Eskarilaisen pihaliivi

Verttinen on aloittanut eskarin, ja ensijännityksestä (äidin) selvittyäni huomasin, että lapseltahan puuttuu tuikitarpeellisuuksia, niinkuin vaikka ulkohousuja, pehmoisia sisähousuja leikkihommille, vuorillinen fleecetakkikin alkaa käydä pieneksi ja ensimmäisellä viikolla kävi vielä ilmi meille myöhäännukkuvaa sorttia oleville, että aamupuoliyhdeksältä on ihan aidosti kylmä, vaikka päivällä voi olla ihan lämmintä ja shortsikeli.

Jostain piti aloittaa, ja minä aloitin siitä shortsipäivän aamuvilpakan pelastuksesta.

Kaivelin kangaskaapista kaikki joustofroteet joita sieltä löytyi, ja rakensin vetskariliivin alkusyksyn aamuja varten. 

Kaava ja ohje löytyi Ottobre Designin syksy 2006 -lehdestä, jonka ostin Verttiä odottaessani. Vieläkin siellä riittää kokeiltavaa :) Materiaalit löytyivät muuten kotoa kaikki, paitsi edessä oleva vetoketju, joka piti ihan käydä kaupasta ostamassa. Pintakangas on Kimperin joustofroteeta, enkä kuolemaksenikaan muista mistä sitä meille on siunaantunut. Ainakin VauVauva on sitä joskus myynyt. Vuorikangas on Kestovaippakaupasta, niitä kankaanpelastusprojekteja (tässäkin palassa oli reikä keskellä kangasta, jonka onnistuin juuri ja juuri väistämään saumavaroja leikatessa). Pikkuvetskarit ovat Kangasalta, jostain hauskasta verkkokaupasta jossa on selvästi opeteltu ihan omin kätösin tekemään verkkosivujen tekstit :) 

Vuorikankaaksi valikoitui Taateli -joustofrotee, jota on ollut kaapissa aina siitä päivästä asti, kun se ilmestyi ensi kertaa markkinoille. Jotenkin tuo oranssi ei ole ihan Verttisen väri, mutta kangas on hauska ja pirteä. Vuoriksi se sopii oikein hyvin, ja pilkottaa myös taskukappaleiden laidoilta.

Taskut olivatkin mielenkiintoiset. Ompelua ihan nurinkurisesti, keskelle kangasta saksilla reikä, hassut lipareet reiän keskelle ja vielä ihan omituisen yksinkertaisesti paikoilleen laitettava vetoketju. Piti seurata ohjetta lause kerrallaan eikä harhailla alkuunkaan soveltamaan mitään. Mutta lopputuloksesta tuli hauska ja taskukangas, joka on samaa kuin vuorikangas, pilkottaa mukavasti muutoin raidallisesta liivin pinnasta.

Tässä Verttinen ja Vippakoira uusissa syysliiveissään matkalla kaupunkiin.

Anjusha

Äireen sarjassa vielä yksi kukikas ja pitsillinen.

Muinoin löysin äidin pyytämään juhlalaukkuprojektiin kankaan Eurokankaan palalaarista. Kangasta jäi yli, ja siitä on juhlalaukun lisäksi tehty myös kukkaro laukun sisälle. Aina vaan kangas jätti jälkeensä palasia, ja palaset kummittelivat oman kodin kangaslaarissa, kunnes yhtenä kauniina aamupäivänä rakensin palasista vielä yhden kassin.

Äiti ja siukku kävivätkin viikonloppuna Tallinnassa, ja kuulemma koko kassikolmikko oli juhlalaukkua ja rahapussia myöten sävy sävyyn käytössä :)

Kassin kaava ja ohje on KwikSew kaavamallistosta, Kestovaippakaupasta (jolle on muuten auennut uusi verkkokauppa). Vuori- ja yläreunan kankaana on anoppilaiselta muistaakseni ylijäänyttä vihertävän harmaata yksiväristä housukangasta, ja pitsi ulkopuolen yläreunassa on Rouvan, eli äidin äidin pöytäliinasta pelastettua. Näyttää käsin tehdyltä, se oli hyvä pelastaa, kun pöytäliinasta ei liinaksi enää ollut. Niinpä kassiinkin sai hiukan Rouvaa mukaan, ja se pelastaa päivän kuin päivän :)

Jonkun kierroksen takaisessa Mollie Makes -lehdessä tuli mukana metrin verran puuvillanauhaa, johon oli painettu säntillisin välimatkoin "handmade with love". Täytyyhän nauhaa kylvää nyt sitten kaikkeen rakkaudella tehtyyn, aika hellyyttävää se kyllä ainakin on.

Minulla on itselläni kukallinen kirjastokassi tällä samalla kaavalla tehtynä. Tykkään siitä kovasti, sinne kun tulee vuorin ja pintakankaan väliin vanu (tai minä olen kyllä laittanut fleeceä). Kassista tulee ihanan pehmeä, vaikka sen täyttäisi kirjastonkirjoilla tai maitotölkeillä. 

Mutta nyt on äitin kassikangas viimein käytetty loppuun. Olisikohan se kankaiden kanssa niin kuin lankojenkin, että uutta saa hankkia vasta kun yksi on käytetty ihan loppuun asti? Tosin en ole kankaita hankkinutkaan pitkään aikaan, niitä kun tuntuu olevan kangaskaappi pullollaan vaikka mitä ompelisi.

Tästä olen kuitenkin iloinen. Äitin kangas on pois kuljeksimasta, ja muuntunut jo kolmeksi käyttötarvikkeeksi. Ja vielä kun saa ajatuksiin jo edesmenneen Rouvan (joka vissisti suuttuu taivosessa ja muuntaa syksyn jäätävän kylmäksi ja tihkusateiseksi jos sitä ei muista) ihan vaikka kesken tavallisen päivän, on tämä äetee onnellinen.

Anjusha

Vippakoiran villapaita

Muistan joskus muinoin kokeilleeni aloittaa villasukkia, joiden mallineule oli siksak-kuvioista. Ne näyttivät kivoilta, mutta jo kolmannella kerroksella totesin tehtävän olevan ihan mahdoton, ei tullut siksakkia, silmukkaluku ei pysynyt millään samana ja koko sukanalku oli ihan susi.

Uudessa Novitan lehdessä oli paljon siksakkia, ja näin muutaman vuoden jälkeen se näytti ainakin paperilla ihan järkeenkäyvältä. Ajattelin kokeilla johonkin pieneen, osaisinko moista. Valitsin kauneimman pikkunyssäkkäni Rowanin Felted Tweediä ja tutkailin välillä lehdestä ohjetta koiran villapaidalle. Vippa nyt leikkikoirana on pienempi kuin yksikään elävä, joten vähensin silmukkamääriä sekä pituudessa että leveydessä ja sovittelin paitaa aina välillä koiralle.

