii juuri niinkuin sen oli ajateltukin. Heti vaan huomasi, kuinka vapaalla kädellä piirretyt kaavat saivat vuorin aavistuksen turhan kapoisaksi ja lyhyeksi suhteessa pintafarkkuun, ja se keväinen Koch-pussi itseasiassa sujahti varmaankin jokseenkin mukavammin ja kulmikkaammin vahvistimensa ympärille. Mutta tämä on ainakin napakka, ja saumat ovat piilossa ihan jokapaikasta :)

Alunperinhän koko ajatus lähti siitä, että poikaisia harmitti maksaa 60 lanttia siitä, että vahvistimelle saa pussukan suojaksi, kun se kuitenkin oli vaan halvinta mahdollista paksua mustaa peruskeinokuitua eikä siinä ollut mitään hienouksiakaan.

Nyt, kun näitä on kaksi tehtynä, voisin kuvitella, että 60 euroa olisi ihan sopuhinta monen tunnin työstä ja ähräyksestä. Sen lisäksi, että pussin mahdollinen tilaaja saisi luvan järjestää ainakin jokusen parin rikkimenneitä farmareita ompelijalleen pussukan tekoa varten. 

Tällä kertaa, niinkuin edelliselläkin, kaikki materiaalit pussiin löytyivät kotoa, joten pennin pyörylää tähän pussukkaan ei ole kulunut. Periaatteessa poikaset ovat siis saaneet oikeinkin oivallisen idean halvemmasta pussukasta. Ihan jopa ilmaisesta. Mutta kun lähtee liikkeelle farkkujen ratkomisesta, on työmäärä pussissa sellainen, ettei niitä ihan liukuhihnalta jaksaisi puuhastella. Kerran vuoteen taitaa olla ihan sopivasti :)

Anjusha

Pieniä jälkiä joulusta vielä

Jossain kohti syksyä kävi niin, että siskoarmas paljasti puutteen elämässään. Ihan sivulauseen puolikkaassa, mutta siellä se oli kuitenkin. Askartelu- ja ompelulaatikosto oli muutoin täynnänsä kaikenlaista, mutta nuppineuloja oli kuulemma kolmisen kappaletta, ja nekin hukassa laatikon pohjalla.
Ja joulu kun oli tulossa, ajattelin tarttua sivulauseen puolikkaaseen.

Rakentelin tonnikalapurkkiin, samaan tapaan kuin aiemmin itsellenikin, neulatyynyn, ja hain kangaskaupasta rasiallisen nuppineuloja. Purkin päällystin vanhoilla kirkkourkunuoteilla, ja itse tyynyn sisään eksyi lampaanvillaa. Tyynyn pintakangas on mummolta perittyä 70-lukuista pöytäliinaa, ja tyyny on liimattu purkkiin nestemäisellä liimalla.

Itselläni on samanaiheinen neulatyyny ollut jo hyvän matkaa käytössä, ja tykkään siitä kovasti. Peltipurkki painaa sopivasti, jolloin tyyny ei karkaa kun siitä yrittää ottaa neulaa irti tai painaa sellaista takaisin, ja villa on sopivasti pehmoista neulojen säilyttämiseen. Ommellessa on helppo tuikata tekeillä olevasta projektista irrotettu neula neulatyynyyn, ja kaavoja kankaalle laittaessa voi neulatyynyä käyttää painona pitämään kaavaa paikoillaan.

Verttinen sen sijaan ei saanut neulatyynyä. Äkälintupaidan kaveriksi kuudenvanhalle siunaantui villasukat.

Viimeisen muutaman kuukauden aikana on villasukkainhokista kaverista tullut yhä kahjopäinen käyttäjä kuin vanhemmistaan. Villasukissa saa vain olla melko pitkät varret, jotta sukat ylttävät tarpeeksi housujen päälle. Vain sillä tavalla on mahdollista sujauttaa talvikengät jalkaan tuosta vaan, ilman, että lahkeet jäävät kurttuun tai nousevat kengän mukana ylös pitkin säärtä.

Verttisen villasukka-arsenaali näyttääkin tällä hetkellä ihan hyvältä. Ja siinäpä se hyvältä näyttävä sukka-arsenaali sitten olikin. Minun ja Eskosen tilanne on aika hälyyttävä, ja asialle olisi viisaampi tehdä pikavauhtia jotain. Onneksi joulun sentään pelasti Mummi, joka teki molemmille tuoreen parin EHJIÄ villasukkia. Täytyy ottaa itseään niskasta ja saada valmiiksi puolivalmiit parit, jotka odottelevat keskeneräisten töiden korissa että joku tekisi niille jotain...

