Hyvä yritys korvata villapipo.

Verttisellä on monta serkkua, mutta yksi niistä on kyllä siitä omapäisimmästä päästä, se pienin kaikista. Kokonaista kaksi vuotta ikää, ja mielipide on vankka, asiaan kuin asiaan. Juuri se ei mitään sano, paitsi tiukasti "EI", tai myöntyvästi "poo" (=joo), katselee alta kulmain tai välttelee katsetta, riippuen mielentilasta.

Tämä ihanainen yksilö pitää siitä, että asiat menevät, niinkuin niiden kuuluu mennä. Kun kerran toppahaalariin on pukeuduttu koko pitkä talvi, oli se vielä kaksi viikkoa sitten saatava päälle. Lapasista serkkunen luopui kituutellen haalarin jälkeen, mutta tenkkapoo tuli aiheesta villapipo. Kun pipo on rakas ja tärkeä (onhan siinä Salama McQueen), ei siitä luopuisi sitten millään.

Minä ajattelin helpottaa tulevia helteitä ja tarjota villaisen Salamapipon tilalle jotain hieman kesäisempää. Että jos Autot-elokuvan autoissa pitäydyttäisiin, voisi muutos kesähattuun käydä vähän kivuttomammin (koska sillähän sitä hyvä lapsi kasvaa, että antaa sille pikkusormen ja kaiken tahtonsa läpi, hihhii! Mulla sentään on oikeus antaa lapselle kaikki tahtonsa läpi, kun se ei ole oma ;).

Pipon kaava on Ottobren ilmaiskaava (jos googlaa että "tytön hattu" niin jo löytyy). Kuulin juoruja, että kaavaa pitäisi jotenkin tuunata jotta siitä tulisi sopiva, mutta täytyy sanoa, että ainakin tuossa pienimmässä koossa (50cm) jonka tein, kaavat kohtasivat toisensa oikein mallikkaasti, eikä ompelussa ollut mitään ongelmakohtia. Ja mitä tulee sanoihin "tytön hattu", minä uskaliaasti ja uhallanikin väitän, ettei se voi niin olla, ja teen hatusta nimenomaan ei-tytön-hatun. MUR.

Salama McQueenia ei hattuun nyt sitten tullutkaan kuin pikkuisen ihan päälaelle, mutta Salli löytyy, ja Sheriffi, sekä Martti hinausautoa vaikka kuinka.

Syy, miksi hatusta ei ole sovituskuvia, on kaksitahoinen. Hatun tekohetkellä serkkulassa oltiin vuoroin kipeänä, jolloin ei uskallettu kyläilemään. Viime viikonloppuna, kun sitten hattu kohtasi uuden omistajansa, kävi luonnollisesti kuten kaiken uuden kohdalla. "Laitetaanko sulle uusi hattu päähän?" *tiukka mutristus ja kulmain alta kurtistus* "Kokeillaanpas sulle tätä uutta hattua. Kato, siinä on Martti Hinausauto" ... "EI". Hm. Ehkä odotamme ensipakkasia, jolloin hattu on olut näkysällä tarpeeksi pitkään :)

Lippaa saa käännettyä joko vain otsalta, jolloin Martin hampaat tulevat hauskasti esiin, tai ihan koko matkalta. Tai sitten voi kurtistella alas suoraksi silitetyn lipan alta, koska se on hauskaa.

Jännittäväksi nähtäväksi jää, kuinka hattu kelpaa, vai kelpaako. Ja että onko edes koko sopiva. Mutta siitä sitten toisella kertaa. Tänään on ainakin keli ollut sellainen, että villapipo olisi varmasti ollutkin parempi valinta päähän.

Anjusha

Ihhanaa - haastattelu!

Lueskelin viikonloppuna (minun viikonloppuni kun on su-ma) yhden suosikkiblogistini vanhoja tekstejä muutaman vuoden takaa. Tuntuu hauskalta nähdä kehitys huvikseen bloggaavasta satojen suosikiksi. Lisäksi kun matkaan mahtuu monen monta älyttömän kekseliästä askartelua ja projektia neulonnasta ristipiston kautta silityshupailuihin.
Vuoden 2010 lopulta löytyi kysely, johon kirjoittaja toivoi kaikkien, joita se koskettaa, vastaavan omassa blogissaan. Taidampa laittaa oman korteni kekoon, MIKÄÄN ei ole hauskempaa kuin kyselyt!

Mitä on nyt tekeillä tai mitä teit viimeksi?
Viimeksi tein hahtuvavillahousut ja itämaisen tanssin sifonkihousut. Nyt on tekeillä kirjastokassi Verttiselle ja toiset pienet hahtuvahousut. Yhtäaikaa.

Millaisia muistoja sinulla on käsitöihin liittyen lapsuudestasi?
Meillä on ommeltu aina. Äiti teki minulle ja siskolle vaatteita mummon tuoista kankaista. Mummo, vanha hamsteri, taas oli löytänyt aarreaitakseen jonkun firman, josta sai kympillä (siis markoilla) jättiläiskassillisen pakanloppukankaita. Sattumanvaraisia. Niitä meiltä löytyy vieläkin. Luonnollisestikaan yksi säkki ei rittänyt, vaan arvelen, että avaamattomia on varmasti vielä näin 25 vuoden jälkeenkin jossain varastoissa. Siskon ja mummon kanssa myös käytiin kaupungin järjestämässä ompelupaikassa, josta löytyi ohjausta, kaavoja, koneita ja kaikki vipstaakit, mitä maa päällään kantaa. Kesälomat menivät ommellessa. Sisko taisi ensimmäisellä luokalla ommella ensimmäisen vuorillisen tuulipuvun itselleen.

Toinen mummo taas piti suvun villasukissa. Sen perusjoululahja joka vuosi oli Tiimarin askartelukassi, ja villasukat, joissa oli sisällä Pätkispatukat.

Oletko oppinut joltain sukulaiselta tai tutulta esimerkiksi kutomista ennen koulun käsityön tuntien alkamista?
Minä en. Mutta kuusi vuotta nuorempi sisko kyllä. Meillä hamsterimummo innostui ompelemisesta kun olin ala-asteella, ja sen jälkeen se näkyi kaikessa. Myös oppimisessa. Koulun ulkopuolella minä olen oppinut eniten, mutta olin kuitenkin jo koululainen. Äidin äiti, -Rouva-, neuloi sukkia, muttei opettanut taitoa muille.

Parasta koulun käsityön tunneissa?
Varmastikin se, että näki osaavansa tehdä ihan mitä vaan mitä otti projektikseen.

Entäs pahinta?
Kangas- ja lankavalikoimat. Itse ei saanut tuoda materiaaleja, piti valita koulun varastoista, eikä siellä koskaan ollut mitään mielestä. Minä kun olen tällainen väriterapisti, en varmasti pistä päälleni mitään, mikä ei miellytä omaa silmää. Ja sitten se, että kaikki edistyi niin hitaasti, kun luokalla oli 24 tyttöä ja kaikki yhtäaikaa ompelemassa ja pyytämässä neuvoa.

