Hopottipaita

Vaatekaappipenkauksen tuloksena tenavaisen vaatekaappi vähensi itsestään seitsemisen pitkähihaista paitaa, jotka ovat kaikki kutakuinkin liian lyhykäisiä sekä selän- että hihojenpituuksiltaan. Muutaman seuraavankokoisen paidan olen löytänyt kirppikseltä kaappiin syksyä varten, ja muutaman olen tehnyt itse (niitä nappilistallisia). Mutta jokunen (siis ne puuttuvat seitsemän) pitäisi vielä korvata jollain.

Aloittelin korvausprojektia piirtämällä perusyksinkertaisen pitkähihatrikoopaidan kaavan koossa 128cm. Samaa kaavaa on testattu aiemmin pienemmässä koossa, mutta pieni koko on nyt auttamattoman lyhyt. Ensimmäinen ompeluun päässyt paita on nyt valmis kaapitettavaksi odottelemaan, että nämä kesäkelit tästä lauhtuvat syksyn viileyteen.

Robottikangas on ylijäämää välikausitakista (vuorikangas), joka on tuloillaan ja puoliksi ommeltu. Vielä jäi kangasta ainakin pipon verran. Sitä tuli alunperin puoli metriä ylimääräistä, kun oli kuulemma niin kertakaikkisen kakkoslaatuista kangasta se alkuperäinen pala. Minä en ole vielä löytänyt kankaan kakkoslaatuisuutta, jos ei lasketa sitä, että tuo lienee jotain interlockia, josta en lähtökohtaisesti tykkää paitakankaana oikein paljoakaan. Mutta ylimääräistä sitä siis tuli, ja koska puolimetrinen pala ei enää riitä Verttisen paitaan pituudeksi, piti resorit laittaa erikseen ja tehdä niistä niin pitkät, että nyt tuo näyttää ihan pyjamalta.

Mutta josko se tästä alkaisi, kouluunlähtemisvaatteiden rakennusbuumi. Minun lapsuudessani käytiin kaupassa joka syksy hankkimassa koulua varten uudet vaatteet, ja meilläkin kouluunlähteminen näyttäisi olevan aika tärkeä juttu. Kauppaan tuskin lähdetään muuta kuin reppuostoksille (pitää olla isompi reppu kuin se, mikä kerhorepuksi on sopinut tähän asti), mutta josko jotain syksyn piristettä saisi aikaiseksi vaikka omasta ompelimosta.

Anjusha

Välipalakoreja

Tenavaisen huoneeseen oli hyvä saada jokunen säilytyspaikka lisää. Sellainen, johon voisi piilottaa ylimääräistä lattialle kertyvää pikkusälää pois näkyvistä.

Muutama valmiiksi keritty trikookudejämäkerä oli lankakopassa odottelemassa inspiraatiota. Niistä selvästi sai vielä jotain aikaan, muttei mitään järin spektaakkelimaista. Kokeilin kudetta kopan tekemiseen, ja kun yhden kopan jälkeen jäi vielä mukavat nyssäkät kuteita jäljelle, tein vielä jämistä toisenkin, vähän pienemmän.

Ohje koppaan (tuohon reilumpaan, eli taaimmaiseen) löytyi Kauhavan Kangas-Aitan sivuilta. Pienemmän, eli etummaisen, korin tein samalla ohjeella mutta vähän pienennettynä. Isomman kopan halkaisija on jokseenkin neljänkymmenen sentin paikkeilla, ja pienemmän kymmenen senttiä vähemmän.

Tykkään trikookuteesta. Pienenä tein siitä mattoja, mutta nyt näyttäisi virkkaaminen olevan se omempi tapa saada kuteita käyttöön. 

Muutamassa hassussa tunnissa saa aikaan jotain noin hauskaa ja käytännöllistä. Kerrassaan nerokasta. 

Nämä projektit olivat harjoitustyötä pitkän kudevirkkaustauon jälkeen, kun ajatuksissa olisi tehdä vastavalmistuneeseen vessaan virkkaamalla matto ja jokunen suorakulmion muotoinen koppa säilytystä varten. Saunan pukuhuoneeseenkaan ei haittaisi rakennella mattoa jalkojen alle. Mutta jos lähtisi kohtuudella liikkeelle ja aloittaisi vessasta.

Nämä kopat löysivät kotinsa Verttisen oman huoneen kirjahyllystä. Rakentelimme poikaiselle yhdessä huoneeseen sellaisen järjestyksen, että syksyllä kouluhommien tekeminen olisi helpompaa. Kopat mahtuvat kuvioon mukavasti, niihin saa piiloon kaikenlaista lattialla lojuvaa tarpeen mukaan keskittymistä häiritsemästä :)

Kohta alkaa syyshuivikin olla sellaisessa kuosissa, että sen saa varmasti jo kesän ensimmäisiksi vilpakoiksi päiviksi kietaista käyttöön. 

Anjusha

Kesäaamu puikkojen kanssa / Summer morning with knitting needles

Tämän aamun aloitin pihalla (joulu-)teemukin kanssa. Olin miettinyt jo pidempään syys-talvi-kevät-sektorille osuvaa pinkkiä kimaltavaa kolmiohuiviani. Kesän se viettää ei-valittujen vaatekappaleiden joukossa, mutta ajatuksissa se on silti. Tykkään kolmiohuiveista, ja tuo pinkki-hopeainen yksilö on asunut vaatteiden joukossa jo vuosikausia. Ensinnäkin se on jo vähän väsähtänyt ja nyppyinen, toisekseen sitä on katseltu aika pitkään, kolmannekseen pinkki alkaa pikkuhiljaa väistyä persikkais-flamingoisen tieltä omassa värimaailmassa, ja viimeiseksi muttei vähäisimmäksi, olen ostanut sen kaupasta, eikä minulla ole harmainta haisuakaan missä se on tehty, saati kuka sen on tehnyt, ja millaisissa olosuhteissa. Arvailla voi toki, ja jos ostospaikkana on halpamuotiketju, ei tarvitse kauaa pohtia, ovatko olosuhteet olleet ihan viisaat. Virkatun kolmiohuivin, jollaisen osaisin tehdä itse mennen tullen.

I began this morning outside with my (Christmas) mug of tea. I have a hot pink and silver-glittery triangular scarf that belongs to my autumn-winter-spring wardrobe. For the summer it's tucked away in the not-in-season-pile, but it's in my thoughts all the same. I like triangular scarves, and this particular pinkie has been in my wardrobe for years. First of all it's already quite worn out, it's been looked at for long (possibly a bit too long too), thirdly I'm slowly shifting away from the years of hot pink (and gravitating more towards peachy-flamingo-ish) and lastly but not leastly, I've bought it from a shop. I have no idea where it's been made, who has made it and on what kinds of conditions. I can only guess, and that guess won't be too hard as it's bought  from one of the fast-fashion shops of this town years and years back. A crocheted triangle I could crochet with my eyes closed.

Ja sitten muistui mieleeni Novitan kevään lehdessä ollut järisyttävän ihastuttava kolmio. Siinä olisi kaikkia ihania värejä turkoosista persikan kautta ruskeaan, ja silti se kimaltaisi hieman. Se olisi lämmin ja iso, ja ennenkaikkea itsetehty. Se sopisi sekä kesätakin että syystakin että talvitakin kanssa, ja malli näytti tarpeeksi yksinkertaiselta rakentaa. Sen voisi tehdä pinkin kimaltavan tilalle (one in, one out -periaatetta noudattaen), ja tietäisi omistavansa ihania värejä, itsetehtyä ja lämmintä.

And then it dawned on me that there was a delightful triangular scarf on the Finnish yarn company Novita's spring magazine (or rather, instructions on how to make one). It would have all the pretty colours of turquoise and peach and brown, and it would twinkle a little bit with silver sequins. It would be warm (muchly needed in Finland) and big, and most of all handmade. It would fit in nicely with my summer coat, my autumn coat and my winter coat, and it looked easy enough to make. It could be made to replace the hot pink scarf (using one-in-one-out -principle), and one would know to own lush colours, home made and warm.

Joten sellainen on tulossa. Viittä eri lankaa, jokaista kerä. Kuvan oikeanlaitimmaisessa kerässä on mukana pieniä hopeanvärisiä paljetteja, niin ettei tule liian ikävä hopeakimallusta vanhassa huivissa.

So it's coming. Five different yarns, a ball/skein of each. The rightmost yarn on the picture has little silvery sequins on it, so I won't be missing the silver glitter on the old scarf.