Anjusha

Tilda-neitsyys tonttuillen

Äiteen pakettiin paketoitui tonttu. Se olisi toki voinut tulla Tiimarista kahdella lantilla, mutta se ei tullut. Se tuli omista kätösistä ja sen tekoon meni lähemmän pari kuukautta kaikkine taukoineen. Piti päästä kokeilemaan onnistuuko Tildailu sellaiselta, joka ei sellaista ole koskaan tehnyt.

Kankaat projektiin löytyivät Sinellistä ja osin kotoa, maali myös Sinellin peruja. Lampaanvilla, jota tontun sisälmyksistä löytyy, on omasta villavarastosta, ja lopullisen mekon helmaan tullut pitsi Rouvan (eli äidin äidin) pöytäliinasta. Poskiin puna tuli puuvärikynästä.

Ohjeet ja kaavat ovat Tildaa, mutta löytyivät Suuri Käsityö -lehdestä, jostain muinaisesta parin vuoden takaisesta numerosta, liekö ollut jouluaiheinen se.

Olipa hauskaa pysähtyä, ommella käsin pienenpienillä pistoilla, ilman kiirettä ja hoppua, ja katsoa millainen lopputuloksesta kehittyy.

Tonttu valmistui hyvissä ajoin ennen joulua ja vailla stressiä. Mukava projekti, joka toi myös aivan uutta ulottuvuutta Tiimarin kahden euron thaimaalaistonttuihin. Monta pientä saumaa, äherrystä ja puljausta. Täysin ilman käsintehtyä tonttua tulee toki toimeen mainiosti ja voi elämänsä elää, mutta tämä tonttunen sai yhden äidin ymmärtämään pienen niperryksen tuoman rauhan ja taidokkuuden. Voisin hyvin nähdä, että tällaisten tekemiseen voisi jäädä kiinni pidemmäksi aikaa. Vaikkei siitä kenellekään olisi mitään hyötyä.

-Anjusha

Äkäinen Luke-lintu

Tälle joululle meidän perheen pienväen joulutoiveet kiteytyivät joko Star Warsiin tai Angry Birdsiin. Tai Angy Birds Star Warsiin. Minä ryhdyin jo hyvissä ajoin ennen joulua etsiskelemään netistä värityskuvia äkäisistä tähtien sota -linnuista. Löysin sopivan yksinkertaisia kuvia TÄÄLTÄ, tulostin, leikkelin kaavoiksi ja applikoin tilkkukopan tilkkuaarteista mustalle Kestovaippakaupan trikoolle.

Asettelin kuvan kankaan reunalle niin, että se voisi istahtaa mahdollisen paidan alalaitaan. Tässä vaiheessa joulukuuta Verttinen hermostui, kun lintu päätyikin kiinni kankaaseen. Hän olisi kaikessa viisaudessaan mielellään halunnut linnun itselleen. Pyysin toki kauniisti odottamaan lopputulosta, kun ei vielä ymmärrys ihan riittänyt siihen asti että olisi keksinyt, että kankaasta voisi vaikka tehdä jotain...

Kun kerran kaiken pitää olla tähtien sotaa, oli paidan väri aika itsestään selvä. Verttisellä ei ole ollut yhtään mustahihaista paitaa, ja Darth Vaderia esittäessään musta paita olisi aika oivallinen. Tämän päälle voi siis tarvittaessa vetäistä Vader-teepaidan, joka kaapista löytyy jo.

Kaava paidalle löytyi Ottobre Designilta, koossa 122cm. Tuollaista resorikaitaleella huoliteltua pääntietä en ole vielä koskaan aiemmin kokeillut, saa nähdä kuinka sen kanssa käy. Muutoin paita oli aivan pala kakkua, kolme kaavanosaa, peruskampetta, saumat yhteen eikä mitään ylimääräisiä vipstaakkeja. Jos tuo istuu päälle mukavasti, on uusi pitkän paidan kaava kyllä ehdottomasti tässä. Vielähän sitä ei tietenkään ole kokeiltu, kun paita on paketissa iltapäivään, mutta piankos tuo selviää.

Tämä äireekin on viimein suostunut kokeilemaan äkäisten lintujen pelaamista. Kuolemantähdellä ollaan jo kolmannellatoista tasolla :)

Vaan nyt sauna lämpimäksi, puuro kiehumaan, takkaan tulet, ja kuusta koristelemaan.

Hyvää joulua itse kullekin säädylle!

-Anjusha