Millaiset tuli ensimmäisistä villasukistasi tai lapasista?

Lapaset olivat pinkki-laventelit koulussa tehdyt, pinkkiä rannekkeet ja peukut, ja lilaa itse lapasosa. Muistan, ettei mistään tehty mallitilkkuja (joten en tee niitä vieläkään), ja minun jättiläiskäsialallani lapasista tuli tietysti näille pygmisormille aika reilut. Minä tarvitsen 1-1,5 numeroa suositusta pienemmät puikot, jotta tulee kaunista ja napakkaa, eikä sitä kukaan tiennyt koulussa.Koulussa en koskaan tehnyt villasukkia. Muistan, että jotkut tekivät, mutta siinä oli joku vaihtoehto, enkä uskonut selviäväni sukista, joten tein sen vaihtoehdon. Mutten kuolemaksenikaan muista mikä se oli :) Ensimmäinen sukkaviritelmä tuli teinivuosina isälle, joka osti langat ja pyysi sukat. Yhden sain valmiiksi, ja se olisi sopinut mainiosti jollekin kipsijalkaiselle. Sukat päätinkin opetella vasta vanhalla iällä, ja opettelinkin, Keuruulla tanssia opettaessani.
Yksi ilta piti odottaa kyytiä kotiin kun kyydittäjällä oli ylimääräiset kuorotreenit. Kävelin paikalliseen S-Marketiin ja ostin puikot ja seiskaveikkaa, kun kerässä oli ohje sukille. Istuin sitten opetuskoululla, kuuntelin mummujen kuorotreenejä, tavasin sukkaohjetta, ja osasin. Niistä tuli sukat Eskoselle, ja sen jälkeen sukkia olisikin saanut (ja saisikin) tehdä niin paljon kuin ehtisi. Ja se seiskaveikan ohje muuten, sitä muutin heti seuraaviin sukkiin. Kärkikavennukset ovat ihan pöljät siinä, ja kokoluokitus on aika reilu. Minä tykkään istuvista sukista, en sellaisista, jotka pyörivät jalassa ja menevät kurtulleensa. Joten teen omia versioitani, en seiskaveikan ohjeisia.

Onko ompelukone ystävä vai vihollinen?
Ystävä, ehdottomasti. Yksi parhaista.

Isotöisin juttu jonka olet koskaan tehnyt?
Varmaankin vanhojenpäiväpuku. Se oli mustaa samettia ja sen suunnittelin itse (vaikka se hamsterimummo on jopa tuonut piirrustuksia jonkun häälehden välissä jälkikäteen muistoksi siitä, kuinka HÄN suunnitteli puvun minulle). Se toteutettiin Marjatta-ohjaajan hyvässä hoivassa ja monia eri kaavoja yhdistellen samaisessa ompelupaikassa, josta on jo ollutkin puhetta.

Kamalin/hienoin vaate jonka olet ommellut?
Kamalin oli varmaan pakolla tehty flanellikauluspaita ala-asteelta. Se oli ruma ja tylsä, enkä varmasti käyttänyt sitä kertaakaan koskaan. Hienoin on ehkä ollut täysin ilman kaavoja omasta päästä tehty musta yksiolkaiminen mekko, jonka puuhasin lakanasta juhliin, jossa piti olla päällä "disainia". Se oli ihan tosi hieno ja istui täydellisesti ja se sai kehuja ja kyselyitä pitkin iltaa, hahaa!

Mitä itsetehtyä olet antanut joskus lahjaksi?
Mitähän en ole? Sukat on kestosuosikki, mutta paljon ja mielellään teen itse, ihan mitä vaan. Vaikka hilloa (tosin siitä on haastavaa luopua, kun hilloa tarvitaan kotonakin niin paljon), tai hattuja. Kasseja tai leipiä (jouluna erityisesti, joululimppuja). Kestovaippoja piskuisille vastasyntyneille. Kaikenlaista.

Minkä taidon käsityön saralta haluaisit oppia?
Kärsivällisyys olisi oikein hyvä taito. Mä aloitan hyvin herkästi kaikenlaisia projekteja, mutta loppuunsaaminen on erinomaisen haastava laji.

Millainen käsitöihin tai askarteluun liittyvä kauppa saisi sinut riehaantumaan? Mitä käsitöihin liittyvää ostit viimeksi?

Minä riehaannun niin helposti. Ei tarvitse olla kovin paljoa Tiimaria mielenkiintoisempi paikka ja olen aivan myyty. Suosikkikauppani on lankapuoti TitiTyy, jonka pieneen myymälään mahtuu toinen toistaan ihanampia värejä ja tunnelmia. Viimeksi ostin, enkä vielä ole saanut (odotellaan vielä ehkä viikon verran) osallisuuden sukkalankaklubiin, jossa tulee kaksi kerää (yksi pääväriä ja pienempi kontrastiväriä) Väinämöinen -sukkalankaa sattumanvaraisissa väreissä ja ohje kirjoneulesukkiin. Sitä odotellessa olisikin hyvä saada tuossa marinoitumassa olleet Verttisen apinasukat valmiiksi, niin pääsisi uusia lankoja kokeilemaan.
Nykyään ostamista rajoittaa se, että olen päättänyt saada ostaa uutta (lankaa) vasta sitten, kun olen joko saanut kymmenen neulomusta valmiiksi, tai kymmenen vanhaa, omaa kerää käytettyä. Olen joulun jälkeen saanut ostaa jo kolme kerää, ja neljäs ja viides odottavat ihan muutaman työn päässä. Oma (tylsä) lankavarasto hupenee ihanteellisesti tällä tyylillä. Ja uusia keriä saa miettiä tosi tarkkaan ja hankkia vain taiten harkiten, jolloin ne tulevat hyvään käyttöön heti.

Voisiko käsitöistä tulla sinulle ammatti?
Ihan pienessä mittakaavassa siitä onkin tullut. Teen Kestovaippakaupalle vaippoja ja bodyn jatkopaloja aina välillä, ja omaan puotiin pesulappuja, kestositeitä, selänlämmittimiä, tossupusseja ja muuta pientä, sekä ompelen tossunnauhoja ja teipitän voimisteluvanteita.

Mitä projekteja on nyt suunnitteilla?

Muutamat hyvin marinoituneet keskeneräiset työt valmiiksi, ja sitten pääsee tekemään niitä uusia Väinämöis-sukkia, kunhan värijännitys vielä tiivistyy ja raukeaa kesäkuun alussa :) Lanka itsessään on tuttua, ja ihanaa, mutta nuo värit jännittävät kyllä, erityisesti kun toinen niistä on tätä klubia varten värjätty, eli sitä ei ole olemassa muuten!Puotiin pitäisi tehdä voimisteluvanteiden suojapusseja, pesulappuja ja tossupusseja, jotta saisi kesäkuun lopun inventaariosta helpomman hallita.

Että kiitokset Norsikselle aamun piristyksestä, nyt on hyvä lähteä päivän hommiin.

Vastatkaa toki tekin.