Mallineule olikin ihan oikeastaan yksinkertainen. Ainoa haaste tuli vastaan, kun välillä piti muistaa tehdä pyöröneuleena ja välillä tasona, ja erikseen oikeita ja nurjia kerroksia, kääntäen työtä keskellä kuviota (sitä ei ehkä tarvitsisi ajatella oikeankokoiselle koiralle tehdessä, mutta ainakin kun ominpäin meni pienentämään mallia, asia tuli väistämättä esille).

Ja tuo lanka on niin ihanaa. Pehmoista ja lämpöistä, suloisen väristä (kaikki ne värit ovat, ja sopivat keskenään riippumatta mitkä kaksi kerää nappaat lankakaupan hyllystä). Minä haaveilisin virkatusta syyshuivista myös, sellaisesta vähän isoäidinneliötyyliin tehdystä. Lankakopassa on aika monta eri kerää jo, ja juuri kävin noukkimassa yhden puuttuvista väreistä TitiTyyltä, kun tehtyjen töiden listalla oli niin monta valmista, että yhden kerän sai käydä hankkimassa, palkinnoksi.

Alkuperäisessä ohjeessa oli myös etulahkeet, mutta näin kesäisellä kelillä niitä ei ehkä vielä tarvita (ja Merja iltakahveella käydessään auliisti muistutti myös syksyn loskakeleistä, lahkeet kastuisivat heti). Lisäämme ehkä lahkeet, mutta ehkä vasta pakkasella :)

Etutassujen välistä kulkee läppä, joka kiinnitetään selkäkappaleeseen kahdella napilla etu- ja takajalkojen välistä. Verttinen valitsi siilinapit nappipussukasta.

Josko nyt kelpaisi Vippakoiran temmeltää syksyä kohti. Puodissa syys on alkanut jo (ja onneksi niin), josta syystä siihen voi kotonakin pikkuhiljaa valmistautua (vaikkapa hankkimalla talon täyteen tuikkuja pimeneviä iltoja varten). Kahden päivän päästä alkaa myös taloudessamme eskaritaival, joka jännittää ainakin äitihenkilöä ihan merkittävästi. Lapsi ensi kertaa päivähoitoon, miltei kuuden vanhana. Eiköhän se kuitenkin suju, onhan tuo ollut kahdesti viikkoon kerhossakin tähän asti, ja hyvin on pärjätty. Nyt onkin kerho vaan joka arkipäivä :)

anjusha

Neulomus-mojo.

Saatoin ehkä yllätyksellisesti hieman innostua. 

Novitan syksyn lehti oli pudonnut postilaatikkoon päiväseltään, ja kun sitä pihalla pääsi auringossa selaamaan teen ja ranskalaisten pastillien kera, kävi niinkin ihmeellisesti, että ihan melkein inspiroitui.

Harmaa paljetillinen huivi sopisi oikein oivallisesti harmaaseen villakankaiseen talvitakkiin. Näyttää lämpimältä ja pehmeältä. Hm.

Ehkei ihan tuon värisenä, mutta näyttää kietoutumista vaativalle. Syysiltana kynttilänloimeessa, tähän voisi kietoutua oikein.

Vippa ja Ruffis -leikkikoirat voisivat saada jumpperit. Jos tekisi ihan ohuella langalla ja pienillä puikoilla, voisi ohje toimia suoraan muuttamatta muuta.

Olohuoneen sohva kaipaisi jotain tällaista. Nykyisellään meidän muuten ruskea - violetti olohuone sohvineen pitää sisällään kaksi mustavalkoista torkkupeittoa, ja kaksi Salama McQueen -fleecepeittoa. Ei ehkä ihan sisustuksellinen ihanne se. Tällainen, vaikkapa sammaleenvihreänä, voisi korjata tilannetta ihan merkittävästi.

... No kappas vaan. Siinäpä se.

Raitatunika toimii aina.

Joogasukat pitäisi tehdä. Ja hommata uudet puolitossut joogaan. Torstaisella tunnilla Marianne-kaveria tuuratessani huomasin, kuinka kohta kaksi vuotta käytössä olleet tossut eivät enää olleet lainkaan napakat ja mukavat, vaan pyörivät jalassa ja saumat menivät päkiöiden alle. Aika aikaansa kutakin. Tänä syksynä tarvitaan uudet tossut joogaan. Ja sukat. Sukat pitäisi muuten suunnitella, sellai joogasukat, ihan itse. Että olisi oma ohje. Sille löytyisi tarvetta tuolla puodissa. Kunhan tässä nyt saisi arjen taas kuntoon... Juu. Mutta tuo on kiva yksityiskohta, että sukka jatkuu ihan melkein varpaisiin asti. Kunhan se jättäisi päkiän vapaaksi.

Taivaallisen kaunis. Vaikkakaan en usko, että halterneck-yläosa jaksaa kannatella noin painavaa helmaa venymättä kohtuuttomasti käytössä niin, että kohta paistaa *tissit* etumuksesta. Mutta jos tekisi yläosasta jotenkin toisenlaisen. Tai erikseen topin ja hameen. Jos ikinä kärsivällisyys riittäisi.

Jos olisi hääpuvulle tarvetta, tästä saisi lähteä tekemään. Meillä olisi Eskosen kanssa 10-vuotishääpäivä edessäpäin parin vuoden päästä, jos nyt aloittaisi, voisi ehkä odottaa saavansa tällaisen valmiiksi siihen mennessä :) Tuo melkein näkymätön nauha selässä kruunaa koko kauneuden. Aivan ihana.

Ja nyt sitten inspiroituneena ja suunnitelmia täynnänsä takaisin arkeen ja vessan pesuun. 

-Anjusha

Mansikkahillopäivän ompelusairaala.

Tänään on siivottu, silputtu, keitetty ja purkitettu 10 kiloa mansikkaa hilloksi - kahdeksikymmeneksineljäksi purkiksi mansikkahilloa. Ja maiskutettu ensimaistiaiset lettujen ja kermavaahdon kanssa. Josko näillä pärjäisi syksyn pimeyden.

Lisäksi tänään olen leikkinyt sairaalaa, nimittäin vaatesairaalaa. Verttisen leikit tuntien vaatteet eivät ensisijaisesti jää pieniksi - ne reikiintyvät ennen sitä. Yläosat reikiintyvät kyynärpäiden kohdalta ja alaosat polvista. Kesäaika on siitä armollista, että polvet ja kyynärpäät saa usein pitää paljaina, mutta vuoden aikana kulutetut pitkät housut ja -paidat ovat armottomasti hajalla.