Vaikka oli työaamu, aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta ja neule neuloontui teen juomisen lomassa kuin itsestään. Ei turhia laskemisia eikä ohjeen tuijottamista, kun malliin pääsee käsiksi, se on oikeastaan itsestään muistuttava, eikä poikkeuskerroksia ole kuin muutama matkan varrella. Kun aamut ovat tällaisia, ei varsinaista lomaa tarvita ollenkaan :)

Although it was a working day's morning, the sun was shining from the cloudless sky and the knitting was almost knitting itself while I drank tea. Not much counting and stare at the instructions, the scarf is really quite an easy make. And once the mornings look like this, who needs a vacation :)

Huivin olemassaolo on melko hyvin perusteltu, vaikka lankakaupassa ostosten tekeminen onkin minulle pääasiassa nimenomaan sitä, mitä toiset harjoittavat alennusmyynneissä - tolkkua vailla olevaa ahmimista. Tämän projektin ihanuus on siinäkin, että siihen tulee viisi eri kerää lankaa, joten pääsee sydämensä kyllyydestä kokeilemaan eri värejä ja tuntuja ja yhdistelmiä, mutta toisaalta VAIN viisi kerää lankaa, jolloin odotettavissa ei ole hurjaa määrää jämälankaa, josta ei sitten jaksa tehdä yhtään mitään. Ja nämä langat on hankittu tiettyyn projektiin ja projekti on jo kohta puolivälissään, joten keskenjäämisen mahdollisuus pienenee koko ajan :)

The existence of the scarf is quite well thought over, although shopping at the yarn shop is to me exactly what other people do at the sales - binging at all costs. This project is wonderful in the sense that it uses five different yarns but only one ball of each yarn, so there won't be too much excess at the end of it laying around. And the yarn is bought specifically for this project, and the project is nearly halfway through already, so the chance of excess yarn laying around is slimming to none :)

Erityisesti tässä vaatekaappiprojektissa minua on alkanut kiinnostaa itsetehty. Tai jonkun kasvollisen, oikean ja elävän ihmisen tekemä. Tuote, joka on muodostunut käsissä, joita ei ole vahingoitettu tuotteen tekemisen takia. Tuote, joka antaa elannon, joko rahallisen tai henkis-luovan, tekijälleen. Tuote, joka hengittää ja jolla on tarina. Jos ajatuksena on pitää vaatekaappi kohtuullisena, ei ole myöskään kohtuullista heivata käyttökelpoisia kamppeita kokonaan mäelle vain sen takia, ettei niillä ole tarinaa. Mutta kun vaatteet pikkuhiljaa kuluvat käytössä, ja niiden uusimisen aika tulee yksi kerrallaan, voisi olla mielenkiintoista uusia niitä niin, että niillä olisi ehkä kevyempi jalanjälki globaalisti ajateltuna, mutta ehdottomasti selkeämpi jalanjälki (tai allekirjoitus) sen suhteen, miten ne on tehty.

I've become all the more interested in self made items when I get more into this wardrobe project. Or made by someone who is alive, a real person, someone with a face. A product that has been born by the hands of someone who hasn't been harmed in the process of making the item. A product that gives a living to it's maker - be it financial or creative or spiritual. A product that breathes and that has a story.

If it's the goal to keep one's wardrobe a certain "hotel-style"-moderate, it might not be worthwhile to tuck away stuff that's still wearable and nice just because it doesn't have a story to tell. So I don't mean to completely re-do my wardrobe overnight. But as the clothes slowly wear out, and it's time to replace them at the end of their road, it might be interesting to replace them so that they'd have a lighter footprint globally, but a much firmer footprint (or rather a signing) of how they have been made.

Aloitetaan nyt tästä huivista. Sen tekijällä on ainakin kasvot, eivätkä työolotkaan näytä olevan kovinkaan kehnoimmasta päästä, katsokaa vaikka:

So we'll begin with this scarf. At least it's maker has a recogniceable face, and the working conditions don't look particularly bad either, have a look yourself:

Anjusha

Kesäkuista voimisteluvanteiden kimallusta

Välillä saa päivittää myös puodin puuhia tänne blogiin, sikäli kun ne liittyvät jotenkin käsillä puljaamiseen.

Tänä vuonna ei puodin kevätkaudella teipattukaan montaa vannetta voimistelijoille, mutta kesäkuu sen sijaan on ollutkin kimallusta pullollaan. Ehkäpä hiljalleen alkava treenitauko ja uusiin syksyn kisaohjelmiin orientoituminen on saanut tyttäret liikkeelle. Ja mikäs sen parempaa. Minä saan teipata sieluni kyllyydestä, ja ihastuneista ilmeistä päätellen kyllyys lienee ollut sopivasti myös kimallusta kaipaaville voimistelijoille.

Rakentelin puodissa Värikylpypaketteja teippailijoille. Niissä on kolme kappaletta kimallusteippejä, yksi suojateippi (kaiken kimalluksen kiinnipitämiseen), sakset pienten koristeiden leikkaamiseen ja sekalainen seurakunta kimaltavia puodissa stanssattuja kukkatarroja, joilla voi viimeistellä luomuksensa. Kaikki paketoituna söpösti sellofaanipussiin, ihan kuin karkkikaupassa. Yllä olevassa kuvassa on kesän väreissä olevalla Värikylpypaketilla teipattu vanne. Puoliksi vihreä ja puoliksi keltainen pohja, ja sillä pinkkejä hituloita. Malli oli asiakkaan oma toive, joskin se pohjautui kauan sitten kieputettuun vanteeseen, jolla oli pinkki pohja ja mustia hituloita, ja josta tulikin sitten kirsikankukka-Japani-aiheinen ihan vahingossa. Hituset olivat kuin puun oksia, ja pinkki pohja kirsikankukkia. Näillä väreillä tästä vanteesta ei tullut japanilaista, mutta hieno ja värikäs ja ehdottoman kimaltava kaikkiaan.

Taivaansini-hopeainen raitavanne on teipattu tänään illalla harkkavanteeksi joukkuevoimistelijalle. Raidoitettuja vanteita on hauska tehdä, niissä on oma seesteisyytensä ja matematiikkansa. Ne kulkevat omaa uomaansa, ja auta armias jos teippaaja aikoo teipata eri etäisyyksillä kuin mitä teipillä on mielessä!  Mytty ja sotta on luvassa välittömästi. Raitavanteiden kanssa saa olla nöyrä ja kiitollinen, ja ne palkitsevat tekijänsä olemalla kauniita :)

Kahdessa vuodessa olen myös kehittänyt selvästi estetiikkaani, mitä tulee kimallukseen. Tämä yhdistelmä olisi ollut erinomaisen kaunis vielä kaksi vuotta sitten. Ja lempeä se on vieläkin, mistä pidän kyllä. Mutta väistämättä tulee mieleen, että on hyvä, että tämä vanne menee treenikäyttöön, sillä nopeassa liikkeessä kaksi noin lähellä toistaan olevat väriä eivät juuri erotu paitsi taustastaan (lue: vaaleanruskeasta voimistelumatosta), myöskään toisistaan.

Kuun kolmas vanne on pinkki ja hopeainen. Kauden suosikkivärit - nämä ovat huvenneet puodin valikoimista kevään mittaan ennätysvauhtia. Tässä vanteessa värit tulivat voimistelijan kisapuvusta, jossa oli valkoisella pohjalla ruusuja. Vanteen malli taas oli kesäaiheisen Värikylpypaketin tueksi tehdyn vanteen malli - Kesävanne siis kerrassaan (josta kuva löytyy alta). Vanne on jaettu kahdeksaan osaan, joista joka toinen on yksivärinen kukkasilla koristeltuina, ja joka toinen raidoilla ja hitusilla koristettu.

Päivän viimeinen vanne on Kesävärikylpypakettiin suunniteltu Kesävanne. Pinkkiä, keltaista ja vihreää, kierteitä ja kukkasia ja pikkuhituja. Iloa ja riemua, auringonpaistetta ja kesäniittyjen kauneutta. Vanteen malli on siis tismalleen sama kuin ylemmässä ruusupukuun suunnitellussa vanteessa. Ensin oli tämä väri-iloittelu, ja ruusuvanteeseen vaihdoimme vain värejä. Mieleen tulee väkiseltään, josko näistä Värikylpypaketeista pitäisi tehdä myös vannemallisto - joka vuodenajalle oma Design omien värivalintojen kaveriksi. Enpä tiedä että sellaista olisi kukaan maailmassa suunnitellut ikinä. Eihän tällaista teippauspalveluakaan muualla ole, eipä silti. Sormet syyhyttäisi tekemään suunnitelmia, mikä tietysti johtuu siitä, että inventaarioaika on käsillä, ja puodissa pitäisi laskea laskemistaan teippailun ja suunnittelun sijaan :) Mutta onhan se hyvä haaveilla. Julkaiseeko mallit sitten teippipakettien yhteydessä, teettäkö niitä vuodenaikakursseilla, laittaako ne ladattaviksi PDF:nä nettipuotiin, vai kuinka asian kanssa etenee, se on sitten ihan toinen juttu. Ja kaipaako niitä sitten kukaan? Se jäänee myös nähtäväksi. Suojateippiä vanteen päälle kieputaessaan on aikaa ajatella vaikka mitä. Niinkuin vaikka tuollaisia haaveita.