-Anjusha

Pahan mielen poistoharjoituksia

Kun on oikein tarpeeksi monta hetkeä väsynyt ja nälkäinen, eikä oikein mikään muu auta, helpottaa oloa merkittävästi aivoton neulominen. Siis ihan vaan rauhallisesti ilman mitään ylimääräisiä vipstaakkeja. Pyöröpuikoilla pääasiallisesti suoraa putkea yhdellä langalla. Ja mieluummin vielä niin, että projektin saa valmiiksi yhdellä neulomisella, ja jonkun kotoa löytyvät lankakerän loppuun kulutettua. Lähtee paha mieli lempeästi.

Ja tällainenhan siitä tulee, kun minulle laittaa pyöröpuikot ja langanlopun käteen:

Piskuiset vastasyntyneen hahtuvahousut. Kiristysnaru vielä puuttuu :)

Tiedän ainakin kaksi elokuuvauvaa, jotka odottelevat kavereiden masuissa syntymäpäiväänsä, ja aamuseltaan yläkerrasta alakertaan päin tullessani huomasin portaiden yläpäässä alati asustavat hahtuvalangat. Nappasin pienimmän kerän alakertaan ja ajattelin kerrankin olla ajoissa. Loin silmukat aamupalan lomassa, ja edellisillan Euroviisukarsintaa aamuteen kera katsellessa housut tulivat jo puoliväliin asti valmiiksi. Iltasella, sadetta odotellessa ja katsellessa Verttisen Gran Turismo -pelilupauksen toteutumista, tulivat housut valmiiksi asti. Ihanan leppoisasti, ilman kiirettä valmistumisesta. Ja se pienin kerä meni juuri ja juuri loppuun, mikä taas tarkoittaa yhtä pistettä langankäyttöprojektille. Lahkeet, kuten kuvasta saattaa päätellä, ovat eri kerästä, mutta se ei haittaa. Siitäkin saisi vielä yhdet pikkuiset housut aikaan, niissä värit vaan menevät hieman erilailla.

Malli pöksyille on yksinkertainen ja oma - fuusio monesta aikanaan testatusta muiden mallista. Näissä ihanaa on se, ettei mikään sauma missään kohtaa kinnaa eikä purista. Pöksyt ovat leppeän mukavat jalassa vaikka vauva kasvaakin ja housut alkavat jäädä pieniksi.

Vasta jälkikäteen huomasin, että jätin haarakohtaan tekemättä muutaman ylimääräisen kerroksen tilaa tuomaan. Höh. Toivottavasti mahtuvat silti.

Nyt on jo paljon mukavampi olla. 

Ulkona sataa eikä hautuva matalapaine enää tunnu päässä. Tänään on jo syöty kuin ihmiset konsanaan, ja nukkumaankin pääsee ihan kohta. Yksi kerä lankaa on loppu. Elämä ehkä sitten kuitenkin voittaa.

-Anjusha 

Sammakkoneule.

No nyt se on valmis.

Verttisen neulepaita, joka on aloitettu yli vuosi sitten, silloin kyllä reilun kokoisena, ja pienellä aavistuksella, josko se sittenkin ehtii käydä liian pieneksi kun sen saa valmiiksi. Sellaista huolta on nyt paidan valmistuttua turha kantaa, nimittäin, jos hihat olisivat viisi senttiä pidemmät, paita menisi minulle. Että kasvunvaraa on!

...Josta syystä sovituskuviakaan ei nyt juuri ole tähän hätään :) Mutta paita on ihanan pehmoinen, ja luulen, että vilpakkaana kesäiltana hupparin päällä tuo jättiläispaita voi olla juurikin hyvänlainen lämmike. Suuren kokonsa vuoksi sen sisään mahtuu vaikka mitä, kunnes paidan sisällys kasvaa tarpeeksi täyttääkseen koko paidan.

"Sinne vois kyllä panna vaikka Ihan Törkeesti leluja, tuolta pääkolosta" -sanoi Verttinen. Siis että tilaa on.

Ja kun tuo on valmis ja pois käsistä ja ajatuksista, ei enää tuo etukappaleen violetti värinvaihtokaan näytä ihan niin dramaattiselta.

Nyt voi siis huokaista helpotuksesta, ja keskittyä taas välillä johonkin pieneen ja vähän tilaa vievään. Paitaa en ryhdy ainakaan ihan välittömästi tekemään uutta. Katsellaan sitten myöhemmin sellaisia.

-Anjusha

Puolipaljastuksia

Jos olisin ikinä tiennyt, että neulepaidan palasten kasaamisessa menee yhtä pitkä aika kuin siinä neulomisessa, olisin tuskin ikinä aloittanut yhtä ainoaa neulepaitaa.

Mutta nyt on aloitettu, kaikki palaset ovat valmiina, ja molemmat hihatkin kiinni, joten en usko, että enää voin jättää projektia kesken...

Tässä muutama ennakkopala tulevasta:

Sammakkonapit löytyivät Silmä.Pisto.Tikki.Takki. -tapahtumasta Käsityön museolta. Onneksi sattui olemaan neule mukana kassissa (ainahan se on, tai siis joku neule, sillä kertaa tämä), niin pääsi mallaamaan värejä ja kuvioita.

Lankana on (jo valmistuksesta poistetut värit luonnonvalkoinen ja beige, sekä kaupoista vielä löytyvä, mutta luonnollisesti aavistuksen eri värisävyinen violetti) Novitan Miami. Melkoinen projekti on ollut löytää puuttuvat kerät lankaa, kun niitä ei kaupassa enää periaatteessa ole, mutta onneksi on kotilähikauppa S-Market, josta löytyi vielä beigeä, ja lankahamsterikaveri, jonka varastosta löytyi korkkaamaton kerä luonnonvalkoista. Violettia löytyi lisää Anttilasta, mutta toki tämänvuotinen värjäyserä on JUURI sen verran erivärinen kuin edellisvuotinen, ja ensimmäisen kerän loppumispaikka mukavasti ja huomaamattomasti KESKELLÄ violettia raitaa etukappaleen tissinkohdassa, että tekisi mieli purkaa puoli etukappaletta, mutten enää taida. Mur.

Katsokaa vaikka:

Neulepaita on siis tulossa Verttiselle. Kesäpaidaksi, sellaiseksi, kun on vähän viileämpi päivä ja tarvitaan vähän jotain enemmän kuin teepaita.

Melkein tällainen siitä tulee:

Valkoisia resoreita on myös tuolla nappien alla, ja kauluksessa, ja kaula-aukkoa pitäisi saada säädettyä tarvittaessa nuilla napeilla.

Mutta voi autuas, mikä työ on jokaisen värinvaihtumiskohdan päättely ja saumojen ompelu! Eilen illalla päättelin ja ompelin ainakin kaksi tuntia, ja sain tuon oikean hihan ja sivusauman kiinni. Tänä aamuna tunnissa sain puolikkaan vasemmasta hihasta ja hihasauman kiinni, ja vielä puuttuu takakappaleen yläresori ja vasen sivusauma, sekä napinkohtien alle virkattuna napeille koti. Saa nähdä, minä päivänä tuo valmistuu, mutta nyt kun sen kuva on jo täällä, ei sitä voi eikä sovi enää unohtaa kovin pitkäksi aikaa lojumaan kirjahyllyyn...