Tänään korjasin yhden setin pitkää paitaa ja housua lyhyemmiksi. Ja tällaiset niistä tuli:

Sairaalarintamalla on jokunen hetki sitten korjattu myös konnan tarvikkeita. Isomman akvaarion mukana saimme kasan akvaarionhoitokampetta, joista haavit olivat aika lailla loppuun kulutettuja. Minä vaihdoin niihin Tanssiinan yläkerran ompelimon roskiin joutuvista kangastilkuista koottuja paloja nettikangasta. Ja oikein hienosti toimivat!

Alkavalla viikolla konnis saakin viimein asettua isompaan akvaarioon, ja voimme palauttaa laina-akvaarion takaisin omistajalleen. Hyvin se on näyttänyt viihtyvän kylppärissäkin, erityisesti se diggailee saunan lämpöä, kiipeää saviruukkunsa päälle lekottelemaan tassut ojossa ja lämmittelee.

Vaan Puutteenlaakson illassa alkaa iltapala-hammaspesu-suihkutusepisodi, josta syystä muut projektit saavat jäädä. Huomenna vietetään naapurin tyttöjen synttäreitä, joita mietitään tarkemmin sitten aamuseltaan.

Hyvää, ja mansikkaista, yötä.

Anjusha

Tilkkukoppasilppuherkku

Penkaisin sunnuntaipäivän kunniaksi tilkkukoppaa. Sinne on taas ilmestynyt vaikka mitä sitten viimenäkemän. Tilkkusia on välillä hauska tärvätä johonkin pieneen. Vastasyntyneiden tumppuset ja töppöset ovat ehkä hauskimpia tilkkusyöppöjä. Ja kun syksyllä on tuttavapiiriin luvassa montakin pikkuista lisäystä, ajattelin opetella uuden töppösmallin testaamalla materiaaleilla, jotka ovat NIIN pieniä, ettei niistä saa takuulla oikein mitään muuta aikaiseksi.

Ohjeet ja kaavat löytyivät Suuri Käsityö -lehden muinaisesta numerosta. Nämä ovatkin ihan oikeasti pienet töpökkäät, jalan pituus kun saa olla korkeintaan 10 senttiä. 

Pinnassa on kolmea erilaista mustansävyistä trikoota tuttavan tilkkukopasta meille muuttaneina, vuorena ja pohjassa microfleecetilkkuja ja resorina viimeiset jäämät muinaisesta harmaasta Eurokankaan resorista. Napeiksi löysin kuin löysinkin kaksi samanlaista mustaa nappipussista, ja oranssia nauhaa nauhapussukasta.

Saumanvarojen kanssa saa seuraavissa olla hiukan tarkempi, ja ehkä sopii myös harkita trikoon täydellisyyttä pintamateriaaliksi. Mutta hauska pikkuinen iltapäivän projekti tämä on kyllä! Ja piskuiset vauvantöppöset ovat poikeuksetta aikalailla yhtä pehmoiset kuin itse käyttäjänsä, mikä tekee niistä aika hellyyttävät. Näitä voi tehdä muutamat lisää, tilkkukopasta eivät nimittäin potentiaaliset materiaalit näytä loppuvan vaikka kuinka puuhaisi kaikenlaista. Ja taas huomasin, kuinka 5x5-senttisetkin tilkut saa mukavasti käyttöön. Eli MITÄÄN ei sovi heittää hukkaan. Taaskaan. Kääk.

Syysvauvoja ympäristöön odotellessa :)

-Anjusha

Api-papi-polvisukat

Verttinen pyysi keväällä punaisia villasukkia. Samaan aikaan tuli Novitan lehti postilaatikkoon, ja sitä selatessa löytyi kuva ruskeista apinakuviollisista villasukista. Yhdistelin ajatuksia, laskeskelin muutamia silmukoita (kun en enää millään tahtoisi tehdä seiskaveikasta yhtään sukkaparia) ja hain lopputalvesta ansaituilla langanhankkimispisteillä kerän punaista Schoppelwollen sukkalankaa tehdäkseni ohuet ja punaiset apinasukat kevättä varten. Valkoinen lanka on taas oman lankakopan löytöjä, arvelisin sen olevan Novitan Woolia. Vyöte siitä puuttuu tietenkin, luonnollisesti :)

Melkoisen rauhallinen on ollut tuo neulomistahti tässä "keväällä", kun vasta tänään, heinäkuun yhdestoista, sain viimeiset silmukat neulottua tuohon pariin. Mutta tuo apinakuvio oli aika hidastekoinen pitkine langanjuoksuineen, ettei minulla kärsivällisyys riitä tekemään pitkään kerralla. Ja kun koko ajan pitää pitää katse ohjepaperissa, ei neulomisesta tullut hauskaa ennenkuin kantapäässä, kun sai vaihtaa kokonaan punaiseen lankaan.

Ja kuten minulle usein käy uusien mallien kanssa, kävi tässäkin niin, että vasta toisessa sukassa neulomistiheys oli jokseenkin tasainen. Siitä syystä toiset apinaiset ovat aavistuksen köyhemmällä ravinnonsaannilla kuin toiset :)

Nyt alkaa eskariin menevän Verttisenkin jalka olla sitä mallia suurehko, että jos oikein venyttää, saa sen villasukat myös minun jalkaani. Minulla ne eivät tosin yllä polviin asti (harmi, se olisi hauska versio se), mutta Verttisellä yltää. Ja joustinneule tuossa jalan päällä on anopin perintöä, ajattelin, että sillä voi tehdä sukkaosan ja varsiosan samalla silmukkamäärällä ilman että sukista tulee ihan löppänät jalkaan.

Ihan erityisesti minua hykerryttää tuo napa. Vaikka apinoiden neulominen ei sinänsä kutkuttanut minkäänlaista innostuksen hermoa aavistuksen turhan haastavine kuviointeineen, napaan asti pääseminen tarkoitti, että kohta saa vaihtaa yksiväriseen ja sitten saa taas neuloa ilman että tuijottaa ohjetta/neuletta. Ja se tekee sitäpaitsi apinasta aikas söpöisen :)

Nyt on Verttisen villasukkavarasto hyvällä mallilla syksyä ajatellen. Vielä kun saisi loppuperheen samalle tolalle, saisi ihana viileä syys tulla ihanan viileän kesän perään. Parempi myöhään kuin ei.