Vaan nyt nukkumaan. Sopivasti kimallusta yhdelle päivää.

Anjusha

Kaupunkikrishna / Town centre krishna

Tänään kuljin kaupungin poikki työhommiin. Matkan varrella minut kirmasi kiinni krishna-uskontoon kuuluva kaveri.
"Terve. Sä olet tämän kaupungin värikkäimmin pukeutunut selvästi. Olisko sulla hetki aikaa".
Ei ollut aikaa, kun piti kirmata avaamaan puotia. Mutta pikavilkaisu ympärille osoitti, että taisi olla oikeassa se. Kaikki muut ympärillä olevat olivat mustissa ja tummansinisissä, kokonaan samaan väriin puettuja kiireestä kantapäähän. Ja jäin pohtimaan omaa aamuista vaatevalintaani.

Today I walked past the centre of town to work. On the way a krishna-believer run me up.
"Hi. You look like you're the most colourfully dressed person in this town. Do you have a minute".
I didn't, for I had to go and open the shop. But a quick look around proved he was right. Everybody else was covered in black and navy, from top to bottom in the same shade of colour. And I was left to ponder on my choice of clothing this morning.

Monessa pukeutumisoppaassa puhutaan siitä, kuinka perustylsiin - jokapaikkaan ja kaikkiin vaatteisiin sopiviin - tavallisen pohjavärisiin vaatteisiin voi sotkea helposti yhtä tai kahta aksenttiväriä. Kai se sama toimii sitten sisustuksessakin. Väriä ei tarvitse olla paljon, ja kun sitä on yksityiskohdissa, sitä on helppo muuttaa kun oma värimaku muuttuu. Minä olen huomannut, että kesägarderoobistani löytyy häivähdyksiä punaista ja turkoosia, itsestään. Punainen viittaa enemmän koralliin tai flamingoon, sellaiseen aavistuksen persikkaiseen, ei jouluosastolle ollenkaan. Mutta sitä löytyy noista ihanista kengistä, kesälaukusta, tuosta teepaidasta, hippimekosta, kahdesta valitsemastani huivista, ja huomaan, että se sitoo aika hauskasti monen vaatetuksen yhteen. Kun jostain löytyy häivähdys punaista tai turkoosia, saavat loput vaatteet olla valkoisia tai vaaleanruskeita, ja kaikki jotenkin tuntuu huolitellulta ja ajatellulta. 

Kerran näin kadulla miehen, joka oli muuten mustissaan, mutta sillä oli ruohonvihreä sateenvarjo, ja tismalleen samansävyiset sukat aavistuksen liian lyhyissä housunlahkeissa. Ja se näytti NIIN hauskalta. En tiedä oliko se tehnyt moisen tarkoituksella, mutta siltä se näytti. Ja muistan kaverin vielä kymmenen vuoden jälkeenkin. 

On many "how-to-dress" tutorial they talk about how one could add an accent colour to two to an otherwise basic coloured wardrobe. I guess the same would work on interior design. The amount of colour can be sparse, and when the colour is in the details, it's easily changeable when one's taste in colour changes. I've noticed there are sprinkles of turquoise and red on my wardrobe for the summer. Red would be more like coral or flamingo, more peachy than christmas. But it can be found on the pair of those lovely shoes, from my bag, from the teeshirt I have on, from my hippie dress and from the two scarves I've chosen. When a detail has either red or turquoise in it, the rest of the clothing can freely be light brown or white, and the whole outfit feels somehow thought over and neat.

I once saw a man on the street, who was wearing black all over. He only had a grass green umbrella, and the exact same shade socks. He looked SO funny, and so thought over. And I remember him even after 10 years.

Ja nyt kun on katsellut toisten P333-kavereiden vaatekaappeja, aika monelta löytyy samaa ajatusta. Perusvärisiä perusvaatekappaleita, ja sitten jokunen hauska ja omaan persoonaan istuva väri-ihastus joukossa. Ja sitten toinen joukko on niitä, joiden koko garderoobi on värikäs, mutta jotenkin colour-coordinated - siis että koko vaatekaapilla on teema, jossa kaikki värit ovat samaa syvyyttä ja istuvat toistensa kanssa, mutta yhtään perusbeigeä ei ole näkyvissä.

Luulen, että tuo perusväri - aksenttiväriosasto voisi olla minulle se toimivin ratkaisu. Olen NIIN mielentilapukeutuja, että jos koko garderoobi olisi vuosikausia vaikkapa pelkästään pinkin ja petroolin varaan perustettu, kyllästyisin hetkessä. Mutta jos siellä on pääasiassa jotain valmiiksi-vähän-tylsähköä vaaleanruskeaa, harmaata, valkoista ja mustaa, jotka kaikki sopivat toistensa kanssa miten päin vaan, ja välissä ripauksia hauskoja ja piristäviä värejä, voi minunkin budjetillani saada aikaan hauskoja ja piristäviä kokonaisuuksia niin, että joskus voi olla jopa varaa vaihtaa värimaailmaa.

Now that I've seen some of the other P333's wardrobes, a similar pattern can be seen in a lot of them. Simply coloured basic items, and a sprinkle of lovely colour to fit the person's taste and style and personality. And then there are the "other lot", who have an all-over colourful wardrobe whose choices of colours are somehow themed and color-coordinated with no sign of basic beige.

I think that the basic colour - accent colour line would work better for me. I dress according to my moods, and if I'd have to live for years and years with just petrol and pink I'd be bored to death in no time. But if the wardrobe has mainly a-bit-dull light brown, grey, while and black with added extras of brilliant, fun and piggy colours, it might just be possible, even with my budget, to get fun and day-making outfits so there's room for color changes occasionally.

Nämä punaiset kengät ovat jotenkin kaiken alku ja juuri. Ne ovat ihastuttavan tyttöiset, tarpeeksi arkiset mutta sopivasti juhlavat, ja niitä tekee mieli tuijotella vaikka kuinka. Väristä tulee hyvälle tuulelle, se saa jalat liikkumaan ja ryhdin hyväksi, ja vaikka olisi kehnompikin päivä, ne saavat hymyilemään. Mitähän sitä talvikaudelle keksisi, mikä olisi yhtä hauskaa? Silloin tuntuu, että pukeutuminenkin on jotenkin vakavaa. Mutta nämä ovat Ihanat, ja ovat palvelleet jo pari kesää.

These red shoes are where it all started. The are remarkably girly, basic enough and yet fancy enough and they look like I could stare at them for days. The colour makes me feel good, it makes my feet move and my posture perfect, and even if I had a duller day ahead, they make me smile. Wonder if it's possible to find something as fun for the colder time of the year? Clothing tends to get all serious in winter. But these are Lovely, have been for a good year or two already :)

Että värikästä päivää siis. 

So a colourful day to y'all.

Anjusha

Koulupaita, osa 2

Verttiselle olen tehnyt syksyä varten odottelemaan (erityisesti tällä kelillä nimenomaan odottelemaan) pari pitkähihaista paitaa, samalla opetellen uuden paitamallin rakennusta, jotta siitä joskus voisi tulla ehkä helpompaa kuin mitä se on nyt ensimmäisen kahden paidan jälkeen.

Tällä kertaa kankaaksi omasta, näköjään ehtymättömästä kangaslaarista osui kelta-violetti tähtitrikoo. Se on Kameleont Designilta, muinoin kauan sitten tilattu pitkiä kalsareita ajatellen. Pitkätkin kalsongit siitä on tullut, mutta kangasta oli sopivasti vielä paitaa varten. Violetti resori on Kestovaippakaupasta. Ja napit Keinosen ompelustarvikeliikkeestä (vuoden toivottavasti ainoa kitsastellen siellä käynti on suoritettu. Samalla kierroksella on syytä napata mukaan nappien lisäksi myös ompelulankaa, sillä vierailu puotiin tehdään vain ehdottomaan tarpeeseen ja niin harvoin kuin mahdollista).