Että hopihopi valmiiksi nyt. Tänään onkin ollut oikea villapaitapäivä. 

Anjusha

Äiti-askarteluja

Viime kesänä äiti oli löytänyt itselleen juhlapaidan, johon toivoi sopivansorttista pientä laukkua kaveriksi. Ommeltavista kukkaronkehyksistä ja Eurokankaan verhokangaspalalaarilöydöstä askartelin äiteelle kesäveskan, joka väritykseltään sopii muikeasti juhlapaitaan, ja johon juuri ja juuri mahtuu kaikki tarpeellinen - avaimet, puhelin, ja rahapussi.
Tälle vuodelle kangasta riitti vielä, ja kun avaimet ja puhelin ovat itsessään valmiita sujahtamaan juhlakassiin, rahapussi sai ryhtyä projektiksi tälle äitienpäivälle.

Malli on sama, mitä kokeilin jo vähän aiemmin sinivalkoisena, mutta tässä oli jo helpompi ottaa oppia ensimmäisen kokeilun sudenkuopista. Kangas on siis muinaisjäänne Eurokankaan palalaarista, paksua puuvillaista verho- / tyynykangasta, jonka musta-harmahtavanvihreä-valkoinen väritys sopii äiteen juhlavarustukseen, pitsinauha on naapurin äidin kanssa vaihtarina saatua, ja vetoketju kymmensenttinen ompelutarvikekopasta löytynyt musta. Koko pussi oli kätevä ommella ompeluskoneen vetoketjupaininjalan avulla.

Sisällä pussissa on tasku, johon voi vaikkapa pankkikortin sujauttaa ilman että se naarmuuntuu kolikoihin, ja pieni lenkki pitsinauhasta, jos haluaa avaimensakin piiloon pussin sisään. Oikein viihdyttävä ompelus, nopsa ja yksinkertainen, muttei yhtään tylsä :)

Jos äiti sai tuollaisen lahjan, minä sain taidetta.

Verttinen oli kerhossa tehnyt salaisuuden, joka vasta eilen paljastui, ja jonka viisivuotias osasi pitää viikkokausia ihan salassa.

Sinisiksi maalatuissa puukehyksissä on upotettuna kaakelilaatta, johon on piirretty "neliö ensin, ja hirveen monta kilparataa, ja sitten yksi musta tuossa on varikko".

Äitienpäivä olikin eilen pitkänhuiskea ja meuhkausrikas, sillä ensin leikittiin eukon ja papan luona, sitten parkourattiin tunti pihalla parkourpuistossa, ja illalla mummilassa serkkujen kanssa pelmaus oli sen verran railakasta iltakymmeneen asti, että tänään onkin oltu ehkä historian huonotuulisimpia heti aamusta ja aina kerhoonlähtöön asti. Raskaat huvit vaativat valitettavan raskaan seuraavan päivän, näköjään. Saapi nähdä mikä on tunnelma kerhon jälkeen. Tätä äitiä ei huvita kommunikointi oikein vieläkään, vaikka kaksi ja puoli tuntia on saanut mököttää kotona ihan puhumatta kenenkään kanssa.

Loppuun voisin vielä vinkata linkistä.

Meikä-äiti on nimittäin Kuntomaailman blogistina tällä viikolla, ja ensimmäisen esittelytekstin löydät TÄÄLTÄ.

-Anjusha

Viikonlopun välipala

Tein tänä aamuna kaksi huomiota.

1. Taidan olla välipalaihmisiä.

2. Kaikenlaiseen sitä ihmiseltä löytyykin lankaa kotoa.

Löysin Ravelrystä iät ja ajat sitten ilmaisohjeen pääkallotiskirättiin. Lauantaina, ihan väsyksissä, aamujumppatunninpidon jälkeen raahustaessani puodille, piti yhtäkkiä poiketa TitiTyyllä (ehkä ihan vaan saamassa vauhtia ihanan värisistä langoista) kun keksin, etten voi aloittaa tuon rätin tekoa ilman pyöröpuikkoa, eikä yhtäkään sellaista ollut kassissa, ja lisäksi oikeastaan juurikin senpaksuinen (3.25) puuttui kokonaan varastosta, ja vähäsen oli jo syyhyttänyt kokeilla KnitPro:n puikkojakin, kun niiden virkkuukoukut on ainakin maailman parhaita.

Empä olisi ensimmäisenä uskonut löytäväni itseäni tekemästä mustaa pääkallotiskirättiä. Ehkä himppuisen epätodennäköinen neulomus on se, tässä villasukkia tarvitsevassa taloudessa. Mutta olipas hauska. Työ eteni hurjaa vauhtia kun silmukoita oli vain 40, ja joka kerroksella sattui ja tapahtui. Tuossa leuan kohdalla oli pari kerrosta, jotka toistivat itseään, mutta muutoin kuvio muuttui koko ajan. Ja kun kyseessä on vain oikean ja nurjan neulominen, ei tekemistänsä tarvitse tuijottaa (mutta ohjetta kylläkin), jolloin lopputulos onkin yllätys. Ja pikkuinen työ toimii oivallisesti vaikka harjoitustyönä aloittelevalle neulojalle, tai mallitilkkuna uudelle langalle.

Samalla tekniikalla on Ravelryssä ehkä kymmenkunta ohjesarjaa, jotka maksavat pari lanttia kappaleelta, ja ovat eri teemoittain järjesteltyjä. On joulurättejä, vauvarättejä, halloweenrättejä, pääsiäisrättejä, talvirättejä, rantarättejä, keväträttejä ja valentiinirättejä. Niihin saattaisi jopa olla vaara jäädä koukkuun. Tiskirättikoukkuun :)

Anjusha

Aivosolukonetsintää keskellä yötä.

Toisinaan iltalukemisen kanssa käy niin, että pitääkin jäädä pohdiskelemaan lukemaansa niin pitkäksi aikaa ja hartaasti, ettei sitten meinaa nukahtaa millään. Niin kävi tämän projektin kanssa.

Kirjakerhosta tuli tällainen kirja (aikas kiva muuten, kannattaa selailla iltalukemisiksi), ja sieltä jäi pohdituttamaan tuo lomalompsa, jonka ohje oli sekä kuvin että kirjaimin annettu. Kun vaikka kuinkapäin kääntelin kirjaa ja luin ja tavasin ohjetta, ei sillä ohjeella ja niillä kuvilla tullut mielestäni mitenkään sellaista lompuukia kuin piti. Niin että sitten piti testata tietysti käytännössä että jos tekisi niinkuin *omasta* mielestä olisi viisasta, tulisiko sitten sellainen kuin kuvassa näkyy.

Tuli. 

Tämä on toki versio yksi, ja jo täytetty kaikensorttisilla korteilla ja lappusilla, joten muotopuolelta se näyttää, mutta siitä tuli *juuri* sellainen kuin kirjan kuvissa. 