Sukkia kokeiltiin tänään jalkaan, ja shortsien kanssa ne paitsi näyttivät aika hupaisilta, myös valuivat makkaralle nilkkaan paljasta jalkaa pitkin. Laskemme nämä sukat aktiivikäyttöön siis vasta, kun jalassa on ehkä pitkät kalsarit, tai ainakin pitkät jousut. Niillä ne pysyvät näkösällä.

-Anjusha

Tunnustuksia!

Ihanaiselta Outilta sain tunnustuksen:

KIITOSTA VAAN!

Tähän kuuluu myös se, että kertoo seitsemän sattumanvaraista asiaa itsestään. Kerrompa siis tässä, että:

1. Tykkään enenevissä määrin pitää erilaisia jumppatunteja. Niiden nyanssien pikkuvaihtelut ovat oikeastaan aika kiehtovia (tähän päätelmään tuleminen on vaatinut kymmenen vuoden jumppatuntien säntillisen pidon ilman sen suurempaa euforiaa, mutta nyt näyttäisi siltä, että työ palkitaan).

2. Kirjoittelen myös kahta muuta blogia, toista itsekseni ja toista vierailevana artistina satunnaisesti. Molemmat liittyvät töihini:

Tanssiinan blogi

Kuntomaailman blogi

3. Suosikkikäsitöitäni ovat kaikenlaiset pienet projektit, jotka valmistuvat hetkessä.

4. Ulkona on 22 astetta lämmintä. Minulla on villasukat jalassani. Kuljen villasukissa lähes aina. Meillä ollaan suurkuluttajia - sukat kuluvat ennätysvauhtia (varpaista puhki) ja päällä on ikuinen etsintä täydelliselle sukkalangalle. Samat sukat kulkevat kengissä, sisällä, pihalla, roudatessa, tanssiessa, joogatessa. Ne otetaan pois vain suihkussa ja nukkuessa. Uudet villasukat vedetään jalkaan illalla suihkusta tullessa. Niiden ainoa huono puoli on, että niitä pitää olla kaksi. Toinen sukka jää nimittäin aina kesken neuloessa.

5. Olen hurahtamassa kuppikakkuihin. Tilasin kirjakerhosta kuppikakkukirjan ja vasta olen päässyt yhtä reseptiä kokeilemaan, mutta sormet syyhyäisivät tekemään ne KAIKKI. Se toki vaatisi jokinlaista investointia myös pursotusvälineisiin...

6. Rakastan syksyä. Heinäkuun tullessa huomaan jo kaipaavani pimeneviä iltoja, puolukkahillon keittoa, kynttilänvaloa, joululahjojen rakentelemista. Heinäkuussa on jo puoli aavistusta syksystä, ukkosiltoina taivas pimenee niinkuin syksyllä ja vihreät mustikanraakileet muistuttavat myöhemmästä ajasta, jolloin siniset mollukat saa laittaa piirakkaan ja maiskutella jätskin kanssa hämärtyvässä illassa.

7. Keräämme muutaman kaverin, sekä siskoarmaan, kanssa Urkkapisteitä. Keräsimme jo keväällä, ja nyt jatkamme joululle asti. Pitää liikkua kolme kertaa viikossa, tunti kerrallaan, jouluaattoon asti, tai muutoin saa elää joulun ilman suklaata (sisko-Outi ja minä lisäsimme ukaasiin myös joululaatikot, sillä ilman suklaatia voimme kyllä tulla toimeen mennen tullen, mutta joulu ilman jouluruokaa... Se on vaan maailmanloppu). Keräämme Urkkapisteitä (Urkka=Urheilu) HeiaHeiaan, ja ryhmään saa toki liittyä mukaan, vielä on aikaa (ennen joulua :). Metsästä meidän käsiisi ryhmästä "Urkkapisteenkerääjät" ja pyydä saada liittyä joukkoon!

Nyt on aika laittaa se sattumanvarainen vierailublogi myös kuntoon tältä päivältä, ja sitten pyyhällän keräämään viikon kolmatta urkkapistettä Jättipallojumpan pidosta.

-Anjusha

Yhden sortin inventaario

Eli "jos ei kerran saa mitään valmiiksi, niin aina voi listata kaikenlaista"!

Ennen joulua viime vuonna hermostuin lankaröykkiööni, kerin ison osan uusiksi löyhistä purkautuvista keristä napakoiksi ja kauniiksi palloiksi, ja päätin, ettei röykkiöön VOI enää hankkia lisää lankaa, ellei röykkiö samalla pienene jokseenkin merkittävästi (vaikka samalla ymmärrän, ettei lankaa voi olla koskaan liikaa). Jonkunlainen säännönmukaisuus oli siis saatava aikaan, ja minun tapauksessani sen oli syytä olla selkeä ja periksiantamaton.

Joten siitä tuli yksinkertaisuudessaan seuraavanlainen:

Uuden langan saa hankkia jos/kun saa
A) 10 kerää loppuun käytettyä röykkiöstä, tai
B) 10 työtä valmiiksi.

Nyt kun mennään kesä-heinäkuun vaihteessa, olen saanut neljä uutta lankamahdollisuutta (ja melkein kaikki olen käyttänyt, luonnollisesti!).

*Ensimmäisen kymmenen käytetyn kerän palkintona ostin vyyhtin keltasävyistä Väinämöistä. Siitä tulivat Bones-sukat.

*Toinen kerä oli tämä punainen näistä apinasukista (jotka vieläkin ovat autuaasti kesken, huoh):

*Kolmannen pikkuvyyhdin löysin Silmä.Pisto.Tikki.Takki.-tapahtumasta, ajattelin että siitä saisi raidoittamalla mukavan lisän Bones-sukista jääneeseen puolikkaaseen kerään. Niin sitten joskus :)

*Neljäs lanka palasi takaisin alkuun, ja on niinollen Väinämöistä sekin. Tai Nekin, sillä niitä on kaksi. Violetti ja pinkki, mutta kun ne tulivat yhdessä, niin ne lasketaan yhdeksi. Niistä tulee hienot sukat, neliölliset!

Nyt on pisteitä ylimääräisenä 13 kerättyinä, eli yhteen lankaan olisi varaa, noin projektin puitteissa (jotenkin sattui että TitiTyy muuttaa ja minun kymmenen pistettäni osuivat juuri muuttomyynnin kanssa sopivasti päällekkäin, hm).

Onhan tästä toki ollut hyötyäkin. Nyt löytyvät puhelimelta kaikki valmiiksisaadut työt ja kaikki langat, jotka on käytetty loppuun. Lankavyöry on aavistuksen antanut myöten, eikä viimeisen puolen vuoden aikana ole Kasvanut, vaan Tiivistynyt (ihanammaksi, paremmaksi, laadukkaammaksi).