Tuo paitamalli on oikeastaan ihan kiva. Nyt kun siitä on tullut jo kaksi paitaa (ja jokusen voisi vielä rakennella jos kesällä käy niinkuin yleensä kesällä käy, että tekee mieli ommella vaikka mitä), se näyttää istuvan hyvin tenavaiselle, ei paina eikä purista, ja kangaslaarin kankaatkin näyttäisivät tuohon malliin istahtavan ihan mukavanlaisesti. Nappilista on hankala, vielä toisenkin kokeilun jälkeen. Mutta josko se siitä vielä... Kaavassa löytyy kokoja 128-senttisestä (jossa koossa nämä kaksi nyt tehtyä on rakennettu) aina 170-senttiseksi, joten syytä olisikin olla toimiva kaava :) Siitä voisi olla iloa vielä moneksi vuodeksi. Kun kankaat vaihtaa aikanaan sitten vaikka yksivärisiksi, saapi paidasta helposti isommankin ihmisen paidan näköisen (jos äiree oppii tekemään nappilistansa ilman itkua ja hammasten kiristystä).

Jatkamme kenties harjoituksia. Kyllä se syksykin varmaan sieltä joskus tulee (joskin viime päivien helleaallossa tuntuu siltä ettei tämä taida loppua koskaan), ja vielä tarvitaan pitkiäkin paitoja elämässä. Kiva, että niitä on nyt jokunen valmiina. Pitkistä paidoista alkoikin olla seuraavaksi pula.

Anjusha

Steinerpenaaliharjoituksia

Tenavainen on aloittamassa koulutaivaltaan syksyllä. Kouluun tutustuessa tuleva opettaja ohjasti ottamaan kouluun mukaan riittävän ison repun (kerhoreppuun eivät steinerkoulussa käytetyt isot vihot mahdu), sisäkengät, lampaantaljan (pepun alle, pulpetteja kun ei alaluokilla ole lainkaan ja toisinaan ollaan lattialla) ja penaalin, josta sai ohjeet kotiin joko itse ompelua tai tilaamista varten.

Täytyihän sitä ompelua kokeilla.
Lapsille tulee kouluun mehiläisvahaliidut, kahdenlaiset. Toiset ovat tavallisen värikynän näköisiä pyöreitä tikkumaisia, ja toiset taas pienen tulitikkurasian muotoisia palikkaliituja. Ja molemmille on syytä olla paikka, ja jokaisella tenavalla oma puuvillakankainen penaali. Ja kun jokaisella on vähän eri värinen penaali, ei penaalissa tarvitse olla nimeä ollenkaan, lapset tunnistavat omansa kun jokaisella on saman muotoinen, mutta erilainen.

Kyniähän (niitä virallisia) meillä ei kotona (vielä) olekaan, mutta lienee ne viisasta hankkia kotiinkin, että on sitten jotain, jolla tehdä läksyt, KUN se penaali kuitenkin unohtuu ottaa reppuun mukaan koulusta.

Ajatus penaalissa on siis olla kangasrulla, jossa on ompeleilla tehty rullan sisään kolosia liituja varten. Ja kiinni rulla rullaillaan naruilla, jotka ovat ommeltuina penaalin toiseen laitaan. Saapi opetella solmimisen ihmeellistä maailmaa rullaillessaan. 

Ohjeissa neuvottiin suosimaan yksivärisiä kankaita ommellessaan. HAH! Heti tuli välitön hinku saada tehdä NIIN kuviollisista kankaista kuin ikinä, erityisesti, kun suositusta ei oltu perusteltu mitenkään. Naapurin äitee osasi kyllä onneksi kertoa, että kyllä siellä kuviollisiakin kankaita on, erityisesti niissä tilattavissa valmiiksi ommelluissa versioissa, ja että yksivärinen sisäpuoli olisi siinä mielessä kätevä, että värikynien värit on helppo hahmottaa ja erottaa yksivärisestä taustasta. Perustelussa tuntui olevan sen verran järki, että kokeilin penaaliosastoa yksivärisellä sisäkankaalla, mutta ulkokankaaksi valikoitui kangaskaapista vain niitä kuviollisia versioita.

Eihän se yhden pussukan ompeleminen riittänyt mitenkään, piti saada kokeilla, kuinka malli toimii tuolla kankaalla, ja tuolla, ja tuollakin! Kolme pussukkaa ompelin Verttisen eskariaamupäivän aikana. Saapipahan valita mieleisensä sitten kouluun. 

Ajatus pussukoiden monessa määrässä oli myös, että jos niitä jokusen tekisi kesän aikana nuista kodin jäämistökankaista, voisi niitä lahjoittaa vaikkapa koululle myytäväksi sitten syksyllä, jos niitä jääpi yli. Tuo koulu kun on yksityiskoulu, ja varainhankintaa tehdään muun muassa nuiden penaaleiden avulla. Kotiin voisi siis jäädä yksi pussi kotiläksyjä varten, kouluun Verttiselle mennä toinen, ja sitten Kalle-kaverin äireen kanssa puhuttiin, että ehkä voisin tehdä Kallenkin penaalin, jos sellainen sujuu sopivasti. Ja näyttäisi tuo sujuvan. Täysin umpi-yksinkertaista suoran viivan ompelua, ei mitään temppuja eikä taikuutta.

Nyt sitten vaan kyniä tilaamaan, ja odottelemaan syksyn tuloa :)

Anjusha

Ihanat kesäpaidat ja kuinkas sitten kävikään? / Lovely summer shirts and whatever happened then?!

Kolmessa kuukaudessa ehtii tapahtua paljon. Yhden vaatekaapin sisällöllä on kauaskantoisia vaikutuksia, ja niistä olen kertonutkin jo aiemmin. Pyykin pesutarve vähenee, ei tarvitse stressata siitä, mitä laittaa päällensä, yksi asia elämässä on jotenkin edes hallussa kaiken yleisen kaaoksen keskellä. Jotenkin päällimmäiseksi tai tärkeimmäksi on ehkä kuitenkin jäänyt ajatus siitä, minkälaisen kuvan yhden ihmisen vaatekaappi antaa tästä maailmasta. Ja nyt ihan erityisesti, kun vaatekaapissa ei ole niinsanotusti "mitä sattuu" vaan jokaisen asusteen on valinnut itse ja tarkoituksella ja ajatuksella.

A lot of things manage to happen in a space of three months. The insides of one wardrobe have far and wide reverberations, and I've told you about those before. You don't need to do that much laundry, you don't need to stress of what to put on, and in the midst of all the other chaos in life there's one thing that's manageable. Somehow the most important lesson that I feel like I've learned is of the image a person's wardrobe gives of this world. Especially now that I've *chosen* every garment in my 33 rather than just having a closet full of randomness.

Jotain kertoo ihmisestä sekin, mistä vaatteet ovat tulleet, minkälaisessa kunnossa ne ovat (enkä tarkoita nyt pöllyisiä tai koirankarvaisia vaatteita, vaan niitä, jotka ovat kahden pesun jälkeen jo nyppyisiä ja venähtäneitä), kuka ne on valmistanut, ja moniko niitä on käyttänyt. Omassa päässä on viimeaikoina herännyt kysymys "Tällaisenko kuvan minä haluan antaa itsestäni yhteiskunnalle? Ihanko oikeasti?". Olenko ihan varma, että Henkkamaukan kahdessa pesussa nuhjaantunut vitosen spagettitoppi oli sittenkään maailmanrauhan kannalta ihan oikea ratkaisu?

Where your clothes come from, what shape they're in (and I'm not talking about dirt and dog hair but how weathered they look after a wash or two), who's made them, and how many have used them tells a story too. There's a question in my mind that's risen lately, of "Is this the kind of picture I want to give out to the society about myself? Is it really?" Am I dead certain that the strap top bought from H&M for a fiver and that has lost it's shape in two washes was really the right thing to be had?

Minä en jaksa seurata muotia, enkä innostu design-vaatteista. Iso osa vaatekaappini sisällöstä on joko kirppikseltä tai muilta saatuja. Ja ne, mitkä ovat kaupasta oikeaan hintaan hankittuja, ne ovat pitkälti vuosia ja taas vuosia olleetkin uskollisessa käytössä. Rahoilleen on toki siis saanut vastinetta, ainakin useimmiten. Enkä myöskään ostele alennuslaareista satapäin sellaista, mikä ei kiinnosta oikeasti yhtään, ja johon jäävät laput kiinni vuosikausiksi. Sellaisiakin ihmisiä on (kuulemma). Rahaa ei siis kulu vaatteisiin, juurikaan, eikä vaatekaappi pursua yli. Ja silti on perkaamisen paikka, kun vuodenaika vaihtuu ja on aika rakentaa kesävaatekaappi keväisen tilalle. Vaatteita on siis melkolailla tarpeeksi, ja niistä voi vielä valita. Olemme siis selvästi rikkauden puolella.