Se on ihana, ja mukavasti myös oma. Nyt kun se näyttää samalta kuin kirjan kuvissa, mutta ei ole tehty kirjan ohjeella, se on ikäänkuin oma ohje :) Koska jos se olisi tehty kirjan ohjeella, tuo roikutuslenkki olisi nyt nurinpäin. Lisäksi se sojottaisi pussukan sisään nurinpäin sen sijaan että se tulisi pussista ulos oikeinpäin. Samoin pussukan alasauman pitäisi olla yläsauma ja ohjeenkokoisella vetskarilla toimiminen (ainakin saumavaroja modaamatta) aiheuttaisi parin sentin koloset molempiin pussukan reunoihin. Vielä olisi sekin, että jos ohjekuvan perusteella olisi ommellut, olisi ommellut vetskarin lukkoon suoran ompeleen ja sauman väliin ja pussin ikuisiksi ajoiksi nurinniskoin. 

Mutta se oli erinomaisen hauska projekti, ja osoitti, että omissa aivoissa on vielä jonkin sortin liikettä ihan vaikka keskellä yötä! 

Pitänee tunnustaa, että vetoketjutilaus on tehty Kangasalle. Tämä oli nimittäin ihan melkein viimeinen lyhykäinen vetoketju mitä talosta löytyi. Vaaleanpunainen lenksunauha on Tiimarilöytö parin vuoden takaa, pitsi on käsintehty ja jostain perintöliinasta, joka oli jo liian reikäinen pöytäkäyttöön, ja sininen kangas kirppistyynyliinaa.

Näitä minä haluan lisää. Kaikissa sateenkaaren väreissä!

-Anjusha

Vaderin Vappu

Tälle yksilölle näköjään riittää kevätaurinko ja kaksi päivää vapaata, jotta alkaa taas tapahtua.

Verttisellä oli vappuaattona kerhossa naamiaiset, ja niihin halusi hän pukeutua Darth Vaderiksi. Sitä varten löytyi kotoa valmiiksi jo valomiekka, viitta, teepaita ja jopa sukat, mutta mustia housuja ei lapsella ollut. Työn alla oli kyllä jo aiemmin ollut vakosamettiset housut, jotka olivat päässeet miltei puoliväliin asti, mutta valmiiksi niiden saattaminen oli jäänyt tekemättä. Aattoaamuna pakkasimme siis aamupalan tarjottimelle, ja lähdimme työhuoneeseen aamiaiselle ja selvittämään, josko Vader saisi myös pöksyt jalkaansa ennen puoltapäivää.

Tokihan niistä valmiit tuli, viime hetki on aina paras innoittaja. Mustat vakosamettihousut ovat lapsen ensimmäiset, joissa on vetoketju ja nappi ja kaikki taskut mitä maa päällään kantaa. Siis pelkkien taskujen ompeluun sujahti sujuvasti kaksi tuntia, vaikka moisilla ei takuulla ole minkäänlaista käyttöä oikeassa elämässä. Mutta ompahan opeteltu. Sivutaskut ja takataskut.

Vakosametti on mummon ehtymättömästä kangasvarastosta, ja oranssi retrokangas, joka välistä vilkkaa, on tätini vanhaa 70-lukuista anorakkia. Se oli malliltaan lyhyt ja leveä eikä oikein koskaan istunut hyvin, vaikka sen piti periaatteessa olla mun kokoinen. Se sai siis ryhtyä opettelemaan uutta elämää taskunkaitaleina ja taskunläpän sisäpintana.

Housutpa istuivat oikein muikeasti ja ovat kuulemma kelvot jalassa, vaikka niiden kapeutta ja joustamattomuutta vannoutuneena velourhousujen kannattajana epäilinkin suuresti. Ajattelin niistä kuitenkin pääasiassa housuja vähän virallisempaan käyttöön, jolloin mukavuustekijäkin saa olla hieman normaalista poikkeava. Hyvänlaiset vappupöksyt niistä kuitenkin tuli. Kaava löytyi muinaisesta Ottobre Design -lehdestä ja oli kokoa 122cm.

Ja tulipahan opeteltua - niin takataskun laitto, kansiläpän teko kuin napinläpikin tällä ompelukoneella. Niistä taidoista saattaa joskus olla jopa hyötyä. Näitä samaisia housuja en ehkä lähde samantien yrittämään uudestaan, sen verran niissä oli työtä sepaluksineen ja kahden tunnin taskuineen. Vaikka hyvät ovatkin, eivät pääse arkihousujen kategoriaan.

Vader oli myös oikein uskottava, vaikkei naamaria naamiaisiin ollutkaan. Polkupyörällä kerhoon ajettaessakin oli mustat hanskat kädessä, jotka luonnollisesti kruunasivat koko komeuden.

Anjusha

Sadepäivän tiskirätit

Joskus on syytä ottaa itseään niskasta kiinni, istahtaa, ja toimia. Ja jo heti tähän väliin annan vinkin, ettei minulle kannata ikinä sanoa ettei jollain asialla ole kiire, että "tee sitten kun ehdit". Kun siihen hetkeen saattaa mennä sitten aika ja iäisyys. Niinkuin nyt on mennyt. Mutta viimein on vähän valmiimpaa.

Puodissa puuhaillessani olen tänään saanut valmiiksi vain virkkauksia. Yhden sydämen (lisää, odottelemaan ensi ystävänpäivää), yhden puodin oman asian, joka liittyy vuodenaikoihin (mutta joka on projektina vielä kesken ja siitä kerrotaan sitten vähän valmiimpana), ja kaksi tiskirättiä.

Tämä on Hjertegarnin Blend Bamboosta, ihanasta puuvilla-bambu-sekoitteesta viimein valmiiksi saatu tiskirätti. Siihen-mistä-ei-ihan-vielä-puhuta tämä liittyy värinsä puolesta, samalla kun tämä oli pyydetty/tilattu bambutiskirätti, tämä oli testi, kuinka nuo värit istahtavat kaveruksiksi. Tämä on nyt siis KEVÄT.

Tässä on toinen tänään valmistunut tiskirätti. Tämä on isompi, yhtälailla tilattu/pyydetty, mutta pyydetty tekemään jämälangoista, joten tässä on käytetty Sirdarin Snuggly Baby Bamboo -bambu-villa-sekoitetta, josta oli kolme jämäkerää olemassa, ja jotka (hurraa!) kaikki loppuivat tähän projektiin.

Sirdarin villa tekee rätistä helpommin hapsuttavan kuin Hjertegarnin puuvilla, josta syystä en oikein tuosta Sirdarista tiskirättiprojektiin välitäkään. Mutta tuota Hjertegarnia voi lämpimästi suositella. Puodissa on ihanan keväänvihreä bamburätti pölynpyyhimiseen Blend Bamboosta, ja se on aivan ehdottomasti paras langasta väkerretty tiskirätti mitä mulla on koskaan ollut. Tarvitsisin kyllä kotiinkin uuden bambuisen, vaan kukas sen tekisi... 

Bambuisia tunnelmia.