Vielä haaveilen, että joskus saisin langoilleni jonkin viisaamman säilytyspaikan. Nykyään ressukat elävät vintillä (tosin ensimmäisenä ovensuussa, helpoimmassa mahdollisessa paikassa) kolmessa pienessä pahvilaatikossa, mutta ansaitsisivat jotain inspiroivaa ja hohdokasta ylleen, sekä arvoisensa paikan jossain näkysällä :)

Mutta ajatelkaas, 33 loppuunkulutettua kerää puolessa vuodessa.

Nyt me lähdetään ostamaan kuppikakkuaineksia, sillä inventaariot ovat sellaisia, että kun niistä selviää, saa palkita itsensä jotenkin.

Anjusha

Kuinka viettää aikaansa kesäkuussa.

Jotenkin näyttää siltä, että käsityöaiheet ovat hiipuneet tässä kesäkuun ajaksi. On kaikenlaista muuta ajateltavaa. Pikkuhiljaa alkaa pihasta löytyä hyödynnettävää tälle kesälle, puodissa saa vielä viikon puuhata inventaariota, ja lisäksi me olemme saaneet perheeseen uuden jäsenen - kilpikonnan, jonka hoitaminen ja johon tutustuminen on vienyt mukavasti aikaa viimeisen melkein viikon (nimimerkillä kukaan ei pese pyykkiä kun konna on kylppärissä :).

Viime viikolla sain ensimmäistä satoa tälle kesälle. Oman pihan raparperit eivät riitä kuin piirakkaan tai kahteen, mutta Outi toi pussillisen varsia puodille, ja niistä riitti piirakkaan mummille ja kahdelle puodin  tuttavalle, sekä meille kotiin rasialliseksi pakkaseen talven varalle (mikään ei ole ihanampaa kuin raparperipiirakka kun on oikein kylmää ja pimeää keskitalvella!) ja kolmeksi hillopurkiksi. Hurraa, raparperihilloa!

Omasta pihastakin on saatu jo hieman satoa, pinaatit kasvavat kaikenlaista intia-aiheista ruokaa varten (ja tietysti pinaattilettuja) ja salaattiakin on saatu jo pöytään. Salaatin siemenet on ostettu Hollannista lentokentältä vuosi takaperin, ja sekoitus on aika huikea. Ainakin viittä eri salaattilajia sulassa sovussa keskenään. Tässä ensimmäiset salaatinlehdet, nämä syötiin leivän päällä iltapalalla:

Ja se konna sitten, se on hauska tapaus. Tai alkujaan aika surullinen, se klassillinen orpokotitarina nimittäin. Eräänä päivänä toukokuussa Lappeenrannassa lemmikkikaupan myyjä oli avaamassa puotiaan, kun huomasi ovella ämpärin. Ei lappua, viestiä eikä selitystä, vain kolme punakorvakilpikonnaa ämpärissä. Kaksi tyttöä ja yksi poika. Konnat päätyivät tilapäishoitoon vanhalle koulukaverille, josta se poikakonna taasen löytyi meille, ihan asumaan. 

Tässä konnus on väliaikaisakvaariossaan meidän kylppärissä. Vielä odottelemme hetken täysikokoista akvaariota kaikkine hienouksineen, sen logistiikka on hieman hakusassa vielä muutaman päivän, mutta laina-akvaario näyttää kelpaavaan sukeltelevalle konnalle oikein mukavasti.

Konna mahtaa olla jokseenkin yksi-parivuotiaan oloinen, ei ihan täysikasvuinen muttei enää ihan vauvakaan. Kukaan ei tiedä sen aiemmista elinolosuhteista, mutta reippaalta se vaikuttaa, joskin vie vielä varmasti aikaa ennenkuin se tottuu uuden kotinsa ihmiskavereihin niin ettei säiky. Kädessä se uskaltaa jo mönkiä eteenpäin, ja tuo rohkeasti päätään esille, mikä voisi tarkoittaa, ettei sitä pelota ihan tolkuttomasti. Ja se tykkää tassutella kylppärin lattialla toisten suihkutellessa, vaikka muutoin asustaakin akvaariossaan. Tästä se lähtee, särki ja kastemadot maistuvat ja koti alkaa muodostua pikkuhiljaa pysyväksi.

Käsityörintamalla työn alla on hissukseen muutama pari sukkia, ja jämälankavirkkausta, mutta ne etenevät nyt muun arjen ehdoilla, ja niistä päivitellään sitten myöhemmin lisää.

Nyt aamupalalle!

Anjusha

Villaa viileälle kuunvaihteelle

Hahtuvalankainventaario poiki sitten toisetkin piskuiset villikset.

(Meillä on kotosalla yläkerran eteisessä pöytä, joka vaatisi paikalleen lasiovellisen kauniin kaapin yhdellä vetolaatikolla. Mutta kun sellaista ei ole vielä seitsemän - kohta kahdeksan asuinvuoden aikana siihen vielä itsestään ilmaantunut, on paikalla pöytä, joka toimii kotina kaikelle sille, mitä siihen vitriinikaappiin laittaisin, eli kirjoille, lehdille ja hahtuvalangoille. Hahtuvalankoja on mielestäni vähän turhan paljon ottaen huomioon, ettei meillä kukaan käytä enää vaippoja, joten ajattelin niitä vähän karsia tekemällä tuleville syysvauvoille pieniä lahjapöksyjä).

Näitä tuli aika söpöiset, ja liukuvärikin sattui mukavasti kulkemaan vaihtonsa tuossa pöksyä neuloessa ihan miltei symmetrisesti. Ovat Pirtin Kehräämön hahtuvaa, ylijäämää serkkulapselle ehkä puolitoista vuotta sitten rakennetuista villiksistä, ja lanka riitti näihin S-kokoisiin juurikin sopivasti. Jäi vain pieni nyssäkkä, jonka voi vielä käyttää raitoina seuraavissa :)

Ruskaisen väriset kun olivat, ajattelin koristella takamusta syksyisellä omenapuulla. Testiin pääsi myös ensi kertaa nelineulainen huovutin, joka olikin projektia merkittävästi nopeuttava tekijä - niin, siihen asti kunnes sillä pisti ensi kertaa sormeensa yhtäaikaa kaksi reikää :( Kuvan reunat ja nuo omenat huovutin kuitenkin vielä sillä yhdellä yksittäisellä neulalla, niin saa siistimpää jälkeä.