I can't be asked to follow fashion, and I'm not into design clothing. A great part of my wardrobe is either from a second hand shop or an already used gift from someone. And the ones that are shop-bought and with right money, have mostly served me for years. I've got my money's worth, at least in most cases. I also don't buy heaps from sale (like I've heard people do) and end up not liking the buys at all. So I don't really spend money on clothes, and my closet isn't filled to it's brim. But still there's room for pruning when the season changes to the next and it's time to build a summer capsule to replace the spring-y one. There's still plenty of clothes to choose from. I'm definitely on the richer side of things.

Tässä vähän tilastoa:
19 kappaletta 33:sta kesävaatekaappiin päätyneistä asusteista on joko saatu, kirppikseltä tai alennusmyynnistä. Näiden yhdeksäntoista toistaiseksi minulla kertynyt käyttöikä on siellä kolmisen vuoden paikkeilla noin keskimäärin.
Loppujen, normaalihintaisten kaupasta ostettujen vaatteiden keskiverto käyttöikä tähän asti on seitsemän vuoden mailla.
Kesävaatekaapin sisältö on muistinvaraisten laskelmieni mukaan tullut maksamaan 320€. Tästä puuttuu vielä työkassi ja kolmaskymmeneskolmas asuste, sillä niitä en ole vielä keksinyt (ja siksipä alla olevasta kuvastakin yksi ruutu on harmaana :)

Here are some statistics:
19 out of 33 garments and accessories chosen for the sumer capsule have either been given as gifts, or are from a sale, or a charity shop / flea market. The average age for these finds is in my wardrobe at around three years.
The ones I've bought from shops I've had for longer, for about 7-8 years.
If I remember the prices correctly (and I'm pretty good at remembering them) the summer capsule has all in all cost me 320€. The capsule is still missing one laptop bag and the 33rd item, for I'm having a hard time finding the last item, which is also why the last picture frame below is all grey :) 

Mutta nyt, kun vaatteita katselee, huomaa selvän alati toistuvan kuvion: halpa roskamuotikaupan puuvilla ei ole tarkoitettu kestämään yhtä kautta pidemmälle. Jokainen henkkamaukka-vila-prismaosaston ostos on ostohetkestä muuttanut muotoaan radikaalisti riippumatta siitä, oliko se kirppislöytö vai suoraan uutena kaupasta kotiin kannettu. Nyppyyntynyt, vanunut, saumat lähteneet kiertämään, ompeleet irtoavat. Järjestelmällisesti.
Ihastelin vielä eilen kesän teepaitavalikoimaa. Ihan suosikit parin vuoden takaiset kirppislöytöteepaidat (henkkamaukkaa ja vilaa) saivat heti paikan kesägarderoobista. Tämän aamun uusi katselmus ja kuvien ottaminen paidoista paljastikin paitojen todellisen laidan: kaula-aukot olivat lörpällään. Kahdessa paidassa pienet reiät. Kankaat painatuksineen aika köyhässä kunnossa, kainaloiden kohdalta vanunut ja virttynyt kangas. Sivusaumat kiertävät jokaisessa, ja painatus on vinossa yhdessä. Teepaidat ovat kaikki yhteensä maksaneet 7 lanttia. Ihan kuin olisin tullut huijatuksi. Hyvä seitseneuroinen on mennyt ihan harakoille, kun vaatteet eivät kestä. Noh, ovathan ne jo kolmatta vai neljättä kesää MINULLA, ja sitä ennen jollain toisella olleet. Eikä mistään kaupasta tietenkään saa seitsemällä eurolla neljää paitaa. Mutta jo vintille kiivenneen kevätgarderoobin kaksi teepaitaa ovat nekin kirppikseltä. Neljän, ja kuuden vuoden takaa. Euron hintaisia molemmat. Ihan umpi-priimakuntoisia ilman yhtään purkautunutta ommelta tai nyppyä. Ei teepaidan tarvitse mennä kesässä pilalle. Miksi ihmeessä on ihan okei, että kesäpaita saa mennä?
Alakuvassa keskellä oleva valkoinen teepaita on sitten ihan testausta vailla. Ostin sen Kuntomaailman kirppikseltä, johon sen olivat tuoneet pukeutumispalvelun naiset omasta puodistaan. Se saattaa olla jopa ihan käyttämätön. Mutta sen pitäisi (euron hinnastaan huolimatta) olla kaupasta, jossa tiedetään, mitä kannattaa laittaa päälle ja mitä ei. Paita tuntuu lupaavalta, napakan oloiselta ja hyvin muotoillulta. Ans kattoo kuinka sen käy.

Now that I look at the clothes, I sense a pattern: cheap trash-fashion cotton is not made to last longer than one season. Every single Vila-H&M-type buy has changed dramatically from the moment that it has been brought home regardless of whether it was bought from a shop or from a second hand place. They are twisting at seams, the prints have faded, they are stretched and worn-looking. All of them.
Yesterday I was admiring my t-shirt collection. I chose the favourite summer finds from second hand shops (originally from above mentioned Vila and H&M) to be the first things in my capsule. And then I looked at them again this morning: the bit where the head comes through is wonky. There are two little holes in them. The prints are quite worn and faded, the material itself twisted and wonky. The seams are all rolling. All in all they cost me 7€. It feels like I've been cheated. A good seven euros lost because the garments can't last. Well, I've had them for nearly three years, and before that somebody else has. And you can't walk into a shop and find four tops for seven euros. But I've got two tee shirts in my spring capsule, that are both from flea markets. 1€ each. I've had them for 4-6 years. And they're fine. A t-shirt doesn't have to be ruined in a summer. Why on earth would it be ok to do so?
The top on the lower picture, in the middle of the lowest row is to be tested. I bought it from Kuntomaailma's (the gym where I work) second hand night, some ladies who work as professional stylists had brought it along, and it might be no-one has used it before. Regardless of the fact that it cost only 1€ it should be from a place where people know what to put on and what not. The shirt feels sturdy and promising, well tailored. We're left to see what happens to it.

Kesän paitaosasto on siis tässä. Minusta alkaa näyttää epäilyttävästi siltä, että nuhjuuntuneet, vaikkakin ihanat, henkkamaukkakirppislöytöpaidat joutuvat vielä kesän aikana kerrassaan vaan vaihtoon väsyneisyytensä vuoksi (eikä vielä ole hipaistukaan tuotanto-olosuhteita, ihmisoikeuksia, halpakauppaa, puuvillan massatuotantoa tai sen tapaisia). On ehkä kaivettava kevätkaapin kuusenvihreät ja hyvät teepaidat esiin, tai lähdettävä etsimään jotain muuta ratkaisua ulos tästä pikamuodin kierteestä. Ja toivon hartaasti, että valkoinen teepaita lunastaa lupauksensa. Ja on otettava opiksi.

So the tops for the summer are here. I'm starting to feel like the worn-out, albeit lovely, t-shirts will have to go and be replaced at some point of the summer (and we haven't even touched the manufacturing processes, human rights, cheap fashion, cotton farming and so on). I might have to dig the spring capsule t-shirts back from the attic, or find another solution to this fast-fashion rubbish. And hope and pray the white tee delivers it's promises. And I'll have to learn.