Ehkä näillä voisi kuivata tuon kelin tuolta ulkoa. iPhonen Siri arveli sunnuntaina, että tänään keskiviikkona on Jyväskylässä +23 astetta lämmintä. Eipä taida olla. Vettä sataa ja taivas on harmaa. Jatketaan siis virkkausta!

Anjusha

Niittykukkia?!

Pitkään aikaan ei ole mikään itsestään päivittynyt tänne, ja se johtuu siitä, että sellainen elämää suurempi projekti (nimittäin historian ensimmäinen neulepaita) on tekeillä, ja puolta hihaa vaille kokonainen. Ennenkuulumatonta. Jännittäviä hetkiä seuraa siitä, että siihen alunperin ostetut langat eivät enää ole varsinaisesti valmistuksessa, ja niitä saa metsästää tuurikaupalla (koska tietenkään projektia aloittaessani en ostanut tarpeeksi lankaa, sitähän olivat kaupat täynnä vuosi sitten!). Onneksi yhtä vaille kaikki kerät ovat löytyneet, ja hyvällä tuurilla sitä viimeistä kerää ei edes tarvita, kun tuo näyttää olevan aika riittoisaa tuo lanka. Saas nähdä miten tässä käy.

Välipalana en voinut vastustaa uusinta Mollie Makesia, kahdesta syystä:
Ensinnäkin nuo munanlämmittimet olivat NIIN hienot tuossa kannessa, että vaikka meillä ei koristella pääsiäiseksi, eikä ikupäivänä syödä keitettyjä munia, sellaiset pitää saada tehdä joskus.
Ja toisekseen, jos lehden mukana tulee virkkuukoukku ja lankaa välipalaprojektiin, se on vähintäänkin kohtuullinen ostos.

Niimpä viime viikonloppuna, matkalla luistelunäytöksestä kotiin, askartelin autossa villapaidan vastapainoksi kukkasen.

Sen tekotapa oli hassu, ensin jätskitötterön muotoinen tuubi, siihen lerpakkeita, ja lerpakkeisiin liehukkeita. Katkaisematta lankaa kertaakaan. Työtä käännettiin välillä niin että pääsi kulkemaan työtä pitkin edestakaisin, mutta lopullinen kukka on yhdestä palasta itsestään muotoutunut, ilman rullauksia ja kieputuksia ja ompelua. Varsin viihdyttävä ja kekseliäs projekti :) Seuraavaan mahdolliseen kukkaan voisi tosin käyttää joko astetta paksumpaa lankaa, tai astetta pienempää koukkua. Tulisi napakampi. Sitten vaan koristelemaan tukkapompuloita, kasseja ja kevätkenkiä.

-Anjusha

Ralli Toscana - rastilaput historiaan.

Monessa lapsiperheessä näkee jääkaapin ovessa tai muussa kätevässä seinätilassa listoja, joihin tenavat keräävät rasteja syystä tai toisesta. Useimmin näkemäni malli on A4-paperi, johon lapsi saa laittaa merkinnän, kun jokin hankalaksi koettu homma (vaikkapa kasvisten syönti tai lautasen pöydästä korjaaminen, pottapissi tai sängynpetaus) on hoidettu kunnialla. Ja kun vaikkapa viisi rastia on saatu paperiin peräjälkeen, saa palkinnoksi mitä perheessä sitten onkaan päätetty - uuden legoukkelin, prinsessakorun tai vaikka uimahallireissun.
Meillekin tuo kikka kerrottiin neuvolasta, ja ajattelin jakaa meidän seinän paperin kanssanne.

En nimittäin alkuunkaan uskonut koko rastipaperiin. Minusta se oli typerää lastenkasvattamislahjontahapatusta eikä siitä seuraisi muuta, kuin että talo täyttyisi leegoukkeleilla ja jääkaapinovi tyhjänpäiväisillä lippuslappusilla, eikä kukaan oppisi mitään. Sitäpaitsi se olisi ruma ja ikävä suorittamispaperi.

Mutta lupasimme antaa ajatukselle mahdollisuuden ja kokeilla - jos se ei toimisi, ainakin voisi sanoa yrittäneensä.

Hetken istuimme Verttisen kanssa keittiönpöydän äärellä ja pohdimme, kuinka rastilappusen voisi toteuttaa. Jos voisi käyttää jotain muuta kuin rasteja. Verttisellä on Eukolta ja Papalta saama tarrakirja, joka on täynnänsä autotarroja, eikä niitä oikein saa sydämensä kyllyydestä liimailla mihinkään. Keksimme siis laittaa rastien tilalle tarroja, siten saisimme Verttiselle luvallisen paikan tarranlaitolle, ja kerätyille tarroille käyttöä. Ja kun autotarroista on kyse, nehän toki kuuluvat kilparadalle!

Verttinen piirsi itse kilparadan (kuvassa näkyvä on jo toinen laatuaan), minä päällystin sen kontaktimuovilla (jotta lappunen pysyy pidempään hyvänä, ja jotta tarvittaessa tarroja voi myös siirtää tai ottaa pois), ja laitoimme radan sinne, missä siihen kuuluvat opettelut tapahtuvat, eli vessaan.

Ralli Toscana. Ja aika monta Salama McQueenia. Välillä tarrakirja oli hukassa, ja kilpa-autojen sijaan radan varrelle katsomoon tiensä löysivät myös perhonen ja Jessi-kissa.

Alkuun (kun vessahommista oli kyse) opettelussa kävi myös vahinkoja, ja jos vahingosta valehteli, joutui radallaolevan yhden auton laittamaan varikolle määräajaksi. Tällä uudella radallakin on varikko, mutta sitä ei ole enää tarvinnut käyttää lainkaan. Rastipaperista taitaa siis sittenkin olla hyötyä (ja ummetuslääkkeestä :).

Ja niitä palkintoja - aluksi joka viidestä tarrasta mentiin yhdessä joko uimahalliin, HopLopiin, keilaamaan, parkouraamaan tai muuhun yhteiseen liikkumispuuhaan. Nykyään tarroja tulee sellaista tahtia, että jo automäärän näkeminen radalla on sopivasti palkintoa, ja liikkumassa käydään tietysti ilmankin, että se on palkinto mistään.

Meillä rastit kerätään autoina kilparadalle, mutta tietysti pienille prinsessoille voisi tehdä vaikka niityn, johon kerätä kukkaistarroja. Tai aarteenetsijöille aarrearkun, johon saa liimattavia strasseja jalokiviksi. Tai eläinystäville maatilan, johon liimataan eläintarroja. Rasteihin ei ole pakko suostua. Vaikka niitä neuvolassa mainostetaankin. Ja onhan toki niin, että toiset tykkäävät rasteista. Meillä vaan ala-asteella sai rastin, jos unohti tehdä kotiläksynsä tai myöhästyi koulusta, ja viidestä rastista sai palkinnon sijaan jonkin rangaistuksen. Siitä ehkä minun rasti-inhoni.