Huovutin myös ne aikaisemmat pöksyt, joskaan en ehkä ihan niin hyvällä menestyksellä. Omenapuu on huovutettu jo muutamiin aikaisempiinkin neulomuksiin, ja sen teko luonnistuu jo ihan nätisti. Orava sen sijaan oli ensimmäistä kertaa hyppysissä, ja sen huomaa ;)

Ei mennyt keskelle, vaikka yritys ja laskelmat olivat mukamas hyvät. Ja selkeyttää voisi myös vielä vähän. Mutta nämä olivatkin harjoitusversiot, ja ainakin perheen pienin tunnisti möykyn oravaksi ihan ilman kysymistäkin. Että josko ne sitten kelpaisivat.

Vielä pitää hehkuttaa, sillä TitiTyyn Väinämöis-klubi saapui tänään. Tai siis kävin sen äsken hakemassa tähän puodille. Ja olin ensimmäinen, joka omansa sai (no, lähdinkin ovesta saman tien, kun sähköpostiin tuli viesti, että sen saa noutaa). IHHANAA Väinämöistä, kaksi kerää, joista tuo isompi pääväri on custom-värjätty tätä klubia varten. Josko sitä malttaisi odottaa maanantaihin, että saa klubin sukkaohjeen sähköpostiinsa...

-Anjusha

Hyvä yritys korvata villapipo.

Verttisellä on monta serkkua, mutta yksi niistä on kyllä siitä omapäisimmästä päästä, se pienin kaikista. Kokonaista kaksi vuotta ikää, ja mielipide on vankka, asiaan kuin asiaan. Juuri se ei mitään sano, paitsi tiukasti "EI", tai myöntyvästi "poo" (=joo), katselee alta kulmain tai välttelee katsetta, riippuen mielentilasta.

Tämä ihanainen yksilö pitää siitä, että asiat menevät, niinkuin niiden kuuluu mennä. Kun kerran toppahaalariin on pukeuduttu koko pitkä talvi, oli se vielä kaksi viikkoa sitten saatava päälle. Lapasista serkkunen luopui kituutellen haalarin jälkeen, mutta tenkkapoo tuli aiheesta villapipo. Kun pipo on rakas ja tärkeä (onhan siinä Salama McQueen), ei siitä luopuisi sitten millään.

Minä ajattelin helpottaa tulevia helteitä ja tarjota villaisen Salamapipon tilalle jotain hieman kesäisempää. Että jos Autot-elokuvan autoissa pitäydyttäisiin, voisi muutos kesähattuun käydä vähän kivuttomammin (koska sillähän sitä hyvä lapsi kasvaa, että antaa sille pikkusormen ja kaiken tahtonsa läpi, hihhii! Mulla sentään on oikeus antaa lapselle kaikki tahtonsa läpi, kun se ei ole oma ;).

Pipon kaava on Ottobren ilmaiskaava (jos googlaa että "tytön hattu" niin jo löytyy). Kuulin juoruja, että kaavaa pitäisi jotenkin tuunata jotta siitä tulisi sopiva, mutta täytyy sanoa, että ainakin tuossa pienimmässä koossa (50cm) jonka tein, kaavat kohtasivat toisensa oikein mallikkaasti, eikä ompelussa ollut mitään ongelmakohtia. Ja mitä tulee sanoihin "tytön hattu", minä uskaliaasti ja uhallanikin väitän, ettei se voi niin olla, ja teen hatusta nimenomaan ei-tytön-hatun. MUR.

Salama McQueenia ei hattuun nyt sitten tullutkaan kuin pikkuisen ihan päälaelle, mutta Salli löytyy, ja Sheriffi, sekä Martti hinausautoa vaikka kuinka.

Syy, miksi hatusta ei ole sovituskuvia, on kaksitahoinen. Hatun tekohetkellä serkkulassa oltiin vuoroin kipeänä, jolloin ei uskallettu kyläilemään. Viime viikonloppuna, kun sitten hattu kohtasi uuden omistajansa, kävi luonnollisesti kuten kaiken uuden kohdalla. "Laitetaanko sulle uusi hattu päähän?" *tiukka mutristus ja kulmain alta kurtistus* "Kokeillaanpas sulle tätä uutta hattua. Kato, siinä on Martti Hinausauto" ... "EI". Hm. Ehkä odotamme ensipakkasia, jolloin hattu on olut näkysällä tarpeeksi pitkään :)

Lippaa saa käännettyä joko vain otsalta, jolloin Martin hampaat tulevat hauskasti esiin, tai ihan koko matkalta. Tai sitten voi kurtistella alas suoraksi silitetyn lipan alta, koska se on hauskaa.

Jännittäväksi nähtäväksi jää, kuinka hattu kelpaa, vai kelpaako. Ja että onko edes koko sopiva. Mutta siitä sitten toisella kertaa. Tänään on ainakin keli ollut sellainen, että villapipo olisi varmasti ollutkin parempi valinta päähän.

Anjusha

Ihhanaa - haastattelu!

Lueskelin viikonloppuna (minun viikonloppuni kun on su-ma) yhden suosikkiblogistini vanhoja tekstejä muutaman vuoden takaa. Tuntuu hauskalta nähdä kehitys huvikseen bloggaavasta satojen suosikiksi. Lisäksi kun matkaan mahtuu monen monta älyttömän kekseliästä askartelua ja projektia neulonnasta ristipiston kautta silityshupailuihin.
Vuoden 2010 lopulta löytyi kysely, johon kirjoittaja toivoi kaikkien, joita se koskettaa, vastaavan omassa blogissaan. Taidampa laittaa oman korteni kekoon, MIKÄÄN ei ole hauskempaa kuin kyselyt!

Mitä on nyt tekeillä tai mitä teit viimeksi?
Viimeksi tein hahtuvavillahousut ja itämaisen tanssin sifonkihousut. Nyt on tekeillä kirjastokassi Verttiselle ja toiset pienet hahtuvahousut. Yhtäaikaa.

Millaisia muistoja sinulla on käsitöihin liittyen lapsuudestasi?
Meillä on ommeltu aina. Äiti teki minulle ja siskolle vaatteita mummon tuoista kankaista. Mummo, vanha hamsteri, taas oli löytänyt aarreaitakseen jonkun firman, josta sai kympillä (siis markoilla) jättiläiskassillisen pakanloppukankaita. Sattumanvaraisia. Niitä meiltä löytyy vieläkin. Luonnollisestikaan yksi säkki ei rittänyt, vaan arvelen, että avaamattomia on varmasti vielä näin 25 vuoden jälkeenkin jossain varastoissa. Siskon ja mummon kanssa myös käytiin kaupungin järjestämässä ompelupaikassa, josta löytyi ohjausta, kaavoja, koneita ja kaikki vipstaakit, mitä maa päällään kantaa. Kesälomat menivät ommellessa. Sisko taisi ensimmäisellä luokalla ommella ensimmäisen vuorillisen tuulipuvun itselleen.