Anjusha

Kesägarderoobin valmistelua / Preparing for the summer capsule

Kolme kuukautta on kulunut nopeasti. Helmikuun 22. päivä olin puotipäivän jälkeen yksin kotona ja kävin koko vaatekaappini läpi yhden illan aikana, ottaakseni osaa Projekti333:en. Ajatuksena oli luoda vaatekaappi kolmen kuukauden (aikalailla siis yhden vuodenajan) tarpeiksi käyttäen 33 vaatetta tai lisuketta (kenkiä, takkeja, koruja, pipoja...). Kaiken muun sai poistaa kaapista - joko sitten kirppistellä, lahjoittaa pois, myydä, tai paketoida vintille - mutta laittaa varmasti pois näkyvistä projektin ajaksi. Niin, että vaatekaapissa olisi VAIN ne asusteet, joita aikoo aidosti arjessa käyttää. Ja nyt olemme tilanteessa, jossa elämä on kolmen kuukauden jälkeen levollisesti asettunut omiin uomiinsa vaatteiden käytön kannalta, projektia ei huomaa mistään, ja aika alkaa olla käytetty.
Seuraavaksi on tietysti syytä järjestää kesägarderoobi kuntoon :)

Three months have gone by fast. On February 22nd I was home alone after a day at Tanssiina and went through all of my wardrobe in one single night, to take part in Project333. The idea was to create a closet of clothes for three months (pretty much for one season) using 33 separate pieces of clothing and accessories (shoes, coats, jewellery, hats...). Everything else needed to go. Either to be sold, given away, or to be stacked at the attic - but most certainly to be out of the wardrobe space for the time being. So one would only have the things in the wardrobe one was truly going to use in the day-to-day life. And now we're at the situation, where after three months life has (clotheswise) relaxed into it's own routine, time's up, and I don't even notice the project anymore.
It's obviously time to change for the summer capsule :)

Viimeisen viisi viikkoa meillä on ollut kylppäriremontti meneillään kotona. Mikä toki tarkoittaa suihkutonta, saunatonta, ja pesukoneetonta elämää. Nyt on saatu pari päivää sitten pesukone takaisin, ja sen uusi elämä on alkanut melko railakkaasti parilla kolmella koneellisella päivää kohden - viiden viikon pyykkien lisäksi koneella on tehtävänä talvivaatteiden pesu. Samalla kun vein jo kuivaneita talvivaatteita vintille, napsin sieltä mukaani kesävaatteiksi lasketut yksilöt ja kasailin niistä sopivaa kokonaisuutta kesää varten. 33 tuntuu oikein sopivalta numerolta minun vaatekaapilleni. Jos pääsee tasaisesti pesemään pyykkiä, sillä määrällä saa aikalailla kaiken, mitä tarvitsee ja mitä haluaa. Tällä hetkellä minun kesägarderoobistani on vielä yksi paikka täyttämättä. Saa nähdä saako se täytettä lainkaan. Projekti saa siis jatkoa - samoilla säännöillä.

We've been in the middle of a bathroom renovation for the past five weeks. Which obviously means a no-shower, no-washing machine and no-sauna environment. A few days ago we finally got the washing machine back and it's new life has begun at quite a busy schedule - five weeks worth of laundry to be cleaned with the addition of all our winter gear. As I took the already washed and dried winter clothes upstairs towards the attic, I took down the things I had in store for summer and mixed  and matched the summer capsule from them. 33 seems to be a good number for my wardrobe. If one can do laundry whenever needed, 33 is enough for work and play. At the moment, the summer capsule is missing only one piece. We're left to see if that's enough. So the project is on again, with the same rules as last time.

Jo päivää ennen virallista aloitusta voin paljastaa, että villapipo, paksu kolmiohuivi ja lapaset saivat väistyä. Tilalle astelivat vuosia palvelleet kesäkamppeet - hellehattu (kotona rakenneltu mummon vanhasta pöytäliinasta), kaksi kevyttä huivia (joista valkopohjainen oli kyllä jo kevätgarderoobissakin mukana loppuvaiheessa) ja ranteenlämmittimet (jotka myös olivat kevätgarderoobissa). Huivit ja hattu suojaavat kalmanvalkoista ihoa auringon paahteelta, ja lämmittimet lämmittävät kesäiltoina vanhaa vilukissaa.

Minähän en tunnetusti rusketu vaan palan, ja mitä tulee ääreisverenkiertoon, luulen, että jokunen verisuoni olisi saanut olla lisää luotuna tähän kehoon, että olisivat ylttäneet lämmittämään varpaita ja sormiakin. Nämä asusteet ovat siis enemmänkin elinehto kuin hupaisa lisäke näin kesäkuukausina.

A day before the actual change I can reveal that the woolly hat, thick triangular shawl and mittens have given way to something else. My tried and true summer gear - sun hat (home made of my granma's old table cloth), two thin scarves (of which the white one was already in use at the later stage of the spring capsule) and wrist warmers (that were also in the late capsule). The scarves and the hat shield the deadly white skin from the sun's burning rays, and the warmers keep the "old chilly cat" warm on cool summer evenings. 

I do not tan, I burn, and as for my circulatory system... I doubt there's any blood going into my feet or hands, and they're nearly always freezing. So the accessories are more like life necessities over the summer months :)

Kesä on tullut!

Summer's here!

-anjusha

Äitienpäiväviikonlopun koululaispaita

Verttinen aloittaa syksyllä koulun. Joskus jossain vanhassa Ottobre Design -lehdessä on ollut maininta koululaisvaatteista, kuinka niissä olisi viisasta jo olla jotain näperrettävää ja hieman haastetta. Näperrettävä tuo toki myös hieman haastetta ompelijalle, sillä perusvaatekerran voi oikein hyvin rakentaa ilman mitään ylimääräisiä nippelisnappeleita, ja todennäköisesti kymmenesosassa siitä ajasta, joka kuluu nappeleitten parissa näperrellessä jo ennenkuin koko vaatekerta on valmis.

Nyt kun Verttinen on pikkuhiljaa siirtymässä koosta 122 kokoon 128, ajattelin, että samalla kun piirtää paidan kaavan isommassa koossa, voi nyt sitten opetella jonkin sellaisen paitamallin, jossa olisi sitä haastetta käyttäjälleen. Piirtelin vanhasta Ottobresta Mickey-paidan, raglanhihaisen perusteepparin, jossa on pitkät hihat, mutta edessä kolme nappia nappilistassa. Käytännössä niitä ei ehkä tarvitse avata lainkaan, kun paita on trikoota ja reunassa resori, mutta ompahan nyt ainakin opeteltu. Eivätkä pääse sanomaan, että kun on liian yksinkertaisia vaatteita :)

Paidan kaava on Ottobre Design talvi 2010 -lehdestä, koossa 128cm. Tuosta lehdestä mulla on sellainen kunnianhimoinen tavoite (ilman takarajaa tosin, onneksi), että kokeilisin lehden jokaikistä kaavaa ainakin kertaalleen. Siinä on paljon hauskoja kaavoja, ja aika montaa siitä on jo kokeiltukin. 

Resorit ovat luumu-petrooli-raidalliset, ja alunperin hankittu kevättakkia varten (joka vielä on hieman kesken). Hankin kyllä sen verran reilusti kerralla, että niistä on saatu resoria moneen lähtöön jo, ja vielä jäi vaikka kuinka. Paidan trikoo on Kestovaippakaupan umpikakkoslaatuinen pakan keskipala, jossa kaksi palaa trikoota on yhdistetty jättiläissaumurilla, jätetty painovaiheessa kurttuun painokoneen alle ja ventytetty ja vanutettu niin, että isoa osaa palasta ei saanut laisinkaan käyttöön. Se lie oli menossa roskiin, mutta sen pelastin, kun siinä näytti olevan silmämääräisesti juuri sopivasti pelastettavaa. Ja paita siitä tuli justiinsa, ainoastaan takakappaleen yläreunassa (joka jää tukan alle jokatapauksessa) on pieni painovirhe, jossa kangas on ollut kaksinkerroin eikä väri ole tarttunut pienenpieniin viirukohtiin. Vaan kun viirujahan nuissa hipposissa on jokatapauksessa, niin se ei taida menoa haitata sekään. Napit taas ovat Keinosen ompelutarvikeliikkeestä. 

Napinlävet eivät meinanneet onnistua sitten millään. Harjoituspala jäi umpijumiin koneen sisälle, ja siihen piti leikata napin mentävä kolo ilman napinläpeä, jottai saisi kankaan ulos koneen sisältä. Siinä vaiheessa aamua piti avata ompelukoneen metallilevy paininjalan alta kokonaan, ja sitten pääsikin kankaanpelastamisen lisäksi kevätsiivousta tekemään. Ei kai ollut ihmekään, ettei napinläpi sujunut ihan kuin Römssössä, pölypallojen määrä oli nimittäin aivan valtaisa. Pöly oli pakkautunut tiiviiksi laatoiksi jokaiseen pieneen koloseen mitä syöttäjän alta ja väleistä löytyi. Imuroin koko laitoksen, välillä pientä harjaa, välillä parsinneulaa lisäavuksi käyttäen, ja kun sain kannen takaisin kiinni, osasi kone napinlävenkin ihan eri tavalla. Siivoaminen tekee toisinaan ihmeitä.