Ja meillä äitihenkilö kerää puhelimeensa merkintöjä jokaisesta valmiiksisaadusta neuletyöstä ja käytetystä lankakerästä, ja palkitsee itsensä joka kymmenennen merkinnän jälkeen uudella kerällä (juurikin eilen kävi palkitseminen, vaikka rasteja on vasta yhdeksän, mutta kun Ilun reissupuodissa oli NIIN somasti yhteen jämälankaan sopivaa sukkalankaa ja ihan edullisesti, käsin värjättyä ja kaikkea :).

-Anjusha

Väinämöisen Luut

Ensimmäiset kevätsukat ovat valmiit, hurraa!

Onhan niistä jo toista esitelty, mutta nyt esitellään koko pariskunta.

Omat sukathan ne ensimmäisenä pitää valmiiksi saada :) Näiden ohje on Neulekirjasta, Bones-nimiset sukat ovat siis nämä.

Lankana sukissa on Louhittaren luolan Väinämöinen, joka on TitiTyyltä pitkään harkiten hankittua. Kirjan ohjeen sukkalanka oli aavistuksen eri vahvuista, joten vaikka pygmijalkainen olenkin, tein sukat keskimmäisen koon ohjeella, ja muuten niistä tuli oikein sopivat, mutta voisin (nyt kokemuksesta viisastuneena) suositella tätä mallia enempi kapenevavarpaiselle yksilölle kuin tällaiselle, jonka varpaat ovat kaikki vierekkäin samalla viivalla. Kärkikavennukset tehdään hissukseen, mikä kyllä toimii sukassa kauniisti, kun kavennusten kohdalle ei niin herkästi jää koloa valmiiseen sukkaan, mutta sukan kärjestä tulee melko suippo näin tehden, ja vähän tuntuu, että omaan jalkaan sukat saisivat olla hiukan leveämmät varpaiden kohdalta.

Hauskaa sukissa on niiden istuvuus muuten. Mallineuleena kun on hassu kierretty joustinneule, joka myötäilee kivasti jalkaa ja istuu kuin nakutettu. Ja plussaa saa mallineule siinäkin, että kun olet kerran katsonut ohjeen läpi kirjasta, ei loppusukkaa tarvitse tehdä kirjaa tuijottaen, vaan voi nautiskella siitä, että osaa jo. Yksinkertaista, ja silti mielenkiintoista. 

Tipunkeltaista. Sehän sopii, tähän pääsiäisenodotustunnelmaan.

Kirjasta on muuten Verttiselle rakennettu aiemmin Jänikset Maailmankartalle -sukat viime keväänä, ja pitsineulepipo juhannuksena loppukesän hatuksi. Se on suosikki-iltalukemisiani, sitä voi selata kerta toisensa jälkeen kyllästymättä. Ja näyttää siltä, että ihan käyttämättä eivät kirjan opitkaan jää. Vielä on jäljellä monen monta kokeiltavaa ohjetta.

Mutta sitä ennen saadaan valmiiksi muiden perheenjäsenten kevätsukat.

-Anjusha

Kochille koti

Ymmärrykseni mukaan Kochin Studiotone Kombo on kitaravahvistin. Ymmärrykseni ei tosin ole järin laaja. Jokatapauksessa se on iso musta pömpeli, jota roudataan joka keikalle, ja joka tarvitsee ympärilleen pehmustetun suojapussin, joka maksaa kaupassa neljästäkymmenestä kuuteenkymmentä euroa.

Sellainen, mutta pienempi, oli ilmestynyt automme takapenkille (kai kuudellakymmenellä eurolla), ja Eskoselle tuli mieleen kysyä, onko sellaista mahdollista ihmisen rakentaa ilman, että siitä tarvitsee maksaa niin laajaa määrää lantteja. Minä sitten otin vähän mallia ja selailin Thomannin nettikauppaa ja mittasin ja ajattelin kokeilla onko sellainen mahdollista toteuttaa kotikonstein.

Isomummo, siis isäni äiti, joka on elämänsä keräilyuran aikana keräillyt jos jonkinmoista, oli myös keräillyt itsekokoamaansa tikkikangasta, vaaleanruskeaa tiivistä säkkikangasta ja muutaman punaisen pöytäliinan, jotka kuin ihmeen kaupalla olivat ilmestyneet puotiin mummon tehdessä hienoista inventaariota kaapistoissaan. Niistä minä leikkaa-liimaa-askartelin koeversion.

Säkkikankaassa oli edellisestä käytöstä muistona valmiita saumoja, jotka näyttävät aika hauskalta vaaleassa kankaassa.

Onhan se toki totta, että puuvillakangas ei ehkä ole kestävin mahdollinen materiaali nykyteknologialla ajateltuna, mutta säkkikangas saattaa olla puuvillakankaista kestävin. Ja vaaleanruskea ei varmastikaan säily vaaleana roudauksen tiimellyksessä, mutta tämä onkin prototyyppi, ja rakennettu niistä materiaaleista, joita sattui olemaan käsissä. Hinta kaikkineen siis ihan nolla.

Punainen vuorikangas vilkkaa aavistuksen kantokahvan aukosta :) Josko se piristäisi päivää. Nyt kotelo pääsee ensitestaukselleen, testataan onko siitä kaluksi, ja onko se oikean kokoinen (netissä oli senttikoko itse vahvistimelle, mutta pussin mittoja ei ollut esillä, joten saumanvarat ovat aavistuksen arvailun varassa). Sittenhän voi tarvittaessa vaikka hankkia ihan Virallisia Materiaaleja, niinkuin vaikka mustaa enstexiä, jos tarve vaatii ja minun sopii rakentaa arvoisia pussukoita arvoisille vahvistimille. 

Pussukka on ommeltu kolmesta kerroksesta: alla puuvillapöytäliina, välissä tikkikangas, ja pinnassa tiukkaan kudottu säkkikangas. Leikkasin jokaisen palasen erikseen, ompelin palasten kerrokset ensin suoralla yhteen, kokosin pussukan suoralla ja siksakkasin vielä saumanvarat. Kantokahvan kolonen on tehty ennen pussin kasaamista. Neulasin kangaskerrokset toisiinsa, leikkasin Y:n muotoisen aukon keskelle palasta, käänsin kangaskerrokset vastakkain palasen keskeltä, jolloin muodostui tuo kantokahvan aukko, neulasin kerrokset uudelleen päällekkäin ja ompelin suoralla suorakulmion reunoista kerrokset toisiinsa kiinni.

Pussukan pohja täytyy vielä huolitella vinokantilla, mutta sitä minulla ei ollut, joten pohjasauma on vielä toistaiseksi siksakilla.

Ainakin siitä tuli ihan oikean muotoisen näköinen. Katsotaan, kuinka sille käy testiajossa :)

-Anjusha

Sukka kullekin

Mikähän kumma oli helmikuussa, kun mitään, siis mi-tään ei tuntunut saavan aikaiseksi?! En ommellut, en oikein neulonut, en virkannut sitä vähääkään, eikä kotikaan näytä sen taivaallisemmalta kuin mitä se oli tammikuun lopussa.

Onneksi flunssainen ja kuumeinen kuukausi on siirtynyt kauniin aurinkoisen maaliskuun puolelle, ja Jotain on alkanut tapahtua. Siis ihan aavistuksenomaisesti.