Toinen mummo taas piti suvun villasukissa. Sen perusjoululahja joka vuosi oli Tiimarin askartelukassi, ja villasukat, joissa oli sisällä Pätkispatukat.

Oletko oppinut joltain sukulaiselta tai tutulta esimerkiksi kutomista ennen koulun käsityön tuntien alkamista?
Minä en. Mutta kuusi vuotta nuorempi sisko kyllä. Meillä hamsterimummo innostui ompelemisesta kun olin ala-asteella, ja sen jälkeen se näkyi kaikessa. Myös oppimisessa. Koulun ulkopuolella minä olen oppinut eniten, mutta olin kuitenkin jo koululainen. Äidin äiti, -Rouva-, neuloi sukkia, muttei opettanut taitoa muille.

Parasta koulun käsityön tunneissa?
Varmastikin se, että näki osaavansa tehdä ihan mitä vaan mitä otti projektikseen.

Entäs pahinta?
Kangas- ja lankavalikoimat. Itse ei saanut tuoda materiaaleja, piti valita koulun varastoista, eikä siellä koskaan ollut mitään mielestä. Minä kun olen tällainen väriterapisti, en varmasti pistä päälleni mitään, mikä ei miellytä omaa silmää. Ja sitten se, että kaikki edistyi niin hitaasti, kun luokalla oli 24 tyttöä ja kaikki yhtäaikaa ompelemassa ja pyytämässä neuvoa.

Millaiset tuli ensimmäisistä villasukistasi tai lapasista?

Lapaset olivat pinkki-laventelit koulussa tehdyt, pinkkiä rannekkeet ja peukut, ja lilaa itse lapasosa. Muistan, ettei mistään tehty mallitilkkuja (joten en tee niitä vieläkään), ja minun jättiläiskäsialallani lapasista tuli tietysti näille pygmisormille aika reilut. Minä tarvitsen 1-1,5 numeroa suositusta pienemmät puikot, jotta tulee kaunista ja napakkaa, eikä sitä kukaan tiennyt koulussa.Koulussa en koskaan tehnyt villasukkia. Muistan, että jotkut tekivät, mutta siinä oli joku vaihtoehto, enkä uskonut selviäväni sukista, joten tein sen vaihtoehdon. Mutten kuolemaksenikaan muista mikä se oli :) Ensimmäinen sukkaviritelmä tuli teinivuosina isälle, joka osti langat ja pyysi sukat. Yhden sain valmiiksi, ja se olisi sopinut mainiosti jollekin kipsijalkaiselle. Sukat päätinkin opetella vasta vanhalla iällä, ja opettelinkin, Keuruulla tanssia opettaessani.
Yksi ilta piti odottaa kyytiä kotiin kun kyydittäjällä oli ylimääräiset kuorotreenit. Kävelin paikalliseen S-Marketiin ja ostin puikot ja seiskaveikkaa, kun kerässä oli ohje sukille. Istuin sitten opetuskoululla, kuuntelin mummujen kuorotreenejä, tavasin sukkaohjetta, ja osasin. Niistä tuli sukat Eskoselle, ja sen jälkeen sukkia olisikin saanut (ja saisikin) tehdä niin paljon kuin ehtisi. Ja se seiskaveikan ohje muuten, sitä muutin heti seuraaviin sukkiin. Kärkikavennukset ovat ihan pöljät siinä, ja kokoluokitus on aika reilu. Minä tykkään istuvista sukista, en sellaisista, jotka pyörivät jalassa ja menevät kurtulleensa. Joten teen omia versioitani, en seiskaveikan ohjeisia.

Onko ompelukone ystävä vai vihollinen?
Ystävä, ehdottomasti. Yksi parhaista.

Isotöisin juttu jonka olet koskaan tehnyt?
Varmaankin vanhojenpäiväpuku. Se oli mustaa samettia ja sen suunnittelin itse (vaikka se hamsterimummo on jopa tuonut piirrustuksia jonkun häälehden välissä jälkikäteen muistoksi siitä, kuinka HÄN suunnitteli puvun minulle). Se toteutettiin Marjatta-ohjaajan hyvässä hoivassa ja monia eri kaavoja yhdistellen samaisessa ompelupaikassa, josta on jo ollutkin puhetta.

Kamalin/hienoin vaate jonka olet ommellut?
Kamalin oli varmaan pakolla tehty flanellikauluspaita ala-asteelta. Se oli ruma ja tylsä, enkä varmasti käyttänyt sitä kertaakaan koskaan. Hienoin on ehkä ollut täysin ilman kaavoja omasta päästä tehty musta yksiolkaiminen mekko, jonka puuhasin lakanasta juhliin, jossa piti olla päällä "disainia". Se oli ihan tosi hieno ja istui täydellisesti ja se sai kehuja ja kyselyitä pitkin iltaa, hahaa!

Mitä itsetehtyä olet antanut joskus lahjaksi?
Mitähän en ole? Sukat on kestosuosikki, mutta paljon ja mielellään teen itse, ihan mitä vaan. Vaikka hilloa (tosin siitä on haastavaa luopua, kun hilloa tarvitaan kotonakin niin paljon), tai hattuja. Kasseja tai leipiä (jouluna erityisesti, joululimppuja). Kestovaippoja piskuisille vastasyntyneille. Kaikenlaista.

Minkä taidon käsityön saralta haluaisit oppia?
Kärsivällisyys olisi oikein hyvä taito. Mä aloitan hyvin herkästi kaikenlaisia projekteja, mutta loppuunsaaminen on erinomaisen haastava laji.

Millainen käsitöihin tai askarteluun liittyvä kauppa saisi sinut riehaantumaan? Mitä käsitöihin liittyvää ostit viimeksi?