Lopuksi vielä oman äireen äitienpäivätunnelmia. Tehtiin siskon kanssa mökkipaketti, sisko teki korppuja peltipurkkiin, minä pöytäliinan painot kivistä ja langasta, ja kaveriksi pakettiin laitoimme myös chilin taimen, jonka saa istuttaa möksälle kasvamaan. Nyt on hyvä aloittaa kesäkausi.

Anjusha

Paluu sukkaosastolle

Inventaario lankakopassa etenee. Eskon reissusukkien jäämistölangoista, sekä yhdestä ylimääräisestä täydestä kerästä samaista Dropsin Delight -lankaa (joka on saatu ilman edestä Poppeli-kaupasta) syntyi uusi jäsen omaan sukkakoppaan.

Uusi kerä näytti perin pinkiltä kun täyttä kerää katseli, mutta lopputuloshan oli selvästi violettivoittoinen. Ihan hyvä niin, minua hieman hirvitti ajatus ihan vauvanvaaleanpunaisista sukista.

Malli näissä on ihan omasta päästä, ja lähti liikkeelle pitkälti siitä, että pinkikäs kerä oli saatava loppuun. Ajattelin ja laskeskelin, että yksi kerä ei ehkä IHAN riittäisi, mutta jos mukaan laittaisi jokusen raidan ja kantapäät tekisi eri väristä, saisi punaisen kulumaan loppuun, ja vähän käyttöön vihreää ja ruskeaakin. 

Ruskea kuluikin ihan pikkunyssäkkää vaille loppuun, kuin myös pinkikäs. Vihreää oli jäänyt enemmän aiemmista sukista, joten sitä jäi vielä pienen ihmisen sukkien verran. Pinkikkään kanssa oli jopa jännityselementti, saako kerän riittämään loppuun asti, mutta onneksi lanka riitti. Olisipa ollut ikävä projekti yrittää päästä eroon langasta, ja päätyä hankkimaan vielä uusi kerä samaa lankaa koska väri ei sittenkään olisi riittänyt. 

Kivat sukat. Ne tulivat täyttämään aukkoa vanhojen Väinämöis-sukkien tilalla, ne kun olivat niin reikäiset, että kolmen yhtäaikaisen varpaan pilkotus sukan sisältä ei ollut pienin reikä. Ne pääsivät siis heti jalkaan, kesken ensiviikkoisen Popparikeikan stemmatreenien. Erityisesti tykkään tuosta uudesta aloitustavasta, että käännetään sukan vartta ja tehdään kerros nurjia ylälaidaksi. Siitä tulee nätti ja puristamaton, ja yllättävän hyvin pysyy paikoillaankin se, eikä valu paljasta tassua pitkin alas, kuten olettaa saattaisi.

Mitäs sitten neulottaisi?

-Anjusha

Auringonvärisiä autoja

Kevät on tainnut saapua tähänkin tönöön. Teki mieli ommella. Ihmeellistä :)

Teimmä Siksaksis -Hennin kanssa vaihtarin vapun aikaan. Verttiselle pieneksi jääneet pitkät kalsarit (ne punaiset robottiset, en oikein tiedä mihin ovat karanneet tähtikalsongit, ne ovat jossain hukan teillä) päätyivät Hennin pojjaalle ensi talvea odottelemaan, ja Hennin varastoista taas meille päätyi hauskoja keltamustia paitakankaita. Pitkiä teepaitoja Verttisellä saisi kyllä muutama enemmän ollakin, joten tällainen tuli rakennettua perjantaiaamun kunniaksi:

Kaava on sama Ottobre Designin kuin Lukelintupaidassa, samalla koollakin uskalsin vielä tehdä (122cm). Paidoissa on jotain rauhoittavaa. Muistan, kun lapsena ymmärsin paidanompelun lainalaisuudet. Olen ehkä ollut neljännellä luokalla, kun huomasin ensi kerran, että joka kerta kun ompelee paitaa, työjärjestys pysyy samanlaisena, paidan mallista riippumatta. Jokin pieni yksityiskohta voi olla eri lailla, mutta periaate on aina sama. Maailmassa on jotain pysyvää :)

Autokankaasta jäi vielä pieniä paloja, ja heti tuli mieleen eräs pieni, ihan vasta pari päivää sitten syntynyt prinssinen, jota voisi muistaa kesäpipolla ja tumppusilla.

Mukavalta tuntuu käyttää kangas loppuun. Ikäänkuin olisi suorittanut jotain tärkeää. Olen löytänyt itsestäni myös piirteen, joka on varmaan aina ollut olemassa, mutta sitä en ole huomannut ennenkuin ryhdyin siivoamaan kangaskaappia talvella. Panttaan kankaita mielipuolisesti. Saatan ostaa kankaan jotain tarkoitusta varten, mutta tarkoitus saattaa muuttua moneen kertaan matkalla, kun huomaan, etten leikkaakaan kangasta, vaan varastoin sen kangaskaappiin. Kankaiden on syytä marinoitua kaapissa ainakin vuoden, parin verran, ennenkuin niihin uskaltaa koskea. Leikkaamattoman, uuden kankaan pyhyys on jotain aika suurta. Samalla huomaan, että minusta on hurjan hauskaa tehdä pieniä projekteja toisten ihmisten ylijäämätilkuista. Niissä ei ole samaa pyhyyttä ja koskemattomuutta, ja niitä voi ryhtyä käyttämään hyvällä omatunnolla vaikka saman tien. Niinkuin vaikka näitä keltamustia kankaita. Niistä oli jo tullut yksi paita edellisessä kodissaan, ja ne olivat ylijäämää, josta ei enää jaksettu puurtaa toista samanlaista paitaa, joten ne pääsivät leikkuuseen ja käyttöön kahdessa päivässä. Hämmästyttävää.

Vaan olipas hauska ommella paita. Taidan ommella toisenkin. Vielä on kankaita kaapissa (hyvin marinoituneita sellaisia).

Anjusha

Viikko seitsemän, projekti 333 / Week 7, Project 333

Sain viimein aikaiseksi eilen illalla kuvata osan kolmestakymmenestä kolmesta.

Last night I finally got myself to photograph some of my thirty-three.

Tässä on ensimmäinen yhdeksän. Olen ehdottoman hame- ja säärystin-ihmisiä, nyt kun työ mahdollistaa niiden käytön. Koko garderoobissa on yhdet housut, neljät leggarit, kahdet säärystimet ja loput alaosat kuuluvatkin hameille.

Here is the first nine. I've found I'm definitely a skirt- and legwarmer-girl. Now that I work at a place where one can wear them. In the whole wardrobe there is one pair of trousers, four pairs of leggings, two pairs of legwarmers and the rest of the bottoms are skirts.

... ja jos ei ole hametta, on tunika.

...and if there's not a skirt on, there's a tunic.

Kevät on haastavaa pukeutumisaikaa täällä pohjolassa. Helmikuussa on vielä 20 pakkasta, ja toukokuussa taas voi olla saman verran lämmintä. Siksi tähän kokoelmaan oli syytä paketoida sekä lyhyttä että pitkää, niin että voi laittaa kerroksia tarpeen mukaan.

Spring is a challenging time to dress here in Finland. In February it can get to -20 degrees celsius and in May there might be +20 degrees. That's why this collection had to have both short- and long sleeved things to be able to layer clothes when the need comes.

Väritykseltään tämä kevät on kyllä kaikkea muuta kuin keväinen. On harmaata ja mustaa, maitokaffin väristä vaaleanruskeaa, sammalenvihreää ja jokunen violetti ja pinkki. Kesästä tulee (onneksi) vaaleampi :)

Colour-wise this spring is far from spring-y. There's grey and black, latte-coloured light brown, moss green and a sprinkle of purple and pink. Summer will (luckily) be lighter :)

Puoliväli on ylitetty ja parin päivän päästä on reissu Englantiin edessä. Vaatteiden pakkaaminen ei jännitä. Mutta se jännittää, kuinka tällä kassivalikoimalla pääsee reissuun...

I'm over halfway through this season, and in a couple of days we're leaving for England for a few days. Packing of clothes I'm not worried about, but what I do worry of is how to pack it all into the bags I've chosen for this season...

Anjusha

Viikko 6 projektissa 333

Laskeskelin tuossa huvikseni, että alan olla pikkuhiljaa puolivälissä kevätkautta tässä vaatekaappiprojektissa. Nopeasti menee aika.

Valituista kolmestakymmenestä kolmesta on vain yksi käyttämättä - kumpparit. Ne ovat vielä vintillä, mutta näyttää siltä, että pikkuhiljaa niitäkin pääsee käyttämään, kun pakkasta ei enää ole kuin ennen yhdeksää aamulla.