Kevätsukat ovat tekeillä. Jos kerran meilläpäin asioita tapahtuu hitaanlaisesti, ei kai voi olettaa, että sukatkaat valmistuisivat ihan perinteisesti pari kerrallaan säntillisesti? Jokaiselle perheenjäsenelle on yksi sukka valmiina. No hyvä on, minulle puolitoista. Mutta joskohan tästä kesään mennessä saadaan perheelle kevätsukat, nämä ovat sellaista harmillisen ohkaista mallia, joihin tietysti menee pidempi aika tekemiseenkin.

Mutta pitihän niitä päästä esittelemään.

Tässä Vertin (päättelemätön) sukka:

Verttinen pyysi punaiset sukat. Polvipituiset sukista tuli, jotta niiden sisään saa kunnolla sullottua housunlahkeet pihalla puuhastelua varten. Punainen lanka on Schoppel Wollen farkkuaiheista lankaa TitiTyyltä. Apinat tulivat Novitan kevätlehden apinasukista, tosin kaaviota piti muuttaa vähän sopivammaksi minun silmukkamäärälleni, eikä mallissa muuta niistä sukista olekaan. Muuten on malli ihan omasta päästä. Valkoinen lanka on Novitan Woolia jostain lankavarastojen kätköistä. Tässä vielä (se ainoa niistä jonka päähän tuli yhden silmukan ajatusvirhe) apina lähempää:

Minun sukkani on tässä:

Minun sukkani ovat Bones-sukat Neulekirjasta. Niissä lankana on Louhittaren Luolan Väinämöinen, jonka vyyhdin väriä seisoin pohtimassa varmaan ainakin vartin. Minä meistä ehkä vähiten tarvitsen tällä hetkellä uusia sukkia, mutta tuo lanka vaan piti päästä testaamaan. Kotimainen ja käsinvärjätty, ihan minkä vain vyyhdin valitseminen olisi ollut ihan sopiva ja vamasti kelpo. Tämän vyyhdin kummalliset värit kontrasteineen vaan kiehtoivat eniten. Ja tuon mallineuleen hauska joustinneule joka pomppaa pohjasta esiin, siitä minä tykkään.

Eskosen sukka on tällainen:

Sukan ohje on Novitan sukkalehdestä. Eipä ollut ikuna tullut mieleen että sukat voi virkata. Ja melkoinen virkkaaminen näissä kyllä kieltämättä onkin... Mutta lopputulos on hauska. Lanka on Vaajakosken omasta Aava-puodista.

Tämänmoiset kevätsukat ovat valmistautumassa siis kotoneulomossa. Reppanaiset miesväet joutuvat kuvista päätellen vielä kulkemaan jonkin aikaa avojaloin, kun vain toinen sukka on valmiina.

-Anjusha

Oi tunnustuksia!

Villasukat pyörii ja hyörii - Johannalta sain Arvomerkin. Kyllähän se on jo päivittämisen arvoinen asia!

Sitten kuuluu vastata kysymyksiin, jotta:

Tunnen itseni vuoden mutsiksi kun...

osaan yhtäaikaa laittaa saunaan ja takkaan tulia, täyttää tiskikonetta ja pyykkikonetta, laittaa ruoan tulelle, viikata pyykkiä, neuloa sukkaa ja leikkiä Mimmi lehmää. 

Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...

se, ettei ole viiteen vuoteen tarvinnut kertaakaan kysyä "mitähän tekisin, kun on Niin Tylsää". Multi-tasking. Se, että tekemistä on aina ja poikkeuksetta enemmän kuin siihen riittävää aikaa tai energiaa. Ja jos istut alas ja olet tekemättä mitään, ne kaikki tekemättömät asiat ovat vissin varmasti niskassa ja ajatuksissa kunnes taas jaksat tehdä asioille jotain.

Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän... 

pyytää tekemään itselleen villasukat. Tai pyjaman. Tai villapaidan, ja olettaa ja luottaa, että äitinä automaattisesti osaan ja taidan tehdä hyvän. 

Kello 12 yöllä olen yleensä...

kantamassa sohvalle nukahtanutta jälkikasvua kaikkine päälle 20 kiloineen olkapäällä yläkertaan sänkyyn nukkumaan. 

Kello 8 aamulla olen yleensä...

umpiunessa. Vielä ainakin tunnin, ehkä hyvällä tuurilla jopa kaksi. 

Haluaisin sanoa lapsen/lasten isälle, että...

olehan turvallisesti siellä keikalla. 

Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että...

äideissä piilee viisaus. 

Viimeksi kiroilin, kun...

törmäsin keskellä yötä ovenkahvaan kylki edellä hirmuisella ryminällä, ja sain jo ennestään painajaisia näkevän ynisevän tenavan säikähtämään niin, että talossa olikin sitten aivan tolkuttomasti ääntä yhtäkkiä keskellä yötä. Ei ollut tarkoitus se. Eikä se kiroileminenkaan. 

En ole koskaan osannut...

tykätä ääriolosuhteista. Liian kuuma, liian kylmä, liian lähellä, liian kaukana. Liian tulinen, liian makea, liian suolainen, liian karvas. Liian sotkuinen, liian siisti. Liian iso, liian pieni. Liian huolittelematon, liian huoliteltu. Ei sovi minulle kovin hyvin. 

Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on... 

neuloa sukkaa. Juoda teetä. Ehkä aavistuksen nauttia puolukkapiirakkaa. Selailla inspiroivia lehtiä tai kirjoja. Ehkä jopa kaikkia yhtäaikaa. Ja sitten jos tuo ei ole mahdollista, niin toinen, yhtä paras, on leffan katsominen ihan kieputtuneena (villasukissa) omaan armaaseen.

Kiitos Johanna ihanasta palkinnosta!

Tämä viikko onkin kulunut voimisteluvanteiden parissa. Niistä saatte kyllä kuvia kunhan tässä ehtii.

Tämä tunnustus kun on kiertävän sorttinen laadultaan, laitan sen matkaamaan eteenpäin.

monen lapsen kanssa aikaansa sompaileva Kestovaippakaupan Essi

ja

ihanaisten Robinstadiuksen, Nupun ja Helmin ihana äiti Amaria

saavat napata tunnustuksen halutessaan!

Lisäksi matkaan laitan tunnustuksen, vaikkei heillä blogia olekaan, myös

omalle äireelleni Eukkoselle,

joka on onnistunut kasvattamaan NIINkin loistoyksilöt kuin minut ja siskoarmaan

ja hänen (jo paremmilla metsästysmailla loikoilevalle) äidilleen, Rouvalle,

joka kasvatti viisi lasta menetettyään ensin yhden ja sitten toisen kasvattajan rinnaltaan, ja lopuksi piti vielä huolen, että tarkoin varjellun voileipäkakun resepti on -ei yksissä käsissä yksinkertaisesti, vaan pirstaloituna kolmelle kolmasosaosaajalle, jotta seuraavan kaakun valmistaminen vaatii tarkkaa yhteistyötä ja vaivannäköä.

Siinä ovat naiset paikoillaan.

-Anjusha