Minä riehaannun niin helposti. Ei tarvitse olla kovin paljoa Tiimaria mielenkiintoisempi paikka ja olen aivan myyty. Suosikkikauppani on lankapuoti TitiTyy, jonka pieneen myymälään mahtuu toinen toistaan ihanampia värejä ja tunnelmia. Viimeksi ostin, enkä vielä ole saanut (odotellaan vielä ehkä viikon verran) osallisuuden sukkalankaklubiin, jossa tulee kaksi kerää (yksi pääväriä ja pienempi kontrastiväriä) Väinämöinen -sukkalankaa sattumanvaraisissa väreissä ja ohje kirjoneulesukkiin. Sitä odotellessa olisikin hyvä saada tuossa marinoitumassa olleet Verttisen apinasukat valmiiksi, niin pääsisi uusia lankoja kokeilemaan.
Nykyään ostamista rajoittaa se, että olen päättänyt saada ostaa uutta (lankaa) vasta sitten, kun olen joko saanut kymmenen neulomusta valmiiksi, tai kymmenen vanhaa, omaa kerää käytettyä. Olen joulun jälkeen saanut ostaa jo kolme kerää, ja neljäs ja viides odottavat ihan muutaman työn päässä. Oma (tylsä) lankavarasto hupenee ihanteellisesti tällä tyylillä. Ja uusia keriä saa miettiä tosi tarkkaan ja hankkia vain taiten harkiten, jolloin ne tulevat hyvään käyttöön heti.

Voisiko käsitöistä tulla sinulle ammatti?
Ihan pienessä mittakaavassa siitä onkin tullut. Teen Kestovaippakaupalle vaippoja ja bodyn jatkopaloja aina välillä, ja omaan puotiin pesulappuja, kestositeitä, selänlämmittimiä, tossupusseja ja muuta pientä, sekä ompelen tossunnauhoja ja teipitän voimisteluvanteita.

Mitä projekteja on nyt suunnitteilla?

Muutamat hyvin marinoituneet keskeneräiset työt valmiiksi, ja sitten pääsee tekemään niitä uusia Väinämöis-sukkia, kunhan värijännitys vielä tiivistyy ja raukeaa kesäkuun alussa :) Lanka itsessään on tuttua, ja ihanaa, mutta nuo värit jännittävät kyllä, erityisesti kun toinen niistä on tätä klubia varten värjätty, eli sitä ei ole olemassa muuten!Puotiin pitäisi tehdä voimisteluvanteiden suojapusseja, pesulappuja ja tossupusseja, jotta saisi kesäkuun lopun inventaariosta helpomman hallita.

Että kiitokset Norsikselle aamun piristyksestä, nyt on hyvä lähteä päivän hommiin.

Vastatkaa toki tekin.

-Anjusha

Pahan mielen poistoharjoituksia

Kun on oikein tarpeeksi monta hetkeä väsynyt ja nälkäinen, eikä oikein mikään muu auta, helpottaa oloa merkittävästi aivoton neulominen. Siis ihan vaan rauhallisesti ilman mitään ylimääräisiä vipstaakkeja. Pyöröpuikoilla pääasiallisesti suoraa putkea yhdellä langalla. Ja mieluummin vielä niin, että projektin saa valmiiksi yhdellä neulomisella, ja jonkun kotoa löytyvät lankakerän loppuun kulutettua. Lähtee paha mieli lempeästi.

Ja tällainenhan siitä tulee, kun minulle laittaa pyöröpuikot ja langanlopun käteen:

Piskuiset vastasyntyneen hahtuvahousut. Kiristysnaru vielä puuttuu :)

Tiedän ainakin kaksi elokuuvauvaa, jotka odottelevat kavereiden masuissa syntymäpäiväänsä, ja aamuseltaan yläkerrasta alakertaan päin tullessani huomasin portaiden yläpäässä alati asustavat hahtuvalangat. Nappasin pienimmän kerän alakertaan ja ajattelin kerrankin olla ajoissa. Loin silmukat aamupalan lomassa, ja edellisillan Euroviisukarsintaa aamuteen kera katsellessa housut tulivat jo puoliväliin asti valmiiksi. Iltasella, sadetta odotellessa ja katsellessa Verttisen Gran Turismo -pelilupauksen toteutumista, tulivat housut valmiiksi asti. Ihanan leppoisasti, ilman kiirettä valmistumisesta. Ja se pienin kerä meni juuri ja juuri loppuun, mikä taas tarkoittaa yhtä pistettä langankäyttöprojektille. Lahkeet, kuten kuvasta saattaa päätellä, ovat eri kerästä, mutta se ei haittaa. Siitäkin saisi vielä yhdet pikkuiset housut aikaan, niissä värit vaan menevät hieman erilailla.

Malli pöksyille on yksinkertainen ja oma - fuusio monesta aikanaan testatusta muiden mallista. Näissä ihanaa on se, ettei mikään sauma missään kohtaa kinnaa eikä purista. Pöksyt ovat leppeän mukavat jalassa vaikka vauva kasvaakin ja housut alkavat jäädä pieniksi.

Vasta jälkikäteen huomasin, että jätin haarakohtaan tekemättä muutaman ylimääräisen kerroksen tilaa tuomaan. Höh. Toivottavasti mahtuvat silti.

Nyt on jo paljon mukavampi olla. 

Ulkona sataa eikä hautuva matalapaine enää tunnu päässä. Tänään on jo syöty kuin ihmiset konsanaan, ja nukkumaankin pääsee ihan kohta. Yksi kerä lankaa on loppu. Elämä ehkä sitten kuitenkin voittaa.

-Anjusha 

Sammakkoneule.

No nyt se on valmis.

Verttisen neulepaita, joka on aloitettu yli vuosi sitten, silloin kyllä reilun kokoisena, ja pienellä aavistuksella, josko se sittenkin ehtii käydä liian pieneksi kun sen saa valmiiksi. Sellaista huolta on nyt paidan valmistuttua turha kantaa, nimittäin, jos hihat olisivat viisi senttiä pidemmät, paita menisi minulle. Että kasvunvaraa on!

...Josta syystä sovituskuviakaan ei nyt juuri ole tähän hätään :) Mutta paita on ihanan pehmoinen, ja luulen, että vilpakkaana kesäiltana hupparin päällä tuo jättiläispaita voi olla juurikin hyvänlainen lämmike. Suuren kokonsa vuoksi sen sisään mahtuu vaikka mitä, kunnes paidan sisällys kasvaa tarpeeksi täyttääkseen koko paidan.

"Sinne vois kyllä panna vaikka Ihan Törkeesti leluja, tuolta pääkolosta" -sanoi Verttinen. Siis että tilaa on.

Ja kun tuo on valmis ja pois käsistä ja ajatuksista, ei enää tuo etukappaleen violetti värinvaihtokaan näytä ihan niin dramaattiselta.

Nyt voi siis huokaista helpotuksesta, ja keskittyä taas välillä johonkin pieneen ja vähän tilaa vievään. Paitaa en ryhdy ainakaan ihan välittömästi tekemään uutta. Katsellaan sitten myöhemmin sellaisia.

-Anjusha