Vaatteiden valitseminen on käynyt helpommaksi. Kertaakaan ei ole käynyt niin, ettei olisi oikeasti mitään päällepantavaa (siis että kaikki vaatteet olisivat yhtäaikaa pyykissä), eikä sellaista oloakaan ole ollut (tietäähän sen, kun katsoo täyttä kaappia/cd-hyllyä/kirjahyllyä/mitä vaan hyllyä ja toteaa ettei meillä ole *MITÄÄN* päällepantavaa/musiikkia/luettavaa/mitään). Voi pitkälti vetäistä kaapista minkä tahansa yhdistelmän, ja kehdata lähteä se päällä ulos kodista. Aina on löytynyt leggarit, paita ja toinenkin, ja hame tai tunika, jonka vetäistä ylleen. Lisäksi tuon Verttisen kanssa meillä on aina aamuisin kisa siitä, kummalla on vaatteet ensimmäisenä päällä, joten sitä miettimisaikaakaan ei ole kovin runsaasti. Ja olen huomannut aika usein voittavani kisan, vaikka Verttisen päivävaatteet on lajiteltuna valmiiksi sen eteen lattialle, ja minä aloitan tyhjältä pöydältä ja valitsen pukiessani.

Hämmästyttävintä vaatekaappiprojektissa on kuitenkin se, kuinka se on vaikuttanut elämään. Ei siihen, mitä vaatteita valitaan päälle tai siihen, onko talvitakista pudonnut nappi (On. Siitä on pudonnut, ja se pitäisi korjata). Vaan kirjahyllyn siivoamiseen. Lehtiroskien lajittelemiseen. Kirppiskansion täyttymiseen. Siihen, että alan oikeasti kiinnostua siitä, miten tätä pientä tanssipuotia olisi syytä johtaa. Siis JOHTAA. MINUN. Järkyttävää.

Ja ne kaikki liittyvät toisiinsa, ja ne kaikki liittyvät tähän pieneen vaatekaappiprojektiin. Keskittymällä yhteen pieneen asiaan kerrallaan, kunnolla keskittymällä, voi saada aikaan tilaa. Ihan itse ja omin voimin. Ja sen tilan saatuaan ymmärtää kuinka paljon helpommaksi käy avarasta tilasta vastuun ottaminen. Avaran tilan siivoaminen tiskistä, pyykistä, roinasta ja mainoksista on huomattavasti paljon helpompaa kuin täyteen ahdetun tilan. Ja tila on oletettavasti samankaltaista, on se sitten henkistä tai fyysistä tilaa. Samaa tilaa siis kalenterissa oleva tila, kirjahyllyssä oleva tila ja puodin rekeissä oleva tila, pään sisällä oleva oman ajan tila ja armaiden kanssa yhdessä vietetty aika-tila.

Palatakseni vaatekaapille, kävin jo kurkkaamassa vintistä kesävaatteita vähän niinkuin valmistautuakseni. Vein sinne viimeisiä talvisia pesusta (sellaisia, jotka eivät kuulu tähän projektiin) ja vaihdoin kesäiset vakuumipussista pois odottelemaan seuraavaa kuusiviikkoiskautta. Hankin jotakuinkin viikko sitten projekti 333:n kehittelijän Courtney Carverin pikaminikurssin projektiin valmistautumisesta sähköpostiini. Ajattelin, että kun tähän ensimmäiseen kauteen valmistauduin puolessa vuorokaudessa ja olin tasan valmis, antaisin kesäkaudelle siirtymiselle aikaa ja energiaa, valmistautuisin kunnolla ja rauhassa ilman hoppua ja hyvissä ajoin. Kovasti olen pitänyt kurssista. Se saapui yhtenä folderina sähköpostiin, ja sieltä sen koneelle ladattua on voinut käydä kurssia yksi aihe kerrallaan läpi omaan tahtiin. Kurssi myös jää koneelle, joten siihen voi palata aina uuden kauden alkaessa halutessaan.
Kesävaatteita on siis päässyt miettimään jo hyvissä ajoin. Huomasin kurkatessani, että tuon kesävaatekaapin rakentaminen näyttäisi olevan huisisti paljon helpompaa kuin kevään kasaaminen. Puolen tunnin penkaamisella olen aikalailla saanut kasaan kesäisen 33:n kimarani, eikä se ottanut edes koville. Vielä on toki kuusi viikkoa aikaa uuden kauden alkuun, joten listan tekemisellä ei ollut minkäänlaista painetta valmistuakaan, jolloin valintakin varmaan helpottui. Mutta kivalta näyttää nyt jo tuo kesäkausi, ihan suosikkihommia siellä odottelee käyttöä :)

Mitä tulee tähän kevätkauteen ja sen vaatteisiin, olen huomannut, että kolmessakymmenessä kolmessakin on mahdollista löytää suosikkeja. Ja suosikkien löytäminen on varmaan ihan tärkeääkin, sellaisen jatkuvuuden ja garderoobin viimeistelyn kannalta. Sitä huomaa selkeämmin, millaiset vaatteet tuntuvat mukavammilta päällä, mitkä sopivat kaikkien muiden vaatteiden kanssa yhdisteltäviksi ja mitkä ovat niitä haasteellisempia kappaleita, mitkä kestävät oikeasti käyttöä ja mitkä ovat parissa pesussa jo ihan nukkaisia ja riutuneita.

Ja jos jotain kaipailisi (nyt näyttäisi kesäkaappi tulevan ihan sopivaksi jo niillä vaatteilla ja varusteilla, mitä on edellisiltä kesiltä olemassa), niin voisi haaveilla jostain monikäyttömekosta. Niinkuin vaikka tällaisesta;

Tämä löytyi Merja-kaverin lehdestä, ja siitä oli heti otettava kuva. Mutta ihan välittömästi en sellaista lähde ostamaan, satasen verran rahaa kun on KOLMASOSA mun koko vaatekaapin sisuksesta. Tällaista on kuitenkin hyvä pohtia. Ehkä joskus voi harkita jotain moisenlaista. Tai voi hakea inspiraatiota ja tehdä itse.

Siihen asti,

Anjusha

Reissuun valmis sukkaperhe

Perheen viimeisetkin reissusukat on saatu valmiiksi.

Lankana näissä on Dropsin Delight. Arvelen jo etukäteen (ja manailen), että tämä on varmastikin sitä sarjaa lanka joka kertää sen perinteisen kuusi viikkoa käytössä ja on sitten poikki päkiän alta. Siinä on kyllä keinokuitua mukana, mutta koska lanka ei ole järin tiukkakierteistä, ennemminkin hahtuvaisen tuntuista, sen kestävyysodotukset eivät ole järin korkealla :(

Ensimmäinen sukka on valmistunut varmaan jo lähemmäs kolmisen-nelisen vuotta sitten, ja jäänyt UFO-koppaan lojumaan. Muistelen, että reunan palmikot olivat niin haasteelliset ensimmäistä sukkaa tehdessä (tämä oli ensimmäinen palmikkoprojektini ikinä) ettei kiinnostanut aloittaakaan toista sukkaa. Vaan nyt kun piti saada pikaiseen sukkapari tulevaan Englanninreissuun mukaan, ja näistä oli toinen jo valmiina, ajattelin antaa sukille vielä mahdollisuuden. Ja helppohan tuo palmikko olikin, sujahti käsistä valmiiksi niin ettei oikein huomannutkaan.

Ja tuo yläreuna oli myös ihan uusi tuttavuus. Siis että tehdään kaksinkertainen laita sukalle. Oikeastaan siitä tuli hieno ja hauska. Hyödyllinen uusi oppi - ei aina tarvitse laittaa joustinneuletta reunaan.

Ja nyt kun on päästy sukkien makuun, olisi syytä saada lisää sukkia perheelle - kaikkien laatikoissa on ainakin kahdet sukat, jotka ansaitsisivat jo ikuisen levon ja uuden parin tilalleen. Minulla on kahdet ehjät, Eskosella myös, Vertillä jokunen enempi, mutta sillä pitää vaihtuvuutta ollakin, kun se pitää sukkia yölläkin :) Tällaisessa suurkäyttöperheessä kahdella villasukkaparilla ei pärjää. Hyvä olisi olla neljät tai viidet, joita voi kierrättää käytössä. Silloin yksittäinen parikin kestäisi pidempään eikä joutuisi liialle rasitukselle.

Nyt siis uusien sukkaprojektejen kimppuun, vielä on hommaa.

Anjusha